Lue keskustelun säännöt.
Miesystävän lapsuudenperhe ei jostain syystä pidä minusta
17.08.2020 |
Ollaan nelikymppinen pariskunta, yhdessä pari vuotta. Miehellä aiempi avioliitto takana, minulle tämä on ensimmäinen pidempi ja vakava suhde. Tiedän, että olen parisuhteessa miehen, en hänen lapsuudenperheensä kanssa mutta silti tuntuu pahalta kun en vaan pääse tuohon porukkaan mukaan vaikka alunperin olisin halunnut. Miehen lapsuudenperhe on siis iso, paljon siskoja, veljiä, serkkuja, tätejä ja setiä. Ovat läheisiä keskenään ja viihtyvät yhdessä, ei vaan verisukulaiset vaan myös avioliiton kautta sukuun tulleet ihmiset. Jo ihan seurustelun alkuvaiheessa tykkäsin tavasta, jolla miesystävä kuvaili lapsuudenperhettään: tuntui ihanan lämminhenkisiltä ja läheisiltä, yhteisiä sukujuhlia, sunnuntailounaita jne. Itse tulen alkoholistiperheestä, jolla ei ollut minkäänlaisia tukiverkkoja ja miehen lapsuudenperhe ja suku on aika lailla sellainen, mistä lapsena haaveilin.
Monin tavoin on tullut selväksi, että miehen suku suhtautuu minuun varauksella. On mm. sanottu, että "ettei kai te nyt sentään mene naimisiin" ja "harkitse nyt vielä" (tämä siis sanottu miehelle). Minua ei erityisesti ikinä kutsuta mihinkään suvun tapaamisiin, joihin muiden puolisot tai kumppanit kutsutaan. Mies joutuu erikseen varmistamaan, että olenhan tervetullut. Minulle ei puhuta normaalisti, eikä katsota silmiin. Kun mies esitteli minut ekaa kertaa aiemman liittonsa lapsille, miehen äiti, siskot ja veljet olivat olleet kiukkuisia.
En millään tajua, mikä minussa on sellaista miksi miehen sukulaiset eivät pidä minusta. Olen ihan tavallinen akateemisesti koulutettu, työssä käyvä normaali ja fiksu nainen. On kavereita sekä töistä että vapaa-ajalta, joten pitäisi olla ihan ok sosiaaliset taidot. Esim. uusiin työyhteisöihin olen aina solahtanut sisään sujuvasti. En tupakoi, en käytä päihteitä, en kiroile tai puhu alatyylisesti, en pukeudu mitenkään hutsahtavasti, normaali ulkonäkö, esim. ei mitään naamalävistyksiä. En harrasta mitään ääri "ismejä" tai hörhöilyjä. Joku silti kuitenkin minussa tökkii. Onko kenelläkään muulla kokemuksia tai ajatuksia, mistä voisi olla kyse?
Kommentit (172)
Olisikohan se exä katkeruuksissaan heittäny susta ikävää läppää ja mustamaalannu sua suvulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sanasta sanaan sama tilanne kuin ap:llä. Osa sukulaisista ei edes puhu minulle. En tajua miksi.
Olen ratkaissut asian niin, että olen iloisesti piittaamatta. En todellakaan jaksa käyttää energiaa yrittääkseni päästä jotenkin "piireihin". Mulla ei ole sukua eikä perhettä,mutta mulla sentään on mun ystävät ja eläimet. Ja mies tietysti. Meen mukaan jos meen, miehen lapset kyllä minusta tykkäävät onneksi ja he pitävätkin minulle vapaaehtoisesti seuraa noissa sukutapaamisissa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä osittain sama tilanne, tosin koskee vain miehen vanhempia(lähinnä äitiä) mutta sillä erolla että minä en ole kiinnostunut kovinkaan paljon miehen suvusta. Syynä on mitä luultavimmin mieheni exän, ja lasten äidin puheet siitä että mieheni ei jotenkin vietä lastensa kanssa riittävästi aikaa kun minuun menee kaikki aika. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta on saatu viekkaudella ja vääryydellä annettua tällainen kuva.
En ole viitsinyt sanoa miehellenikään mitään tästä huomiostani, koska en muutenkaan vietä juurikaan aikaa sukunsa kanssa, joten "ongelmia" ei pääse syntymään.
En kuitenkaan pidä tästä lisääntyvästä vihjailusta miestäni kohtaan(onneksi hän on niin urvelo ettei ymmärrä <3) että jos lapset on pyysetty mieheni hoitoviikolla miehen vanhempien luokse pariksi yöksi, niin miehenikin olisi mentävä mukaan ja olla lasten kanssa siellä, koska muuten mies ei näe lapsia tarpeeksi anopin mielestä. Ihan oikeasti, nelikymppinen mies "komennetaan" vanhempien luokse, kun vanhemmat itse haluavat lapset sinne vierailulle yön yli. Jos mieheni sanoo ettei voi tulla kun on muuta tekemistä niin vihjaillaan että eikö lasten kanssa olo menisi muun tekemisen yli? Jos lapset olisivat meillä, niin voisimme tehdä sitä "muuta tekemistä" eli vaikkapa talonmaalausta siinä samalla, ja lapsetkin voisivat olla mukana, mutta ei tämä tietenkään onnistu jos lapset ovat mummolassa! Anopin mielestä olisi kuitenkin tärkeämnpää ollaa niiden lasten kanssa.
Miehen exä muistuttelee lähes viikottain miestäni että kun lapset ovat meillä ei mieheni saisi esim. käydä harrastuksessaan niinä päivinä, ja veikkaanpa aika varmasti että tätä laulua lauletaan miehen vanhemmille exän puolelta.
Enm ihmettele jos minusta ei pidetä, kun tällaista myyräntyötä tehdään selkäni takana. Tiedoksi että lapset elää meillä ihan samaa normaalia arkea kouluineen harrastuksineen muineen, mutta miehelläni ei todellakaan tipahda hanskat kädestä kun lapset tulevat, että muuta ei nyt tehdä kun ollaan näiden kanssa 24/7. Mitvit, lapsetkin on 14, ja 12 vuotiaita ! Niillä on ihan omiakin juttuja jo.
Mulla oli sama juttu exän kanssa. Lisäksi exän äiti, lasten mummo, saattoi yhtäkkiä kysyä, että "Lyökö Tiina teitä lapset? Lyökö? Voitte kertoa, jos lyö." - siis wtf oikeasti.
Jumaliste, että oli pelottavia vihjailuja ja pieniä lapsia johdattelevia kysymyksiä. Lapset (4 ja 9) onneksi olivat ihmeissään mummin kysymyksistä.
Ne (varsinkin ns pääemäntä) pitää suo ihan pskana, oot köyhä ja saamaton, sun vanhemmat ei ole mitään.. olet niiden juorun kohde ja jos annat periksi heille, ne vihaa suo vielä enemmän.
Älä mielistele, vaan ole oma rohkea itsesi, tiedä.. sinussa ei ole mitään vikaa ,vaan heissä ja heidän asenteessaan.🍀
Vierailija kirjoitti:
Ap, itse saattaisin neuvoa aikuisia poikiani, että kandee harkita meneekö naimisiin/perustaako perhettä alkoholismiperheestä tulevan naisen kanssa.
Se alkoholistivanhempien lapsi kun jollain tavalla on todennäköisesti rikki asiasta ja tämä rikkinäisyys ei välttämättä tule esille vuoden seurustelun aikana.
Oma mieheni on alkoholisti ja käyttäytyy hyvin narsisteille ominaisella tavoilla: vähättelyä ja lyttäämistä riittää. Tämmöiset luonteessa olevst viat on sellaisia, etten haluaisi että poikani joutuu sellaista kokemaan ainakaan vaimonsa taholta.
Siis sun omat lapset on alkoholistiperheestä ja neuvot ettei kannata mennä naimisiin alkoholistiperheestä tulevan puolison kanssa 🤔. Eli periaatteessa neuvot että poikasi ovat huonoja puolisoehdokkaita. Vai yritätkö kertoa, että poikasi eivät ole olleet isänsä kanssa, vaan ovat kasvaneet isättömänä? Jolloin taas eivät sinusta ole rikkinäisiä, vaikka monen mielestä isättömyys aiheuttaa ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä et ole miehesi lasten äiti. Thats it. Vaikka olisit kuinka huippu niin joillekin tulee aiheesta tunnelukkoja ja periaatteesta ei halua siitä syystä lähentyä ottaen täysin rinnoin osaksi sukua
Meillä oli sama tilanne monta vuotta. Meni noin 10 vuotta naimisiinmenomme jälkeen kun miehen perhe lopulta alkoi uskoa että tämä suhde on pysyvää laatua ja että olen itse asiassa todella hyvä miniä. Alkuun ihmettelin mutta sitten kohautin olkiani ja annoin heidän tehdä juttunsa ja kokkareensa omalla tavallaan. Joissakin kävin, joissakin en. Nyt on jo ihan hyvät välit.
Oma neuvoni on että anna ajan kulua, käy niissä pippaloissa joihin sinut on kutsuttu ja käyttäydy neutraalisti. Todennäköisesti sinutkin hyväksytään ajan mittaan kunhan teidän suhteenne on todettu olevan vakaalla pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan oltu 15 vuotta naimisissa ja alusta alkaen, jo ennen
minkäänlaista kontaktia, alkoi vihanpito miehen sukulaisten taholta.
En keksi mitään muuta syytä, kun hirveän kateuden.
Välttelen sukujuhlia, mutta mieheni tulee mielellään oman
sukuni tapaamisiin, koska hänet on otettu erinomaisesti vastaan.
Vieläkin on epäselvää, mistä tämä johtuu...
Edellisessä suhteessa avo-anoppiin oli todella hyvät välit,
joten silloin kauan sitten koko homma tuli minulle järkytyksenä.
Mieheni sukulaiset eivät ole koulutettuja, joten ehkä
se, että olen akateeminen, aiheutti jonkun alkukantaisen vihareaktion.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sanasta sanaan sama tilanne kuin ap:llä. Osa sukulaisista ei edes puhu minulle. En tajua miksi.
Olen ratkaissut asian niin, että olen iloisesti piittaamatta. En todellakaan jaksa käyttää energiaa yrittääkseni päästä jotenkin "piireihin". Mulla ei ole sukua eikä perhettä,mutta mulla sentään on mun ystävät ja eläimet. Ja mies tietysti. Meen mukaan jos meen, miehen lapset kyllä minusta tykkäävät onneksi ja he pitävätkin minulle vapaaehtoisesti seuraa noissa sukutapaamisissa.
Ymmärtäisin, jos olisi jotain selkeää riitaa tms.
Mutta olen kokenut pelkkää negaa alusta asti.
Onneksi liitto kukoistaa. Sitä eivät sukulaiset ole pilanneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kateudelta.
Alapeukuista huomaa taas minkälainen tabu kateus on. Miksi se ei voisi olla mahdollinen vaihtoehto? En minä näe mitään muuta syytä ap:n kertoman jälkeen.
Siis miksi tuo iloinen, yhdessäviihtyvä suku olisi kateellinen alkoholistiperheen lapselle, jolla ei ole mitään muuta kuin suhde eronneen miehen kanssa? Ap:han tuossa on se kateellinen miesystävälle, jolla on paljon läheisiä.
Todennäköisesti kyse on silti siitä, että ap on oikeasti ulkopuolinen. Ei vaimo, ei äiti, pelkkä naisystävä. He ovat todennäköisesti normaalin kohteliaita kuten tuntemattomalle ollaan, mutta miksi tuhlata aikaansa vieraaseen henkilöön, kun voi olla tuttujenkin kanssa? Ja se ap:n miesystävän exä on ihan oikeasti edelleen osa tuota yhteisöä.
Et siis oikeasti ymmärrä mitä kateus syvimmillään on. Jos ap on esimerkiksi kaunis ja rakastettu miehensä silmissä, niin jo se voi olla syy sukulaisten kateuteen.
Kateus on takana monessa vihamielisyydessä. Tietenkään vihaajat
eivät sitä myönnä, mutta siitä on paljolti kysymys. Meidän liitto on
kestänyt jo 15 vuotta, ja miehen sukulaisten liitot päättyneet.
Vierailija kirjoitti:
Ap, itse saattaisin neuvoa aikuisia poikiani, että kandee harkita meneekö naimisiin/perustaako perhettä alkoholismiperheestä tulevan naisen kanssa.
Se alkoholistivanhempien lapsi kun jollain tavalla on todennäköisesti rikki asiasta ja tämä rikkinäisyys ei välttämättä tule esille vuoden seurustelun aikana.
Oma mieheni on alkoholisti ja käyttäytyy hyvin narsisteille ominaisella tavoilla: vähättelyä ja lyttäämistä riittää. Tämmöiset luonteessa olevst viat on sellaisia, etten haluaisi että poikani joutuu sellaista kokemaan ainakaan vaimonsa taholta.
Minä taas tunnen alkoholistien lapsia, joilla on hyvä elämä, ovat ihania ihmisiä ja saattavat jopa sylkeä lasiin.
Kyllä olet jostain 1800-luvulta perinnöllisyysnäkemyksinesi.
Jos jo etukäteen torppaat poikasi mahdollisuudet naismaailmassa, saat todellakin varmaan pitää hänet itselläsi - sehän se perimmäinen salainen toiveesi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosiko miehesi entisestä vaimostaan samasta syystä että tätä ei huolittu sukuun?
Jos mies on lapsuusperheensä "mustalammas" mikään tämän tekonen ei ole hyvää perheen mielestä, ei ne puolisotkaan vaikka olisivatkin normi-ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kateudelta.
Alapeukuista huomaa taas minkälainen tabu kateus on. Miksi se ei voisi olla mahdollinen vaihtoehto? En minä näe mitään muuta syytä ap:n kertoman jälkeen.
Siis miksi tuo iloinen, yhdessäviihtyvä suku olisi kateellinen alkoholistiperheen lapselle, jolla ei ole mitään muuta kuin suhde eronneen miehen kanssa? Ap:han tuossa on se kateellinen miesystävälle, jolla on paljon läheisiä.
Todennäköisesti kyse on silti siitä, että ap on oikeasti ulkopuolinen. Ei vaimo, ei äiti, pelkkä naisystävä. He ovat todennäköisesti normaalin kohteliaita kuten tuntemattomalle ollaan, mutta miksi tuhlata aikaansa vieraaseen henkilöön, kun voi olla tuttujenkin kanssa? Ja se ap:n miesystävän exä on ihan oikeasti edelleen osa tuota yhteisöä.
Onpa typerä vastaus. Kateus ei katso sitä, millaisista perheollista on tullut, ap voi olla kaunis ja tyylikäs, fiksu akateemisesti koulutettu nainen, joka suvussa tunnistetaan jonkinasteiseksi uhaksi. Harvoin miehen ex-vaimot nyt enää muutaman vuoden eron jälkeen pyörivät vanhoissa piireissä, hekin siirtyneet elämässään -toivottavasti- jo eteenpäin . Aina ei valitettavasti auta sekään, että olisitte naimisissa, joissakin tiiviissä suvuista näkee yllättävän paljon sitä, että puolisot kokevat ulkopuolisuutta, ja vähitellen jäävät omasta halustaan pois näistä tilaisuuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kuulostaa kylla aika toksiselta porukalta suoraan sanottuna. Ollaan muka niiiiin lamminhenkisia mutta oikeasti ovat pienisieluisia syrjijia.
Varmasti harmittaa, mutta muista etta sussa ei ole mitaan vikaa valttamatta!
Mistä sä tiedät että olet fiksu? Ehkä oot oikeasti vaan tyhmä, sellanen tylsä ja geneerinen akadeemix runkkari.
Oho, tästähän tuli vilkas keskustelu, kiitos kaikille siitä. Ap siis täällä, en ole tämän päivän viestejä tosin vielä ehtinyt lukea mutta aloitan nyt. Eilen olikin muutama tosi hyvä kommentti siitä, ettei kannata laittaa toisiin ihmisiin (tässä tapauksessa miehen suku) liikaa toiveita ja odotuksia. Huomaan myös, että minulle on ehkä liiankin tärkeää, että minusta pidetään ja tulen hyväksytyksi porukkaan.
ap
simmpei kirjoitti:
Ollaan oltu 15 vuotta naimisissa ja alusta alkaen, jo ennen
minkäänlaista kontaktia, alkoi vihanpito miehen sukulaisten taholta.
En keksi mitään muuta syytä, kun hirveän kateuden.
Välttelen sukujuhlia, mutta mieheni tulee mielellään oman
sukuni tapaamisiin, koska hänet on otettu erinomaisesti vastaan.
Vieläkin on epäselvää, mistä tämä johtuu...
Edellisessä suhteessa avo-anoppiin oli todella hyvät välit,
joten silloin kauan sitten koko homma tuli minulle järkytyksenä.
Mieheni sukulaiset eivät ole koulutettuja, joten ehkä
se, että olen akateeminen, aiheutti jonkun alkukantaisen vihareaktion.
Mistä ne tiesi, että olet akateeminen? Sitä kun ei tiedä, jos ei asianomainen erikseen muistuta muita oppineisuudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten on mahdollista, että sinulla nelikymppisenä tämä on vasta ensimmäinen vakava suhde? Siinä vastaus.
Miksi se ei olisi mahdollista? Lapsuudenkodissani oli alkoholismia, väkivaltaa, epävarmuutta. Ei siltä pohjalta ollut mikään maailman helpoin homma muodostaa vakavaa parisuhdetta, etenkin kun pelkäsin valitsevani huonosti ja päätyväni yhteen juopon/väkivaltaisen/epävakaan tms. miehen kanssa. Lisäksi osa johtuu ihan sattumasta, keneen sattuu tapaamaan missäkin ikävaiheessa.
ap
Tuota, taustastasi riippumatta, on todella erikoista, ettei vakavampaa ihmissuhdetta ole ennen 40 v. ollut. Jotain se sinusta kertoo, ja voi myös hyvin selittää sen, miksi sinuun suhtaudutaan varovaisesti. Ehkä et itse vain tajua sitä, mikä se on. Ja me ei sitä tän palstan kautta nähdä. Ei ole siis tarkoitettu vittuiluksi, mutta kun itse kysyt miksi.
Voit olla oikeilla jäljillä. Miehen suvussa on menty alle 30 v naimisiin ja hankittu lapset pian sen jälkeen. Voin vaikuttaa ehkä heidän silmissään epäilyttävältä, kun ensimmäinen vakava parisuhde vasta aikuisiällä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten on mahdollista, että sinulla nelikymppisenä tämä on vasta ensimmäinen vakava suhde? Siinä vastaus.
Miksi se ei olisi mahdollista? Lapsuudenkodissani oli alkoholismia, väkivaltaa, epävarmuutta. Ei siltä pohjalta ollut mikään maailman helpoin homma muodostaa vakavaa parisuhdetta, etenkin kun pelkäsin valitsevani huonosti ja päätyväni yhteen juopon/väkivaltaisen/epävakaan tms. miehen kanssa. Lisäksi osa johtuu ihan sattumasta, keneen sattuu tapaamaan missäkin ikävaiheessa.
ap
Tuota, taustastasi riippumatta, on todella erikoista, ettei vakavampaa ihmissuhdetta ole ennen 40 v. ollut. Jotain se sinusta kertoo, ja voi myös hyvin selittää sen, miksi sinuun suhtaudutaan varovaisesti. Ehkä et itse vain tajua sitä, mikä se on. Ja me ei sitä tän palstan kautta nähdä. Ei ole siis tarkoitettu vittuiluksi, mutta kun itse kysyt miksi.
Voit olla oikeilla jäljillä. Miehen suvussa on menty alle 30 v naimisiin ja hankittu lapset pian sen jälkeen. Voin vaikuttaa ehkä heidän silmissään epäilyttävältä, kun ensimmäinen vakava parisuhde vasta aikuisiällä.
ap
Mistä ne sen tietää? Siis että vasta nyt eka vakava parisuhde? Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta eikä miehen sisaruksilla ole mitään tietoa aikaisemmista parisuhteista, niiden määrästä tai laadusta. Jos tuo tuollaisia asioita esille, niin ei ihme, että miehen sukulaiset pysyvät etäisinä, koska he eivät halua jakaa yksityiselämäänsä kanssasi.
Siis Hangossa ei Kustavissa