Lue keskustelun säännöt.
Jos lapsia halutaan lisää, pitää helpottaa äitinä olemista.
Lisää lapsia
02.08.2020 |
Ennen lapsia saattoi olla kolme tai viisi, nykyään yksi tai ei yhtään. Tottakai syntyvyys sillä tavalla romahtaa. Se on ihan suoraa seurausta siitä, miten rankkaa on olla työssäkäyvä perheenäiti tai yksinhuoltaja. Nykyään naiset ovat koulutettuja ja käyvät töissä, ja hoitovastuu lapsista ja kodista on silti yksin heillä. Äitiyden kulut rasittavat vain naisten työnantajia. Ansionmenetys kotona oloista menee naisen eläkkeestä ja omaisuudesta, ja siitä ettei vakinaisteta. Kellään koulutetulla naisella ei ole enää varaa tehdä viittä lasta, vaikka kuinka haluaisi. Synnytys tehdään edelleen kivun kanssa, vaurioita ei hoideta ja sairaalassa kohdellaan kuin karjaa.
Töiden perässä on muutettu kasvukeskuksiin, eikä turvaverkkoja ole. Pitäisi saada myös joskus illoiksi tai yöksi satunnaista lastenhoitoapua, sekä helpolla kodinhoito- ja siivousapua.
Opiskelua ja äitiyttä on vaikea yhdistää, ja joutuu lykkäämään lapsentekoa ohi parhaiden vuosien. Yliopistoilla pitäisi olla lapsiparkit, ja etäopiskelua pitäisi vielä kehittää.
Jatko-ja lisäopintoja perheellisenä pitäisi paremmin mahdollistaa.
Pienten lasten äideille pitäisi olla mahdollista tehdä lyhennettyä tai osaviikkoa pidemmällekin.
Kesille enemmän puistotätejä ja -ruokailua, kun pikku koululaiset ovat kotona keskenään.
Lisäksi koulutetut naiset eivät löydä kumppania ajoissa, ainakaan sellaista joka suostuu lapsen tekoon. Pitäisi helpottaa vielä entisestään hankkia lapsia yksin ja pärjätä yksinhuoltajina.
Aina osa naisista haluaa lapsia, ja usein monta. Nykyiseltään omat voimavarat vain ei riitä.
Myös isoäidit auttaisivat enemmän, jos ei eläkeikä olisi yhä kauempana ja työelämä viimeiseen asti todella raskasta ja täysipäiväistä. Lastenlasten hoitoa varten pitäisi pystyä lyhentämään päivää.
Kommentit (101)
Toivotaan että ens vuonna nousee luvatusti lapsilisät ainakin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä niitä lapsia tehdään, jos niitä halutaan. En tiedä yhtään pariskuntaa, joka olisi jättänyt lapset tekemättä työtilanteen takia. Suomessa kyllä pärjää, vaikkei toisella olisi töitäkään.
Sen sijaan lapsia ei tehdä yksinkertaisesti, koska niitä ei en haluta. Kuka haluaisi koko lopuiäkseen huolehtia ja stressata lapsen takia, kun stressiä on tarpeeksi omasta takaa. Kyllä se oma hyvinvointi on tärkein. Jos tietää, ettei itsellä olisi hyvä olla, jos joutuisi elämään lapsen kanssa niin miksi ihmeessä pakottaisi itsensä siihen enää, kun ei ole pakko. Kyllä aiemminkin monet olisivat jättäneet lapset tekemättä, jos vain olisivat voineet.
Helpottelehan vaan itse elämääsi.Ei ole muiden velvollisuus,huoltaa ja turvata asioitasi.Mieti ensin,mitä aijot ja onko sinusta siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyäidit valittavat että lapset vievät voimat ja ovat rasittavia enemmän kuin mukavia ja kilttejä ja helppoja hoitaa?
Sitä sopii pohtia. Olemme muutaman ikäiseni (n 70v) pohtineet ja muistelleet omaa nuoruutta ja lastemme hoitoa.
Kukaan meistä ei tuntenut et lapset rasittavat. Lapset olivatkin kiltimpiä ennen ja tottelivat vanhempien neuvoja ja ohjauksia. Eikä tarvinnut huutaa tai kurittaa. Muistan itse mm kerran kuoli ruotsinlaivalla viiden alle kouluikäiset lapsen kanssa. Kaksi heistä oli sisareni ja kone omaa. Eikä mitään ongelmaa missään tilanteessa. Lapset tai lastenkasvatus on muuttunut.
Nykyään lapset saavat määrätä mitä syödään ja minne mennään jne. . Miettikääs itse mistä johtuu rasittavuus.Taitaa vaan aika kullata muistot.
20 vuotta nuorempana voin vahvistaa saman. Nykyään lapset pompottaa vanhempiaan ihan miten haluavat eivätkä tottele ketään. Kaikki diagnostisoidaan ja ymmärretään ja neuvotellaan ja sanoitetaan, vaikka suurin osa tarvitsee vain saman kohtelun kuin koira ja säännölliset rutiinit, joissa vanhempi sanoo, mitä tehdään.
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmuuden kulut työelämässä PITÄÄ jakaa tasan kaikkien työnantajien kesken kun nykyään äitien työnantajat kantavat ne. Haloo te kaikki poliitikot, jotka kyttäätte täällä teemoja, joita itse ette keksi: tarttukaa tähän.
Opinto-ohjaus pitää saada kuntoon. Lukion lopussa pitää olla käsitys omista vahvuuksista ja opintopolku katsottu eteenpäin. Ei niin, että vasta lukion jälkeen ruvetaan miettimään, että mitähän sitä isona tekis ja miten siihen pääsis. Kenenkään ei pitäisi pyöriä pääsykoevalmennuksissa vuosikausia. BBA-tason tutkinnon pitäisi olla taskussa ennen 22. ikävuotta ja maisterin 25 v paikkeilla.
Kenenkään ei myöskään tarvitse tehdä hanttihommia tai reppureissata ja surffata Balilla vuosikausia.
Entä miksi tulevaa puolisoa pitää etsiä nelikymppiseksi saakka, kun ne löytyisivät melkein luonnostaan opiskelijaelämästä?
Pätkätöitä pelätään ihan turhaan. Ei vakipaikka takaa, että sulla on töitä iät kaiket. Työt ovat yhä enemmän projektiluontoisia. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä pannaan vakinaamat pihalle ilman mitään ihmettelyitä. Kun ihminen saavuttaa tietyn iän niin että työnantajan velvoitteet kasvaa, heidät pannaan pihalle vielä herkemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on tavallaan oikeassa mutta kauhu-maalailut ei pidä paikkaansa. ”kellään koulutetulla ei ole varaa hankkia viittä lasta” ei pidä paikkaansa. Asun okt-alueella jossa joka talossa on 3-6 lasta. Kaikki vanhemmat lääkäreitä, juristeja, ekonomeja. Itse olen DI ja puoliso juristi ja on varaa meilläkin viiteen lapseen. Vuositulot ei mulla ole mitkään valtavat, 70 ke vuodessa.
Meillä ei ole minkäänlaista tukiverkkoa eikä isovanhempia ollenkaan. Silti pärjätään kun venytään.
Meiltä onnistuu tämä koska ”kestämme kärsimystä” eli meillä on korkea resilienssi ja epämukavuuden sieto (siis se että ei omaa aikaa, ei prisuhdeaikaa, ei harrastuksia, 24/7 työtä perheen eteen). Tämä se on mikä monilta puuttuu. Monet yhden lapsen vanhemmatkin on nykyään uupuneita ja valittaa.
1. Pitäisi saada myös joskus illoiksi tai yöksi satunnaista lastenhoitoapua, sekä helpolla kodinhoito- ja siivousapua.
Netti on täynnä erilaista palveluntarjoajaa, jonka kauttaa saa kaiken tämän. Toki se maksaa, mutta ei kukaan työssäkäyvä lapsetonkaan saa maksutonta siivoojaa, joten miksi lapsiperheessä sellainen pitäisi mahdollistaa?
2. Opiskelua ja äitiyttä on vaikea yhdistää, ja joutuu lykkäämään lapsentekoa ohi parhaiden vuosien. Yliopistoilla pitäisi olla lapsiparkit, ja etäopiskelua pitäisi vielä kehittää.
Lapsilla on jo päivähoitopaikat, joten mihin ihmeeseen tarvitaan tällaista tuplahoitopaikkasysteemiä? Kalliiksihan se tulee, että yhtä lasta kohti on kaksi hoitopaikkaa.
3. Jatko-ja lisäopintoja perheellisenä pitäisi paremmin mahdollistaa.
Eli sinusta perheellisyys antaisi lisäpisteitä tohtoriopintoihin. Miksi?
4. Pienten lasten äideille pitäisi olla mahdollista tehdä lyhennettyä tai osaviikkoa pidemmällekin.
Siis pidemmälle kuin mihin asti? Tuo on jo nyt mahdollista siihen asti, kun nuorin lapsi menee kolmannelle luokalle.
5. Kesille enemmän puistotätejä ja -ruokailua, kun pikku koululaiset ovat kotona keskenään.
Tämä auttaisi vain muutamia perheitä, koska jotenkinhan ne pienet pitää sinne puistoon saada. Perempi vaihtoehto olisi laajentaa kesäpäiväkotisysteemiä eli ei enää päiväkotien sulkemista vaan monikäyttöä.
Lisäksi koulutetut naiset eivät löydä kumppania ajoissa, ainakaan sellaista joka suostuu lapsen tekoon. Pitäisi helpottaa vielä entisestään hankkia lapsia yksin ja pärjätä yksinhuoltajina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Synnytys helpoksi.
Miten tämä käytännössä tapahtuisi? Ap puhui kivulla synnyttämisestä. Miten sen kivun saisi pois? Eikö siitä pakostakin tule kipua, kun vauva tulee ulos synnytyskanavasta?
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyäidit valittavat että lapset vievät voimat ja ovat rasittavia enemmän kuin mukavia ja kilttejä ja helppoja hoitaa?
Sitä sopii pohtia. Olemme muutaman ikäiseni (n 70v) pohtineet ja muistelleet omaa nuoruutta ja lastemme hoitoa.
Kukaan meistä ei tuntenut et lapset rasittavat. Lapset olivatkin kiltimpiä ennen ja tottelivat vanhempien neuvoja ja ohjauksia. Eikä tarvinnut huutaa tai kurittaa. Muistan itse mm kerran kuoli ruotsinlaivalla viiden alle kouluikäiset lapsen kanssa. Kaksi heistä oli sisareni ja kone omaa. Eikä mitään ongelmaa missään tilanteessa. Lapset tai lastenkasvatus on muuttunut.
Nykyään lapset saavat määrätä mitä syödään ja minne mennään jne. . Miettikääs itse mistä johtuu rasittavuus.
Allekirjoitan täysin. Yksi syy lasten käyttäytymisen muutoksille on varmaan myös liialliset virikkeet. Huoneet pursuvat virikkeistä pienestä pitäen. Pitää olla sitä tätä ja tuota. Ei lasten aivot kestä liikaa kehittyvät aivot. Ennen oli vaan satukirjat ja pikku Kakkonen ja ulkoleikit. Niillä pärjäsi hyvin. Kaverit olivat leikkikavereina tärkeitä. Syötiin mitä äiti laittoi eikä puhettakaan että olisi kysytty lapsilta mitä ruokaa haluatte. Meistä kasvoi pärjääviä ja tasapainoisia aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme asiaa joita minä äitinä inhoan:
Jatkuva kyttäys, huomauttelu, nälviminen ja vaatiminen. Tee tämä, tee tuo, ole läsnä!
Äitien oletetaan palvelevan päiväkoteja ja kouluja 24/7.
Se että yhteiskunta ei hoida tonttiaan. Koulujen tilanne on disgrace.
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Mummolassa on mummolan säännöt. Sinä voit kyllä omassa kodissasi sanoa tämän ihan reippaasti.
Meillä on molemmissa mummoloissa ihan päinvastainen tilanne. Lapset saavat porsastella ruokapöydässä, ahmia kaikki kahvitarjottavat, reuhata sohvilla ja sängyssä, pitää kamalaa meteliä, kinuta ja inttää isovanhemmille, kolata herkkukaapit ja ottaa sieltä pyytämättä, ostattaa mummolla kaupasta kaikki mitä keksivät pyytää. Kaikki tämä on sallittua "koska mummolassa on mummolan säännöt". Kotona lapset eivät todellakaan saa käyttäytyä näin, ja me ei todellakaan saatu käyttäytyä näin kun oltiin itse lapsia. Jos ja kun me vanhemmat puututaan tilanteeseen, hyppää mummot heti paikalle hyssyttelemään: "Älkää nyt, antakaa toisten pitää hauskaa", "mitäs tuossa nyt, syökööt kun kerran maistuu" jne.
Onneksi ei olla viikottain tai aina edes kuukausittain tekemisissä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtään enempää tukia kotona hyysättäville. Ihan riittävästi jo tuetaan lapsiperheitä meidän lapsettomien kustannuksella.
Mä olen lapseton lähes nelikymppinen nainen, tienaan hyvin ja maksan paljon veroja. En keksi verorahoilleni paljon parempaa käyttöä, kuin lapsiperheiden tukeminen - minusta aloittaja puhuu asiaa. Kannattaa aina pohtia näitä asioita vähän laajemmin. Minunkaan näkemykseni ei ole puhtaansti epäitsekäs, sillä on ihan selvää, että hyvinvoiva, kehittyvä yhteiskunta on myös minun etuni, ja riittävä määrä hyvinvoivia lapsia on yksi sen perusedellytys. Koska itse en lapsia ole oikein halunnut enkä saanut tilaisuuttakaan, on vain hyvä jos joku muu viitsii.
Sitäpaitsi, työelämän tasa-arvon lisääntyminen olisi meidän lapsettomienkin naisten etu. Olen koko urani ajan kärsinyt siitä, että minut nähdään potentiaalisesti lisääntyvänä naisena ja siten riskinä työnantajalle. On ihan suoraan sanottu, ettei kolmikymppistä naimisissa olevaa naista kannata vakinaistaa, kun kaikki ongelmat kaatuu sitten naisen työnantajalle. Nyt neljän kympin tienoolla ehkä vähän helpottaa, mutta kai seuraavaksi olen liian vanha :D
Kaikki lähtee siitä, että kodeissa kasvatetaan lapset tasavertaisiksi ja niin, että kaikki työt jaetaan. Muu rakentuu sitten sen päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö yhteiskunnan valita sinulle mies, joka tekee osansa kotitöistä ja jää tarvittaessa vuorollaan kotiin sairastuneen lapsen kanssa? Oma puoliso on tällainen, kuten myös tuttavaperheiden miehet.
Olipa idioottimainen kommentti.
Olisihan se hienoa jos yhteiskunta valitsisi kaikille puolisot, jotka ei koskaan sairastu vaikka syöpään. Kyllä aikuinen?Ihminen voi sitten olla tyhmä.Eri
Taisi kalikka kalahtaa jatkuvasti jännien miesten perässä roikkuvaan
Vierailija kirjoitti:
1. Pitäisi saada myös joskus illoiksi tai yöksi satunnaista lastenhoitoapua, sekä helpolla kodinhoito- ja siivousapua.
Netti on täynnä erilaista palveluntarjoajaa, jonka kauttaa saa kaiken tämän. Toki se maksaa, mutta ei kukaan työssäkäyvä lapsetonkaan saa maksutonta siivoojaa, joten miksi lapsiperheessä sellainen pitäisi mahdollistaa?2. Opiskelua ja äitiyttä on vaikea yhdistää, ja joutuu lykkäämään lapsentekoa ohi parhaiden vuosien. Yliopistoilla pitäisi olla lapsiparkit, ja etäopiskelua pitäisi vielä kehittää.
Lapsilla on jo päivähoitopaikat, joten mihin ihmeeseen tarvitaan tällaista tuplahoitopaikkasysteemiä? Kalliiksihan se tulee, että yhtä lasta kohti on kaksi hoitopaikkaa.3. Jatko-ja lisäopintoja perheellisenä pitäisi paremmin mahdollistaa.
Eli sinusta perheellisyys antaisi lisäpisteitä tohtoriopintoihin. Miksi?4. Pienten lasten äideille pitäisi olla mahdollista tehdä lyhennettyä tai osaviikkoa pidemmällekin.
Siis pidemmälle kuin mihin asti? Tuo on jo nyt mahdollista siihen asti, kun nuorin lapsi menee kolmannelle luokalle.5. Kesille enemmän puistotätejä ja -ruokailua, kun pikku koululaiset ovat kotona keskenään.
Tämä auttaisi vain muutamia perheitä, koska jotenkinhan ne pienet pitää sinne puistoon saada. Perempi vaihtoehto olisi laajentaa kesäpäiväkotisysteemiä eli ei enää päiväkotien sulkemista vaan monikäyttöä.Lisäksi koulutetut naiset eivät löydä kumppania ajoissa, ainakaan sellaista joka suostuu lapsen tekoon. Pitäisi helpottaa vielä entisestään hankkia lapsia yksin ja pärjätä yksinhuoltajina.
Lapsettomat eivät tajua tipan vertaa mitä on olla äiti, siis pienille lapsille. Siinä ei ole minuuttiakaan omaa aikaa. Ei yhtään mahdollisuutta tehdä päivässä mitä haluaisi. Ei voi lukea, katsoa telkkaa, kuunnella musiikkia, ei mitään. Kun sitä taaperoa pitää vahtia joka sekunti. Nämä ”oman ajan jutut” onnistuu vain jos joku MUU vahtii lapsia hetken. Eli mies tai palkattu apu.
TÄN takia on ihan eri asia ja eri tarve lapsiperheellä siivousapuun. Lapsettomilla on KOKO AJAN OMAA AIKAA, lapsellisella ei koskaan. Se siivouskin on mahdotonta jos joudut vahtimaan lapsia samalla.
Enkä nyt tarkoita että yhteiskunnan pitää maksaa siivouapua vaan sitä että on ihan eri asi lapsettoman siivota kuin lapsellisen. Lapseton ei osaa tajuta sitä 24/7 vastuun määrää lapsesta. Itsekään en tajunnut kun olin lapseton. Ihmettelin vaan että miten muka on niin vaikeeta lähteä jonnekin/siivota/tehdä jotain kun on lapsia.
Sit vielä: ns NORMAALI asiansa hyvin hoitava lapsiperhe ei saa YHTÄÄN MITÄÄN apua. Kaikki apu ja palvelut on Lasu perheille. Vain lasun asiakas saa kotiapua, tukiperhettä, keskusteluapua ja muuta. Jos olet työssäkäyvä ja normaali, on lapsilisä ainoa mitä saat. Sekin on itikan paska, lapsiperheenä kulut on 5000e kuussa ja pari sataa lapsilisää on vähän kuin vitsi.
Mä en itse nyt sinällään valita, tietoisesti tein lapset ja tiesin että raskasta on. Mutta YHTEISKUNNAN tasolla pitää miettiä halutaanko lapsia lisää vai ei. Jos ei, niin sitten ei muuteta mitään. Mutta jos kyllä, niin monen asian pitäisi sitten muuttua. Nykyisellään se on naiselle aika paska diili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Mummolassa on mummolan säännöt. Sinä voit kyllä omassa kodissasi sanoa tämän ihan reippaasti.
Meillä on molemmissa mummoloissa ihan päinvastainen tilanne. Lapset saavat porsastella ruokapöydässä, ahmia kaikki kahvitarjottavat, reuhata sohvilla ja sängyssä, pitää kamalaa meteliä, kinuta ja inttää isovanhemmille, kolata herkkukaapit ja ottaa sieltä pyytämättä, ostattaa mummolla kaupasta kaikki mitä keksivät pyytää. Kaikki tämä on sallittua "koska mummolassa on mummolan säännöt". Kotona lapset eivät todellakaan saa käyttäytyä näin, ja me ei todellakaan saatu käyttäytyä näin kun oltiin itse lapsia. Jos ja kun me vanhemmat puututaan tilanteeseen, hyppää mummot heti paikalle hyssyttelemään: "Älkää nyt, antakaa toisten pitää hauskaa", "mitäs tuossa nyt, syökööt kun kerran maistuu" jne.
Onneksi ei olla viikottain tai aina edes kuukausittain tekemisissä...
Meillä ei kummatkaan isovanhemmat viitsi olla missään tekemisissä eikä pidä edes yhteyttä. Eivät kuulemma viitsi ja halua olla isovanhempia kun omansa ovat jo hoitaneet.
Ei olla saatu sekuntiakaan apua koskaan ja mummoloissa ei saa käydä edes puolen tunnin kylässä.
Omat vanhempani ovat noin 70-vuotiaita ja jostain syystä minulla on ihan erilaiset muistikuvat lapsuudesta mitä tulee kurittamiseen ja tottelemiseen....