Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uusi, hieno ja hyvä säästettiin myöhempään, ei voinut ottaa heti käyttöön ja nauttia niistä tässä ja nyt, vaan aina joskus myöhemmin.
Nykyisin: joulupakettien ruokalahjat otetaan pöytään heti, ei ensijouluna (joulutee, kahvi, hillot , sinapit yms.) Uusi vaate tulee päälle nyt, ei puolen vuoden - vuoden kuluttua. Hajuvesi on käytössä päivittäin, sitä ei säästellä erityisiin hetkiin. Kerätyt sienet ruoaksi jo satokaudella, ei 2v. kuluttua pakkasesta kun maku on jo mennyt. Kallis ryppyvoide käyttöön heti ja koko kasvoille kaulasta hiusrajaan, siihenhän se on tarkoitettu, mutta äitini laittaa yhä ihan ihan vähän jonkun pahimman rypyn päälle kun pitäähän kallista voidetta käyttää säästeliäästi.
Tiesin äitini tulleen vanhaksi, kun otti käyttöönsä yhden kaappiin säilömistään lukuisista lahjayöpaidoista. Totesi, että jos ei tätä nyt käytä, niin tuleeko koskaan enää käytettyäkään :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähdin kotoa 16v korkeassa iässä. Vannoin etten koskaan enää syö puuroa. Äitini keitti esim. kaurapuuroa niin että siihen upotettiin möykkyinä edellistä vaikkapa ruishiutalepuuroa suuremmin sekoittamatta. Puurottomuus kesti n. vk, mutta eilistä puuroa en edelleenkään lisää tämänpäiväiseen.
Täällä on mainittu moniakin asioita jotka mielestäni sopisivat edelleen hyvin tähän päivään. Kuten suihkuveden säästäminen (joka päivä, mutta niin nopeasti kuin mahdollista), viikko- ja suursiivoukset (ilman stressiä), kotimainen ruoka jne.
Ja kun täällä puhutaan usein luokkaeroista - juhlavalmistelut kuuluvat perinteisiin ja etenkin tänä päivänä ylemmän luokan tapoihin.
Vierailija kirjoitti:
En enään ikinään syö kalakeittoa, tai silakkalaatikkoa. En myöskään pakottannut lapsiani. Munuaiskastike oli kanssa aivan hirveetä, haisikin pahalle. Maksaa en syö missään muodossa.
Kalakeittoja on vaikka minkälaisia ja monesta maasta. Eikä niissä ole pakko olla ruotoja tai edes perunaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
Voisko joku tätä harrastava valaista mikä juttu tämä on? Sama kokemus itsellä. Voi luoja että vihasin sitä, ja tuntui että äitikin teki sitä sen takia, että vihasi meitä lapsia ja elämäänsä.
Ehkä halusi saada äkkiä tehtyä ja päästä viikonlopun viettoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä maalla, isä aina iltaisin myrkytti "raidilla" makuuhuoneen. Sillä välin odotettiin veljen ja äidin kanssa oven takana. Sitten sinne nukkumaan 😬 Kurkusta ottaa ajatuskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähdin kotoa 16v korkeassa iässä. Vannoin etten koskaan enää syö puuroa. Äitini keitti esim. kaurapuuroa niin että siihen upotettiin möykkyinä edellistä vaikkapa ruishiutalepuuroa suuremmin sekoittamatta. Puurottomuus kesti n. vk, mutta eilistä puuroa en edelleenkään lisää tämänpäiväiseen.
Tuo muuten on varmasti yksi syy, miksei suomalaiset syö puuroa. Se oli silloin lapsuudessa vähän sinnepäin tehtyä. Sitä ei jotenkin arvostettu tarpeeksi ruokana.
Mä olen itse keittiötyöntekijä ja otin puuroista "selkävoiton". :D Päätin, että mähän teen hyvää puuroa Ärkele! Ja niin olen tehnytkin. Ei kökkäreitä ja veitsellä leikattavaa, eikä velliä. Hiutaleiden pitää olla kypsiä, ei saa olla purutuntumaa.. ja jopa sekoitan eiliset joukkoon, jos on samaa sorttia. Mutta sekin tehdään rakkaudella ja todellakin sekoitetaan hyvin. Tai siten vanhat puurot käytän sämpylätaikinoihin. Puuron kanssa ei voi olla liian nopea, vaikka hiuteleet oliskin pikaisia. Antaa aikaa hautua. Kyllä vartissa perheelle saa kypsän soljuvan puuron. Vettä, suolaa ja ryynejä.
Töissä ovat kaikki yhteiskodin asukkaat alkaneet syömään puuroa aamusta. ;)
Vierailija kirjoitti:
Verhojen vaihtaminen pitkin vuotta! Lapsuudenkodissani oli erikseen kesäverhot ja talviverhot, ja lisäksi jouluverhot. Mitään käytännöllistä eroa näillä ei ollut (kesäverhot ei esimerkiksi pimentänyt enemmän vaan kaikki oli ihan samanlaista verhokangasta), mutta kesäverhot oli vaaleamman väriset, talviverhot tummemmat ja jouluverhot joulukuosiset. Omassa kodissani on ihan samat verhot vuoden ympäri.
Kesäverhot oli keveät ja valoa läpipäästävät, talviverhot tummat ja paksut. Mielestäni oli nurinkurista laittaa talveksi pimentävät verhot, kun luonnonvaloa on muutenkin vähän, ja vastaavasti kesäksi verhot, jotka ei auta auringon porotukseen lainkaan, vaan joutuu käyttämään sälekaihtimia. Jouluverhoja meillä ei ihme kyllä ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakko enää katsoa päihtyneitä ihmisiä
Massiivinen joulusiivous, lattiasta kattoon ja kaapit. Mittavat täysin itsetehdyt jouluruoat ja leivonnaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lauantaiaamun raivosiivous seiskalta. Kiva herätä kolisteluun, imurin hurinaan ja kärttyisään äitiin. :(
Voisko joku tätä harrastava valaista mikä juttu tämä on? Sama kokemus itsellä. Voi luoja että vihasin sitä, ja tuntui että äitikin teki sitä sen takia, että vihasi meitä lapsia ja elämäänsä.
Äitimuori siivosi joka lauvantai aamupäivä. Samalla hänellä oli pyykkitupa.
Kun alko lauleskelemaan hemmetin änkyrällä äänellä niin oli hyvä aika livahtaa kotoonta.
Me tyttäret pidettiin oma huone siistinä. Ei huolinut apua meiltä muuhun siivoukseen.
Vierailija kirjoitti:
Lähdin kotoa 16v korkeassa iässä. Vannoin etten koskaan enää syö puuroa. Äitini keitti esim. kaurapuuroa niin että siihen upotettiin möykkyinä edellistä vaikkapa ruishiutalepuuroa suuremmin sekoittamatta. Puurottomuus kesti n. vk, mutta eilistä puuroa en edelleenkään lisää tämänpäiväiseen.
Monet paistaa edellisen päivän puuro jämät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Verhojen vaihtaminen pitkin vuotta! Lapsuudenkodissani oli erikseen kesäverhot ja talviverhot, ja lisäksi jouluverhot. Mitään käytännöllistä eroa näillä ei ollut (kesäverhot ei esimerkiksi pimentänyt enemmän vaan kaikki oli ihan samanlaista verhokangasta), mutta kesäverhot oli vaaleamman väriset, talviverhot tummemmat ja jouluverhot joulukuosiset. Omassa kodissani on ihan samat verhot vuoden ympäri.
Kesäverhot oli keveät ja valoa läpipäästävät, talviverhot tummat ja paksut. Mielestäni oli nurinkurista laittaa talveksi pimentävät verhot, kun luonnonvaloa on muutenkin vähän, ja vastaavasti kesäksi verhot, jotka ei auta auringon porotukseen lainkaan, vaan joutuu käyttämään sälekaihtimia. Jouluverhoja meillä ei ihme kyllä ollut.
Paksut verhot toimi lisäeristeenä hatarille ikkunoille. Se tapa lienee jäänyt joillekin vaikka nykyikkunat on tiiviitä.
Meillä ei ollut mitään pakkoja. Siis ei yhtään mitään, vaikka toki koulussa piti käydä, mitä en ikinä edes kyseenalaistanut . Minä olin itse se, joka halusi esim. pitää yllä tiettyjä jouluperinteitä, aloin tehdä juhlaruokia teininä jne. Totta kai äiti teki ruokia, mutta esim. meillä syötiin aina paljon puolivalmisteita ja eineksiä.
Äitini oli perheestä, josta hänen äitinsä kuoli, kun äitini oli alle kouluikäinen. Lisäksi äidilläni oli fyysisiä sairauksia, joista hän ei pitänyt erityistä meteliä. Hänellä ei ollut mitään tyypillisiä pakkovaatimuksia välitettäväksi perintönään. Hän kertoi minulle omasta menneisyydestään myös muistoja tilanteista, joissa joku muu ihminen oli yrittänyt pakottaa häntä esimerkiksi uskonnollisesti tai käyttäytynyt auktoriteettiasemassa moitittavasti. Äidiltä opin, että tällaisiin vaatimuksiin ei pidä alistua eikä ketään tarvitse kunnioittaa hänen asemansa tähden.
Ainut "pakko", mitä minun elämääni lapsuudessa kuului, oli huomattavasti vanhemman sisareni jatkuva uskonnon tuputus meille muille ja hänen jatkuva riitelynsä isämme kanssa. Äiti opetti minut väistämään ja välttelemään tällaisia ihmisiä, joita valitettavasti suvussamme on muitakin.
Tosi monet näistä asioista on sellaisia, joista voi itse vain haaveilla. Meillä ei ollut sääntöjä eikä rajoja eikä oikeastaan mitään muutakaan.
Muutamia joita toivon että olisi ollut omassa kotona:
- Säännölliset ruoka-ajat päivittäin, ja ylipäätään kunnon ruokaa eikä jotain halvimpia mikrohampurilaisia
- Siivoaminen viikottain tai edes nuo joulusiivoukset jne.
- Ylipäätään juhlapyhien valmistelu ja niiden viettäminen
Hauska ketju, vaikka kaikkea en lukenut. Itseäni ei erityisesti pakotettu mihinkään, mutta jotenkin olin usein mukana jutuissa. Jokunen asia tuli mieleen, mitä en tee niin kuin lapsuudenkodissa.
Koko huushollin siivoaminen lattiasta kattoon. Teen siivouksen osissa. En tee erityistä joulusiivousta, enkä tee jouluruokia, koska en pidä jouluruoasta. Muutenkaan ruoka ei ole niin isossa osassa kuin karjalaisten vanhempien kodissa. Sitä säilömistä ja mehustamista en harrasta (jo se sokerin määrä oli järkkyä). Ei kiinnosta viljellä pottua, porkkanaa ja sataa muuta lajiketta.
En itse neulo villapaitojani tai kudo mattojani. Ne voi ostaa ihan kaupasta. Ikkunoita en pese kahta kertaa vuodessa, enkä vaihda mitään kausiverhoja.
Meillä ei ollut mitään pakkohommia.
Aika epämiellyttäviä pakkojuttuja on useiden elämässä ollut, toivottavasti ette jatka niitä omissa perheissänne.
Voi tämä! Olin nuorena samanlainen, otin toisten huolet kantaakseni ja pohdin niihin tosissani ratkaisuja, vaikkei kukaan mitään apua ollut edes pyytänyt. Yleensä jouduin huomaamaan, ettei se alkuperäinen kärsijä edes kokenut asiaa niin kamalana kuin minä, joka piehtaroin tuskissani kuvitellessani toisen kokemaa pohjatonta kurjuutta. Ajattelin kai, ettei minulla ollut oikeutta olla tyytyväinen, ennen kuin kaikki muutkin ovat. Tästä ajattelumallista olen sittemmin pyrkinyt ja päässyt eroon ja elämä on helpottunut huomattavasti.