Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi niin moni lihoo parisuhteessa?
14.08.2020 |
En esitä tätä kysymystä ivallisesti. Moni pitää suhteessa itsestään hyvää huolta mut sitten on niitä jotka aluksi on normaalipainoisia mutta antaa itsensä rupsahtaa suhteen edetessä eikä edes halua tehdä asialle mitään vaikka lihoisi älyttömiä määriä. Ei jaksa enää välittää.
Kivittäkää jos haluatte mutta mun mielestä on väärin sekä itseään että kumppaniaan kohtaan laiminlyödä omaa terveyttään. Eri asia jos kumppania ei haittaa se lainkaan mut monilla tuntuu unohtuvan täysin se että on niitäkin jotka toivoisi et toinen panostaisi terveyteensä sekä ulkonäköön vähän enemmän. Niinkun suhteen alussa teki. Onko se sitä että ei enää kiinnosta miltä näyttää toisen silmissä koska se toinen on jo sun kanssa? Tulee mieleen se meemi, jossa morsian häiden jälkeen toteaa "Nyt voin lihota!"
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa apua jotka syötte ahdistukseen. Ahmintahäiriö on oksettavaa
Se on kylläkin bulimia joka on oksettavaa.
Joo, siinä OKSENNETAAN kum ollaan ensin ahmittu. Ahmintahäiriö on vaan oksettavaa :)))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen :DD
Tulee mieleen 2010 ja ysiluokka. Nostalgiaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille se timminä pysyminen ei ole kovin korkealla elämän arvoissa vaan muut asiat menee edelle... Varsinkin kun ikää tulee lisää niin tuollaiset pinnalliset asiat häviää usein taka-alalle.
Terveydestään ja ulkonäöstään huolehtiminen ei ole pinnallista. Tämä nyt on vain sitä totaalisen läskimässyttäjän hölinää, millä oikeutetaan se, että on luovuttanut itsensä suhteen.
Ei, vaan tämä on sellaisen ihmisen hölinää joka on kokenut elämässään rankkoja asioita (esim. puolison kuolema ja melanooma) ja sitä myöten elämänarvot ovat menneet uusiksi. Laihana pysyttely ei ole mikään tae terveydestä vaan mitä tahansa voi silti tulla eteen. Itse en halua kuluttaa yhtään hetkeä elämästäni missään turhissa jumpissa tai kuntosaleilla, elämä on liian lyhyt sellaiseen.
En ole edellinen mutta samaa mieltä hänen kanssaan.
Kaikilla on elämässä murheensa mutta ei se mua ole oikeuttanut repsahtamaan. Omalla kohdalla tiedän esim sen että ylipaino pahentaisi vaan kipuja enkä jaksaisi ollenkaan huolehtia kunnostani. Mun elämänarvot on siinä että jaksan olla täysivaltainen perheeni jäsen ja osallistua kaikkeen mahdollisimman pitkään. Perheessä on mun lisäksi 2 kroonikkosairasta joille on elintärkeää käydä mm salilla ainakin 3x viikossa muun liikunnan ja terveellisen ruokavalion lisäksi.
Elämä on aivan liian lyhyt jotta viettäisimme sen öihavana ja huonokuntoisena sängyn pohjalla!
Minä olen 170cm/65kg, en makaa sängyn pohjalla vaan harrastan esim. pitkiä vaelluksia. Kuntoni ja terveyteni on mielestäni tarpeeksi hyvä vaikken laiha olekaan. Kuntosalille minua ei saa enkä laske kaloreita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille se timminä pysyminen ei ole kovin korkealla elämän arvoissa vaan muut asiat menee edelle... Varsinkin kun ikää tulee lisää niin tuollaiset pinnalliset asiat häviää usein taka-alalle.
Terveydestään ja ulkonäöstään huolehtiminen ei ole pinnallista. Tämä nyt on vain sitä totaalisen läskimässyttäjän hölinää, millä oikeutetaan se, että on luovuttanut itsensä suhteen.
Ei, vaan tämä on sellaisen ihmisen hölinää joka on kokenut elämässään rankkoja asioita (esim. puolison kuolema ja melanooma) ja sitä myöten elämänarvot ovat menneet uusiksi. Laihana pysyttely ei ole mikään tae terveydestä vaan mitä tahansa voi silti tulla eteen. Itse en halua kuluttaa yhtään hetkeä elämästäni missään turhissa jumpissa tai kuntosaleilla, elämä on liian lyhyt sellaiseen.
En ole edellinen mutta samaa mieltä hänen kanssaan.
Kaikilla on elämässä murheensa mutta ei se mua ole oikeuttanut repsahtamaan. Omalla kohdalla tiedän esim sen että ylipaino pahentaisi vaan kipuja enkä jaksaisi ollenkaan huolehtia kunnostani. Mun elämänarvot on siinä että jaksan olla täysivaltainen perheeni jäsen ja osallistua kaikkeen mahdollisimman pitkään. Perheessä on mun lisäksi 2 kroonikkosairasta joille on elintärkeää käydä mm salilla ainakin 3x viikossa muun liikunnan ja terveellisen ruokavalion lisäksi.
Elämä on aivan liian lyhyt jotta viettäisimme sen öihavana ja huonokuntoisena sängyn pohjalla!
Minä olen 170cm/65kg, en makaa sängyn pohjalla vaan harrastan esim. pitkiä vaelluksia. Kuntoni ja terveyteni on mielestäni tarpeeksi hyvä vaikken laiha olekaan. Kuntosalille minua ei saa enkä laske kaloreita.
Ei tarvitsekaan, sinähän olet normaalipainoinen.
Eikös puhe ollut niistä jotka lihovat parisuhteessa (ylipainoisiksi)?
Ite taas laihdun... kai mulla on ollut niin onnettomat suhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm. Miksi ylipäätään kukaan antaa itsensä lihoa? Puhut muutenkin koko ajan terveydestä, mutta eiköhän terveys ole oma asia ja siitä kannattaa pitää kiinni sinkkunakin.
Itseasiassa muistan lukeneeni, että miehet ovat lihavampia sinkkuina, naiset suhteessa. Yleisemmin kuitenkin aika moni lihoo vanhetessaan. Kuinka moni on saman painoinen 20- ja 40- vuotiaana. Aika harva.
Jos mukaan lasketaan lapset yms., niin kiire ja väsymys myös lihottaa. Lapsia nyt suhteessa välttämättä ole, mutta jos nyt ajatellaan ihan tyypillistä elämän kaarta.
Mä olin saman painoinen 16-38v 55kg. Sen jälkeen "lihoin" normaalipainoiseksi 4. lapsen jälkeen
Tuo paino on pysynyt 22 vuotta stressistä, sairauksista ja unettomuudesta huolimatta.Olen samaa mieltä ap:n kanssa siitä että on arvostusta puolisoa ja itseä kohtaan pitää painosta ja ulkonäöstä huolta. Ei tarvitse olla mikään ruokanatsi vaan elää normaalisti. On ihan oma valinta syökö ruokaa vai sipsejä. En mä tiedä miten suhtautuisin jos mies makaisi sohvalla oluen ja sipsipussin kanssa päivästä toiseen. Tuskin katsoisin loputtomiin kun toinen syö itseään hautaan. Haluttavuudesta puhumattakaan!
Lihomiseen ei tarvitse mussuttaa sipsiä ja juoda olutta. Siihen riittää pikkuisen liian iso annos kotiruokaa tai yksi ylimääräinen voileipä päivässä. Yksi iso sipsipussi illassa tekee jo yhden kilon lihomisen viikossa, jos sen syö normikulutuksen päälle. Vuodessa tulee 50 kiloa lisää, oluesta vielä 10 kiloa lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemmin minä syönyt illalla mitään, miehen myötä opin iltamussuttamisen. Jostain syystä mies ei tykkää syödä yksin, niin hän kantaa minunkin nenän eteen voileipää. Iltasyöminen jää äkkiä tavaksi.
Älä vain sorru lämpimiin juustoleipiin. Niihin jää koukkuun. Jos en minä tehnyt niitä illalla niin nainen teki. Valitti siitä että mikä taika sinun tekemissä leivissä on kun ne ovat parempia. Sekin häntä ärsytti että kilot kertyivät yksipuolisesti hänelle.
Niin niistä lämpimistä leivistä. Oikeasti varmaan kolme vuotta joka ikinen ilta. Niihin ei ilmeisesti kyllästy. Nainen ihan totta alkoi hermoilla jos ei niitä saanut. Mun syytä tietenkin kun tein usein niitä. Ihan kun olisin pakottanut syömään. Sanonpa vaan että helvetin koiratkaan ei uskalla tulla exsän ja hänen leipiensä väliin.
Minulla se on pari palaa hapankorppua ja päälle pari siivua juustoa. Mikroon puoleksi minuutiksi ja nam. Kyllähän tuolla lihoo, jos jopa päivä syö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ajatellaan, että ei tarvitse enää nähdä vaivaa eli poistua mukavuusalueelta eli kuntoilla säännöllisesti joka viikko ja syödä terveellisesti, koska puoliso jo löytyy ja hän välittää enemmän sisäisestä kauneudestasi kuin ulkoisesta olemuksesta? Tavallaan annetaan itselle lupa elää mukavasti ja rennosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmm. Miksi ylipäätään kukaan antaa itsensä lihoa? Puhut muutenkin koko ajan terveydestä, mutta eiköhän terveys ole oma asia ja siitä kannattaa pitää kiinni sinkkunakin.
Itseasiassa muistan lukeneeni, että miehet ovat lihavampia sinkkuina, naiset suhteessa. Yleisemmin kuitenkin aika moni lihoo vanhetessaan. Kuinka moni on saman painoinen 20- ja 40- vuotiaana. Aika harva.
Jos mukaan lasketaan lapset yms., niin kiire ja väsymys myös lihottaa. Lapsia nyt suhteessa välttämättä ole, mutta jos nyt ajatellaan ihan tyypillistä elämän kaarta.
Mä olin saman painoinen 16-38v 55kg. Sen jälkeen "lihoin" normaalipainoiseksi 4. lapsen jälkeen
Tuo paino on pysynyt 22 vuotta stressistä, sairauksista ja unettomuudesta huolimatta.Olen samaa mieltä ap:n kanssa siitä että on arvostusta puolisoa ja itseä kohtaan pitää painosta ja ulkonäöstä huolta. Ei tarvitse olla mikään ruokanatsi vaan elää normaalisti. On ihan oma valinta syökö ruokaa vai sipsejä. En mä tiedä miten suhtautuisin jos mies makaisi sohvalla oluen ja sipsipussin kanssa päivästä toiseen. Tuskin katsoisin loputtomiin kun toinen syö itseään hautaan. Haluttavuudesta puhumattakaan!
Lihomiseen ei tarvitse mussuttaa sipsiä ja juoda olutta. Siihen riittää pikkuisen liian iso annos kotiruokaa tai yksi ylimääräinen voileipä päivässä. Yksi iso sipsipussi illassa tekee jo yhden kilon lihomisen viikossa, jos sen syö normikulutuksen päälle. Vuodessa tulee 50 kiloa lisää, oluesta vielä 10 kiloa lisää.
No ei ihan nyt noinkaan. Itse painaisin muuten 58kg sijasta 200kg.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minä en esim. aikaisemmin syönyt aamupalaa ollenkaan, vasta lounaan töissä. Kävin myös monta kertaa viikossa 20 km pyörälenkin ja syömiseni olivat aika salaattipitoisia. Juomana pääasiassa vesi ja vissy. Mutta elämä oli myös yksinäistä.
Nyt miehen kanssa on viikonloppuaamuisin kuoharia ja voisarvia + tuoremehua (ennen en kaloreiden takia juonut mitään mehuja), syödään iltaisin ehkä voileipiä tai juustoja (+ viiniä), pähkinöitä, joskus kylläkin napsitaan kirsikkatomaatteja. Grillataan usein, myös makkaraa, sivuun parit oluet. Mies on entinen mestaruustasoinen urheilija, nyt ollaan molemmat kerätty kiloja. Mies tekee ruumiillista työtä, ei pärjää salaatilla, se on oltava lihaa ja perunaa. Tiedostetaan kilomme mutta halutaan nauttia myös pieniä iloja. Ei oteta stessiä kiloista.
En tajua yhtään miten siitä aamusta tekee älyttömän paljon paremman se että vetää voitaikinaa ja mehua naamaan kun se että söisi vaikka marjoja, hedelmiä ja kananmunaa. Mutta varmaan se mikä lihottaa on just tuo ajatus että voidakseen viettää laatuaikaa kumppanin kanssa pitää toimia niinkun toinenkin. Ettei vaan tule kellekään paha mieli kun sanoo että hei en taida voidakaan syödä jatkuvasti niinkuin ammattiurheilija, keksitäänkö kulta jotain muuta sisältöä arkeen.
Miten sitä onkin aina joku syy lihota. ikä, suvussa lihavuutta, herkuttelu miehen kanssa, ahdistus, onnellisuus. Lista on loputon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alkanut hiljattain huolehtia ulkonäöstä ja kunnosta ja huomannut että se on lopulta aika aikaavievää touhua ja mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän pitää huolehtia että pysyy edes se ”luonnollinen” kauneus yllä. Jos nyt löytyisi kumppani, itseäni suoraan sanoen hävettäisi kuluttaa nykyinen määrä aikaa itseni puunaamiseen koska en ole vielä omaksunut että se on ok. Tuntuu että samalla kumppanille selviäisi että ei se freesi olemus olekaan niin vaivattoman freesi kun vaikutelma ehkä on.
Vierailija kirjoitti:
Itsekurista se on kiinni. Ikä saattaa tuoda muutaman lisäkilon mutta ei mikään selitä näitä +20kg kymmenessä vuodessa. Paitsi syöminen.
Itse olen edelleen samanpainoinen kuin ala-asteella. Ja kolmekymppiset lähestyy.
No nyt et ymmärtänyt. Tietenkin kuka tahansa voi olla hoikka. Ei kai kaikki parisuhteessakaan olevan liho.
Mutta kun jengi nyt kuitenkin lihoo, niin kysymys on siitä, johtuuko se parisuhteesta vai ikääntymisestä. Tietenkin voi aina vastata, että se ei johdu kummastakaan vaan syömisestä, mutta tämä nyt alkaa olla näsäviisastelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko niin että ylipainoinen ihminen ottaisi kumppanikseen ennemmin normaalipainoisen? Vai haluaako joku ennemmin olla ylipainoisen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen parisuhde alkoi kun olin siinä alta 60kg, ja nyt 5 v myöhemmin painan varmaan ainakin 70kg, ehkä jo enemmänkin. Ajattelin että jos sitä ekaa kertaa oikein alkaisi katsomaan vähän mitä suuhunsa laittaa. Tämä on tapahtunut jalkavamman seurauksena, joka tapahtui vuosi sitten, eikä vieläkään kestä kuin pienen matkan kävelyn.
Ilmeisesti on nyt syytä kiinnittää syömiseen huomiota, koska liikkumalla tämä paino ei lähde, kun en pääse liikkumaan.
Siellä taas voimaantunut laesgi vinkuu tekosyitä, koska ei pääse liikkumaan kun on jalka kipeä. Mene hyvä ihminen lääkäriin ja käy siellä niin kauan, että koipi on kunnossa. Kun et kerran voi kävellä, niin voit esimerkiksi pyöräillä, vesijuosta tai uida..onhan näitä lajeja.
Ja kaikille ylipainoisille tiedoksi: 75 prosenttia painonhallinnasta on syömisten tarkkailua, loput 25% hoituu liikunnan avulla. Tämä siis normaali sukankuluttajan prosentit, aktiiviliikkujalle tietysti eri juttu.
Oikeasti on surullista, että ihmiset heittää elämänsä hukkaan, kun ei ole mitään itsekuria tai yritystä huolehtia itsestään, vaikka ylipaino on tämänkin kansakunnan suurin kansanterveydellinen riski päihdehaittojen lisäksi.
Pahoittelut rankasta kielenkäytöstä, olen entinen suur-laesgi itsekin, ja käynyt pitkän tien normaalipainoisuuteen ilman leikkauksia. Kukaan ei teidän puolestanne liiku tai syö terveellisesti, vaan te itse olette siitä vastuussa.
Ugh!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekurista se on kiinni. Ikä saattaa tuoda muutaman lisäkilon mutta ei mikään selitä näitä +20kg kymmenessä vuodessa. Paitsi syöminen.
Itse olen edelleen samanpainoinen kuin ala-asteella. Ja kolmekymppiset lähestyy.
No nyt et ymmärtänyt. Tietenkin kuka tahansa voi olla hoikka. Ei kai kaikki parisuhteessakaan olevan liho.
Mutta kun jengi nyt kuitenkin lihoo, niin kysymys on siitä, johtuuko se parisuhteesta vai ikääntymisestä. Tietenkin voi aina vastata, että se ei johdu kummastakaan vaan syömisestä, mutta tämä nyt alkaa olla näsäviisastelua.
Mutta silti moni laihtuu erotessaan?
Itselle alkoi painoa kertyä 40 jälkeen (ja siinä vaiheessa parisuhdetta oli jo monta vuotta takana). Ja kyllä taistelen painonnousua vastaan (en todellakaan vedä sipsejä sohvalla), mutta tuntuu olevan koko ajan vaikeampaa. Tällä hetkellä paino on hiukan ylipainon puolella ja keskityn siihen, ettei se enää nousisi. Laihtumisesta en uskalla edes haaveilla, kun tuntuu, ettei nytkään saisi yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen parisuhde alkoi kun olin siinä alta 60kg, ja nyt 5 v myöhemmin painan varmaan ainakin 70kg, ehkä jo enemmänkin. Ajattelin että jos sitä ekaa kertaa oikein alkaisi katsomaan vähän mitä suuhunsa laittaa. Tämä on tapahtunut jalkavamman seurauksena, joka tapahtui vuosi sitten, eikä vieläkään kestä kuin pienen matkan kävelyn.
Ilmeisesti on nyt syytä kiinnittää syömiseen huomiota, koska liikkumalla tämä paino ei lähde, kun en pääse liikkumaan.Siellä taas voimaantunut laesgi vinkuu tekosyitä, koska ei pääse liikkumaan kun on jalka kipeä. Mene hyvä ihminen lääkäriin ja käy siellä niin kauan, että koipi on kunnossa. Kun et kerran voi kävellä, niin voit esimerkiksi pyöräillä, vesijuosta tai uida..onhan näitä lajeja.
Ja kaikille ylipainoisille tiedoksi: 75 prosenttia painonhallinnasta on syömisten tarkkailua, loput 25% hoituu liikunnan avulla. Tämä siis normaali sukankuluttajan prosentit, aktiiviliikkujalle tietysti eri juttu.
Oikeasti on surullista, että ihmiset heittää elämänsä hukkaan, kun ei ole mitään itsekuria tai yritystä huolehtia itsestään, vaikka ylipaino on tämänkin kansakunnan suurin kansanterveydellinen riski päihdehaittojen lisäksi.
Pahoittelut rankasta kielenkäytöstä, olen entinen suur-laesgi itsekin, ja käynyt pitkän tien normaalipainoisuuteen ilman leikkauksia. Kukaan ei teidän puolestanne liiku tai syö terveellisesti, vaan te itse olette siitä vastuussa.
Ugh!
Ja moni pyörätuolissakin istuva alaraajahalvaantunut on onnistunut pitämään itsensä normaalipainoisena. Siinä pieni jalkakipu ei ole syy eikä mikään lihomiselle.
Mulle tulis ainakin "huijattu" olo jos ekaksi olis ollut timmi ja urheilullinen ja sit yhtäkkiä mies lihois 20kg eikä oo ees aikomusta laihduttaa.
Alue: Aihe vapaa
En ole edellinen mutta samaa mieltä hänen kanssaan.
Kaikilla on elämässä murheensa mutta ei se mua ole oikeuttanut repsahtamaan. Omalla kohdalla tiedän esim sen että ylipaino pahentaisi vaan kipuja enkä jaksaisi ollenkaan huolehtia kunnostani. Mun elämänarvot on siinä että jaksan olla täysivaltainen perheeni jäsen ja osallistua kaikkeen mahdollisimman pitkään. Perheessä on mun lisäksi 2 kroonikkosairasta joille on elintärkeää käydä mm salilla ainakin 3x viikossa muun liikunnan ja terveellisen ruokavalion lisäksi.
Elämä on aivan liian lyhyt jotta viettäisimme sen öihavana ja huonokuntoisena sängyn pohjalla!