Yliopisto ja syrjiminen (epäonnistunut esitelmä)

Ap jännitys on ikävä juttu. Voit kokeilla hengitysharjoituksia, vaikka kyykkyjen tekemistä, tyypilliset vesipullokonstit jne. Joillekin auttaa vaikka mielikuvaharjoittelu.

Oletko koskaan miettinyt mikä on juurisyy jännitykseesi? Pelkäätkö että olet ruma, tyhmä tai muuta arvostelua? Opettajalta vai oppilailta?

Katkeroituneita syrjittyjä on enemmän kuin tiedätkään mutta ei ole hyötyä katkeroitumisesta. 

Kuinkahan monesti ap:n kaltaisissa tilanteissa syrjityksi kokija itsessään sairastaakin paranoidista skitsofreniaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras tietysti jos pystyisit itse kysymään näiltä ignoorajilta, mikä hiertää pöllönsilmää. Ymmärrän kyllä, jos se tuntuu vaikealta. Ota yhteys johonkin opettajaan/ohjaajaan. Kyllä sinullakin on oikeus opiskella ilman syrjintää, vaikka olisit kuinka ujo.

Tällaisia kiusaajia on myös yliopistoissa.

Ap:tahan ei aktiivisesti kiusata tai syrjitä, vaan muut vaan ei halua erityisesti olla kavereita hänen kanssa. Ei tällaiselle kukaan mitään voi, eikä yliopistoissa ole tapana tällaisesta mitään rutista. Kuulostaa ihan päiväkotitouhulta että opettajien pitäisi puuttua siihen ketkä on kavereita keskenään ja ketkä ei.

Juu ei tarvitse olla kavereita, mutta tuon ikäisten pitäisi osata edes moikata ja sanoa jotain. Tuo näkymättömänä pitäminen on pikkulasten touhuja. 

Jos aloittajaa oikeasti pelottaa ja ahdistaa palata yliopistoon, ei ole mikään pikkuongelma. 

Hmm, ei kyllä mun opiskellessa porukka moikkaillut yliopistossa kuin omia kavereitaan. Niitä oli tiettyjä pääosin bileissä tutustuneita kaveriporukoita jotka jutteli ja moikkaili mutta muuten muut hipsivät paikoilleen luentosalissa ihan hiljakseen eikä kukaan moikannut tai jutellut, eikä odottanut sellaista.

No ei yllätä kyllä yhtään. Me suomalaisethan ei tunnetusti osata katsoa silmiin, sanoa terve tai hymyillä. Ihan liian vaikeeta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras tietysti jos pystyisit itse kysymään näiltä ignoorajilta, mikä hiertää pöllönsilmää. Ymmärrän kyllä, jos se tuntuu vaikealta. Ota yhteys johonkin opettajaan/ohjaajaan. Kyllä sinullakin on oikeus opiskella ilman syrjintää, vaikka olisit kuinka ujo.

Tällaisia kiusaajia on myös yliopistoissa.

Ap:tahan ei aktiivisesti kiusata tai syrjitä, vaan muut vaan ei halua erityisesti olla kavereita hänen kanssa. Ei tällaiselle kukaan mitään voi, eikä yliopistoissa ole tapana tällaisesta mitään rutista. Kuulostaa ihan päiväkotitouhulta että opettajien pitäisi puuttua siihen ketkä on kavereita keskenään ja ketkä ei.

Juu ei tarvitse olla kavereita, mutta tuon ikäisten pitäisi osata edes moikata ja sanoa jotain. Tuo näkymättömänä pitäminen on pikkulasten touhuja. 

Jos aloittajaa oikeasti pelottaa ja ahdistaa palata yliopistoon, ei ole mikään pikkuongelma. 

Hmm, ei kyllä mun opiskellessa porukka moikkaillut yliopistossa kuin omia kavereitaan. Niitä oli tiettyjä pääosin bileissä tutustuneita kaveriporukoita jotka jutteli ja moikkaili mutta muuten muut hipsivät paikoilleen luentosalissa ihan hiljakseen eikä kukaan moikannut tai jutellut, eikä odottanut sellaista.

No ei yllätä kyllä yhtään. Me suomalaisethan ei tunnetusti osata katsoa silmiin, sanoa terve tai hymyillä. Ihan liian vaikeeta. 

Niillä luennoilla on usein jopa satoja ihmisiä ja ei ole mitään yhtenäistä ”luokan porukkaa” joka olisi usein koossa. Siellä on yhdellä kurssilla sekaisin pääaineopiskelijoita eri vuosikertoja ja sivuaineopiskelijoita monista eri pääaineesta. Tuntuisi oudolta yrittää kaikkia näitä vieraita satoja ihmisiä alkaa moikkailemaan.

Ap, tunnistan itseni kirjoituksestasi. Minulle lukiossa esitelmien pito oli todella vaikeaa ja nykyisin opetan yliopistolla! Se vie aikansa, mutta koita pitää mielessä että joka kerta kun esiinnyt niin sitä helpommaksi se tulee. Siitä voi tulla ihan kivaakin.

Kyllä syrjintää voi olla, mutta mietin että oletkohan jännittäessäsi ylitulkinnut kurssikavereiden reaktioita? :) Itse en ekana yliopistovuonna tutustunut opiskelukavereihin mutta sitten myöhempinä vuosina kun näki samoja ihmisiä eri kursseilla eri porukoissa niin heihin alkoi tutustumaan ja ryhmätöissä kannattaa hakeutua aina uusiin ryhmiin niin tutustuu uusiin ihmisiin.

Kyllä sinä vielä paikkasi löydät!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras tietysti jos pystyisit itse kysymään näiltä ignoorajilta, mikä hiertää pöllönsilmää. Ymmärrän kyllä, jos se tuntuu vaikealta. Ota yhteys johonkin opettajaan/ohjaajaan. Kyllä sinullakin on oikeus opiskella ilman syrjintää, vaikka olisit kuinka ujo.

Tällaisia kiusaajia on myös yliopistoissa.

Ap:tahan ei aktiivisesti kiusata tai syrjitä, vaan muut vaan ei halua erityisesti olla kavereita hänen kanssa. Ei tällaiselle kukaan mitään voi, eikä yliopistoissa ole tapana tällaisesta mitään rutista. Kuulostaa ihan päiväkotitouhulta että opettajien pitäisi puuttua siihen ketkä on kavereita keskenään ja ketkä ei.

Juu ei tarvitse olla kavereita, mutta tuon ikäisten pitäisi osata edes moikata ja sanoa jotain. Tuo näkymättömänä pitäminen on pikkulasten touhuja. 

Jos aloittajaa oikeasti pelottaa ja ahdistaa palata yliopistoon, ei ole mikään pikkuongelma. 

Hmm, ei kyllä mun opiskellessa porukka moikkaillut yliopistossa kuin omia kavereitaan. Niitä oli tiettyjä pääosin bileissä tutustuneita kaveriporukoita jotka jutteli ja moikkaili mutta muuten muut hipsivät paikoilleen luentosalissa ihan hiljakseen eikä kukaan moikannut tai jutellut, eikä odottanut sellaista.

No ei yllätä kyllä yhtään. Me suomalaisethan ei tunnetusti osata katsoa silmiin, sanoa terve tai hymyillä. Ihan liian vaikeeta. 

Ihan hyvin kelpaa minulle, että jokaista vastaantulijaa ei tervehditä. En ymmärrä edes viereisellä työpisteellä istuvan tervehtimistä, vaikka se tapana onkin. En minä saa siitä mitään sosiaalisuuden riemua. Tuskin hänkään.

Vierailija kirjoitti:

Ap, tunnistan itseni kirjoituksestasi. Minulle lukiossa esitelmien pito oli todella vaikeaa ja nykyisin opetan yliopistolla! Se vie aikansa, mutta koita pitää mielessä että joka kerta kun esiinnyt niin sitä helpommaksi se tulee. Siitä voi tulla ihan kivaakin.

Kyllä syrjintää voi olla, mutta mietin että oletkohan jännittäessäsi ylitulkinnut kurssikavereiden reaktioita? :) Itse en ekana yliopistovuonna tutustunut opiskelukavereihin mutta sitten myöhempinä vuosina kun näki samoja ihmisiä eri kursseilla eri porukoissa niin heihin alkoi tutustumaan ja ryhmätöissä kannattaa hakeutua aina uusiin ryhmiin niin tutustuu uusiin ihmisiin.

Kyllä sinä vielä paikkasi löydät!

En lupailisi mitään ilman katetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras tietysti jos pystyisit itse kysymään näiltä ignoorajilta, mikä hiertää pöllönsilmää. Ymmärrän kyllä, jos se tuntuu vaikealta. Ota yhteys johonkin opettajaan/ohjaajaan. Kyllä sinullakin on oikeus opiskella ilman syrjintää, vaikka olisit kuinka ujo.

Tällaisia kiusaajia on myös yliopistoissa.

Ap:tahan ei aktiivisesti kiusata tai syrjitä, vaan muut vaan ei halua erityisesti olla kavereita hänen kanssa. Ei tällaiselle kukaan mitään voi, eikä yliopistoissa ole tapana tällaisesta mitään rutista. Kuulostaa ihan päiväkotitouhulta että opettajien pitäisi puuttua siihen ketkä on kavereita keskenään ja ketkä ei.

Juu ei tarvitse olla kavereita, mutta tuon ikäisten pitäisi osata edes moikata ja sanoa jotain. Tuo näkymättömänä pitäminen on pikkulasten touhuja. 

Jos aloittajaa oikeasti pelottaa ja ahdistaa palata yliopistoon, ei ole mikään pikkuongelma. 

Hmm, ei kyllä mun opiskellessa porukka moikkaillut yliopistossa kuin omia kavereitaan. Niitä oli tiettyjä pääosin bileissä tutustuneita kaveriporukoita jotka jutteli ja moikkaili mutta muuten muut hipsivät paikoilleen luentosalissa ihan hiljakseen eikä kukaan moikannut tai jutellut, eikä odottanut sellaista.

No ei yllätä kyllä yhtään. Me suomalaisethan ei tunnetusti osata katsoa silmiin, sanoa terve tai hymyillä. Ihan liian vaikeeta. 

Mua pidetään varmaan koulussa ihan friikkinä kun jos vaikka auditorioon tullessa osuu katsekontakti jonkun kanssa niin kyllä minä pienesti hymyilen, en siis toki mitään leveää hammashymyä. Joskus katseet takaisinpäin onkin vähän tyyliä "mitäs v*ttua kyyläät", mutta ihan sama :D joskus tulee takaisin hymy, mielestäni luo mukavaa yleistä ilmapiiriä pienet eleet.

Ohis

Itsellä oli kanssa paha esiintymiskammo ja edelleen jonkun puheen pitäminen tuottaisi kyllä tuskaa.

Mutta näin vinkkinä millä itse olen selvinnyt nyt ekan vuoden AMKissa että reilusti kun sinne yleisön eteen menin niin sanoin aluksi että olen esiintymiskammoinen ja toivon ymmärrystä jos/kun esitys ei tule välttämättä luontevasti ja ole esiintymisen vaikeuden vuoksi yhtä hyvä kuin monella muulla. Myönnät siis pelkosi.

Se helpottaa omaa esittämistä lopulta kun tietää että muut tietävät ettei ole helppo nakki. Joskus sieltä löytyy joukosta muutama rohkaiseva hymy ja on sanottukin että kyllä se siitä ja tsempattu. Toki ikävää ap jos sinua tuolla tavalla muut kohtelee asian vuoksi jolle et mitään voi siinä tilanteessa. Parasta olisi vain kysyä suoraan. Ottaa kissa pöydälle. Helppoa tietenkään tuo ei ole eikä monella löydy kyllä pokkaa siihen kun on valmiiksi syrjitty. Toisaalta et voi hävitä mitään, mutta voit ehkä rakentaa siltaa uudelleen omalta osalta. Se on sitten muiden käsissä miten ottavat sinut vastaan ja jos ei tuota tulosta niin keskityt vain opintoihin ja yrität kavereita saada muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tunnistan itseni kirjoituksestasi. Minulle lukiossa esitelmien pito oli todella vaikeaa ja nykyisin opetan yliopistolla! Se vie aikansa, mutta koita pitää mielessä että joka kerta kun esiinnyt niin sitä helpommaksi se tulee. Siitä voi tulla ihan kivaakin.

Kyllä syrjintää voi olla, mutta mietin että oletkohan jännittäessäsi ylitulkinnut kurssikavereiden reaktioita? :) Itse en ekana yliopistovuonna tutustunut opiskelukavereihin mutta sitten myöhempinä vuosina kun näki samoja ihmisiä eri kursseilla eri porukoissa niin heihin alkoi tutustumaan ja ryhmätöissä kannattaa hakeutua aina uusiin ryhmiin niin tutustuu uusiin ihmisiin.

Kyllä sinä vielä paikkasi löydät!

En lupailisi mitään ilman katetta. 

Olen tuon alkuperäisen kirjoittaja. Tämä on vähän ikävästi sanottu. En mielestäni kyllä ole lupaillut mitään. Yliopisto tuntuu varmasti alkuun erilaiselta ja mitä itse olen jutellut tutuilleni niin tosi monella on ensimmäisenä vuonna sellainen olo, että ei oikein sovi sinne joukkoon. Useimmiten se sitten hälvenee ajan kuluessa. Tähän voi auttaa myös opinto-ohjaajille tai psykologeille juttelu, jos kokee että puhuminen jollekin auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tunnistan itseni kirjoituksestasi. Minulle lukiossa esitelmien pito oli todella vaikeaa ja nykyisin opetan yliopistolla! Se vie aikansa, mutta koita pitää mielessä että joka kerta kun esiinnyt niin sitä helpommaksi se tulee. Siitä voi tulla ihan kivaakin.

Kyllä syrjintää voi olla, mutta mietin että oletkohan jännittäessäsi ylitulkinnut kurssikavereiden reaktioita? :) Itse en ekana yliopistovuonna tutustunut opiskelukavereihin mutta sitten myöhempinä vuosina kun näki samoja ihmisiä eri kursseilla eri porukoissa niin heihin alkoi tutustumaan ja ryhmätöissä kannattaa hakeutua aina uusiin ryhmiin niin tutustuu uusiin ihmisiin.

Kyllä sinä vielä paikkasi löydät!

En lupailisi mitään ilman katetta. 

Olen tuon alkuperäisen kirjoittaja. Tämä on vähän ikävästi sanottu. En mielestäni kyllä ole lupaillut mitään. Yliopisto tuntuu varmasti alkuun erilaiselta ja mitä itse olen jutellut tutuilleni niin tosi monella on ensimmäisenä vuonna sellainen olo, että ei oikein sovi sinne joukkoon. Useimmiten se sitten hälvenee ajan kuluessa. Tähän voi auttaa myös opinto-ohjaajille tai psykologeille juttelu, jos kokee että puhuminen jollekin auttaa.

Miksi tosiasioista puhuminen on ikävästi sanottu. Syrjäytyneitä on ja tulee aina olemaan ihmisten ollessa kyseessä. Rutattua paperia ei saa enää ehjäksi vai miten se meni.

Minusta on aika ahdistavaa lukea, kuinka joku ulkoistaa noin paljon vastuuta omasta itsestään muille. Olen ollut katsomassa esitelmää, jossa esiintyjä -pyörtyi- kesken puheensa koska jännitti niin paljon. Ei sitä kukaan muistanut enää seuraavalla viikolla koska esiintyjä itse ei alkanut kantaa kokemusta sydämessään ja säteillyt sitä koko ympäristöönsä. Elämä on valintoja. Jännittäjälläkin.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monesti ap:n kaltaisissa tilanteissa syrjityksi kokija itsessään sairastaakin paranoidista skitsofreniaa?

sinä

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika ahdistavaa lukea, kuinka joku ulkoistaa noin paljon vastuuta omasta itsestään muille. Olen ollut katsomassa esitelmää, jossa esiintyjä -pyörtyi- kesken puheensa koska jännitti niin paljon. Ei sitä kukaan muistanut enää seuraavalla viikolla koska esiintyjä itse ei alkanut kantaa kokemusta sydämessään ja säteillyt sitä koko ympäristöönsä. Elämä on valintoja. Jännittäjälläkin.

Ai että ihan ahdistaa, paipai. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika ahdistavaa lukea, kuinka joku ulkoistaa noin paljon vastuuta omasta itsestään muille. Olen ollut katsomassa esitelmää, jossa esiintyjä -pyörtyi- kesken puheensa koska jännitti niin paljon. Ei sitä kukaan muistanut enää seuraavalla viikolla koska esiintyjä itse ei alkanut kantaa kokemusta sydämessään ja säteillyt sitä koko ympäristöönsä. Elämä on valintoja. Jännittäjälläkin.

Ai että ihan ahdistaa, paipai. 

No on se tosi ahdistavaa siinä valossa, että olen kärsinyt hirveästi jännityksestä koko elämäni ja se ei helpottanut sillä että rupesin kutsumaan toisia syrjijöiksi. Se on väärä polku. Eli älä sitä sönkötä että en tiedä ahdistuksesta mitään.

Kannattaa opiskella loppuun, vaikka viimeisillä voimienrippeillä. Itse lopetin opiskelut juuri pelkojen takia, eikä minulla ole ammattia. Olen tehnyt hanttihommia, joita inhoan yli kaiken. Lopputulos: köyhä, työkyvytön ja yksinäinen luuseri.