Miten päästä yli pakeista/torjumisesta?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ystäväpiirissä tällainen ihminen, joka on "rakastanut" minuun jo nuorena. Aiemmin olisin itsekin halunnut suhteen mutta silloin hän ei ollut halukas seurustelemaan. Nuolin haavani ja jatkoin eteenpäin, löysin hyvän miehen ja rakensin elämän.

Nyt lähes 20 vuotta myöhemmin, eronneena, lapsettomana, vikisee minua suhteeseen. Koska olen täydellinen jne.

Olen itse siis naimisissa ja lapsia. Hän selvästi "rakastaa" jotain haavekuvaa. Ei tunne minua, olen lasten saamisen kautta muuttunut ihmisenä, muutenkin hyvin erilainen kuin nuorena. 

Tilanne on jotenkin ahdistava ja tuntuu tytyltä sanoa suoraa että nyt on liian myöhäistä, olisit silloin uskaltanut.

Sinulle haluan sanoa: se on vain haavekuva. Tee töitä sen eteen että pääset unelmasta irti. Tuo nainen ei ole täydellinen ja hän on muuttunut vuosien saatossa. Sait pakit ja sillä selvä. 

Jatka elämääsi, etsi uusi ihminen, tutustu ja rakastu.

Mokasin ja sähläsin itsekin, kun en tajunnut sitä, että mun olisi pitänyt olla vieläkin avoimempi ja vieläkin äärirehellisempi ja samalla hienotunteinen ja tahdikas. Sosiaaliset taitoni ovat olemattomat, joten ei minusta ollut hoitamaan sellaista tilannetta onnistuneesti maaliin. Periaatteessa epäonnistuminen on 100% oma vikani, vaikka olosuhteetkin ja lähtökohdat olivat erittäin heikot/käytännössä mahdottomat suhdetta ajatellen. En vain osaa olla spekuloimatta asioilla loputtomiin.

Olet niin takertuva, että hän väisti luodin. Ei rakkaus ole pitemmän päälle noin maata kaatavaa ja palvovaa. Se on aika paljon arkea ja itseironista huumoria, ja ylidramaattiset jutut naurattaa. Hanki vähän itseironiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ystäväpiirissä tällainen ihminen, joka on "rakastanut" minuun jo nuorena. Aiemmin olisin itsekin halunnut suhteen mutta silloin hän ei ollut halukas seurustelemaan. Nuolin haavani ja jatkoin eteenpäin, löysin hyvän miehen ja rakensin elämän.

Nyt lähes 20 vuotta myöhemmin, eronneena, lapsettomana, vikisee minua suhteeseen. Koska olen täydellinen jne.

Olen itse siis naimisissa ja lapsia. Hän selvästi "rakastaa" jotain haavekuvaa. Ei tunne minua, olen lasten saamisen kautta muuttunut ihmisenä, muutenkin hyvin erilainen kuin nuorena. 

Tilanne on jotenkin ahdistava ja tuntuu tytyltä sanoa suoraa että nyt on liian myöhäistä, olisit silloin uskaltanut.

Sinulle haluan sanoa: se on vain haavekuva. Tee töitä sen eteen että pääset unelmasta irti. Tuo nainen ei ole täydellinen ja hän on muuttunut vuosien saatossa. Sait pakit ja sillä selvä. 

Jatka elämääsi, etsi uusi ihminen, tutustu ja rakastu.

Mokasin ja sähläsin itsekin, kun en tajunnut sitä, että mun olisi pitänyt olla vieläkin avoimempi ja vieläkin äärirehellisempi ja samalla hienotunteinen ja tahdikas. Sosiaaliset taitoni ovat olemattomat, joten ei minusta ollut hoitamaan sellaista tilannetta onnistuneesti maaliin. Periaatteessa epäonnistuminen on 100% oma vikani, vaikka olosuhteetkin ja lähtökohdat olivat erittäin heikot/käytännössä mahdottomat suhdetta ajatellen. En vain osaa olla spekuloimatta asioilla loputtomiin.

Tässä on vielä sellainenkin seikka, että todennäköisesti olisin yhtä onneton ja neuvoton jonkun ihan uuden ihmisen kanssa. Nimittäin ei noita asioita tajua yleensä muuten kuin jälkikäteen sen jälkeen, kun virheet on jo tehty. Eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Itse taidan olla vain niin heikoin kortein syntynyt, että ei mulle puolisoa enää koskaan suoda. Yksin elän lopun elämäni.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olet niin takertuva, että hän väisti luodin. Ei rakkaus ole pitemmän päälle noin maata kaatavaa ja palvovaa. Se on aika paljon arkea ja itseironista huumoria, ja ylidramaattiset jutut naurattaa. Hanki vähän itseironiaa.

Säästän itseironiani muille elämän osa-alueille. Mulle hän oli The Jumalatar, jota rakastan lopun elämäni. Punkt slut.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Olet niin takertuva, että hän väisti luodin. Ei rakkaus ole pitemmän päälle noin maata kaatavaa ja palvovaa. Se on aika paljon arkea ja itseironista huumoria, ja ylidramaattiset jutut naurattaa. Hanki vähän itseironiaa.

Itse mietin juurikin, että jos alkaisin suhteeseen tällaisen ihmisen kanssa, joka palvoo minua, tuottaisin hänelle aivan varmasti pettymyksen. Mitä minulle sitten kävisi? Saisinko turpaani, mitä kaikkea voisikaan tapahtua.

Jatkan vielä: ei ole oikein voimia itseironiaan, sillä elämässäni suru ja ikävä ovat ne hallitsevat tunteet. Eri asia on sellaisella, joka on onnellisessa parisuhteessa: sellaisella on varaa revitellä ja ottaa rennosti, kun tietää, että ei se kumooani häviä koskaan minnekään. Minulle parisuhteen muodostamisessa epäonnistuminen on kipeä asia ja trauma. Siksi ketjussa kysyinkin neuvoja, miten päästä asiasta eteenpäin.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin takertuva, että hän väisti luodin. Ei rakkaus ole pitemmän päälle noin maata kaatavaa ja palvovaa. Se on aika paljon arkea ja itseironista huumoria, ja ylidramaattiset jutut naurattaa. Hanki vähän itseironiaa.

Itse mietin juurikin, että jos alkaisin suhteeseen tällaisen ihmisen kanssa, joka palvoo minua, tuottaisin hänelle aivan varmasti pettymyksen. Mitä minulle sitten kävisi? Saisinko turpaani, mitä kaikkea voisikaan tapahtua.

Ehkä kärjistät hieman. Yleensä pettymys on kuin uunista otettaessa lässähtävä kakku. Silti makoisa, silti käyttökelpoinen. Itse ymmärrän sen, että arki voisi astua kuvioihin ja voisi tuoda tylsyyttäkin mukaan. Mutta haluaisin pitää sitä tiettyä paloa ja intoa silti mukana. Se into olisi kuin liekki, jota haluaisin pitää yllä. Toki ehkä idealisoin, kun en ole kunnollista rakkaussuhdetta saanut koskaan kokea. Mulla on ollut ainoastaan pari huonoa suhdetta taustalla.

T. Ap

Miten mielekästä se elämä oli ennen hänen tapaamistaan? Oliko jokin muu juttu, johon keskittyä masennuksen torjumiseksi? Hän ei halunnut edes kaveriksi, joten siinä pitäisi olla tarpeeksi infoa loppuiäksi. Vakka kantensa valitsee. Ihmiset eivät ole tarkoitetut palvottaviksi, vaikka moni etsii palvottavaa pienistä johtajista + muuvistaareista.

Selvästi olet analysoinut tilanne mikä on sinänsä hyvä. Suosittelisin sinulle terapiaa jossa yhtenä tavoitteena on päästä irti tästä ihastuksesta. Ihminen muuttuu, kasvaa, oppii. Kyllä sinäkin pääset eteenpäin kunhan vaan hyväksyt sen että sinun tarvitsee tehdä töitä sen eteen.

Roikkuminen unelmissa on turvallista mutta myöhemmin kaduttaa se, että käytit siihen monta vuotta.

Eteenpäin, henkistä työtä, uudet tavoitteet ja kohti uusia pettymyksiä. Elämä ei ole helppoa, kaikkea ei saa jos vain haluaa, mutta ymmärrä se, että nykyinen tiesi on umpikuja.

Yhtään tunteitasi vähättelemättä voin luvata, että palo ja into lässähtävät kyllä takuuvarmasti viimeistään silloin kun tai jos tulee lapsia. Silloin se alkuvaiheen taikapöly vain hyväntahtoisesti naurattaa molempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin takertuva, että hän väisti luodin. Ei rakkaus ole pitemmän päälle noin maata kaatavaa ja palvovaa. Se on aika paljon arkea ja itseironista huumoria, ja ylidramaattiset jutut naurattaa. Hanki vähän itseironiaa.

Itse mietin juurikin, että jos alkaisin suhteeseen tällaisen ihmisen kanssa, joka palvoo minua, tuottaisin hänelle aivan varmasti pettymyksen. Mitä minulle sitten kävisi? Saisinko turpaani, mitä kaikkea voisikaan tapahtua.

Ehkä kärjistät hieman. Yleensä pettymys on kuin uunista otettaessa lässähtävä kakku. Silti makoisa, silti käyttökelpoinen. Itse ymmärrän sen, että arki voisi astua kuvioihin ja voisi tuoda tylsyyttäkin mukaan. Mutta haluaisin pitää sitä tiettyä paloa ja intoa silti mukana. Se into olisi kuin liekki, jota haluaisin pitää yllä. Toki ehkä idealisoin, kun en ole kunnollista rakkaussuhdetta saanut koskaan kokea. Mulla on ollut ainoastaan pari huonoa suhdetta taustalla.

T. Ap

Jumalatarjuttuinesi et ole valmis tasavertaiseen suhteeseen. Sitä paitsi naiset varmaan harvoin tykkäävät olla palvotun ja jalustalle nostetun jumalattaren roolissa. Tämä voi tuntua ällöttävältä, ikävystyttävältä tai vaan teennäiseltä ja raskaalta roolilta. Mitä tasavertaista annettavaa sinulla on?

En vähättele sydänsurua siä ja tunteitasi. Kuitenkin tuollaiset jumalatar-mielikuvat saavat monesti voimansa siitä, että hellit ajatusta omassa mielessäsi ja käännyt sisäänpäin ja kärsit. Muista myös, että älä riko kenenkään toisen naisen sydäntä vaalimalla tätä yhtä jumalatarta omassa sydämessäsi.

Totta tuo, että jo parisuhteessa olevalla on eri tilanne. On kuitenkin hyvä huomioida myös se, että ylimaallisen palvovalla suhtautumisella voi olla vaikea saada parisuhdetta, kohdistuipa se palvominen siihen uuteen ihmiseen tai johonkin edelliseen. Palvominen on itseasiassa aika itsekästä. Huomaat myös, että se sitoo sinua ja tekee sinut onnettomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan vielä: ei ole oikein voimia itseironiaan, sillä elämässäni suru ja ikävä ovat ne hallitsevat tunteet. Eri asia on sellaisella, joka on onnellisessa parisuhteessa: sellaisella on varaa revitellä ja ottaa rennosti, kun tietää, että ei se kumooani häviä koskaan minnekään. Minulle parisuhteen muodostamisessa epäonnistuminen on kipeä asia ja trauma. Siksi ketjussa kysyinkin neuvoja, miten päästä asiasta eteenpäin.

T. Ap

Oli kammottava kokemus kun ex-poikaystäväni oli ajatuksissaan0 pakkomielteisesti kiinni vanhassa ihastuksessaan, jota ei edes tuntenut. Suhteesta ei tullut mitään ja mies osoittautui muutenkin henkisesti sairaaksi.

Suosittelen ap:lle, ettei hän tuhlaisi elämäänsä tällaiseen. Tai jos haluaa pitää kiinni tällaisesta, ei edes yritä suhdetta kenenkään kanssa. Mieti tarkkaan onko tuo rakkautesi pitemmän päälle hyväksi sinulle ja muille vai onko se tuhovoima.

Kyllä jonkinlainen rakkaus ja hyvä kokemus säilyy sellaista ihmistä kohtaan, joka on syvästi koskettanut. Mutta päästä itsesi ja se toinen ihminen vapaaksi! Käännä tuo kaunis kokemus eheyttäväksi voimavaraksesi.

Miksi suhdettà ei syntynyt ja kertoiko tuo nainen syitä miksi ei tahdo jatkaa kanssasi.

Ymmärtäisin jos pakit tullut hiljattain, mutta 3,5 vuotta on aikas pitkä aika.

Vierailija kirjoitti:

Miksi suhdettà ei syntynyt ja kertoiko tuo nainen syitä miksi ei tahdo jatkaa kanssasi.

Kertoi, mutta en voi niitä tässä avata tarkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jonkinlainen rakkaus ja hyvä kokemus säilyy sellaista ihmistä kohtaan, joka on syvästi koskettanut. Mutta päästä itsesi ja se toinen ihminen vapaaksi! Käännä tuo kaunis kokemus eheyttäväksi voimavaraksesi.

Yritän tätä parhaani mukaan. Tämä olisi toki se ihannetilanne.

Miksi sanot, ettet tuntenut häntä vaikka kuitenkin ehdit rakastua häneen?

Elämä voi olla mielekästä, vaikka olisikin onnettomasti rakastunut. Onhan elämässä muitakin asioita kuin vain se yksi ihminen, olipa hän miten tärkeä tahansa. Yritä etsiä muista asioista positiivista sisältöä elämääsi.