Lue keskustelun säännöt.
Jos lapsia halutaan lisää, pitää helpottaa äitinä olemista.
Lisää lapsia
02.08.2020 |
Ennen lapsia saattoi olla kolme tai viisi, nykyään yksi tai ei yhtään. Tottakai syntyvyys sillä tavalla romahtaa. Se on ihan suoraa seurausta siitä, miten rankkaa on olla työssäkäyvä perheenäiti tai yksinhuoltaja. Nykyään naiset ovat koulutettuja ja käyvät töissä, ja hoitovastuu lapsista ja kodista on silti yksin heillä. Äitiyden kulut rasittavat vain naisten työnantajia. Ansionmenetys kotona oloista menee naisen eläkkeestä ja omaisuudesta, ja siitä ettei vakinaisteta. Kellään koulutetulla naisella ei ole enää varaa tehdä viittä lasta, vaikka kuinka haluaisi. Synnytys tehdään edelleen kivun kanssa, vaurioita ei hoideta ja sairaalassa kohdellaan kuin karjaa.
Töiden perässä on muutettu kasvukeskuksiin, eikä turvaverkkoja ole. Pitäisi saada myös joskus illoiksi tai yöksi satunnaista lastenhoitoapua, sekä helpolla kodinhoito- ja siivousapua.
Opiskelua ja äitiyttä on vaikea yhdistää, ja joutuu lykkäämään lapsentekoa ohi parhaiden vuosien. Yliopistoilla pitäisi olla lapsiparkit, ja etäopiskelua pitäisi vielä kehittää.
Jatko-ja lisäopintoja perheellisenä pitäisi paremmin mahdollistaa.
Pienten lasten äideille pitäisi olla mahdollista tehdä lyhennettyä tai osaviikkoa pidemmällekin.
Kesille enemmän puistotätejä ja -ruokailua, kun pikku koululaiset ovat kotona keskenään.
Lisäksi koulutetut naiset eivät löydä kumppania ajoissa, ainakaan sellaista joka suostuu lapsen tekoon. Pitäisi helpottaa vielä entisestään hankkia lapsia yksin ja pärjätä yksinhuoltajina.
Aina osa naisista haluaa lapsia, ja usein monta. Nykyiseltään omat voimavarat vain ei riitä.
Myös isoäidit auttaisivat enemmän, jos ei eläkeikä olisi yhä kauempana ja työelämä viimeiseen asti todella raskasta ja täysipäiväistä. Lastenlasten hoitoa varten pitäisi pystyä lyhentämään päivää.
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, onhan se erikoista, että jos ei ole varaa tai halua maksaa tuntemattomalle lastenhoidosta, niin ainoa mahdollisuus on lastensuojeluasiakkuus jotta voi itse esim. opiskella rauhassa. Kaikilla kun ei ole sellaista tukiverkostoa, joka asuu kohtuullisen lähellä ja on valmiudessa auttamaan lastenhoidossa.
Käsittääkseni opiskelija voi laittaa lapsen päivähoitoon, siinä missä työssäkäyväkin. Ja tyypillisesti lapsella on myös toinen vanhempi.
Käsittääkseni on muitakin tarpeita lastenhoidolle kuin opiskelu. Ja todella monella on vain yksi vanhempi. Millaisessa umpiossa oikein elät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät tajua tipan vertaa mitä on olla äiti, siis pienille lapsille. Siinä ei ole minuuttiakaan omaa aikaa. Ei yhtään mahdollisuutta tehdä päivässä mitä haluaisi. Ei voi lukea, katsoa telkkaa, kuunnella musiikkia, ei mitään. Kun sitä taaperoa pitää vahtia joka sekunti. Nämä ”oman ajan jutut” onnistuu vain jos joku MUU vahtii lapsia hetken. Eli mies tai palkattu apu.
Kyllä aika monet lapsettomat tajuaa. Itse olen lapseton paljolti siksi, että tajuan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Mummolassa on mummolan säännöt. Sinä voit kyllä omassa kodissasi sanoa tämän ihan reippaasti.
Meillä on molemmissa mummoloissa ihan päinvastainen tilanne. Lapset saavat porsastella ruokapöydässä, ahmia kaikki kahvitarjottavat, reuhata sohvilla ja sängyssä, pitää kamalaa meteliä, kinuta ja inttää isovanhemmille, kolata herkkukaapit ja ottaa sieltä pyytämättä, ostattaa mummolla kaupasta kaikki mitä keksivät pyytää. Kaikki tämä on sallittua "koska mummolassa on mummolan säännöt". Kotona lapset eivät todellakaan saa käyttäytyä näin, ja me ei todellakaan saatu käyttäytyä näin kun oltiin itse lapsia. Jos ja kun me vanhemmat puututaan tilanteeseen, hyppää mummot heti paikalle hyssyttelemään: "Älkää nyt, antakaa toisten pitää hauskaa", "mitäs tuossa nyt, syökööt kun kerran maistuu" jne.
Onneksi ei olla viikottain tai aina edes kuukausittain tekemisissä...
Mitä sitten haluaisit? Että Hallituksen asettaman isovanhempityöryhmän projektinvetäjä tulee kouluttamaan teidän mummoja ja faareja?
Vai kannattaisko puhua itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Mummolassa on mummolan säännöt. Sinä voit kyllä omassa kodissasi sanoa tämän ihan reippaasti.
Meillä on molemmissa mummoloissa ihan päinvastainen tilanne. Lapset saavat porsastella ruokapöydässä, ahmia kaikki kahvitarjottavat, reuhata sohvilla ja sängyssä, pitää kamalaa meteliä, kinuta ja inttää isovanhemmille, kolata herkkukaapit ja ottaa sieltä pyytämättä, ostattaa mummolla kaupasta kaikki mitä keksivät pyytää. Kaikki tämä on sallittua "koska mummolassa on mummolan säännöt". Kotona lapset eivät todellakaan saa käyttäytyä näin, ja me ei todellakaan saatu käyttäytyä näin kun oltiin itse lapsia. Jos ja kun me vanhemmat puututaan tilanteeseen, hyppää mummot heti paikalle hyssyttelemään: "Älkää nyt, antakaa toisten pitää hauskaa", "mitäs tuossa nyt, syökööt kun kerran maistuu" jne.
Onneksi ei olla viikottain tai aina edes kuukausittain tekemisissä...
Mitä sitten haluaisit? Että Hallituksen asettaman isovanhempityöryhmän projektinvetäjä tulee kouluttamaan teidän mummoja ja faareja?
Vai kannattaisko puhua itse.
Ja piti vielä sanoa se, että jos lapset siis siellä mummolassa (mummolan luvalla) porsastelevat, kronaavat herkkukaapit, ostattavat kivoja juttuja jne, niin entä sitten? Kotona on kotikuri ja mummolassa mummolan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät tajua tipan vertaa mitä on olla äiti, siis pienille lapsille. Siinä ei ole minuuttiakaan omaa aikaa. Ei yhtään mahdollisuutta tehdä päivässä mitä haluaisi. Ei voi lukea, katsoa telkkaa, kuunnella musiikkia, ei mitään. Kun sitä taaperoa pitää vahtia joka sekunti. Nämä ”oman ajan jutut” onnistuu vain jos joku MUU vahtii lapsia hetken. Eli mies tai palkattu apu.
Kyllä aika monet lapsettomat tajuaa. Itse olen lapseton paljolti siksi, että tajuan.
Upeaa että tajuat! Nimittäin kaikki ei tajua ja sitten sitä valmiiksi uupunutta äitiä jotkut vielä syyllistää, juurikin ”miten muka et ehdi tai pysty tekemään asiaa x,y,z, jne”
Olen itse halunnut lapset, ja haluaisin vielä itse asiassa yhden lisääkin, mutta on kyllä jotain aivan uskomatonta ihmisen rääkkäystä olla äiti kun on kaksi taaperoa (eivät nuku päivällä) ja koliikkivauva joka huutaa yöt läpeensä. Isä hoitaa oman osansa ja silti olen poikki. 2-3h yöunilla menty puoli vuotta, päivät jatkuvaa juoksemista ja palvelemista ilman taukoa. Ei kerkeä vessassa käydä, siis oikeasti.
Edelleen korostan että tämä on oma valinta ja ikäni takia piti tehdä lapset tiuhaan. En siis valita. Mutta tuntuu vaan jotenkin.. helpottavalta, ihanalta, huojentavalta, että kerrankin joku lapseton tajuaa mitä koen ja mitä käyn läpi. Usein kun uupunut äiti saa vielä ympäristöstään haukut ja arvostelut. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1. Pitäisi saada myös joskus illoiksi tai yöksi satunnaista lastenhoitoapua, sekä helpolla kodinhoito- ja siivousapua.
Netti on täynnä erilaista palveluntarjoajaa, jonka kauttaa saa kaiken tämän. Toki se maksaa, mutta ei kukaan työssäkäyvä lapsetonkaan saa maksutonta siivoojaa, joten miksi lapsiperheessä sellainen pitäisi mahdollistaa?2. Opiskelua ja äitiyttä on vaikea yhdistää, ja joutuu lykkäämään lapsentekoa ohi parhaiden vuosien. Yliopistoilla pitäisi olla lapsiparkit, ja etäopiskelua pitäisi vielä kehittää.
Lapsilla on jo päivähoitopaikat, joten mihin ihmeeseen tarvitaan tällaista tuplahoitopaikkasysteemiä? Kalliiksihan se tulee, että yhtä lasta kohti on kaksi hoitopaikkaa.3. Jatko-ja lisäopintoja perheellisenä pitäisi paremmin mahdollistaa.
Eli sinusta perheellisyys antaisi lisäpisteitä tohtoriopintoihin. Miksi?4. Pienten lasten äideille pitäisi olla mahdollista tehdä lyhennettyä tai osaviikkoa pidemmällekin.
Siis pidemmälle kuin mihin asti? Tuo on jo nyt mahdollista siihen asti, kun nuorin lapsi menee kolmannelle luokalle.5. Kesille enemmän puistotätejä ja -ruokailua, kun pikku koululaiset ovat kotona keskenään.
Tämä auttaisi vain muutamia perheitä, koska jotenkinhan ne pienet pitää sinne puistoon saada. Perempi vaihtoehto olisi laajentaa kesäpäiväkotisysteemiä eli ei enää päiväkotien sulkemista vaan monikäyttöä.Lisäksi koulutetut naiset eivät löydä kumppania ajoissa, ainakaan sellaista joka suostuu lapsen tekoon. Pitäisi helpottaa vielä entisestään hankkia lapsia yksin ja pärjätä yksinhuoltajina.
Lapsettomat eivät tajua tipan vertaa mitä on olla äiti, siis pienille lapsille. Siinä ei ole minuuttiakaan omaa aikaa. Ei yhtään mahdollisuutta tehdä päivässä mitä haluaisi. Ei voi lukea, katsoa telkkaa, kuunnella musiikkia, ei mitään. Kun sitä taaperoa pitää vahtia joka sekunti. Nämä ”oman ajan jutut” onnistuu vain jos joku MUU vahtii lapsia hetken. Eli mies tai palkattu apu.
TÄN takia on ihan eri asia ja eri tarve lapsiperheellä siivousapuun. Lapsettomilla on KOKO AJAN OMAA AIKAA, lapsellisella ei koskaan. Se siivouskin on mahdotonta jos joudut vahtimaan lapsia samalla.
Enkä nyt tarkoita että yhteiskunnan pitää maksaa siivouapua vaan sitä että on ihan eri asi lapsettoman siivota kuin lapsellisen. Lapseton ei osaa tajuta sitä 24/7 vastuun määrää lapsesta. Itsekään en tajunnut kun olin lapseton. Ihmettelin vaan että miten muka on niin vaikeeta lähteä jonnekin/siivota/tehdä jotain kun on lapsia.
Sit vielä: ns NORMAALI asiansa hyvin hoitava lapsiperhe ei saa YHTÄÄN MITÄÄN apua. Kaikki apu ja palvelut on Lasu perheille. Vain lasun asiakas saa kotiapua, tukiperhettä, keskusteluapua ja muuta. Jos olet työssäkäyvä ja normaali, on lapsilisä ainoa mitä saat. Sekin on itikan paska, lapsiperheenä kulut on 5000e kuussa ja pari sataa lapsilisää on vähän kuin vitsi.
Mä en itse nyt sinällään valita, tietoisesti tein lapset ja tiesin että raskasta on. Mutta YHTEISKUNNAN tasolla pitää miettiä halutaanko lapsia lisää vai ei. Jos ei, niin sitten ei muuteta mitään. Mutta jos kyllä, niin monen asian pitäisi sitten muuttua. Nykyisellään se on naiselle aika paska diili.
Kyllä lapseton tajuaa, että lapsi sitoo 24 h/vrk.
Eikä lapsettomuus tarkoita että olis aikaa itselle koko ajan. Olin vuosia omaishoitaja ja todellakin se sitoi hyvin tiukasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Mummolassa on mummolan säännöt. Sinä voit kyllä omassa kodissasi sanoa tämän ihan reippaasti.
Meillä on molemmissa mummoloissa ihan päinvastainen tilanne. Lapset saavat porsastella ruokapöydässä, ahmia kaikki kahvitarjottavat, reuhata sohvilla ja sängyssä, pitää kamalaa meteliä, kinuta ja inttää isovanhemmille, kolata herkkukaapit ja ottaa sieltä pyytämättä, ostattaa mummolla kaupasta kaikki mitä keksivät pyytää. Kaikki tämä on sallittua "koska mummolassa on mummolan säännöt". Kotona lapset eivät todellakaan saa käyttäytyä näin, ja me ei todellakaan saatu käyttäytyä näin kun oltiin itse lapsia. Jos ja kun me vanhemmat puututaan tilanteeseen, hyppää mummot heti paikalle hyssyttelemään: "Älkää nyt, antakaa toisten pitää hauskaa", "mitäs tuossa nyt, syökööt kun kerran maistuu" jne.
Onneksi ei olla viikottain tai aina edes kuukausittain tekemisissä...
Meillä ei kummatkaan isovanhemmat viitsi olla missään tekemisissä eikä pidä edes yhteyttä. Eivät kuulemma viitsi ja halua olla isovanhempia kun omansa ovat jo hoitaneet.
Ei olla saatu sekuntiakaan apua koskaan ja mummoloissa ei saa käydä edes puolen tunnin kylässä.
Ikävä asia, mutta miten se tähän liittyi? Meidät pitää erossa iso välimatka ja se, että isovanhemmista kolme neljästä on vielä työelämässä, joten eivät ole meilläkään olleet koskaan apuna. Yhteyttä kyllä pidetään, mutta aina kyläilyn jälkeen on olo, että huhhuh, onneksi tätä tarvitsee katsella sormien lävitse vain silloin tällöin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat eivät tajua tipan vertaa mitä on olla äiti, siis pienille lapsille. Siinä ei ole minuuttiakaan omaa aikaa. Ei yhtään mahdollisuutta tehdä päivässä mitä haluaisi. Ei voi lukea, katsoa telkkaa, kuunnella musiikkia, ei mitään. Kun sitä taaperoa pitää vahtia joka sekunti. Nämä ”oman ajan jutut” onnistuu vain jos joku MUU vahtii lapsia hetken. Eli mies tai palkattu apu.
Kyllä aika monet lapsettomat tajuaa. Itse olen lapseton paljolti siksi, että tajuan.
Upeaa että tajuat! Nimittäin kaikki ei tajua ja sitten sitä valmiiksi uupunutta äitiä jotkut vielä syyllistää, juurikin ”miten muka et ehdi tai pysty tekemään asiaa x,y,z, jne”
Olen itse halunnut lapset, ja haluaisin vielä itse asiassa yhden lisääkin, mutta on kyllä jotain aivan uskomatonta ihmisen rääkkäystä olla äiti kun on kaksi taaperoa (eivät nuku päivällä) ja koliikkivauva joka huutaa yöt läpeensä. Isä hoitaa oman osansa ja silti olen poikki. 2-3h yöunilla menty puoli vuotta, päivät jatkuvaa juoksemista ja palvelemista ilman taukoa. Ei kerkeä vessassa käydä, siis oikeasti.
Edelleen korostan että tämä on oma valinta ja ikäni takia piti tehdä lapset tiuhaan. En siis valita. Mutta tuntuu vaan jotenkin.. helpottavalta, ihanalta, huojentavalta, että kerrankin joku lapseton tajuaa mitä koen ja mitä käyn läpi. Usein kun uupunut äiti saa vielä ympäristöstään haukut ja arvostelut. :)
Totta. Itse olen pari kertaa kakannut housuun kun en ole päässyt vessaan, koska juuri silloin on joku hirveä hätä ollut lapsilla. Ei siinä paljon omia hätään ehdi toimittaa. Ja olen myös joutunut nousemaan pöntöltä kesken kaiken valuen kakkaa ja menkkoja, kun on ollut pakko mennä hätiin lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyäidit valittavat että lapset vievät voimat ja ovat rasittavia enemmän kuin mukavia ja kilttejä ja helppoja hoitaa?
Sitä sopii pohtia. Olemme muutaman ikäiseni (n 70v) pohtineet ja muistelleet omaa nuoruutta ja lastemme hoitoa.
Kukaan meistä ei tuntenut et lapset rasittavat. Lapset olivatkin kiltimpiä ennen ja tottelivat vanhempien neuvoja ja ohjauksia. Eikä tarvinnut huutaa tai kurittaa. Muistan itse mm kerran kuoli ruotsinlaivalla viiden alle kouluikäiset lapsen kanssa. Kaksi heistä oli sisareni ja kone omaa. Eikä mitään ongelmaa missään tilanteessa. Lapset tai lastenkasvatus on muuttunut.
Nykyään lapset saavat määrätä mitä syödään ja minne mennään jne. . Miettikääs itse mistä johtuu rasittavuus.Omat vanhempani ovat noin 70-vuotiaita ja jostain syystä minulla on ihan erilaiset muistikuvat lapsuudesta mitä tulee kurittamiseen ja tottelemiseen....
Olin lapsi 70 -luvulla ja muistan, että oli ihan normaalia, että lapset saivat luunappeja, tukistuksia ja selkäsaunoja. Omat vanhempani ovat edistyksellisiä, eivätkä halunneet kurittaa lastaan ruumiillisesti. Sitä ihmeteltiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyäidit valittavat että lapset vievät voimat ja ovat rasittavia enemmän kuin mukavia ja kilttejä ja helppoja hoitaa?
Sitä sopii pohtia. Olemme muutaman ikäiseni (n 70v) pohtineet ja muistelleet omaa nuoruutta ja lastemme hoitoa.
Kukaan meistä ei tuntenut et lapset rasittavat. Lapset olivatkin kiltimpiä ennen ja tottelivat vanhempien neuvoja ja ohjauksia. Eikä tarvinnut huutaa tai kurittaa. Muistan itse mm kerran kuoli ruotsinlaivalla viiden alle kouluikäiset lapsen kanssa. Kaksi heistä oli sisareni ja kone omaa. Eikä mitään ongelmaa missään tilanteessa. Lapset tai lastenkasvatus on muuttunut.
Nykyään lapset saavat määrätä mitä syödään ja minne mennään jne. . Miettikääs itse mistä johtuu rasittavuus.Omat vanhempani ovat noin 70-vuotiaita ja jostain syystä minulla on ihan erilaiset muistikuvat lapsuudesta mitä tulee kurittamiseen ja tottelemiseen....
Olin lapsi 70 -luvulla ja muistan, että oli ihan normaalia, että lapset saivat luunappeja, tukistuksia ja selkäsaunoja. Omat vanhempani ovat edistyksellisiä, eivätkä halunneet kurittaa lastaan ruumiillisesti. Sitä ihmeteltiin.
On ollut monenlaista kotia kuin kasvattajaakin. Se on selvää. Meillä ei tarvittu ruumiillista kuritusta.
Olen niin samaa mieltä! Asia minkä haluan nostaa myös esiin on se harha, että nelikymppinen nainenkin on vielä hedelmällinen. Tokihan jotkut ovatkin, mutta todellisuudessa se on lottoa. Lapsettomuushoidot eivät ole oikotie mihinkään vaan sekin on arpapeliä. Ne halutaan esittää ratkaisuna lasten hankinnan myöhemmälle siirtämiselle siitä syystä, että hoidot ovat erittäin hyvä bisnes. Kokemusta on, kun kaksi lasta yksityisellä maksoi meille 30-40v n.10000€. Mielellään siellä autetaan ja tehdäänkin oikeasti hyvää työtä. Ongelma on se, että monet luottaa todennäköisyyteen saada lapsi helposti vielä +35v.
Enemmän pitäisi korostaa sitä hedelmällisyyden optimi-ikää, sekä naisilla että miehillä. Yksi hyvä keino olisi kutsua kansalaiset 30v terveystarkastuksiin, jossa myös tutkittaisiin hedelmällisyys. Tämän näkee osittain ihan verikokeesta (hormooniarvot), mutta esim.miesten siittiöitä ja naisten mahdolliset pco (joa voi olla myös piilevä, kokemusta on) tutkimukset voisi siihen sisällyttää. Kallista lystiä tämäkin olisi, mutta ehkä moni havahtuisi miettimään omaa tilannettaan uudelleen. Moni hedelmöityshoitoihin hakeutuvista olisi voitu hoitaa nuorempana helpommin kuin nelikymppisenä, kun piipuista tupruttaa enää jälkilöylyt...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Mummolassa on mummolan säännöt. Sinä voit kyllä omassa kodissasi sanoa tämän ihan reippaasti.
Meillä on molemmissa mummoloissa ihan päinvastainen tilanne. Lapset saavat porsastella ruokapöydässä, ahmia kaikki kahvitarjottavat, reuhata sohvilla ja sängyssä, pitää kamalaa meteliä, kinuta ja inttää isovanhemmille, kolata herkkukaapit ja ottaa sieltä pyytämättä, ostattaa mummolla kaupasta kaikki mitä keksivät pyytää. Kaikki tämä on sallittua "koska mummolassa on mummolan säännöt". Kotona lapset eivät todellakaan saa käyttäytyä näin, ja me ei todellakaan saatu käyttäytyä näin kun oltiin itse lapsia. Jos ja kun me vanhemmat puututaan tilanteeseen, hyppää mummot heti paikalle hyssyttelemään: "Älkää nyt, antakaa toisten pitää hauskaa", "mitäs tuossa nyt, syökööt kun kerran maistuu" jne.
Onneksi ei olla viikottain tai aina edes kuukausittain tekemisissä...
Meillä ei kummatkaan isovanhemmat viitsi olla missään tekemisissä eikä pidä edes yhteyttä. Eivät kuulemma viitsi ja halua olla isovanhempia kun omansa ovat jo hoitaneet.
Ei olla saatu sekuntiakaan apua koskaan ja mummoloissa ei saa käydä edes puolen tunnin kylässä.
Ikävä asia, mutta miten se tähän liittyi? Meidät pitää erossa iso välimatka ja se, että isovanhemmista kolme neljästä on vielä työelämässä, joten eivät ole meilläkään olleet koskaan apuna. Yhteyttä kyllä pidetään, mutta aina kyläilyn jälkeen on olo, että huhhuh, onneksi tätä tarvitsee katsella sormien lävitse vain silloin tällöin.
Se liittyy siten että tässäkin ketjussa oli pari kirjoitusta joissa isovanhempien apu kuvataan itsestäänselvyytenä. Myös neuvola, työnantaja, koulu, päiväkoti jne aina olettaa että on isovanhemmat ja he myös auttavat. Näin ei ole, ei likimainkaan kaikilla.
Nykypäivän itsekkyys näkyy isovanhemmissa, moni isovanhempi vaan kieltäytyy olemasta isovanhempi tai sitten ei vaan tapaa lainkan lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Mummolassa on mummolan säännöt. Sinä voit kyllä omassa kodissasi sanoa tämän ihan reippaasti.
Meillä on molemmissa mummoloissa ihan päinvastainen tilanne. Lapset saavat porsastella ruokapöydässä, ahmia kaikki kahvitarjottavat, reuhata sohvilla ja sängyssä, pitää kamalaa meteliä, kinuta ja inttää isovanhemmille, kolata herkkukaapit ja ottaa sieltä pyytämättä, ostattaa mummolla kaupasta kaikki mitä keksivät pyytää. Kaikki tämä on sallittua "koska mummolassa on mummolan säännöt". Kotona lapset eivät todellakaan saa käyttäytyä näin, ja me ei todellakaan saatu käyttäytyä näin kun oltiin itse lapsia. Jos ja kun me vanhemmat puututaan tilanteeseen, hyppää mummot heti paikalle hyssyttelemään: "Älkää nyt, antakaa toisten pitää hauskaa", "mitäs tuossa nyt, syökööt kun kerran maistuu" jne.
Onneksi ei olla viikottain tai aina edes kuukausittain tekemisissä...
Mitä sitten haluaisit? Että Hallituksen asettaman isovanhempityöryhmän projektinvetäjä tulee kouluttamaan teidän mummoja ja faareja?
Vai kannattaisko puhua itse.
Ja piti vielä sanoa se, että jos lapset siis siellä mummolassa (mummolan luvalla) porsastelevat, kronaavat herkkukaapit, ostattavat kivoja juttuja jne, niin entä sitten? Kotona on kotikuri ja mummolassa mummolan.
Anteeksi mitä? 😄 Tsemppasin vain alkuperäisen viestin kirjoittajaa reippaasti ilmoittamaan, että mummolassa on mummolan säännöt. Niin meillekin on mummoloiden taholta tehty. Mitä ihmeen oletuksia oikein vetelit?
Ja miksikö me lastemme vanhempina on puututtu noihin tilanteisiin? No koska se on ollut yksinkertaisesti huonoa käytöstä. Ja kukako meille on näin opettanut? No nämä samat ihmiset (vanhenpamme) 30 vuotta sitten.
Rauha. 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja Antti Rinne vouhkasi synnytystalkoista ja vappusatasista. Mitä hänen puolueensa on tehnyt lapsiperheiden hyväksi? Suomen valtion rahat saatiin lapattua ainoastaan Italian mafialle.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä enempää voi enää helpottaa vaikeuttamatta muiden elämistä. Semmoinen ei ole ihmisoikeuksien mukaista.
En pyydä teidän lapsilta hoitoa enkä edes omiltani. Olen maksanut veroni ja joku saa auttaa tai sitten pistää saunan taakse, jos muu ei auta.
Tämän yhden elämän haluan elää jotakuinkin säällisesti enkä vanhuuspäiviä ajatellen.
Säällinen elämä ja itsekkyys ovat kyllä tähän asti olleet vastakkaisia projekteja.
Vai oletko masentunut vai marttyyri? Että jos edes ihmisoikeuksista saisi turvaa tätä kamalaa maailmaa vastaan.
Vaikka oikeassahan sinä olet, ihmisistä otetaan liikaa irti ja aina vain enemmän. Se ei kuitenkaan muutu miksikään tuolla asenteella. Ei pidä tyytyä ja rimpuilla väsyneesti, vaan pitää vaatia enemmän, jos haluaa pitää kiinni edes siitä mitä vielä on.
Tyhjän kun saa pyytämättäkin, ja meillä on tätä menoa edessä aikalailla tyhjää elämää. Kiltteyden aika alkaisi olla ohi, ja itsekeskeisyyden myös, koska ne vain pahentavat tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman näkökulmasta tilanne on todella vaikea, jos lapsi ei ole tottunut siihen että häntä kielletään tai aina aikuinen ei ole siinä viihdyttämässä häntä. Puhun nyt siis vain omista kokemuksistani! Tiedän kyllä, että suurin osa vanhemmista on ihan normaaleita vanhempia ja heidän lapset kiukuttelee, leikkii ja tekee kaikkea mitä lapset tekevätkään, mutta vanhemmat pitävät me raamit yllä, kieltävät lapsia ja antavat heidän välillä tylsistyäkin. Minun arpaonnessani kävi kuitenkin niin, etteivät lapsenlapseni vanhemmat kiellä heitä lähes mistään ja lapset ovat todellakin oppineet siihen, että on aikuisten tehtävä viihdyttää heitä. En tiedä onko tällaisia perheitä nykyään enemmän, mutta itse en jaksa tarjota lastenhoitoapua usein, sillä jo yhteiset tapaamiset uuvuttavat minut!
Kun omat lapseni olivat pieniä, niin he tiesivät, että mummolassa tarjotaan sitä ruokaa mitä tarjotaan, mummo ei kokoajan leiki ja kun mummo sanoo ei niin sitä totellaan. Omat lapsenlapseni eivät ole tottuneet että heille sanotaan ei johonkin asiaan, ja miniäni jopa suuttui minulle kerran kun kielsin heidän lasta heittelemästä ruokaa. En ole sitten kovin herkästi enää kieltänyt, mutta on vaikeaa lasten kanssa mitään tehdäkään kun he hädin tuskin puuttuvat edes siihen kun lapsi lyö sisarusta. Lapset myös olettavat, että olen leikkimässä heidän kanssaan ihan kokoajan. Missään vaiheessa en voisi ottaa kirjaa käteen ja istahtaa, kun kokoajan pitää olla vuorovaikutuksessa ja saatavilla lapsenlapsille.
Mielestäni tämä on isoin muutos vanhemmuudessa. Lapsista on tullut projekti, johon panostetaan liikaakin. Lasten ei enää anneta kehittyä rauhassa, vaan kaikki mietitään optimaalisesti ja lisäksi joissain perheissä lapsille ei aseteta rajoja. En ole itsekään mikään täydellinen vanhempi ollut ja tehnyt virheitä. Joskus en ole jaksanut kuunnella jotain lapsen asiaa tai leikkiä hänen kanssaan, mutta mielestäni on kohtuuton ajatus että aikuinen on kokoajan saatavilla vielä leikki-ikäisillekin lapsille ja tekee kaiken mitä lapsi ehdottaa.
Mummolassa on mummolan säännöt. Sinä voit kyllä omassa kodissasi sanoa tämän ihan reippaasti.
Meillä on molemmissa mummoloissa ihan päinvastainen tilanne. Lapset saavat porsastella ruokapöydässä, ahmia kaikki kahvitarjottavat, reuhata sohvilla ja sängyssä, pitää kamalaa meteliä, kinuta ja inttää isovanhemmille, kolata herkkukaapit ja ottaa sieltä pyytämättä, ostattaa mummolla kaupasta kaikki mitä keksivät pyytää. Kaikki tämä on sallittua "koska mummolassa on mummolan säännöt". Kotona lapset eivät todellakaan saa käyttäytyä näin, ja me ei todellakaan saatu käyttäytyä näin kun oltiin itse lapsia. Jos ja kun me vanhemmat puututaan tilanteeseen, hyppää mummot heti paikalle hyssyttelemään: "Älkää nyt, antakaa toisten pitää hauskaa", "mitäs tuossa nyt, syökööt kun kerran maistuu" jne.
Onneksi ei olla viikottain tai aina edes kuukausittain tekemisissä...
Meillä ei kummatkaan isovanhemmat viitsi olla missään tekemisissä eikä pidä edes yhteyttä. Eivät kuulemma viitsi ja halua olla isovanhempia kun omansa ovat jo hoitaneet.
Ei olla saatu sekuntiakaan apua koskaan ja mummoloissa ei saa käydä edes puolen tunnin kylässä.
Ikävä asia, mutta miten se tähän liittyi? Meidät pitää erossa iso välimatka ja se, että isovanhemmista kolme neljästä on vielä työelämässä, joten eivät ole meilläkään olleet koskaan apuna. Yhteyttä kyllä pidetään, mutta aina kyläilyn jälkeen on olo, että huhhuh, onneksi tätä tarvitsee katsella sormien lävitse vain silloin tällöin.
Se liittyy siten että tässäkin ketjussa oli pari kirjoitusta joissa isovanhempien apu kuvataan itsestäänselvyytenä. Myös neuvola, työnantaja, koulu, päiväkoti jne aina olettaa että on isovanhemmat ja he myös auttavat. Näin ei ole, ei likimainkaan kaikilla.
Nykypäivän itsekkyys näkyy isovanhemmissa, moni isovanhempi vaan kieltäytyy olemasta isovanhempi tai sitten ei vaan tapaa lainkan lapsenlapsia.
No minä en ottanut mitään yleistä kantaa asiaan, en edes lukenut koko keskustelua läpi, vaan ihan vain pelkästään vastasin henkilökohtaisesti tuolle ensimmäiselle kirjoittajalle.
Täällä moni määräaikainen miettii lapsien lykkäämistä töiden takia. Älkää. Tehkää ne lapset jos siltä tuntuu. Minulla on yksi ystävä joka on palannut vakituiseen virkaan takaisin äitiyslomalla, muut vakkarit tai määräaikaiset vaihtaneet työpaikkaa ennen kuin palanneet takaisin töihin, osa jopa suoraan vakituiseksi työntekijäksi. Aika yleistä tämä. Minä taas määräaikaisena jäin äippä lomalle ja siihen loppui soppari mistä äitiysloma alkoi. Nyt palaan takaisin samaan paikkaa... Määräaikaisena, mutta kaksi lasta rikkaampana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äitien pitäisi lyhentää työpäiviä? Missä on isä? Onko lapset ap:n mielestä vain naisten juttu?
Et nähtävästi lukenut aloitusta tai sitten et ymmärtänyt sitä. Niinkuin ap kirjoitti, niin lastenhoito ja kotityöt ovat edelleen suurimmaksi osaksi naisten harteilla. Tutkimusten mukaan Suomessa ei olla yhtä pitkällä tämän asian suhteen kuin esim. muissa Pohjoismaissa. Itse kannatan vanhempainvapaiden jakamista tasaisemmin lakisääteisesti sekä mahdollisuutta tehdä osa-aikatöitä (se ei usein toteudu, vaikka siihen vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus).
Kannattaisiko sitten siirtyä nykyaikaan ja muistaa, että useimmilla lapsilla on isä. Isä voi lyhentää työpäivää, hoitaa sairasta lasta ja pitää perhevapaita. Ai niin, useimmat isät kykenevät jopa tekemään kotitöitäkin.
Tämä on täyttä utopiaa. Todella harva isä käyttää mahdollisuuttaan vanhempain rahakauteenkaan. Katsos kun ei työnantaja ,tykkää, ei voi olla poissa töistä ja ilman iskän palkkaa ei tulla toimeen. Käytännössä monesti jos joku jääkiin muksuaan hoitamaan jättää kumminkin silti kodinhoidon ja muut jutut sille töistä palaavalle mutsille, kun se osaa paremmin.
Tämä. Ärsyttää tuo ”kyllä isäkin voi” voi, mutta kun EI TEE. Se ei auta, jos ei tee.
Miksi ei tee?
Kun eivät halua eivätkä viitsi??
Vierailija kirjoitti:
Miksi nykyäidit valittavat että lapset vievät voimat ja ovat rasittavia enemmän kuin mukavia ja kilttejä ja helppoja hoitaa?
Sitä sopii pohtia. Olemme muutaman ikäiseni (n 70v) pohtineet ja muistelleet omaa nuoruutta ja lastemme hoitoa.
Kukaan meistä ei tuntenut et lapset rasittavat. Lapset olivatkin kiltimpiä ennen ja tottelivat vanhempien neuvoja ja ohjauksia. Eikä tarvinnut huutaa tai kurittaa. Muistan itse mm kerran kuoli ruotsinlaivalla viiden alle kouluikäiset lapsen kanssa. Kaksi heistä oli sisareni ja kone omaa. Eikä mitään ongelmaa missään tilanteessa. Lapset tai lastenkasvatus on muuttunut.
Nykyään lapset saavat määrätä mitä syödään ja minne mennään jne. . Miettikääs itse mistä johtuu rasittavuus.
Olen syntynyt 80-luvun alussa ja vanhempani ovat sinun ikäisiä. Olen myös paljon ajatellut omaa lapsuuttani tässä kun omia lapsiani, vielä alle kouluikäisiä, kasvatan. Minäkin olin se kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi, joka kulki siinä sivussa mukana ilman harmia ja haittaa. Mutta tässä kun katselen omiani sylissä pitäen ja tunnetaitoja opettaen, kun heillä on uhmaa ja kiukkua, niin tajua, etten olisi ikinä koskaan uskaltanut uhmata, saada minkäänlaista kohtausta, sanoa vastaan tai käyttäytyä huonosti. Pelolla oli kasvatettu ja vanhemmat ylpeilevät kuinka hyvin osasivat kasvattaa, kun niin kiltit lapset. Nyt sitten tässä omien lasteni kanssa yritän opetella itsekin tunneasioita, unohtamatta kaikkea muuta minkä kanssa on tullut henkisellä tasolla kamppailua saadun kasvatuksen seurauksena. Omalla äidilläni oli myös aikaa vaikka kuinka tehdä kotitöitä ja omia harrastuksiaan. Me lapset leikittiin keskenämme, kävimme ulkonakin yksin leikkipuistoissa ja ties missä muualla ja siellä ne naapureiden lapsetkin oli. Kunhan syömään tultiin. Ja ihan hyvällä alueella. Minä en kuuna päivänä laskisi omiani näin pieninä yksin tuonne ulos. Ja leikin myös lasteni kanssa paljon kotonakin. Omat lapseni eivät suinkaan rasita ja viihdyn heidän kanssaan ja ihan hyvin osaavat käyttäytyäkin. Mutta kyllä ennen elämä lasten kanssa oli hyvin erilaista kuin nykyään. Lapsiin "joutuu" panostamaan enemmän, siinä missä jo siellä omassa lapsuudesta lapset tosiaan meni siinä sivussa monilla.
Miksi ei tee?