Silloin ymmärsin olevani ruma

Vierailija kirjoitti:

Vinkki teille kaikille: yksikään hyvännäköinen mies ei ole koskaan kritisoinut ulkonäköäni.

Useampi ulkonäkörajoitteinen mies on. Kyse on heistä - EI teistä. 

Nyt kun mietin, jaan tämän kokemuksen. Kyllä ne ovat aina olleet objektiivisesti ajateltuna ei-hyvännäköisiä miehiä, jotka ovat kommentoineet ikävästi (näitäkään ei montaa, onneksi). Oikeasti komeilta en ole koskaan kuullut minkäänlaista krittiikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin yläasteen ekalla viikolla. Sitä ennen olin ajatellut olevani ihan tavis tai jopa nätti. Olihan äitikin nätiksi kehunut 😁

Tuli tästä mieleen, vaikka oma kokemukseni onkin ihan pikkujuttu siihen verrattuna mitä jotkut ovat joutuneet kestämään. Olin lapsena ja teininä vaatimattoman näköinen, mutta musta tuli ihan kaunis aikuinen. Ruma ankanpoikanen siis.  Tätähän en silloin tiennyt vaan olin omasta mielestäni maailman rumin tyttö, ja muistan kun kerran valitin äidille miten kauhealta näytän. Toivoin tietysti että äiti sanoisi että höpö höpö, nättihän sinä olet. Äiti sanoi, että niin, sinun vahvuudet ovat muualla eikä se ulkonäkö niin tärkeää ole. No tottahan se oli, ei äiti väärässä ollut. Mutta ei se edelleenkään ole musta se asia, joka kannattaa ensimmäisenä sanoa itseään rumana pitävälle 13-vuotiaalle, jolle ulkonäkö ON tärkeää. Sen ehtii oppia myöhemminkin. Omalle lapselleen nyt vaan kuuluu sanoa että olet maailman kaunein/komein ja ihanin, vaikka se lapsi näyttäisi Klonkulta ja molemmat sen tietäisi. Piste. Muistan vieläkin sen hämmennyksen ja pettymyksen, että mun on pakko olla tosi ruma jos oma äitikään ei voi edes yhden kerran sanoa nätiksi.

Tuli tästä mieleen omakin kokemus. Minua ei myöskään koskaan sanottu nätiksi  tai kauniiksi vanhempien toimesta. Ei oikeastaan mitenkään edes puhuttu ulkonäöstä muutenkaan eli vaikka verrattu, että muistutan jotain sukulaista tai jos menimme juhliin niin ei sanottu, että näytän asussani nätiltä yms mitään sellaista muutenkaan. Ulkonäköasiat olivat ne mistä ei edes puhuttu. Sitten myöhemmin, kun alkoi tulla facea, instaa yms niin huomasin kuinka jotkut vanhemmat kommentoivat omien lastensa kuviin kuviin kuinka nättejä he ovat ja yksi sukulainen pääsi ripille niin hänenkin kuvansa vieressä oli vanhempien kehuja kauneudesta ja viisaudesta. Silloin tunsin, että meillä on jokin pielessä, kun ulkonäöstä ei koskaan puhuta ja mitään kehuja en muutenkaan saanut, kun joskus suorituksesta ( esim koe numerot). Sitten sanoinkin äidilleni, että kai minäkin nyt ihan nätti olen, kun sukulaistyttöäkin vanhemmat kehuivat. Siihen äiti vaan totesi, että kai sinä nyt ihan nätti taidat olla. Tämä tosin tuli niin vaisusti, että sen jälkeen en enää koskaan ole ottanut asiaa puheeksi.

Minäkin olen ollut kiusattu pitkään, joten olisi ollut hyvä kuulla jotain mukavaa joskus. En silti tykkää sellaisestakaan, että vanhemmat ylistävät liikaa ja kehuvat, mutta pieni myönteisyys ei ole pahitteeksi ja onhan se asia vähän niin, että vanhempien silmissä lapsen pitäisi olla se nätti ja arvokas, vaikka ulkonäkö olisikin tavallisempi. Muutenkin olisi ollut hyvä saada rohkaisua ja neuvoja esim vaatteiden valintaan, hiusten laittoon yms liittyen, koska olin ja olen edelleen aika epävarma niihin liittyen. Joskus tuntuu, että jäi silloin ihan omilleen kaikessa ja ei tiennyt mitä olisi pukenut päälleen ja mikä olisi sopinut.

Tajusin lapsena, kun isosiskon hiukset harjattiin ja kammattiin joka aamu ja laitettiin leteille kauniiden rusettien kanssa.

Minulla oli hoitamattoman näköiset ohuet ja lyhyemmät hiukset. En muista, että minun hiuksiani olisi kukaan kammannut tai harjannut, vaikka luulen & uskon, että niin on täytynyt kuitenkin tapahtua.

Valokuvia on paljon todisteena lapsuudesta teini-ikään asti.

Isä antoi minun ymmärtää olevan lihava ja ruma. Kuvista olen kuitenkin myöhemmin huomannut olleeni hoikka ja ihan mukavannäköinen lapsi, tosin pitkä ikäisekseni.

Pahinta oli se, kun 17-vuotiaana sain häneltä ja äitipuolelta naivistisen kortin, jossa oli oikein lihava nainen ja teksti: ”17- vuotiaana nainen on kauneimmillaan”. Mittani olivat silloin 168/55, isä itse oli huomattavan ylipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää ihmisiä. En ole ikinä koskaan sanonut ketään rumaksi, eikä kukaan minua ainakaan niin että olisin kuullut. Ei tulisi pieneen mieleenkään kutsua toista ihmistä rumaksi. Kaikissa on jotain kaunista.

Toki ei ole asiallista käytöstä haukkua kenenkään ulkonäköä, mutta on myös typerää tuollainen että pitäisi väkisin löytää jotain kaunista. Mikä itseisarvo se kauneus on, vai onko tämä olevinaan jotain diplomaattisuutta että "on sussakin jotain kaunista"? Kaikissa ei vaan yksinkertaisesti ole, sellaista se elämä on.

T. Ruma

En voi ymmärtää ihmisiä. Muutama ruma on joskus tullut vastaan kadulla. Rumiksi heidät on tehnyt kännisyys tai ilkeä/ilkeäntyperä katse tai ilme.

Muuten en ole ikinä nähnyt rumaa ihmistä. Suurin osa näyttää ihan tavallisilta, harvoin kukaan on pyörryttävän kauniskaan. En etsi väkisin kauniita piirteitä, jos etsisin niin varmasti löytäisin. Kaunis piirre tarkoittaa piirrettä tai asiaa, joka miellyttää minun silmääni.

Sille ei voi mitään, jos joku on omasta mielestään ruma.

Olet päättänyt, että olet ruma. Jos tulisit vastaan, olisin varmasti niin typerä, etten huomaisi sinun olevan ruma. Sellaista se elämä on.

T. eri

Höpö höpö

Olen nuorin sisaruksista ja perinyt ulkonäöllisesti kaiken isältämme kun taas toiset sisarukset ovat perineet melkein kaiken äidiltä ja ovat omasta mielestäni olleet ja ovat edelleet paljon kauniimpia kuin minä. Olen siis nainen ja ekaa kertaa ymmärsin olevani ruma kun sukulaiset katselivat minun ja sisarusten koulukuvia ja kuulin kun he nauroivat ivallisesti että "Ei tainnu geenilotossa tulla yhtään oikein Annalle" Silloin tajusin että olen ruma. Olin 7 vuotta vanha.

Älkää välittäkö. Muakin on haukuttu rumaksi (lähinnä lyhyet tytöt) ja olen malli :D

Tässä ketjussa huomaa, että monien kokemukseen itsestään rumana liittyy muiden ihmisten ajattelemattomat kommentit ja töksayttelyt. Yhtälailla myös se kokemus ettei koskaan kuule vanhemmiltaan mitään positiivista ulkonäöstään ta kuulee heiltä ei niin positiivisia kommentteja. Itse haluan todellakin myös kehua mahdollisia lapsiani nätiksi ja kauniiksi. Se vaikuttaa paljon lapsen kokemukseen itsestään.

Itsekään en muista, että vanhempani olisivat koskaan sanoneet minua kauniiksi, nätiksi tms. Isä kommentoi minua ja siskoa tanakaksi ja vankaksi. Vaikka oltiin ihan normaalipainoisia. Harjoitti muutenkin henkistä väkivaltaa ja joi. Teini-iässä vihasin ulkonäköäni ja esiteinina en saanut huomiota pojilta, kun en meikannut enkä ollut kiinnostunut miten pukeuduin. Jossain vaiheessa aloin meikata ja pukeutua ja pojat alkoi kiinnostua. Silti koin olevani ruma pitkään aikuisuuteen. Kerran nuorena minua iski bileissä yhden tytön poikaystävä ja nämä tytöt ja sen kaverit kommentoivat irc-galleriassa nenääni isoksi ja rumaksi. Uskoin pitkään että nenäni on iso ja ruma ja muutenkin on ollut pitkä tie itse uskoa olevansa nätti, että en sitä vaan itse ole nähnyt vaikka ulkopuoliset sanovat ja on minua miehet iskeneet ja olen parisuhteessa. Itse en nyt enää inhoa ulkonäköäni koko ajan, mutta on ollut pitkä tie hyväksyä ja nähdä se mitä muut ilmeisesti näkevät. Myöhemmin ajateltuna olisin kaivannut vanhemmiltakin hieman toisenlaisia kommentteja ja totean myös sen, että toisten sanat ja haukut vaikuttavat paljon. Monesti sitä myös jotenkin piiloutuu, jos ajattelee olevansa ruma ja se näkyy käytöksessä, kun taas ihminen joka on sinut kantaa itsensä eri tavalla ja sekin heijastuu käytökseen ja miten muut sinut näkevät jne. Aikuisena minusta on onneksi tullut vähemmän ulkonäkökeskeinen ja ajattelen, että elämässä on onneksi niin paljon muutakin ja tärkeämpiä asioita. Toki haluan pitää itsestäni huolta ja kokea itse olevani nätti. Se riittää nykyään.

Teihin sentään joku kiinnittää huomiota :)

Mua ei ole yksikään mies huomioinut moneen vuoteen. Paitsi baarissa, jos pitää vaikka väistää.

Vierailija kirjoitti:

Oisit sanonut8 niille, että haistakaa vttu. Mutta eeeeii, sinä olit tietenkin ihan hiljaa siinä.

Parempi ruma ja käytöstavat omaava kuin ruma ja w t. Vaikka se w t käytös taitaa olla muotia kaikilla voimaantuneilla.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteen ensimmäisinä päivinä, kun meidän piti kirjoittaa anonyymisti kohteliaisuuksia muista luokan oppilaista paperilapuille.

Tunnin päätyttyä vertailimme lappuja kavereideni kesken. Minun lapussani luki ainoastaan laimeita kohteliaisuuksia tyyliin "ok", "kiva" ja "mukava". Kavereideni lapuista löytyi niiden lisäksi ulkonäkökehuja kuten "nätti", "kaunis" ja "kiva hymy".

Auts.

Meillä oli seiskalla ystävänpäivänä sellaiset pahvisydämet mihin piti kirjoittaa toisesta jotain mukavaa ja päivän päätteeksi lukea ne "kehut" vuorotellen luokan edessä. Luokan ainoana hylkiönä jouduin sitten lukemaan sieltä mm. läski ho ro, pullapitko, finnipää, laikkunaama. En käsitä miksei opettaja puuttunut tuohon vaan käski lukea kuten muutkin, vaikka itkua tihrustaen piipitin mahdollisimman hiljaa.

En ole ikinä kertonut tätä kenellekään. 18-vuotiaana deittailin erästä poikaa. Meillä oli kivaa yhdessä, hän vaikutti tosi ihastuneelta ja ajattelin että juttu voisi edetä seurusteluksi. Sitten yhteinen tuttava kertoi, että mies oli kavereilleen kieltänyt deittailevansa minua ja vieläpä sanonut, ettei tietenkään deittailisi niin rumaa naista kuin minä. Deittailu loppui siihen ja itsetunto meni vuosiksi. Tiesin, että poika oikeasti piti minusta ja meillä synkkasi todella hyvin, mutta ilmeisesti hän pelkäsi julkista reaktiota vain liian paljon. En ollut ennen sitä tajunnut, että ulkonäköni olisi niin vastenmielinen, että karkoittaa ihmiset pois. Vuosien ajan pidin itseäni rumana enkä enää tehnyt aloitteita mihinkään suuntaan, etten joudu uudestaan kokemaan pettymystä.

Loppu on kuitenkin onnellinen. Laihduin myöhemmin paljon liikunnasta innostuttuani ja olin jopa eräässä pienessä kauneuskilpailussa mukana. Eli varmaan kuitenkin olen nykyään jopa vähän keskimääräistä viehättävämpi. Olen naimisissa miehen kanssa, joka vielä nykyäänkin pienen lihomisen jälkeenkin rakastaa minua.

Olin "vasta" 18-vuotias kun tajusin tämän. Lähinnä varmaan siksi että pienessä kyläkoulussa ei ollut kiusaamista vaan hyvä ja lämmin henki.

18v synttäreillä lähdettiin kaveriporukan kanssa "isoon kaupunkiin" eli Tampereelle ( :D) baarikierrokselle. Koko ilta ystäviäni iskettiin, minulle kukaan ei tullut juttelemaan paitsi... Kun ystävät lähtivät sieltä näiden miesten mukaan, mikä oli minulle ok koska aloin olla itsekin jo väsynyt. Sitten joku kaljamahainen 50v ukko uuno-turhapuro-lookissa tuli sanomaan "no nyt kun noi ihmisen näköiset tuosta jo menivät niin kyllä mä voisin sut huolia panolle"

Oikeasti, luuliko hän tuollaisella repliikillä saavansa yhtään ketään?

NO silloin kun sain tinderissä enemmän matcheja vartalokuvassa ilman päätä kuin naamakuvalla!  Huom oli vartalokuvassa vaatteet, tiukat treenivaatteet.  Sanoin sen mitä maisemakuvalliset miehet, että työn takia ei oo naamaa, pyydettäessä saa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkki teille kaikille: yksikään hyvännäköinen mies ei ole koskaan kritisoinut ulkonäköäni.

Useampi ulkonäkörajoitteinen mies on. Kyse on heistä - EI teistä. 

Nyt kun mietin, jaan tämän kokemuksen. Kyllä ne ovat aina olleet objektiivisesti ajateltuna ei-hyvännäköisiä miehiä, jotka ovat kommentoineet ikävästi (näitäkään ei montaa, onneksi). Oikeasti komeilta en ole koskaan kuullut minkäänlaista krittiikkiä.

Sama täällä. Yksi mies kommentoi minua ja ystävääni "tähteiksi", eli jätteeksi. Nyt on itse naimisissa thai-naisen kanssa, että ilmeisesti hänelle ei löytynyt edes kotimaisia tähteitä. Toinen ilkeästi kommentoinut mies oli itse vastenmielinen sekä ulkonäöltään että käytökseltään.

Loput tapaamistani ja kohtaamistani miehistä on osanneet käyttäytyä, eli ainakin olla hiljaa jos jokin minussa ei ole heitä miellyttänyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vinkki teille kaikille: yksikään hyvännäköinen mies ei ole koskaan kritisoinut ulkonäköäni.

Useampi ulkonäkörajoitteinen mies on. Kyse on heistä - EI teistä. 

Nyt kun mietin, jaan tämän kokemuksen. Kyllä ne ovat aina olleet objektiivisesti ajateltuna ei-hyvännäköisiä miehiä, jotka ovat kommentoineet ikävästi (näitäkään ei montaa, onneksi). Oikeasti komeilta en ole koskaan kuullut minkäänlaista krittiikkiä.

Sama täällä. Yksi mies kommentoi minua ja ystävääni "tähteiksi", eli jätteeksi. Nyt on itse naimisissa thai-naisen kanssa, että ilmeisesti hänelle ei löytynyt edes kotimaisia tähteitä. Toinen ilkeästi kommentoinut mies oli itse vastenmielinen sekä ulkonäöltään että käytökseltään.

Loput tapaamistani ja kohtaamistani miehistä on osanneet käyttäytyä, eli ainakin olla hiljaa jos jokin minussa ei ole heitä miellyttänyt. 

Kyllä moni mies on ottanut nuoren ja kauniin thainaisen siitäkin huolimatta vaikka sille olisi ollut tarjolla myös kotimaista 30v+ "jätettä".

Olen ihan ok naamani ulkonäön kanssa, vaikka hampaat ovat vahvasti avopurentaiset. Vain hammaslääkärillä kauhistellaan joka kerta, että miten ei muka ole kamalia päänsärkyjä. Menin kuitenkin hammaslääkärin suosituksesta sairaalan oikomisspesialistille ja sain kuulla että hampaani saisi tehtyä normaalimman näköisiksi suurehkolla leukaleikkauksella ja sen jälkeen näyttäisin naamanikin osalta normaalimmalta. No onpas kiva kuulla. En halunnut leikkausta, koska vika on tosiaan pelkästään ulkonäöllinen, vääränlainen leuka ei aiheuta kipua, joten olenpas sitten varmaan lopun ikääni naamaltani epänormaalin näköinen.

Olen ok myös rintojeni kanssa, vaikka ne ovat hyvin pienet ja nännitkin ovat pienet. Kun sain lapseni, sairaalassa hoitaja kysyi, meinaanko yrittää imettää noilla. Vastasin että kyllä. Hoitaja kävi hakemassa rintakumin, heitti sen minulle ja ilmoitti että tuon kanssa voi ehkä yrittää. Noh, ilman lopulta onnistui ja kaksi vuotta imetin, mutta ilmeisesti rintani ovat vähän väärän näköiset.

En yleensä käy kampaajalla, mutta kerran oli reilummin ylimääräistä rahaa. Varasin ajan ajatuksena tyylin muutos ja pyysin kampaajalta ajatuksia mikä minulla näyttäisi hyvältä. Noh, ei kuulemma hiuksistani saa oikein mitään tehtyä, lyhyiksi voi leikata jos jotain pitää tehdä. 

Uskomatonta että tällä naamalla muilla viallisilla osilla on edes saanut töitä ja parisuhteen.

Hieman ohi aiheen, mutta muistakaa että ulkonäkö on vain yksi ominaisuus muiden joukossa. Olen keskimääräistä rumempi, mutta onneksi terveellisillä elämäntavoilla, kevyellä luonnollisella meikillä, siistillä tukalla ja asiallisilla vaatteilla saa itsensä kohtuulliseksi. Vaalikaa ja vahvistakaa muita hyviä ominaisuuksianne. Vuosien mittaan on oppinut antamaan enemmän painoarvoa lojaaliudelle, myötätunnolle, ystävällisyydelle ja lukuisille muille ominaisuuksille. Kaikissa meissä on jotain hyvää.

Yläasteella kun haukuttiin rumaksi ja aina kun lähestyin ihastuksiani, sain pakit ja haukut päälle. Kukaan ei lähestynyt mua koskaan eikä ole lähestynyt tähän päivään mennessä. N31

Oma vastaukseni miehenä olisi se, että kun yrität pariutua niin naiset haluavat aina olla maksimissaan vain kavereita ellei naisella itsellään ole 5/10 ulkonäkö.