Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus elämässä epäonnistumista
21.08.2020 |
Näettekö ihmiset joilla ei ole lapsia jotenkin elämässä epäonnistuneina? Minulla on muodostunut asiasta henkilökohtainen kriisi. Tunnen valtavaa huonommuutta siitä etten kykene vanhemmuuteen. On hyvä mies ja puitteet ulkopuolisten silmissä kunnossa, mutta itse en koe mitään valmiutta asiaan. Olen yrittänyt järkeillä asiaa ja haluaisin haluta jälkikasvua, mutta aina asian ajattelu saa ahdistumaan. Tuntuu että asia olisi ikään kuin välttämättömyys, joka jokaisen ihmisen täytyy suorittaa, että olisi täyttänyt tehtävänsä. Aiemmin en edes miettinyt asiaa ja koin elämän hyväksi. Iän myötä kuitenkin olen ruvennut tuntemaan itseni jotenkin aivan turhaksi, vaikka elän kunnollista elämää. En ole ollut päivääkään työttömänä ja olen pitkässä parisuhteessa ja olen kaikki asiani hoitanut kunnialla. En tiedä miksi yhtäkkiä tunnen olevani aivan kakkosluokan kansalainen kun en ole osallistunut synnytystalkoisiin. Kertokaa lapsettomat onko teillä ollut vastaavia tuntemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet. Ja kuinka te lapsiperheelliset näette lapsettomat. Kaikki sukulaiset, lähinnä vanhempani ja mieheni vanhemmat odottavat lapsenlapsia. Mutta itselle asia tuntuu vieraalta ja epämukavalta. Ymmärrän kyllä täysin toisenkin näkökulman, suurimmalle osalle oma lapsi on suurin ja tärkein juttu elämässä. Haluaisin tuntea samoin, mutta en voi pakottaa tunteitani.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Oletko edennyt elämässäsi muilta osin niinkuin "kuuluu"? Ja lähipiirisi on hyvin homogeenista porukkaa? Kaikilla about samat asiat, samassa järjestyksessä? Jos näin, ymmärrän sun ahdistuksen. On vaikeaa olla "poikkeava" sellaisessa ympäristössä. Kuuntele kuitenkin sisintäsi ja mieti, mitä sinä haluat, jos kaikki ulkoiset paineet poistetaan. Siinä on sun vastaus.
En ole elänyt samassa järjestyksessä kuin muut. Muut lähipiirissä ovat eläneet järjestyksessä seurustelua muutama vuosi, sitten kihloihin tai naimisiin, sitten oma asunto ja sen jälkeen lapset. Me asumme edelleen vuokralla ja avoparina. En ole nähnyt syytä mennä naimisiin, papin aamen ei merkitse minulle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole juuri kenellekään edes kertonut, etten ole ikinä halunnut lasta. Parhaat ystävänikään eivät tätä tiedä ja ajattelen, että säälivätköhän hekin salaa minua poloista, joka ei ole "saanut" lasta (kun eivät tiedä etten edes halua). Jotenkin en edes kehtaa asiasta kellekään kertoa. Helpompi antaa ihmisten luulla ettei lasta vain ole tullut. Ap
Sinäpä typerä olet. Ja vielä ihmettelet miksi ihmiset suhtautuu sinuun oudosti. Ilmeisesti sulla ei ole kovin läheisiä ihmissuhteita edes, niin miksi ihmeessä sä välität niiden fiiliksistä?
Ei vaan en ole halunnut kertoa heille, etteivät he kokisi minun arvostelevan heidän tapaansa elää. En ole varma, että lapsen saanut ihminen ymmärtää täysin valintaa jättää lapsi tekemättä. En myöskään haluaisi kertoa kenellekään mistä haluni olla lapseton pohjimmiltaan juontaa juurensa. Oma lapsuuteni ei ollut mitään herkkua, josta johtuen en kaipaa mitään itse aiheutettuja haasteita nykyiseen elämääni. Lapset tuovat niitä väistämättä tullessaan, vaikka varmasti tuovat myös paljon hyvää, sitä en missään tapauksessa kiistä.
Kaipaisin kipeästi näkökantoja vielä! Ap
Saadaanko vielä keskustelua aikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin itse joskus samaa. En kuitenkaan kestä ajatusta lapsesta. Oma lapsuus oli kurja, ja jäljellä on turvattomuutta, pelkotiloja ja mielenterveysongelmaa, vaikka ns vakaata elämää elän. Puoliso ei myöskään halua lapsia. Ajattelen, että löydän elämään merkitystä muiden auttamisesta. Suomi on täynnä hyljeksittyjä, huonosti kohdeltuja laiminlyötyjä lapsia ja nuoria. Ehkä tehtäväni on olla apuna heille. Ja auttaa sukulaisia omassa lapsiperheahdingossaan. Toki lapsi tuo iloa ja onnea mitä en tule kokemaan, mutta paljon myös nähnyt toteutumattomia haaveita, pettymystä ja väsymystä.
Up