Kokemuksia ammattiauttajien osaamattomuudesta?

Ähäkutti, etpä saanut mollajia liikkeelle.

Vertaistukea kokemusasiantuntijalta, aikamoista apua ja hoitoa.

Kahdella psykoterapeutilla olen käynyt, vähäjärkisen oloisia molemmat, ja toisesta ilmeni lopulta että se oli vähän enemmänkin päästään vialla. 

Kävin juuri työterveyspsykologilla. Aivan käsittämättömän huono. Nuori. Toki ymmärrän sen, että on juuri valmistunut ja hienot käsitteet vilisevät omakanta-teksteissä. On validoitu ja tehty sitä sun tätä. En vain jaksa. 

No kerran kävi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa noin. Oli kiireessä unohtanut mun ajan ja kun olin vihainen siitä (odotettuani häntä tunnin vastaanoton aulassa),sai vastakilarit ja huusi,että tajuanko minä miten paljon hänellä on töitä ja silti yrittää ehtiä minuakin auttaa.

Peruutin seuraavan ajan enkä enää mennyt hänelle.Oli niin kuormittunut ihminen, ettei hänestä olisi ollut mua auttamaan.

Kokemusta yhdestä psykologista ja yhdestä psyk.sairaanhoitajasta. Molemmilla jotenkin kehittymättömät sosiaaliset taidot: paljon hermostunutta hihittelyä, lapsenomaista lässytystä aikuiselle ihmiselle, huonot kuuntelutaidot ja siitä seurannut hätäisten johtopäätösten tekeminen, reagointi päivittelyä ja kauhistelua. Eivät vaikuttaneet varsinaisesti häiriintyneiltä mutta sellaisilta, että olivat itsekin vähän ulapalla ja yrittivät hihittämisellä ja ylipirteällä puhetavalla peittää sitä. Neuvot olivat yksioikoisia malliin "hanki poikaystävä" tai tilanteeseen nähden jopa vähän absurdeja "mitäpä, jos vaikka rupeaisit vain pelaamaan tennistä?". Syvällisempään lähestymistapaan kummallakaan ei vaikuttanut olevan valmiuksia eikä toisaalta varmaan resurssejakaan. En oikein tiennyt, mitä tilanteelle olisi voinut tehdä, koska kumpikaan ei varsinaisesti käyttäytynyt asiattomasti tai epäeettisesti. Valitus tuskin olisi mennyt läpi. Lopetin sitten käynnit molempien luona parin keskustelukerran jälkeen.

Työuupumuksen vuoksi sain mielialalääkityksen, jonka vuoksi jouduin käymään kahdesti psykiatrin puheilla. Psykiatri puhui koko ajan, ja parhaiten ovat jääneet mieleen hänen armeijakokemuksensa vuosikymmenten takaa ja Englannin valioliiga. Hän oli pieni ja lihava mies, jolla oli yllään aivan liian kireä ja selvästi tukahduttavan kuuma vaalea, hieman tahriintunut kesäpuku, mistä päättelin, että hänellä oli vaikeuksia hahmottaa kehoaan tai hän halusi kiusata itseään.

Sitä toista tapaamista en edes varannut, koska katsoin, että toisella meistä oli päässä vikaa, ja se en ollut minä.

Juuri eräs lähihoitaja kertoi, kuinka epilepsiakohtauksen saaneelle pitää laittaa suukapula, ettei hän pure kieltään poikki. 

Nahkalompakko on hyvä.

Potilas painetaan tiukasti maahan ja suuhun työnnetään vaikka oma käsi.

Tässä on terveydenhuollon ammattilaisia...

Vierailija kirjoitti:

Juuri eräs lähihoitaja kertoi, kuinka epilepsiakohtauksen saaneelle pitää laittaa suukapula, ettei hän pure kieltään poikki. 

Nahkalompakko on hyvä.

Potilas painetaan tiukasti maahan ja suuhun työnnetään vaikka oma käsi.

Tässä on terveydenhuollon ammattilaisia...

Selvyyden vuoksi, tässä oikeat ensiapuohjeet:

https://www.kaypahoito.fi/nix00365

Kyse ei ole pätevyydestä vaan asenteesta. Pätevä voi valita, haluaako päteä ylhäältä päin vai kohdata asiakkaansa samalta tasolta. Tällä en nyt tarkoita älykkyyttä.

Ammattiauttajan pitäisi olla ammatissaan lähinnä osaava tutor, vierellä kulkija. Asiakkaan, autettavan asenne ja rooli olisi olla ajattelemaan ohjattu. Asiakkaan on tehtävä työ itse. Yleensä hän ei heti halua, hän vastustaa koska työ on liian tuskallista - taitoja ei ole. Luottamus ei synny hetkessä, mikä on mielestäni ihan hyvä asia sekin. Terapeutti ansaitsee asiakkaan luottamuksen työllään, asiakkaan ei ole tarkoitus ansaita hoitoa tai terapeutin luottamusta.

Kokemusasiantuntija on vertaansa vailla oleva auttaja. Hänellä on kokemus, koulutus ja itsetuntemus. Hän pystyy olemaan samaan aikaan nöyrä (ei koe olevansa autettavan yläpuolella) varma asiastaan (lyhyt tai pidempi koulutus) ja asettumaan autettavan tilanteeseen (oma kokemus). 

Kokemusasiantuntija on tasaveroinen ja kohtaa autettavansa ihmisenä. Miksi monelta ammattiauttajalta puuttuu tämä asenne? Ilman sitä ei ole mitään, mitä voisi toiselle antaa. On turha keskustella osaamattomuudesta, kyse ei ole siitä. Työntekijällä on aina koulutus, kun hän auttaa ammatikseen.

Ihmisenä ammattiauttajakaan ei ole parempi eikä huonompi. Hänen mielensä terveys on rakenteeltaan sama kuin asiakkaan. Myös hänen mielensä voi sairastua tai olla terve. Ehkäpä tämän autettavan yläpuolelle asettumisen voisi jo hylätä vanhana toimimattomana käytäntönä? Asiakkaan kunnioitusta ja luottamusta se ei lisää, vaikka aikanaan niin ajateltiin.

Ammattiauttajan tehtävä on ainoastaan auttaa asiakasta auttamaan itseään. Hän antaa välineitä ja opastaa niiden käytössä. Asiakkaan tehtävä on "vain" kasvaa eheämmäksi ja saada resilienssinsä pikkuhiljaa normaalitasolle.

Hoito = autettava opiskelee itse parantamaan ja hoitamaan mielenterveyttään. Se on melko kova asia oppia ja vaatii paljon työtä.

Klo 11.04 kirjoitetun tekstin voi vapaasti kopioida mukaan vastaanotolle ajatuksia herättämään.

Kannattaa myös miettiä, mitä itse odottaa käynneiltä ja ehkä kirjoittaa paperille. Kukaan ihminen ei pysty ottamaan toiselta ahdistusta pois eikä korjaamaan mitään, mikä on rikki. Toinen pystyy vain auttamaan, antamalla ajatuksia ja peilaamalla ajatuksia. Työkalupakista pitäisi löytyä konkreettisia keinoja, joita asiakas voi kokeilla. Kaikille ei kaikki toimi. Lääke voi helpottaa oloa tai olla välttämätön, mutta taikapillereitä ei ole.

Minä odottaisin käynniltä vähimmillään sitä, että minut kohdataan ihmisenä, ei potilaana, ei masennuksena, ei ahdistuksena. Minun ajatuksiani ei saa väheksyä eikä niille saa tuhahdella. Minua kohtaan ei tarvitse olla vihainen tai halveksiva, jos en heti osaa selkeyttää päässäni olevia asioita tai kääntää ajattelutapaani ympäri. 

Kirjauksissa ei saa olla työntekijän omia tulkintoja. Haluaisin nähdä mitä minusta kirjoitetaan, että voin tarvittaessa täsmentää tai korjata, jos jotakin oli ymmärretty eri tavalla kuin tarkoitin. Jälkeenpäin korjaus on mahdotonta. Siihen ei ole energiaa, ja oudosti ilmaistut asiat tai väärät tulkinnat ahdistavat. Niistä voi myöhemmin olla jopa haittaa muissa yhteyksissä.

Hoitajan tai terapeutin vapaa-aika ei kuulu vastaanotolle, mutta jonkun esimerkin voi halutessaan antaa omasta elämästään, lyhyesti ja tilanteeseen perusteltuna.

Haluaisin, että minua kuullaan eikä tunteitani tai kokemaani mitätöidä. Tässä tilanteessa minä ja minun oloni nyt on relevantti toipumiseni takia. Se, mitä itsestäni sanon, on totta tässä ja nyt. Ilman sitä tietoa minua ei voi auttaa.

Haluaisin, että kanssani keskustellaan, kuitenkin niin, että pääpaino on kuuntelulla. Tarkentavia kysymyksiä saa esittää, ja voi kysyä ymmärsikö asian oikein. Myötätuntoa saa ilmaista, kohtuullisesti. Ymmärtävä ja hyväksyvä asenne on tärkeämpi. Se luo turvallisen tilan, jossa voin ilmaista tunteitani, oloani ja kokemustani vapaasti. Silloin pystyn olemaan oma itseni sellaisena kuin olen. Se on tärkeää, koska vain silloin olen se, joka on ja tekee. En halua olla tekemisen kohde, tämä on minun elämäni.

Odotan auttajalta samaa, oma itsensä mutta ammatillisesti. Kulje minun vierelläni ja auta minua ymmärtämään mistä tämä kaikki johtuu ja mitä voin tehdä sille. Sinulla ei tarvitse olla nopeita valmiita ratkaisuja, koska kaikki vastaukset löytyvät itsestäni. Sinä voit auttaa minua löytämään vastauksia ja minulle sopivia ratkaisuja.

Minä tahdon käsitellä nämä asiat, mutta yritä ymmärtää - se voi tuntua minusta joskus liian vaikealta. Silloin minun on pakko peruuttaa vähän, etten muserru. Minun pakittamiseni ei tarkoita sitä, että sinä olisit epäonnistunut auttajana. Se tarkoittaa vain sitä, että minulla ei vielä ole voimaa käsitellä kaikkea. Auta minua löytämään voimani uudestaan, tiedän että se on jossain. Kiitos, että olet siinä minua varten.

Tässä jotain mitä odotan ammattilaiselta. Tämän haluaisin sanoa jos olisin millä tahansa vastaanotolla. Jos olisin masentunut, ahdistunut, uupunut, en pystyisi edes ajattelemaan saati uskaltaisi sanoa. Jos olisin psyykkisesti sairastunut vakavasti, tilanne olisi täysin mahdoton. Siksi toivoisin että jokaisella ammattilaisella olisi hallussa perusasia.

Toivoisin, että minut kohdattaisiin ihmisenä ja minua kohdeltaisiin kunnioittavasti niin kuin ketä tahansa ihmistä, saman arvoista kuin auttaja. En ole parempi enkä huonompi, vaikka olisin avun tarpeessa. Tämä on perusasia, joka pitäisi olla itsestään selvä.

Kiitos vastauksista! Toivottavasti näissä tilanteissa voisi myös jotenkin vaikuttaa ammattilaisen toimintaan. Mutta voiko vai onko vain toiveajattelua. Itse ajattelen, että tässä esim. hoitotahoilla yms on itsellään vastuullinen rooli, siinä että pitäisivät yllä aina jotain palautekanavaa. Mitä kautta voisi vaikka nimetöntäkin palautetta antaa. Kyllähän ammattiauttajatkin voivat kehittyä työssään, kunhan vaan saisivat sitä palautetta. Eivätkö leijuisi omassa oletuksessaan siitä, miten työnsä vaikuttaa asiakkaisiin.

Monikin, usea. Kannattaa jättää osaamaton auttaja alkuunsa, ei kiusata itseään. Kokeilla oman harkinnan mukaan jotain muuta luonnonmukaista ja rentouttavaa. Tai pätevämpi, jota kiinnostaa terveys ja henkinenkin hyvinvointi ensin, ei tee hallaa paranemiselle. Eikä ehdottele hulluja juttuja tai utele väärällä tavalla. 

Tyttären nilkka nyrjähti koulun rappusissa, nilkka oli aivan musta. Terveydenhoitaja laittoi siihen tavallisen sideharson, puhalsi siihen ja komensi tyttäreni tunnille, iltapäivästä oli tulossa vielä liikuntatunti ja suunnistusta. Kolme kerrosta rappusia alas ja toiset kolme kerrosta ylös. Tyttäreni soitti minulle toisen rakennuksen portaiden juurelta. Kävin hänet hakemassa kotiin, purin sen säälittävän paketin ja vein samantien ensiapuun. Murtunuthan se nilkka oli.

Huh, onneksi oli fiksu ja soitti itse äidilleen. Tuosta voi tulla pahoja hermovaurioita ja pahempaa sijoiltaan menoa, jos tuollaista murtunutta nilkkaa kuormittaa.

Viimeksi tuohduin hiukan, kun iäkästä äitiäniä oli vastoin hänen tahtoaan pakkohoidettu sairaalassa. Eli puoliväkisin annettu hänelle lääkettä, joka ei hänelle sovi. Oli kertonut lääkärille, ettei halua ao. lääkettä, koska sen eräs sivuvaikutus on äidilleni hyvin hankala. Nuori lääkäri oli kuitenkin tiennyt omasta mielestään paremmin ja sanonut, että pakko ottaa. Tuloksena sitten henkeä uhkaava sivuvaikutus, jonka olemassaolon lääkäri oli kieltänyt, vaikka toisaalta potilas itse oli saanut hoidosta mukaansa tietolappusen, jossa tuo sama sivuvaikutus mainittu. En tiedä voiko potilas nykyään itse tehdä HAIPROn?

Kaksi naispuolista ensihoitajaa eivät jaksaneet nostaa pyörätuolia ja normaalipainoisia naista ambulanssiin.

Vierailija kirjoitti:

Klo 11.04 kirjoitetun tekstin voi vapaasti kopioida mukaan vastaanotolle ajatuksia herättämään.

Kannattaa myös miettiä, mitä itse odottaa käynneiltä ja ehkä kirjoittaa paperille. Kukaan ihminen ei pysty ottamaan toiselta ahdistusta pois eikä korjaamaan mitään, mikä on rikki. Toinen pystyy vain auttamaan, antamalla ajatuksia ja peilaamalla ajatuksia. Työkalupakista pitäisi löytyä konkreettisia keinoja, joita asiakas voi kokeilla. Kaikille ei kaikki toimi. Lääke voi helpottaa oloa tai olla välttämätön, mutta taikapillereitä ei ole.

Minä odottaisin käynniltä vähimmillään sitä, että minut kohdataan ihmisenä, ei potilaana, ei masennuksena, ei ahdistuksena. Minun ajatuksiani ei saa väheksyä eikä niille saa tuhahdella. Minua kohtaan ei tarvitse olla vihainen tai halveksiva, jos en heti osaa selkeyttää päässäni olevia asioita tai kääntää ajattelutapaani ympäri. 

Kirjauksissa ei saa olla työntekijän omia tulk

Sinulla on todella työläs asenne ottaen huomion, että itse olet se, joka tarvitsee apua. Ihmettelen kuka jaksaa kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Viimeksi tuohduin hiukan, kun iäkästä äitiäniä oli vastoin hänen tahtoaan pakkohoidettu sairaalassa. Eli puoliväkisin annettu hänelle lääkettä, joka ei hänelle sovi. Oli kertonut lääkärille, ettei halua ao. lääkettä, koska sen eräs sivuvaikutus on äidilleni hyvin hankala. Nuori lääkäri oli kuitenkin tiennyt omasta mielestään paremmin ja sanonut, että pakko ottaa. Tuloksena sitten henkeä uhkaava sivuvaikutus, jonka olemassaolon lääkäri oli kieltänyt, vaikka toisaalta potilas itse oli saanut hoidosta mukaansa tietolappusen, jossa tuo sama sivuvaikutus mainittu. En tiedä voiko potilas nykyään itse tehdä HAIPROn?

Tällaisista tilanteista kannattaisi tehdä kirjallinen muistutus/valitus sairaalaan, jos vain jaksaa. Silloin on pakko käsitellä asia ylemmän portaan kautta, ja vaikuttaa parhaiten siihen, miten jatkossa lääkäri/hoitopaikka toimii.