Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Älykkäänä kumppanin löytäminen on oikeasti haastavaa
En nyt kritisoi vähemmän älykkäitä, mutta jos äo on 137, se rajaa ulkopuolelle suurimman osan ihmisistä. En tiedä tapailukumppanien älykkyysosamääriä, mutta sen huomaa helposti, jos toinen on täysin eri viivalla. Käytännössä ehkä 3% vastakkaisen sukupuolen edustajista voisin kelpuuttaa älyllisen kapasiteetin suhteen, mutta moniko näistä asuu lähellä, moniko on sinkku, monenko kanssa muuten kemiat kohtaavat?
Mistä voi löytää kumppanin, jos ei halua seurustella taviksen kanssa?
Ja ei, en pidä itseäni parempana kuin muut, mutta fakta on se, että sosiaalinen kanssakäyminen on liian uuvuttavaa suurimman osan kanssa - minulle.
Kommentit (1624)
901/1624
|
21.06.2021 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut onni olla aina älykkäiden ihmisten ympäröimänä, perheessä ja suvussa, jossa älykkyys on itsestäänselvää, eikä siitä ole ollut mitään tarvetta erikseen keskustella.
Ensimmäisen kerran jouduin tekemisiin vähemmän älykkäiden kanssa esimiesasemassa ja piti opetella ohjaamaan tehtävien suoritukseen yksityiskohtaisemmin.
Viimeisessä työpaikassa asiantuntijatehtävissä kollegojen kanssa kaikki olivat älykkäitä, mutta kullakin oli omat vahvuutensa.
Puolison kanssa valitsimme toisemme jo liki 50 vuotta sitten ja edelleen viihdytään yhdessä. Olen aina ollut sitä mieltä, että miehen seksikkäin osa on korvien välissä! Vielä samanlainen huumorintaju, niin on hyvä paketti kasassa.
Minulla on ollut epäonni olla tyhmien ihmisten ympäröimänä, perheessä ja suvussa, jossa tyhmyys on itsestäänselvää, eikä siitä ole ollut mitään tarvetta erikseen keskustella.
Ensimmäisen kerran jouduin tekemisiin älykkäiden kanssa aikuisena ja ymmärsin pärjänneeni koulussa ja elämässä koska olin myös älykäs.
Puolison kanssa valitsimme toisemme jo liki 30 vuotta sitten ja edelleen viihdytään yhdessä. Olen aina ollut sitä mieltä, että miehen seksikkäin osa on hyvä perse! Vielä samanlainen huumorintaju, niin on hyvä paketti kasassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sen puolison tarvitse olla kaikki. Etsi puolisoksi ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaa ja johon voit luottaa. Opettele kommunikoimaan riittävän selkeästi, että homma toimii kotona. Muista aina puolisolle jutellessasi että juttelet rakkaallesi, joka on parisuhteessa sun vertainen.
Hae ne älykkökeskustelut sitten muiden älykköjen luota. Hanki niitä älykkökavereitakin useita. Ja sit muitakin kavereita kannattaa olla, treeni-, keikka-, reissu- ym kaverit ainakin. Yhden tyypin kanssa tehään niitä juttuja mitkä on sen kanssa yhteisiä, toisen kanssa sen toisen kanssa yhteisiä. Loogista.
Kurt Vonnegutin mukaan suurin ongelma parisuhteissa on, että yhden ihmisen oletetaan olevan 50 eri ihmistä toiselle. Me ollaan laumaeläimiä, me tarvitaan monta ihmistä, ei vain yhtä.
Tsemppiä!
Oxford69 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan edes yrittänyt pariutua vain yhtä älykkäiden miesten kanssa. Olisin kuitenkin halunnut kumppanin, jonka kanssa keskustella älykkäästi monipuolisesti eri aiheista, tai jonka kanssa katsoa elokuvia tai sarjoja, jotka menevät nykyiseltäni ohi. Älykkäitä miehiä kyllä olisi ollut tarjolla, mutta useimmat heistä ovat olleet muuten sitten erittäin kuivia luonteeltaan tai luonteemme eivät ole muuten kohdanneet. Olen myös huomannut, että osa menestyvistä miehistä haluaa nimenomaan ns. trophy wifen, joka boostaa hänen egoaa. Eli vaikka nainen olisi näyttävän näköinen, liian hyvä työpaikka sekä korkea älykkyys vievät kiinnostavuuden. Ja etenkin se, jos nainen tienaa enemmän. Nämä miehet ovat kuitenkin onneksi harvassa.
Olen itse akateemisesti koulutettu, mutta miehen koulutuksella ei ole väliä. En siis pidä koulutusta merkkinä älykkyydestä. Nykyinen mieheni on perusduunari, eikä muutenkaan loista yleistiedollaan tai äo:llaan. Mutta koen, ettei mitään täydellistä kumppania kannata edes yrittää löytää. Itselleni merkitsee enemmän esimerkiksi miehen suuri sydän, luotettavuus, hauskuus, rentous, puolison kunnioittaminen, taito pärjätä itsekseen (ei tarvitse äitiä tai puolisoa siivoamaan ja hoitamaan asioita) sekä terveet elämäntavat. Nämä ja monta muuta hyvää puolta löysin miehestäni, joten jostain oli joustettava.
Onni voi siis löytyä myös vähemmän älykkään miehen kanssa, suosittelen katsomaan ympärille avoimin mielin. Nykyistä, kuten ei exiäkään, ei ole haitannut vaikka olisin älykkäämpi. Lähinnä miehet ovat olleet siitä vain haltioissaan, kun ei ole mikään tyhjäpää bimbo.
Et ole oikeasti älykäs. Yksikään "tv-sarja tai elokuva" ei ole suunnattu älykkäille.
Itse en katsele mitään "sarjoja", pelkkää roskaa tai naiivia popularisointia yksinkertaisille massoille.
Ja kouluttamaton älykäs(?) mies ei ole kehittänyt kapasiteettiaan, miksiköhän? Käytännön asioissa fiksuja amismiehiä toki löytyy paljonkin, mutta ei heillä ole rahkeita ja sisäsyntyistä tapaa ajatella kuten luonnostaan pohtivalla, analyyttisellä ihmisellä.
Amiksesta saa ihan kivaa seuraa, kuten älyköt bimbonaisistaan. Mutta ei heistä tasaveroisiksi kumppaneiksi ole.entäs kaljan juonti ja nussiminen?
Olen erittäin älykäs, mutta tykkään juoda kaljaa ja nussia.
En tykkää viinistä ja rakastelusta
Tykkäätkö katsoa lätkää????
jos tykkäät..niin tiedoksi vaan
kukaan erityisen älykäs ei lätkää katso!
Vierailija kirjoitti:
Ei sen puolison tarvitse olla kaikki. Etsi puolisoksi ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaa ja johon voit luottaa. Opettele kommunikoimaan riittävän selkeästi, että homma toimii kotona. Muista aina puolisolle jutellessasi että juttelet rakkaallesi, joka on parisuhteessa sun vertainen.
Hae ne älykkökeskustelut sitten muiden älykköjen luota. Hanki niitä älykkökavereitakin useita. Ja sit muitakin kavereita kannattaa olla, treeni-, keikka-, reissu- ym kaverit ainakin. Yhden tyypin kanssa tehään niitä juttuja mitkä on sen kanssa yhteisiä, toisen kanssa sen toisen kanssa yhteisiä. Loogista.
Kurt Vonnegutin mukaan suurin ongelma parisuhteissa on, että yhden ihmisen oletetaan olevan 50 eri ihmistä toiselle. Me ollaan laumaeläimiä, me tarvitaan monta ihmistä, ei vain yhtä.
Tsemppiä!
Luin kurt Vonnegutia 17 vuotiaana
Olen nyt 53 vuotias
Olen täysin unohtanut lukemieni kirjojen sisällön.
Muistan sodan ja Rauhan sekä sinuhe egyptiläisen..
Hävettää....
Oman älykkyyden arviointi on äärettömän vaikeaa. Varsinkin, kun ihminen luonnostaan vahvistaa niitä faktoja, jotka tukevat uskoa omaan älykkyyteen, ja unohtaa loput. Lisäksi ihminen on loistava keksimään kivoja valheita omien heikkouksien selittämiseksi. Vaikeus löytää kumppania, sosiaaliset vaikeudet ja ylimielinen suhtautuminen muihin ihmisiin ovat tällaisia heikkouksia. Harva pystyy tunnustamaan ne oikeasti heikkouksiksi. Siksi moni selittää ne itselleen poikkeuksellisen suuren älykkyyden sivuvaikutuksena. Siitäkin huolimatta, että nämä asiat korreloivat älykkyyden kanssa negatiivisesti. Siksi suhtaudun tällaisiin avauksiin lähinnä huvittuneena.
Suvussani ja lähipiirissäni on muutama mies, jotka pitävät itseään poikkeuksellisen älykkäänä. Eivät ole, yksi jopa päinvastoin. Ovat kuitenkin menestyneet elämässään muiden avujen avulla (ahkeruus, kurinalaisuus yms.) ja ihailen sitä. Ovat myös ihan fiksuja ihmisiä. Jos heille saisi aukottomasti todistettua, että eivät ole juuri keskivertoa älykkäämpiä, he pystyisivät tunnustamaan heikkouksiaan ja kehittämään niitä. Ovat kyenneet kehittämään muitakin heikkouksiaan. Tämä älykkyysmyytti vaan istuu niin älyttömän syvällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen puolison tarvitse olla kaikki. Etsi puolisoksi ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaa ja johon voit luottaa. Opettele kommunikoimaan riittävän selkeästi, että homma toimii kotona. Muista aina puolisolle jutellessasi että juttelet rakkaallesi, joka on parisuhteessa sun vertainen.
Hae ne älykkökeskustelut sitten muiden älykköjen luota. Hanki niitä älykkökavereitakin useita. Ja sit muitakin kavereita kannattaa olla, treeni-, keikka-, reissu- ym kaverit ainakin. Yhden tyypin kanssa tehään niitä juttuja mitkä on sen kanssa yhteisiä, toisen kanssa sen toisen kanssa yhteisiä. Loogista.
Kurt Vonnegutin mukaan suurin ongelma parisuhteissa on, että yhden ihmisen oletetaan olevan 50 eri ihmistä toiselle. Me ollaan laumaeläimiä, me tarvitaan monta ihmistä, ei vain yhtä.
Tsemppiä!
Luin kurt Vonnegutia 17 vuotiaana
Olen nyt 53 vuotias
Olen täysin unohtanut lukemieni kirjojen sisällön.
Muistan sodan ja Rauhan sekä sinuhe egyptiläisen..
Hävettää....
Olen se tyhmästä suvusta tuleva jonka miehellä on hyvä perse:)
Vierailija kirjoitti:
Oman älykkyyden arviointi on äärettömän vaikeaa. Varsinkin, kun ihminen luonnostaan vahvistaa niitä faktoja, jotka tukevat uskoa omaan älykkyyteen, ja unohtaa loput. Lisäksi ihminen on loistava keksimään kivoja valheita omien heikkouksien selittämiseksi. Vaikeus löytää kumppania, sosiaaliset vaikeudet ja ylimielinen suhtautuminen muihin ihmisiin ovat tällaisia heikkouksia. Harva pystyy tunnustamaan ne oikeasti heikkouksiksi. Siksi moni selittää ne itselleen poikkeuksellisen suuren älykkyyden sivuvaikutuksena. Siitäkin huolimatta, että nämä asiat korreloivat älykkyyden kanssa negatiivisesti. Siksi suhtaudun tällaisiin avauksiin lähinnä huvittuneena.
Suvussani ja lähipiirissäni on muutama mies, jotka pitävät itseään poikkeuksellisen älykkäänä. Eivät ole, yksi jopa päinvastoin. Ovat kuitenkin menestyneet elämässään muiden avujen avulla (ahkeruus, kurinalaisuus yms.) ja ihailen sitä. Ovat myös ihan fiksuja ihmisiä. Jos heille saisi aukottomasti todistettua, että eivät ole juuri keskivertoa älykkäämpiä, he pystyisivät tunnustamaan heikkouksiaan ja kehittämään niitä. Ovat kyenneet kehittämään muitakin heikkouksiaan. Tämä älykkyysmyytti vaan istuu niin älyttömän syvällä.
Tullakseen erittäin hyväksi jossain asiassa tarvitaan toistoa.
Tämä selittää miksi kiinasta tulee matemaatikoita ja viulunsoittajia.
Eli pelkkä älykkyys EI riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman älykkyyden arviointi on äärettömän vaikeaa. Varsinkin, kun ihminen luonnostaan vahvistaa niitä faktoja, jotka tukevat uskoa omaan älykkyyteen, ja unohtaa loput. Lisäksi ihminen on loistava keksimään kivoja valheita omien heikkouksien selittämiseksi. Vaikeus löytää kumppania, sosiaaliset vaikeudet ja ylimielinen suhtautuminen muihin ihmisiin ovat tällaisia heikkouksia. Harva pystyy tunnustamaan ne oikeasti heikkouksiksi. Siksi moni selittää ne itselleen poikkeuksellisen suuren älykkyyden sivuvaikutuksena. Siitäkin huolimatta, että nämä asiat korreloivat älykkyyden kanssa negatiivisesti. Siksi suhtaudun tällaisiin avauksiin lähinnä huvittuneena.
Suvussani ja lähipiirissäni on muutama mies, jotka pitävät itseään poikkeuksellisen älykkäänä. Eivät ole, yksi jopa päinvastoin. Ovat kuitenkin menestyneet elämässään muiden avujen avulla (ahkeruus, kurinalaisuus yms.) ja ihailen sitä. Ovat myös ihan fiksuja ihmisiä. Jos heille saisi aukottomasti todistettua, että eivät ole juuri keskivertoa älykkäämpiä, he pystyisivät tunnustamaan heikkouksiaan ja kehittämään niitä. Ovat kyenneet kehittämään muitakin heikkouksiaan. Tämä älykkyysmyytti vaan istuu niin älyttömän syvällä.
Kerro miten olet kehittänyt OMIA heikkouksiasi?
Voi olla että vastausta ei tule:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen puolison tarvitse olla kaikki. Etsi puolisoksi ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaa ja johon voit luottaa. Opettele kommunikoimaan riittävän selkeästi, että homma toimii kotona. Muista aina puolisolle jutellessasi että juttelet rakkaallesi, joka on parisuhteessa sun vertainen.
Hae ne älykkökeskustelut sitten muiden älykköjen luota. Hanki niitä älykkökavereitakin useita. Ja sit muitakin kavereita kannattaa olla, treeni-, keikka-, reissu- ym kaverit ainakin. Yhden tyypin kanssa tehään niitä juttuja mitkä on sen kanssa yhteisiä, toisen kanssa sen toisen kanssa yhteisiä. Loogista.
Kurt Vonnegutin mukaan suurin ongelma parisuhteissa on, että yhden ihmisen oletetaan olevan 50 eri ihmistä toiselle. Me ollaan laumaeläimiä, me tarvitaan monta ihmistä, ei vain yhtä.
Tsemppiä!
Luin kurt Vonnegutia 17 vuotiaana
Olen nyt 53 vuotias
Olen täysin unohtanut lukemieni kirjojen sisällön.
Muistan sodan ja Rauhan sekä sinuhe egyptiläisen..
Hävettää....
Älä sure...nämä tuskin muistavat viime vuoden big brother voittajaa nimeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sosiaalinen kanssakäyminen "tyhmempien" kanssa on uuvuttavaa? Taidat itse olla sellainen, joka viljelee tarpeettomia sivistyssanoja joka väliin ja ihmettelet miksi vastapuoli ei tajua mistä puhut.
Tarpeeton on näkökulma, ei objektiivinen fakta ; ) Monella älyköllä on hyvin laaja sanavarasto ja sivistyssanat yms. ovat ihan normaali osa puhetta, joiden jättäminen puheesta pois tuntuisi kuin koittaisi lässyttää kolmevuotiaalle. Siitä vasta hölmö olo tuleekin kun keskustelukumppani on kuitenkin aikuinen.
Minulla on muutama kriteeri, ja olen tullut siihen tulokseen että omakin seura on niin hyvää ettei minun kannata kriteereistä tinkiä vain jotta olisi "joku".
Sivistyssanojen käyttö ei kyllä rajaa kumppaneita kolmeen prosenttiin kuten ap kokee käyneen. Olen käynyt huippulukion ja "hikareiden" keskuudessa suositun alan yliopistokoulutuksen ja sivistyssanojen käyttö on minulle osa arkikieltä, mutta tuttavapiirini koostuu monipuolisesti erilaisista ihmisistä eikä kenenkään kanssa ole sivistyssanojen käyttö muodostunut ongelmaksi. Ei edes niiden, joiden oma puhetyyli on hyvin erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Oman älykkyyden arviointi on äärettömän vaikeaa. Varsinkin, kun ihminen luonnostaan vahvistaa niitä faktoja, jotka tukevat uskoa omaan älykkyyteen, ja unohtaa loput. Lisäksi ihminen on loistava keksimään kivoja valheita omien heikkouksien selittämiseksi. Vaikeus löytää kumppania, sosiaaliset vaikeudet ja ylimielinen suhtautuminen muihin ihmisiin ovat tällaisia heikkouksia. Harva pystyy tunnustamaan ne oikeasti heikkouksiksi. Siksi moni selittää ne itselleen poikkeuksellisen suuren älykkyyden sivuvaikutuksena. Siitäkin huolimatta, että nämä asiat korreloivat älykkyyden kanssa negatiivisesti. Siksi suhtaudun tällaisiin avauksiin lähinnä huvittuneena.
Suvussani ja lähipiirissäni on muutama mies, jotka pitävät itseään poikkeuksellisen älykkäänä. Eivät ole, yksi jopa päinvastoin. Ovat kuitenkin menestyneet elämässään muiden avujen avulla (ahkeruus, kurinalaisuus yms.) ja ihailen sitä. Ovat myös ihan fiksuja ihmisiä. Jos heille saisi aukottomasti todistettua, että eivät ole juuri keskivertoa älykkäämpiä, he pystyisivät tunnustamaan heikkouksiaan ja kehittämään niitä. Ovat kyenneet kehittämään muitakin heikkouksiaan. Tämä älykkyysmyytti vaan istuu niin älyttömän syvällä.
Sattuneesta syystä tunnen joitakin huippuälykkäitä ihmisiä (puhutaan äo-lukemista joiden rinnalla joku ap:n 130+ on lähinnä vitsi), ja usein näitä yhdistää jonkin tasoinen henkinen kehittymättömyys. Luulen, että jäädään jotenkin kiinni siihen ajatukseen omasta älyllisestä ylivertaisuudesta ja unohtuu, että kyllä älykkäänkin pitää tehdä töitä kasvaakseen - vähintään yhtä paljon kuin niiden "tyhmempienkin", ehkä jopa enemmän. Veikkaan, että sama ilmiö voi toimia riippumatta siitä, onko se poikkeuksellisen korkea älykkyys todellista tai kuviteltua. Mekanismihan on joka tapauksessa sama. Ajatus siitä, että minä olen jo niin fiksu ettei minun tarvitse kehittyä. Jos muut on eri niin vika on heissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen puolison tarvitse olla kaikki. Etsi puolisoksi ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaa ja johon voit luottaa. Opettele kommunikoimaan riittävän selkeästi, että homma toimii kotona. Muista aina puolisolle jutellessasi että juttelet rakkaallesi, joka on parisuhteessa sun vertainen.
Hae ne älykkökeskustelut sitten muiden älykköjen luota. Hanki niitä älykkökavereitakin useita. Ja sit muitakin kavereita kannattaa olla, treeni-, keikka-, reissu- ym kaverit ainakin. Yhden tyypin kanssa tehään niitä juttuja mitkä on sen kanssa yhteisiä, toisen kanssa sen toisen kanssa yhteisiä. Loogista.
Kurt Vonnegutin mukaan suurin ongelma parisuhteissa on, että yhden ihmisen oletetaan olevan 50 eri ihmistä toiselle. Me ollaan laumaeläimiä, me tarvitaan monta ihmistä, ei vain yhtä.
Tsemppiä!
Luin kurt Vonnegutia 17 vuotiaana
Olen nyt 53 vuotias
Olen täysin unohtanut lukemieni kirjojen sisällön.
Muistan sodan ja Rauhan sekä sinuhe egyptiläisen..
Hävettää....
Vonnegut ja Hermann Hesse kuuluivat minulla lukiovuosien lukemistoon eli suunnilleen samoihin ikävuosiin, 17-19. Sotaa ja rauhaa en ole koskaan lukenut. Sinuhe taisi kiinnostaa vielä nuorempana kuin Vonnegut ja Hesse, tai samoihin aikoihin.
En kyllä tiedä, mihin tämä liittyy, kun aloitin ketjun lukemisen sen viimeiseltä sivulta :-D
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sen puolison tarvitse olla kaikki. Etsi puolisoksi ihminen, jonka kanssa kemiat kohtaa ja johon voit luottaa. Opettele kommunikoimaan riittävän selkeästi, että homma toimii kotona. Muista aina puolisolle jutellessasi että juttelet rakkaallesi, joka on parisuhteessa sun vertainen.
Hae ne älykkökeskustelut sitten muiden älykköjen luota. Hanki niitä älykkökavereitakin useita. Ja sit muitakin kavereita kannattaa olla, treeni-, keikka-, reissu- ym kaverit ainakin. Yhden tyypin kanssa tehään niitä juttuja mitkä on sen kanssa yhteisiä, toisen kanssa sen toisen kanssa yhteisiä. Loogista.
Kurt Vonnegutin mukaan suurin ongelma parisuhteissa on, että yhden ihmisen oletetaan olevan 50 eri ihmistä toiselle. Me ollaan laumaeläimiä, me tarvitaan monta ihmistä, ei vain yhtä.
Tsemppiä!
Luin kurt Vonnegutia 17 vuotiaana
Olen nyt 53 vuotias
Olen täysin unohtanut lukemieni kirjojen sisällön.
Muistan sodan ja Rauhan sekä sinuhe egyptiläisen..
Hävettää....
Älä sure...nämä tuskin muistavat viime vuoden big brother voittajaa nimeltä.
KH
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman älykkyyden arviointi on äärettömän vaikeaa. Varsinkin, kun ihminen luonnostaan vahvistaa niitä faktoja, jotka tukevat uskoa omaan älykkyyteen, ja unohtaa loput. Lisäksi ihminen on loistava keksimään kivoja valheita omien heikkouksien selittämiseksi. Vaikeus löytää kumppania, sosiaaliset vaikeudet ja ylimielinen suhtautuminen muihin ihmisiin ovat tällaisia heikkouksia. Harva pystyy tunnustamaan ne oikeasti heikkouksiksi. Siksi moni selittää ne itselleen poikkeuksellisen suuren älykkyyden sivuvaikutuksena. Siitäkin huolimatta, että nämä asiat korreloivat älykkyyden kanssa negatiivisesti. Siksi suhtaudun tällaisiin avauksiin lähinnä huvittuneena.
Suvussani ja lähipiirissäni on muutama mies, jotka pitävät itseään poikkeuksellisen älykkäänä. Eivät ole, yksi jopa päinvastoin. Ovat kuitenkin menestyneet elämässään muiden avujen avulla (ahkeruus, kurinalaisuus yms.) ja ihailen sitä. Ovat myös ihan fiksuja ihmisiä. Jos heille saisi aukottomasti todistettua, että eivät ole juuri keskivertoa älykkäämpiä, he pystyisivät tunnustamaan heikkouksiaan ja kehittämään niitä. Ovat kyenneet kehittämään muitakin heikkouksiaan. Tämä älykkyysmyytti vaan istuu niin älyttömän syvällä.
Kerro miten olet kehittänyt OMIA heikkouksiasi?
Voi olla että vastausta ei tule:)
Tosi hyvä kysymys, jäin oikein miettimään. En paljon mitenkään, olen lähinnä opetellut minimoimaan niiden negatiiviset seuraukset. Kiitos tästä, en taida olla niin fiksu kun olin kuvitellut.
Kyllä sen huomaa, varsinkin deittisovellusten maailmassa tyhmemmät paljastuu heti kirjoitusvirheistä ja yksinkertaisesta kielenkäytöstä. En vaan jaksa alkaa sellaisten kanssa keskustelelmaan, varsinkin kun keskustelunaiheet ns. tavisten kanssa eivät yleensä ole kovin henkeviä. Toki teen itsekin huolimattomuusvirheitä välillä, mutta pääosin kirjoitan hyvää suomea.
Ei ole. Yliopistot ja suunnistuskisat/kuntorastit ovat täynnä älykkäitä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Keskimääräistä fiksumpana olen huomannut, että "vähemmän fiksumman" kanssa palaa hermot, kuluu turhaa aikaa ja kaiken, tai no, lähes kaiken vääntäminen rautalangasta on uuvuttavaa ja turhauttavaa. Ei tarvitse olla huippuälykkö, mutta aika iso osa suomalaisista on keskivertoa tyhmempiä, tai esittävätkö vain, kaikkien kanssa ei vasn tule juttuun tai viihdy 19 minuuttia kauempaa.
Näin on, puolet suomalaisista on keskimääräistä tyhmempiä. 😀