Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus elämässä epäonnistumista
21.08.2020 |
Näettekö ihmiset joilla ei ole lapsia jotenkin elämässä epäonnistuneina? Minulla on muodostunut asiasta henkilökohtainen kriisi. Tunnen valtavaa huonommuutta siitä etten kykene vanhemmuuteen. On hyvä mies ja puitteet ulkopuolisten silmissä kunnossa, mutta itse en koe mitään valmiutta asiaan. Olen yrittänyt järkeillä asiaa ja haluaisin haluta jälkikasvua, mutta aina asian ajattelu saa ahdistumaan. Tuntuu että asia olisi ikään kuin välttämättömyys, joka jokaisen ihmisen täytyy suorittaa, että olisi täyttänyt tehtävänsä. Aiemmin en edes miettinyt asiaa ja koin elämän hyväksi. Iän myötä kuitenkin olen ruvennut tuntemaan itseni jotenkin aivan turhaksi, vaikka elän kunnollista elämää. En ole ollut päivääkään työttömänä ja olen pitkässä parisuhteessa ja olen kaikki asiani hoitanut kunnialla. En tiedä miksi yhtäkkiä tunnen olevani aivan kakkosluokan kansalainen kun en ole osallistunut synnytystalkoisiin. Kertokaa lapsettomat onko teillä ollut vastaavia tuntemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet. Ja kuinka te lapsiperheelliset näette lapsettomat. Kaikki sukulaiset, lähinnä vanhempani ja mieheni vanhemmat odottavat lapsenlapsia. Mutta itselle asia tuntuu vieraalta ja epämukavalta. Ymmärrän kyllä täysin toisenkin näkökulman, suurimmalle osalle oma lapsi on suurin ja tärkein juttu elämässä. Haluaisin tuntea samoin, mutta en voi pakottaa tunteitani.
Kommentit (107)
Toisaalta pelkään että jos kuitenkin kadun jossain vaiheessa sitä etten tehnyt lapsia. Esim 10 vuoden kuluttua. Siinä on pitkä loppuelämä sitten aikaa katua yksin. Mutta voiko mieli muuttua niin paljon? Onko palstalla elävää esimerkkiä kertomaan siitä että olisi katunut lapsettomaksi jättäytymistä? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hyvin mee jos ap:n kaltaiset ihmiset hankkii lapsia sen takia et on muka epäonnistunut jos ei oo lapsia ja muitten mieliksi hankkii
Näitä on paljon,, ja niitähän ei tietenkään mitenkään kasvateta annetaan tehdä mitä lystää koska vapaa kasvatus ja minullaonoikeuskoskaolenäiti....
Mitä miehesi haluaa? Jostain syystä olit jättänyt sen pois, mutta listannut muuten ympäristön toiveita.
Kannattaa olla rehellinen puolisolleen.
Oletko edennyt elämässäsi muilta osin niinkuin "kuuluu"? Ja lähipiirisi on hyvin homogeenista porukkaa? Kaikilla about samat asiat, samassa järjestyksessä? Jos näin, ymmärrän sun ahdistuksen. On vaikeaa olla "poikkeava" sellaisessa ympäristössä. Kuuntele kuitenkin sisintäsi ja mieti, mitä sinä haluat, jos kaikki ulkoiset paineet poistetaan. Siinä on sun vastaus.
Jos lapsia hankkisi vain ne ketkä niitä haluaa niin syntyvyys olisi vieläkin alhaisempi mitä se nyt on.
Moni nimittäin tekee lapsia koska "niin kuuluu tehdä" ja sitten vielä vahinkoraskaukset siihen päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No et hyvä jumala tietenkään hanki lasta sen takia, että joku muu pahoittaa mielensä siitä, että sinulla ei lasta ole!
Mieti nyt vähän sen lapsenkin kannalta. "No joo, äiti ei sua koskaan halunnut, mutta äidille tuli stressiä siitä, että mitä ne kaverit nyt sanoo, kun ei ole lasta tässä iässä, niin hankinpa nyt sut, vähän kuin huonekasvin."
Hyvinhän sinun elämä on mennyt tekemilläsi valinnoilla tähän mennessä :) Miksi muuttamaan niitä toisten kotkotuksien takia?
Sinuna pohtisin, mikä OIKEA pohjasyy siellä taustalla on, että nyt yhtäkkiä pukkaa kriisiä ja hirveä ahdistus siitä, että onko tähän velvollisuuteen nyt sitten kuitenkin pakko suostua? Lähestyvä keski-ikä ja elämän rajallisuuden tajuaminen? Hylätyksi tulemisen pelko? Huoli siitä, ettei riitä omana itsenään, jos ei täytä jotain ulkoa annettua roolia josta saa itselleen... niin mitä itse asiassa?
Pelko on itselleen paskin syy tehdä päätöksiä. Se paska lentää aina omaan tuulettimeen.
Lapseton N37.
Ja vielä ikisinkku vuokralla-asuja!
Olin esiteinistä asti sitä mieltä, että en missään nimessä halua lapsia. Mutta tiettyjen kokemusten jälkeen halusinkin ja sain.
Nykyään myönnän rehellisesti sanottuna sääliväni ihmisiä, jotka tieten tahtoen jättävät elämästään näin suuren ja mahtavan asian pois. Ei vanhemmuus tietysti mitään helppoa aina ole, mutta tuskin ylivoimaisen vaikeaakaan. Joka tapauksessa koen, etten olisi juuri mitään ilman lapsia (vaikka ehkä olenkin).
Kaikesta huolimatta ymmärrän vapaaehtoisesti lapsettomia erittäin hyvin. Kaikilla on oikeus valita oma polkunsa ja tehdä valintansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvä epäonnistuminen. Tilasin 5 thaikkunaista lentorahdilla muuttamaan tilannetta oikeammaksi
mies52v
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta pelkään että jos kuitenkin kadun jossain vaiheessa sitä etten tehnyt lapsia. Esim 10 vuoden kuluttua. Siinä on pitkä loppuelämä sitten aikaa katua yksin. Mutta voiko mieli muuttua niin paljon? Onko palstalla elävää esimerkkiä kertomaan siitä että olisi katunut lapsettomaksi jättäytymistä? Ap
(Ei palstalla, mutta) 65-vuotias enoni kertoi olevansa eloonsa ihan tyytyväinen muuten, mutta harmitteli kun ei aikoinaan perustanut perhettä. Sellainen olisi ollut mahdollista silloin joskus, mutta valitsi toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun ahdistusta lisää huomattavasti se, että et ole avautunut asiasta kenellekään. Jos sun läheiset olisivat aina tienneet, että et ehkä ikinä halua lapsia, et ehkä kriiseilisi nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut järkisyy minkä olen keksinyt puoltamaan lapsen tekoa, on se ettei tarvitsisi vanhana olla yksin. Pelkään ettei minulla ole ketään, joka huolehtii minut laitokseen kun vanhenen enkä pärjää enää kotona. Muuten saan luultavasti elämäni kulumaan hyvin ilman lastakin. Ainakin tähän saakka se ei ole tuottanut ongelmia. Ap
Ainakin nettikeskustelujen perusteella moni on hankkinut lapsia ainakin osaksi tästä syystä. Koska aina sieltä loppukaneettina tulee "entä oletko koskaan ajatellut kuka käy sua katsomassa vanhana?" nämä aivonsa istukan kanssa synnyttäneet on hassuja. Niin kuin jokainen lapsiasiaa pohtinut ei olisi joskus miettinyt tuota.
Mielestäni se on huono syy hankkia lapsia, sillä tavallaan velvoittaa lapsensa asumaan lähellä että voi sitten hoitaa ja käydä katsomassa kun vanhempi on iäkäs ja huonossa kunnossa. Hyvää elämää lapsille tiedossa kun kokee velvollisuutta suunnilleen omaishoitaa pahimmillaan vuosikymmeniä.
Aika harva Suomessa hoitaa omia ikääntyneitään kovin intensiivisesti, kun nämä ovat kokonaan avun varassa - mutta keski-iässäkin omat lapset puolisoineen ja omat lapsenlapset tuovat monelle kaivattua seuraa, luovat omalle elämällekin merkitystä.
Vanhana ei välttämättä löydä uutta puolisoakaan, jos tulee ero tai kuolema erottaa. Lisäksi perheellistyneet ovat vanhempana usein yhä enemmän omien perheidensä parissa, ja iäkkäät menettävät ystäviäkin esim. sairauksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mies joka haluaisi lapsia, mutta todennäköisesti en tule niitä saamaan.
Ja kyllä, tunnen olevani epäonnistunut ihminen tämän takia. Kaikkien organismien tärkein eteenpäin ajava voima on jatkaa sukuaan, ja siinä epäonnistuminen on pahin epäonnistuminen mitä on mahdollista tehdä...
Sitä voisi tietysti kuvitella, että ihmisen elämän merkityksellisyyden perusta on vähän korkeampi kuin bakteerilla...
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta pelkään että jos kuitenkin kadun jossain vaiheessa sitä etten tehnyt lapsia. Esim 10 vuoden kuluttua. Siinä on pitkä loppuelämä sitten aikaa katua yksin. Mutta voiko mieli muuttua niin paljon? Onko palstalla elävää esimerkkiä kertomaan siitä että olisi katunut lapsettomaksi jättäytymistä? Ap
Voit katua ihan mitä tahansa elämän valintaa joskus 10 vuoden päästä.
Parempi opetella pikkuisen armollisempi ajatusmaailma. Kas näin: teet elämänvalintasi sen mukaan, mikä siinä tilanteessa näyttää viisaimmalta, sen ymmärryksen pohjalta mikä sinulla on. Jos tulevaisuudessa tulee yksittäinen katumuksen hetki, se jää yksittäiseksi kun ymmärrät että olit eri elämänvaiheessa ja valintasi ansiosta ehdit jo elää monta vuotta tavalla jonka koit sillä ymmärryksellä onnellisimmaksi.
Hyvä olisi myös ymmärtää, että myös lasten hankkimista voi katua. Moni haluaa omista lapsistaan eroon tai laiminlyö heitä koska ei jaksa tai koska vanhemmuus ei olekaan kivaa. Tästä ei niin paljon puhuta verrattuna lapsettomien syyllistämiseen, mutta lastensuojelusta kuultavat tarinat viittaavat siihen että näin päin meneminen on aika arkista. Tietysti voit päätyä lapsen hankintaa myös siksi että hänestä tulee vaarallinen rikollinen josta on pelkkää murhetta maailmalle varhaislapsuuden jälkeen. Kaikkea ja mitä tahansa voi joutua katumaan huonolla tuurilla.
Tottakai voit saada vaikka aivovamman jonka takia persoonallisuutesi muuttuu aivan täysin, mutta sillä logiikalla sinun pitäisi jotenkin elää kaikki mahdolliset vaihtoehdot elämästä ette vaan jäisi mistään paitsi. Mistä tiedät, vaikka hukkaat onnellisimman mahdollisen elämäsi, koska et ole lähtenyt hindulaisluostariin? Et opetellut sukeltamaan vaikka sinusta olisi tullut mieletön vedenalaisen maailman valokuvaaja? Eiköhän ole viisaampaa, että yrität olla itsellesi uskollinen nyt etkä taivu tekemään valtavan isoa elämänratkaisua siksi että koet siihen painetta ja sisäinen laumaeläimesi vähän määkii vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No et hyvä jumala tietenkään hanki lasta sen takia, että joku muu pahoittaa mielensä siitä, että sinulla ei lasta ole!
Mieti nyt vähän sen lapsenkin kannalta. "No joo, äiti ei sua koskaan halunnut, mutta äidille tuli stressiä siitä, että mitä ne kaverit nyt sanoo, kun ei ole lasta tässä iässä, niin hankinpa nyt sut, vähän kuin huonekasvin."
Hyvinhän sinun elämä on mennyt tekemilläsi valinnoilla tähän mennessä :) Miksi muuttamaan niitä toisten kotkotuksien takia?
Sinuna pohtisin, mikä OIKEA pohjasyy siellä taustalla on, että nyt yhtäkkiä pukkaa kriisiä ja hirveä ahdistus siitä, että onko tähän velvollisuuteen nyt sitten kuitenkin pakko suostua? Lähestyvä keski-ikä ja elämän rajallisuuden tajuaminen? Hylätyksi tulemisen pelko? Huoli siitä, ettei riitä omana itsenään, jos ei täytä jotain ulkoa annettua roolia josta saa itselleen... niin mitä itse asiassa?
Pelko on itselleen paskin syy tehdä päätöksiä. Se paska lentää aina omaan tuulettimeen.
Lapseton N37.
Ja vielä ikisinkku vuokralla-asuja!
Taisit osua asian ytimeen. Pelko siitä etten riitä omana itsenäni on vahvasti läsnä. Myös hylätyksi tulemisen pelko on olemassa.. Entä jos mieheni päättää ruveta haluamaan lasta ja jättää minut siksi. Mieshän voi tehdä lapsen vielä vaikka 60 vuotiaana. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ainut järkisyy minkä olen keksinyt puoltamaan lapsen tekoa, on se ettei tarvitsisi vanhana olla yksin. Pelkään ettei minulla ole ketään, joka huolehtii minut laitokseen kun vanhenen enkä pärjää enää kotona. Muuten saan luultavasti elämäni kulumaan hyvin ilman lastakin. Ainakin tähän saakka se ei ole tuottanut ongelmia. Ap
Niin ja kokoajan tulee uusia ihmiskontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia hankkisi vain ne ketkä niitä haluaa niin syntyvyys olisi vieläkin alhaisempi mitä se nyt on.
Moni nimittäin tekee lapsia koska "niin kuuluu tehdä" ja sitten vielä vahinkoraskaukset siihen päälle.
Juu, ja yleensä siitä seuraa kärsimystä kaikille, eniten kuitenkin niille lapsille jotka ovat tilanteessa syyttömiä ja avuttomia.
Jos olet noin vanhaksi elänyt tuntien elämäsi olevan hyvää ja täyttä ilman lapsia, kyllä sekin jotain kertoo, ja ainakin viittaa siihen että elämänlaatusi tuskin ainakaan romahtaa jos jatkatkin samaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut järkisyy minkä olen keksinyt puoltamaan lapsen tekoa, on se ettei tarvitsisi vanhana olla yksin. Pelkään ettei minulla ole ketään, joka huolehtii minut laitokseen kun vanhenen enkä pärjää enää kotona. Muuten saan luultavasti elämäni kulumaan hyvin ilman lastakin. Ainakin tähän saakka se ei ole tuottanut ongelmia. Ap
Niin ja kokoajan tulee uusia ihmiskontakteja.
Vanhana ne ihmiskontaktit ovat joko kuolleet tai siinä kunnossa, että kodin ulkopuolella liikkuminen on lähes mahdotonta. Näin näyttää menneen suvun naimattomien tätien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No et hyvä jumala tietenkään hanki lasta sen takia, että joku muu pahoittaa mielensä siitä, että sinulla ei lasta ole!
Mieti nyt vähän sen lapsenkin kannalta. "No joo, äiti ei sua koskaan halunnut, mutta äidille tuli stressiä siitä, että mitä ne kaverit nyt sanoo, kun ei ole lasta tässä iässä, niin hankinpa nyt sut, vähän kuin huonekasvin."
Hyvinhän sinun elämä on mennyt tekemilläsi valinnoilla tähän mennessä :) Miksi muuttamaan niitä toisten kotkotuksien takia?
Sinuna pohtisin, mikä OIKEA pohjasyy siellä taustalla on, että nyt yhtäkkiä pukkaa kriisiä ja hirveä ahdistus siitä, että onko tähän velvollisuuteen nyt sitten kuitenkin pakko suostua? Lähestyvä keski-ikä ja elämän rajallisuuden tajuaminen? Hylätyksi tulemisen pelko? Huoli siitä, ettei riitä omana itsenään, jos ei täytä jotain ulkoa annettua roolia josta saa itselleen... niin mitä itse asiassa?
Pelko on itselleen paskin syy tehdä päätöksiä. Se paska lentää aina omaan tuulettimeen.
Lapseton N37.
Ja vielä ikisinkku vuokralla-asuja!Taisit osua asian ytimeen. Pelko siitä etten riitä omana itsenäni on vahvasti läsnä. Myös hylätyksi tulemisen pelko on olemassa.. Entä jos mieheni päättää ruveta haluamaan lasta ja jättää minut siksi. Mieshän voi tehdä lapsen vielä vaikka 60 vuotiaana. Ap
Eli et halua lasta.
Haluat hyväksyntää. Haluat riittää. Vanhemmuudessa etenkin nainen pääsee kyllä kokemaan riittämättömyyttä enemmän kuin tarpeeksi, vanhemmuuteen kasataan valtavat odotukset ja paineet, plus tietysti kaikki se arki mitä jo nyt pyörität.
Elämän merkityksellisyyskin hoituu loistavasti ilman lasta. Ole hyvä läheisillesi. Tee merkityksellistä työtä. Luo jotakin. Ja jos ei sekään auta, niin käypä kysymässä jonkun rappionarkin vanhemmalta, miten se lisääntymiseen perustuva merkityksellisyydentunne mahtaa jaksella kun tuli pukattua maailmaan sellainen tyyppi.
Mutta kun lapsi ei takaa sitä etteikö mies jätä sinua halutakseen tehdä sitten seuraavan lapsen jonkun toisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainut järkisyy minkä olen keksinyt puoltamaan lapsen tekoa, on se ettei tarvitsisi vanhana olla yksin. Pelkään ettei minulla ole ketään, joka huolehtii minut laitokseen kun vanhenen enkä pärjää enää kotona. Muuten saan luultavasti elämäni kulumaan hyvin ilman lastakin. Ainakin tähän saakka se ei ole tuottanut ongelmia. Ap
Niin ja kokoajan tulee uusia ihmiskontakteja.
Vanhana ne ihmiskontaktit ovat joko kuolleet tai siinä kunnossa, että kodin ulkopuolella liikkuminen on lähes mahdotonta. Näin näyttää menneen suvun naimattomien tätien kanssa.
Ja kotihoitoa ramppaa kuin pyöröovesta. Ja netti on täynnä yhteisöjä. Ja järjestöillä on ystäväpalvelua jne.
Se ettei kaikkea tulla tuomaan tarjottimella ei tarkoita etteikö mahdollisuuksia kontaktien hankkimiseen ole. Lapsettomat osaavat ehkä tutustua näihin vaihtoehtoihin ajoissa, kaiken omaisten varaan jättävillä voi olla vaikeampaa.
Se, että hankit lapsia, jotta sulla on joku, joka kuskaa sut laitokseen vanhana, on kyllä älytön syy. Oman käden kautta lähteminen siinä vaiheessa, kun on liki toimintakyvytön, on fiksumpi ratkaisu. Ei jää kukaan sua kaipaamaankaan.
Ja tämä ei ole kettuilua vaan mun ajatusmaailma ja toimintamallini joskus tulevaisuudessa.