Miesystävän lapsuudenperhe ei jostain syystä pidä minusta

Vierailija kirjoitti:

simmpei kirjoitti:

Ollaan oltu 15 vuotta naimisissa ja alusta alkaen, jo ennen 

minkäänlaista kontaktia, alkoi vihanpito miehen sukulaisten taholta.

En keksi mitään muuta syytä, kun hirveän kateuden.

Välttelen sukujuhlia, mutta mieheni tulee mielellään oman

sukuni tapaamisiin, koska hänet on otettu erinomaisesti vastaan.

Vieläkin on epäselvää, mistä tämä johtuu...

Edellisessä suhteessa avo-anoppiin oli todella hyvät välit,

joten silloin kauan sitten koko homma tuli minulle järkytyksenä.

Mieheni sukulaiset eivät ole koulutettuja, joten ehkä

se, että olen akateeminen, aiheutti jonkun alkukantaisen vihareaktion.

Mistä ne tiesi, että olet akateeminen? Sitä kun ei tiedä, jos ei asianomainen erikseen muistuta muita oppineisuudestaan.

Toiset meistä asuu sellaisilla paikkakunnilta, että perusasiat jonkun mutkan kautta tiedetään, vaikkei ihminen niitä itse mainostaisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap, voisin olla miesystäväsi sisko. Todennäköisesti en, koska veljeni on vähän nelikymppistä vanhempi ja hänen tuoreimmalla naisystävällään on lapsia; tilanne on kuitenkin vähän samanlainen.

Olen nähnyt rakkaan pikkuveljeni ensirakkauden tuskat kun hän oli 17, lohdutellut ja jutellut. Sen jälkeen hänellä oli muutamia tyttiksiä, joku oli muutaman kuukauden, joku oli muutaman vuoden. Yhtä hän ei esitellyt koskaan perheelle, vaikka nainen oli kuvioissa varmaan yli kaksi vuotta, ja oli selvästi veljelleni tärkeä.

Sitten tuli se iso rakkaus, jonka kanssa veli meni naimisiin, sai lapset, kokivat keskenmenon, tekivät matkoja, perustivat firman. Tämä liitto kesti 16 vuotta. Loppu oli ikävää aikaa kaikille, kivuliasta myös lapsille.

Sen jälkeen veljelläni oli yksi puolentoista vuoden suhde, hän oli veljen mukana yksissä sukujuhlissa. Ja nyt tämä uusin suhde on kestänyt noin vuoden. Yhdessä eivät asu. Naisen olen tavannut, ja hän on ihan ok.

Mutta sorry, se että olen veljeni lojaali ja rakastava sisko sekä veljen lasten rakastava täti, ei tee minusta uuden naisen siskoa ja sydänystävää, ei näin nopeasti. Meilläkin on veljen ex-puolisoon ihan välit ja ollaan lasten asioissa yhteyksissä, mutta ei tämä nyt ole mikään ex-puolison vika. Kaikki me toivomme, että veljenikin löytää onnen ja rauhan, mutta onko se tämä nainen, sitä emme me voi vielä tietää. Olemme nähneet veljen rakastuneen ennenkin.

Kyllä työpaikallakin jokainen uusi tulija toivotetaan tervetulleeksi. En tajua miksi ei voi suhtautua ihmiseen ihmisenä. Veljesi Uusi kumppani kuitenkin käyttää aikaansa teihin tutustuakseen. Ja juuri perheen suhtautumisella voi olla iso merkitys sille jaksaako se uusi nainen veljesi historian kanssa elää. Voi kai ihmiselle puhua ja olla siitä kiinnostunut ihan satunnaisena ohikulkijanakin. Tuskin sydänystäväksi edes haluaa vaan vain inhimillistä kohtelua. Ehkäpä jos itse joskus eroat niin vasta ymmärrät mistä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Muutama kysymys aloittajalle. 

1. Kumpi haki eroa, mies vai hänen ex-vaimonsa? Jos ex-vaimo ja miehellä ollut jo näinkin lyhyessä ajassa eron jälkeen jo useita naissuhteita, onko mies ihan oikeasti päässyt avioerostaan yli? 

2. Esittelikö mies lapsensa tälle toiselle naiselle, jonka kanssa hänellä myös oli kahden vuoden suhde? Missä suhteenne vaiheessa hän esitteli sinut omille lapsilleen? On ihmisiä, jotka eron jälkeen esittelevät lapsensa uusille kumppaneilleen ja jonkin ajan päästä nämä kumppani taas katoavat lasten elämästä. Tämä voi olla syy, miksi miehen suku ei oikein ilahtunut, kun sinut esiteltiin lapsille. 

3. Oletko kertonut omasta taustastasi miehen suvulle? Tai onko mies kertonut siitä heille? 

4. Oletko ollut - edes tiedostamattasi - liian yli-innokas pääsemään tähän sukuun? Itse suhtaudun varauksella, jopa jossain määrin torjuvasti,  kaikkiin uusiin ihmisiin, jotka vaikuttavat liian innokkailta pääsemään osaksi mun elämääni. 

5. Mitä annettavaa sulla olisi miehen suvulle? Tarkoitan, että miksi heidän pitäisi lähentyä juuri sun kanssasi? Ja vieläpä näin nopeasti? 

Ihan hyviä kysymyksiä. 

1. Mies haki eroa ja on päässyt yli siitä. Oli riitaisat viimeiset vuodet avioliitossa eikä mies muistele liittoa hyvällä vaikka nyt on ok välit. Käsittääkseni ero eron jälkeisestä naisystävästä (parin vuoden suhde) otti enemmän koville. 

2. Ei käsittääkseni esitellyt tuolle aiemmalle naisystävälle lapsiaan. Minut esitteli vasta kaksi kuukautta sitten. 

3. En ole kertonut perhetaustastani miehen suvulle mutta tiedän miehen kertoneen heille, että minulla on vain yksi veli joka asuu ulkomailla enkä ole vanhempiini tekemisissä. Muutenkin sukuni on pieni ja etäinen. Voi olla, että tämä on varoitusmerkki miehen sukulaisille siitä, että en ole hyvä tyyppi. He kun ovat niin perhekeskeisiä, voi olla vaikea ymmärtää että kaikille ei vaan ole sattunut käymään yhtä hyvä tuuri perhearpajaisissa. 

4. Voi olla, että  yritän liian innokkaasti miellyttää ja solahtaa porukkaan. Toisaalta olen aika hyvä lukemaan sosiaalisia vihjeitä, enkä mielestäni tungettele tai tule liian lähelle. 

5. Objektiivisesti on vaikea arvioida, mitä annettavaa minulla olisi miehen suvulle, sillä onhan totta että heillä on jo nyt paljon hyvää vuorovaikutusta keskenään eivätkä sinänsä ehkä tarvitse ketään uutta, vaikkakin mukavaa ihmisistä joukkoon pyörimään. Toisaalta ajattelen, että mies on minulle tärkeä ja heille myös, joten miehen takia olisi kiva että minäkin olisin osa porukkaa. 

ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten on mahdollista, että sinulla nelikymppisenä tämä on vasta ensimmäinen vakava suhde? Siinä vastaus.

Miksi se ei olisi mahdollista? Lapsuudenkodissani oli alkoholismia, väkivaltaa, epävarmuutta. Ei siltä pohjalta ollut mikään maailman helpoin homma muodostaa vakavaa parisuhdetta, etenkin kun pelkäsin valitsevani huonosti ja päätyväni yhteen juopon/väkivaltaisen/epävakaan tms. miehen kanssa. Lisäksi osa johtuu ihan sattumasta, keneen sattuu tapaamaan missäkin ikävaiheessa. 

ap 

Tuota, taustastasi riippumatta, on todella erikoista, ettei vakavampaa ihmissuhdetta ole ennen 40 v. ollut. Jotain se sinusta kertoo, ja voi myös hyvin selittää sen, miksi sinuun suhtaudutaan varovaisesti. Ehkä et itse vain tajua sitä, mikä se on. Ja me ei sitä tän palstan kautta nähdä. Ei ole siis tarkoitettu vittuiluksi, mutta kun itse kysyt miksi. 

Voit olla oikeilla jäljillä. Miehen suvussa on menty alle 30 v naimisiin ja hankittu lapset pian sen jälkeen. Voin vaikuttaa ehkä heidän silmissään epäilyttävältä, kun ensimmäinen vakava parisuhde vasta aikuisiällä. 

ap 

Mistä ne sen tietää? Siis että vasta nyt eka vakava parisuhde? Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta eikä miehen sisaruksilla ole mitään tietoa aikaisemmista parisuhteista, niiden määrästä tai laadusta. Jos tuo tuollaisia asioita esille, niin ei ihme, että miehen sukulaiset pysyvät etäisinä, koska he eivät halua jakaa yksityiselämäänsä kanssasi.

Siitä ainakin tietävät, että minulta kysyttiin heti alusssa, tyyliin että onko minulla aiempaa avioliittoja ja/tai lapsia ja sanoin että ei. Sitä kummasteltiin ja mies naurahti, ettei "xxx ole edes koskaan ollut edes avoliitossa". 

ap 

Kakkahattutäti kirjoitti:

Outoa, että mies on kertonut Ap:lle perheenjäsenen sanoneen, että ”katsele nyt rauhassa” ja ”älä nyt vielä ainakaan mene naimisiin”.

Onkohan tässä siitä kyse, että mies ei ole suhteessa ihan niin tosissaan kuin Ap? Toppuuttelee itsekin?

Aviossa on jo oltu, uutta palloa jalkaan ei haluta, lapset tehty. Keski-iän suhteet ovat enemmän sellaista tapailua sitten vaan. Tämä varmaan riittää miehelle.

Miehelle varmasti oma perhe ja lapset ovat tosi tärkeitä ja Ap:n voi olla vaikea olla miehelle se ykkönen.

Itse ehkä ottaisin tuollaisen suhteen ihan vaan tapailupohjalta. Yhteen ei ainakaan kannata muuttaa.

Lienet osin oikeilla jäljillä. Mies tosiaan kertoi nuo sukulaistensa kommentit mutta oli niistä aika lailla tuohtunut, eikä ollut tykännyt että hänen asioihinsa puututaan. Oli kuulemma myös sanonut sukulaisille, että jättävät tuollaiset kommentit jatkossa sanomatta. 

Mutta kyllä minullakin on pelkona tuo mitä kuvailet,  eli entä jos miehellä on jo "avioliittokiintiö" tullut täyteen ja nyt riittää myös tapailu. Voi olla, että sukulaiset jotenkin vaistoavat tämän? Minä taas toivoisin ihan oikeaa avioliittoa mutta se on jo sitten ihan toinen juttu. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla ap sisaruksia?  Millaisia he ovat ja millaiset välit sulla on heihin? Entä millaiset välit sulla on alkoholistivanhempiisi? Onko sulla serkkuja, tätejä ja setiä?  Kerroit haaveilleesi jo lapsena sellaisesta perheestä ja suvusta, millainen miesystävälläsi on. Olet nyt nelikymppinen, joten sulla olisi ollut tässä parikymmentä vuotta aikaa luoda uudelleen välit serkkuihisi, täteihisi ja setiisi. Vanhempiesi alkoholismi ei olisi ollut enää esteenä. Olisit voinut saada ihan omasta suvustasi sukuyhteisön, millaisesta lapsena haaveilit. Jos sulla on sisaruksia, oletko näiden vuosikymmenten aikana kutsunut heitä sunnuntaipäivällisille tai järjestänyt heille juhlia? 

Omaan sukuun synnytään eikä suvustaan joudu luopumaan siksi, että ei ole jonkun tietyn henkilön kanssa parisuhteessa. Sen vuoksi oma suku olisi  aina parempi vaihtoehto kuin jonkun toisen suku. Kirjoituksistasi ei tullut esille, oletko järjestänyt sunnuntaipäivällisiä tms miesystäväsi suvulle? Tai ylipäätään tehnyt mitään sellaista, mitä toivoisit näiden muiden tekevän sulle? Valitettavasti mulle jäi nyt kuva, että haluaisit saada kaipaamasi perhe-ja sukuyhteisön tekemättä itse yhtään mitään. Että sellainen tipahtaisi sulle kuin Manulle illallinen. 

Mä olen syntynyt tällaiseen sukuun. Sukuun tulleille on ollut aika oleellista, että he ovat alkaneet itse toimia kuten meidän suvussa toimitaan. Eivät jääneet odottamaan, koska tulee kutsu valmiiseen pöytään, vaan alkoivat kutsua ja  järjestää itsekin. Yhteisten juhlapyhien (esim joulu) valmisteluihin ei ole osallistuttu kuin vieraina olohuoneen sohvalla istuen vaan kuin sukuun kuuluvana. Kun on saatu päällysvaatteet pois ja tervehditty paikalla olevia, on heti kysytty, mitä voi tehdä ja missä olla avuksi. Etukäteen jo kysytty, voisiko tuoda tullessaan jotain.

Keskeisenä lenkkinä tässä on ollut se henkilö, jonka kautta sukuun ollaan tulossa. Koska juuri hän tietää, miten hänen suvussaan on ollut tapana toimia. Hän tietää, millaisesta avusta tai osallistumisesta hänen läheisensä pitävät.  Hän tuntee kulloisenkin talon isännän ja emännän tavat järjestää päivällisiä ja muita juhlia. Hän tietää, milloin on hyvä viihdyttää talonväen lapsia vanhempien tehdessä muita juttuja, milloin on hyvä tarjoutua avuksi vaikkapa pöydän kattamisessa tai milloin mennä pitämään seuraa suvun iäkkäille.

Onkohan nyt niin, että sun miesystäväsi ei ole lainkaan briiffannut sua näihin tilanteisiin?  Oliko hänen exänsä oma-aloitteinen osallistuja, jota ei edes tarvinnut briiffata? Jos käyttäydyt kuin vieras, sua tietysti pidetäänkin vieraana. Juttelepa miesystäväsi kanssa asiasta. Ja kannattaa myös tarkkailla muiden sukujuhliin ja päivällisiin osallistuvia. Mitä he tekevät?

Sukuyhteisöissä on usein erilaisia rooleja ja jokaiselle pyritään löytämään se kaikista sopivin rooli. Rooli ei välttämättä aina ole mitenkään perinteinen (siis tyyliin naiset keittiöön ja miehet olohuoneeseen puhumaan politiikasta). Meidän sukuun tuli vuosia sitten parikymppinen mies, jonka suunnitelmissa oli lastenlääkärin ammatti (nyt onkin jo erikoistumassa pediatriaan). Tyttöystävänsä ohjasi hänet viihdyttämään suvun alle kouluikäisiä. Toinen nuori mies oli viittä vaille kokki eli ammattikoulusta valmistumassa ja hänen kohteensa yhteisessä tekemisessä oli keittiö. Mun poikani naisystävä taas on kiinnostunut Suomen historiasta, joten hän oli luontevin juttelemaan suvun vanhimpien kanssa ja hänestä on vuosien varrella tullut varsin läheinen erityisesti vanhan isäni kanssa. 

Ymmärrän pohdintasi, joskaan ei ihan täysin osu kohdilleen. 

Veljeni on minulle läheinen, mutta hän on jo toistakymmentä vuotta asunut Suomen ulkopuolella ja tapaamme harvoin. Isän puolelta ei ole sukulaisia tai korkeintaan jotain isän serkkuja ja sitä kautta pikkuserkkuja, joita en ole koskaan tavannut elämässäni enkä edes tiedä heidän olemassaolosta juuri mitään. Isäkään ei pitänyt yhteyttä. Äidin puolelta on eno ja kaksi serkkua. Heidän elämään päihteet kuuluu olennaisena osana, enkä halua olla heidän kanssaan tekemisissä. 

Olen samaa mieltä, että ihmisen on itse rakennettava sosiaaliset verkostonsa eikä jäädä tuleen makaamaan ja odottaa, että joku tekee sen hänen puolestaan. Minulla onkin vuosien varrella kertynyt tosi hyvät ystävyysverkostot niin opiskeluajoilta, harrastuksista kuin eri työpaikoista. Olen mm. kavereiden lasten kummitäti, monissa häissä kaasona, avioerojen jälkeen luottohenkilönä jne. Olen aina sanonut, että ystävät ovat olleet minun perhe. Nyt viimeisten vuosien aikana on tullut tunne siitä, että miesystävän kanssa voisin myös saada oman perheen. 

ap 

40 vuotiaana eka vakava suhde?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, voisin olla miesystäväsi sisko. Todennäköisesti en, koska veljeni on vähän nelikymppistä vanhempi ja hänen tuoreimmalla naisystävällään on lapsia; tilanne on kuitenkin vähän samanlainen.

Olen nähnyt rakkaan pikkuveljeni ensirakkauden tuskat kun hän oli 17, lohdutellut ja jutellut. Sen jälkeen hänellä oli muutamia tyttiksiä, joku oli muutaman kuukauden, joku oli muutaman vuoden. Yhtä hän ei esitellyt koskaan perheelle, vaikka nainen oli kuvioissa varmaan yli kaksi vuotta, ja oli selvästi veljelleni tärkeä.

Sitten tuli se iso rakkaus, jonka kanssa veli meni naimisiin, sai lapset, kokivat keskenmenon, tekivät matkoja, perustivat firman. Tämä liitto kesti 16 vuotta. Loppu oli ikävää aikaa kaikille, kivuliasta myös lapsille.

Sen jälkeen veljelläni oli yksi puolentoista vuoden suhde, hän oli veljen mukana yksissä sukujuhlissa. Ja nyt tämä uusin suhde on kestänyt noin vuoden. Yhdessä eivät asu. Naisen olen tavannut, ja hän on ihan ok.

Mutta sorry, se että olen veljeni lojaali ja rakastava sisko sekä veljen lasten rakastava täti, ei tee minusta uuden naisen siskoa ja sydänystävää, ei näin nopeasti. Meilläkin on veljen ex-puolisoon ihan välit ja ollaan lasten asioissa yhteyksissä, mutta ei tämä nyt ole mikään ex-puolison vika. Kaikki me toivomme, että veljenikin löytää onnen ja rauhan, mutta onko se tämä nainen, sitä emme me voi vielä tietää. Olemme nähneet veljen rakastuneen ennenkin.

Kyllä työpaikallakin jokainen uusi tulija toivotetaan tervetulleeksi. En tajua miksi ei voi suhtautua ihmiseen ihmisenä. Veljesi Uusi kumppani kuitenkin käyttää aikaansa teihin tutustuakseen. Ja juuri perheen suhtautumisella voi olla iso merkitys sille jaksaako se uusi nainen veljesi historian kanssa elää. Voi kai ihmiselle puhua ja olla siitä kiinnostunut ihan satunnaisena ohikulkijanakin. Tuskin sydänystäväksi edes haluaa vaan vain inhimillistä kohtelua. Ehkäpä jos itse joskus eroat niin vasta ymmärrät mistä puhutaan.

Totta kai olemme juteleet naisen kanssa ja olen ollut kiinnostunut kuka ja millainen ihminen.

Mutta onhan se suhtautuminen vähän erilaista silti.

Ja itse asiassa olen eronnut yhdestä pitkästä suhteesta ja olen nyt toisessa, nelikymppisenä solmitussa suhteessa. Että kokemusta on myös tältä puolelta. Vanhempana se vie enemmän aikaa.

Se jolta kysyit

Olet tutustunut miehesi perheeseen vasta 2 kk sitten, ja nyt jo ihmettelet, ettet ole päässyt sukuun sisään. Tuo kuulostaa melko kärsimättömältä. Ei minnekään päästä noin nopeasti sisään. Anna asialle aikaa.

Kuulostaa siltä että tuo porukan läheisyys ja mukavuus ei aidosti olekaan sitä, vaan ennemmin ulkokultaista. Et ehkä menetä mitään jos et pääse tuolla lailla käyttäytyvien ”porukkaan”. Jatka etsimistä.

Etenkin vähän vanhempi väki sanoo mies- ja naisystäviä usein kavereiksi, tosin sanovat sen silleen merkitykselliseen sävyyn. Etenkin alkuun kun eivät vielä oikein tiedä miten asiaan pitää suhtautua. Yksi mikä tuli mieleen oli se kun mies menee sanomatta mitään kahvikesteille jne ilman sinua, siitä voivat sukulaiset tehdä selän takana omia päätelmiä, joko että ei se kaveri taaskaan halunnut tulla seuraan, ei se näytä haluavan olla mukana, tai sitten että ei se mies taida olla kovin tosissaan kun ei halua sinua mukaansa, kauankohan tuo suhde kestänee. Suku kyllä juoruaa keskenään sekä sinun että miehesi selän takana ja on tietävinään asioista enemmän kuin te, se on ihan vakio ja luonnon laki.

Ap. Kommenteistasi päätellen olet erittäin fiksu ja ajattelevan oloinen ihminen ja jos miehen suku ei halua tutustua sinuun paremmin, se on heidän tappionsa. Ehkä ovat vain hitaasti lämpeäviä, ehkä tilanne on vai uusi heille, jos muita ei ole esitelty. Älä välitä, äläkä turhaan mieti syitä. Mieskin taitaa olla aika hitaasti etenevää sorttia. Sinut on nyt kuitenkin esitelty lapsille eikä ainakaan liian äkkiä. Se on enemmän kuin muilla häntä tapailleilla. Pienin askelin. Ehkä kun ette asu yhdessä, niin perhe ei ihan miellä teitä vielä pariksi. Jos mahdollista keksikää pienemmällä porukalla jotain tekemistä. Lasten kanssa retkelle tms. Yleensä niin pääsee paremmin tutustumaan kuin kovin virallisissa juhlissa. Parempi tuo kuin se, että minut sotketaan edellisiin "kavereihin", kun niitä on esitelty vuosien aikaan uusia vähän väliä...