Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?

Suursiivoukset

Mankelointi

Tosin täytyy sanoa, että monet lapsuuden tavoista ja rutiineista ovat edelleenkin mieluisia ja osa meidän omaa arkea.

Vierailija kirjoitti:

Jännä juttu että pidätte siivouspakkoja vastenmielisinä , vähän väliä on ollut lehdissä juttuja kauhun vuokralaisista jotka eivät siivoa ja osa saanut korvausvaatimuksiakin tai häätöjä. Minusta on ihanaa kun on siisti raikas koti jossa mukava asua ja tavaratkin löytyvät , eikä yllätysvierailut haittaa .

No meidän lapsuuden suursiivoukset 4 kertaa vuodessa oli kyllä ihan turhia. Älytöntä mattojen, sisäkattojen, seinien jne pesua vaikka ne eivät olleet likaisia, jne jne. Senaikaiset lauantaisiivoukset oli niin perusteellisia, että suursiivouksilla ei ollut tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakkoulkoilu. Päivittäin piti lusia vähintään tunti pihalla vaikkei olisi ollut mitään tekemistä. Vaikka olisi käynyt pyöräilemässä tai kävelyllä, piti silti olla tunti pihalla.

Pihatyöt. Vihaan haravointia, lumitöitä, omenapuita, kukkapenkkejä, marjapensaita ja pensasaitoja. Pihatyöt sentään laskettiin pakkoulkoiluun sisältyväksi. Sanomattakin kai selvää, että kotoa lähdön jälkeen olen asunut vain sellaisissa taloissa missä huoltoyhtiö hoitaa hommat.

Viikkosiivous lauantaiaamuna.

Se tunti oli vanhempiesi yhteistä/omaa aikaa.

Vanhempasi naivat tuolloin.

Meitä ei pakotettu mihinkään.

Ei oo semmosta.

Sängyssä pysyminen hiljaa, kun ei nukuttanut. Nykyään nousen puuhastelemaan siinä tilanteessa. En kauaa sängyssä pyöri unettomana.

Seksi.

Ei varmaan tarvitse perustella.

Vierailija kirjoitti:

Jouluruoat. Niitä oli pakko tehdä viikkoja pakkaseen. Sitten jouluna Syötiin!! Älytön numero jostain konjakkisinapista tai lanttulaatikon mausteista. Muuta ruokaa ei saanut viikkoon kun oli tosiaan sitä jouluruokaa.

Lapset saivat jo vuosia sitten päättää mitä aattona syödään. Runsas tortillapöytä on siitä asti ollut joka joulu.

Meillä teinit valitsivat täksi jouluksi: Kinkku, graavilohta, savulohi, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkoa, mämmiä (jep), joululeipää, joulutorttuja ja ruisleipää. Ihan ite.

En ole sunnuntaisin täysin tekemättä mitään. Lapsuudessa ärsytti, kun sunnuntaina ei saanut tehdä oikein mitään. Osittain se juontui vanhemmilleni ehkä uskonnollisista säännöistä, mutta varmasti myös siitä, että kovasti työtä tekevinä takasivat näin itselleen yhden täyden vapaa- ja lepopäivän, kun edes pyykkikonetta ei sunnuntaisin pyöritetty. Silti ärsytti, kun lapsena kiellettiin sunnuntaisin lähtemästä kavereille ja kun sitten päivän kuluksi olisin halunnut tehdä vaikka käsitöinä jotain, kiellettiin sekin sunnuntaihin sopimattomana. Lukea muistaakseni sentään sai ja mennä yksin ulos olemaan, koska ne eivät millään tavalla viitanneet "töihin".

(Jos joku ihmettelee, miksi kaverille ei saanut lähteä, johtui se siitä, että myös toisten perheeseen piti taata sunnuntain lepopäivärauha.)

ruokarukous

Se, kun seurakunnassa meni niin paljon aikaa. Keskiviikkoisin alkoi kokous klo 18 eli joskus klo 17.30 piti olla paremmat vaatteet päällä ja tukka kammattuna ja lähteä autolle. Kotona oltiin klo 20, joskus vähän ennen, mutta usein meni melkein klo 21 saakka. Keskiviikon kokouksista pystyi yläastelaisena lintsailemaan jo. Sunnuntaisin seurakunnalla piti olla klo 10, joten myöhään nukkumisen sai unohtaa. Kouksissa näki kavereita, mutta monesti tilaisuuksien loppupuolella alkoi olla niin tylsää, että olisi tehnyt mieli huutaa ääneen, vaikka oltiin isoja jo. Aika iso vaatimus lapsille istua tunteja hiljaa paikoillaan, mutta minkäs teit.

Kuulostaa hassulta sanoa näin, mutta lapsuudessani ei ollut mitään pakkotehtäviä. Eli ei ole jäänyt mistään tehtävistä traumoja, mitä nyt aikuisena väittelisin.

N31

Meillä oli jotenkin sellainen varmaan jostain menneisyydestä peritty ajatus, että kun jotain tehdään, niin suorituksen pitää olla jäätävän tehokasta. Että jos vaikka tekee pullataikinaa kun on päätetty tarjota kahville tuleville sukulaisille pullaa, niin sen taikinan vaivaaminen on velvollisuus, ja velvollisuuden suorittaminenhan on tietty epämukavaa, uhrautumista, se ei ainakaan voi tuntua hyvältä.

Kun tämän tyyppisiä juttuja tehtiin lapsuudessani, äidin tuhahdukset, patistelut ja jopa haukkumiset veivät kyllä hommasta ilon ihan kokonaan, vaikka taikinan vaivaaminen ja muut keittiöhommathan voivat olla aidosti mukavia ja nautinnollisia.

Hopeat piti kiillottaa. Ja hitto sen aineen haju! Ei ole hopeita mulla, kaikki myyty ja lahjoitettu.

Siivoan edelleen paljon, mutta en saa esimerkiksi siitä hermoromahdusta jos joskus sanomalehti unohtuu keittiön pöydälle. Äitini usein piti mykkäkoulua jos joku tällainen unohdus tapahtui.

En myöskään harrasta enää pakotettua läheisyyttä. Jossain kohtaa äitini keksi, että hyvässä perheessä halataan ennen nukkumaanmenoa ja suuttui sekä syyllisti jos tämän unohti.

Kotona miehen kanssa meillä ei ole sohvalla tai ruokapöydässä ns. omia paikkoja. Lapsuudessa äiti saattoi usein suutuksissaan istua päälleni kunnes suostuin liikkumaan, jos istuin hänen paikallaan sohvalla.

Kaupassa käyn ilman kauppalappua. Lapsuudessa kirjoitettiin kauppalappu aina valmiiksi ja sitä noudatettiin pilkun tarkasti. Eli jos kaupassa tajuaa tarvitsevansa jotain, sitä ei ostettu jos lapussa ei niin lukenut.

Jossakin kommentissa kerrottiin että hautuumaalla käytiin ettei muut ihmiset ajattele pahaa. Meillä, kun pikkuveli oli yrittänyt itsemurhaa, niin isä totesi mulle että älä ny sinä yritä että mitähän siitä sukulaisetkin sanoisivat.

Jokakesäinen kasvimaalla käkkiminen. Että inhosin kitkemistä auringon porottaessa

Kattella kännistä ukkoa kun se tuli firman bileistä. Ei saanut nukkua, olin perheriidoissa mukana.

Nykyään ei tartte kännimölisijöistä kärsiä :).

Lasten oli pakko olla hiljaa ja näkymättömiä. Ja tarpeen tullen aikuisia varten. Voin sanoa että ei ole meidän kodissa. Meidän kodissa lapsia kunnioitetaan. He saavat pitää ääntä. Olla omia itsejään. Olla huonolla tuulella tai omissa oloissaan. Heille puhutaan ja kuunnellaan. He saavat sanoa vastaan, kertoa mielipiteensä. Heidän kuulumiset kysellään. Välitetään missä ovat, minne menevät ja kenen seurassa. Leikitään ja autetaan. Ollaan läsnä. Vietetään paljon aikaa yhdessä. Lohdutetaan. Ei tarvitse miellyttää ja pelätä. Rakastetaan. Toisin kuin lapsuuden perheessä.

Aina kun lähdettiin autolla pidemmälle reissulle niin otettiin omat terveelliset eväät mukaan ja ne syötiin autossa tai hyvällä säällä kuselta haisevalla P-paikalla. Huoltoasemalla käytiin vain vessassa, mutta koskaan ei mitään ostettu. Lapsena tämä oli ihan kamalaa, kun ei edes lomareissuilla voinut pysähtyä huoltoasemalle syömään. Nykyään itsellä tapana jo etukäteen katsoa kartalta parhaita ruoka-/kahvipaikkoja ja pysähtyä niihin sitten syömään ja nauttimaan kunnolla matkasta.