Lue keskustelun säännöt.
Gynekologi: “Joillakin kolmekymppisillä juna lasten saantiin on jo mennyt”
18.08.2020 |
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lapset tulee tehdä nuorena!
https://yle.fi/uutiset/3-11228907
"Hedelmällisyys voi laskea, vaikka vaihdevuosiin olisi vielä pitkä aika.
– Valitettavasti joillakin kolmekymppisillä juna lasten saannin suhteen on jo mennyt. Nelikymppisillä se on jo hyvin yleistä, sillä naisen hedelmällisyys alkaa laskea voimakkaasti 35-vuotiaana, sanoo lapsettomuuteen erikoistunut naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Paula Kuivasaari-Pirinen."
"50-vuotiaan munasarja kolmekymppisellä
Moni luulee, että hyvä terveys ja hyvä kunto ja terveet elintavat ovat suoraan tae hedelmällisyyden säilymisestä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan iän vaikutus hedelmällisyyteen on armoton.
Valtaosalla kolmekymppisistä naisista munasarjat toimivat vielä täydellä teholla, mutta joskus gynekologi tapaa vastaanotolla naisia, joiden munasarjat ovat saman näköiset kuin 50-vuotiaalla."
Niin. Että mitkä on ne syyt parinkympin ikävuosina lykätä lastenhankintaa, jos lapsia haluaa ja jos puitteet on muuten kunnossa? Kun tekee mieli bilettää ja matkustella? Ei ole hyvä syy! Matkustella voi lastenkin kanssa ja sitten taas itsekseenkin, kun lapset ovat täysi-ikäisiä tai riittävän vanhoja muuten, mutta hedelmällistä ikää ei voi lykätä myöhemmäksi. Kun tekee mieli kouluttautua, tehdä töitä, luoda uraa, eikä ole rahaa? Ei kelpaa syyksi! Ehdit kouluttautua, tehdä töitä ja luoda uraa myöhemminkin, mutta hedelmällistä ikääsi et edelleenkään voi lykätä myöhäisemmäksi. Eikä rahakaan ole ongelma, sitä kun saa viime sijassa Kelasta.
Kommentit (284)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo syntyessään naispuolisella ihmisellä on kehossaan kaikki munasolut, jota hänellä koskaan tulee olemaan. Kun ne loppuvat, lisää ei tule. Ovulaation lisäksi munasoluja tuhoutuu esimerkiksi stressin tai sairauksien myötä. Joillakin munasoluja riittää viisikymppiseksi, toisilla alle komekymppiseksi. Joillakin munasarjat eivät muuten vain toimi kunnolla. Koskaan ei voi tietää. Lapset kannattaa joka tapauksessa tehdä sitten, kun tuntee ajan olevan oikea. Jos silloin onkin liian myöhäistä, voi adoptoida, tai antaa olla.
Adoptio ei ole mikään oikea vaihtoehto kuin aniharvalle eli sitä ei pidä pitää varsinaisena vaihtoehtona noin yleisesti.[/
Tai muutenkaan yksin lapsen saaminen ja kasvattaminen. Mukimiehiltä saa roinat sisään, mutku olet silti yksin kulujen ja vastuun osalta. Ei kaikista ole vastaamaan täysin yksin edes siitä yhdestä lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha virsi, kyllä me tiedetään.
Suomessa olisi paljon enemmän lapsia, jos miehet lopettaisivat sen "sitten joskus myöhemmin" -pelleilyn. He eivöät oikeasti halua lapsia, mutta vedättävät naista niin kauan, että tämän hedelmälliset vuodet ovat menneet tai siinä ehtii tehdä korkeintaan yhden lapsen.
Meillä on kaksi lasta ja kummankin kohdalla minun piti suostutella miestä kaksi vuotta. Olisin halunnut kolmannen, mutta en jaksanut enää vääntää aiheesta. Arvatkaas, mitä mies sanoi, kun minulta oli jo poistettu kohtu? "Olisi se kolmas lapsi pitänyt sittenkin tehdä." Oli lähellä etten kuristanut miestä.-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, biologiselta kannalta ymmärrän riehumisesti, mutta oletko tullut ajatelleeksi että moni ei vain tapaa sitä sopivaa ihmistä kaksikymppisenä? Haluaisitko että ihmiset hankkivat lapsen sellaisen kumppanin kanssa jota eivät rakasta, jonka kanssa tapellaan ja lopulta erotaan?
Toisaalta kun ajattelee että nykyään sen oikean/sopivan tapaaminen on helpompaa kuin ikinä niin ehken se suurin ongelma onkin nuorten (ja hieman vanhempienkin) asenteessa? Jotenkin on mennyt ehkä hieman ylikin se ajatusmalli, että kuka vaan voi ja saa haluta mitä vaan ja että ihan kaiken saamiseen on jokaisella oikeus ilman että mistään tarvitsee luopua. Enkä siis meinaa sitä etteikö saa ja pidäkin olla unelmia tai etteikö nuorta saisi tsempata niiden tavoittelussa, mutta jotenkin tuntuu että liiankin moni kuvittelee ettei niiden tavoitteluun kuluva aika olisi pois omasta elämästä vaan että elämä olisi jotenkin pausella sen aikaa ja sitten myöhemmin ehtii aloittaa uudelleen alusta ties kuinka monta kertaa.. Ja etenkin siinä tapauksessa että ne "tärkeämmät" tavoitteet osoittautuukin ajan kanssa ei-niin-tarpeelliseksi tai muuten vaan niissä jää pää vetävän käteen.
Sitä kun on nopeammin kuin huomaakaan 30-vuotias ja perheenperustamisella alkaakin olla aika prunmoinen kiire vaikka koko ikänsä on saanut kuulla kuinka ei vaan pidä hätäillä ja sitoutua ekaan vastaantulijaan, koska nuorella on aikaa ja vaihtoehtoja ja nuorena pitää kokeilla muitakin ja nuorena pitää.. blaablaablaa..
Se perheen perustaminen väärän kanssa kun ei ole +30-vuotiaana yhtään sen järkevämpää kuin 20-vuotiaanakaan mutta jostain syystä siitä ei pidetä yhtään sellaista mekkalaa kuin "liian nuorena" sitoutumisesta.
N43
Sen oikean löytäminen on nykypäivänä kyllä vakeampaa kuin ennen juri arvojen muutoksenkin takia.
Mutta tosiaan, kun ura, jatkuva koulutus, matkustelu, bileet, harrastukset yms. ovat vain mielessä - niin monelta unohtuu se, että jos vain näihin panostaa, niin saattaa oma perhe jäädä ikuisesksi haaveeksi.
Eikä esim. biletys enää välttämättä nappaa sitten enää 4-kymppisinä, mutta toisaalta mahdollisuus perheeseenkin on jo mennyt.
Nuorille paras ohje on, että elämä on todella lyhyt, siis se tärkeiden ratkaisujen aika - älä kulje onneksi ohi, vaan mieti, mitä oikeasti haluat elämätä ja jos haluat lapsia, on niitä myös tehtävä ajoissa!
Sepä just oli pointti. Arvomaailma on nykynuorilla hieman vturallaan kun sopivaa ei mukamas löydy sitten millään. Ei vaikka nyt se oikean/sopivan löytäminen toiselta puolen maailmaakin on vaan muutaman klikkauksen päässä eli enää ei tosiaan tarvitse rakastua siihen naapuritalon/-kylän ainoaan ikätoveriin..
Eikä lapsentekoon tarvitse tietenkään yo-juhlien jälkeen ryhtyä vaan tietenkin saa matkustella/bilettää/opiskella ja luoda uraakin, mutta kyllä nuo kaikki on mahdollista vaikka olisikin jo nuorena sitoutunut sopivaan ihmiseen. Sitten se perheenperustaminenkin on ainakin pikkuisen iisimpää ja vakaammalla pohjalla kun vierellä on tuttu kumppani jonka kanssa on jo kasvanut yhteen koko nuoren aikuisuutensa. Ei tarvitse hätiköidä/panikoida ja yrittää tutustua toiseen muutamassa kuukaudessa.
Nykyään tuntuu, ettei sitä oikeaa/sopivaa edes haluta tavata (ja jos tavataankin se passeli niin keksitään 10 tekosyytä miksi just nyt ei sovi) vielä parikymppisenä ja tämän asennemallin muuttamiseen kannattaisi kenties panostaa aika isostikin jos kerran niitä vauvoja pitäisi syntyä suomalaisille enemmän..
”— tietenkin saa matkustella/bilettää/opiskella ja luoda uraakin, mutta kyllä nuo kaikki on mahdollista vaikka olisikin jo nuorena sitoutunut sopivaan ihmiseen. Sitten se perheenperustaminenkin on ainakin pikkuisen iisimpää ja vakaammalla pohjalla kun vierellä on tuttu kumppani jonka kanssa on jo kasvanut yhteen koko nuoren aikuisuutensa.”
Usea naispuolinen ystäväni kyllä sitoutui loppuelämän kumppanikseen luulemaansa nuoreenmieheen jo 18–21-vuotiaana, ”kasvoivat yhteen” jopa kymmenenkin vuotta, kunnes lapsentekoikä alkoi lähestyä ja kas kummaa, suhde katkesikin miehen toimesta joko ”kyllästymiseen” tai pettämiseen. Ei vaikuta perheen perustaminen olevan kovin ”iisii” monellekaan alle 40v miehelle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, biologiselta kannalta ymmärrän riehumisesti, mutta oletko tullut ajatelleeksi että moni ei vain tapaa sitä sopivaa ihmistä kaksikymppisenä? Haluaisitko että ihmiset hankkivat lapsen sellaisen kumppanin kanssa jota eivät rakasta, jonka kanssa tapellaan ja lopulta erotaan?
Toisaalta kun ajattelee että nykyään sen oikean/sopivan tapaaminen on helpompaa kuin ikinä niin ehken se suurin ongelma onkin nuorten (ja hieman vanhempienkin) asenteessa? Jotenkin on mennyt ehkä hieman ylikin se ajatusmalli, että kuka vaan voi ja saa haluta mitä vaan ja että ihan kaiken saamiseen on jokaisella oikeus ilman että mistään tarvitsee luopua. Enkä siis meinaa sitä etteikö saa ja pidäkin olla unelmia tai etteikö nuorta saisi tsempata niiden tavoittelussa, mutta jotenkin tuntuu että liiankin moni kuvittelee ettei niiden tavoitteluun kuluva aika olisi pois omasta elämästä vaan että elämä olisi jotenkin pausella sen aikaa ja sitten myöhemmin ehtii aloittaa uudelleen alusta ties kuinka monta kertaa.. Ja etenkin siinä tapauksessa että ne "tärkeämmät" tavoitteet osoittautuukin ajan kanssa ei-niin-tarpeelliseksi tai muuten vaan niissä jää pää vetävän käteen.
Sitä kun on nopeammin kuin huomaakaan 30-vuotias ja perheenperustamisella alkaakin olla aika prunmoinen kiire vaikka koko ikänsä on saanut kuulla kuinka ei vaan pidä hätäillä ja sitoutua ekaan vastaantulijaan, koska nuorella on aikaa ja vaihtoehtoja ja nuorena pitää kokeilla muitakin ja nuorena pitää.. blaablaablaa..
Se perheen perustaminen väärän kanssa kun ei ole +30-vuotiaana yhtään sen järkevämpää kuin 20-vuotiaanakaan mutta jostain syystä siitä ei pidetä yhtään sellaista mekkalaa kuin "liian nuorena" sitoutumisesta.
N43
Sen oikean löytäminen on nykypäivänä kyllä vakeampaa kuin ennen juri arvojen muutoksenkin takia.
Mutta tosiaan, kun ura, jatkuva koulutus, matkustelu, bileet, harrastukset yms. ovat vain mielessä - niin monelta unohtuu se, että jos vain näihin panostaa, niin saattaa oma perhe jäädä ikuisesksi haaveeksi.
Eikä esim. biletys enää välttämättä nappaa sitten enää 4-kymppisinä, mutta toisaalta mahdollisuus perheeseenkin on jo mennyt.
Nuorille paras ohje on, että elämä on todella lyhyt, siis se tärkeiden ratkaisujen aika - älä kulje onneksi ohi, vaan mieti, mitä oikeasti haluat elämätä ja jos haluat lapsia, on niitä myös tehtävä ajoissa!
Sepä just oli pointti. Arvomaailma on nykynuorilla hieman vturallaan kun sopivaa ei mukamas löydy sitten millään. Ei vaikka nyt se oikean/sopivan löytäminen toiselta puolen maailmaakin on vaan muutaman klikkauksen päässä eli enää ei tosiaan tarvitse rakastua siihen naapuritalon/-kylän ainoaan ikätoveriin..
Eikä lapsentekoon tarvitse tietenkään yo-juhlien jälkeen ryhtyä vaan tietenkin saa matkustella/bilettää/opiskella ja luoda uraakin, mutta kyllä nuo kaikki on mahdollista vaikka olisikin jo nuorena sitoutunut sopivaan ihmiseen. Sitten se perheenperustaminenkin on ainakin pikkuisen iisimpää ja vakaammalla pohjalla kun vierellä on tuttu kumppani jonka kanssa on jo kasvanut yhteen koko nuoren aikuisuutensa. Ei tarvitse hätiköidä/panikoida ja yrittää tutustua toiseen muutamassa kuukaudessa.
Nykyään tuntuu, ettei sitä oikeaa/sopivaa edes haluta tavata (ja jos tavataankin se passeli niin keksitään 10 tekosyytä miksi just nyt ei sovi) vielä parikymppisenä ja tämän asennemallin muuttamiseen kannattaisi kenties panostaa aika isostikin jos kerran niitä vauvoja pitäisi syntyä suomalaisille enemmän..
Juu, tämän sun listasi mukaisesti tapasin juuri parikymppisenä oikein kunnollisen isämatskumiehen. Oltiin koko nuoruus siinä sitten, tutustuttiin juu ja oli oikein mukavan arkista, sellaista kuin sun lista antaa ymmärtää, sellaista kunnollista tyytymiselämää. Sitten tulikin ero kun olin reilu kolmekymmentä. Voi ei, meni hieno suunnitelma kunnollisesta ja oikeaoppisesta elämästä ihan kankkulan kaivoon, eikä ehtinyt edes lapsia hankkia tämän nuorena hankitun kunnon miehen kanssa, kun molemmilla pätkätyöt yms.
Niin että kun aina ei elämä mene sillä tavalla, tätiseni. Aikaa ei saa takaisin. Varmaan pitää luovuttaa ja päättää päivänsä kun ei saanut lapsia nuoruuden rakastetun kanssa vakaisiin oloihin. Sillä tavalla kunnollisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ajattelen niin, että jos vielä jonain päivänä ihan oikeasti sisimmässäni koen haluavani lapsen ja tunnen olevani siihen henkisesti valmis, mutta onkin jo liian myöhäistä, niin ei voi mitään. Niin on tarkoitettu sitten. Ei ole tapana tehdä noin karmivan isoja päätöksiä yhtään väkisin tai epäröiden. Kyseessä kun ei ole siinä pelkästään oma elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, biologiselta kannalta ymmärrän riehumisesti, mutta oletko tullut ajatelleeksi että moni ei vain tapaa sitä sopivaa ihmistä kaksikymppisenä? Haluaisitko että ihmiset hankkivat lapsen sellaisen kumppanin kanssa jota eivät rakasta, jonka kanssa tapellaan ja lopulta erotaan?
Toisaalta kun ajattelee että nykyään sen oikean/sopivan tapaaminen on helpompaa kuin ikinä niin ehken se suurin ongelma onkin nuorten (ja hieman vanhempienkin) asenteessa? Jotenkin on mennyt ehkä hieman ylikin se ajatusmalli, että kuka vaan voi ja saa haluta mitä vaan ja että ihan kaiken saamiseen on jokaisella oikeus ilman että mistään tarvitsee luopua. Enkä siis meinaa sitä etteikö saa ja pidäkin olla unelmia tai etteikö nuorta saisi tsempata niiden tavoittelussa, mutta jotenkin tuntuu että liiankin moni kuvittelee ettei niiden tavoitteluun kuluva aika olisi pois omasta elämästä vaan että elämä olisi jotenkin pausella sen aikaa ja sitten myöhemmin ehtii aloittaa uudelleen alusta ties kuinka monta kertaa.. Ja etenkin siinä tapauksessa että ne "tärkeämmät" tavoitteet osoittautuukin ajan kanssa ei-niin-tarpeelliseksi tai muuten vaan niissä jää pää vetävän käteen.
Sitä kun on nopeammin kuin huomaakaan 30-vuotias ja perheenperustamisella alkaakin olla aika prunmoinen kiire vaikka koko ikänsä on saanut kuulla kuinka ei vaan pidä hätäillä ja sitoutua ekaan vastaantulijaan, koska nuorella on aikaa ja vaihtoehtoja ja nuorena pitää kokeilla muitakin ja nuorena pitää.. blaablaablaa..
Se perheen perustaminen väärän kanssa kun ei ole +30-vuotiaana yhtään sen järkevämpää kuin 20-vuotiaanakaan mutta jostain syystä siitä ei pidetä yhtään sellaista mekkalaa kuin "liian nuorena" sitoutumisesta.
N43
Sen oikean löytäminen on nykypäivänä kyllä vakeampaa kuin ennen juri arvojen muutoksenkin takia.
Mutta tosiaan, kun ura, jatkuva koulutus, matkustelu, bileet, harrastukset yms. ovat vain mielessä - niin monelta unohtuu se, että jos vain näihin panostaa, niin saattaa oma perhe jäädä ikuisesksi haaveeksi.
Eikä esim. biletys enää välttämättä nappaa sitten enää 4-kymppisinä, mutta toisaalta mahdollisuus perheeseenkin on jo mennyt.
Nuorille paras ohje on, että elämä on todella lyhyt, siis se tärkeiden ratkaisujen aika - älä kulje onneksi ohi, vaan mieti, mitä oikeasti haluat elämätä ja jos haluat lapsia, on niitä myös tehtävä ajoissa!
Sepä just oli pointti. Arvomaailma on nykynuorilla hieman vturallaan kun sopivaa ei mukamas löydy sitten millään. Ei vaikka nyt se oikean/sopivan löytäminen toiselta puolen maailmaakin on vaan muutaman klikkauksen päässä eli enää ei tosiaan tarvitse rakastua siihen naapuritalon/-kylän ainoaan ikätoveriin..
Eikä lapsentekoon tarvitse tietenkään yo-juhlien jälkeen ryhtyä vaan tietenkin saa matkustella/bilettää/opiskella ja luoda uraakin, mutta kyllä nuo kaikki on mahdollista vaikka olisikin jo nuorena sitoutunut sopivaan ihmiseen. Sitten se perheenperustaminenkin on ainakin pikkuisen iisimpää ja vakaammalla pohjalla kun vierellä on tuttu kumppani jonka kanssa on jo kasvanut yhteen koko nuoren aikuisuutensa. Ei tarvitse hätiköidä/panikoida ja yrittää tutustua toiseen muutamassa kuukaudessa.
Nykyään tuntuu, ettei sitä oikeaa/sopivaa edes haluta tavata (ja jos tavataankin se passeli niin keksitään 10 tekosyytä miksi just nyt ei sovi) vielä parikymppisenä ja tämän asennemallin muuttamiseen kannattaisi kenties panostaa aika isostikin jos kerran niitä vauvoja pitäisi syntyä suomalaisille enemmän..
Se biletys ja irtoseksi randomeitten kaa ei tosiaan pidemmän päälle lämmitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, biologiselta kannalta ymmärrän riehumisesti, mutta oletko tullut ajatelleeksi että moni ei vain tapaa sitä sopivaa ihmistä kaksikymppisenä? Haluaisitko että ihmiset hankkivat lapsen sellaisen kumppanin kanssa jota eivät rakasta, jonka kanssa tapellaan ja lopulta erotaan?
Toisaalta kun ajattelee että nykyään sen oikean/sopivan tapaaminen on helpompaa kuin ikinä niin ehken se suurin ongelma onkin nuorten (ja hieman vanhempienkin) asenteessa? Jotenkin on mennyt ehkä hieman ylikin se ajatusmalli, että kuka vaan voi ja saa haluta mitä vaan ja että ihan kaiken saamiseen on jokaisella oikeus ilman että mistään tarvitsee luopua. Enkä siis meinaa sitä etteikö saa ja pidäkin olla unelmia tai etteikö nuorta saisi tsempata niiden tavoittelussa, mutta jotenkin tuntuu että liiankin moni kuvittelee ettei niiden tavoitteluun kuluva aika olisi pois omasta elämästä vaan että elämä olisi jotenkin pausella sen aikaa ja sitten myöhemmin ehtii aloittaa uudelleen alusta ties kuinka monta kertaa.. Ja etenkin siinä tapauksessa että ne "tärkeämmät" tavoitteet osoittautuukin ajan kanssa ei-niin-tarpeelliseksi tai muuten vaan niissä jää pää vetävän käteen.
Sitä kun on nopeammin kuin huomaakaan 30-vuotias ja perheenperustamisella alkaakin olla aika prunmoinen kiire vaikka koko ikänsä on saanut kuulla kuinka ei vaan pidä hätäillä ja sitoutua ekaan vastaantulijaan, koska nuorella on aikaa ja vaihtoehtoja ja nuorena pitää kokeilla muitakin ja nuorena pitää.. blaablaablaa..
Se perheen perustaminen väärän kanssa kun ei ole +30-vuotiaana yhtään sen järkevämpää kuin 20-vuotiaanakaan mutta jostain syystä siitä ei pidetä yhtään sellaista mekkalaa kuin "liian nuorena" sitoutumisesta.
N43
Sen oikean löytäminen on nykypäivänä kyllä vakeampaa kuin ennen juri arvojen muutoksenkin takia.
Mutta tosiaan, kun ura, jatkuva koulutus, matkustelu, bileet, harrastukset yms. ovat vain mielessä - niin monelta unohtuu se, että jos vain näihin panostaa, niin saattaa oma perhe jäädä ikuisesksi haaveeksi.
Eikä esim. biletys enää välttämättä nappaa sitten enää 4-kymppisinä, mutta toisaalta mahdollisuus perheeseenkin on jo mennyt.
Nuorille paras ohje on, että elämä on todella lyhyt, siis se tärkeiden ratkaisujen aika - älä kulje onneksi ohi, vaan mieti, mitä oikeasti haluat elämätä ja jos haluat lapsia, on niitä myös tehtävä ajoissa!
Sepä just oli pointti. Arvomaailma on nykynuorilla hieman vturallaan kun sopivaa ei mukamas löydy sitten millään. Ei vaikka nyt se oikean/sopivan löytäminen toiselta puolen maailmaakin on vaan muutaman klikkauksen päässä eli enää ei tosiaan tarvitse rakastua siihen naapuritalon/-kylän ainoaan ikätoveriin..
Eikä lapsentekoon tarvitse tietenkään yo-juhlien jälkeen ryhtyä vaan tietenkin saa matkustella/bilettää/opiskella ja luoda uraakin, mutta kyllä nuo kaikki on mahdollista vaikka olisikin jo nuorena sitoutunut sopivaan ihmiseen. Sitten se perheenperustaminenkin on ainakin pikkuisen iisimpää ja vakaammalla pohjalla kun vierellä on tuttu kumppani jonka kanssa on jo kasvanut yhteen koko nuoren aikuisuutensa. Ei tarvitse hätiköidä/panikoida ja yrittää tutustua toiseen muutamassa kuukaudessa.
Nykyään tuntuu, ettei sitä oikeaa/sopivaa edes haluta tavata (ja jos tavataankin se passeli niin keksitään 10 tekosyytä miksi just nyt ei sovi) vielä parikymppisenä ja tämän asennemallin muuttamiseen kannattaisi kenties panostaa aika isostikin jos kerran niitä vauvoja pitäisi syntyä suomalaisille enemmän..
Juu, tämän sun listasi mukaisesti tapasin juuri parikymppisenä oikein kunnollisen isämatskumiehen. Oltiin koko nuoruus siinä sitten, tutustuttiin juu ja oli oikein mukavan arkista, sellaista kuin sun lista antaa ymmärtää, sellaista kunnollista tyytymiselämää. Sitten tulikin ero kun olin reilu kolmekymmentä. Voi ei, meni hieno suunnitelma kunnollisesta ja oikeaoppisesta elämästä ihan kankkulan kaivoon, eikä ehtinyt edes lapsia hankkia tämän nuorena hankitun kunnon miehen kanssa, kun molemmilla pätkätyöt yms.
Niin että kun aina ei elämä mene sillä tavalla, tätiseni. Aikaa ei saa takaisin. Varmaan pitää luovuttaa ja päättää päivänsä kun ei saanut lapsia nuoruuden rakastetun kanssa vakaisiin oloihin. Sillä tavalla kunnollisesti.
Mitä sä oikein mussutat? Että kun sun elämäsi ei mennyt käsikirjoituksesi mukaan niin kenelläkään muullakaan ei saa mennä vaan kaikkien pitää pilata elämänsä?!
Mene ja hoida pääsi kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Mun kuopus täyttää ensi kuussa 18v. Olen itse 39v sinkku. Mulla on vielä ihana oma elämä edessä. Muut saman ikäiset tuttavani vasta suunnittelee lasten hankintaa tai elävät pikkulapsihelvetissä. Mun ei enää tarvitse, se kaikki on jo ohi!
Vielä parempi vaihtoehto on se, ettei hanki lapsia ollenkaan. MIKSI joku vapaaehtoisesti hankkiutuisi pikkulapsihelvettiin minkään ikäisenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun kuopus täyttää ensi kuussa 18v. Olen itse 39v sinkku. Mulla on vielä ihana oma elämä edessä. Muut saman ikäiset tuttavani vasta suunnittelee lasten hankintaa tai elävät pikkulapsihelvetissä. Mun ei enää tarvitse, se kaikki on jo ohi!
No tuota, sen koko helvetin voi myös skipata.
Tai huomata olevansa myöhäsdä, jolloin helvetti on myöskin vältetty.
Ap yrittää nyt käyttää myyntimiesten ikiaikaista "päätä äkkiä, tai voit jäädä ilman"-kikkaa myydäkseen muille saman elämäntavan mikä itsellään on.
Näihin pakkomyynteihin kannattaa aina vastata samalla "no sitten olen ilman"-lähestymiskulmalla niin hoputuksesta lähtee ilmat täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain lapsen 35-vuotiaana sinkkuna.
Ei tullut miessuhteista mitään, joten otin kohtalon omiin käsiini.
Hyvä, että otin, koska tämä teini-ikäisen äitinä olemisen kamaluus olisi muuten jäänyt kokematta.
T. äiti 51v.
Nyt kaikki nuoret naiset hep!
TEHKÄÄ lapset (ensin poika, sitten tyttö... muut 1-2... ihan sama) äkkiä!
Onhan varmasti jo juhlava lukaali uima-altaineen ja lapsenTEKOtehtaineen katsottuna?
Muistakaa, että 60-vuotiskuvassanne, jonka otatatte hienossa kuvaamossa, on iso joukko ympärillä.
Hymyilette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen niin, että jos vielä jonain päivänä ihan oikeasti sisimmässäni koen haluavani lapsen ja tunnen olevani siihen henkisesti valmis, mutta onkin jo liian myöhäistä, niin ei voi mitään. Niin on tarkoitettu sitten. Ei ole tapana tehdä noin karmivan isoja päätöksiä yhtään väkisin tai epäröiden. Kyseessä kun ei ole siinä pelkästään oma elämä.
Ketjun fiksuin kommentti. Hirvittävää miten moni tekee lapsia "kaiken varalta", ettei vaan jää ilman... Minä en halua lapsia, ikää on 29v ja saman ikäinen puolisokin on, joka ei myöskään halua lapsia. Jos mieli muuttuu kymmenen vuoden päästä niin harmin paikka, mutta en aio tuollaisen jossittelun takia väkisin vääntää lapsia kun en niitä nyt halua.
Ehkä sitä biologiaa kannattaisi opettaa miehille. Heillä on vaikeuksia tajuta biologisia tosiasioita, kuten sitä että syntyvä lapsi voi olla tyttö. Kas kun tämä ei huoleta! Jos miehet suvaitsisi tyttöjä olisin jo tehnyt lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, biologiselta kannalta ymmärrän riehumisesti, mutta oletko tullut ajatelleeksi että moni ei vain tapaa sitä sopivaa ihmistä kaksikymppisenä? Haluaisitko että ihmiset hankkivat lapsen sellaisen kumppanin kanssa jota eivät rakasta, jonka kanssa tapellaan ja lopulta erotaan?
Toisaalta kun ajattelee että nykyään sen oikean/sopivan tapaaminen on helpompaa kuin ikinä niin ehken se suurin ongelma onkin nuorten (ja hieman vanhempienkin) asenteessa? Jotenkin on mennyt ehkä hieman ylikin se ajatusmalli, että kuka vaan voi ja saa haluta mitä vaan ja että ihan kaiken saamiseen on jokaisella oikeus ilman että mistään tarvitsee luopua. Enkä siis meinaa sitä etteikö saa ja pidäkin olla unelmia tai etteikö nuorta saisi tsempata niiden tavoittelussa, mutta jotenkin tuntuu että liiankin moni kuvittelee ettei niiden tavoitteluun kuluva aika olisi pois omasta elämästä vaan että elämä olisi jotenkin pausella sen aikaa ja sitten myöhemmin ehtii aloittaa uudelleen alusta ties kuinka monta kertaa.. Ja etenkin siinä tapauksessa että ne "tärkeämmät" tavoitteet osoittautuukin ajan kanssa ei-niin-tarpeelliseksi tai muuten vaan niissä jää pää vetävän käteen.
Sitä kun on nopeammin kuin huomaakaan 30-vuotias ja perheenperustamisella alkaakin olla aika prunmoinen kiire vaikka koko ikänsä on saanut kuulla kuinka ei vaan pidä hätäillä ja sitoutua ekaan vastaantulijaan, koska nuorella on aikaa ja vaihtoehtoja ja nuorena pitää kokeilla muitakin ja nuorena pitää.. blaablaablaa..
Se perheen perustaminen väärän kanssa kun ei ole +30-vuotiaana yhtään sen järkevämpää kuin 20-vuotiaanakaan mutta jostain syystä siitä ei pidetä yhtään sellaista mekkalaa kuin "liian nuorena" sitoutumisesta.
N43
Sen oikean löytäminen on nykypäivänä kyllä vakeampaa kuin ennen juri arvojen muutoksenkin takia.
Mutta tosiaan, kun ura, jatkuva koulutus, matkustelu, bileet, harrastukset yms. ovat vain mielessä - niin monelta unohtuu se, että jos vain näihin panostaa, niin saattaa oma perhe jäädä ikuisesksi haaveeksi.
Eikä esim. biletys enää välttämättä nappaa sitten enää 4-kymppisinä, mutta toisaalta mahdollisuus perheeseenkin on jo mennyt.
Nuorille paras ohje on, että elämä on todella lyhyt, siis se tärkeiden ratkaisujen aika - älä kulje onneksi ohi, vaan mieti, mitä oikeasti haluat elämätä ja jos haluat lapsia, on niitä myös tehtävä ajoissa!
Sepä just oli pointti. Arvomaailma on nykynuorilla hieman vturallaan kun sopivaa ei mukamas löydy sitten millään. Ei vaikka nyt se oikean/sopivan löytäminen toiselta puolen maailmaakin on vaan muutaman klikkauksen päässä eli enää ei tosiaan tarvitse rakastua siihen naapuritalon/-kylän ainoaan ikätoveriin..
Eikä lapsentekoon tarvitse tietenkään yo-juhlien jälkeen ryhtyä vaan tietenkin saa matkustella/bilettää/opiskella ja luoda uraakin, mutta kyllä nuo kaikki on mahdollista vaikka olisikin jo nuorena sitoutunut sopivaan ihmiseen. Sitten se perheenperustaminenkin on ainakin pikkuisen iisimpää ja vakaammalla pohjalla kun vierellä on tuttu kumppani jonka kanssa on jo kasvanut yhteen koko nuoren aikuisuutensa. Ei tarvitse hätiköidä/panikoida ja yrittää tutustua toiseen muutamassa kuukaudessa.
Nykyään tuntuu, ettei sitä oikeaa/sopivaa edes haluta tavata (ja jos tavataankin se passeli niin keksitään 10 tekosyytä miksi just nyt ei sovi) vielä parikymppisenä ja tämän asennemallin muuttamiseen kannattaisi kenties panostaa aika isostikin jos kerran niitä vauvoja pitäisi syntyä suomalaisille enemmän..
Juu, tämän sun listasi mukaisesti tapasin juuri parikymppisenä oikein kunnollisen isämatskumiehen. Oltiin koko nuoruus siinä sitten, tutustuttiin juu ja oli oikein mukavan arkista, sellaista kuin sun lista antaa ymmärtää, sellaista kunnollista tyytymiselämää. Sitten tulikin ero kun olin reilu kolmekymmentä. Voi ei, meni hieno suunnitelma kunnollisesta ja oikeaoppisesta elämästä ihan kankkulan kaivoon, eikä ehtinyt edes lapsia hankkia tämän nuorena hankitun kunnon miehen kanssa, kun molemmilla pätkätyöt yms.
Niin että kun aina ei elämä mene sillä tavalla, tätiseni. Aikaa ei saa takaisin. Varmaan pitää luovuttaa ja päättää päivänsä kun ei saanut lapsia nuoruuden rakastetun kanssa vakaisiin oloihin. Sillä tavalla kunnollisesti.
Kertomasi perusteella sä olet meistä kahdesta se täti, oikein kunnon tantta itseasiassa ja iästä riippumatta. Menisit jostain sukkaa kutovasta sokeasta mummosta marisevan elämänasenteesi kanssa, mutta kun sössit elämäsi niin ei susta raukasta tule ikinä edes äitiä. Onneksi.
So long sucker!
Ja tällaiset aikuislapset kasvattavat lapsia:D. Kammottava tyyppi.
Äidiksi tulemiseen vaaditaan minuutin pano. Onnistuu kallummaltakin.
- eri -
Vierailija kirjoitti:
Katkeruus näyttää olevan taas kerran ihan käsikosketeltavaa tässä ketjussa. Kannatti selvästi nuorena jakaa persusta pitkin pitäjiä ja kylvää joka vakoa kun nyt noin kiukuttaa ja kaduttaa :D
Onneksi te itse elätte tuon menneisyytenne ja valintojenne kanssa. Vaikuttaa aika hlvetiltä.
puspus.
Kenelle tämä käninä on kohdennettu? Lapsipakottajalle vai lapsettomille?
Itse olen 32 ja todella ahdistunut kun mieheni ei halua ainakaan pariin vuoteen lapsia, koska ensin pitäisi viettää vuosi maailmanympärysmatkalla maailmalla yhdessä reissaten. Matkalle piti lähteä alunperin ensi vuoden alussa (oltiin säästetty monta vuotta matkaa varten) mutta koronan takia matka lykkäytyy nyt 1-2 vuodella. Olen yrittänyt puhua lapsista, mutta mies kokee että reissu on pakko tehdä ennen kuin aletaan hankkia lapsia ja hänellä tuntuu olevan päähänpinttymä asiaan koska on suunnitellut sitä jo niin pitkään. Kovasti haluaa omien sanojensa mukaan kyllä lapsia, muttei ilmeisesti ymmärrä, että sitten voi olla jo liian myöhäistä... Miten saisin puhuttua hönelle järkeä vai onko tämä vain jokin tekosyy?
"Yrittäkää nyt ymmärtää"
Ai helvetti soikoon mikä mulkvist
Adoptio ei ole mikään oikea vaihtoehto kuin aniharvalle eli sitä ei pidä pitää varsinaisena vaihtoehtona noin yleisesti.