Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KaikNoki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
On myös paljon geeneistä kiinni. Osa ihmisistä lannistuu ja masentuu paljon herkemmin kuin toiset, osa taas hyvinkin resilientteja ja nousevat aina isojenkin vastoinkäymisten jälkeen.
Eihän sille minkään voi, jos on huonot geenit saanut ja näitäkin ihmisiä tulee ymmärtää.Osa ihmisistä myös lihoaa toisia helpommin. Sitä ei kuitenkaan nähdä yhteiskunnallisena ongelmana.
Ei vai? Joka toinen ketju liittyy lihaviin ja heidän sortamiseen.
Niin, ja taas alettiin tässäkin ketjussa sortamaan lihavia :(
Ei vaan, mua naurattaa ihan mahdottomasti toi edellinen kommentti. Ja olen lihava itsekin, 100 kg ja 170 cm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…
Matti, määritelmänsä mukaan "jalat tukevasti ilmassa" tahtoi olla huoltoasemayrittäjä. Leena, "jalat tukevasti maassa" ei. Huoltoasema kuitenkin hankittiin.
"Aika pian selvisi, ettei molempien kannattaisi olla kiinni yrityksessä. Menoja oli enemmän kuin mihin Leena ja Matti olivat varautuneet, eikä rahaa tullut tarpeeksi."
"Leena alkoi heräillä aamuyön suden hetkiin miettimään rästissä olevia laskuja."
Sitten alkoi menemään omat ja yrityksen rahat sekaisin.
"Jotta Leena ja Matti saivat laskut maksettua, heidän oli myytävä kesämökki."
Vieläkään ei huoltoaseman lopettaminen ollut vaihtoehto, ennen kuin velkojat hakivat yrityksen konkurssiin. Velkaa oli enemmän kuin omaisuutta.
"Velkaa oli satatuhatta euroa. Koska yhtiömuoto oli avoin yhtiö, Leena ja Matti olivat kaikesta vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ensimmäisenä meni asunto-osake myyntiin, sitten leasing-auto takaisin autoliikkeeseen."
Mitäpä lottoat, olisiko Matti ja Leena voineet lopettaa Teboilin pitämisen jo alkuunsa huomatessaan ensimmäisen kerran, että rahaa tulee vähemmän kuin sitä menee? Oliko tuo konkurssi todella sellainen asia, jonka jumala määräsi tapahtuvaksi, ilman että yrittäjäpariskunta olisi itse voinut tehdä mitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan hyväosaiset ovat poikkeuksetta iloisia, hyväsydämisiä ihmisiä.
Huono-osaisista taas löytyy moraalittomia nihilistejä, joille mikään ei ole enää pyhää ja kaikki keinot on sallittuja. Vilkaisu tilastoihin siitä kuinka moni Kelan asiakas tekee tukivilppiä, kertoo kaiken huono-osaisten moraalista.
Toki huono-osaisetkin ovat yksilöitä, joten ei pidä yleistystä viedä liian pitkälle. Joukkioon mahtuu paljon myös ihan normaaleja, rehellisiä, kunniallisia ihmisiä.
Mutta kyllä ne ylimieliset, itseään parempina pitävät parhaiten löytää sieltä Kelan tukijonoista ja Hesarin yleisönosastolta.
Siis ihmiset, joille ei ole tapahtunut suunnilleen marsun kuolemaa pahempaa, ovat positiivisia? Eikä! Johtuisiko mitenkään siitä, ettei heitä ole lapsesta asti poljettu/hakattu/syrjitty/kiusattu. Kun saa ihmisiltä vastaan paljon huonoa, tulee helposti lopulta häijyksi.
Miten voit sanoa tuntemattomista, mitä heille on tapahtunut, mitä he ovat kestäneet?
Ulkoinen hyväosaisuus voi kätkeä vaikka mitä.
Ylimielisyys ja ylemmyydentunto löyhkää viestistäsi.
No mitens omanonnensepät saavat kertoa ylimielisesti toisille, että he eivät ole yrittäneet yhtään kertaa ja jääneet heti makaamaan yms. vaikka eivät oikeasti tiedä kuinka paljon ne uupuneet ja sairastuneet ihmiset ovat yrittäneet ja taistelleet?
Minusta puhe oman mielen ja kehon vajaavaisuuksien voittamisesta pelkällä tahdon voimalla on hyvinkin vaarallista ja edesvastuutonta varsinkin silloin, kun asiaa lähestytään sen oman kokemuksen kautta. Kaikilla ei ole asiat näin hyvin, että he voivat venyä sillä tahdon voimalla sen tarvittavan määrän, kuten joku muukin on tehnyt jonkin tavoittelemansa asian eteen - hitto, tuohan kuulostaa joltakin urheilulajilta enemmänkin kuin arjelta. Jos haluaa kertoa muillekin siitä oman rimansa nostamisen välttämättömyydestä, niin täytyy ymmärtää myöskin se, ettei kaikilla ole samat eväät alusta lähtien, saati sitä perään kuulutettua tahdonvoimaa/resilienssiä.
Miettikääpä, mitä voi tapahtua sille työntekijälle, joka työssään venyy ja venyy venymistään? Jossakin vaiheessa ylitetään se murtumispiste ja silloin liikutaan sen henkilön kannalta vaarallisilla vesillä, mutta eikun se toinenkin pystyi siihen, niin miksen minäkin...vaikka väkisin? Pahimmillaan käy niin, että sitä kuolee työhönsä.
Se kuoleminenko nyt on tavoiteltava asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…
Ei, vaan nimen omaan yrittää vähemmän ja alkaa tekemään jotain muuta, vielä kun oli mahdollisuus. Huoltoasemayrittäjyys oli samanlainen päähänpinttymä kuin sosiologian yliopisto-opinnot, vaikka alitajuisesti niin huoltoasemayrittäjä kuin jo pahimmassa tapauksessa valmistunut opiskelijakin tietävät, ettei tästä tule koskaan tulemaan lasta eikä p*skaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…
Matti, määritelmänsä mukaan "jalat tukevasti ilmassa" tahtoi olla huoltoasemayrittäjä. Leena, "jalat tukevasti maassa" ei. Huoltoasema kuitenkin hankittiin.
"Aika pian selvisi, ettei molempien kannattaisi olla kiinni yrityksessä. Menoja oli enemmän kuin mihin Leena ja Matti olivat varautuneet, eikä rahaa tullut tarpeeksi."
"Leena alkoi heräillä aamuyön suden hetkiin miettimään rästissä olevia laskuja."
Sitten alkoi menemään omat ja yrityksen rahat sekaisin.
"Jotta Leena ja Matti saivat laskut maksettua, heidän oli myytävä kesämökki."
Vieläkään ei huoltoaseman lopettaminen ollut vaihtoehto, ennen kuin velkojat hakivat yrityksen konkurssiin. Velkaa oli enemmän kuin omaisuutta.
"Velkaa oli satatuhatta euroa. Koska yhtiömuoto oli avoin yhtiö, Leena ja Matti olivat kaikesta vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ensimmäisenä meni asunto-osake myyntiin, sitten leasing-auto takaisin autoliikkeeseen."
Mitäpä lottoat, olisiko Matti ja Leena voineet lopettaa Teboilin pitämisen jo alkuunsa huomatessaan ensimmäisen kerran, että rahaa tulee vähemmän kuin sitä menee? Oliko tuo konkurssi todella sellainen asia, jonka jumala määräsi tapahtuvaksi, ilman että yrittäjäpariskunta olisi itse voinut tehdä mitään?
Jos olisivat lopettaneet, niin sitten olisivat "heti luovuttaneet" "eivätkä yrittäneet mitään" ja "jääneet vaan makaamaan".
Koittakaa päättää nyt S44T4N4!!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…
Matti, määritelmänsä mukaan "jalat tukevasti ilmassa" tahtoi olla huoltoasemayrittäjä. Leena, "jalat tukevasti maassa" ei. Huoltoasema kuitenkin hankittiin.
"Aika pian selvisi, ettei molempien kannattaisi olla kiinni yrityksessä. Menoja oli enemmän kuin mihin Leena ja Matti olivat varautuneet, eikä rahaa tullut tarpeeksi."
"Leena alkoi heräillä aamuyön suden hetkiin miettimään rästissä olevia laskuja."
Sitten alkoi menemään omat ja yrityksen rahat sekaisin.
"Jotta Leena ja Matti saivat laskut maksettua, heidän oli myytävä kesämökki."
Vieläkään ei huoltoaseman lopettaminen ollut vaihtoehto, ennen kuin velkojat hakivat yrityksen konkurssiin. Velkaa oli enemmän kuin omaisuutta.
"Velkaa oli satatuhatta euroa. Koska yhtiömuoto oli avoin yhtiö, Leena ja Matti olivat kaikesta vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ensimmäisenä meni asunto-osake myyntiin, sitten leasing-auto takaisin autoliikkeeseen."
Mitäpä lottoat, olisiko Matti ja Leena voineet lopettaa Teboilin pitämisen jo alkuunsa huomatessaan ensimmäisen kerran, että rahaa tulee vähemmän kuin sitä menee? Oliko tuo konkurssi todella sellainen asia, jonka jumala määräsi tapahtuvaksi, ilman että yrittäjäpariskunta olisi itse voinut tehdä mitään?
Jos olisivat lopettaneet, niin sitten olisivat "heti luovuttaneet" "eivätkä yrittäneet mitään" ja "jääneet vaan makaamaan".
Koittakaa päättää nyt S44T4N4!!!!!!!!
Loppuelämäksi velkavankeuteen vievän yrityspuuhailun ja tulevaisuutta oleellisesti helpottavan työnhaun lopettaminen alkuunsa ovat hieman eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veetun stakhanoviitit kirjoitti:
Minusta puhe oman mielen ja kehon vajaavaisuuksien voittamisesta pelkällä tahdon voimalla on hyvinkin vaarallista ja edesvastuutonta varsinkin silloin, kun asiaa lähestytään sen oman kokemuksen kautta. Kaikilla ei ole asiat näin hyvin, että he voivat venyä sillä tahdon voimalla sen tarvittavan määrän, kuten joku muukin on tehnyt jonkin tavoittelemansa asian eteen - hitto, tuohan kuulostaa joltakin urheilulajilta enemmänkin kuin arjelta. Jos haluaa kertoa muillekin siitä oman rimansa nostamisen välttämättömyydestä, niin täytyy ymmärtää myöskin se, ettei kaikilla ole samat eväät alusta lähtien, saati sitä perään kuulutettua tahdonvoimaa/resilienssiä.
Miettikääpä, mitä voi tapahtua sille työntekijälle, joka työssään venyy ja venyy venymistään? Jossakin vaiheessa ylitetään se murtumispiste ja silloin liikutaan sen henkilön kannalta vaarallisilla vesillä, mutta eikun se toinenkin pystyi siihen, niin miksen minäkin...vaikka väkisin? Pahimmillaan käy niin, että sitä kuolee työhönsä.
Se kuoleminenko nyt on tavoiteltava asia?
Minä olen tuollainen joka venyi ja venyi ja venyi. Yritin väkisin kestää koska minut oli aivopesty siihen, että pitää ja on pakko jaksaa. Ja en ole arvokas ihminen ellen loputtomasti vain jaksa ja jaksa.
No kalliiksihan se yhteiskunnalle tuli. Veronmaksajat saavat nyt maksaa elämiseni. Oli veronmaksaja sitten ylimielinen, normaalipäinen tai siltä väliltä. Kiitos normaaleille veronmaksajille, jotka eivät huutele oman onnen seppäänsä ja iänikuista "kun minäkin" ja "en jäänyt makaamaan" p45kaansa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…
Matti, määritelmänsä mukaan "jalat tukevasti ilmassa" tahtoi olla huoltoasemayrittäjä. Leena, "jalat tukevasti maassa" ei. Huoltoasema kuitenkin hankittiin.
"Aika pian selvisi, ettei molempien kannattaisi olla kiinni yrityksessä. Menoja oli enemmän kuin mihin Leena ja Matti olivat varautuneet, eikä rahaa tullut tarpeeksi."
"Leena alkoi heräillä aamuyön suden hetkiin miettimään rästissä olevia laskuja."
Sitten alkoi menemään omat ja yrityksen rahat sekaisin.
"Jotta Leena ja Matti saivat laskut maksettua, heidän oli myytävä kesämökki."
Vieläkään ei huoltoaseman lopettaminen ollut vaihtoehto, ennen kuin velkojat hakivat yrityksen konkurssiin. Velkaa oli enemmän kuin omaisuutta.
"Velkaa oli satatuhatta euroa. Koska yhtiömuoto oli avoin yhtiö, Leena ja Matti olivat kaikesta vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ensimmäisenä meni asunto-osake myyntiin, sitten leasing-auto takaisin autoliikkeeseen."
Mitäpä lottoat, olisiko Matti ja Leena voineet lopettaa Teboilin pitämisen jo alkuunsa huomatessaan ensimmäisen kerran, että rahaa tulee vähemmän kuin sitä menee? Oliko tuo konkurssi todella sellainen asia, jonka jumala määräsi tapahtuvaksi, ilman että yrittäjäpariskunta olisi itse voinut tehdä mitään?
Jos olisivat lopettaneet, niin sitten olisivat "heti luovuttaneet" "eivätkä yrittäneet mitään" ja "jääneet vaan makaamaan".
Koittakaa päättää nyt S44T4N4!!!!!!!!
Loppuelämäksi velkavankeuteen vievän yrityspuuhailun ja tulevaisuutta oleellisesti helpottavan työnhaun lopettaminen alkuunsa ovat hieman eri asioita.
KUKA TÄÄLLÄ ON ALKUUNSA LOPETTANUT TYÖN HAUN???
KUKA??
ALKUUNSA? MITEN NIIN? KUKA SE ON SE JOTA TUOLLAISESTA SYYTÄT!!????!!!
NÄYTÄ SE VIESTI JOSSA NOIN ON TEHTY?
KUKA ?
KETÄ SYYTÄT?????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…
Matti, määritelmänsä mukaan "jalat tukevasti ilmassa" tahtoi olla huoltoasemayrittäjä. Leena, "jalat tukevasti maassa" ei. Huoltoasema kuitenkin hankittiin.
"Aika pian selvisi, ettei molempien kannattaisi olla kiinni yrityksessä. Menoja oli enemmän kuin mihin Leena ja Matti olivat varautuneet, eikä rahaa tullut tarpeeksi."
"Leena alkoi heräillä aamuyön suden hetkiin miettimään rästissä olevia laskuja."
Sitten alkoi menemään omat ja yrityksen rahat sekaisin.
"Jotta Leena ja Matti saivat laskut maksettua, heidän oli myytävä kesämökki."
Vieläkään ei huoltoaseman lopettaminen ollut vaihtoehto, ennen kuin velkojat hakivat yrityksen konkurssiin. Velkaa oli enemmän kuin omaisuutta.
"Velkaa oli satatuhatta euroa. Koska yhtiömuoto oli avoin yhtiö, Leena ja Matti olivat kaikesta vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ensimmäisenä meni asunto-osake myyntiin, sitten leasing-auto takaisin autoliikkeeseen."
Mitäpä lottoat, olisiko Matti ja Leena voineet lopettaa Teboilin pitämisen jo alkuunsa huomatessaan ensimmäisen kerran, että rahaa tulee vähemmän kuin sitä menee? Oliko tuo konkurssi todella sellainen asia, jonka jumala määräsi tapahtuvaksi, ilman että yrittäjäpariskunta olisi itse voinut tehdä mitään?
Luetunymmärtäminen 1/5. Tuossahan sanottiin selvästi, että oli tuottoisempia aikoja ja se varmaan myös kannusti yrittämään lisää. Mutta jos se olisivat luovuttaneet heti, olisi nämä oman onnensa sepät sanoneet, että olisivat vaan yrittäneet kovemmin ja plääplää. Jälkiviisastella voi aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Olen opiskelija ja tehnyt paljon erilaisia töitä ennen. Olen tehnyt niin vapaaehtoistyötä kuin ihan palkallisia hommia ja keikkajuttuja. Miksi luuli, etten tee mitään tai ole mitään yrittänyt? Puhe on täällä heistä, jotka ovat yrittäneet ja yrittäneet eikä se SILTI välttämättä tuota tulosta. Jos sä ensin opiskelet viisi vuotta yliopistossa eikä pääse omaa alaa vastaaviin töihin ja päädyt Mäkkärin kassalle, niin onko se ihminen itse valinnut sen, ettei se päässyt omaa alaa vastaaviin hommiin, joissa voisi ehkä edetäkin korkeammalle? Toki hän voi myöhemmin päästä tai sitten ei ja lähtee opiskelemaan uutta tutkintoa, jos rahat ja voimavarat riittää.
Kun sinä et ymmärrä selvästi, että vaikka JUURI SINÄ olet pärjännyt, kaikille ei niin käy tai heillä voi olla vielä enemmän pieniä, ikäviä kokemuksia, jotka ovat musertaneet heidät tai vieneet työkyvyn tai sairastuttaneet niin pahasti eivätkä ehkä nouse sieltä. Sinä ja minä emme päätyneet niin pohjalle ja ainakin minä olen siitä todella kiitollinen. Ja se ei ole pelkästään minun ansiotani, vaan myös onnen.
-ap-
"Puhe on täällä heistä, jotka ovat yrittäneet ja yrittäneet eikä se SILTI välttämättä tuota tulosta."
Eivät ole yrittäneet tarpeeksi, tai sitten eivät ole halunneet tarpeeksi. Siksi ei ole tuottanut tulosta.
"Jos sä ensin opiskelet viisi vuotta yliopistossa eikä pääse omaa alaa vastaaviin töihin ja päädyt Mäkkärin kassalle, niin onko se ihminen itse valinnut sen, ettei se päässyt omaa alaa vastaaviin hommiin"
Tuossa tapauksessa hän ei ole hoitanut opiskelujaan ihan kunnolla, tai sitten hän ei ole muistanut hankkia alansa työkokemusta opiskeluaikoina. Ei voi olettaa, että pelkillä papereilla pääsee yhtään mihinkään, koska nykyajan maailmassa ei pääse. Kyseessä siis on oma valinta.
"Kun sinä et ymmärrä selvästi, että vaikka JUURI SINÄ olet pärjännyt, kaikille ei niin käy tai heillä voi olla vielä enemmän pieniä, ikäviä kokemuksia, jotka ovat musertaneet heidät tai vieneet työkyvyn tai sairastuttaneet niin pahasti eivätkä ehkä nouse sieltä."
Sinä et ymmärrä, että niistä musertavista kokemuksista huolimatta aina voi yrittää. Sairastumisestakin huolimatta voi ihan hyvin tehdä töitä, jos itse haluaa tarpeeksi.
Yritä jo ymmärtää, että sinne pohjalle jääminen on kuin onkin oma valinta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…
Matti, määritelmänsä mukaan "jalat tukevasti ilmassa" tahtoi olla huoltoasemayrittäjä. Leena, "jalat tukevasti maassa" ei. Huoltoasema kuitenkin hankittiin.
"Aika pian selvisi, ettei molempien kannattaisi olla kiinni yrityksessä. Menoja oli enemmän kuin mihin Leena ja Matti olivat varautuneet, eikä rahaa tullut tarpeeksi."
"Leena alkoi heräillä aamuyön suden hetkiin miettimään rästissä olevia laskuja."
Sitten alkoi menemään omat ja yrityksen rahat sekaisin.
"Jotta Leena ja Matti saivat laskut maksettua, heidän oli myytävä kesämökki."
Vieläkään ei huoltoaseman lopettaminen ollut vaihtoehto, ennen kuin velkojat hakivat yrityksen konkurssiin. Velkaa oli enemmän kuin omaisuutta.
"Velkaa oli satatuhatta euroa. Koska yhtiömuoto oli avoin yhtiö, Leena ja Matti olivat kaikesta vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ensimmäisenä meni asunto-osake myyntiin, sitten leasing-auto takaisin autoliikkeeseen."
Mitäpä lottoat, olisiko Matti ja Leena voineet lopettaa Teboilin pitämisen jo alkuunsa huomatessaan ensimmäisen kerran, että rahaa tulee vähemmän kuin sitä menee? Oliko tuo konkurssi todella sellainen asia, jonka jumala määräsi tapahtuvaksi, ilman että yrittäjäpariskunta olisi itse voinut tehdä mitään?
Jos olisivat lopettaneet, niin sitten olisivat "heti luovuttaneet" "eivätkä yrittäneet mitään" ja "jääneet vaan makaamaan".
Koittakaa päättää nyt S44T4N4!!!!!!!!
Tismalleen. Niinhän se olisi mennyt. Näitä luupäitä ei mikään fakta käännä.
Ensin neuvotaan, että täytyy vaan purra hammasta ja yrittää vielä enemmän.
Sitten taas toisaalta olisikin pitänyt yrittäminen lopettaa jo alkuunsa.
Teki niin tai näin niin aina väärin.
Ainoastaan nämä oman onnensa sepät tekevät aina oikein.
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Olen opiskelija ja tehnyt paljon erilaisia töitä ennen. Olen tehnyt niin vapaaehtoistyötä kuin ihan palkallisia hommia ja keikkajuttuja. Miksi luuli, etten tee mitään tai ole mitään yrittänyt? Puhe on täällä heistä, jotka ovat yrittäneet ja yrittäneet eikä se SILTI välttämättä tuota tulosta. Jos sä ensin opiskelet viisi vuotta yliopistossa eikä pääse omaa alaa vastaaviin töihin ja päädyt Mäkkärin kassalle, niin onko se ihminen itse valinnut sen, ettei se päässyt omaa alaa vastaaviin hommiin, joissa voisi ehkä edetäkin korkeammalle? Toki hän voi myöhemmin päästä tai sitten ei ja lähtee opiskelemaan uutta tutkintoa, jos rahat ja voimavarat riittää.
Kun sinä et ymmärrä selvästi, että vaikka JUURI SINÄ olet pärjännyt, kaikille ei niin käy tai heillä voi olla vielä enemmän pieniä, ikäviä kokemuksia, jotka ovat musertaneet heidät tai vieneet työkyvyn tai sairastuttaneet niin pahasti eivätkä ehkä nouse sieltä. Sinä ja minä emme päätyneet niin pohjalle ja ainakin minä olen siitä todella kiitollinen. Ja se ei ole pelkästään minun ansiotani, vaan myös onnen.
-ap-
"Puhe on täällä heistä, jotka ovat yrittäneet ja yrittäneet eikä se SILTI välttämättä tuota tulosta."
Eivät ole yrittäneet tarpeeksi, tai sitten eivät ole halunneet tarpeeksi. Siksi ei ole tuottanut tulosta.
"Jos sä ensin opiskelet viisi vuotta yliopistossa eikä pääse omaa alaa vastaaviin töihin ja päädyt Mäkkärin kassalle, niin onko se ihminen itse valinnut sen, ettei se päässyt omaa alaa vastaaviin hommiin"
Tuossa tapauksessa hän ei ole hoitanut opiskelujaan ihan kunnolla, tai sitten hän ei ole muistanut hankkia alansa työkokemusta opiskeluaikoina. Ei voi olettaa, että pelkillä papereilla pääsee yhtään mihinkään, koska nykyajan maailmassa ei pääse. Kyseessä siis on oma valinta.
"Kun sinä et ymmärrä selvästi, että vaikka JUURI SINÄ olet pärjännyt, kaikille ei niin käy tai heillä voi olla vielä enemmän pieniä, ikäviä kokemuksia, jotka ovat musertaneet heidät tai vieneet työkyvyn tai sairastuttaneet niin pahasti eivätkä ehkä nouse sieltä."
Sinä et ymmärrä, että niistä musertavista kokemuksista huolimatta aina voi yrittää. Sairastumisestakin huolimatta voi ihan hyvin tehdä töitä, jos itse haluaa tarpeeksi.
Yritä jo ymmärtää, että sinne pohjalle jääminen on kuin onkin oma valinta!
Olet anteeksi nyt vaan, aika tyhmä ihminen. Kuvittelet että voit sinun yksittäisestä sairaudestasi tehdä jonkun universaalin mittarin. Sairauksia on erilaisia. Eri tasoisia.
Sinä et ole ollut tarpeeksi sairas! Tyhmä pelle.
Voi itku! Voi jeesuksen pallit. Voi itku. En kestä! Oot niin tyhmä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…
Matti, määritelmänsä mukaan "jalat tukevasti ilmassa" tahtoi olla huoltoasemayrittäjä. Leena, "jalat tukevasti maassa" ei. Huoltoasema kuitenkin hankittiin.
"Aika pian selvisi, ettei molempien kannattaisi olla kiinni yrityksessä. Menoja oli enemmän kuin mihin Leena ja Matti olivat varautuneet, eikä rahaa tullut tarpeeksi."
"Leena alkoi heräillä aamuyön suden hetkiin miettimään rästissä olevia laskuja."
Sitten alkoi menemään omat ja yrityksen rahat sekaisin.
"Jotta Leena ja Matti saivat laskut maksettua, heidän oli myytävä kesämökki."
Vieläkään ei huoltoaseman lopettaminen ollut vaihtoehto, ennen kuin velkojat hakivat yrityksen konkurssiin. Velkaa oli enemmän kuin omaisuutta.
"Velkaa oli satatuhatta euroa. Koska yhtiömuoto oli avoin yhtiö, Leena ja Matti olivat kaikesta vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ensimmäisenä meni asunto-osake myyntiin, sitten leasing-auto takaisin autoliikkeeseen."
Mitäpä lottoat, olisiko Matti ja Leena voineet lopettaa Teboilin pitämisen jo alkuunsa huomatessaan ensimmäisen kerran, että rahaa tulee vähemmän kuin sitä menee? Oliko tuo konkurssi todella sellainen asia, jonka jumala määräsi tapahtuvaksi, ilman että yrittäjäpariskunta olisi itse voinut tehdä mitään?
Jos olisivat lopettaneet, niin sitten olisivat "heti luovuttaneet" "eivätkä yrittäneet mitään" ja "jääneet vaan makaamaan".
Koittakaa päättää nyt S44T4N4!!!!!!!!
Tismalleen. Niinhän se olisi mennyt. Näitä luupäitä ei mikään fakta käännä.
Ensin neuvotaan, että täytyy vaan purra hammasta ja yrittää vielä enemmän.
Sitten taas toisaalta olisikin pitänyt yrittäminen lopettaa jo alkuunsa.
Teki niin tai näin niin aina väärin.
Ainoastaan nämä oman onnensa sepät tekevät aina oikein.
Se on sellaista äärimmäistä ylimielisyyttä joka on todella pelottavaa, puistattavaa ja iljettävää.
Nostavat itsensä johonkin jumalan asemaan.
Veetun stakhanoviitit kirjoitti:
Minusta puhe oman mielen ja kehon vajaavaisuuksien voittamisesta pelkällä tahdon voimalla on hyvinkin vaarallista ja edesvastuutonta varsinkin silloin, kun asiaa lähestytään sen oman kokemuksen kautta. Kaikilla ei ole asiat näin hyvin, että he voivat venyä sillä tahdon voimalla sen tarvittavan määrän, kuten joku muukin on tehnyt jonkin tavoittelemansa asian eteen - hitto, tuohan kuulostaa joltakin urheilulajilta enemmänkin kuin arjelta. Jos haluaa kertoa muillekin siitä oman rimansa nostamisen välttämättömyydestä, niin täytyy ymmärtää myöskin se, ettei kaikilla ole samat eväät alusta lähtien, saati sitä perään kuulutettua tahdonvoimaa/resilienssiä.
Miettikääpä, mitä voi tapahtua sille työntekijälle, joka työssään venyy ja venyy venymistään? Jossakin vaiheessa ylitetään se murtumispiste ja silloin liikutaan sen henkilön kannalta vaarallisilla vesillä, mutta eikun se toinenkin pystyi siihen, niin miksen minäkin...vaikka väkisin? Pahimmillaan käy niin, että sitä kuolee työhönsä.
Se kuoleminenko nyt on tavoiteltava asia?
Jep. Mä olen nähnyt erään läheisen burn outin työpaikkakiusaamisen ja liiallisen työkuorman takia (hän onneksi ns. parantui ja toimii nyt kevytyrittäjänä, muttei todellakaan pidä itseään mitenkään parempana ja tietää, ettei kaikilla niin käy), erään hyvin toimeentulevan läheisen sairastumisen stressin seurauksena ja kuihtumisen pois ja erään tutun itsem*rhan konkurssin takia. Mutta asenteestahan se on vaan kiinni. Oon ite siinä mielessä kiitollinen, että mun stoppi tuli jo nuorena, joten nyt tunnen paremmin omat rajani ja voin rakentaa stressittömämpää arkea.
-ap-
Lukemani perusteella nämä oman onnensa sepät ovat vähän yksinkertaisia, katkeria ja empatikyvyttömiä. Mutta ehkä tyhmyydelläkin on kääntöpuolensa: sisu tai kunnianhimo. Otetaan typeriä riskejä ja välillä se kannattaa, tungetaan muiden seuraan vaikka sitä ei kaivata, mutta nämä yksinkertaiset eivät sitä ymmärrä. Ehkä nämä oman onnensa sepät tosiaan nousevat aina sen kaatumisen jälkeen. Se ei älykkäiltä aina onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Lukemani perusteella nämä oman onnensa sepät ovat vähän yksinkertaisia, katkeria ja empatikyvyttömiä. Mutta ehkä tyhmyydelläkin on kääntöpuolensa: sisu tai kunnianhimo. Otetaan typeriä riskejä ja välillä se kannattaa, tungetaan muiden seuraan vaikka sitä ei kaivata, mutta nämä yksinkertaiset eivät sitä ymmärrä. Ehkä nämä oman onnensa sepät tosiaan nousevat aina sen kaatumisen jälkeen. Se ei älykkäiltä aina onnistu.
Joo tyhmyyttähän se on loputtomiin hakata päätään seinään. Tuossa yllä ap. kirjoitti että on tyytyväinen kun oma stoppi tuli jo nuorempana. Sama minulla. Kun muut kipuavat työelämässä yhä ylöspäin, kerryttävät eläkettään ja omaisuutta, itse kerään voimia ja yritän kasata itsestäni ne niitä viimeisiä rippeitä kasaan.
Päivä kerrallaan elelen ja todellakin olen rajoistani ja jaksamisestani tarkka. Kaksi isoa ja melkein hengen vienyttä romahtamista kun on kokenut, niin kyllä siinä jo oppii kunnioittamaan sitä omaa kehoaan ja mieltään.
Tämä on ainoa tie, jos meinaa edes joskus päästä edes hetkeksi työelämään mukaan. Se väkisin yrittäminen ja itsensä rääkkääminen ja riuhtominen eivät toimineet.
Tuntuu pahalta lukea viestejä joissa puhutaan, että "jäädä makaamaan, "luovuttaa alkuunsa" "valittaa ja ulista" "uhriutua" "syytellä aina muita kuin itseään".
Nuo syytökset eivät pidä paikkaansa. Yksikään joka minut tuntee hyvin, ei koskaan syyttelisi minua tuollaisesta. Sen sijaan nämä palstaperkeleet jotka ovat omasta mielestään jotain tietäjiä, selvänäkijöitä ja jumalia, voivat omasta mielestään tulla tuntemattomille ihmisille tuollaista heittämään päin naamaa.
Tämä oli hyvä aloitus ja tärkeä aihe, ap.
Valitettavasti idioottien kanssa ei voi keskustella. Kävi mitä tahansa, ne käyttäytyvät kuin olisivat voittaneet ja huutavat sitä ympäri kyliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sairastunut jo nuorena invalisoivaan sairauteen, joka pakotti luopumaan monesta asiasta jotta voin elää suht normaalisti. Luovuin siis niistä (huonot elämäntavat viina ja tupakointi, sokeri jne) ja nyt elän 99% normaalia elämää tästä huolimatta ja olen saavuttanut unelmani. Toki olisin voinut jäädä surkuttelemaan kun tämä tauti ja en minä voi, mutta ei kuulu tyyliin.
Tajuat varmaan, että osa sairauksista oikeasti vie työkyvyn eikä elämäntapojen muutoksella niistä välttämättä parannuta? Onko siis kaikki työkyvyttömät susta jotain "surkuttelijoita, jotka päätti jäädä sohvalle maksamaan" ? Ei ne työkyvyttömät välttämättä siellä sohvalla surkuttele jatkuvasti kohtaloaan, he eivät vaan kykene töihin (ja tämän on monesti ihan lääkäri todennut) ja voivat saada elämän mielekkyyttä jostain muualta. Onko se heidän vika, että ovat työkyvyttömiä? Että pitäisi vaan muuttaa asennetta?
-ap-
Tajuat varmaan, että viesti johon vastasit oli klassinen esimerkki otsikon mukaisesta ihmisestä.
Sinulla on sitkeyttä ja toiveikkuutta ihmisten suhteen kun jaksat vieläkin selittää heille, vaikka jo tiedätkin heidän olevan luupäisintä sorttia ihmiskunnasta.
Se on sitä mitä jo ketjun alussa joku sanoikin, kognitiivista dissonanssia. Ei siihen sinun kärsivälliset selitykset toimi.
Tai en tiedä. Jos jatkaisi tätä ketjua ihan koe mielessä vaikka viikon, niin tulisikohan vastaan se ensimmäinen luonnon oikku, jolla naksahtaisi päässä, ja tulisi joku valastumiskokemus. Silleen että, joo totta puhut ap. Niin se olikin. Olen kuvitellut olevani muita parempi ja että muut ovat luusereita rinnallani, vaikka en pa5kaakaan heidän tekemisistään, yrittämisistään ja taakoistaan oikeasti tiedä.
Jep. En tiedä, miksi kulutan aikaani tähän, kun joka sivulle tulee aina uusi "no kyllä minä vaan pärjäsin, vaikka oli sitä ja sitä ja omista valinnoista on kaikki kiinni" ja väännän noita samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ehkä haluan uskoa liikaa, että maailmankuva voisi vähän avartua oman navan ympäriltä. Tosin se taitaa olla toiveajattelua.
.-ap-
Mutta ymmärrätkö että sinä vähättelet ihmisen omaa panosta ja työntekoa? Joku on oikeasti pistänyt itsensä peliin, valvonut öitä ja tehnyt hulluna duunia päästäkseen ylös pohjalta ja hänen pitäisi tunnustaa että ”onnea se oli vaan, enhän minä mitään tehnyt.”
Tässä kiteytyi hyvin vastakkainen näkökulma. Tunnen monia - oikeasti - pohjalta ponnistaneita ihmisiä, jotka ovat selviytyneet eittämättä vaan pysyäkseen hengissä. Heistä osa on nyt akateemisia, osa yrittäjiä ja osa työskentelee mielenterveyspalveluiden parissa. En ole kertaakaan kyseenalaistanut sitä, etteivätkö he olisi nousseet omien ansioidensa vuoksi. Onnea harvoin on heillä, jotka ovat pohjalla. Ehkä sellaisten ihmisten on vaikea ymmärtää hengissä selviytymisen viettiä, jotka eivät ole käyneet tarpeeksi pohjalla.
Alue: Aihe vapaa
Tässä on yksi tarina konkurssista. Olisiko heidän pitänyt vain yrittää enemmän ja muuttaa asennettaan?
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/mita_jaa_kun_konkur…