Lue keskustelun säännöt.
Miesystävän lapsuudenperhe ei jostain syystä pidä minusta
17.08.2020 |
Ollaan nelikymppinen pariskunta, yhdessä pari vuotta. Miehellä aiempi avioliitto takana, minulle tämä on ensimmäinen pidempi ja vakava suhde. Tiedän, että olen parisuhteessa miehen, en hänen lapsuudenperheensä kanssa mutta silti tuntuu pahalta kun en vaan pääse tuohon porukkaan mukaan vaikka alunperin olisin halunnut. Miehen lapsuudenperhe on siis iso, paljon siskoja, veljiä, serkkuja, tätejä ja setiä. Ovat läheisiä keskenään ja viihtyvät yhdessä, ei vaan verisukulaiset vaan myös avioliiton kautta sukuun tulleet ihmiset. Jo ihan seurustelun alkuvaiheessa tykkäsin tavasta, jolla miesystävä kuvaili lapsuudenperhettään: tuntui ihanan lämminhenkisiltä ja läheisiltä, yhteisiä sukujuhlia, sunnuntailounaita jne. Itse tulen alkoholistiperheestä, jolla ei ollut minkäänlaisia tukiverkkoja ja miehen lapsuudenperhe ja suku on aika lailla sellainen, mistä lapsena haaveilin.
Monin tavoin on tullut selväksi, että miehen suku suhtautuu minuun varauksella. On mm. sanottu, että "ettei kai te nyt sentään mene naimisiin" ja "harkitse nyt vielä" (tämä siis sanottu miehelle). Minua ei erityisesti ikinä kutsuta mihinkään suvun tapaamisiin, joihin muiden puolisot tai kumppanit kutsutaan. Mies joutuu erikseen varmistamaan, että olenhan tervetullut. Minulle ei puhuta normaalisti, eikä katsota silmiin. Kun mies esitteli minut ekaa kertaa aiemman liittonsa lapsille, miehen äiti, siskot ja veljet olivat olleet kiukkuisia.
En millään tajua, mikä minussa on sellaista miksi miehen sukulaiset eivät pidä minusta. Olen ihan tavallinen akateemisesti koulutettu, työssä käyvä normaali ja fiksu nainen. On kavereita sekä töistä että vapaa-ajalta, joten pitäisi olla ihan ok sosiaaliset taidot. Esim. uusiin työyhteisöihin olen aina solahtanut sisään sujuvasti. En tupakoi, en käytä päihteitä, en kiroile tai puhu alatyylisesti, en pukeudu mitenkään hutsahtavasti, normaali ulkonäkö, esim. ei mitään naamalävistyksiä. En harrasta mitään ääri "ismejä" tai hörhöilyjä. Joku silti kuitenkin minussa tökkii. Onko kenelläkään muulla kokemuksia tai ajatuksia, mistä voisi olla kyse?
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjua pidemmälle lukiessa tilanne näyttää aivan kammottavalta. Miehen ex roikkuu edelleen piireissä, muu suku pitää tiukasti kiinni eksästä eikä anna miehen liikkua eteenpäin elämässään. Samalla mies itse pimittää tapaamisia, joten nähtäväksi jää kuinka paljon mies on syyllinen tuohon ulkopuolisuuteen. Eksäni harrasti samaa käymällä siskonsa luona aina heitettyään minut töihin ja sai marttyyriraivarin kun kohteliaasti kysyin asiasta miksi. Lopulta selvisi että siellä juoruttiin kaikki raha-asiani, alkoholinkäyttöni, harrastukseni ja sisko jakoi ohjeensa parisuhteen hoitoon. Erosimme lopulta.
Ei läheskään kaikki dumppaa itselleen läheisiksi tulleita ihmisiä elämästään vain siksi, että tämä läheinen on eronnut. Varsinkaan, jos tällä läheisellä on lapsia, jotka ovat sukuasi. Mulla on erittäin läheiset välit exäni siskon kanssa, vaikka mun ja exän erosta on jo yli 20 vuotta. Exän sisko on myös yhden lapseni kummi. Miksi meidän olisi pitänyt lakata olla tekemisissä toistemme kanssa vain siksi, että mulle ja exälle tuli ero?
Ei tietenkään tarvitse lopettaa ystävyyttä. Ystävyytenne ei silti saisi estää uusien kumppaneiden mukaan pääsyä sukuun. Ihan liian usein nämä sulkevat toisensa pois, ihan turhaan.
Mieheni suku on tekemisissä mieheni exän ja tämän vanhempien kanssa. Minut on silti otettu hyvin lämpimästi vastaan. Miehen exän äiti sen sijaan toivoo vieläkin tyttärensä ja mieheni yhteenpaluuta. Hänelle on kerrottu asian todellinen laita ja anoppini on selkeästi kertonut minulle olla välittämättä tämän toisen mummon höpinöistä. Sukujuhliin exää ja vanhempiaan ei enää kutsuta, kummilasten juhliin tietenkin kutsutaan kaikki kummit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutama kysymys aloittajalle.
1. Kumpi haki eroa, mies vai hänen ex-vaimonsa? Jos ex-vaimo ja miehellä ollut jo näinkin lyhyessä ajassa eron jälkeen jo useita naissuhteita, onko mies ihan oikeasti päässyt avioerostaan yli?2. Esittelikö mies lapsensa tälle toiselle naiselle, jonka kanssa hänellä myös oli kahden vuoden suhde? Missä suhteenne vaiheessa hän esitteli sinut omille lapsilleen? On ihmisiä, jotka eron jälkeen esittelevät lapsensa uusille kumppaneilleen ja jonkin ajan päästä nämä kumppani taas katoavat lasten elämästä. Tämä voi olla syy, miksi miehen suku ei oikein ilahtunut, kun sinut esiteltiin lapsille.
3. Oletko kertonut omasta taustastasi miehen suvulle? Tai onko mies kertonut siitä heille?
4. Oletko ollut - edes tiedostamattasi - liian yli-innokas pääsemään tähän sukuun? Itse suhtaudun varauksella, jopa jossain määrin torjuvasti, kaikkiin uusiin ihmisiin, jotka vaikuttavat liian innokkailta pääsemään osaksi mun elämääni.
5. Mitä annettavaa sulla olisi miehen suvulle? Tarkoitan, että miksi heidän pitäisi lähentyä juuri sun kanssasi? Ja vieläpä näin nopeasti?
Nämä on hyviä kysymyksiä. Ihmettelen suuresti miksi jotkut naiset lähtevät suurin odotuksin näihin sukutapaamisiin ja olettavat, että sitten heti ollaan kaikki ylimpiä ystäviä. Mutta totuus on, että kaikkien kanssa nyt ei vaan voi ystävystyä. Sukulaisiin tottuu vuosien aikana, mutta eivät he kaikki ole sellaisia, jotka valitsisi ilman sukusidettä ystävikseen. Ymmärrätkö? Kaikkien kanssa ei vaan voi synkata. Varsinkin jos lähetään liikkeelle sillä asenteella, että hei tässä mä nyt oon, hyväksykää mut ja ottakaan mukaan.
Miten se vastavuoroisuus? Oletko itse järjestänyt suvulle tapaamisia ja juhlia vai odotatko aina kutsua heiltä?
Koska ap. mainitsee hyvänä puolenaan olevansa akateemisesti koulutettu, miehen suku ilmeisesti arvostaa korkeaa koulutusta. Jos kyseessä on suurperhe, onko taustalla uskonnollisuutta?
Taustan kartoittaminen on tavallaan turhaa, koska kaikki johtuu ilmiselvästi vielä tuoreesta suhteesta. Kaksi vuotta ei ole aika eikä mikään, että suku tottuu keski-ikään ehtineen, jo perheellisen miehen uuteen kumppaniin. Suorasukainen karsastaminen on silti idioottimaista.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin tulkitsin tilanteen niin, että mies ei ole varma suhteesta ja siksi kertoi sukunsa suulla, että "katsellaan nyt ihan rauhassa, eikä tehdä mitään ratkaisuja mihinkään suuntaan". Jos mies olisi tosissaan, niin hän olisi puolustanut sinua ja tehnyt perheelleen selväksi, mitä hän haluaa.
Surkein on tilanne silloin, kun mies luulee voivansa palvella kahta tahoa yhtä hyvin. Eli olla mieliksi sekä suvulle että nykyiselle mielitietylleen tilanteessa, jossa merkittävä osa sukua ei ole vastaanottavainen nyxälle.
Järjissään oleva mies todella tekee perheelleen selväksi, että "hän on valintani". Jos tätä ei tapahdu, suku ei koskaan luovu toivosta, että vielä tuosta "tulokkaasta" päästään.
T. nim. vuosikymmenen tunkeilija
Meillä osittain sama tilanne, tosin koskee vain miehen vanhempia(lähinnä äitiä) mutta sillä erolla että minä en ole kiinnostunut kovinkaan paljon miehen suvusta. Syynä on mitä luultavimmin mieheni exän, ja lasten äidin puheet siitä että mieheni ei jotenkin vietä lastensa kanssa riittävästi aikaa kun minuun menee kaikki aika. Tämähän ei pidä paikkaansa, mutta on saatu viekkaudella ja vääryydellä annettua tällainen kuva.
En ole viitsinyt sanoa miehellenikään mitään tästä huomiostani, koska en muutenkaan vietä juurikaan aikaa sukunsa kanssa, joten "ongelmia" ei pääse syntymään.
En kuitenkaan pidä tästä lisääntyvästä vihjailusta miestäni kohtaan(onneksi hän on niin urvelo ettei ymmärrä <3) että jos lapset on pyysetty mieheni hoitoviikolla miehen vanhempien luokse pariksi yöksi, niin miehenikin olisi mentävä mukaan ja olla lasten kanssa siellä, koska muuten mies ei näe lapsia tarpeeksi anopin mielestä. Ihan oikeasti, nelikymppinen mies "komennetaan" vanhempien luokse, kun vanhemmat itse haluavat lapset sinne vierailulle yön yli. Jos mieheni sanoo ettei voi tulla kun on muuta tekemistä niin vihjaillaan että eikö lasten kanssa olo menisi muun tekemisen yli? Jos lapset olisivat meillä, niin voisimme tehdä sitä "muuta tekemistä" eli vaikkapa talonmaalausta siinä samalla, ja lapsetkin voisivat olla mukana, mutta ei tämä tietenkään onnistu jos lapset ovat mummolassa! Anopin mielestä olisi kuitenkin tärkeämnpää ollaa niiden lasten kanssa.
Miehen exä muistuttelee lähes viikottain miestäni että kun lapset ovat meillä ei mieheni saisi esim. käydä harrastuksessaan niinä päivinä, ja veikkaanpa aika varmasti että tätä laulua lauletaan miehen vanhemmille exän puolelta.
Enm ihmettele jos minusta ei pidetä, kun tällaista myyräntyötä tehdään selkäni takana. Tiedoksi että lapset elää meillä ihan samaa normaalia arkea kouluineen harrastuksineen muineen, mutta miehelläni ei todellakaan tipahda hanskat kädestä kun lapset tulevat, että muuta ei nyt tehdä kun ollaan näiden kanssa 24/7. Mitvit, lapsetkin on 14, ja 12 vuotiaita ! Niillä on ihan omiakin juttuja jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla ap sisaruksia? Millaisia he ovat ja millaiset välit sulla on heihin? Entä millaiset välit sulla on alkoholistivanhempiisi? Onko sulla serkkuja, tätejä ja setiä? Kerroit haaveilleesi jo lapsena sellaisesta perheestä ja suvusta, millainen miesystävälläsi on. Olet nyt nelikymppinen, joten sulla olisi ollut tässä parikymmentä vuotta aikaa luoda uudelleen välit serkkuihisi, täteihisi ja setiisi. Vanhempiesi alkoholismi ei olisi ollut enää esteenä. Olisit voinut saada ihan omasta suvustasi sukuyhteisön, millaisesta lapsena haaveilit. Jos sulla on sisaruksia, oletko näiden vuosikymmenten aikana kutsunut heitä sunnuntaipäivällisille tai järjestänyt heille juhlia?
Omaan sukuun synnytään eikä suvustaan joudu luopumaan siksi, että ei ole jonkun tietyn henkilön kanssa parisuhteessa. Sen vuoksi oma suku olisi aina parempi vaihtoehto kuin jonkun toisen suku. Kirjoituksistasi ei tullut esille, oletko järjestänyt sunnuntaipäivällisiä tms miesystäväsi suvulle? Tai ylipäätään tehnyt mitään sellaista, mitä toivoisit näiden muiden tekevän sulle? Valitettavasti mulle jäi nyt kuva, että haluaisit saada kaipaamasi perhe-ja sukuyhteisön tekemättä itse yhtään mitään. Että sellainen tipahtaisi sulle kuin Manulle illallinen.
Mä olen syntynyt tällaiseen sukuun. Sukuun tulleille on ollut aika oleellista, että he ovat alkaneet itse toimia kuten meidän suvussa toimitaan. Eivät jääneet odottamaan, koska tulee kutsu valmiiseen pöytään, vaan alkoivat kutsua ja järjestää itsekin. Yhteisten juhlapyhien (esim joulu) valmisteluihin ei ole osallistuttu kuin vieraina olohuoneen sohvalla istuen vaan kuin sukuun kuuluvana. Kun on saatu päällysvaatteet pois ja tervehditty paikalla olevia, on heti kysytty, mitä voi tehdä ja missä olla avuksi. Etukäteen jo kysytty, voisiko tuoda tullessaan jotain.
Keskeisenä lenkkinä tässä on ollut se henkilö, jonka kautta sukuun ollaan tulossa. Koska juuri hän tietää, miten hänen suvussaan on ollut tapana toimia. Hän tietää, millaisesta avusta tai osallistumisesta hänen läheisensä pitävät. Hän tuntee kulloisenkin talon isännän ja emännän tavat järjestää päivällisiä ja muita juhlia. Hän tietää, milloin on hyvä viihdyttää talonväen lapsia vanhempien tehdessä muita juttuja, milloin on hyvä tarjoutua avuksi vaikkapa pöydän kattamisessa tai milloin mennä pitämään seuraa suvun iäkkäille.
Onkohan nyt niin, että sun miesystäväsi ei ole lainkaan briiffannut sua näihin tilanteisiin? Oliko hänen exänsä oma-aloitteinen osallistuja, jota ei edes tarvinnut briiffata? Jos käyttäydyt kuin vieras, sua tietysti pidetäänkin vieraana. Juttelepa miesystäväsi kanssa asiasta. Ja kannattaa myös tarkkailla muiden sukujuhliin ja päivällisiin osallistuvia. Mitä he tekevät?
Sukuyhteisöissä on usein erilaisia rooleja ja jokaiselle pyritään löytämään se kaikista sopivin rooli. Rooli ei välttämättä aina ole mitenkään perinteinen (siis tyyliin naiset keittiöön ja miehet olohuoneeseen puhumaan politiikasta). Meidän sukuun tuli vuosia sitten parikymppinen mies, jonka suunnitelmissa oli lastenlääkärin ammatti (nyt onkin jo erikoistumassa pediatriaan). Tyttöystävänsä ohjasi hänet viihdyttämään suvun alle kouluikäisiä. Toinen nuori mies oli viittä vaille kokki eli ammattikoulusta valmistumassa ja hänen kohteensa yhteisessä tekemisessä oli keittiö. Mun poikani naisystävä taas on kiinnostunut Suomen historiasta, joten hän oli luontevin juttelemaan suvun vanhimpien kanssa ja hänestä on vuosien varrella tullut varsin läheinen erityisesti vanhan isäni kanssa.
Ap, itse saattaisin neuvoa aikuisia poikiani, että kandee harkita meneekö naimisiin/perustaako perhettä alkoholismiperheestä tulevan naisen kanssa.
Se alkoholistivanhempien lapsi kun jollain tavalla on todennäköisesti rikki asiasta ja tämä rikkinäisyys ei välttämättä tule esille vuoden seurustelun aikana.
Oma mieheni on alkoholisti ja käyttäytyy hyvin narsisteille ominaisella tavoilla: vähättelyä ja lyttäämistä riittää. Tämmöiset luonteessa olevst viat on sellaisia, etten haluaisi että poikani joutuu sellaista kokemaan ainakaan vaimonsa taholta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kateudelta.
Alapeukuista huomaa taas minkälainen tabu kateus on. Miksi se ei voisi olla mahdollinen vaihtoehto? En minä näe mitään muuta syytä ap:n kertoman jälkeen.
Ei se ole tabu. Tässä ei vaan käsitellä mitään, mihin kateus sopisi vastaukseksi. Mistä ollaan sun mielestä kateellisia? Hyvin outo lähestymiskulma.
Aloittajalle: pitkää pinnaa ja paljon aikaa. Miesystäväsi oli pitkässä suhteessa lastensa äitiin, joten suku on häneen tod näk todella kiintynyt, eikä näe, ettet ole siinä mielessä tulossa tämän eksän sijaan tai syrjäyttämän häntä.
Meillä ei oo noin isoista perheistä kyse, mutta esim entinen anoppini on siitä ihana, että osaa olla tosi lämpimissä väleissä sekä minuun (poikansa ainoan lapsen äitiin) että siihen entisen mieheni nykyiseen kumppaniin (aikuisten parisuhde, johon ei ole lapsia tulossa).
Arvostan.
Ja tähän entisen aviomieheni naisystävään minullakin on tosi hyvät välit. Synttäreillä tms hakeudutaan toistemme seuraan.
Onko perheessä muita eronneita, uusia puolisoita ja uusperhejärjestelyjä? Vai oletko ensimmäinen tai ensimmäisiä "kakkoskierroksen" puolisoita, jotka ovat tulleet kuvioihin mukaan?
Meillä on iso perhe, emmekä ihan tuohon tapaan ole mitään erityisen läheisiä sunnuntailounastajia, vaan lähinnä tavataan juhlapyhinä ja perhejuhlissa. Veljelläni oli kymmenkunta vuotta sitten todella riitaisa, pitkään kestänyt avioeroprosessi, johon sekoitettiin mukaan puolisukua. Huomaan, että vaikka erosta on nyt jo pitkä aika ja veljelläni on ollut parikin uutta kumppania, heihin suhtaudutaan jotenkin eri tavalla, varauksellisemmin. En tiedä miksi. Kaikilla varmaan kummittelee tuo avioero vielä mielessä ja on jotenkin vaikea suhtautua uuteen naisystävään innostuneesti ja kuin puhtaalta pöydältä, taustalla kun on vaikka mitä skismaa ja puhumattomia kummallisia kuvioita uusperheen kanssa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti voi olla kaveria eksien ja nyksien ja eksien nyksien ja vaikka kenen kanssa, mutta joskus kannattaisi miettiä myös sitä hintaa siinä. Oma mieheni on kärsinyt väkivallasta jota ex-vaimo kohdistaa haukkumalla ,uhkailemalla, ja lasten kautta, mutta niin vain esiintyy ex- anoppiväelleen heinona ihmisenä. Jopa niin että mieheni vanhemmat käskevät mieheni olla välittämättä pikkujutuista, ja kaveeraavat tämän ex-vaimon kanssa. Mieheni veli uskoo myös että miehessäni on syy, ja häne vain ilkeyksillään ei halua olla ex-vaimonsa kanssa samassa paikassa. Miehen sisko sen sijaan inhoaa tuota veljensä exää yhtä paljon kuin miehenikin.
Tilanne on ongelmallinen, koska lapsillehan ei tietenkään voi kertoa tästä heidän äitinsä käyttämästä väkivallasta koska se vaikuttaisi äidin mustamaalaamiselta, ja lapset kärisisvät tietäessään millainen äiti on isää kohtaan. Mieheni syyksi ja viaksi menee siis kaikki nämä kun mieheni ei vain pysty menemään samoihin juhliin kuin exänsä. Siis mies on käynyt ihan terapiassa tämän johdosta, mutta siltikin miehen vanhemmpien mielestä mies on vain pikkumainen ja katkera. Vaikka mieheni haki itse eroa kun ei kestänyt liitossa oloa enää.
Vierailija kirjoitti:
Ap, itse saattaisin neuvoa aikuisia poikiani, että kandee harkita meneekö naimisiin/perustaako perhettä alkoholismiperheestä tulevan naisen kanssa.
Se alkoholistivanhempien lapsi kun jollain tavalla on todennäköisesti rikki asiasta ja tämä rikkinäisyys ei välttämättä tule esille vuoden seurustelun aikana.
Oma mieheni on alkoholisti ja käyttäytyy hyvin narsisteille ominaisella tavoilla: vähättelyä ja lyttäämistä riittää. Tämmöiset luonteessa olevst viat on sellaisia, etten haluaisi että poikani joutuu sellaista kokemaan ainakaan vaimonsa taholta.
Mä antaisin saman neuvon omille lapsilleni sukupuolesta riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla ap itselläsi ollut päihde- tai mt-ongelmia? Kiinnitin vaan huomioni siihen, että vasta nelikymppisenä sulla on ensimmäinen edes jollain tasolla parisuhteeksi kutsuttava suhde. Jos sun menneisyydestäsi (vanhempiesi alkoholismia lukuunottamatta) löytyy jotain muutakin, on aika ymmärrettävää, jos suhtautuminen ei ole kovin innostunutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ne todellisuudessa niin kivoja ihmisiä, jos eivät hyväksy että elämä menee eteenpäin ja sinä olet nyt miehen uusi puoliso. Jos mies on ollut sinulle rehellinen eikä ole esitellyt jo liutaa uusiAi a naisystäviä. Kannattaa kuitenkin antaa heille aikaa sulatella asiaa vielä. Kutsukaa te sukulaisia kylään luoksenne, vaikka pienempää porukkaa kerrallaan niin on helpompi tutustua!
Hyvä pointti sinulla tuo, että ovatko ne todellisuudessa niin kivoja ihmisiä jos eivät hyväksy minua porukkaan. Olen tässä alkanut kyseenalaistaa ihan omaa persoonaani ja "mukavuuttani" kun olen pallotellut tätä asiaa mielessäni.
Se on tosin valitettavasti tullut selväksi, että miehen suku ei näe minua puolisona tai edes kumppanina. Minuun viitataan miehen sukulaisten toimesta yleisesti termillä "kaveri", mitä muistan viimeksi käytettävän teiniaikoina silloin kun viitattiin kumppaniin.
ap
No tuo nyt on ihan sananvalinta; meidänkin perhepiirissä kaikkien tyttö- ja poikaystävät ovat "kavereita" siihen asti kunnes niistä tulee puolisoita. Tyttö- tai poikaystävästä tuntuu vähän nololta puhua, kun kyseessä on aikuiset ihmiset. Ja kun mukana on lapsia, on tämä kaveri-sana myös riittävän sitouttamaton - emme halua hämmentää sukumme lapsia sedän vaihtuvilla vaimoilla.
Sinulla ei kertomasi mukaan ole kokemusta kovin pitkistä suhteista. Ehkä nyt vaadit uvulta liian paljon liian pian, ettehän ilmeisesti vielä edes asu yhdessä.
Kyllä minusta "kumppani" olisi oikeampi sana kuin kaveri. Miehelläni on paljon kavereita, niin miehiä kuin naisia. En ole yksi heistä, vaan kumppani ja toivottavasti tuleva puoliso.
ap
Naisystävä ja miesystävä ovat myös aivan kelpo sanoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kateudelta.
Alapeukuista huomaa taas minkälainen tabu kateus on. Miksi se ei voisi olla mahdollinen vaihtoehto? En minä näe mitään muuta syytä ap:n kertoman jälkeen.
Mistä koko suku voisi olla kateellinen randomille keski-ikäiselle naiselle? Ei kai ne nyt sentään kuvittele voivansa miehen uudeksi vaimoksi kaikki ryhtyä.
Mun mielestä pitää olla joku syy, että voi epäillä kateutta.
Todellinen syy on luultavasti se, etteivät ole vielä pääseet exästä irti tai eivät halua uutta naista kuvioihin enää.
Oma tilanteeni tuskin rinnastuu mitenkään aloittajan kuvioon, mutta jaan tässä oman kokemukseni. Veljeni on 45-vuotias, pahasti päihderiippuvainen elämäntapatyötön, josta saa aina olla huolissaan. Voi olla viikon vastaamatta puhelimeen, valehtelee tai jättää asioita kertomatta.
Hän on myös läheisriippuvainen ja meneillään on aina joku flavour of the month, josta on groomaamassa avovaimoa ja maksattajaa. Naiset tuntuvat nuorenevan kierros kierrokselta, tämä on tavallaan ymmärrettävää koska kukapa täyspäinen ja tasapainoinen aikuinen tuollaiseen kelkkaan lähtisi. Hämmentävää kyllä hän on myös karismaattinen ja fiksu, joten aina joku heila tuntuu jostain irtoavan ja joukossa on ollut todella ihania, älykkäitä ja kauniita naisia.
Olen vaan täysin ärtynyt näiden kumppaniehdokkaiden puolesta, joiden ei pitäisi altistua veljeni sekoiluille ennen kuin hän saisi jotenkin elämästä kiinni. Muutama näistä on ollut myös niin nuoria ja herttaisia, että olen ollut sanalla sanoen huolissani heidän "vietävyydestään." Eli viileähkö suhtautumiseni ei kyllä ole johtunut about koskaan siitä, että tulokkaassa olisi juuri mitään vikaa ihmisenä.
Komppaan vähän edellistä. Veljeni on sosiaalinen hurmuri ja entinen huippu-urheilija, jolla on aina naisseuraa riittänyt. Tiedän myös, että uskollisuus ei ole hänen vahvuuksiaan, on aika itsekeskeinen ja omaehtoinen tyyppi, äkkipikainen. Takana on kaksi riitaista avioeroa ja liuta muita suhteita. Kun taas esitellään suvulle uutta morsianta, joka on umpirakastunut tähän komeaan ja sosiaaliseen seuramiesveljeeni, niin kyllä minä vähän etäisesti ja epäröiden suhtaudun.
En lukenut koko ketjua, mutta kysyisin sinulta ap, onko miehen sukulaisissa joku vahva "mielipidejohtaja" , joka sinun pitäisi voittaa puolellesi? Tuollaisessa joukossa kannattaisi yrittää ystävystyä joihinkin ihmisiin. Voisitko kutsua joitakin ihmisiä kotiisi, ei sinun tarvitse koko suvulle päivällisiä järjestää.
Sitä kyllä ihmettelen, jos mies on kertonut lapsuudenperheestäsi suvulleen.
Tuokin, että miestä "varoitetaan" sinusta ja hän sen vielä kertoo sinulle, on aika outoa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on lapsuudenperhe?!?! Sama perhe se on aikuisenakin, vaikkakin laajenee lapsilla ja puolisoilla.
Kun Pirjo 40v. kertoo, että he olivat ihan oman perheen kesken Lapissa lomalla, mutta sieltä lähti sitten Hankoon, missä oli hänen koko lapsuudenperheensä, me kaikki muut ymmärrämme, että Pirjo oli miehensä ja lastensa kanssa Lapissa, mutta Kustavissa oli hänen siskonsa, veljensä, äitinsä ja isänsä.
Sitten on teitä, jotka ette ymmärrä mitä näillä sanoilla tahdotaan sanoa.
Puolison sisko on psyykkisesti sairas, erittäin huomionhakuinen ja vahvatahtoinen persoona, jonka näkemykset eivät ikinä jää epäselviksi kellekään. Hän ei hyväksy minua, ja nykyisin rakastaa ja ylistää puolison eksää juuri sellaisena tärkeänä ystävänä, jonka kanssa on x vuoden yhteinen historia. Mutta satun muuten vaan tietämään, että avioliiton aikana kohteli tätä eksää ihan toisen luokan kansalaisena, joka oli liian tyhmä heidän hienoon sukuun. Niin ne asiat voi muuttua.