Bloggaajien arvostelu - en ymmärrä!
Tämä palsta monen muun ohella on lähes joka päivä täynnä bloggaajien naamojen, vaatteiden ja tapojen arvostelua, jonka sinänsä jollain tasolla ymmärrän. Sitä samaahan on tehty jo vuodet pienten ja suurempienkin julkkisten ympärillä. Mutta asia, jota en tässä ymmärrä on kahdet standardit, jotka korostuvat varsinkin ko. bloggareiden saamissa kommenteissa.
Jos bloggari on hoikka tai kaunis, häntä arvostellaan ihan käsittämättömän lujalla kädellä. Mikään asu ei ikinä ole hyvä, mikään hiustyyli ei sovi, eikä tekemiset ole varmasti oikein. Vaikka asu olisi perushyvä, saati loppuunsa asti hiottu, se on aina perseestä.
Jos bloggari taasen on lihava, on asu kuin asu mahtava. Tuntuu, että jos läski on saanut kiskottua jotain mahtuvaa päälleen, sitä pitää ihastella kuin linnanjuhlien asua. Ihan sama vaikka päällä olisi roikkuva trikoouniformu, lenkkarit ja kiiltonahkalaukku - asu on kuitenkin upea! Saati sitten jos punkero joskus sattuu kampaamaan hiuksensa, se kampaus on kadehdittava ja niin kaunis!
Mistä tämä arvostelun kaksinaamaisuus johtuu? Kehutaanko punkeroa kuin lasta, joka edes yritti? Miksi laiha bloggari on aina auttamatta väärässä?
Kommentit (95)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:05"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:41"][quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:23"]
Chigago ketju taas poistettu mutta se pimu ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan. Positiivisiin vastaa vittuilu hymiöin ja negatiivisiin kommentteihin taas heittäytyy marttyyriksi. Siitä viha.
[/quote]
Tämä on ehkä kaikkein tyypillisin esimerkki asiattomasta kommentista.
Se kertoo paljon kirjoittajansa ahdistuksesta, kateudesta ja (epäilemättä ihan sopivasta) alemmuudentunteesta.
[/quote]
En ole blogia lukenut, nyt selailin n. 2 minuuttia. Mutta mistä joku olisi noin tavikselle kateellinen? Miksi ei ole oikeutettua halveksia ko. bloggaria hänen käytöksensä vuoksi?
[/quote]
Iidahan kerjäsi ihan itse kaiken maailman dissausta niskaansa. Ensin valehtelee sen Annika O-poikaystävä jutun. Muutenhan toi olisi unohdettu ihan muutamassa kuukaudessa, mutta päätti perustaa blogin jotta juttu ei unohtuisi. Uskon valta osan positiivisesta palautteesta blogissa olevan hänen itse keksimäänsä anonyymisti, ystäviltä kerjättyä tai silkkaa vittuilua. Yksi blogi joka pitäisi saada poistumaan, mä en jaksa päivittäisiä kohuja vauva palstalla joita tulee vaikka blogisti pieraisisi kaupassa.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 14:54"][quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:05"] [quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:41"][quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:23"] Chigago ketju taas poistettu mutta se pimu ei osaa ottaa kritiikkiä vastaan. Positiivisiin vastaa vittuilu hymiöin ja negatiivisiin kommentteihin taas heittäytyy marttyyriksi. Siitä viha. [/quote] Tämä on ehkä kaikkein tyypillisin esimerkki asiattomasta kommentista. Se kertoo paljon kirjoittajansa ahdistuksesta, kateudesta ja (epäilemättä ihan sopivasta) alemmuudentunteesta. [/quote] En ole blogia lukenut, nyt selailin n. 2 minuuttia. Mutta mistä joku olisi noin tavikselle kateellinen? Miksi ei ole oikeutettua halveksia ko. bloggaria hänen käytöksensä vuoksi? [/quote] Iidahan kerjäsi ihan itse kaiken maailman dissausta niskaansa. Ensin valehtelee sen Annika O-poikaystävä jutun. Muutenhan toi olisi unohdettu ihan muutamassa kuukaudessa, mutta päätti perustaa blogin jotta juttu ei unohtuisi. Uskon valta osan positiivisesta palautteesta blogissa olevan hänen itse keksimäänsä anonyymisti, ystäviltä kerjättyä tai silkkaa vittuilua. Yksi blogi joka pitäisi saada poistumaan, mä en jaksa päivittäisiä kohuja vauva palstalla joita tulee vaikka blogisti pieraisisi kaupassa.[/quote] Mut olisko helpompaa tossa tapauksessa sun poistua vaikka kaksplussan mitäsnytille, jos et kestä enää täällä ?
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 15:43"]

Tarvitseeko Idasta olla jauhamassa koko ajan? Siirry itse sinne ihq Idan blogiin vaan jos et asiallistakaan arvostelua kestä!!
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 15:49"]

Minä kestän hyvin, lohdutin tuossa edellistä kommentoijaa, jonka kestokyky katkeamispisteessä.
Älkää arvostelko, klikkailkaa ja kutiuttakaa vaan.. ihan kaikki mitä sopulineuvosto suosittaa.. :)
Kaikkea ja kaikkia julkisia ihmisiä ja asioita saa arvostella ja tullaan myös aina arvostelemaan. Ei ole pakko tyrkkyillä koko elämäänsä blogikiimoissaan, varsinkaan jollei kestä muuta palautetta kuin ihanaaihanaa.
Vaikka itse en kiusaamista hyväksy (kriittinen keskustelu kai kuitenkin on jokaisessa asiassa sallittua?), niin bloggaajan täytyy tiedostaa esitellessään omaa elämäänsä netissä, että joku saattaa ajatella eritavalla tai jopa ilkeästi kiusata, olipa se kuinka ikävää tahansa.
Täytyisi osata olla niin, ettei mene lukemaan keskusteluja itsestä, jos ei kestä pienintäkään kritiikkiä, sillä keskustelujen poisto ei sitä keskustelua poista kuin hetkellisesti. Täytyy muistaa että ei voi saada vain kirsikoita kakun päältä.
Pipsa on tämän palstan pyhä lehmä, siksi se on nostettu jalustalle. Muita saa haukkua vaikka maailman tappiin.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 13:05"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 12:34"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 12:24"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:32"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:18"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:59"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:55"]
[quote author="Vierailija" time="03.08.2013 klo 11:21"]
Tämä palsta monen muun ohella on lähes joka päivä täynnä bloggaajien naamojen, vaatteiden ja tapojen arvostelua, jonka sinänsä jollain tasolla ymmärrän. Sitä samaahan on tehty jo vuodet pienten ja suurempienkin julkkisten ympärillä. Mutta asia, jota en tässä ymmärrä on kahdet standardit, jotka korostuvat varsinkin ko. bloggareiden saamissa kommenteissa.
Jos bloggari on hoikka tai kaunis, häntä arvostellaan ihan käsittämättömän lujalla kädellä. Mikään asu ei ikinä ole hyvä, mikään hiustyyli ei sovi, eikä tekemiset ole varmasti oikein. Vaikka asu olisi perushyvä, saati loppuunsa asti hiottu, se on aina perseestä.
Jos bloggari taasen on lihava, on asu kuin asu mahtava. Tuntuu, että jos läski on saanut kiskottua jotain mahtuvaa päälleen, sitä pitää ihastella kuin linnanjuhlien asua. Ihan sama vaikka päällä olisi roikkuva trikoouniformu, lenkkarit ja kiiltonahkalaukku - asu on kuitenkin upea! Saati sitten jos punkero joskus sattuu kampaamaan hiuksensa, se kampaus on kadehdittava ja niin kaunis!
Mistä tämä arvostelun kaksinaamaisuus johtuu? Kehutaanko punkeroa kuin lasta, joka edes yritti? Miksi laiha bloggar
[/quote]Tuo on oma mielikuvasi, mutta varmasti pulska bloggaaja joutuu enemmän syynäyksen kohteeksi, mielestäni näin on. Kukaan suomalainen bloggaaja ei ole mitenkään erikoisen laiha. Didem on hyvin siro ja pieni, mutta kuitenkin terveen näköinen. Ymmärrän että hänen vartalonsa aiheuttaa kateutta,,koska ei ole malliltaan ns. suomalainen vartalo. Toisaalta hänen kirjoituksensa ovat myös sellaisia,,että hän haluaa ärsyttää ja osoittaa, kuinka halveksuu normaalia elämää( eli virastotyöaikoja jne.). Totta kai ihmiset provosoituvat! Bloggaajan pitää ottaa vastuu kirjoituksistaan. Jos haluaa olla julkisesti esillä, saa myös kritiikkiä, etenkin jos kirjoitukset on mitä sattuu. Ja lähiössä asuvat ovat varmasti kateellisia, kun joka kuukausi saa paljon tavaraa, joista köyhällä ei ole varaa edes yhteen.
[/quote]
Oikeastiko joku on ehtinyt käydä kaikki suomalaiset blogit läpi. huh tai wau tai en siis tiedä, hämmentävää.
[/quote]Kommentoin tunnetuimpia blogeja... En ihmettele yhtään, että blogit saavat paljon palautetta, kun on näin kriittisiä lukijoita. Ihan vihjeeksi, elämä olisi sinullekin antoisampaa, jos lukisit blogeja ja muiden tekstejä ilman takakireyttä!
[/quote]
Nettikeskustelussa ymmärtämistä helpottaa, että kirjoittaa, mitä tarkoittaa.
[/quote]ainakin yksinkertaisimmille lukijoille pitää vääntää ihan rautalangasta, ettei jää tilaa omille ajatuksille ja tulkinnoille:p
[/quote]
Niin, tai jos menee herne nenuun siitä, että lukija lukee, niinkuin on kirjoitettu, rautalankaa voi auttaa :)
[/quote]Tiesitkö, että tulkinta syntyy lukijan päässä? Niin kaunokirjallisuudessa, lehtiteksteissä kuin nettipalstoilla. Jos kaiken tulkitsee negatiivisesti, on yleensä jotain kielteistä myös minä-käsityksestä. Hyvän itsetunnon omaava ei loukkaannu kirjoituksista samalla tavalla kuin heikon. Ja tästä on tehty väitöskirjakin (HY).
[/quote]
Tulkinta syntyy tulkitsijan aivoissa. Hauki on kala. Piano on Westerlund.
Kirjoittaja voi vaikuttaa tulkinnanvaraisuuden määrään.