Mummo iloitsee Down-lapsenlapsesta, koko ajan laittaa kuvia Facebookiin

Vierailija kirjoitti:

ei kukaan vammaista lasta oikeasti halua jos sen saisi päättää

Ei tietenkään halua, onko joku täällä väittänyt niin? Silti vammaisia adoptoidaan.

Vierailija kirjoitti:

ei kukaan vammaista lasta oikeasti halua jos sen saisi päättää

Ei kukaan halua lapsekseen myöskään kuspäätä, jos päättää saa. Mutta molempia silti maailmassa riittää, ja molemmille kuuluvat ihmisoikeudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehille pitäisi antaa päätösvalta vammaiseksi todetusta sikiöstä eikä taatusti mieskään lähde perheestä. Onhan kehitysvammaiset helvetinmoisia taakkoja mutta ette te naiset sitä tajua. Naiset sekoittaa tunteensa ja pitävät downin ja sitten yhteiskunta maksaa. Naiset hoivaisi vaikka täysin elävää raatoakin. Järjen pitäisi voittaa yhteiskunnassa.

Autismi on läheisille usein rasittavampi riesa kuin down, ja se ilmenee vasta lapsen ollessa isompi. Mitä miehet voisivat tälle asialle tehdä?

Mitä ihmettä on tämä palstalaisten down-fanitus?

Teidän mielestä siis lievän autismin/Aspergerin omaava ihminen, jolla on korkeampi älykkyysosamäärä kuin downilla, on siis rasittava mutta downit on aurinkoisia ja ihania. Enkä siis nyt väitä, että autistiset ja erioten Aspergerit olisivat automaattisesti älykköjä, vaan heissäkin on myös sitä keskikastia kahden ääripään lisäksi.

Eipä olekaan mikään ihme, kun normaaliälyiselle, jolla on neurokirjon häiriötä, ei ole tarpeeksi tukea saati ymmärtäväistä kohtelua, kun kaikki raha syynätään kehitysvammahuoltoon ja kehitysvammaisten leikkityöpaikkoihin. Aspergereissa sekä myös lukihäiriöisissä ja adhd-ihmisissä taas sen sijaan on duunareita ja akateemikkoja, joten paljon hyödyllisempänä näkisin että resurssit kohdistettaisiin näihin, joilla voi oikeasti olla toivoa pärjätä omillaan ja töissä. Mainitkaahan minullekin joku vaikutusvaltainen ke ha ri. Lukihäiriöisiä kyllä tiedän Ruotsin kuninkaallisista ja Winston Churchillista alkaen.

Jokaisella on minun mielestäni oikeus elää ja saada apua.

Mutta tässä puhuttiin nimenomaan siitä, kuinka rankaksi erityisen ihmisen läheiset kokevat elämän. Ystäväni on ollut kehitysvammalaitoksessa töissä, ja hän sanoi aina että down-lapsen kanssa voisi elää hyvää elämää, autistin kanssa menisi lujille. Älykkyysosamääräkään ei tee ihmisestä miellyttävää seuraa, vaikka se arjen tuen tarvetta saattaa vähentää.

Argumenttisi, että vammaishoidon resurssit pitäisi kohdistaa niille, jotka käyvät töissä ja pärjäävät, on vähän vastaava kuin että köyhäinhoito pitäisi kohdistaa varakkaille.

Mulla on edelleenkin adhd ja lukihäiriö, mutta siitä huolimatta oon tuonut veroeuroja yhteiskunnalle. Kun on tuettu hyvin ja huomioitu tapani oppia, oon päässyt pitkälle elämässä. Lukihäiriöluokasta lähdin suoraan lukioon, josta selvisin C:tä ja M:ää saaden. Päädyin sitten AMK:hon tradenomilinjalle, mutta nyt olenkin sitten ammattikoululainen kampaajalinjalla, koska aloin ikävöimään luovuutta ja kädentaitoja. Voinkin sitten yhdistää nämä ominaisuudet, jos yrittäjyyttä mietin.

Muistan, kun mua oltiin aluksi tuuppaamassa kehitysvammaisten kouluun. Vanhemmat onneksi ymmärsi, että se ei ole mun paikka, koska siellähän oltaisiin vielä seiskallakin opeteltu palapelien tekoa ja paljonko on 1+1. Vanhemmat luki mulle paljon ja myös alleviivasi kirjasta ne ydinasiat kokeita varten.

Oman lukivaikeuksien kanssa kamppailevan tyttären kanssa toimin samoin kuten vanhempanikin teki aikoinaan: vaadin ettei mitään karsita opetuksesta saati helpoteta. Hän käy tavallista koulua ja välillä tapailee erityisopettajaa, kun tarvitsee kielissä apua ja etenkin se kieliopillinen teksti on vaikeinta. Englantia osaa seiskan tasolla, mutta ruotsi taas on kutosta. Kirjoittaminen on se hankalin osio ja sitä prepataan niin kotona kuin koulussa, jotta kirjoittaisi edes selvällä suomella tai englannilla. Me ei suostuta niihin Luovin, Kiipulan yms. koulutuksiin kun lähenee jatko-opiskelukuviot. Niillä erityisammattikoulun papereilla ei tee mitään tai sitten valmistuu avustaviin töihin tai eläkkeelle. Sellainen turhauttaisi mua tai lastani, kun ei ole mistään järjen puutteesta kyse. Toki se oppiminen on työlästä, mutta palkitsevaa.

Kannattaa myös muistaa, että tyttäresi on sinusta erillinen ihminen, joka joutuu itse elämään oman elämänsä. Et voi kannatella häntä kuin tiettyyn rajaan saakka, ja siksi on hyvä ymmärtää omien tarpeidesi ja toiveidesi sekä hänen tarpeidensa ja toiveidensa raja.

Kyllä lapsi lähtee jossain vaiheessa rakentamaan omaa pesäänsä, joko siinä opiskelujen ohessa tai noin 20-vuotiaana. Ihan itsenäinen tyttö mulla on, joka on kiinnostunut eläimistä ja urheilusta. Mopokortinkin suoritti viime kesänä, niin ylpeä olen. Kyllä itse olen ylpeä, ettei kyse ole mistään downista, vaikka onhan se lukivaikeuskin riesa välillä. Kuitenkaan lukivaikeuksiin ei nyt liity sydänsairauksia tms. mitä taas downissa on.

Enkä nyt tietenkään lapsen puolesta tee kaikkea, enkä kasvata pumpulissa. Miksi ihmeessä kasvattaa pumpulissa ja suojella? Tämä on maailma, jossa on kovat vaatimukset. Me vanhemmat koitamme tehdä parhaamme lapsen kasvatuksessa eikä oleteta, että kaikki jää koulun vastuulle. Lukihäiriö on kuitenkin yksi syrjäytymistä aiheuttava asia, jos mitään ei yritetä tehdä asialle. Kyllä ihan normaalin älykkyyden puolestakin olisin huolissani, miten turhauttavaa olisi olla pussittamassa ruuveja ja käydä samaa erityiskoulua kehitysvammaisten kanssa. Tavallinen ammattikoulu takaa taatusti työllistymisen oikeille työmarkkinoille kuin erityisammattikoulu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehille pitäisi antaa päätösvalta vammaiseksi todetusta sikiöstä eikä taatusti mieskään lähde perheestä. Onhan kehitysvammaiset helvetinmoisia taakkoja mutta ette te naiset sitä tajua. Naiset sekoittaa tunteensa ja pitävät downin ja sitten yhteiskunta maksaa. Naiset hoivaisi vaikka täysin elävää raatoakin. Järjen pitäisi voittaa yhteiskunnassa.

Autismi on läheisille usein rasittavampi riesa kuin down, ja se ilmenee vasta lapsen ollessa isompi. Mitä miehet voisivat tälle asialle tehdä?

Mitä ihmettä on tämä palstalaisten down-fanitus?

Teidän mielestä siis lievän autismin/Aspergerin omaava ihminen, jolla on korkeampi älykkyysosamäärä kuin downilla, on siis rasittava mutta downit on aurinkoisia ja ihania. Enkä siis nyt väitä, että autistiset ja erioten Aspergerit olisivat automaattisesti älykköjä, vaan heissäkin on myös sitä keskikastia kahden ääripään lisäksi.

Eipä olekaan mikään ihme, kun normaaliälyiselle, jolla on neurokirjon häiriötä, ei ole tarpeeksi tukea saati ymmärtäväistä kohtelua, kun kaikki raha syynätään kehitysvammahuoltoon ja kehitysvammaisten leikkityöpaikkoihin. Aspergereissa sekä myös lukihäiriöisissä ja adhd-ihmisissä taas sen sijaan on duunareita ja akateemikkoja, joten paljon hyödyllisempänä näkisin että resurssit kohdistettaisiin näihin, joilla voi oikeasti olla toivoa pärjätä omillaan ja töissä. Mainitkaahan minullekin joku vaikutusvaltainen ke ha ri. Lukihäiriöisiä kyllä tiedän Ruotsin kuninkaallisista ja Winston Churchillista alkaen.

Jokaisella on minun mielestäni oikeus elää ja saada apua.

Mutta tässä puhuttiin nimenomaan siitä, kuinka rankaksi erityisen ihmisen läheiset kokevat elämän. Ystäväni on ollut kehitysvammalaitoksessa töissä, ja hän sanoi aina että down-lapsen kanssa voisi elää hyvää elämää, autistin kanssa menisi lujille. Älykkyysosamääräkään ei tee ihmisestä miellyttävää seuraa, vaikka se arjen tuen tarvetta saattaa vähentää.

Argumenttisi, että vammaishoidon resurssit pitäisi kohdistaa niille, jotka käyvät töissä ja pärjäävät, on vähän vastaava kuin että köyhäinhoito pitäisi kohdistaa varakkaille.

Mulla on edelleenkin adhd ja lukihäiriö, mutta siitä huolimatta oon tuonut veroeuroja yhteiskunnalle. Kun on tuettu hyvin ja huomioitu tapani oppia, oon päässyt pitkälle elämässä. Lukihäiriöluokasta lähdin suoraan lukioon, josta selvisin C:tä ja M:ää saaden. Päädyin sitten AMK:hon tradenomilinjalle, mutta nyt olenkin sitten ammattikoululainen kampaajalinjalla, koska aloin ikävöimään luovuutta ja kädentaitoja. Voinkin sitten yhdistää nämä ominaisuudet, jos yrittäjyyttä mietin.

Muistan, kun mua oltiin aluksi tuuppaamassa kehitysvammaisten kouluun. Vanhemmat onneksi ymmärsi, että se ei ole mun paikka, koska siellähän oltaisiin vielä seiskallakin opeteltu palapelien tekoa ja paljonko on 1+1. Vanhemmat luki mulle paljon ja myös alleviivasi kirjasta ne ydinasiat kokeita varten.

Oman lukivaikeuksien kanssa kamppailevan tyttären kanssa toimin samoin kuten vanhempanikin teki aikoinaan: vaadin ettei mitään karsita opetuksesta saati helpoteta. Hän käy tavallista koulua ja välillä tapailee erityisopettajaa, kun tarvitsee kielissä apua ja etenkin se kieliopillinen teksti on vaikeinta. Englantia osaa seiskan tasolla, mutta ruotsi taas on kutosta. Kirjoittaminen on se hankalin osio ja sitä prepataan niin kotona kuin koulussa, jotta kirjoittaisi edes selvällä suomella tai englannilla. Me ei suostuta niihin Luovin, Kiipulan yms. koulutuksiin kun lähenee jatko-opiskelukuviot. Niillä erityisammattikoulun papereilla ei tee mitään tai sitten valmistuu avustaviin töihin tai eläkkeelle. Sellainen turhauttaisi mua tai lastani, kun ei ole mistään järjen puutteesta kyse. Toki se oppiminen on työlästä, mutta palkitsevaa.

Kannattaa myös muistaa, että tyttäresi on sinusta erillinen ihminen, joka joutuu itse elämään oman elämänsä. Et voi kannatella häntä kuin tiettyyn rajaan saakka, ja siksi on hyvä ymmärtää omien tarpeidesi ja toiveidesi sekä hänen tarpeidensa ja toiveidensa raja.

Kyllä lapsi lähtee jossain vaiheessa rakentamaan omaa pesäänsä, joko siinä opiskelujen ohessa tai noin 20-vuotiaana. Ihan itsenäinen tyttö mulla on, joka on kiinnostunut eläimistä ja urheilusta. Mopokortinkin suoritti viime kesänä, niin ylpeä olen. Kyllä itse olen ylpeä, ettei kyse ole mistään downista, vaikka onhan se lukivaikeuskin riesa välillä. Kuitenkaan lukivaikeuksiin ei nyt liity sydänsairauksia tms. mitä taas downissa on.

Enkä nyt tietenkään lapsen puolesta tee kaikkea, enkä kasvata pumpulissa. Miksi ihmeessä kasvattaa pumpulissa ja suojella? Tämä on maailma, jossa on kovat vaatimukset. Me vanhemmat koitamme tehdä parhaamme lapsen kasvatuksessa eikä oleteta, että kaikki jää koulun vastuulle. Lukihäiriö on kuitenkin yksi syrjäytymistä aiheuttava asia, jos mitään ei yritetä tehdä asialle. Kyllä ihan normaalin älykkyyden puolestakin olisin huolissani, miten turhauttavaa olisi olla pussittamassa ruuveja ja käydä samaa erityiskoulua kehitysvammaisten kanssa. Tavallinen ammattikoulu takaa taatusti työllistymisen oikeille työmarkkinoille kuin erityisammattikoulu.

Totta kai sinun lapsesi on sinulle tärkeä ja arvokas, ja vastaavasti aloituksen mummon down-lapsenlapsi on hänelle tärkeä ja arvokas. Meille muille on yhdentekevää, minkä tyyppinen erityisyys kenelläkin on, pääasia että ihmiset yrittävät elämässä parhaansa ja pitävät huolta toisistaan.

T. Nettomaksaja.

Olisihan se mahtavaa olla ke ha ri. Saisin asua yhteiskunnan piikkiin asuntolassa ja ruuat tuotaisiin valmiina nenän eteen. Voisin vaan keskittyä oleilemaan ja television katseluun, kun kotona on kodinhuoltaja ja hoitaja yhteiskunnan kustantamana :D eihän se mikään ihme ole miksi ke ha rit ovat kaikkein onnellisempia. Ei huolia, ei murheita.

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se mahtavaa olla ke ha ri. Saisin asua yhteiskunnan piikkiin asuntolassa ja ruuat tuotaisiin valmiina nenän eteen. Voisin vaan keskittyä oleilemaan ja television katseluun, kun kotona on kodinhuoltaja ja hoitaja yhteiskunnan kustantamana :D eihän se mikään ihme ole miksi ke ha rit ovat kaikkein onnellisempia. Ei huolia, ei murheita.

Kyllä minun tuntemani kehitysvammaiset murehtivat moniakin asioita. Erityisen huolissaan he ovat läheistensä terveydestä ja hyvinvoinnista.

Ehkä sinulla on hieman köyhempi tunne-elämä kuin kehitysvammaisilla, mutta se hoitaja ei mitenkään korvaa oikeita sukulaisia ja ystäviä.

Kehitysvammaisia on ollut aina ja tulee aina olemaan. Ei kukaan vammalleen mitään voi. Teidän vammaisia vihaavien täytyy vaan kestää asia.

Miksi niitä tulee pitää hengissä? Aivan karmeaa rääkkäystä, jos ei tunnista edes itseään nimeltään ja on kuin todellinen elävä kuollut. Tässä yhteiskunnassa ei pitäisi antaa tunteille liikaa valtaa.

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se mahtavaa olla ke ha ri. Saisin asua yhteiskunnan piikkiin asuntolassa ja ruuat tuotaisiin valmiina nenän eteen. Voisin vaan keskittyä oleilemaan ja television katseluun, kun kotona on kodinhuoltaja ja hoitaja yhteiskunnan kustantamana :D eihän se mikään ihme ole miksi ke ha rit ovat kaikkein onnellisempia. Ei huolia, ei murheita.

Senkus vammautat itsesi, kun niin kadehdit kehitysvammaisten ilmaista asumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se mahtavaa olla ke ha ri. Saisin asua yhteiskunnan piikkiin asuntolassa ja ruuat tuotaisiin valmiina nenän eteen. Voisin vaan keskittyä oleilemaan ja television katseluun, kun kotona on kodinhuoltaja ja hoitaja yhteiskunnan kustantamana :D eihän se mikään ihme ole miksi ke ha rit ovat kaikkein onnellisempia. Ei huolia, ei murheita.

Kyllä minun tuntemani kehitysvammaiset murehtivat moniakin asioita. Erityisen huolissaan he ovat läheistensä terveydestä ja hyvinvoinnista.

Ehkä sinulla on hieman köyhempi tunne-elämä kuin kehitysvammaisilla, mutta se hoitaja ei mitenkään korvaa oikeita sukulaisia ja ystäviä.

Salkkarit-Roosaan se totesi, että vammaiset iloitsee eniten koska heitä ei varjopuolet masenna. Ei tietenkään masenna kun omaiset hoitaa ke ha rin vakuutusasiat ja varaa ajan lääkäriin, jonka yhteiskunta kustantaa. Tai tuo termi "vammaiset" oli aika harhaanjohtava, ehkä enemmänkin ke ha reita tarkoitti. Ei mun kaveri, joka halvaantui ja yhdellä kädellä pystyy tietokonetta naputtamaan tai syömään, ole omien sanojensa mukaan onnellinen ja aina saa pähkäillä, että riittääkö tulot ja lääkäriinkin pitää itse varata aika.