Oikeasti älykkäät ihmiset, miten havainnoitte maailmaa?

Mutta suotuisaa ja loistavaa päivää jokaiselle; tyhmälle, älykkäälle, ja joka ei vielä tiedä kumpi on.

Minulla alkaa nyt työt, ja tämä päivä ei mene teidän kanssa leikkiessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielessä kulkee jatkuva kommenttiraita, jota on vaikea sammuttaa edes yöksi. Aiheet vaihtelevat, mutta laajasti yhteiskuntaa, ihmistä, biologiaa, avaruutta, mieltä ja ajattelua, logosentrismiä, Foucaultin vaikutusta uusliberalismiin, uskonnondidaktiikkaa, predikaattilogiikkaa, pornografian suggestiivisuutta, historiankirjoituksen luonnetta, vastaentropiaa, jumaluskoa, ihan mitä vaan. Aina nopeammin ja usein myös laajemmin kuin ympärillä olevat ihmiset. Olen dosenttitason tutkija ja omasta tutkimusaiheestani pystyn keskustelemaan ehkä kymmenen ihmisen kanssa maailmassa. Nauran joukossa aina puoli sekuntia ennen muita ja olen yleiseltä dispositioltani huvittunut tai pohjattoman surullinen, tai molempia samanaikaisesti. Välillä kaikki on ihan liikaa, mutta usein tunnen oloni tyhjäksi.

Tulipa sieltä kerrassaan riemastuttavan stereotyyppinen sepustus hienon kuuloisella terminologialla mentaalisesti masturboivalta perusakateemikkotyypiltä, joka ilmeisesti pitänee itseään hieman ihmeellisempänä kuin onkaan, tai ainakin on yleiseltä dispositioltaan varsin tekotieteellinen. Raikuvat aplodit; Foucault, entropia ja pornografian suggestiivisuus mainittu! Nauratkin vielä joukossa puoli sekuntia ennen muita. Kyllä olet varsinainen yli-ihminen. Mihin muuten unohdit Nietzschen?

Aattele minkä etumatkan ihminen saa elämässään sillä puolella sekunnilla.

Jää kyllä valitettavasti hieman epäselväksi millaisen etumatkan muita puoli sekuntia nopeammalla höröttämisellä saavuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tästä tulee palstan pisin ketju koska palstalle eivät kirjoita kuin Suomen älykkäimmät, niin kuin on jo nähty.

Enää ei tarvitse miettiä, mitä deittipalstoilla vaadittu "älykkyys" on. :D

Joo, taitaa tässä ketjussa läyhäävä(t) jankuttaja(t) olla niitä samoja, jotka ihmettelee, miksi tinderissä tulee vaan niitä rumia matcheja ja siitä katkeroituneena sitten tungetaan sotkemaan kaikki asialliset keskustelut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on vain palava halu lytätä toisia ja nostaa itseään jalustalle.

T. fernetin lipittäjä,tosin nyt juon olutta

Siis on.

Minulla on itsellä sellainen lapsekkuus ja pirullisuus, että jos joku nostaa itsensä jakkaralle, niin potkaisen sitä jakkaraa.

Se on ihanaa kun se mu l kku rämähtää sieltä alas ja repii p er se   ensä.

Olenko tästä ylpeä?

En kerro.

Luulet ilmeisesti olevasi nokkela? Voin kertoa sellaisen elämän realiteetin, että itseään älykkäämmän tai itseään isomman jakkaraa ei kannata potkia. Se on taistelu, jota et voita. Kerran kun potkaiset väärää jakkaraa tuut saamaan nenillesi niin ettet sitä unohda.

Tuossa on nyt se ongelma, ettei itseäni isommat ja älykkäämmät tarvitse mitään jakkaroita.

Tiedätkö millaiset tarvitsevat jakkaran?

Tästä näkee sen eron havainnointikyvyssä. Kun sinua isompi henkilö kiipeää jakkaralle, sinä näet vain sen jakkaran ja mahdollisuuden pudottaa henkilöä. Kuvittelet pääseväsi siten itse ylöspäin, kun vedät muita alas. Mutta et tajua, että putoamisen jälkeenkin se henkilö on sinua isompi. Ja vihainen. Jakkaran potkiminen ei muuta elämän realiteettia.

Ehkä esimerkki kertoo jotain.

Etsin vakavaa hitautta aiheuttavaa ongelmaa suuresta Hyper-V/SAN-ympäristöstä. Asialla oli konsultteja kolmesta eri yrityksestä, joista jokaisella oli oma vastuualueensa (rauta/virtualisointikerros, tietokannat ja sovelmat). Kaikki syyttivä toisiaan hitaudesta ja asiakkaan hermot alkoivat kiristyä.

Oma vastuualueeni oli rauta/virtualisointikerros, joista tiesin, että ne toimivat oikein koska olin ne itse suunnitellut ja tunsin ne kuin omat taskuni. SQL-tietokantojen toiminnasta tiesin hyvin vähän, mutta logiikka saneli, että näin vakavat häiriöt viittasivat nimenomaan tietokantoihin. Tietokannoista vastuussa olevat kiistivät tietenkin ehdottomasti tämän mahdollisuuden ja syyttivät rautaa tehottomuudesta. Opiskelin viikon omaehtoisesti SQL-tietokantojen toimintaa kyseessä olevan ongelman näkökulmasta ja menin itse sisään järjestelmään, josta löysin tietokannasta raportointiprosessin, joka yksinään imuroi yli 50% kaikesta I/O:sta...

Ihmisellä on tapumus yliarvioida oma älynsä ja nähdä samankaltaiset ja samalla tavalla ajattelevat älykkäämpinä. On myös narsistinen piirre nostaa itsensä muiden yläpuolelle, olla ylimielinen ja vähättelevä. Ainakin tätä epäilen niiden kohdalla, jotka eivät "jaksa" itseään tyhmempiä. Kyse voi olla myös ilmiöstä, jossa ihan tavis kuvittelee itsestään suuria, eikä ymmärrä toisenlaisia ajatuksia tai yhtä hyviä tapoja elää oman kuplansa ulkopuolella. Ylipäätään muiden vähättelijät ovat aina sisimmässään epävarmoja itsestään ja osaamisestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on vain palava halu lytätä toisia ja nostaa itseään jalustalle.

T. fernetin lipittäjä,tosin nyt juon olutta

Siis on.

Minulla on itsellä sellainen lapsekkuus ja pirullisuus, että jos joku nostaa itsensä jakkaralle, niin potkaisen sitä jakkaraa.

Se on ihanaa kun se mu l kku rämähtää sieltä alas ja repii p er se   ensä.

Olenko tästä ylpeä?

En kerro.

Luulet ilmeisesti olevasi nokkela? Voin kertoa sellaisen elämän realiteetin, että itseään älykkäämmän tai itseään isomman jakkaraa ei kannata potkia. Se on taistelu, jota et voita. Kerran kun potkaiset väärää jakkaraa tuut saamaan nenillesi niin ettet sitä unohda.

Tuossa on nyt se ongelma, ettei itseäni isommat ja älykkäämmät tarvitse mitään jakkaroita.

Tiedätkö millaiset tarvitsevat jakkaran?

Tästä näkee sen eron havainnointikyvyssä. Kun sinua isompi henkilö kiipeää jakkaralle, sinä näet vain sen jakkaran ja mahdollisuuden pudottaa henkilöä. Kuvittelet pääseväsi siten itse ylöspäin, kun vedät muita alas. Mutta et tajua, että putoamisen jälkeenkin se henkilö on sinua isompi. Ja vihainen. Jakkaran potkiminen ei muuta elämän realiteettia.

Tuollaiset tyypit kaiken lisäksi yleensä vaan kuvittelevat sen jakkaran. Omassa ylimielisyydessään eivät hyväksy toisia paremmaksi vaan keksivät selitykseksi jotain jakkaroita päästäkseen toteuttamaan sadismiaan. Anonyymilla nettipalstalla kaikki on tietenkin vain oman pään sisäistä teatteria ja muille henkilö näytttäytyy kokovartalokyr?@n@.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas tämä eskaloitunut. Yli 1160 viestiä ihmisiltä, ketkä kokevat olevansa älykkäämpiä kuin useimmat. Olisi mielenkiintoista nähdä tästä tilastoja. Jos tästä tehtäisiin tilasto, niin olisi helppoa saada vauva.fi av palsta näyttämään siltä, kuin kyseessä oli huippuälykköjen kerma ja ihan valmiina ratkomaan kaikki maailman ongelmat yhden topicin alla. Kyvykkyyttäkin tuntuisi olevan, ainakin palstailijoiden oman käsityksen mukaan.

Täysin odotettavaa ja toistuu aina uudelleen. Jos mitenkään aihe sivuaa älykkyyttä, se kuormittuu älykkyystestien kieltäjistä, älykkäiden haukkujista ja itseään selvästi ylioptimistisesti älykkäinä pitävien mesoamisesta. Minusta on todistetusti älykkäänä mukava tökkiä näitä muurahaispesiä. Kun täysin neutraalisti totean olevani huippuälykäs, kehumatta tai ylentämättä itseäni mitenkään, kimppuun hyökkää joku lapsellisin mt-eläkeläis-larppaus-kakkapöksy -neronleimauksin. Saan siitä jotain perverssiä riemua, kun kaava toistuu ja ennakko-olettamat vahvistuvat. Vähän käy sääliksikin ihmisiä joille toisten jossain yhdessä suhteessa parempi kyvykkyys on noin kipeä asia. Kannattaisi ehkä keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja rakentamaan elämässään niiden varaan. Kaikille kuitenkin on sijansa.

Aivan. Minä taas väsyn ja raivostun. Sitten lyön luun kurkkuun ja saan yleensä jankkaajan hiljennettyä. Kaikki energia menee lopulta siihen.

Ymmärrettävä pakoreaktio heikolta ahdingossa.

Voiko se olla sitä että haluaa kokoajan imeä tietoa vähän kaikesta,mutta sitten vanhemmiten alkaakin ajatteleen että ois helpompaa elää kun ei oikein tietäis tai välittäis mistään  mitään ?

T. fernetti, mutta kolmas konjamiinikahvi jo mennyt, kohta kauppana hakeen olutta.

Katsotaan jos illalla keksin parempia juttuja  kun promillet nousee taas.

Vierailija kirjoitti:

Voiko se olla sitä että haluaa kokoajan imeä tietoa vähän kaikesta,mutta sitten vanhemmiten alkaakin ajatteleen että ois helpompaa elää kun ei oikein tietäis tai välittäis mistään  mitään ?

T. fernetti, mutta kolmas konjamiinikahvi jo mennyt, kohta kauppana hakeen olutta.

Katsotaan jos illalla keksin parempia juttuja  kun promillet nousee taas.

Ainakin alkoholilla saa hyvin annettua sopivasti tasoitusta vähemmän älykkäille. Toimii ihan oikeasti ja itsekin sovellan samaa käytäntöä. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun pohjattoman alhainen oksennus ei ole edes syy, miksi en alun alkajaan olisi halunnut kertoa teille tenttaajille ja kyselijöille "mitä hyvää minä paha ihmishirviö olen elämässäni tehnyt".

Ette tule koskaan ymmärtämään syytä, se on teille täysin ulottumattomissa.

Ette tule koskaan elämässänne tekemään mitään vilpitöntä hyvää tekoa, niin teille jää asia avautumatta.

Edeltänyt kommentoija on asiaton, mutta tässä ja edellä olet nostanut esiin mielenkiintoisia piirteitä maailmankuvastasi. Arvostat hyviä tekoja silloin, jos niiden on ollut hyvä tarkoitus. Lisäksi annat pahatkin teot anteeksi, jos ihminen on "sisältä hyvä". Mitä kuitenkaan on tämä sisäinen hyvyys, jos ihmisen teot ovat painoarvoltaan pahoja ja ihmisiä vahingoittavia? Jos sisäinen hyvyys ei näy ulospäin, eikö kyseessä ole valtava ristiriita ihmisen ajatusten ja tekojen väillä? Voitaisiinko jopa sanoa, että minäkuva on vahvasti vääristynyt, koska todellisuudet eivät kohtaa? Vihasi tätä aloitusta kohtaan johtuu ilmeisesti siitä, että yhdistät tekopyhyyden ja itsestään mairittevasti puhumisen toisiinsa. Näet, että lahjakkaan tulisi perisuomalaisesti pitää kynttiläänsä vakan alla, jopa anonyymillä keskustelupalstalla ja aiheesta kysyttäessä. Esitän vastalauseen: onko lopulta mikään ihmisen hyvä teko täysin pyyteetön, vaikka päälle päin siltä näyttäisikin? Esimerkiksi laitapuolen kulkijan auttaminen tuottaa monille hyvää mieltä ja tarkoituksen tunnetta, vaikkei sitä kellekään mainostaisi. Ja toisaalta, onko tässä mitään pahaakaan? Eikö kaameampaa olisi, jos ihminen ei kokisi tuossa lainkaan positiivisia eikä negatiivisiä tuntemuksia? Itse näen todellisen tekopyhyyden sellaisena, jossa tekojen ja niiden mainostamisen välillä on vahva epäsymmetria. Esimerkkitapauksena: miljardööri mainostaa lahjoittaneensa miljoonan hyväntekeväisyyteen ja luo tällä suurella uhrauksella kuvaa itsestään pyhimyksenä. Hurskas rouva käy viikoittain messussa ja lahjoittaa rahaa raamatun tutkimiseen, mutta kiertää kaukaa kerjäläiset kadulla. Jos sama miljardööri lahjoittaisi puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen ja mainostaisi tätä, tilanne olisi mielestäni toinen. Mukana olisi nytkin itsekkyyttä, mutta toisaalta tällainen voi luoda muillekin miljardööreille vertaispainetta tehdä aidosti vaikuttavia tekoja. Eivätkö taustalla olevat ajatukset ja itsekkäät motiivit ole mitättömiä verrattuna varsinaiseen tekoon seurauksineen? Samaan tapaan some-kanavat voivat kannustaa ihmisiä tekemään hyviä asioita, vaikka taustalla olisikin halu kerätä tykkäyksiä. Esimerkiksi verenluovuttamisen mainostaminen ja "veriryhmien" perustaminen on sosiaaliseen vertaispaineeseen liittyvä keino, jolla saadaan ihmiset tukemaan yhteistä hyvää. Onko tässäkään mitään väliä sillä, että liimana toimii ihmisten halu saada sosiaalista arvostusta, eikä pyyteetön hyvänteko? Tässä aloituksessa tilanne on se, että joku "keskivertoälykäs" on pyytänyt keskivertoa älykkäämpiä kertomaan kokemusmaailmastaan. Jotkut varmasti  pönkittävät tässä egoaan, mutta se on kyllä anonyymillä palstalla lopulta todella laiha lohtu. Eikö tällaiset egoilijat voisi muutenkin jättää omaan rauhaansa ja ruokkia aidosti positiivista keskustelua, toisiaan haukkumatta? Joku voi saada tästä jopa arvokasta ymmärrystä siihen, millä tavoin älykkääksi mielletyt ajattelevat ja toimivat yhteiskunnassa. Keskustelu voi poistaa turhia myyttejä älykkyyden ympäriltä. Älykkäät eivät useimmiten ole super-ihmisiä, vaan voi olla että heillä ajatus juoksee vain hiukan keskivertoa nopeammin. Ihmisyhteisössä tämä voi luoda kilpailuetuja laajaa lukeneisuutta vaativilla aloilla, mutta toisaalta monet älykkäät ovat myös hyvin empatiakykyisiä ja haluavat käyttää kykyjään yhteiseksi hyväksi. Mukana on toki muutamia psykopaatteja ja itsekkäitä henkilöitä, mutta nämä ovat pieni ja kurja alajoukko. Toisaalta, verrattuna johonkin ulkoavaruuden älylliseen lajiin, ihmisälykkyyden vaihtelut ovat luultavasti merkityksettömän pieniä. Tälläinen laji lienee paljon ihmistä älykkäämpi tai tyhmempi.

Moraalifilosofi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun pohjattoman alhainen oksennus ei ole edes syy, miksi en alun alkajaan olisi halunnut kertoa teille tenttaajille ja kyselijöille "mitä hyvää minä paha ihmishirviö olen elämässäni tehnyt".

Ette tule koskaan ymmärtämään syytä, se on teille täysin ulottumattomissa.

Ette tule koskaan elämässänne tekemään mitään vilpitöntä hyvää tekoa, niin teille jää asia avautumatta.

Edeltänyt kommentoija on asiaton, mutta tässä ja edellä olet nostanut esiin mielenkiintoisia piirteitä maailmankuvastasi. Arvostat hyviä tekoja silloin, jos niiden on ollut hyvä tarkoitus. Lisäksi annat pahatkin teot anteeksi, jos ihminen on "sisältä hyvä". Mitä kuitenkaan on tämä sisäinen hyvyys, jos ihmisen teot ovat painoarvoltaan pahoja ja ihmisiä vahingoittavia? Jos sisäinen hyvyys ei näy ulospäin, eikö kyseessä ole valtava ristiriita ihmisen ajatusten ja tekojen väillä? Voitaisiinko jopa sanoa, että minäkuva on vahvasti vääristynyt, koska todellisuudet eivät kohtaa? Vihasi tätä aloitusta kohtaan johtuu ilmeisesti siitä, että yhdistät tekopyhyyden ja itsestään mairittevasti puhumisen toisiinsa. Näet, että lahjakkaan tulisi perisuomalaisesti pitää kynttiläänsä vakan alla, jopa anonyymillä keskustelupalstalla ja aiheesta kysyttäessä. Esitän vastalauseen: onko lopulta mikään ihmisen hyvä teko täysin pyyteetön, vaikka päälle päin siltä näyttäisikin? Esimerkiksi laitapuolen kulkijan auttaminen tuottaa monille hyvää mieltä ja tarkoituksen tunnetta, vaikkei sitä kellekään mainostaisi. Ja toisaalta, onko tässä mitään pahaakaan? Eikö kaameampaa olisi, jos ihminen ei kokisi tuossa lainkaan positiivisia eikä negatiivisiä tuntemuksia? Itse näen todellisen tekopyhyyden sellaisena, jossa tekojen ja niiden mainostamisen välillä on vahva epäsymmetria. Esimerkkitapauksena: miljardööri mainostaa lahjoittaneensa miljoonan hyväntekeväisyyteen ja luo tällä suurella uhrauksella kuvaa itsestään pyhimyksenä. Hurskas rouva käy viikoittain messussa ja lahjoittaa rahaa raamatun tutkimiseen, mutta kiertää kaukaa kerjäläiset kadulla. Jos sama miljardööri lahjoittaisi puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen ja mainostaisi tätä, tilanne olisi mielestäni toinen. Mukana olisi nytkin itsekkyyttä, mutta toisaalta tällainen voi luoda muillekin miljardööreille vertaispainetta tehdä aidosti vaikuttavia tekoja. Eivätkö taustalla olevat ajatukset ja itsekkäät motiivit ole mitättömiä verrattuna varsinaiseen tekoon seurauksineen? Samaan tapaan some-kanavat voivat kannustaa ihmisiä tekemään hyviä asioita, vaikka taustalla olisikin halu kerätä tykkäyksiä. Esimerkiksi verenluovuttamisen mainostaminen ja "veriryhmien" perustaminen on sosiaaliseen vertaispaineeseen liittyvä keino, jolla saadaan ihmiset tukemaan yhteistä hyvää. Onko tässäkään mitään väliä sillä, että liimana toimii ihmisten halu saada sosiaalista arvostusta, eikä pyyteetön hyvänteko? Tässä aloituksessa tilanne on se, että joku "keskivertoälykäs" on pyytänyt keskivertoa älykkäämpiä kertomaan kokemusmaailmastaan. Jotkut varmasti  pönkittävät tässä egoaan, mutta se on kyllä anonyymillä palstalla lopulta todella laiha lohtu. Eikö tällaiset egoilijat voisi muutenkin jättää omaan rauhaansa ja ruokkia aidosti positiivista keskustelua, toisiaan haukkumatta? Joku voi saada tästä jopa arvokasta ymmärrystä siihen, millä tavoin älykkääksi mielletyt ajattelevat ja toimivat yhteiskunnassa. Keskustelu voi poistaa turhia myyttejä älykkyyden ympäriltä. Älykkäät eivät useimmiten ole super-ihmisiä, vaan voi olla että heillä ajatus juoksee vain hiukan keskivertoa nopeammin. Ihmisyhteisössä tämä voi luoda kilpailuetuja laajaa lukeneisuutta vaativilla aloilla, mutta toisaalta monet älykkäät ovat myös hyvin empatiakykyisiä ja haluavat käyttää kykyjään yhteiseksi hyväksi. Mukana on toki muutamia psykopaatteja ja itsekkäitä henkilöitä, mutta nämä ovat pieni ja kurja alajoukko. Toisaalta, verrattuna johonkin ulkoavaruuden älylliseen lajiin, ihmisälykkyyden vaihtelut ovat luultavasti merkityksettömän pieniä. Tälläinen laji lienee paljon ihmistä älykkäämpi tai tyhmempi.

Se on narsistinen maailmankuva, jossa pahat teot oikeutetaan sillä että on (muka) "sisältä hyvä". Pahoja tekoja voi ymmärtää muttei oikeuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Voiko se olla sitä että haluaa kokoajan imeä tietoa vähän kaikesta,mutta sitten vanhemmiten alkaakin ajatteleen että ois helpompaa elää kun ei oikein tietäis tai välittäis mistään  mitään ?

T. fernetti, mutta kolmas konjamiinikahvi jo mennyt, kohta kauppana hakeen olutta.

Katsotaan jos illalla keksin parempia juttuja  kun promillet nousee taas.

Juurikin näin itsekin ajattelen, että olisi elämä varmaan helpompaa - jos ei aina kaiken miettisi seurauksia ja toimintoja, miten tähän lopputulokseen on tultu.

Antais vain mennä, eikä kyseenalaistaisi aina ja kaikkea. Olisi siis tyhmempi. Valkoviiniä täällä ja vm -58.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on vain palava halu lytätä toisia ja nostaa itseään jalustalle.

T. fernetin lipittäjä,tosin nyt juon olutta

Siis on.

Minulla on itsellä sellainen lapsekkuus ja pirullisuus, että jos joku nostaa itsensä jakkaralle, niin potkaisen sitä jakkaraa.

Se on ihanaa kun se mu l kku rämähtää sieltä alas ja repii p er se   ensä.

Olenko tästä ylpeä?

En kerro.

Luulet ilmeisesti olevasi nokkela? Voin kertoa sellaisen elämän realiteetin, että itseään älykkäämmän tai itseään isomman jakkaraa ei kannata potkia. Se on taistelu, jota et voita. Kerran kun potkaiset väärää jakkaraa tuut saamaan nenillesi niin ettet sitä unohda.

Tuossa on nyt se ongelma, ettei itseäni isommat ja älykkäämmät tarvitse mitään jakkaroita.

Tiedätkö millaiset tarvitsevat jakkaran?

Tästä näkee sen eron havainnointikyvyssä. Kun sinua isompi henkilö kiipeää jakkaralle, sinä näet vain sen jakkaran ja mahdollisuuden pudottaa henkilöä. Kuvittelet pääseväsi siten itse ylöspäin, kun vedät muita alas. Mutta et tajua, että putoamisen jälkeenkin se henkilö on sinua isompi. Ja vihainen. Jakkaran potkiminen ei muuta elämän realiteettia.

Miten se ei nyt mennyt perille, ettei jakkaroille kiipeä kuin pienet ihmiset joilla on siihen tarve?

Miten se ei nyt mennyt perille, että kyseessä oli metafora?

Sovitaan vaan että minä olen vielä pienempi kuin se pieni joka jakkaralle kiipesi.

ARE YOU HAPPY NOW!!!!

Moraalifilosofi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun pohjattoman alhainen oksennus ei ole edes syy, miksi en alun alkajaan olisi halunnut kertoa teille tenttaajille ja kyselijöille "mitä hyvää minä paha ihmishirviö olen elämässäni tehnyt".

Ette tule koskaan ymmärtämään syytä, se on teille täysin ulottumattomissa.

Ette tule koskaan elämässänne tekemään mitään vilpitöntä hyvää tekoa, niin teille jää asia avautumatta.

Edeltänyt kommentoija on asiaton, mutta tässä ja edellä olet nostanut esiin mielenkiintoisia piirteitä maailmankuvastasi. Arvostat hyviä tekoja silloin, jos niiden on ollut hyvä tarkoitus. Lisäksi annat pahatkin teot anteeksi, jos ihminen on "sisältä hyvä". Mitä kuitenkaan on tämä sisäinen hyvyys, jos ihmisen teot ovat painoarvoltaan pahoja ja ihmisiä vahingoittavia? Jos sisäinen hyvyys ei näy ulospäin, eikö kyseessä ole valtava ristiriita ihmisen ajatusten ja tekojen väillä? Voitaisiinko jopa sanoa, että minäkuva on vahvasti vääristynyt, koska todellisuudet eivät kohtaa? Vihasi tätä aloitusta kohtaan johtuu ilmeisesti siitä, että yhdistät tekopyhyyden ja itsestään mairittevasti puhumisen toisiinsa. Näet, että lahjakkaan tulisi perisuomalaisesti pitää kynttiläänsä vakan alla, jopa anonyymillä keskustelupalstalla ja aiheesta kysyttäessä. Esitän vastalauseen: onko lopulta mikään ihmisen hyvä teko täysin pyyteetön, vaikka päälle päin siltä näyttäisikin? Esimerkiksi laitapuolen kulkijan auttaminen tuottaa monille hyvää mieltä ja tarkoituksen tunnetta, vaikkei sitä kellekään mainostaisi. Ja toisaalta, onko tässä mitään pahaakaan? Eikö kaameampaa olisi, jos ihminen ei kokisi tuossa lainkaan positiivisia eikä negatiivisiä tuntemuksia? Itse näen todellisen tekopyhyyden sellaisena, jossa tekojen ja niiden mainostamisen välillä on vahva epäsymmetria. Esimerkkitapauksena: miljardööri mainostaa lahjoittaneensa miljoonan hyväntekeväisyyteen ja luo tällä suurella uhrauksella kuvaa itsestään pyhimyksenä. Hurskas rouva käy viikoittain messussa ja lahjoittaa rahaa raamatun tutkimiseen, mutta kiertää kaukaa kerjäläiset kadulla. Jos sama miljardööri lahjoittaisi puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen ja mainostaisi tätä, tilanne olisi mielestäni toinen. Mukana olisi nytkin itsekkyyttä, mutta toisaalta tällainen voi luoda muillekin miljardööreille vertaispainetta tehdä aidosti vaikuttavia tekoja. Eivätkö taustalla olevat ajatukset ja itsekkäät motiivit ole mitättömiä verrattuna varsinaiseen tekoon seurauksineen? Samaan tapaan some-kanavat voivat kannustaa ihmisiä tekemään hyviä asioita, vaikka taustalla olisikin halu kerätä tykkäyksiä. Esimerkiksi verenluovuttamisen mainostaminen ja "veriryhmien" perustaminen on sosiaaliseen vertaispaineeseen liittyvä keino, jolla saadaan ihmiset tukemaan yhteistä hyvää. Onko tässäkään mitään väliä sillä, että liimana toimii ihmisten halu saada sosiaalista arvostusta, eikä pyyteetön hyvänteko? Tässä aloituksessa tilanne on se, että joku "keskivertoälykäs" on pyytänyt keskivertoa älykkäämpiä kertomaan kokemusmaailmastaan. Jotkut varmasti  pönkittävät tässä egoaan, mutta se on kyllä anonyymillä palstalla lopulta todella laiha lohtu. Eikö tällaiset egoilijat voisi muutenkin jättää omaan rauhaansa ja ruokkia aidosti positiivista keskustelua, toisiaan haukkumatta? Joku voi saada tästä jopa arvokasta ymmärrystä siihen, millä tavoin älykkääksi mielletyt ajattelevat ja toimivat yhteiskunnassa. Keskustelu voi poistaa turhia myyttejä älykkyyden ympäriltä. Älykkäät eivät useimmiten ole super-ihmisiä, vaan voi olla että heillä ajatus juoksee vain hiukan keskivertoa nopeammin. Ihmisyhteisössä tämä voi luoda kilpailuetuja laajaa lukeneisuutta vaativilla aloilla, mutta toisaalta monet älykkäät ovat myös hyvin empatiakykyisiä ja haluavat käyttää kykyjään yhteiseksi hyväksi. Mukana on toki muutamia psykopaatteja ja itsekkäitä henkilöitä, mutta nämä ovat pieni ja kurja alajoukko. Toisaalta, verrattuna johonkin ulkoavaruuden älylliseen lajiin, ihmisälykkyyden vaihtelut ovat luultavasti merkityksettömän pieniä. Tälläinen laji lienee paljon ihmistä älykkäämpi tai tyhmempi.

Miksette te älykkäät koskaan tee niin kuin opetatte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on vain palava halu lytätä toisia ja nostaa itseään jalustalle.

T. fernetin lipittäjä,tosin nyt juon olutta

Siis on.

Minulla on itsellä sellainen lapsekkuus ja pirullisuus, että jos joku nostaa itsensä jakkaralle, niin potkaisen sitä jakkaraa.

Se on ihanaa kun se mu l kku rämähtää sieltä alas ja repii p er se   ensä.

Olenko tästä ylpeä?

En kerro.

Luulet ilmeisesti olevasi nokkela? Voin kertoa sellaisen elämän realiteetin, että itseään älykkäämmän tai itseään isomman jakkaraa ei kannata potkia. Se on taistelu, jota et voita. Kerran kun potkaiset väärää jakkaraa tuut saamaan nenillesi niin ettet sitä unohda.

Tuossa on nyt se ongelma, ettei itseäni isommat ja älykkäämmät tarvitse mitään jakkaroita.

Tiedätkö millaiset tarvitsevat jakkaran?

Tästä näkee sen eron havainnointikyvyssä. Kun sinua isompi henkilö kiipeää jakkaralle, sinä näet vain sen jakkaran ja mahdollisuuden pudottaa henkilöä. Kuvittelet pääseväsi siten itse ylöspäin, kun vedät muita alas. Mutta et tajua, että putoamisen jälkeenkin se henkilö on sinua isompi. Ja vihainen. Jakkaran potkiminen ei muuta elämän realiteettia.

Miten se ei nyt mennyt perille, ettei jakkaroille kiipeä kuin pienet ihmiset joilla on siihen tarve?

Miten se ei nyt mennyt perille, että kyseessä oli metafora?

Sovitaan vaan että minä olen vielä pienempi kuin se pieni joka jakkaralle kiipesi.

ARE YOU HAPPY NOW!!!!

Ei ole mitään jakkaraa. Se on oman mielesi luomus. Ei ole jakkaraa.

Moraalifilosofi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun pohjattoman alhainen oksennus ei ole edes syy, miksi en alun alkajaan olisi halunnut kertoa teille tenttaajille ja kyselijöille "mitä hyvää minä paha ihmishirviö olen elämässäni tehnyt".

Ette tule koskaan ymmärtämään syytä, se on teille täysin ulottumattomissa.

Ette tule koskaan elämässänne tekemään mitään vilpitöntä hyvää tekoa, niin teille jää asia avautumatta.

Edeltänyt kommentoija on asiaton, mutta tässä ja edellä olet nostanut esiin mielenkiintoisia piirteitä maailmankuvastasi. Arvostat hyviä tekoja silloin, jos niiden on ollut hyvä tarkoitus. Lisäksi annat pahatkin teot anteeksi, jos ihminen on "sisältä hyvä". Mitä kuitenkaan on tämä sisäinen hyvyys, jos ihmisen teot ovat painoarvoltaan pahoja ja ihmisiä vahingoittavia? Jos sisäinen hyvyys ei näy ulospäin, eikö kyseessä ole valtava ristiriita ihmisen ajatusten ja tekojen väillä? Voitaisiinko jopa sanoa, että minäkuva on vahvasti vääristynyt, koska todellisuudet eivät kohtaa? Vihasi tätä aloitusta kohtaan johtuu ilmeisesti siitä, että yhdistät tekopyhyyden ja itsestään mairittevasti puhumisen toisiinsa. Näet, että lahjakkaan tulisi perisuomalaisesti pitää kynttiläänsä vakan alla, jopa anonyymillä keskustelupalstalla ja aiheesta kysyttäessä. Esitän vastalauseen: onko lopulta mikään ihmisen hyvä teko täysin pyyteetön, vaikka päälle päin siltä näyttäisikin? Esimerkiksi laitapuolen kulkijan auttaminen tuottaa monille hyvää mieltä ja tarkoituksen tunnetta, vaikkei sitä kellekään mainostaisi. Ja toisaalta, onko tässä mitään pahaakaan? Eikö kaameampaa olisi, jos ihminen ei kokisi tuossa lainkaan positiivisia eikä negatiivisiä tuntemuksia? Itse näen todellisen tekopyhyyden sellaisena, jossa tekojen ja niiden mainostamisen välillä on vahva epäsymmetria. Esimerkkitapauksena: miljardööri mainostaa lahjoittaneensa miljoonan hyväntekeväisyyteen ja luo tällä suurella uhrauksella kuvaa itsestään pyhimyksenä. Hurskas rouva käy viikoittain messussa ja lahjoittaa rahaa raamatun tutkimiseen, mutta kiertää kaukaa kerjäläiset kadulla. Jos sama miljardööri lahjoittaisi puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen ja mainostaisi tätä, tilanne olisi mielestäni toinen. Mukana olisi nytkin itsekkyyttä, mutta toisaalta tällainen voi luoda muillekin miljardööreille vertaispainetta tehdä aidosti vaikuttavia tekoja. Eivätkö taustalla olevat ajatukset ja itsekkäät motiivit ole mitättömiä verrattuna varsinaiseen tekoon seurauksineen? Samaan tapaan some-kanavat voivat kannustaa ihmisiä tekemään hyviä asioita, vaikka taustalla olisikin halu kerätä tykkäyksiä. Esimerkiksi verenluovuttamisen mainostaminen ja "veriryhmien" perustaminen on sosiaaliseen vertaispaineeseen liittyvä keino, jolla saadaan ihmiset tukemaan yhteistä hyvää. Onko tässäkään mitään väliä sillä, että liimana toimii ihmisten halu saada sosiaalista arvostusta, eikä pyyteetön hyvänteko? Tässä aloituksessa tilanne on se, että joku "keskivertoälykäs" on pyytänyt keskivertoa älykkäämpiä kertomaan kokemusmaailmastaan. Jotkut varmasti  pönkittävät tässä egoaan, mutta se on kyllä anonyymillä palstalla lopulta todella laiha lohtu. Eikö tällaiset egoilijat voisi muutenkin jättää omaan rauhaansa ja ruokkia aidosti positiivista keskustelua, toisiaan haukkumatta? Joku voi saada tästä jopa arvokasta ymmärrystä siihen, millä tavoin älykkääksi mielletyt ajattelevat ja toimivat yhteiskunnassa. Keskustelu voi poistaa turhia myyttejä älykkyyden ympäriltä. Älykkäät eivät useimmiten ole super-ihmisiä, vaan voi olla että heillä ajatus juoksee vain hiukan keskivertoa nopeammin. Ihmisyhteisössä tämä voi luoda kilpailuetuja laajaa lukeneisuutta vaativilla aloilla, mutta toisaalta monet älykkäät ovat myös hyvin empatiakykyisiä ja haluavat käyttää kykyjään yhteiseksi hyväksi. Mukana on toki muutamia psykopaatteja ja itsekkäitä henkilöitä, mutta nämä ovat pieni ja kurja alajoukko. Toisaalta, verrattuna johonkin ulkoavaruuden älylliseen lajiin, ihmisälykkyyden vaihtelut ovat luultavasti merkityksettömän pieniä. Tälläinen laji lienee paljon ihmistä älykkäämpi tai tyhmempi.

Tässä puhutaan myötätunnosta. Sanoin aiemmin, että myötätunto on rakkautta. Muuhun ihmisten väliseen rakkauteen en usko. Myötätunto on parempi kuin älykkyys tai lahjakkuus. Mieluummin olen tekemisissä myötätuntoisten, kuin älykkäiden/lahjakkaiden ihmisten kanssa. Varmaan suurin osa ihmisistä pohjimmiltaan kokee niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on vain palava halu lytätä toisia ja nostaa itseään jalustalle.

T. fernetin lipittäjä,tosin nyt juon olutta

Siis on.

Minulla on itsellä sellainen lapsekkuus ja pirullisuus, että jos joku nostaa itsensä jakkaralle, niin potkaisen sitä jakkaraa.

Se on ihanaa kun se mu l kku rämähtää sieltä alas ja repii p er se   ensä.

Olenko tästä ylpeä?

En kerro.

Luulet ilmeisesti olevasi nokkela? Voin kertoa sellaisen elämän realiteetin, että itseään älykkäämmän tai itseään isomman jakkaraa ei kannata potkia. Se on taistelu, jota et voita. Kerran kun potkaiset väärää jakkaraa tuut saamaan nenillesi niin ettet sitä unohda.

Tuossa on nyt se ongelma, ettei itseäni isommat ja älykkäämmät tarvitse mitään jakkaroita.

Tiedätkö millaiset tarvitsevat jakkaran?

Tästä näkee sen eron havainnointikyvyssä. Kun sinua isompi henkilö kiipeää jakkaralle, sinä näet vain sen jakkaran ja mahdollisuuden pudottaa henkilöä. Kuvittelet pääseväsi siten itse ylöspäin, kun vedät muita alas. Mutta et tajua, että putoamisen jälkeenkin se henkilö on sinua isompi. Ja vihainen. Jakkaran potkiminen ei muuta elämän realiteettia.

Miten se ei nyt mennyt perille, ettei jakkaroille kiipeä kuin pienet ihmiset joilla on siihen tarve?

Miten se ei nyt mennyt perille, että kyseessä oli metafora?

Sovitaan vaan että minä olen vielä pienempi kuin se pieni joka jakkaralle kiipesi.

ARE YOU HAPPY NOW!!!!

Ei ole mitään jakkaraa. Se on oman mielesi luomus. Ei ole jakkaraa.

Onhan. Ylimieliset ihmiset ovat nostaneet itsensä jakkaralle.

Moraalifilosofi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun pohjattoman alhainen oksennus ei ole edes syy, miksi en alun alkajaan olisi halunnut kertoa teille tenttaajille ja kyselijöille "mitä hyvää minä paha ihmishirviö olen elämässäni tehnyt".

Ette tule koskaan ymmärtämään syytä, se on teille täysin ulottumattomissa.

Ette tule koskaan elämässänne tekemään mitään vilpitöntä hyvää tekoa, niin teille jää asia avautumatta.

Edeltänyt kommentoija on asiaton, mutta tässä ja edellä olet nostanut esiin mielenkiintoisia piirteitä maailmankuvastasi. Arvostat hyviä tekoja silloin, jos niiden on ollut hyvä tarkoitus. Lisäksi annat pahatkin teot anteeksi, jos ihminen on "sisältä hyvä". Mitä kuitenkaan on tämä sisäinen hyvyys, jos ihmisen teot ovat painoarvoltaan pahoja ja ihmisiä vahingoittavia? Jos sisäinen hyvyys ei näy ulospäin, eikö kyseessä ole valtava ristiriita ihmisen ajatusten ja tekojen väillä? Voitaisiinko jopa sanoa, että minäkuva on vahvasti vääristynyt, koska todellisuudet eivät kohtaa? Vihasi tätä aloitusta kohtaan johtuu ilmeisesti siitä, että yhdistät tekopyhyyden ja itsestään mairittevasti puhumisen toisiinsa. Näet, että lahjakkaan tulisi perisuomalaisesti pitää kynttiläänsä vakan alla, jopa anonyymillä keskustelupalstalla ja aiheesta kysyttäessä. Esitän vastalauseen: onko lopulta mikään ihmisen hyvä teko täysin pyyteetön, vaikka päälle päin siltä näyttäisikin? Esimerkiksi laitapuolen kulkijan auttaminen tuottaa monille hyvää mieltä ja tarkoituksen tunnetta, vaikkei sitä kellekään mainostaisi. Ja toisaalta, onko tässä mitään pahaakaan? Eikö kaameampaa olisi, jos ihminen ei kokisi tuossa lainkaan positiivisia eikä negatiivisiä tuntemuksia? Itse näen todellisen tekopyhyyden sellaisena, jossa tekojen ja niiden mainostamisen välillä on vahva epäsymmetria. Esimerkkitapauksena: miljardööri mainostaa lahjoittaneensa miljoonan hyväntekeväisyyteen ja luo tällä suurella uhrauksella kuvaa itsestään pyhimyksenä. Hurskas rouva käy viikoittain messussa ja lahjoittaa rahaa raamatun tutkimiseen, mutta kiertää kaukaa kerjäläiset kadulla. Jos sama miljardööri lahjoittaisi puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen ja mainostaisi tätä, tilanne olisi mielestäni toinen. Mukana olisi nytkin itsekkyyttä, mutta toisaalta tällainen voi luoda muillekin miljardööreille vertaispainetta tehdä aidosti vaikuttavia tekoja. Eivätkö taustalla olevat ajatukset ja itsekkäät motiivit ole mitättömiä verrattuna varsinaiseen tekoon seurauksineen? Samaan tapaan some-kanavat voivat kannustaa ihmisiä tekemään hyviä asioita, vaikka taustalla olisikin halu kerätä tykkäyksiä. Esimerkiksi verenluovuttamisen mainostaminen ja "veriryhmien" perustaminen on sosiaaliseen vertaispaineeseen liittyvä keino, jolla saadaan ihmiset tukemaan yhteistä hyvää. Onko tässäkään mitään väliä sillä, että liimana toimii ihmisten halu saada sosiaalista arvostusta, eikä pyyteetön hyvänteko? Tässä aloituksessa tilanne on se, että joku "keskivertoälykäs" on pyytänyt keskivertoa älykkäämpiä kertomaan kokemusmaailmastaan. Jotkut varmasti  pönkittävät tässä egoaan, mutta se on kyllä anonyymillä palstalla lopulta todella laiha lohtu. Eikö tällaiset egoilijat voisi muutenkin jättää omaan rauhaansa ja ruokkia aidosti positiivista keskustelua, toisiaan haukkumatta? Joku voi saada tästä jopa arvokasta ymmärrystä siihen, millä tavoin älykkääksi mielletyt ajattelevat ja toimivat yhteiskunnassa. Keskustelu voi poistaa turhia myyttejä älykkyyden ympäriltä. Älykkäät eivät useimmiten ole super-ihmisiä, vaan voi olla että heillä ajatus juoksee vain hiukan keskivertoa nopeammin. Ihmisyhteisössä tämä voi luoda kilpailuetuja laajaa lukeneisuutta vaativilla aloilla, mutta toisaalta monet älykkäät ovat myös hyvin empatiakykyisiä ja haluavat käyttää kykyjään yhteiseksi hyväksi. Mukana on toki muutamia psykopaatteja ja itsekkäitä henkilöitä, mutta nämä ovat pieni ja kurja alajoukko. Toisaalta, verrattuna johonkin ulkoavaruuden älylliseen lajiin, ihmisälykkyyden vaihtelut ovat luultavasti merkityksettömän pieniä. Tälläinen laji lienee paljon ihmistä älykkäämpi tai tyhmempi.

Okei. Kysyit tuossa, että eikö ole kaameaa, jos ihminen ei koe positiivisia tai negatiivisia tuntemuksia auttaessaan laitapuolenkulkijaa.

No tässäpä tätä kaameaa. Minusta se tuntui kun olisin kaupassa nostanut lattialle jonkun heittämän vaatteen takaisin rekkiin. Tai siivonnut jonkun maahan paiskoman kaljapullosirpale kasan toisten jaloista pois. Tai siltä kun hihkaisee jollekin, että sun lompakko putos.

Luonnolliselta ja normaalilta teolta.

Ei minulle tullut siitä fiilistä, että uuuh mikä sankari olen, tai että aaargh mitä luusereita nuo muut vieressä toljottajat ovat kun eivät tee mitään.

Jälki käteen tuli surullinen fiilis sen miehen puolesta. Ja inhotti koko asia.

Tiedän yhden ihmisen joka on kertonut suurimmaksi unelmakseen sen, kun saisi tai pääsisi joskus pelastamaan jonkun hengen, ja minua raivostuttaa ajatella sitä hänen ajatusmaailmaansa.

Minusta edelleen ihmiset eivät ole todellakaan tekonsa.

Onko ihminen joka on toimintakyvyltään alentunut, toisten hulluksi kiusaama tai painostettuna ja manipuloituna erinäisiä hommia tekevä, muka oikeasti teistä huonompi ihminen kuin, he jotka egonsa ja huomiohuo r auksen takia tekevät nostatusta statukselleen.

En osta tuota, en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisillä on vain palava halu lytätä toisia ja nostaa itseään jalustalle.

T. fernetin lipittäjä,tosin nyt juon olutta

Siis on.

Minulla on itsellä sellainen lapsekkuus ja pirullisuus, että jos joku nostaa itsensä jakkaralle, niin potkaisen sitä jakkaraa.

Se on ihanaa kun se mu l kku rämähtää sieltä alas ja repii p er se   ensä.

Olenko tästä ylpeä?

En kerro.

Luulet ilmeisesti olevasi nokkela? Voin kertoa sellaisen elämän realiteetin, että itseään älykkäämmän tai itseään isomman jakkaraa ei kannata potkia. Se on taistelu, jota et voita. Kerran kun potkaiset väärää jakkaraa tuut saamaan nenillesi niin ettet sitä unohda.

Tuossa on nyt se ongelma, ettei itseäni isommat ja älykkäämmät tarvitse mitään jakkaroita.

Tiedätkö millaiset tarvitsevat jakkaran?

Tästä näkee sen eron havainnointikyvyssä. Kun sinua isompi henkilö kiipeää jakkaralle, sinä näet vain sen jakkaran ja mahdollisuuden pudottaa henkilöä. Kuvittelet pääseväsi siten itse ylöspäin, kun vedät muita alas. Mutta et tajua, että putoamisen jälkeenkin se henkilö on sinua isompi. Ja vihainen. Jakkaran potkiminen ei muuta elämän realiteettia.

Miten se ei nyt mennyt perille, ettei jakkaroille kiipeä kuin pienet ihmiset joilla on siihen tarve?

Miten se ei nyt mennyt perille, että kyseessä oli metafora?

Sovitaan vaan että minä olen vielä pienempi kuin se pieni joka jakkaralle kiipesi.

ARE YOU HAPPY NOW!!!!

Ei ole mitään jakkaraa. Se on oman mielesi luomus. Ei ole jakkaraa.

Onhan. Ylimieliset ihmiset ovat nostaneet itsensä jakkaralle.

Potkimisfantasiasi ovat ylimielistä itsensä nostamista.