"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa

Onko täällä jo vihdoin tultu siihen lopputulemaan, että kaikki ei ole itsestä kiinni, mutta suuri osa elämässä on? Useimmille meistä. Tietysti jos syntyy vammasena, niin ei voi verrata terveen ihmisen elämään sellaista.

Vai vieläkö täällä vängätään sitä et toinen puhuu aidasta ja toinen seipäästä ja ihmetellään kun toinen ei ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävää olla nyt realisti, mutta maailma on ja tulee aina olemaan haastava ja vaikea paikka. Jos ei ole taitoja eikä kykyjä, niin sitten niitä ei ole. Heikkolahjaiset tulevat aina olemaan keskuudessamme. Ei näitä reppanoita voi kantaa mukana kunnolla ikinä, aina ne tulevat jäämään kyvykkäämpien jalkoihin. 

Et tuntunut oikein ymmärtävän jutun pointtia. Heikkolahjaisia on Suomessa jopa valtion kärkiviroissa ja huippulahjakkaita syrjäytyneinä, joten nämä ansiotta huipputehtäviin päässeet eivät aina olekaan päässet sinne lahjoillaan, vaan esimerkiksi manipuloimalla muita. Ongelma on empatian puute ja johtajat, joilla pissa nousee päähän ja kuvitellaan, että ollaan päästy asemaan ahkeruudella. Röyhkeät kyynärpäätaktikoijat ja kiusaajat ovat aina joukossamme, pudottakaamme heidät tehtävistään ihan vinkkinä vaikka seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ei suojatyöpaikkoja näille reppanoille.

Tämä. Oman kokemukseni mukaan monet ihmiset, jotka ovat johtavissa, hyväpalkkaisissa asemissa, ja monella tavalla menestyneitä, eivät ole erityisen älykkäitä, lahjakkaita, ahkeria tai taitavia. Ihan liian monet ovat päässeet asemaansa hyväveliverkostojen avulla, oikean puolueen jäsenkirjan avulla, sukulaisten tai sukunimen avulla (esim. syntynyt tiettyyn liikemiessukuun tai rahakkaaseen sukuun), tai ihan vain k*sipäisen ja narsistisen persoonallisuuden avulla, kampittamalla muita, puukottamalla muita selkään (kuvaannollisesti) ja tallomalla (kuvaannollisesti) muiden päälle. Johtavissa asemissa ja ns. menestyjissä monilla aloilla on paljon kylmiä, muita ihmisiä hyväksi käyttäviä, lahjattomia mulkvisteja.

Kuinka monta tunnet henkilökohtaisesti? Minun kaikki esimiehet akateemisella alalla ovat sattumalta itsekin ponnistaneet pohjalta, ja ylenneet ihan omien ansioidensa ja itse solmimiensa suhteiden ansioista. Kaikki ovat olleet kannustavia ja kantaneet kortensa kekoon henkilöstön jaksamiseksi. Veikkaan, että myös työnantajan arvoista on osin kiinni se, minkähenkisiä ihmisiä pääsee johtaviin asemiin - k*päitä vai niitä, jotka pitävät omiensa puolia.

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

AP, pääsisit kovin paljon helpommalla jos vain liittyisit pimeän puolelle? Siis meidän veronmaksajien, tuottajien, yrittäjien; meidän sinisilmäisten, lapsellisessa illuusiossa elävien ja sokean kunnianhimoisten olentojen monipäiseen joukkoon.

Me emme elä totuudessa; meitä ei kiinnosta totuus, koska totuus vie elämältä pohjan. Tähdet tuikkivat kuulaassa talviyössä paljon kirkkaammin hälle, joka hyväksyy illuusionsa. Me emme halua totuutta, joka maistuu pahalta suussa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta miksi tuollainen piti siihen oksentaa, kun tuskin edes on sellaista ihmistä olemassa, johon tuo kärjistys pätisi.

Vai tiedätkö jonkun muka? Todella tiedätkö ja tunnetko jonkun ihmisen joka on heti heittäytynyt makaamaan ja luovuttanut täysin? Jos luulet tuollaisia ihmisiä tuntevasi, niin luuletko oikeasti tietäväsi heidän kaikki yrittämisensä, taakkansa, vaikeutensa, voimavaransa ja kaiken TUOMITAKSESI noin?

Vierailija kirjoitti:

AP, pääsisit kovin paljon helpommalla jos vain liittyisit pimeän puolelle? Siis meidän veronmaksajien, tuottajien, yrittäjien; meidän sinisilmäisten, lapsellisessa illuusiossa elävien ja sokean kunnianhimoisten olentojen monipäiseen joukkoon.

Me emme elä totuudessa; meitä ei kiinnosta totuus, koska totuus vie elämältä pohjan. Tähdet tuikkivat kuulaassa talviyössä paljon kirkkaammin hälle, joka hyväksyy illuusionsa. Me emme halua totuutta, joka maistuu pahalta suussa.

Oletpa tyhmä.

Et ole nähtävästi lukenut viestejä joissa ap on kertonut tilanteestaan ja mitä hän on tehnyt ja tekee.

Olet tosi tyhmä tai tahallaan haluat ärsyttää,kun vottuilet jostain "veronmaksajiin liittymisellä".

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä jo vihdoin tultu siihen lopputulemaan, että kaikki ei ole itsestä kiinni, mutta suuri osa elämässä on? Useimmille meistä. Tietysti jos syntyy vammasena, niin ei voi verrata terveen ihmisen elämään sellaista.

Vai vieläkö täällä vängätään sitä et toinen puhuu aidasta ja toinen seipäästä ja ihmetellään kun toinen ei ymmärrä.

No täällä jatkuu otsikon mukaisten ihmisten ilmottautumiset ja heidän trampoliinileikkinsä, jossa he dissaavat muita ihmisiä "heti luovuttaneiksi, ja ei koskaan yhtään mitään yrittäneiksi" joksikin ihmeellisiksi aivottomiksi mölleiksi.

Yrittävät pomppia burnoutin saaneiden päällä, kuin trampoliinilla, jotta voisivat kokoea olevansa jotain ylempää ihmislajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta miksi tuollainen piti siihen oksentaa, kun tuskin edes on sellaista ihmistä olemassa, johon tuo kärjistys pätisi.

Vai tiedätkö jonkun muka? Todella tiedätkö ja tunnetko jonkun ihmisen joka on heti heittäytynyt makaamaan ja luovuttanut täysin? Jos luulet tuollaisia ihmisiä tuntevasi, niin luuletko oikeasti tietäväsi heidän kaikki yrittämisensä, taakkansa, vaikeutensa, voimavaransa ja kaiken TUOMITAKSESI noin?

Eri henkilö tässä kommentoi, että loukkaannuitpa pienestä...  Näköjään tästä aiheesta ei voi käydä asiallista keskustelua. Eniten minua kauhistuttaa, kuinka paljon tässä keskutelussa vihaa saavat osakseen ne pohjalta ponnistaneet, jotka ovat lähteneet ehkä joitakin ihmisiä ankeammistakin lähtökohdista (lapsena pahoinpidellyt, varattomiin ja velkaantuneisiin perheisiin syntyneet, alkoholistiperheeseen syntyneet, vakavasti pitkäaikaisesti sairastuneet, kokemus avioerosta ja työttömyydestä yllättävässä elämäntilanteessa, yksinhuoltajuus jne.), ja miten heidän onnistumisia vähätellään?!

Henkilökohtaisesti uskon, että helposti luovuttavat kuuluvat ehdottomasti vähemmistöön, ja ap on oikeassa siinä, että ihmiset, jotka leimaavat valtosan tällaisiksi ovat mielestäni kapeakatseisia tai he eivät ole joutuneet vastaavalla tavalla pohjalle. Se taas kertoo jotain ihmisestä itsestään, jos purkaa vihaa MUIHIN pohjalta ponnistaneisiin ihmisiin, jotka yrittävät tsempata muitakin ylös. Kaksinaismoralismi.

Mulla tuo "pärjää sinäkin omillasi" asenne johtuu kyllä ihan siitä, että niin olen itsekin joutunut tekemään. Minulla on mennyt, kaikki oma jaksaminen, aika, ja raha omiin ongelmiin, koska kukaan ei ole minua halunnut auttaa. Kun nyt vihdoin on alkanut mennä paljon paremmin (ei kiitos kenenkään muun kuin itseni) niin tästä eteenpäin käytän kaiken aikani, jaksamiseni ja rahani tämän oman onneni vaalimiseen. Tarkoitan tuolla pärjäämisellä siis sitä, että jos nyt auttaisin auttamasta päästyänikin kantaen omat voimavarani toisten auttamiseen, niin elämäni olisi ensin ollut omissa ongelmissa ja vaikeuksissa YKSIN tarpomista, ja kun sieltä olen YKSIN pois päässyt, niin en todellakaan aloita samaa rumbaa uudestaan kaikkien avuonpyytäjien kanssa. Veikkaan myös että koskaan en näiltä ih isiltä itse apua asiai (koska en saanut sitä ennenkään), joten olisin vain käyttöesine, ja kun kaikki olisi minusta revitty, minut voisi nakata pois. 

Ei kiitos. Pärjään mieluummin omillani, en pyytele almuja enkä apuja.

Aloitus ei siis kohdallani pidä paikkaansa, koska minä kyllä tottatosiaan tiedän kun voimavarat on täysin nollissa, ja joku kaataa vielä tahallaan lisää kylmää vettä päälle samalla kuin nykii mattoa polvien alta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tuo "pärjää sinäkin omillasi" asenne johtuu kyllä ihan siitä, että niin olen itsekin joutunut tekemään. Minulla on mennyt, kaikki oma jaksaminen, aika, ja raha omiin ongelmiin, koska kukaan ei ole minua halunnut auttaa. Kun nyt vihdoin on alkanut mennä paljon paremmin (ei kiitos kenenkään muun kuin itseni) niin tästä eteenpäin käytän kaiken aikani, jaksamiseni ja rahani tämän oman onneni vaalimiseen. Tarkoitan tuolla pärjäämisellä siis sitä, että jos nyt auttaisin auttamasta päästyänikin kantaen omat voimavarani toisten auttamiseen, niin elämäni olisi ensin ollut omissa ongelmissa ja vaikeuksissa YKSIN tarpomista, ja kun sieltä olen YKSIN pois päässyt, niin en todellakaan aloita samaa rumbaa uudestaan kaikkien avuonpyytäjien kanssa. Veikkaan myös että koskaan en näiltä ih isiltä itse apua asiai (koska en saanut sitä ennenkään), joten olisin vain käyttöesine, ja kun kaikki olisi minusta revitty, minut voisi nakata pois. 

Ei kiitos. Pärjään mieluummin omillani, en pyytele almuja enkä apuja.

Aloitus ei siis kohdallani pidä paikkaansa, koska minä kyllä tottatosiaan tiedän kun voimavarat on täysin nollissa, ja joku kaataa vielä tahallaan lisää kylmää vettä päälle samalla kuin nykii mattoa polvien alta.

Sama kokemus minulla köyhyysrajalta yksin ponnistaneena, joka kommentoin aikaisemmin ketjuun. (Sain niin paljon alapeukutuksia, etten enää kommentoi koko ketjuun mitään.) Vieläkin karhuan tuhansia euroja, joita en tutuiltani saa, ja nyt minä olen paha ihminen, kun en suostu "lainaamaan" (=lahjoittamaan) rahaa tutuille, jotka eivät ole koskaan auttaneet minua, kun itse olin pohjalla. Viikkotyötunteja liki 60 viikossa, kaikille hyvänpäivän tutuille ei ole aikaa. Itsenäisiltä saa pyyteettömämpää ystävyyttä. Se minussa on muuttunut, että arvostan pohjalla käyneitä aivan uudella tavalla, ja annan arvoa arjen ponnisteluille. En kuitenkaan anna enää muiden käyttää itseäni taloudellisesti tai henkisesti hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta miksi tuollainen piti siihen oksentaa, kun tuskin edes on sellaista ihmistä olemassa, johon tuo kärjistys pätisi.

Vai tiedätkö jonkun muka? Todella tiedätkö ja tunnetko jonkun ihmisen joka on heti heittäytynyt makaamaan ja luovuttanut täysin? Jos luulet tuollaisia ihmisiä tuntevasi, niin luuletko oikeasti tietäväsi heidän kaikki yrittämisensä, taakkansa, vaikeutensa, voimavaransa ja kaiken TUOMITAKSESI noin?

Eri henkilö tässä kommentoi, että loukkaannuitpa pienestä...  Näköjään tästä aiheesta ei voi käydä asiallista keskustelua. Eniten minua kauhistuttaa, kuinka paljon tässä keskutelussa vihaa saavat osakseen ne pohjalta ponnistaneet, jotka ovat lähteneet ehkä joitakin ihmisiä ankeammistakin lähtökohdista (lapsena pahoinpidellyt, varattomiin ja velkaantuneisiin perheisiin syntyneet, alkoholistiperheeseen syntyneet, vakavasti pitkäaikaisesti sairastuneet, kokemus avioerosta ja työttömyydestä yllättävässä elämäntilanteessa, yksinhuoltajuus jne.), ja miten heidän onnistumisia vähätellään?!

VASTAUS: EI KUKAAN VÄHÄTTELEKÄÄN. IHMISET SUUTTUVAT JOS TUOLLAISET IHMISET SYYTTÄVÄT NIITÄ JOTKA EIVÄT JAKSA ENÄÄ JA LEPÄÄVÄT VÄLILLÄ HAPPEA HAUKATEN, "LUUSEREIKSI" " EI KOSKAAN MITÄÄN YRITTÄNEIKSI" "JA VAIN MAKAAMAAN HEITTÄYTYJIKSI"

Henkilökohtaisesti uskon, että helposti luovuttavat kuuluvat ehdottomasti vähemmistöön, ja ap on oikeassa siinä, että ihmiset, jotka leimaavat valtosan tällaisiksi ovat mielestäni kapeakatseisia tai he eivät ole joutuneet vastaavalla tavalla pohjalle. Se taas kertoo jotain ihmisestä itsestään, jos purkaa vihaa MUIHIN pohjalta ponnistaneisiin ihmisiin, jotka yrittävät tsempata muitakin ylös. Kaksinaismoralismi.

Vierailija kirjoitti:

AP, pääsisit kovin paljon helpommalla jos vain liittyisit pimeän puolelle? Siis meidän veronmaksajien, tuottajien, yrittäjien; meidän sinisilmäisten, lapsellisessa illuusiossa elävien ja sokean kunnianhimoisten olentojen monipäiseen joukkoon.

Me emme elä totuudessa; meitä ei kiinnosta totuus, koska totuus vie elämältä pohjan. Tähdet tuikkivat kuulaassa talviyössä paljon kirkkaammin hälle, joka hyväksyy illuusionsa. Me emme halua totuutta, joka maistuu pahalta suussa.

Lukisit aiemmat kirjoitukseni, niin tietäisit, että olen harrastanut lähes joka päivä, olen kehittänyt itseäni valtavasti, olen tehnyt monenlaisia töitä, opiskelen nyt tuottajaksi ja aion yrittäjäksi. Että se siitä liikkumisesta.

-ap-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta miksi tuollainen piti siihen oksentaa, kun tuskin edes on sellaista ihmistä olemassa, johon tuo kärjistys pätisi.

Vai tiedätkö jonkun muka? Todella tiedätkö ja tunnetko jonkun ihmisen joka on heti heittäytynyt makaamaan ja luovuttanut täysin? Jos luulet tuollaisia ihmisiä tuntevasi, niin luuletko oikeasti tietäväsi heidän kaikki yrittämisensä, taakkansa, vaikeutensa, voimavaransa ja kaiken TUOMITAKSESI noin?

Eri henkilö tässä kommentoi, että loukkaannuitpa pienestä...  Näköjään tästä aiheesta ei voi käydä asiallista keskustelua. Eniten minua kauhistuttaa, kuinka paljon tässä keskutelussa vihaa saavat osakseen ne pohjalta ponnistaneet, jotka ovat lähteneet ehkä joitakin ihmisiä ankeammistakin lähtökohdista (lapsena pahoinpidellyt, varattomiin ja velkaantuneisiin perheisiin syntyneet, alkoholistiperheeseen syntyneet, vakavasti pitkäaikaisesti sairastuneet, kokemus avioerosta ja työttömyydestä yllättävässä elämäntilanteessa, yksinhuoltajuus jne.), ja miten heidän onnistumisia vähätellään?!

Henkilökohtaisesti uskon, että helposti luovuttavat kuuluvat ehdottomasti vähemmistöön, ja ap on oikeassa siinä, että ihmiset, jotka leimaavat valtosan tällaisiksi ovat mielestäni kapeakatseisia tai he eivät ole joutuneet vastaavalla tavalla pohjalle. Se taas kertoo jotain ihmisestä itsestään, jos purkaa vihaa MUIHIN pohjalta ponnistaneisiin ihmisiin, jotka yrittävät tsempata muitakin ylös. 

HEI! SE EI OLE MUIDEN TSEMPPAAMISTA JOS HAUKUTAAN "EI MITÄÄN YRITTÄÄNEEKSI JA MAAHAN HEITTÄYJÄKSI JOKA ON LUUSERI JOKA EI KOSKAAN TEE MUUTA KUIN URHIUTUU!

JOS HALUAA TSEMPATA JA TODELLA AUTTAA NIIN JÄTTÄÄ TOMMOISET PASKAPUHEET POIS!!!! SE EI MAKSA MITÄÄN!!!! PÄIN VASTOIN!!!!!

Kaksinaismoralismi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen sairastunut jo nuorena invalisoivaan sairauteen, joka pakotti luopumaan monesta asiasta jotta voin elää suht normaalisti. Luovuin siis niistä (huonot elämäntavat viina ja tupakointi, sokeri jne) ja nyt elän 99% normaalia elämää tästä huolimatta ja olen saavuttanut unelmani. Toki olisin voinut jäädä surkuttelemaan kun tämä tauti ja en minä voi, mutta ei kuulu tyyliin.

Tajuat varmaan, että osa sairauksista oikeasti vie työkyvyn eikä elämäntapojen muutoksella niistä välttämättä parannuta? Onko siis kaikki työkyvyttömät susta jotain "surkuttelijoita, jotka päätti jäädä sohvalle maksamaan" ? Ei ne työkyvyttömät välttämättä siellä sohvalla surkuttele jatkuvasti kohtaloaan, he eivät vaan kykene töihin (ja tämän on monesti ihan lääkäri todennut) ja voivat saada elämän mielekkyyttä jostain muualta. Onko se heidän vika, että ovat työkyvyttömiä? Että pitäisi vaan muuttaa asennetta?

-ap-

Tajuat varmaan, että viesti johon vastasit oli klassinen esimerkki otsikon mukaisesta ihmisestä.

Sinulla on sitkeyttä ja toiveikkuutta ihmisten suhteen kun jaksat vieläkin selittää heille, vaikka jo tiedätkin heidän olevan luupäisintä sorttia ihmiskunnasta.

Se on sitä mitä jo ketjun alussa joku sanoikin, kognitiivista dissonanssia. Ei siihen sinun kärsivälliset selitykset toimi.

Tai en tiedä. Jos jatkaisi tätä ketjua ihan koe mielessä vaikka viikon, niin tulisikohan vastaan se ensimmäinen luonnon oikku, jolla naksahtaisi päässä, ja tulisi joku valastumiskokemus. Silleen että, joo totta puhut ap. Niin se olikin. Olen kuvitellut olevani muita parempi ja että muut ovat luusereita rinnallani, vaikka en pa5kaakaan heidän tekemisistään, yrittämisistään ja taakoistaan oikeasti tiedä.

Jep. En tiedä, miksi kulutan aikaani tähän, kun joka sivulle tulee aina uusi "no kyllä minä vaan pärjäsin, vaikka oli sitä ja sitä ja omista valinnoista on kaikki kiinni" ja väännän noita samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ehkä haluan uskoa liikaa, että maailmankuva voisi vähän avartua oman navan ympäriltä. Tosin se taitaa olla toiveajattelua.

.

-ap-

Mutta ymmärrätkö että sinä vähättelet ihmisen omaa panosta ja työntekoa? Joku on oikeasti pistänyt itsensä peliin, valvonut öitä ja tehnyt hulluna duunia päästäkseen ylös pohjalta ja hänen pitäisi tunnustaa että ”onnea se oli vaan, enhän minä mitään tehnyt.”

Tässä kiteytyi hyvin vastakkainen näkökulma. Tunnen monia - oikeasti - pohjalta ponnistaneita ihmisiä, jotka ovat selviytyneet eittämättä vaan pysyäkseen hengissä. Heistä osa on nyt akateemisia, osa yrittäjiä ja osa työskentelee mielenterveyspalveluiden parissa. En ole kertaakaan kyseenalaistanut sitä, etteivätkö he olisi nousseet omien ansioidensa vuoksi. Onnea harvoin on heillä, jotka ovat pohjalla. Ehkä sellaisten ihmisten on vaikea ymmärtää hengissä selviytymisen viettiä, jotka eivät ole käyneet tarpeeksi pohjalla.

Minä olen ollut pohjalla. En ehkä niin pohjalla kuin voi olla, mutta lähellä sitä. Olen tehnyt töitä paljon sen eteen, että olen nyt tässä, opiskelen ja seison omilla jaloillani. Pointti on se, ettei se ole KOKONAAN omaa ansiotani, vaan joukossa on myös synnynnäisiä ominaisuuksia, onnea ja sattumaa. Ei loukkaa mun egoa (ehkä joskus olisi loukannut) lainkaan, että mä sanon tän ääneen. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen edelleen hengissä ja moni ammattilainenlin on ihmetellyt, miten mun pää on näinkin kasassa kaiken kokemani jälkeen. Ja kun tässä on nyt jankutettu monta kertaa sitä, että tietyt kokemukset ja ympäristötekijät altistaa syrjäytymiselle ja työkyvyrtömyydelle. Kaikille EI niin käy ja siinä on myös omaa ansiota, MUTTA myös onnea ja synnynnäisiä ominaisuuksia. Se on se pointti. Millä lailla tämä vähettelee niitä (tai meitä), jotka olemme jotenkin nousseet, kun toteaa, että mukana on myös ulkopuolisia tekijöitä, joihin ei voi itse vaikuttaa? Miksi se on niin kipeää ja vaikeaa myöntää?

-ap-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta miksi tuollainen piti siihen oksentaa, kun tuskin edes on sellaista ihmistä olemassa, johon tuo kärjistys pätisi.

Vai tiedätkö jonkun muka? Todella tiedätkö ja tunnetko jonkun ihmisen joka on heti heittäytynyt makaamaan ja luovuttanut täysin? Jos luulet tuollaisia ihmisiä tuntevasi, niin luuletko oikeasti tietäväsi heidän kaikki yrittämisensä, taakkansa, vaikeutensa, voimavaransa ja kaiken TUOMITAKSESI noin?

Eri henkilö tässä kommentoi, että loukkaannuitpa pienestä...  Näköjään tästä aiheesta ei voi käydä asiallista keskustelua. Eniten minua kauhistuttaa, kuinka paljon tässä keskutelussa vihaa saavat osakseen ne pohjalta ponnistaneet, jotka ovat lähteneet ehkä joitakin ihmisiä ankeammistakin lähtökohdista (lapsena pahoinpidellyt, varattomiin ja velkaantuneisiin perheisiin syntyneet, alkoholistiperheeseen syntyneet, vakavasti pitkäaikaisesti sairastuneet, kokemus avioerosta ja työttömyydestä yllättävässä elämäntilanteessa, yksinhuoltajuus jne.), ja miten heidän onnistumisia vähätellään?!

Henkilökohtaisesti uskon, että helposti luovuttavat kuuluvat ehdottomasti vähemmistöön, ja ap on oikeassa siinä, että ihmiset, jotka leimaavat valtosan tällaisiksi ovat mielestäni kapeakatseisia tai he eivät ole joutuneet vastaavalla tavalla pohjalle. Se taas kertoo jotain ihmisestä itsestään, jos purkaa vihaa MUIHIN pohjalta ponnistaneisiin ihmisiin, jotka yrittävät tsempata muitakin ylös. 

HEI! SE EI OLE MUIDEN TSEMPPAAMISTA JOS HAUKUTAAN "EI MITÄÄN YRITTÄÄNEEKSI JA MAAHAN HEITTÄYJÄKSI JOKA ON LUUSERI JOKA EI KOSKAAN TEE MUUTA KUIN URHIUTUU!

JOS HALUAA TSEMPATA JA TODELLA AUTTAA NIIN JÄTTÄÄ TOMMOISET PASKAPUHEET POIS!!!! SE EI MAKSA MITÄÄN!!!! PÄIN VASTOIN!!!!!

Kaksinaismoralismi.

Eipä kukaan pohjalta onnistuneesti ponnistanut ole kutsunut pohjalle jäänyttä "ei mitään yrittäneeksi maahanheittäytyjäksi, joka on luuseri, joka ei koskaan tee mitään muuta kuin uhriutuu". Se on oma tulkintasi. Moni on sanonut, että kannattaa yrittää, vaikka se tuntuisi toivottomalle. Jos luovuttaa ja ei tee mitään, ei siitä seuraakaan mitään. Kukaan ei ole väittänyt, etteikö se olisi helppoa, tai että se edes olisi mahdollista kaikille, sillä hyvin tiedämme, että joillain voi olla sairauksia, jotka tosiasiallisesti tämän estävät. Paljon vihattu sosialisti Elizabeth Warren on kirjoittanut hyvin aiheesta, kannattaa tutustua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen sairastunut jo nuorena invalisoivaan sairauteen, joka pakotti luopumaan monesta asiasta jotta voin elää suht normaalisti. Luovuin siis niistä (huonot elämäntavat viina ja tupakointi, sokeri jne) ja nyt elän 99% normaalia elämää tästä huolimatta ja olen saavuttanut unelmani. Toki olisin voinut jäädä surkuttelemaan kun tämä tauti ja en minä voi, mutta ei kuulu tyyliin.

Tajuat varmaan, että osa sairauksista oikeasti vie työkyvyn eikä elämäntapojen muutoksella niistä välttämättä parannuta? Onko siis kaikki työkyvyttömät susta jotain "surkuttelijoita, jotka päätti jäädä sohvalle maksamaan" ? Ei ne työkyvyttömät välttämättä siellä sohvalla surkuttele jatkuvasti kohtaloaan, he eivät vaan kykene töihin (ja tämän on monesti ihan lääkäri todennut) ja voivat saada elämän mielekkyyttä jostain muualta. Onko se heidän vika, että ovat työkyvyttömiä? Että pitäisi vaan muuttaa asennetta?

-ap-

Tajuat varmaan, että viesti johon vastasit oli klassinen esimerkki otsikon mukaisesta ihmisestä.

Sinulla on sitkeyttä ja toiveikkuutta ihmisten suhteen kun jaksat vieläkin selittää heille, vaikka jo tiedätkin heidän olevan luupäisintä sorttia ihmiskunnasta.

Se on sitä mitä jo ketjun alussa joku sanoikin, kognitiivista dissonanssia. Ei siihen sinun kärsivälliset selitykset toimi.

Tai en tiedä. Jos jatkaisi tätä ketjua ihan koe mielessä vaikka viikon, niin tulisikohan vastaan se ensimmäinen luonnon oikku, jolla naksahtaisi päässä, ja tulisi joku valastumiskokemus. Silleen että, joo totta puhut ap. Niin se olikin. Olen kuvitellut olevani muita parempi ja että muut ovat luusereita rinnallani, vaikka en pa5kaakaan heidän tekemisistään, yrittämisistään ja taakoistaan oikeasti tiedä.

Jep. En tiedä, miksi kulutan aikaani tähän, kun joka sivulle tulee aina uusi "no kyllä minä vaan pärjäsin, vaikka oli sitä ja sitä ja omista valinnoista on kaikki kiinni" ja väännän noita samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ehkä haluan uskoa liikaa, että maailmankuva voisi vähän avartua oman navan ympäriltä. Tosin se taitaa olla toiveajattelua.

.

-ap-

Mutta ymmärrätkö että sinä vähättelet ihmisen omaa panosta ja työntekoa? Joku on oikeasti pistänyt itsensä peliin, valvonut öitä ja tehnyt hulluna duunia päästäkseen ylös pohjalta ja hänen pitäisi tunnustaa että ”onnea se oli vaan, enhän minä mitään tehnyt.”

Tässä kiteytyi hyvin vastakkainen näkökulma. Tunnen monia - oikeasti - pohjalta ponnistaneita ihmisiä, jotka ovat selviytyneet eittämättä vaan pysyäkseen hengissä. Heistä osa on nyt akateemisia, osa yrittäjiä ja osa työskentelee mielenterveyspalveluiden parissa. En ole kertaakaan kyseenalaistanut sitä, etteivätkö he olisi nousseet omien ansioidensa vuoksi. Onnea harvoin on heillä, jotka ovat pohjalla. Ehkä sellaisten ihmisten on vaikea ymmärtää hengissä selviytymisen viettiä, jotka eivät ole käyneet tarpeeksi pohjalla.

Minä olen ollut pohjalla. En ehkä niin pohjalla kuin voi olla, mutta lähellä sitä. Olen tehnyt töitä paljon sen eteen, että olen nyt tässä, opiskelen ja seison omilla jaloillani. Pointti on se, ettei se ole KOKONAAN omaa ansiotani, vaan joukossa on myös synnynnäisiä ominaisuuksia, onnea ja sattumaa. Ei loukkaa mun egoa (ehkä joskus olisi loukannut) lainkaan, että mä sanon tän ääneen. Olen äärimmäisen kiitollinen, että olen edelleen hengissä ja moni ammattilainenlin on ihmetellyt, miten mun pää on näinkin kasassa kaiken kokemani jälkeen. Ja kun tässä on nyt jankutettu monta kertaa sitä, että tietyt kokemukset ja ympäristötekijät altistaa syrjäytymiselle ja työkyvyrtömyydelle. Kaikille EI niin käy ja siinä on myös omaa ansiota, MUTTA myös onnea ja synnynnäisiä ominaisuuksia. Se on se pointti. Millä lailla tämä vähettelee niitä (tai meitä), jotka olemme jotenkin nousseet, kun toteaa, että mukana on myös ulkopuolisia tekijöitä, joihin ei voi itse vaikuttaa? Miksi se on niin kipeää ja vaikeaa myöntää?

-ap-

En puhu ap sinusta, vaan joistakin keskusteluun osanottajista. Itse en tosiasiassa ole saanut keneltäkään apua, vaikka mielessäni tätä olen useasti toivonut. En usko, että minussa on mitään muuta synnynnäistä tekijää kuin se, että kun on tarpeeksi monta kertaa meinannut joutua vanhempien t*ppamaksi, alkaa tulla toimeen omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta miksi tuollainen piti siihen oksentaa, kun tuskin edes on sellaista ihmistä olemassa, johon tuo kärjistys pätisi.

Vai tiedätkö jonkun muka? Todella tiedätkö ja tunnetko jonkun ihmisen joka on heti heittäytynyt makaamaan ja luovuttanut täysin? Jos luulet tuollaisia ihmisiä tuntevasi, niin luuletko oikeasti tietäväsi heidän kaikki yrittämisensä, taakkansa, vaikeutensa, voimavaransa ja kaiken TUOMITAKSESI noin?

Eri henkilö tässä kommentoi, että loukkaannuitpa pienestä...  Näköjään tästä aiheesta ei voi käydä asiallista keskustelua. Eniten minua kauhistuttaa, kuinka paljon tässä keskutelussa vihaa saavat osakseen ne pohjalta ponnistaneet, jotka ovat lähteneet ehkä joitakin ihmisiä ankeammistakin lähtökohdista (lapsena pahoinpidellyt, varattomiin ja velkaantuneisiin perheisiin syntyneet, alkoholistiperheeseen syntyneet, vakavasti pitkäaikaisesti sairastuneet, kokemus avioerosta ja työttömyydestä yllättävässä elämäntilanteessa, yksinhuoltajuus jne.), ja miten heidän onnistumisia vähätellään?!

Henkilökohtaisesti uskon, että helposti luovuttavat kuuluvat ehdottomasti vähemmistöön, ja ap on oikeassa siinä, että ihmiset, jotka leimaavat valtosan tällaisiksi ovat mielestäni kapeakatseisia tai he eivät ole joutuneet vastaavalla tavalla pohjalle. Se taas kertoo jotain ihmisestä itsestään, jos purkaa vihaa MUIHIN pohjalta ponnistaneisiin ihmisiin, jotka yrittävät tsempata muitakin ylös. Kaksinaismoralismi.

Huoh. Kun suurin osa ei meistä vähättele sitä, vaan inhoaa sitä ylimielistä ja oman navan ympärillä pyörivää asennetta, että kun minäkn, niin kaikki muutkin pystyy kyllä eikä yhtään nähdä, että miten myös ulkopuoliset tekijät vaikuttaa siihen, nouseeko ihminen sieltä pohjalta vai ei. Siinä ON MYÖS MUKANA omaa asennetta ja ansiota, MUTTA MYÖS sattumaa, onnea ja geenejä. Mulle ei ole lainkaan vaikeaa myöntää tätä omalla kohdallani. En tiedä, miksi se on osalle niin vaikeaa. Ihan kuin se jotenkin horjuttaisi jotain egoa tai vastaavaa.

-ap-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta miksi tuollainen piti siihen oksentaa, kun tuskin edes on sellaista ihmistä olemassa, johon tuo kärjistys pätisi.

Vai tiedätkö jonkun muka? Todella tiedätkö ja tunnetko jonkun ihmisen joka on heti heittäytynyt makaamaan ja luovuttanut täysin? Jos luulet tuollaisia ihmisiä tuntevasi, niin luuletko oikeasti tietäväsi heidän kaikki yrittämisensä, taakkansa, vaikeutensa, voimavaransa ja kaiken TUOMITAKSESI noin?

Eri henkilö tässä kommentoi, että loukkaannuitpa pienestä...  Näköjään tästä aiheesta ei voi käydä asiallista keskustelua. Eniten minua kauhistuttaa, kuinka paljon tässä keskutelussa vihaa saavat osakseen ne pohjalta ponnistaneet, jotka ovat lähteneet ehkä joitakin ihmisiä ankeammistakin lähtökohdista (lapsena pahoinpidellyt, varattomiin ja velkaantuneisiin perheisiin syntyneet, alkoholistiperheeseen syntyneet, vakavasti pitkäaikaisesti sairastuneet, kokemus avioerosta ja työttömyydestä yllättävässä elämäntilanteessa, yksinhuoltajuus jne.), ja miten heidän onnistumisia vähätellään?!

Henkilökohtaisesti uskon, että helposti luovuttavat kuuluvat ehdottomasti vähemmistöön, ja ap on oikeassa siinä, että ihmiset, jotka leimaavat valtosan tällaisiksi ovat mielestäni kapeakatseisia tai he eivät ole joutuneet vastaavalla tavalla pohjalle. Se taas kertoo jotain ihmisestä itsestään, jos purkaa vihaa MUIHIN pohjalta ponnistaneisiin ihmisiin, jotka yrittävät tsempata muitakin ylös. Kaksinaismoralismi.

Huoh. Kun suurin osa ei meistä vähättele sitä, vaan inhoaa sitä ylimielistä ja oman navan ympärillä pyörivää asennetta, että kun minäkn, niin kaikki muutkin pystyy kyllä eikä yhtään nähdä, että miten myös ulkopuoliset tekijät vaikuttaa siihen, nouseeko ihminen sieltä pohjalta vai ei. Siinä ON MYÖS MUKANA omaa asennetta ja ansiota, MUTTA MYÖS sattumaa, onnea ja geenejä. Mulle ei ole lainkaan vaikeaa myöntää tätä omalla kohdallani. En tiedä, miksi se on osalle niin vaikeaa. Ihan kuin se jotenkin horjuttaisi jotain egoa tai vastaavaa.

-ap-

En usko luuserigeeneihin, t. pohjalla.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos ajattelee heti syntymästään lähtien ettei töitä ole?

Raha tulee seinästä?

Suomessa voi opiskella miten pitkälle vain omien kykyjen rajoissa. Entä jos kyvyt ei riitä siihen mihin itse haluaisi? Onko se yhteiskunnan syy?

Alapeukuttajien mielestä yhteiskunnan syy jos omat kyvyt ei riitä mihin haluaisi - aika omituinen logiikka:

haluaisin olla huippukirurgi mutta en siihen pysty, siis yhteiskunnan vika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kirjoitus. Olen pitkälti samaa mieltä, meitä ketä tahansa voi kohdata onnettomuus, joka johtaa siihen että elämä ei menekään ”hyvin”. Minulla on toistaiseksi mennyt elämässä kaikki hyvin ja olen pärjännyt, mutta tiedän kyllä että jos esimerkiksi minulta ja mieheltä lähtisi työt alta eikä saataisi uusia töitä, elämä voisi näyttää tosi erilaiselta. Tai jos jompikumpi meistä sairastuisi vakavasti. Ja työttömyys/sairaus voi osua ihan kenen tahansa kohdalle. Lisäksi on tuhansia muita asioita, jotka voivat syöstä elämän alamäkeen, vaikka sinänsä palikat olisivatkin kohdillaan.

Silti menestys on osin kiinni myös ihmisestä. Jotkut meistä ovat sitkeää tekoa, eivätkä vastoinkäymiset lannista heitä samalla lailla kuin joitakin. Toiset taas lannistuvat ensimmäisestäkin epäonnistumisesta. En itse tiedä mihin kastiin kuulun, toistaiseksi olen selvinnyt kaikista elämän töyssyistä mutta eteeni ei olekaan sattunut mitään erityisen pahaa.

Muuten asiallinen kirjoitus, mutta miksi tuollainen piti siihen oksentaa, kun tuskin edes on sellaista ihmistä olemassa, johon tuo kärjistys pätisi.

Vai tiedätkö jonkun muka? Todella tiedätkö ja tunnetko jonkun ihmisen joka on heti heittäytynyt makaamaan ja luovuttanut täysin? Jos luulet tuollaisia ihmisiä tuntevasi, niin luuletko oikeasti tietäväsi heidän kaikki yrittämisensä, taakkansa, vaikeutensa, voimavaransa ja kaiken TUOMITAKSESI noin?

Eri henkilö tässä kommentoi, että loukkaannuitpa pienestä...  Näköjään tästä aiheesta ei voi käydä asiallista keskustelua. Eniten minua kauhistuttaa, kuinka paljon tässä keskutelussa vihaa saavat osakseen ne pohjalta ponnistaneet, jotka ovat lähteneet ehkä joitakin ihmisiä ankeammistakin lähtökohdista (lapsena pahoinpidellyt, varattomiin ja velkaantuneisiin perheisiin syntyneet, alkoholistiperheeseen syntyneet, vakavasti pitkäaikaisesti sairastuneet, kokemus avioerosta ja työttömyydestä yllättävässä elämäntilanteessa, yksinhuoltajuus jne.), ja miten heidän onnistumisia vähätellään?!

Henkilökohtaisesti uskon, että helposti luovuttavat kuuluvat ehdottomasti vähemmistöön, ja ap on oikeassa siinä, että ihmiset, jotka leimaavat valtosan tällaisiksi ovat mielestäni kapeakatseisia tai he eivät ole joutuneet vastaavalla tavalla pohjalle. Se taas kertoo jotain ihmisestä itsestään, jos purkaa vihaa MUIHIN pohjalta ponnistaneisiin ihmisiin, jotka yrittävät tsempata muitakin ylös. 

HEI! SE EI OLE MUIDEN TSEMPPAAMISTA JOS HAUKUTAAN "EI MITÄÄN YRITTÄÄNEEKSI JA MAAHAN HEITTÄYJÄKSI JOKA ON LUUSERI JOKA EI KOSKAAN TEE MUUTA KUIN URHIUTUU!

JOS HALUAA TSEMPATA JA TODELLA AUTTAA NIIN JÄTTÄÄ TOMMOISET PASKAPUHEET POIS!!!! SE EI MAKSA MITÄÄN!!!! PÄIN VASTOIN!!!!!

Kaksinaismoralismi.

Eipä kukaan pohjalta onnistuneesti ponnistanut ole kutsunut pohjalle jäänyttä "ei mitään yrittäneeksi maahanheittäytyjäksi, joka on luuseri, joka ei koskaan tee mitään muuta kuin uhriutuu". Se on oma tulkintasi. Moni on sanonut, että kannattaa yrittää, vaikka se tuntuisi toivottomalle. Jos luovuttaa ja ei tee mitään, ei siitä seuraakaan mitään. Kukaan ei ole väittänyt, etteikö se olisi helppoa, tai että se edes olisi mahdollista kaikille, sillä hyvin tiedämme, että joillain voi olla sairauksia, jotka tosiasiallisesti tämän estävät. Paljon vihattu sosialisti Elizabeth Warren on kirjoittanut hyvin aiheesta, kannattaa tutustua.

Et ole lukenut sitten ketjua, sillä täällä on monia kommentoijia, joiden mielestä "se on vaan oma valinta jäädä sinne pohjalle", "ne työkyvyttömät vaan uhriutuu ja valittaa kaikesta eikä yritä tarpeeksi" ja "kaikesta selviää kyllä, kunhan asenne on kohdillaan" Totta kai näitä ihmisiä pitää tukea, kannustaa ja auttaa löytämään elämään mielekkyyttä ja yrittämään. Jollekin se yrittäminen tosin voi olla se, että jaksaa käydä ulkona kävelyllä. Jollekin se on se, että sijoittaa uuteen kohteeseen. Jotkut yrittää ja yrittää EIKÄ se silti tuota hedelmää. Esimerkiksi jos sut vuodesta toiseen torjutaan työnhaussa, kyllä se väkisinkin alkaa vaikuttaa omaan itsetuntoon ja mielenterveyteeen. Totta kai se työpaikan saaminen edellyttää sitä, että yrittää ja hakee, mutta sua ei välttämättä valita.

-ap-