Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus elämässä epäonnistumista
21.08.2020 |
Näettekö ihmiset joilla ei ole lapsia jotenkin elämässä epäonnistuneina? Minulla on muodostunut asiasta henkilökohtainen kriisi. Tunnen valtavaa huonommuutta siitä etten kykene vanhemmuuteen. On hyvä mies ja puitteet ulkopuolisten silmissä kunnossa, mutta itse en koe mitään valmiutta asiaan. Olen yrittänyt järkeillä asiaa ja haluaisin haluta jälkikasvua, mutta aina asian ajattelu saa ahdistumaan. Tuntuu että asia olisi ikään kuin välttämättömyys, joka jokaisen ihmisen täytyy suorittaa, että olisi täyttänyt tehtävänsä. Aiemmin en edes miettinyt asiaa ja koin elämän hyväksi. Iän myötä kuitenkin olen ruvennut tuntemaan itseni jotenkin aivan turhaksi, vaikka elän kunnollista elämää. En ole ollut päivääkään työttömänä ja olen pitkässä parisuhteessa ja olen kaikki asiani hoitanut kunnialla. En tiedä miksi yhtäkkiä tunnen olevani aivan kakkosluokan kansalainen kun en ole osallistunut synnytystalkoisiin. Kertokaa lapsettomat onko teillä ollut vastaavia tuntemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet. Ja kuinka te lapsiperheelliset näette lapsettomat. Kaikki sukulaiset, lähinnä vanhempani ja mieheni vanhemmat odottavat lapsenlapsia. Mutta itselle asia tuntuu vieraalta ja epämukavalta. Ymmärrän kyllä täysin toisenkin näkökulman, suurimmalle osalle oma lapsi on suurin ja tärkein juttu elämässä. Haluaisin tuntea samoin, mutta en voi pakottaa tunteitani.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Olet itse tehnyt lapsettomuudesta häpeän aiheen.
Lapsettomuus itsessään on neutraali asia johon voi suhtautua myönteisesti tai kielteisesti. Elämä kuitenkin on sellaista että jossain vaiheessa aiheesta pitää voida puhua läheisten kanssa. Se että välttelet ja häpeät kertoo, että vaikka haluat olla lapseton, sinulla on jotain häpeää tuovia tausta-ajatuksia.
On normaalia yrittää saada lapsia, ja yhtä normaalia valita muut päämäärät tärkeämmiksi elämässä. Aina on ollut ihmisiä jotka ovat valinneet elää ilman lapsia -vain rahvas jolla ei ole ollut valinnanvaraa ennen ehkäisyä on käytännössä päätynyt sikiämään aina. Muissa luokissa on ollut tieteilijöitä, luostariin menijöitä ja muita itsenäisiä ihmisiä joiden elämään ei ole lapsia mahtunut, eikä heidän valintojaan ole haukuttu samalla lailla kuin jotkut nykyään tekevät.
Häpeääsi olisi ehkä hyvä purkaa ammattilaisen ohjauksessa, tai ainakin uskaltautua sanomaan niille läheisille reippaasti, että et halua lapsia. Todennäköisesti tämä asia on mielikuvituksessasi paljon isompi mörkö kuin tulevaisuudessa. Ja jos joku alkaa urputtamaan, tiedät hänen kuuluvan niihin ihmisiin jotka eivät halua sinun parastasi vaan vain, että näyttelet kiltisti sitä roolia jonka he olivat sinulle suunnitelleet.
Kiitos tästäkin vastauksesta! Hienosti jäsennelty, tunnistan häpeän itsessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut järkisyy minkä olen keksinyt puoltamaan lapsen tekoa, on se ettei tarvitsisi vanhana olla yksin. Pelkään ettei minulla ole ketään, joka huolehtii minut laitokseen kun vanhenen enkä pärjää enää kotona. Muuten saan luultavasti elämäni kulumaan hyvin ilman lastakin. Ainakin tähän saakka se ei ole tuottanut ongelmia. Ap
Ainakin nettikeskustelujen perusteella moni on hankkinut lapsia ainakin osaksi tästä syystä. Koska aina sieltä loppukaneettina tulee "entä oletko koskaan ajatellut kuka käy sua katsomassa vanhana?" nämä aivonsa istukan kanssa synnyttäneet on hassuja. Niin kuin jokainen lapsiasiaa pohtinut ei olisi joskus miettinyt tuota.
Mielestäni se on huono syy hankkia lapsia, sillä tavallaan velvoittaa lapsensa asumaan lähellä että voi sitten hoitaa ja käydä katsomassa kun vanhempi on iäkäs ja huonossa kunnossa. Hyvää elämää lapsille tiedossa kun kokee velvollisuutta suunnilleen omaishoitaa pahimmillaan vuosikymmeniä.
Väärä syy hankkia lapsia. Tiedän, että minut on hankittu tämän takia. Jo lapsena muistutettiin, että minä sitten hoidan ja passaan, niinkuin he ovat hoitaneet mua. Haluaisin asua ulkomailla mutta mut on niin ehdollistettu tähän, että en voisi tehdä niin ilman jäätäviä tunnontuskia.
Ihmiset, tehkää lapsia vain jos hyväksytte, että ne eivät ole teidän tulevaisuuden hoitajia.
Muutenkin haluan kiittää asiallisena pysyneestä keskustelusta! Ei häivääkään kiihkoilusta suuntaan tai toiseen, mutta yllätyksekseni monia hienoja vastauksia, joista sain tärkeitä oivalluksia! Jatketaan! Ap
Tuo ehdotus ammattilaiselle juttelusta oli myös hyvä. Hän saattaisi kyetä auttamaan minut asiassa eteenpäin. Kiitos siitäkin.
Lapsettomuus elämässä epäonnistumista?
Sosiaalityöntekijänä en voi kuin nauraa. Olen nähnyt omassa työssäni lukemattomat määrät asiakkaita, jotka kyllä ovat kyenneet lisääntymään, mutta muuten heidän elämänsä ovat aivan täyttä kaaosta päivästä toiseen. Ja ei - moni heistä ei ole myöskään hyvä vanhempi.
Samalla tunnen vaikka kuinka paljon hyvin elämässään pärjänneitä ihmisiä, jotka nyt eivät ole syystä tai toisesta tulleet vanhemmiksi. Omien havaintojen perusteella tuntuisi surkuhupaisalta luokitella lapsia saaneet onnistujiksi ja lapsettomat epäonnistujiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kolmikymppinen nainen enkä halua lapsia. Kyllä harvakseltaan tulee joku pikku kriisi, kun niin moni ympärillä niitä tekee. Että kai siinä joku on, kun kaikki on noista lapsista niin innoissaan. Ne tuntuvat jotenkin jopa trendikkäiltä ja kuuluvan hyvää elämää elävän aikuisen hankintalistalle. Omassa mielessä välillä käy, nähdäänkö minut jotenkin kylmänä, mutta en ole jaksanut asiasta kummemmin välittää. Valtaosan ajasta lapsiperheen elämä ei kuitenkaan houkuta, kun ympärilleen katselee.
Minusta nuo kriisit on ihan normaaleja ja olen ne hyväksynyt. On ihan hyvä välillä kunnolla miettiä, mihin elämäänsä suuntaa ja kun ei tuo ole mitenkään yksiselitteistä. Monilla se biologinen tarvekin voi olla kova vaikka muuten ei lapsia haluaisi. Lapsettomien keskusteluryhmissä jotkut kriiseilevät välillä kovasti, kun yhtäkkiä tulee hirveä vauvakuume vaikka lapset eivät kuulu suunnitelmiin :D Usein ne menevät ohi. Ihmisen mieli on ristiriitainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen elämää sä siis oikein haluat elää? Omaasi jossa kuuntelet omaa tunnetta, vai muiden mieliksi vaikka he jotka sulta lapsia odottavat saattavat itsekin olla onnettomia ja epävarmoja valinnoistaan? Itse olen lapseton enkä tiedä mitään typerämpää, kuin tehdä noin isoja (toisen elämää koskevia) päätöksiä muiden mieliksi. Mummoni esimerkiksi ei tätä valintaa ymmärrä ja pitää lapsettomuutta itsekkäänä koska on itse siitä maailmasta jossa ei vaihtoehtoja ollut, mutta ei kiinnosta. Hän itse on uhrannut koko elämänsä elääkseen sääntöjen mukaan ja muita varten, otti alkoholistimiehen jne. nyt painostaa minuakin naimisiin ja äidiksi. Nyt vanhemmiten hän vaikuttaa katkeralta ja ahdasmieliseltä ihmiseltä, kun ei kestä sitä että nykyään kaikki naiset eivät aio automaattisesti kärsiä samasta kohtalosta kun ei se ole mikään kohtalo vaan vapaa valinta. Mielummin olen vapaa ja onnellinen ja teen lapset vasta jos ihan aidosti ITSE haluan niitä niin paljon, että tekisin vaikka muut käskisivät olemaan tekemättä. Älä ole lapanen, ota vastuu omasta onnesta. Et ole täällä kenellekään mitään velkaa eikä lapsi ole onnellinen perheessä jossa hänet on tehty vääristä syistä.
Hieno vastaus, kiitän siitä. Tuollaiseen mielialaan haluaisin päästä takaisin. En tiedä mikä ikäkriisi tämä on kun yhtäkkiä muutuin juuri tuollaiseksi "lapaseksi". Ap
Minusta kuulostaa ihan siltä, että biologinen kellosi on alkanut tikittää. Hyvä on nyt tässä vaiheessa pohtia asiaa perusteellisesti, ehkäpä kuitenkin haluat niitä lapsia, ennen kuin on kohdallasi myöhäistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hassua, miten oma mieli voi aiheuttaa tällaisia paineita siitä, mikä on "oikein" ja mikä epäonnistumista. Minä koin aikoinaan hieman samanlaista painetta kuin ap, vauvakuume ei vain herännyt, vaikka ikää tuli. Lopulta päätimme mieheni kanssa vain antaa lapsen tulla, kun kumpikin kuitenkin oli aina ajatellut lapsia "sitten joskus" hankkivansa.
Mutta lastapa ei kuulunutkaan. Kävimme läpi vuosien hoidot, keskenmenot ja pettymykset. Tuossa vaiheessa olin jo ehtinyt lasta odottaa ja siitä haaveilla niin pitkään että pettymykset olivat todella raastavia. Vihdoin saatuani lapsen, kärsimme sekundäärisestä lapsettomuudesta kun kovasti toivottua sisarusta ei lapselle syntynyt.
Ruoskin itseäni siitä, että olin niin surullinen ja onneton lapsettomuuden vuoksi. Miksi en voinut nähdä elämää niin kuin lapsettomat ystäväni? Mikä minussa oli vikana, että yhtäkkiä mikään muu asia elämässäni ei tehnyt minua enää onnelliseksi. Yritin kiihkeästi nauttia ystävistä, harrastuksista, etenin uralla, mutta kaikki tuntui merkityksettämältä. Miten heikko ihminen oikein olin, etten päässyt yli tästä?! Miten muut lapsettomat olivat minua viisaampia ja vahvempia ja osasivat olla onnellisia?
Todellisuushan on, että jokaisella on omat tarpeensa ja oma tapansa elää. Jos sitä tapaa ei pääse toteuttamaan, se sattuu ja sen kanssa joutuu kipuilemaan joskus pitkäänkin. Ulkopuolisten mielipiteiden ei siinä tilanteessa pitäisi merkitä mitään, niitä kun on puoleen jos toiseenkin fanaattisuuteen asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
s
Vierailija kirjoitti:
Kenen elämää sä siis oikein haluat elää? Omaasi jossa kuuntelet omaa tunnetta, vai muiden mieliksi vaikka he jotka sulta lapsia odottavat saattavat itsekin olla onnettomia ja epävarmoja valinnoistaan? Itse olen lapseton enkä tiedä mitään typerämpää, kuin tehdä noin isoja (toisen elämää koskevia) päätöksiä muiden mieliksi. Mummoni esimerkiksi ei tätä valintaa ymmärrä ja pitää lapsettomuutta itsekkäänä koska on itse siitä maailmasta jossa ei vaihtoehtoja ollut, mutta ei kiinnosta. Hän itse on uhrannut koko elämänsä elääkseen sääntöjen mukaan ja muita varten, otti alkoholistimiehen jne. nyt painostaa minuakin naimisiin ja äidiksi. Nyt vanhemmiten hän vaikuttaa katkeralta ja ahdasmieliseltä ihmiseltä, kun ei kestä sitä että nykyään kaikki naiset eivät aio automaattisesti kärsiä samasta kohtalosta kun ei se ole mikään kohtalo vaan vapaa valinta. Mielummin olen vapaa ja onnellinen ja teen lapset vasta jos ihan aidosti ITSE haluan niitä niin paljon, että tekisin vaikka muut käskisivät olemaan tekemättä. Älä ole lapanen, ota vastuu omasta onnesta. Et ole täällä kenellekään mitään velkaa eikä lapsi ole onnellinen perheessä jossa hänet on tehty vääristä syistä.
Hieno vastaus, kiitän siitä. Tuollaiseen mielialaan haluaisin päästä takaisin. En tiedä mikä ikäkriisi tämä on kun yhtäkkiä muutuin juuri tuollaiseksi "lapaseksi". Ap
Minusta kuulostaa ihan siltä, että biologinen kellosi on alkanut tikittää. Hyvä on nyt tässä vaiheessa pohtia asiaa perusteellisesti, ehkäpä kuitenkin haluat niitä lapsia, ennen kuin on kohdallasi myöhäistä?
Kiitos tästäkin näkökulmasta. Voikai se tälläkin tavalla tapahtua..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko tähän jollakulla vielä sanottavaa :)
Jos on lapsesta asti ajatellut elävänsä lapsettomana, on lapseton aikuinen onnistunut elämässään. Hän tuntee oman valintansa ihan täysin oikeaksi riippumatta mitä mieltä muut ovat, koska jokin muu valinta ei olisi hänen omansa, luonnollinen, vaan ulkopuolelta tuleva pakotettu valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä. Minä en, eikä rakas mieheni koe mitenkään, että olisimme epäonnistuneet. Meillä oli kipuilut kyllä elämämme ja parisuhteemme aikana, mutta se oli hetken ja siitä eteenpäin meidän elämä on ollut jo vuosi kymmeniä mitä parhainta. Meillä on kaikkea, on läheisyyttä, rakkautta, yhteistä aikaa, omaa aikaa, seksiä ja kaikkea hyvää. Te itse teette elämän❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä. Minä en, eikä rakas mieheni koe mitenkään, että olisimme epäonnistuneet. Meillä oli kipuilut kyllä elämämme ja parisuhteemme aikana, mutta se oli hetken ja siitä eteenpäin meidän elämä on ollut jo vuosi kymmeniä mitä parhainta. Meillä on kaikkea, on läheisyyttä, rakkautta, yhteistä aikaa, omaa aikaa, seksiä ja kaikkea hyvää. Te itse teette elämän❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Kiitos, ihana vastaus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko olla enemmän kyseessä ikäkriisi?
Tähän asti ja vieläkin sinulla on vaihtoehdot avoimena - et ole halunnut lasta, mutta sinulla on koko ajan ollut mahdollisuus muuttaa mieltäsi. Nyt ymmärrät että hedelmällinen aikasi on loppumassa, eikä lapsi enää kohta oikeasti ole mahdollinen vaikka mielesi muuttuisi. Ja se saa epäröimään, oletko valinnut oikein.
Mitä mieltä miehesi on?
Ei vaan pikemminkin usein KADEHDIN lapsettomia.
Epäonnistunut on sellainen, joka tekee mitä muutkin tekevät/on totuttu tekemään eikä mitä itse haluaa.
Ot. Mä olen tahtomattani lapseton enkä tunne olevani epäonnistunut. Olen ollut raskaana ja kaikki raskaudet on menneet kesken.
Olin joskus lapsettomien vertaistukiryhmässä ja ihmettelin, miten niin monet pitivät omaa lapsettomuuttaan epäonnistumisena. Mä tunnen epäonnistumista vain asioista, joissa olen itse voinut vaikuttaa lopputulokseen. Tässä keho on tehnyt ratkaisut mun puolesta.
En ajattele lapsettomista yhtään mitään. Se, onko lapsia vai ei, ei kerro ihmisen potentiaalista tai luonteesta mitään. Lapset ovat vain yksi asia elämässä. Lapsia voi saada kuka tahansa.
En tiedä mikä tämä on? Jumalan luomaa? Matrix? Meta-universumi? Tiedän ainoastaan että näiden eliöiden olemassa olon keskeiset kulmakivet ovat energian hankkiminen, nukkuminen, hengittäminen ja lisääntyminen. Olenko epäonnistunut eliö jos en lisäänny? En tiedä. Kuoleman jälkeenhän tuo selviää, tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla enemmän kyseessä ikäkriisi?
Tähän asti ja vieläkin sinulla on vaihtoehdot avoimena - et ole halunnut lasta, mutta sinulla on koko ajan ollut mahdollisuus muuttaa mieltäsi. Nyt ymmärrät että hedelmällinen aikasi on loppumassa, eikä lapsi enää kohta oikeasti ole mahdollinen vaikka mielesi muuttuisi. Ja se saa epäröimään, oletko valinnut oikein.Mitä mieltä miehesi on?
Saattaa olla tällaisestakin kyse. Miehen puolesta lapsi saisi tulla, mutta ei ole hänen elämänsä tärkein asia, pärjää hyvin ilmankin. Ap
Olet itse tehnyt lapsettomuudesta häpeän aiheen.
Lapsettomuus itsessään on neutraali asia johon voi suhtautua myönteisesti tai kielteisesti. Elämä kuitenkin on sellaista että jossain vaiheessa aiheesta pitää voida puhua läheisten kanssa. Se että välttelet ja häpeät kertoo, että vaikka haluat olla lapseton, sinulla on jotain häpeää tuovia tausta-ajatuksia.
On normaalia yrittää saada lapsia, ja yhtä normaalia valita muut päämäärät tärkeämmiksi elämässä. Aina on ollut ihmisiä jotka ovat valinneet elää ilman lapsia -vain rahvas jolla ei ole ollut valinnanvaraa ennen ehkäisyä on käytännössä päätynyt sikiämään aina. Muissa luokissa on ollut tieteilijöitä, luostariin menijöitä ja muita itsenäisiä ihmisiä joiden elämään ei ole lapsia mahtunut, eikä heidän valintojaan ole haukuttu samalla lailla kuin jotkut nykyään tekevät.
Häpeääsi olisi ehkä hyvä purkaa ammattilaisen ohjauksessa, tai ainakin uskaltautua sanomaan niille läheisille reippaasti, että et halua lapsia. Todennäköisesti tämä asia on mielikuvituksessasi paljon isompi mörkö kuin tulevaisuudessa. Ja jos joku alkaa urputtamaan, tiedät hänen kuuluvan niihin ihmisiin jotka eivät halua sinun parastasi vaan vain, että näyttelet kiltisti sitä roolia jonka he olivat sinulle suunnitelleet.