Gynekologi: “Joillakin kolmekymppisillä juna lasten saantiin on jo mennyt”

Jokaisella on omat syynsä. Itse olin nuorempana tosi arka ja ujo, enkä suoraan sanottuna olisi osannut pitää lapsille kuria. Ajatus raskaudesta ja synnyttämisestä pelotti.

Nyt kun on elämänkokemusta ja itsevarmuutta enemmän, koen olevani tarpeeksi kypsä äidiksi. Jos jään lapsettomaksi niin olkoon sitten niin. Olen tyytyväinen, etten tehnyt lapsia silloin kun en ollut siihen valmis.

Tässä sitä ollaan "parhaassa synnytysiässä" työttömänä köyhänä, ei miestä ja seksiäkään en ole koskaan harrastanut. Tuo itsetunto kun murjottiin elämän alkutaipaleella olemattomaksi ja sen myötä ei oo oikeen haluja tai luottamusta muihin.

On vain toiveita synkässä yössä.

Miehet ei halua nuorena lapsia.. ja vanhemmat miehet ei houkuta.

Onneksi minulla oli kolme nuorempaa villiä veljeä, joten käsitykseni perhe-elämästä ei todellakaan ollut ruusuinen. Muistan ilmoittaneeni äidilleni 14-vuotiaana, että en aio hankkia lapsia riesakseni.

Aikuisuuden kynnyksellä tavoitteeni oli saada hyvä koulutus, hyvä työpaikka ja hyvä aviomies. Sittemmin hankimme yhden lapsen ja olemme elämäämme tyytyväisiä. Hankimme lapsemme 35-vuotiaina, ilman mitään vaikeuksia luomumenetelmällä. Helppoa kuin heinän teko!

Vierailija kirjoitti:

Miehet ei halua nuorena lapsia.. ja vanhemmat miehet ei houkuta.

Komppaan. Lisäksi miehillä, jotka haluavat lapsia nuorina, on yleensä enemmän päävikaa kuin veloilla. Perheellisyys nostaa miehen statusta ja yhteisellä lapsella voi hallita lapsen äitiä. Näin se oikeasti menee kun mies haluaa lapsia nuorena. T. Kantapään kautta

Olen varmaan hirveän itsekäs, mutta minä teen lapsia vain silloin kuin haluan, työ- ja talousasiat ovat kunnossa ja jos kumppani on täydellinen myös isäksi. Yksinhuoltajan elämä ei kuulosta kovin houkuttelevalta. 

Vierailija kirjoitti:

Jos munasarjat on kolmekymppisenä pois pelistä, niin jotain häikkää niissä on varmasti ollut jo parikymppisenä, ehkäpä aina.

Minua hieman vaivaa se, että lapsettomuus luetaan aina naisen vaivaksi ja syyksi. Myös miehen sperma voi olla huonolaatuista, tai se lapsentekokumppani geneettisesti sopimaton. Naisen keho on hyvin valikoiva siittiöiden suhteen ja torjuu ne, jos mies ei ole terve ja immuniteetiltaan sopiva. Nainen voi olla yhden miehen kanssa lapseton ja toisen kanssa taas nappaa kerrasta. Seuratkaa nenäänne, naiset. Se kertoo teille kenen kanssa lisääntyä.

Olen myös kuullut tästä feromoniasiasta, mutta poikkeus kai vahvistaa säännön. Mieheni haisee yleensä suihkugeeliltä ja näin ok-neutraalilta. Hänen hikensä (ja ne feromonit) haisee nenääni valehtelematta pahemmalta kuin oksennus, on aina haissut. Karseelta. Raskaudet alkaneet kerrasta, toki alle 30-vuotiaana. 30+ en jaksa enää kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Joo please, älkää matkustelko niiden kanssa.

T. Kanssamatkustajat lentokoneissa

Ei minua ainakaan haittaa lapset lentokoneissa. Jos muut matkustajat ja ihmiset ylipäätään aiheuttaa ärsytystä niin suosittelen pysymään kotona.

T. Kokenut maailmanmatkaaja (lapseton)

Eikö se mene niin että feromonit houkuttavat silloin, kun toisen immuunipuolustus/perimä on erilainen kuin itsellä, jolloin perillisillä on uusia yhdistelmiä -> paremmat mahdollisuudet selvitä -> enemmän varianssia ihmisissä superviruksia vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Lapsia pitää tehdä vain jos itse niitä haluaa, ei mistään muusta syystä.

Ja se että lapsia ei sitten tule kun vaikka 35v aloittaa niin se on kyllå vale. Kaikki tuntemani naiset on saaneet lapsen ihan luomusti kun sen ovat halunneet vaikka ikää on ollut jo låhes 40 tai jopa yli niin kuin ystävä joka sai juuri esikoisen 42-vuotiaana.

Ja moni nainen ei nykyään edes halua lapsia, ei edes sitä yhtå.

Näin on. Itse sain esikoisen 33v ja kuopuksen 39v ja siinä välissä pari muuta. Aina tärppäsi heti, ei mitään vaikeuksia saada lasta. Olis varmaan tärpännyt vielä yli 40v, mutta pistin piuhat kuopuksen syntymän jälkeen poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain endometrioosidiagnoosin 21vuotiaana, gynekologin saatesanoilla; Jos aiot lapsia saada ne on tehtävä nuorena, muutaman vuoden sisään".

No, mulla oli jo yksi ammatti ja olin siinä ammattiani vastaavassa työssä, tosin osa- aikaisena. Lisäksi hyvä mies. Tulot ei olleet kummoiset kummallakaan mutta ei pieni lapsi niin paljoa tarvitsekaan ja käytettynäkin saa hyvin monenlaista tarviketta ja vaatetta.

1. Lapsi syntyi kun olin 22v ja toinen kun olin 24v. Olin lasten välissä hetken töissä ja nuoremman äitiysloman loputtua hetken hoitovapaalla kunnes menin ammattikorkeaan.

Lapset on jo isoja. Olemme pikkuhiljaa kasvattaneet omaisuutta, meillä on okt, metsää ja lasten kanssa on jonkin verran matkusteltukin. Kohta kun muuttavat pois kotoa, olen itse noin nelikymppinen ja sitten on taas aikaa tehdä enemmän yksin tai pariskuntana.

Monet turhaan pelkäävät kun ei ole vakituista työtä tai heti sitä omakotitaloa. Jos on hyvä mies ja edes jotain ehtinyt elämässä opiskella tai tehdä niin kyllä sellaisessa elämässä lapselle on tilaa. Omaisuutta ja opiskeluja voi kartuttaa vaikka onkin lapsia.

Pistän välittömästi tilaukseen yhden hyvän miehen. Nettideittailu leipäännyttää haluan hyvän heti huomiseksi :)

Toiveena:

-puhuu ja pussaa

-käy töissä

-luottotiedot ok

-liikkuu 3-4x viikossa

-asiallinen

-empaattinen kaikkia elollisia olentoja kohtaan

Itsekin olen samanlainen.

No,monen naisen ongelma on liiallinen kriittisyys kaikkea erilaista kohtaan. Ja kaikkea sellaista kohtaan mikä ei liity omaan tulotasoon, koulutukseen, perheeseen. Vähänkään erilainen mies on ilmeisesti naisen mielestä huono. No , mulla kävi tuuri ja kaikki ok, tosin en oo liian valikoiva ja elämästä on muutakin tietoa kuin pumpulia. Ei miehen tarvi olla sun kanssa samanlainen, sellaisen kanssa tulee ihan hemmetin tylsä elämä. T. Se sama

Perusoletuksia itsestään huolehtivalta mieheltä. Kylmäkiskoista ja holtitonta työtöntä ei kannata tapailla..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse hankin ekan lapsen kanditutkinnon jälkeen päälle parikymppisenä. On hyvin myös työkokemusta. 25 vuotiaana sain seuraavan. Opiskelin koko ajan opintoja eteenpäin, vaikka äitiyslomalle en IHAN normitahtia opiskellut, mutta lähestulkoon. Ihan just valmistun maisteriksi ja 2 lasta saatu nuorena. Suosittelen. Kohta on aikaa keskittyä työelämään! Eipähän tule taukoa työelämään enää! :)

Hyvin tyytyväinen olen tähän päätökseen!

Minä olen oikein tyytyväinen että niitä taukoja on tullut työelämään. Kyllä harmittaisi olla koko ajan vaan töissä ja pitää vaan ansaitut lomat. Minusta tämä kaikki oli niin mukavaa että aloin tekemään osa-aikaista työtä. Taidat olla aika naivi eikä sinulla taida olla hirveästi kokemusta työelämästä.

Olen toi edellinen... Olen tehnyt yläaste- ja lukioajoista saakka töitä koko ajan lukuunottamatta äitiyslomaa, jolloin tein ainoastaan töitä yrittäjänä enkä työsuhteessa (vaikka vakituinen työsuhde oli siis olemassa, mutta olin siitä äitiyslomalla). Mutta ymmärrän pointtisi. Kyllähän ne tauot on mukavia, kun pääsee äitiyslomalle, vaikka onhan siinäkin työtä, kun on kotona lasten kanssa. :) Tällä hetkellä olen tavallaan helpottunut, että ns. saan keskittyä uraan tulevat vuodet.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on omat syynsä. Itse olin nuorempana tosi arka ja ujo, enkä suoraan sanottuna olisi osannut pitää lapsille kuria. Ajatus raskaudesta ja synnyttämisestä pelotti.

Nyt kun on elämänkokemusta ja itsevarmuutta enemmän, koen olevani tarpeeksi kypsä äidiksi. Jos jään lapsettomaksi niin olkoon sitten niin. Olen tyytyväinen, etten tehnyt lapsia silloin kun en ollut siihen valmis.

Olin myös itse parikymppisenä todella arka ja suoraansanottuna ihan sekaisin päästäni. Olisi ollut kauheaa siinä vaiheessa olla vastuussa uudesta ihmisestä, kun en osannut kunnolla edes itsestäni huolehtia. Kolmekymppisenä olin saanut rimpuloitua itselleni edes jonkunlaisen itsetunnon, mutta ei siinä vaiheessa minusta ujosta kokemattomasta naisesta enää kiinnostuneet kuin vanhat miehet. Oman ikäisilleni olin ihan näkymätön. Siis TÄYSIN olematon otus. Olin kuin olemassa jollain ihan eri radiotaajuudella.

Ja ei, en ollut hirvittävä läskikasa, ei ollut lyhyt tukka, ei ollut taakkaa eksistä, ei ollut ympäripannu, ei ollut yyhoo, ei ollut tatuointeja, ei ollut lävistyksiä ja mitä näitä selityksiä miehiltä aina löytyykin.

Minä varmaan olin oikeasti juuri sellainen vaimomatsku nainen, mutta minulla vaan omista perhetaustastani kesti normaalia pidempään kypsyä siihen ajatukseen.

Ja näin uskon olleen AP:nkin tapauksessa. Minusta on aivan luonnollista, että jos on kasvanut rikkinäisessä perheessä (en nyt välttämättä viittaa juuri AP:hen vaan itseeni) niin kestää kauemmin kypsyä ajatukseen perhe-elämästä. Ja sitten kun siihen lopulta kypsyy, onkin jo myöhäistä.

Ennen vanhaan ihmisillä ei ollut hirveemmin vaihtoehtoja, oli vaan pakko pariutua. Kai sitä itsekin olisi niin tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on omat syynsä. Itse olin nuorempana tosi arka ja ujo, enkä suoraan sanottuna olisi osannut pitää lapsille kuria. Ajatus raskaudesta ja synnyttämisestä pelotti.

Nyt kun on elämänkokemusta ja itsevarmuutta enemmän, koen olevani tarpeeksi kypsä äidiksi. Jos jään lapsettomaksi niin olkoon sitten niin. Olen tyytyväinen, etten tehnyt lapsia silloin kun en ollut siihen valmis.

Olin myös itse parikymppisenä todella arka ja suoraansanottuna ihan sekaisin päästäni. Olisi ollut kauheaa siinä vaiheessa olla vastuussa uudesta ihmisestä, kun en osannut kunnolla edes itsestäni huolehtia. Kolmekymppisenä olin saanut rimpuloitua itselleni edes jonkunlaisen itsetunnon, mutta ei siinä vaiheessa minusta ujosta kokemattomasta naisesta enää kiinnostuneet kuin vanhat miehet. Oman ikäisilleni olin ihan näkymätön. Siis TÄYSIN olematon otus. Olin kuin olemassa jollain ihan eri radiotaajuudella.

Ja ei, en ollut hirvittävä läskikasa, ei ollut lyhyt tukka, ei ollut taakkaa eksistä, ei ollut ympäripannu, ei ollut yyhoo, ei ollut tatuointeja, ei ollut lävistyksiä ja mitä näitä selityksiä miehiltä aina löytyykin.

Minä varmaan olin oikeasti juuri sellainen vaimomatsku nainen, mutta minulla vaan omista perhetaustastani kesti normaalia pidempään kypsyä siihen ajatukseen.

Ja näin uskon olleen AP:nkin tapauksessa. Minusta on aivan luonnollista, että jos on kasvanut rikkinäisessä perheessä (en nyt välttämättä viittaa juuri AP:hen vaan itseeni) niin kestää kauemmin kypsyä ajatukseen perhe-elämästä. Ja sitten kun siihen lopulta kypsyy, onkin jo myöhäistä.

Ennen vanhaan ihmisillä ei ollut hirveemmin vaihtoehtoja, oli vaan pakko pariutua. Kai sitä itsekin olisi niin tehnyt.

Kiitos tästä, minulla aivan samanlainen tarina oikeastaan. Ja juuri pohdin tätä vastikään, että minä vain jotenkin ”kypsyin myöhään” ns aikuiseen elämään tai perhe-elämään. Omalta osaltani on myös liian myöhäistä nyt jo. Tapasin ihanan puolisoni vasta yli 30-vuotiaana kun perhehaaveet olivat heränneet, mutta puoliso ei halua lapsia enää (vanhempi mies). Minä olen nyt jo 36, ja menneisyyteni muistot / taakka niin suuret että en usko löytäväni enää uutta yhtä sopivaa kumppania ja realistisesti ajatellen typerää olisi sellaista enää yrittää. Joten juna meni jo minunkin tapauksessani, ei näy enää edes perävalot. Asema on hiljainen ja raideliikenne lopetettu jo ajat sitten. Jos olisin halunnut lapsia, ratkaisut sen suhteen olisi pitänyt tehdä 10 vuotta sitten, että elämä olisi lähtenyt siihen suuntaan mihin pitää. Nyt ei voi enää yhtäkkiä tehdä muutosta ja korjausliikettä, jolla kaikki muuttuisi ja tuosta noin minulla olisi puoliso ja hyvä parisuhde ja lapsia. Ei se vaan tapahdu.

Lapsista puhutaan niin paljon ja perhekulttuuri on niin vahva, että kunhan vaan oppii elämään ”ulkopuolisena ” niin sitten pitäs selvitä loppuelämästä ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, biologiselta kannalta ymmärrän riehumisesti, mutta oletko tullut ajatelleeksi että moni ei vain tapaa sitä sopivaa ihmistä kaksikymppisenä? Haluaisitko että ihmiset hankkivat lapsen sellaisen kumppanin kanssa jota eivät rakasta, jonka kanssa tapellaan ja lopulta erotaan?

Oletko sinä tullut ajatelleeksi että moni tapaa sopivan ihmisen parikymppisenä, mutta vaikka kovasti haluaa lapsia tekee aktiivisesti paljon sen eteen ettei vahingossakaan saisi lapsia ennen kuin on 35? Sitten ihmetellään kun ei välttämättä enää onnistu.

https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…

"Hedelmällisyys heikkenee naisen iän myötä, joten yli 38-vuotiaan ei kannata siirtää tutkimuksiin lähtöä yli vuodella. Yksi merkittävimmistä raskaaksi tuloon vaikuttavista asioista onkin naisen ikä. Lapsettomuusongelman mahdollisuus lisääntyy iän myötä: arvioidaan, että 20–25-vuotiaista alle 10 %, 30–35-vuotiaista noin 15 % ja 35–40-vuotiaista 40 % kärsii lapsettomuudesta. Merkittävin hedelmällisyyttä alentava tekijä on munasolun ikääntyminen. Myös miehen hedelmällisyydessä tapahtuu heikkenemistä, mutta muutokset ovat hitaita."

Muutama veti tähän(kin) keskusteluun isovanhemmat. Ihanko oikeasti joku suunnittelee - vuonna 2020 - synnyttävänsä lapsensa isovanhempien hoidettavaksi? Mitä ajattelitte itse tehdä vanhempina? On aivan sama, onko lapsella isovanhempia vai ei ja ovatko isovanhemmat nuoria vai raihnaisia ikäloppuja. Lastenhoito ja lastenkasvatus kuuluu lapsen äidille ja isälle!

Vierailija kirjoitti:

Ketjua sieltä täältä silmäilleenä huomasin, että tosi monella vaikuttaa olevan liki raivopäinen denialismi päällä ja uskomattoman vankka usko ja varmuus siitä, että lapsia tulee saamaan silloin kun niitä haluaa vaikka ikää olisi kuinka päälle +30-vuotta eikä sitä vaan saa ainakaan kukaan ulkopuolinen kyseenalaistaa.. Saati että se oma ikä tai elämäntapa voisi ainakin pian (jos ei jo nyt) olla ainoa ongelma ja este lastensaamiselle.

Itsellä (ja samoin omalla ystävä- ja kaveripiirilläkin) alkaa olla lapsentekoikä takanapäin ja muutamia huomiota on tullut tehtyä niin lapsettomista kuin lapsellisistakin ja surullisinta on se, että useampikin perhekeskeinen tuttu on jäänyt vasten tahtoaan sekä sinkuksi että lapsettomaksi. Tässäkin asiassa valitettavasti pätee se totuus, että mitä enemmän asia pitkittyy niin sitä enemmän se myös mutkistuu eikä elämä edelleenkään odota vaikka ihminen kuinka kuvittelisi että aikaa on loputtomasti.

Meinaan siis sitä, että samalla kun aikaa kuluu niin yleensä myös kasvaa kokemus ja erityisesti siis se negatiivinen kun kerta toisensa jälkeen lupaavasti alkanut tapailu paljastuukin pelkäksi kusetukseksi kun mies olikin puheistaan/käytöksestään huolimatta pelkän seksin perässä. Tai että avomielisesti fwb-suhteeseenkin alkanut (ikinä kun ei voi tietää kuinka sen oikean tapaa) huomaakin, ettei omalla kohdalla yksikään yhdenyönjuttu tai seksisuhde johda parisuhteeseen vaikka muille se on hyvinkin toimiva keino löytää "vahingossa" se oikea.

Jne jne.

Tämä kaikki siis aiheuttaa herkästikin sen, ettei loppujen lopuksi halua olla tekemisissä enää yhdenkään vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa vaikka alun perin oli hyvinkin parisuhdehaluinen ja -kelpoinen nainen.

Ensinnäkin, tästä viestistä paistaa läpi selkeä katkeruus miehiä kohtaan. Vaikka monella meillä ne nuoruudensuhteet eivät kestä, ei se nyt yksinomaan ole niiden miesten syy. kyllä minua on syyttäminen siinä missä oli näitä paria poikaystävääkin, kenen kanssa olin pitkässä suhteessa. Opin todella paljon ja siksi nyt päälle 30 vuotiaana aloitettu suhde ja avioliitto on huomattavasti kypsempi ja monella tapaa parempi. Pitkä parisuhde kyllä vaatii parisuhdetaitoja ja ainakin omalla kohdalla moni on opittu tekemällä virheitä. Tähän päälle vielä mainitsen, että olen edelleen ystävä exäni kanssa ja aviomiehenikin on hänet (ja hänen vaimon) tavannut useasti. Ikinä ei ole ollut oloa, etten halua enää olla tekemisissä miesten kanssa. En tiedä, että miten tuo sinun katkeruus on kehittynyt, mutta tuollainen jatkuvasti "kusetetuksi" tuleminen ei ole kyllä kovinkaan yleistä ja läheskään kaikki miehet eivät ole vain seksin perään. Omakin aviomieheni oli kovasti hakemassa suhdetta ja oli erittäin vauvakuumeinen. 

Toisennakin, tällainen naisia syyllistävä sävy näissä lapsikeskusteluissa on niin väärin. En ikinä ole lukenut yhtään miehiä syyllistävää artikkelia, en koskaan. Se oikeasti suututtaa, koska siitä lapsesta koituu nimenomaan sille naiselle ne sosioekonomiset seuraukset, kuten mahdollinen köyhyysloukku. Aivan JOKAINEN moderni nainen ymmärtää ja tietää, miten se hedelmällisyys toimii, ikinä en ole tavannut tuota mainitsemaani denialismia. En edes tässä keskustelussa. Tässäkin keskustelussa valotetaan vaan sitä realismia, että vaikka se hedelmällisyys kuinka laskisi niin siltikään niitä lapsia harvemmin tehdään alle 30 vuotiaana. Moni ottaa "riskin" täysin tiedostaen, meillä on kuitenkin nykyään myös lääketiede apuna. 

Ihan sama, en hanki lapsia.

N24

Kyllä naiset useammin tajuaa elämän realiteetit. Usein miehet sen sijaan eivät tajua naisten realiteetteja, vaan itsekkäästi lykkäävät/estävät monien naisten lastensaantia.  Vielä nelikymppisenä hokevat naiselleen, että ehkä parin vuoden päästä... naisella sitä odotellessa jo biologinen kello hajoaa. 

Ihme aihe :D Jos mies ei halua lapsen nuorena, ihan kamalaa. Jos mies haluaa lapsen nuorena, hänessä on jotain vikaa. Ei mikään kelpaa :DDD