En jaksa käsittää miten 25-vuotias asuu vanhempiensa kanssa

Mun mieheni muutti kotoa vasta 27 vuotiaana, kun tapasimme. Syitä on monia. Hänellä on 12 v vanhempi pikkuveli, hän oli veljensä paras kaveri, tekivät paljon asioita yhdessä ja olivat ja ovat edelleen todella läheisiä. Kun mieheni oli armeijassa, oli aika tosi vaikeaa pikkuveljelle.

Mieheni vanhemmilla on iso omakotitalo, useita satoja neliöitä, 4 asuinkerrosta. Miehelläni oli talossa oma soppi eli makkari, olkkari, vessa, eli hänellä ei ollut mitään tarvetta tilan puolesta lähteä pois.

Mieheni isoäiti asuu samassa taloudessa ja hän välillä voi olla hyvinkin hankala. Mieheni isä on äitinsä omaishoitaja, ollut jo kauan ja välillä kun vanhempi rouva kävi vähän hankalaksi, oli hyvä että oli muitakin aikuisia talossa. Appi on jäänyt aikoinaan sairaseläkkeelle ja hänen selkänsä on huonossa kunnossa. Esim mieheni teki kotonaan aina lumityöt.

Kyllä minäkin pidin asiaa vähän hassuna kun tavattiin, mutta ekan kerran kun kävin heillä, ei asia ollutkaan enää hassua, vaan todella toimivaa.

Toisaalta tekisi mieli sanoa ap:lle että mitä se sulle kuuluu, mutta en sano kuitenkaan. Muutamia vanhempien kanssa asuvia tai heidän vanhempiaan tunnen hyvin ja lähes kaikilla on joku sairaus tai ovat lievästi vammaisia - eikä se välttämättä näy päälle päin. Yksi on tosiaan tuo omaishoitaja, on sukua. "vanhapoika" asuu lapsuudenkodissaan ja hoitaa isän samalla. Mutta poika se talonkin tosiaan hoitaa. 

Saa rahaa säästöön ja voi ostaa oman asunnon Kun muuttaa pois. Mikäli vanhemmista ei ole haittaa niin mikäs siinä jos haluaa säästää. Voi sitä olla itsenäinen ilman, että maksaa oman asunnon vuokraa.

Tilanteista tulee usein vaikeampia, mitä enemmän niitä vierastetaan epänormaaleina. Joskus tosiaan tällaisiin asumisjärjestelyihin ON jokin todellinen syy - mutta se ei tarkoita, että se olisi jokin suuri ongelma tai häpeä.

Esimerkkinä vaikka kreikkalainen tuttavaperhe, joilla tekee taloudellisesti tiukkaa. 35-vuotias tytär asuu vanhempiensa kanssa. Kaikki käyvät töissä, kaikki osallistuvat tasapuolisesti kodinhoitoon ja kustannuksiin. Kaikki voittavat. Kukaan heistä ei näe tässä järjestelyssä mitään outoa tai häpeällistä, ja tytär ei todellakaan ole mikään syrjäytynyt mielenterveyspotilas vaan varsinainen bilehile. Hän ei myöskään ota mitään paineita tilanteestaan. Kestää niin kauan kuin kestää, vaikkei hän kai aio ikuisesti vanhempiensa nurkissa elääkään.

Toinen esimerkki tutuntuttu USA:sta. N. 25-vuotias tytär asuu keskiluokkaisten vanhempiensa kotona, kun ei yksinkertaisesti löydä koulutustaan vastaavia töitä eikä hanttihommilla makseta vuokria kalliilla alueella. Tekee kyllä kotoa käsin kaikenlaisia hommia eikä toki jää passiivisena kököttämään, mutta kokee tilanteensa niin vaikeaksi ja noloksi että on selvästi syrjäytynyt sosiaalisesti. Vanhat kaverit ovat jääneet pois kuvioista eikä uusia kehtaa tavata, kun elämäntilanne on mitä on. Masennustakin kuulemma on tullut kuvioihin. Nuorella aikuisella "kuuluu" noissa piireissä olla jo oma koti ja omat kuviot; jos ei ole, olet epäonnistunut.

Väittäisin, että tuo jälkimmäinen tilanne olisi huomattavasti helpompi ja positiivisempi kaikille, jos suhtautuminen asiaan olisi sama kuin tuolla kreikkalaisperheellä.

45 lisää vielä sen varsinaisen pointin: Vanhempiensa luona (syystä tai toisesta) asuvien tilannetta ei millään tavalla helpota se, että ulkopuoliset olettavat ko. ihmisen olevan joko uusavuton, mielenterveysongelmainen tai muuten vain outo ja nolo.

Olen itse ollut sairaan vanhempani omaishoitaja, ja voin omasta kokemuksestanikin sanoa, ettei tilanteessa olisi ollut omalta kannaltani mitään kurjaa tai epänormaalia ellei sitä oltaisi tuttavapiirissä suureen ääneen päivitelty kurjana ja epänormaalina.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 17:28"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 17:20"]

Olettekokateellisia kun sillä on 1500eur/kk säästössä? Jospa hän ei halua maksaa vuokraa, vaan ostaa päräyttää oman asunnon kunhan valmistuu tai sitten kun saa toitä.

[/quote]

Itae wn ainakaan ole kateellinen, minullakin on säästöjä. Varmaan säästääkin asuntoon, mutta haittapuolena on vanhempien luona asuminen. Vanhemmat tietävät hänen menonsa, ei voi deittailla ja mennä niin rauhassa, ei saa omaa rauhaa kunnolla kotona... esim. Kun treffailee miehiä, joutuu valehtelemaan menevänsä "Minnalle" koska ei halua kertoa kaikista miesjutuistaan. Eli kuten teininä, vaikka on jo aikuinen. Suurin osa ihmisistä kuitenkin arvottaa itsenäisyyden asuntosäästämisen edelle.

Ap

[/quote]

Voi luoja sinun kanssasi! Ehkä kaveriasi ei huvita treffailla ja tykkää olla vanhempiensa kanssa. Kaikki eivät harrasta niitä yhden yön juttuja. Asuin ite kotona 22 vuotiaaksi asti kunnes muutin pois ja hyvin pärjäsin. Älä tee ongelmaa siitä, mikä ei ole ongelma. Ihme oletus, että kaikki tekisivät asiat samalla tavalla kuin sinulla on tapana.

Ps. En vieläkään raahaa randomporukkaa minun ja mieheni kotiin edes aloitteluille ja tykkään vieläkin eniten omasta ja mieheni seurasta.

Minulla on muutamia tuttuja, jotka saavat asumistukea. Pitää olla umpityhmä, jos aikaa ei jää työntekoon opiskelun lomassa.

Minäkin asun vanhemmilla ja säästän. En saa tukia, sillä saan osakkeista liikaa tuloja. Vanhemmat ovat kaikenlisäksi tyytyväisiä, koska kun omistukset ovat hajautettu eri henkilöille myös verot ovat pienemmät.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:17"]

Tilanteista tulee usein vaikeampia, mitä enemmän niitä vierastetaan epänormaaleina. Joskus tosiaan tällaisiin asumisjärjestelyihin ON jokin todellinen syy - mutta se ei tarkoita, että se olisi jokin suuri ongelma tai häpeä.

Esimerkkinä vaikka kreikkalainen tuttavaperhe, joilla tekee taloudellisesti tiukkaa. 35-vuotias tytär asuu vanhempiensa kanssa. Kaikki käyvät töissä, kaikki osallistuvat tasapuolisesti kodinhoitoon ja kustannuksiin. Kaikki voittavat. Kukaan heistä ei näe tässä järjestelyssä mitään outoa tai häpeällistä, ja tytär ei todellakaan ole mikään syrjäytynyt mielenterveyspotilas vaan varsinainen bilehile. Hän ei myöskään ota mitään paineita tilanteestaan. Kestää niin kauan kuin kestää, vaikkei hän kai aio ikuisesti vanhempiensa nurkissa elääkään.

Toinen esimerkki tutuntuttu USA:sta. N. 25-vuotias tytär asuu keskiluokkaisten vanhempiensa kotona, kun ei yksinkertaisesti löydä koulutustaan vastaavia töitä eikä hanttihommilla makseta vuokria kalliilla alueella. Tekee kyllä kotoa käsin kaikenlaisia hommia eikä toki jää passiivisena kököttämään, mutta kokee tilanteensa niin vaikeaksi ja noloksi että on selvästi syrjäytynyt sosiaalisesti. Vanhat kaverit ovat jääneet pois kuvioista eikä uusia kehtaa tavata, kun elämäntilanne on mitä on. Masennustakin kuulemma on tullut kuvioihin. Nuorella aikuisella "kuuluu" noissa piireissä olla jo oma koti ja omat kuviot; jos ei ole, olet epäonnistunut.

Väittäisin, että tuo jälkimmäinen tilanne olisi huomattavasti helpompi ja positiivisempi kaikille, jos suhtautuminen asiaan olisi sama kuin tuolla kreikkalaisperheellä.

[/quote]No 35-vuotiaalla alkaa kyllä mennä jo juna ohitse jos haaveilee joskus omista lapsista.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:49"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:17"]

Tilanteista tulee usein vaikeampia, mitä enemmän niitä vierastetaan epänormaaleina. Joskus tosiaan tällaisiin asumisjärjestelyihin ON jokin todellinen syy - mutta se ei tarkoita, että se olisi jokin suuri ongelma tai häpeä.

Esimerkkinä vaikka kreikkalainen tuttavaperhe, joilla tekee taloudellisesti tiukkaa. 35-vuotias tytär asuu vanhempiensa kanssa. Kaikki käyvät töissä, kaikki osallistuvat tasapuolisesti kodinhoitoon ja kustannuksiin. Kaikki voittavat. Kukaan heistä ei näe tässä järjestelyssä mitään outoa tai häpeällistä, ja tytär ei todellakaan ole mikään syrjäytynyt mielenterveyspotilas vaan varsinainen bilehile. Hän ei myöskään ota mitään paineita tilanteestaan. Kestää niin kauan kuin kestää, vaikkei hän kai aio ikuisesti vanhempiensa nurkissa elääkään.

Toinen esimerkki tutuntuttu USA:sta. N. 25-vuotias tytär asuu keskiluokkaisten vanhempiensa kotona, kun ei yksinkertaisesti löydä koulutustaan vastaavia töitä eikä hanttihommilla makseta vuokria kalliilla alueella. Tekee kyllä kotoa käsin kaikenlaisia hommia eikä toki jää passiivisena kököttämään, mutta kokee tilanteensa niin vaikeaksi ja noloksi että on selvästi syrjäytynyt sosiaalisesti. Vanhat kaverit ovat jääneet pois kuvioista eikä uusia kehtaa tavata, kun elämäntilanne on mitä on. Masennustakin kuulemma on tullut kuvioihin. Nuorella aikuisella "kuuluu" noissa piireissä olla jo oma koti ja omat kuviot; jos ei ole, olet epäonnistunut.

Väittäisin, että tuo jälkimmäinen tilanne olisi huomattavasti helpompi ja positiivisempi kaikille, jos suhtautuminen asiaan olisi sama kuin tuolla kreikkalaisperheellä.

[/quote]No 35-vuotiaalla alkaa kyllä mennä jo juna ohitse jos haaveilee joskus omista lapsista.

[/quote]

Onneksi ei ole koskaan haaveillutkaan, ainakaan omien sanojensa mukaan ;)

t: 45

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:50"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:49"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:17"]

Tilanteista tulee usein vaikeampia, mitä enemmän niitä vierastetaan epänormaaleina. Joskus tosiaan tällaisiin asumisjärjestelyihin ON jokin todellinen syy - mutta se ei tarkoita, että se olisi jokin suuri ongelma tai häpeä.

Esimerkkinä vaikka kreikkalainen tuttavaperhe, joilla tekee taloudellisesti tiukkaa. 35-vuotias tytär asuu vanhempiensa kanssa. Kaikki käyvät töissä, kaikki osallistuvat tasapuolisesti kodinhoitoon ja kustannuksiin. Kaikki voittavat. Kukaan heistä ei näe tässä järjestelyssä mitään outoa tai häpeällistä, ja tytär ei todellakaan ole mikään syrjäytynyt mielenterveyspotilas vaan varsinainen bilehile. Hän ei myöskään ota mitään paineita tilanteestaan. Kestää niin kauan kuin kestää, vaikkei hän kai aio ikuisesti vanhempiensa nurkissa elääkään.

Toinen esimerkki tutuntuttu USA:sta. N. 25-vuotias tytär asuu keskiluokkaisten vanhempiensa kotona, kun ei yksinkertaisesti löydä koulutustaan vastaavia töitä eikä hanttihommilla makseta vuokria kalliilla alueella. Tekee kyllä kotoa käsin kaikenlaisia hommia eikä toki jää passiivisena kököttämään, mutta kokee tilanteensa niin vaikeaksi ja noloksi että on selvästi syrjäytynyt sosiaalisesti. Vanhat kaverit ovat jääneet pois kuvioista eikä uusia kehtaa tavata, kun elämäntilanne on mitä on. Masennustakin kuulemma on tullut kuvioihin. Nuorella aikuisella "kuuluu" noissa piireissä olla jo oma koti ja omat kuviot; jos ei ole, olet epäonnistunut.

Väittäisin, että tuo jälkimmäinen tilanne olisi huomattavasti helpompi ja positiivisempi kaikille, jos suhtautuminen asiaan olisi sama kuin tuolla kreikkalaisperheellä.

[/quote]No 35-vuotiaalla alkaa kyllä mennä jo juna ohitse jos haaveilee joskus omista lapsista.

[/quote]

Onneksi ei ole koskaan haaveillutkaan, ainakaan omien sanojensa mukaan ;)

t: 45

[/quote]No sepäs erikoinen ratkaisu noissa piireissä...

Tämän keskustelun aihe kertoo surullisen paljon suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Omillaan ja yksin pitäisi muka pärjätä (ja haluta pärjätä) jo teini-ikäisenä (siis lapsena!). Mihin on kadonnut perhekeskeisyys?

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:52"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:50"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:49"]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 21:17"]

Tilanteista tulee usein vaikeampia, mitä enemmän niitä vierastetaan epänormaaleina. Joskus tosiaan tällaisiin asumisjärjestelyihin ON jokin todellinen syy - mutta se ei tarkoita, että se olisi jokin suuri ongelma tai häpeä.

Esimerkkinä vaikka kreikkalainen tuttavaperhe, joilla tekee taloudellisesti tiukkaa. 35-vuotias tytär asuu vanhempiensa kanssa. Kaikki käyvät töissä, kaikki osallistuvat tasapuolisesti kodinhoitoon ja kustannuksiin. Kaikki voittavat. Kukaan heistä ei näe tässä järjestelyssä mitään outoa tai häpeällistä, ja tytär ei todellakaan ole mikään syrjäytynyt mielenterveyspotilas vaan varsinainen bilehile. Hän ei myöskään ota mitään paineita tilanteestaan. Kestää niin kauan kuin kestää, vaikkei hän kai aio ikuisesti vanhempiensa nurkissa elääkään.

Toinen esimerkki tutuntuttu USA:sta. N. 25-vuotias tytär asuu keskiluokkaisten vanhempiensa kotona, kun ei yksinkertaisesti löydä koulutustaan vastaavia töitä eikä hanttihommilla makseta vuokria kalliilla alueella. Tekee kyllä kotoa käsin kaikenlaisia hommia eikä toki jää passiivisena kököttämään, mutta kokee tilanteensa niin vaikeaksi ja noloksi että on selvästi syrjäytynyt sosiaalisesti. Vanhat kaverit ovat jääneet pois kuvioista eikä uusia kehtaa tavata, kun elämäntilanne on mitä on. Masennustakin kuulemma on tullut kuvioihin. Nuorella aikuisella "kuuluu" noissa piireissä olla jo oma koti ja omat kuviot; jos ei ole, olet epäonnistunut.

Väittäisin, että tuo jälkimmäinen tilanne olisi huomattavasti helpompi ja positiivisempi kaikille, jos suhtautuminen asiaan olisi sama kuin tuolla kreikkalaisperheellä.

[/quote]No 35-vuotiaalla alkaa kyllä mennä jo juna ohitse jos haaveilee joskus omista lapsista.

[/quote]

Onneksi ei ole koskaan haaveillutkaan, ainakaan omien sanojensa mukaan ;)

t: 45

[/quote]No sepäs erikoinen ratkaisu noissa piireissä...

[/quote]

"Noissa piireissä"? Ai Kreikassako? On siellä veloja siinä missä täälläkin. Nykytilanteessa varmaan enemmänkin kuin aiemmin.

Ja pyöristin itse asiassa kaverini ikää vähän alaspäin. On oikeasti vähän vanhempi jopa.

t: 45

Itse muutin pois kotoa 19-vuotiaana mutta kun osa-aikatyö loppui yliopiston viimeisenä vuotena, muutin takaisin kotiin vuodeksi. Oli oikein mukava asua kotona 25-vuotiaana eikä minulla ollut mitään ongelmaa asian suhteen. Vanhemmat on leppoisia ja mukavia, ja tajuavat että minulla on oma elämäni. Eivät ole tuomitsevia. Olisin voinut asua pitempäänkin mutta muutin työn perässä toiselle paikkakunnalle.

Mielestäni ketjun aloittaja on kummallinen. Ei "itsenäisyyttä" mitata sillä missä fyysisesti sijaitsee yöt. Eli asuuko "omassa asunnossa" vai ei. Itsenäisyys, mitataan henkisenä kykynä elää ja ymmärtää maailmaa, olla vastuussa teoistaan, olla ns aikuinen, itsenäinen. Maksaa omat laskut, hankkii omat rahat laskuihin, ei elä isän tai muun rahoilla.Tuon jälkeen, on aika merkityksetöntä itsenäisyys skaalalla mitattuna, asuuko omassa asunnossa vai mutsin tai faijan vintillä. Tuossa vaiheessa se on lähinnä mielekkyys kysymys, missä on mielekkäintä asua ja mitä aikoo elämässä tehdä. Niinsanotulla itsenäisyys sanalla ja sen merkityksellä ei ole mitään tekemistä enään tuoss vaiheessa.

Asiaa.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2013 klo 00:34"]

Mielestäni ketjun aloittaja on kummallinen. Ei "itsenäisyyttä" mitata sillä missä fyysisesti sijaitsee yöt. Eli asuuko "omassa asunnossa" vai ei. Itsenäisyys, mitataan henkisenä kykynä elää ja ymmärtää maailmaa, olla vastuussa teoistaan, olla ns aikuinen, itsenäinen. Maksaa omat laskut, hankkii omat rahat laskuihin, ei elä isän tai muun rahoilla.Tuon jälkeen, on aika merkityksetöntä itsenäisyys skaalalla mitattuna, asuuko omassa asunnossa vai mutsin tai faijan vintillä. Tuossa vaiheessa se on lähinnä mielekkyys kysymys, missä on mielekkäintä asua ja mitä aikoo elämässä tehdä. Niinsanotulla itsenäisyys sanalla ja sen merkityksellä ei ole mitään tekemistä enään tuoss vaiheessa.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="21.07.2013 klo 17:30"]

Mitä merkitystä asialla on hänen tai teidän kannaltanne? Samahan se on, missä yönsä punkkaa.

[/quote]

Monet näistä kotona asuvista aikamiespojista ovat nimenomaan jumittuneet ja eristäytyneet sinne(vanhempien) kotiin.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194787836370/artikkeli/puheenaihe+pois+pojat+perakamarista+.html

Enkä nyt tarkoita, että ap:n kaveri olisi tällainen.

Kuka 25-vuotis kotona asuva kertoo menonsa vanhemmilleen tai peittelee treffailua? :D ainakin itse en ole joutunut kenellekään kuittailemaan menemisiäni ja tulemisiani, enintään esim lemmikkien takia on kerrottava omista suunnitelmistaan kuten lähteekö muutamaksi päiväksi reissuun tai onko kenties yötä jossain, joka lienee täysin normaalia kaikilta yhdessäasujilta. Mulla on kuitenkin oma huone, oma elämäni, ja taloudellinen vsstuu omalta osaltani. Vanhempien luona asuminen ei tarkoita sitä että on täysi vauva. Eikä vanhemmille pitäisi kuulua nuoren aikuisen elämä muuten kuin normaalin kuulumisten kyselyn kannalta. En ainakaan itse asuisi kotoma jos joutuisin peittelemään esim miehissä käyntiä.

Jos nuori säästää omaan asuntoon, tilapäinen asuminen vanhempien luona on oikeutettu, varsinkin jos kämppä antaa periksi. Toki siinä tapauksessa sosiaalisen elämän ja treffailun on tapahduttava jossain muualla.

Kaveri asui todella pitkään vanhempiensa luona. Asui hetken jopa aviopuolisonsa kanssa siellä kunnes muuttivat toiselle paikkakunnalle. Taisi muuttaa vasta 28-vuotiaana pois. Kyllähän se hieman ihmetytti kun itse odotin sitä että pääsee pois vanhempiensa nurkista ja olemaan itsensä herra. Mutta kaverini on itsenäinen ja järkevä ihminen etten ikinä ajatellut että hän elelee vanhemmillaan koska ei osaa aikuistua. Taisi olla vain olosuhteista kiinni ja olihan hän tavallaan talossa asumassa omassa osiossaaan.