Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?

No, sen ainakin tajuan, että esiteini ei kiinny tarhaikäiseen paremmin, jos hänet laittaa hoitamaan tätä joka päivä vähintään tunnin ilmaiseksi. Vieläpä sellaisilla vaatimuksilla, että taaperon täytyy nauttia joka sekunnista, tai muuten isosisko saa huudot.

Yleisestikin ottaen aion tehdä niin monta lasta, kuin jaksetaan puolison kanssa hoitaa ilman alaikäisen apua ja neljänkympin kriiseissä keksin sitten jotain muuta puuhaa, kuin iltatähden hankkiminen

Marjametsään meilläkin lähti koko perhe. Vaikka olisi ollut hieno ilma sunnuntaina mennä uimaan kavereiden kanssa, eikun metsään, kumisaappat jalassa. Ei meillä mitään eväitä ollut, ei tullut mieleenkään moinen turha hössötys. Oli myös jotenkin ei-sopivaa syödä ulkona. Ei meillä oltu uskonnollisia, tosin äiti kai sai jotain vaikutteita lestoilta kun kasvoi Oulun lähellä.

Eikä minun pari kaveriani, jotka asuivat samalla suunnalla, joutuneet tähän marjastusrumbaan. Tosin kun vanhempi siskoni teki taivaallista taikinapohjaista mustikkapiirakkaa niistä marjoista, se kyllä korvasi osan vaivasta. Minusta silloin ei metsässä ollut kaikkia karmeita ötököitäkään kuten nykyään. 

Suolle isän seuraksi ei sentään tarvinnut mennä, hän keräsi hilloja vai lakkojako ne meillä olivat silloin. Marjanperkuuseen kuitenkin jouduin niidenkin osalta.

Avostan kyllä jo nyt tätä marjojen keruuta sinänsä, en vaan itse enää ole lapuuden jälkeen montaakaan kertaa marjastanut. Samoin arvostan sitä keittiöpuutarhaa. Me saimme kyllä monenlaisia vihanneksia ja juureksia omasta maasta. Mutta teini ei sitä tajunnut, se oli kamalan vaivalloista ja multa on minusta vieläkin jotenkin ikäväntuntuista.

Meillä ei ollut kotona ihmeempiä pakkoja. Äidin oma siivousangsti jätti silti jälkensä: imuroin ja pesen lattioita aniharvoin, en petaa sänkyä, tiskit odottelevat pöydillä, tavarat siellä täällä. Ei tulisi mieleenkään vaihtaa verhoja, vetää lakanoita tai silittää yhtään mitään. Matoista luovuimme vuosia sitten (laitettiin kiva parketti sitä varten, kerrostalossa oli karmea muovimatto joka oli pakko peittää jollain). Eihän meillä aina kovin siistiä ole, mutta en halua käyttää elämääni siivoamiseen.

En myöskään käy välttämättä joka päivä suihkussa; pesen vain kasvot yms. muuten.

Jos olisi lapsia, tilanne olisi varmaan eri. Mutta en silti siivoaisi niin paljoa, ettei olisi aikaa lapsille. Äiti oli kai tyypillinen sukupolvensa edustaja: elämäntehtävä talouskoulun oppien toteuttaminen käytännössä, lapset meni siinä sivussa.

Lapsuuden kodissa oli pakko hakea koivun oksa, jolla minua lyötiin vartalooni 10-16-vuotiaana.

Tätä perinnettä en ole jatkanut lapsilleni.

Vierailija kirjoitti:

Lennu1799 kirjoitti:

Keskiviikko ja lauantai sauna: Siihen liittyen kylpytakkien piti olla vietynä alakertaan valmiiksi.  Sauna oli siis talomme alakerrassa.  Vitutti viedä niitä omalla vuorolla, mutta vielä enemmän vitutti huutis, jota sai, jos ei ollu ajallaan vieny.  Myöhemmin en koskaan pakottanut omia lapsiani viemään kylpytakkeja pukuhuoneeseen (nyk. kodinhoitohuone) valmiiksi.  Ja nyt vielä myöhemmin olen tajunnut, että olisi kannattanut pakottaa, koska vielä enemmän ku vituttaa takkien viemättömyydestä tullu huuto, vituttaa huutaa nyt aikuisena siellä suihkuhuoneessa, että "tuokaa kylpytakki" :)

Onko suihkussa pakko käyttää kylpytakkia?

Ja kukaanhan ei estä viemästä sitä kylpytakkia itse sinne kylpyhuoneeseen samalla, kun menee sinne itse.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten paljon tässä ketjussa mollataan äitejä, jotka ovat raataneet saadakseen lapsilleen terveellistä ruokaa. Ei varsinkaan ennen ollut varaa ostaa avokaadoja ja pensasmustikoita lähikaupasta, vaan itse oli poimittava marjat.

Marjastaa ei olisi saanut eikä soppaakaan keittää, olisi pitänyt sen sijaan leikkiä lasten kanssa.

Onhan se nyt ihan älytöntä käyttää tuhottomasti aikaa marjastukseen ja säilömiseen, jos niitä marjoja ei kuitenkaan saa syödä missään vaiheessa :D Ihan hukkaan menevät. Meilläkin marjastettiin kaksi arkkupakastinta piripintaan kesällä ja syksyllä, mutta niitä sai sentään perkatessa syödä niin paljon kuin napa veti ja pakkasesta sai syödä myös vaikka heti seuraavana päivänä. Myös ylijäämät tuhottiin syömällä vapaaehtoisesti, koska ei kaikki mahtuneet pakkaseen. Täällä kuitenkin on isolla osalla aivan eri kuvio, kuin meillä oli. Heillä marjoja ei saanut syödä poimiessa, perkatessa eikä pakkasesta ja joillain pahimmillaan on marjat nakattu tunkiolle keväällä, kun "niitä ei ole kukaan taaskaan syönyt".

Palvella narsistista isää joka ei kuitenkaan koskaan ollut/ole tyytyväinen, aina ruoanlaitosta, siivoukseen

Ei sinällänsä haittaa tehdä ruokaa, siivota yms, mut jos henkilö joka raivoaa siivouksen jälkeen että missä se ja se tavara on siitä romu vuoresta minkä siivosin niin ei paljon hypitä riemusta esim...

Rankasavotta, kun lehti puussa. Rasiin kaato ja ennen koulun alkua,edellisen kesän puut karsittuna ja katkottuna klapiliiteriin kuivumaan poltettavaksi, vaikka saunan alla 🤭😂🤣

Marjojen poimintaa. Melkein selkäsaunan uhalla. Mustikkaa, puutarha mansikkaa, vadelmaa ja syksymmällä puolukkaa. Kaikkia marjoja kymmeniä litroja. Ai niin, ne prkeleen marjapensaat meinasi unohtua 😳😡

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miten paljon tässä ketjussa mollataan äitejä, jotka ovat raataneet saadakseen lapsilleen terveellistä ruokaa. Ei varsinkaan ennen ollut varaa ostaa avokaadoja ja pensasmustikoita lähikaupasta, vaan itse oli poimittava marjat.

Marjastaa ei olisi saanut eikä soppaakaan keittää, olisi pitänyt sen sijaan leikkiä lasten kanssa.

Täällä nuorimmat kirjoittajat ovat eläneet lapsuutensa 90-luvulla, kyllä silloinkin sai kaupasta omenaa ja appelsiinia varsin edullisesti. Meilä ainakin oli varakas perhe eikä ollut rahasta kiinni. Jos olisi tehty yhdessä kohtuudella ja hyvällä fiiliksellä niin mikäs siinä, mutta kun kaikkeen liittyi aina hirveä kiireen ja pakon ilmapiiri. Voihan sitä sekä marjastaa että leikkiä. Aikaa riittää hyvin molempiin, jos marjoja ei ole pakko kerätä sataa litraa, jotka menevät parhaassa tapauksessa keväällä roskiin.

Anoppi suihkuttaa edelleen keittiössä ja muissa huoneissa Raidia ja muita hyönteismyrkkyjä, vaikka pöydällä olisi ruokia. Sairasta! Meillä ei ole Raidia eikä kotonammme suihkuteta huoneilmaan mitään myrkkyjä. Jos anoppilan ikkunaverhossa on joku leppäkerttu, anoppi kiljuu. Meillä kukaan ei pelkää tavallisia hyönteisiä. Anopilla on kaapeissa ja komeroissa korkokenkiä kuin Imelda Marcosilla. Minulla on mukavia kenkiä, joita tarvitsen ja käytän. Anoppi vihaa kissoja ja haluaisi vääntää niskat nurin kaikilta naapuruston kissoilta. Meidän perheessä olemme kissojen ystäviä. Anoppilassa on omituisia tapoja, joita en vaan ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Isä suihkutti iltaisin huoneisiin Raidia ja sanoi et "ihanaa, kun ei inise".

Itse en ole koskenut niihin koskaan, mutta varmasti se pieniin lapsiinkin on vaikuttanut siitä lähtein.

https://www.ecowatch.com/democratic-bill-pesticides-ban-2646898437.html

En käy saunassa enää ollenkaan. Lapsuudessa sauna oli lauantaisin. Annoin ylen joka kerta, kun löylyissä kävin. Saunaan oli matkaa ~ 20m. Talvella lätäkkö painui polun reunaan.

Joka lauantai syötiin karjalanpaistia. En syö enään. Kiusallakin olen siirtänyt siivoamiseni Maanantaille. sopii mainiosti. En käytä valkoisia lakanoita. En huoli kasveja kotiini enkä kotieläimiä. Valokuvia seinille ja pöydille ehei. Verhoja ikkunoihin ehei. Sälekaihtimet riittää. Räsymattoja ehei. Parvekekukkia ehei. Parvekkeen sisustamista ehei. Jne.

En petaa sänkyä enkä silitä tai mankeloi

Vierailija kirjoitti:

Meillä siivotaan kyllä edelleenkin lauantaisin. Mikä trauma teille kaikille on tullut siivouksesta? 

Lauantaisin kaikki ovat kotona ja jokaisella on aikaa auttaa siivoamisessa. Viikolla on harrastuksia, koulua ja muita menoja, joten lauantaina on se paras päivä tehdä kodin askareet yhdessä. Vai kuvittelettetko, että äiti/vaimo tekee vain kaiken yksin viikolla ja viikonloppuna kaikki saavat vain chillata?

Meillä aloitetaan kello 8 aamulla, lapset vievät petivaatteensa ulos joka toinen viikko ja imuroivat omat huoneensa joka lauantai. Nukkua voi sitten sunnuntaina. Isä siivoaa osan taloa ja minä toisen osan. Siivoaminen ei ole myöskään mikään uroteko vaan arkinen asia, jota jokainen nyt vain joutuu tekemään elämässään, jos ei halua elää paskassa. No joskus voidaan paistaa lettuja siivoamisen jälkeen, mutta lähtökohtaisesti jokainen talossa asuva on velvoitettu siivoamaan omat jälkensä.

Entä mitä miehesi tekee? 

Sori. Tuntuu vain niin kauhealta, jos joku nimittää miestään isäksi aikuisten välisessä keskustelussa.

Monelle mun ikäiselle (olen syntynyt 75) tuntuu olevan samanlaisia kokemuksia "pakkosiivoamisesta ja - marjastuksesta". Lisäksi meidän oli pakko joka vkl mennä mökille, jossa mua ja veljeä odotti aina jokin työtehtävä - tämä siis 7-16v.

16 ilmoitin, että mulla on vkl menoja kavereiden kanssa.

Ei noi em asiat sinänsä haitanneet, mutta se pakkotahtisuus vapaa-ajalla.

Itse otan isänä hommat rennommin.

Aito innostus tarttuu. Jos saan idean siivota keittiön kaappeja ja alan tähän täynnä intoa ja odotusta, homma ei tunnu lainkaan raskaalta vaan ihanalta. Lapsia en pakota mukaan, mutta lähes 100%:sti he itse pyytävät päästä tekemään jotain, koska minulla näyttää olevan niin mukavaa flow-tilassani. Lapsuudenkodissa ei toimittu koskaan näin, vaan asiat tehtiin kellon mukaan, koska niin vaan pitää tehdä.

Minulla on hieman päinvastainen kokemus kuin monilla muilla. Oma äitini (50-luvun lopulla syntynyt) kasvoi siivoushullun äitinsä (30-luvun puolivälissä syntynyt) nuhteessa, ja hänen kokemuksensa vastasivat monia tässä ketjussa kuvattuja kauhutarinoita. Tästä traumatisoituneena hänen omassa taloudessaan – eli minun (90-luvun alussa syntynyt) lapsuudenkodissani – ei ollut pakkosiivousta, pakkomarjastamista tai joulusiivouksia. Se kyllä valitettavasti myös näkyi.

Lapsuudenkodissani oli jatkuva sekamelska ja kaaos. Millekään tavaralle ei ollut omaa paikkaa, ja jokainen taso oli täynnä rojua ja paperikasoja, jollloin kunnollinen siivoaminen oli tuon tavarapaljouden takia käytännössä mahdotonta. Lattioita ei luututtu ikinä, minkä vuoksi viikottaisesta imuroinnista huolimatta sukanpohjiin jäi joka päivä kunnon likakerros. Ruoan laittaminen keittiössä oli mahdotonta, koska jokainen taso oli täynnä kaiken maailman maustepurnukkaa ja leipäpussia. Kaikki tärkeä oli aina hukassa, ja tavaroiden etsimiseen meni päivästä suunnattoman paljon aikaa.

Nyt omassa kodissani olen pyrkinyt kultaiseen keskitiehen tuon mummini raivohullusiivouksen ja äitini hällä väliä -asenteen välillä. Siivoan jonkin verran joka päivä, jottei yhtenä päivänä tarvitsisi siivota tuntitolkulla. Yritän myös panostaa paitsi tavaran määrän hillitsemiseen myös säilytysratkaisuihin, etteivät tavarat päätyisi vaeltamaan ympäri kotia pitkin tasoja.

Tavallaan kiva idea toi viikkosiivous, jos kerran viikossa esim to-la välillä siivotaan porukalla koko kämppä kunnolla, ei siihen varmaan tuntia paria pidempään menis. Kiva ottaa viikonloppu vastaan puhtaassa kodissa. Toki kaikki raivosiivous marttyyrinkruunu päätä kiristäen asia erikseen.. Jos joskus sattuu 'siivouspäivänä' olemaan muuta ohjelmaa voisi sen toki siirtää toiselle päivälle tai skipata siltä viikolta kokonaan ilman suurempaa draamaa. Meillä kuitenkin toistaiseksi on siivottu tarpeen ja fiiliksen mukaan ja ihan puhtaaksi miellän kotimme.

Oma mummini muistelee lapsuudessaan siivous/leivontapäivän olleen juurikin tuo täälläkin kauhulla muisteltu lauantai. Mutta hän muistelee sitä lämmöllä ja kertoo kuinka yhdessä touhuttiin jotta sunnuntaina saa 'olla vaan' ja nauttia leivonnaisia yms. Ja sai siis 'olla vaan'ihan omassa kodissa, mitään kirkkoja tai pakkovierailuja ei kuulemma ollut. Paljon toki kyläilivät, mutta vain jos halusivat.

Tämä ketju on ollut niin terapeuttista luettavaa että eilen illalla lopetin ja aamulla herättyäni (vasta noin 8.30!! kamalaa) luin loppuun. Omasta lapsuudesta (syntynyt -90) tuttuja asioita.. Joka viikonloppuinen raivosiivous, huutoa, syyttelyä, ihan ihmeellisten asioiden jynssäämistä. Ruokana pääasiassa perunaa. Aina kireä ilmapiiri ja äiti varsinkin vihainen ja kiukkuinen. Muistan jopa kerran istuneeni isäni kanssa keittiön pöydän ääressä ja näimme kun äiti kurvasi autolla pihaan työpäivänsä päätyttyä. Silloin kummatkin ponkaistiin pystyyn ja olimme tekevinämme jotain kotitöitä, muutoin alkoi jumalaton huuto kun täällä vaan istutaan!!

Päällimmäiseksi jä muisto siitä että aina oli kaikki jotenkin huonosti ja kireää ja ankeaa. Ei ikinä tehty yhdessä mitään tai mistään ei saanut jäädä mukava ja rento fiilis. Jotain jos tehtiin (esim. joulunvietto) oli sekin juuri väkipakolla vääntämistä äidin marttyyrikohtausten säestämänä. Ensimmäistä kertaa kotoa muutettuani aloin vasta kiertelemään tapahtumia, nähtävyyksiä, kahvittelemaan torilla, viettämään koko päivän rannalla etc..

Nyt aikuisena mieheni kanssa meillä on ihan siisti koti ja kerkeämme tehdä töiden lisäksi kaikenlaista mukavaa. Harrastaa, käydä tapahtumissa, nukkua jos nukuttaa. Silti kaikki tulee tehtyä. En ymmärrä miten lapsuudenkodissani saatiin "työntekoon ja kotitöihin" käytettyä n. 80% vapaa-ajasta. Kumminkin 90-luvulla oli prismat ja sähköiset kodinkoneet yms.... 

En vieraile lapsuudenkodissani kuin aniharvoin 1-2h kerrallaan. Sama meno näyttää jatkuvan. Hukkaanheitetty elämä.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan kiva idea toi viikkosiivous, jos kerran viikossa esim to-la välillä siivotaan porukalla koko kämppä kunnolla, ei siihen varmaan tuntia paria pidempään menis.

Tämähän se on, että yhdessä tehden kenelläkään ei mene hommaan puolta päivää. Meillä mies ja teini ovat saaneet määritellä, miten kotityöt jaetaan - siis saivat itse valita, mitä tekevät ja mitä minä teen. Viikkosiivouksen primus motor olen kuitenkin aina minä. Se ei tapahdu ilman, että minä ilmoitan, että nyt pitää siivota. En ymmärrä, mikä siinä hommassa pykii, kun sen siivouksen "osat" kuten imurointi, vessojen pesu, moppaus yms. on kuitenkin jo miehen ja teinin toimesta jaettu. Aina, ihan aina, asiasta pitää erikseen sanoa ja se hermostuttaa. Olen myös kertonut, että minua suututtaa olla vastuussa siitä, että muut tekevät omat hommansa ja antanut sen näkyä, mutta silti homma toistuu joka viikko. Siivoaminen ei kiinnosta minua yhtää sen enempää kuin muitakaan, joten en todellakaan aio tehdä sitä yksin.