Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Okei, tästä yrittämisestä en ole vielä vääntänyt niin paljoa, joten koitan siitä nyt kuitenkin vielä vähän vääntää.
Eli siis yrittäjyys ei ole Suomessa kovin helppoa, etenkään pienyrittäjyys. Kuluja on paljon., pääomaa pitää monesti olla valmiina. Jos haluaa yrittäjäksi työttömänä ja aloittelee jotain toimintaa, työkkäri puuttuu nopeasti peliin ja laittaa tuet poikki, koska no, olet työkkärin mukaan yrittäjä. Olet siis omillasi, vaikka yritystoimintasi ei edes kattaisi puolta sun asunnon vuokrasta. Sulla täytyy olla tosi hyvä ja varma liikeidea, että voit lähteä siihen suoraan. Toki nykyään voi onneksi myös toimia kevytyrittäjänä, jolloin riskit ei ole niin isot. Yrittäjänä et myöskään välttämättä menesty (riippuu markkinoiden tilanteesta, onko lamaa tai pandemiaa yms.), vaikka kuinka yrittäisit ja yrittäisit. Osa on voinut pärjätä hyvin pitkäänkin, kunnes tulee konkurssi. Sanooko 90-luvun lama mitään tai koronekevät 2020?
-ap-
90-luvun lama teki äidistäni työttömän, isästäni alkoholistin ja tappoi hänet siihen hiljalleen, joten tiedän asiasta jotain. Tuo oli edellisen sukupolven koronakevät.
Suomessa pienyrittäjyys on helppoa kuin mikä. Tarvitsee vain tehdä asioita, joista joku on valmis maksamaan mieluummin kuin itse tekee, tai sitten tekee ihmisille asioita joita he tai lähipiirinsä eivät itse osaa. Valitsin jälkimmäisen. Lopun hoitaa kirjanpitäjä ihan vaan siksi, että yksikin virhe ALVien tai tilinpäätöksen kanssa saattaa maksaa moninkertaisesti enemmän rahaa kuin kirjanpitäjän palkkaus vuositasolla. Olen havainnut yrittäjyyden olevan erityisen vaikeaa ihmisille, joille käsitteet kuten tuloverotus, arvonlisävero, liikevaihto tai -voitto ovat hiukan hämäriä. Eikö näitä enää opeteta koulussa?
Omaan yrittäjyyteni alkuun liittyi tietysti pitkällistä harkintaa ja laskeskelua, joka realisoitui vasta asumiskulujemme pudottua alle viiteen sataan kuussa. Liikeideani oli siis harkittu, muttei mitään takeita että idea olisi ollut hyvä tai olisin ollut kilpailijoitteni veroinen. Siksi kait käytetään termiä "yrittää".
Tukia en ole opiskelujen jälkeen saanut koskaan, lapsilisiä lukuunottamatta, joten niiden katkeaminen ei ollut relevanttia. Mies pystyi pitämään makkaraa piirakan päällä myös ruokapöydässä, mutta en kait ainoa parisuhteellinen tässä ketjussa ole? Jonkun verran oli toki jäänyt palkkatöistäkin säästöjä.
Työttömänä yrittäjäksi siis. Työttömyyskorvauksia ei toiminimiyrittäjänä herunut tietenkään, omakotitalossa myös asumislisät ovat kaukainen haave, mutta kaksi kertaa kaksi tonnia hain ja sain starttirahaa, jolla hankin tarvikkeet. Pienen liiketilan vuokraan riitti viisi asiakastyötä kuukaudessa. Kolmessa vuodessa työllistin työpäiväni täyteen.
Koronakevät 2020 vähensi töitteni määrän takaisin tuohon viiteen per kuukausi, pidennetty puolipakollinen kesäloma siis. Saan juuri liiketilan maksettua, mutta jälleen on säästöön jäänyt sen verran, ettei päivittäisessä elämisessä muutoin näy. En kuitenkaan näe, että koronakevät 2020 olisi tehnyt yrittäjyyttäni mitenkään tyhjäksi, varsinkaan kun kiina-ilmiö siirsi sittemmin sekä entisen työpaikkani että koko ammattikuntani ulkomaille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Monien kohdalla nuo sinun jossisi ovat olleet totta.
Mutta siltikään kukaan ei ole toiselle velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sairastunut jo nuorena invalisoivaan sairauteen, joka pakotti luopumaan monesta asiasta jotta voin elää suht normaalisti. Luovuin siis niistä (huonot elämäntavat viina ja tupakointi, sokeri jne) ja nyt elän 99% normaalia elämää tästä huolimatta ja olen saavuttanut unelmani. Toki olisin voinut jäädä surkuttelemaan kun tämä tauti ja en minä voi, mutta ei kuulu tyyliin.
Tajuat varmaan, että osa sairauksista oikeasti vie työkyvyn eikä elämäntapojen muutoksella niistä välttämättä parannuta? Onko siis kaikki työkyvyttömät susta jotain "surkuttelijoita, jotka päätti jäädä sohvalle maksamaan" ? Ei ne työkyvyttömät välttämättä siellä sohvalla surkuttele jatkuvasti kohtaloaan, he eivät vaan kykene töihin (ja tämän on monesti ihan lääkäri todennut) ja voivat saada elämän mielekkyyttä jostain muualta. Onko se heidän vika, että ovat työkyvyttömiä? Että pitäisi vaan muuttaa asennetta?
-ap-
Tajuat varmaan, että viesti johon vastasit oli klassinen esimerkki otsikon mukaisesta ihmisestä.
Sinulla on sitkeyttä ja toiveikkuutta ihmisten suhteen kun jaksat vieläkin selittää heille, vaikka jo tiedätkin heidän olevan luupäisintä sorttia ihmiskunnasta.
Se on sitä mitä jo ketjun alussa joku sanoikin, kognitiivista dissonanssia. Ei siihen sinun kärsivälliset selitykset toimi.
Tai en tiedä. Jos jatkaisi tätä ketjua ihan koe mielessä vaikka viikon, niin tulisikohan vastaan se ensimmäinen luonnon oikku, jolla naksahtaisi päässä, ja tulisi joku valastumiskokemus. Silleen että, joo totta puhut ap. Niin se olikin. Olen kuvitellut olevani muita parempi ja että muut ovat luusereita rinnallani, vaikka en pa5kaakaan heidän tekemisistään, yrittämisistään ja taakoistaan oikeasti tiedä.
Jep. En tiedä, miksi kulutan aikaani tähän, kun joka sivulle tulee aina uusi "no kyllä minä vaan pärjäsin, vaikka oli sitä ja sitä ja omista valinnoista on kaikki kiinni" ja väännän noita samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ehkä haluan uskoa liikaa, että maailmankuva voisi vähän avartua oman navan ympäriltä. Tosin se taitaa olla toiveajattelua.
.-ap-
Mutta ymmärrätkö että sinä vähättelet ihmisen omaa panosta ja työntekoa? Joku on oikeasti pistänyt itsensä peliin, valvonut öitä ja tehnyt hulluna duunia päästäkseen ylös pohjalta ja hänen pitäisi tunnustaa että ”onnea se oli vaan, enhän minä mitään tehnyt.”
Tiedätkö paljon minä olen elämässäni tehnyt töitä sen eteen, että olen päässyt eteenpäin? Oletko ollut näkemässä, kun harrastin lähes joka päivä, opiskelin ja tein vielä työkeikkoja? Oletko ollut näkemässä sen, kun olin lähellä itsem*rhaa, viiltelin ja silti pääsin ylioppilaaksi? Tai sen, että mut on aina valittu töihin moneen paikkaan, koska olen pidetty työntekijä? No, olenko minä nyt parempi ihminen sen takia? Onko se pelkästään minun ansiotani? Jos masennukseni olisi ollut niin pahaa, olisin voinut oikeasti riistää hengen itseltäni tai joutua keskeyttämään lukion. Joo, oma aseennekin vaikutti, mutta myös onni.
Eihän kukaan ole täällä kieltänyt, ettei itsellä olisi MITÄÄN vaikutusta tai omalla panoksella, vaan se, että jaksaa tuota tahtia, vaatii voimavaroja, terveyttä ja suht otollisia ympäristötekijöitä. Minä en enää jaksaisi sitä tahtia mitä ennen, minä uuvuin ja masennuin. Minä kyllä aion yrittää ja pyrkiä tekemään elämästäni omannäköiseni, mutta se ei ehkä ole sitä, mitä moni "menestyjä" tavoittelee. Minä olen opetellut ja tehnyt vaikka mitä vaikeidenkin vuosien aikana, muttei se tee musta jotenkin parempaa ihmistä. Mulle olisi voinut käydä vielä huonommin ja se, että olen tässä ja että olen jaksanut tuota tahtia, on osin myös ominaisuuksieni ja onnen ansiota.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Monien kohdalla nuo sinun jossisi ovat olleet totta.
Mutta siltikään kukaan ei ole toiselle velkaa.
Onko kukaan täällä nyt väittänyt, että joku olisi velkaa kellekään? Siitäkin olen sanonut varmaan miljoona kertaa, ettei siitä ole kyse, vaan ymmärtää, ettei KAIKKI (toki osa on) ole aina omista valinnoista kiinni tai niitä voi ohjailla tiedostamattomat asiat, jotka kumpuaa esim. lapsuudesta.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Okei, tästä yrittämisestä en ole vielä vääntänyt niin paljoa, joten koitan siitä nyt kuitenkin vielä vähän vääntää.
Eli siis yrittäjyys ei ole Suomessa kovin helppoa, etenkään pienyrittäjyys. Kuluja on paljon., pääomaa pitää monesti olla valmiina. Jos haluaa yrittäjäksi työttömänä ja aloittelee jotain toimintaa, työkkäri puuttuu nopeasti peliin ja laittaa tuet poikki, koska no, olet työkkärin mukaan yrittäjä. Olet siis omillasi, vaikka yritystoimintasi ei edes kattaisi puolta sun asunnon vuokrasta. Sulla täytyy olla tosi hyvä ja varma liikeidea, että voit lähteä siihen suoraan. Toki nykyään voi onneksi myös toimia kevytyrittäjänä, jolloin riskit ei ole niin isot. Yrittäjänä et myöskään välttämättä menesty (riippuu markkinoiden tilanteesta, onko lamaa tai pandemiaa yms.), vaikka kuinka yrittäisit ja yrittäisit. Osa on voinut pärjätä hyvin pitkäänkin, kunnes tulee konkurssi. Sanooko 90-luvun lama mitään tai koronekevät 2020?
-ap-
90-luvun lama teki äidistäni työttömän, isästäni alkoholistin ja tappoi hänet siihen hiljalleen, joten tiedän asiasta jotain. Tuo oli edellisen sukupolven koronakevät.
Suomessa pienyrittäjyys on helppoa kuin mikä. Tarvitsee vain tehdä asioita, joista joku on valmis maksamaan mieluummin kuin itse tekee, tai sitten tekee ihmisille asioita joita he tai lähipiirinsä eivät itse osaa. Valitsin jälkimmäisen. Lopun hoitaa kirjanpitäjä ihan vaan siksi, että yksikin virhe ALVien tai tilinpäätöksen kanssa saattaa maksaa moninkertaisesti enemmän rahaa kuin kirjanpitäjän palkkaus vuositasolla. Olen havainnut yrittäjyyden olevan erityisen vaikeaa ihmisille, joille käsitteet kuten tuloverotus, arvonlisävero, liikevaihto tai -voitto ovat hiukan hämäriä. Eikö näitä enää opeteta koulussa?
Omaan yrittäjyyteni alkuun liittyi tietysti pitkällistä harkintaa ja laskeskelua, joka realisoitui vasta asumiskulujemme pudottua alle viiteen sataan kuussa. Liikeideani oli siis harkittu, muttei mitään takeita että idea olisi ollut hyvä tai olisin ollut kilpailijoitteni veroinen. Siksi kait käytetään termiä "yrittää".
Tukia en ole opiskelujen jälkeen saanut koskaan, lapsilisiä lukuunottamatta, joten niiden katkeaminen ei ollut relevanttia. Mies pystyi pitämään makkaraa piirakan päällä myös ruokapöydässä, mutta en kait ainoa parisuhteellinen tässä ketjussa ole? Jonkun verran oli toki jäänyt palkkatöistäkin säästöjä.
Työttömänä yrittäjäksi siis. Työttömyyskorvauksia ei toiminimiyrittäjänä herunut tietenkään, omakotitalossa myös asumislisät ovat kaukainen haave, mutta kaksi kertaa kaksi tonnia hain ja sain starttirahaa, jolla hankin tarvikkeet. Pienen liiketilan vuokraan riitti viisi asiakastyötä kuukaudessa. Kolmessa vuodessa työllistin työpäiväni täyteen.
Koronakevät 2020 vähensi töitteni määrän takaisin tuohon viiteen per kuukausi, pidennetty puolipakollinen kesäloma siis. Saan juuri liiketilan maksettua, mutta jälleen on säästöön jäänyt sen verran, ettei päivittäisessä elämisessä muutoin näy. En kuitenkaan näe, että koronakevät 2020 olisi tehnyt yrittäjyyttäni mitenkään tyhjäksi, varsinkaan kun kiina-ilmiö siirsi sittemmin sekä entisen työpaikkani että koko ammattikuntani ulkomaille.
Sinä edelleenkin katsot asioita vain omalta kantiltasi. Kun minulla oli parisuhde, kun minulla ei ollut tukia yms. Kyse on siitä, ettei kaikilla näitä asioita ole.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaas te "jokainen on oman onnensa seppä, kaikesta selviää, kun vaan on ahkera ja asenne kohdillaan" -tyypit, että onko teistä esim. itsem*rhan tekijät vaan laiskoja, jotka ei ollut tarpeeksi ahkeria eikä ollut asenne kohdillaan?
Siis ennen oli näin. Töitä riitti. Ensimmäisessä työssäni suurinpiirteiden kaikki muut oli käyneet jonkun kiertokulun ja olivat ihan suhtkoht vaativissa töissä SIIS ilman koulutusta.
Väkeä oli riittävästi eikä kenelläkään ollut kiire.
Helppo oli rakentaa elämää kun oli töitä ja ilman koulutusta.
Nykyään ko töihin vaaditaan vähintään AMK-tutkinto (hallintotehtäviä ja talouspuolen).
Onhan töitä nytkin, ihmiset ovat vain tulleet nirsoiksi ja vaativiksi. Arvostavat vapaa-aikaa aivan liikaa, eivät suostu tekemään töitä sitten millään jos työehdot tai palkkaus ovat edes vähän heikompia, tai itse työ on edes vähän raskaampaa kuin konttorissaistuminen.
Siellä taas huutelee kerma a a aap erse porsas omasta hyväosaisen asemastaan. Mene sinä huonommilla ehdoilla ja pienellä palkalla töihin, ole hyvä. Näytä esimerkkiä. Kerro sitten kun olet vaihtanut huonompaan.
No jos minä en olisi mennyt huonommilla ehdoilla ja palkalla töihin silloin aikanaan, olisin vieläkin työttömänä, ja masentunut entistä pahemmin. Kukaties jopa tehnyt itsarin...
En muuten ole mitenkään hyväosainen, en ole koskaan ollutkaan. Nyt minulla tosin on vakityö, mutta ei millään suurella palkalla, myöskin edelleen makselen nuorempana hankittuja velkoja pois ja joudun elämään aika köyhästi. Mutta sen vakityönkin saaminen oli minulla hirvittävän työn ja tuskan, monen sairastumisen, masentumisen, burnoutin takana. En ole elämässäni saanut mitään ilmaiseksi, vaikka aikanaan kiivaasti oletinkin niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin piirein jokainen keskinkertainen tai sitä matalampi älyinen muistaa tulla kertomaan tuon saman: olisin voinut jäädä makaamaan, ja muut ne vain syyttelevät muita.
Luukallot!
Tutkimusten mukaanhan juuri älykkäät ja lahjakkaat ovat alttiimpia masennukselle ja uupumukselle. Historiasta kuin tänäkin päivänä löytyy monia esimerkkejä lahjakkaista ja älykkäistä ihmisistä, jotka ovat masentuneet tai riittäneet hengen itseltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Miksi et AP suostu ymmärtämään, että vaikka elämä ei mene kaikilla ihan samalla tavalla, niin ihminen vain itse voi vaikuttaa omaan menestymiseensä ja hyvinvointiinsa? Synnynnäisistäkin ominaisuuksista huolimatta parannuksen voi aina tehdä. Mikään sairaus tai vastoinkäyminen, edes synnynnäinen sellainen, ei ole este. Jos onnea ei ole, sitten vain kokeilemaan uutta.
Sanonta, jokainen on oman onnensa seppä, on täyttä totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan hyväosaiset ovat poikkeuksetta iloisia, hyväsydämisiä ihmisiä.
Huono-osaisista taas löytyy moraalittomia nihilistejä, joille mikään ei ole enää pyhää ja kaikki keinot on sallittuja. Vilkaisu tilastoihin siitä kuinka moni Kelan asiakas tekee tukivilppiä, kertoo kaiken huono-osaisten moraalista.
Toki huono-osaisetkin ovat yksilöitä, joten ei pidä yleistystä viedä liian pitkälle. Joukkioon mahtuu paljon myös ihan normaaleja, rehellisiä, kunniallisia ihmisiä.
Mutta kyllä ne ylimieliset, itseään parempina pitävät parhaiten löytää sieltä Kelan tukijonoista ja Hesarin yleisönosastolta.
Siis ihmiset, joille ei ole tapahtunut suunnilleen marsun kuolemaa pahempaa, ovat positiivisia? Eikä! Johtuisiko mitenkään siitä, ettei heitä ole lapsesta asti poljettu/hakattu/syrjitty/kiusattu. Kun saa ihmisiltä vastaan paljon huonoa, tulee helposti lopulta häijyksi.
Miten voit sanoa tuntemattomista, mitä heille on tapahtunut, mitä he ovat kestäneet?
Ulkoinen hyväosaisuus voi kätkeä vaikka mitä.
Ylimielisyys ja ylemmyydentunto löyhkää viestistäsi.
Tämä on totta. Mutta myös pitää muistaa edelleen ne todennäköisyyden ja tilastot. Todennäköisemmin huonon lapsuuden ja raskaita asioita kokenut ei nouse hyväosaiseksi ja todennäköisemmän otolliset suhteet elämälle saanut jatkaa hyväosaisena. Totta kai on ihmisiä, jotka hyvästä lapsuudesta huolimatta päätyy rikolliselle polulle tai narkkareiksi tai niitä vähäosaisia, jotka nousee ns. hyväosaiseksi. Silti se ei poista sitä, että tietyt asiat altistaa vaikkapa työkyvyttömyydelle.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen masentunut, työtön ja köyhä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Miksi et AP suostu ymmärtämään, että vaikka elämä ei mene kaikilla ihan samalla tavalla, niin ihminen vain itse voi vaikuttaa omaan menestymiseensä ja hyvinvointiinsa? Synnynnäisistäkin ominaisuuksista huolimatta parannuksen voi aina tehdä. Mikään sairaus tai vastoinkäyminen, edes synnynnäinen sellainen, ei ole este. Jos onnea ei ole, sitten vain kokeilemaan uutta.
Sanonta, jokainen on oman onnensa seppä, on täyttä totta.
Niinpä niin. Eli jos sulla on niin kovat kivut, ettet pysty töihin, se on sun oma valinta? Jos oot niin masentunut, että jaksat juuri ja juuri nousta sängystä, se on sun oma valinta? Se, että mä oon tässä kokemani p*skan jälkeen ei ole todellakaan vain omaa valintaani ja "oman onnensa seppää", vaan ihan siinä on ollut mukana puhdasta onnea ja tiettyjä otollisia ulkopuolisia tekijöitä asenteeni lisäksi.
Mutta joo, ei teille luupäille mene päähän, vaikka kuinka yrittäisi jankata. Eli aina se yrittämien ei tuota tulosta.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan hyväosaiset ovat poikkeuksetta iloisia, hyväsydämisiä ihmisiä.
Huono-osaisista taas löytyy moraalittomia nihilistejä, joille mikään ei ole enää pyhää ja kaikki keinot on sallittuja. Vilkaisu tilastoihin siitä kuinka moni Kelan asiakas tekee tukivilppiä, kertoo kaiken huono-osaisten moraalista.
Toki huono-osaisetkin ovat yksilöitä, joten ei pidä yleistystä viedä liian pitkälle. Joukkioon mahtuu paljon myös ihan normaaleja, rehellisiä, kunniallisia ihmisiä.
Mutta kyllä ne ylimieliset, itseään parempina pitävät parhaiten löytää sieltä Kelan tukijonoista ja Hesarin yleisönosastolta.
Minusta sinä olet sokea itsellesi ja ylimielisyydellesi.
Olen kelan asiakas ja minulle on sanottu monesti että rehellisempää ja tunnollisempaa ihmistä saa hakea.
Sinulle tekisi ihan hyvää lukaista Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja teistä "hyväsydämisistä" ihmisistä.
Ja tutustua ihan oikeisiin tukimuksiin ja tilastoihin.
Anna kun arvaan; Anu ja Hanna ovat keskenään tutkineet kuinka kylmäsydämisiä ihmisiä hyväosaiset ovat, kun kehtaavat pitää kiinni joistain muista arvoista kuin niistä, jotka Anu ja Hanna hyväksyvät.
Huoh.
En anna.
Älä arvaile, vaan sivistä itseäsi. Jos kokonaisen kirjan luku on vaikeaa, niin googleta vaikka, mitä kirja käsittelee.
Mä suosittelisin muutenkin näille " oman onnessa seppä" -huutelijoille kirjojen lukemista. Olen itse oppinut omien kokemusteni, töitteni ja vapaaehtoistöideni lisäksi sieltä paljon asioita, erilaisia ihmiskohtaloita ja voinut laajentaa omaa ajatusmaailmaani. Luetunymmärtäminenkin kehittyisi näillä hoomoilaisilla täällä.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
Esim. itse yritin vuosia ja taas vuosia pelastaa itseni mutta masennus yms. vei voiton. En onnistunut pelastamaan itseäni.. ja meitä on tässä maassa paljon. Valinnat ei vaikuttanut mitenkään mihinkään.
Työkyvyttömyyseläkkeelle joutunut vm.-91
Kurjaa... olet esikoiseni ikäinen. Hän on vasta pääsemässä uransa alkuun.
Tsemppiä ja voimia sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Joo, näitä riittää. Kuten hän jo itsekin mainitsi niin äly ei riitä.
Hänellä ei äly riittänyt tajuamaan, ettei hän tai muidenkaan geneerisen elämäntarinansa kaikkien silmille naputteleminen ollut se mitä tässä nyt on kukaan vailla.
Geneerisen elämäntarinastani tekee sen, että tapani toimia on geneerinen resepti menestykseen. Ketjun aloitus on geneerinen esimerkki ihmisistä, jotka kuvittelevat, että elämä on kuin onnenpyörä jota pyöräytetään maksimissaan kolmesti ja rosvosektorin osuessa kohdalle voidaan jäädä syyttämään pelin epäreiluutta.
No kun tuo juuri ei pidä paikkaansa ja sitä on yritetty selittää tässä tuhansia kertoja jo.
Se on teidän ylimielinen kuvitelma ihmisistä joille ON TODELLISTEN VAIKEUKSIEN jälkeen noussut seinä vastaan ja VOIMAT OIKEASTI LOPPUNEET!
Ei ole kyse mistään heti luovuttamisesta laiskuudesta.
Aliarvioitte todella paljon muita ihmisiä kun puhutte tuollaisia "maksimissaan kolmesti" yrittämisestä.
Se ei ole totta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Enhän saanutkaan oman alani töitä kolmeen vuoteen. Tietysti hain töitä koko ajan, koska opiskeluilla hankittu osaaminen olisi ollut työmarkkinakelvotonta viidessä vuodessa. Paineet kaupan kassalla olivat aivan valtavat. Lopulta töitä sitten löytyi, mutta 400 kilometrin päästä.
Toiminimellä ei voi tehdä konkurssia, sillä toiminimiyrityksen velat ovat omia velkoja eikä Suomen laki tunne henkilökohtaista konkurssia.
Syöpä, sydänkohtaus, aivoverenvuoto, autokolari tai halvaus olisi muuttanut tilanteen tietysti aivan toiseksi, mutta sellaisten sattuminen kohdalle pistää lähipiiriäni katsoen elämän prioriteetit sellaiseen asentoon, että pelkkä elämä jatkoajalla on jo itsessään elämisen arvoista.
Katsot edelleenkin asioita vain omasta näkökulmasta etkä ymmärrä, ettei kaikki saa töitä yrittämisestä huolimatta etkä ymmärrä, että moni on tehnyt konkurssin, vaikka juuri sinä et voi sitä tehdä. Yritä katsoa maailmaa vähän laajemmin ja nähdä, että ihmiskohtaloita on erilaisia. Jä on oikeasti hienoa, että olet saanut töitä ja menestynyt yrittäjänä, mutta kun pointti on se, ettei kaikilla niin käy. Ei se ole sun vika tietenkään, vaan täällä povataankin ymmärrystä toisenlaisia tilanteita kohtaan.
-ap-
Tartun vielä tuohon käyttämääsi ilmaisuun "ihmiskohtalo". Mikä sinulla on erityisesti ollut se kohtalo, ettet ole yrityksistäsi huolimatta työllistynyt? Oletko opiskellut väärän alan? Onko McDonaldsin tai Prisman kassalle joutuminen ihmiskohtalo?
Teknokupla puhkesi opiskellessani, valmistuin lukemattomien opiskelutovereideni kanssa työttömäksi. Isän kuolema otti todella voimille. Uusavuton äitini ottaa vieläkin voimille. Olisin kaikissa edellämainituissa voinut todeta, että tämä nyt oli minun ihmiskohtalo, mutta olisivatko nuo todella oikeuttaneet nostamaan kädet ilmaan noista yli päässeitten "laajempaa maailmankatsomusta" hakien?
Mitä konkurssiin tulee, kyseessä ei ole sen vakavampaa kuin ulosotto. Molemmista selviää menemällä takaisin kaupan kassalle.
Olen opiskelija ja tehnyt paljon erilaisia töitä ennen. Olen tehnyt niin vapaaehtoistyötä kuin ihan palkallisia hommia ja keikkajuttuja. Miksi luuli, etten tee mitään tai ole mitään yrittänyt? Puhe on täällä heistä, jotka ovat yrittäneet ja yrittäneet eikä se SILTI välttämättä tuota tulosta. Jos sä ensin opiskelet viisi vuotta yliopistossa eikä pääse omaa alaa vastaaviin töihin ja päädyt Mäkkärin kassalle, niin onko se ihminen itse valinnut sen, ettei se päässyt omaa alaa vastaaviin hommiin, joissa voisi ehkä edetäkin korkeammalle? Toki hän voi myöhemmin päästä tai sitten ei ja lähtee opiskelemaan uutta tutkintoa, jos rahat ja voimavarat riittää.
Kun sinä et ymmärrä selvästi, että vaikka JUURI SINÄ olet pärjännyt, kaikille ei niin käy tai heillä voi olla vielä enemmän pieniä, ikäviä kokemuksia, jotka ovat musertaneet heidät tai vieneet työkyvyn tai sairastuttaneet niin pahasti eivätkä ehkä nouse sieltä. Sinä ja minä emme päätyneet niin pohjalle ja ainakin minä olen siitä todella kiitollinen. Ja se ei ole pelkästään minun ansiotani, vaan myös onnen.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minulla taas on antipatioita niitä maailmanpaskojia kohtaan, jotka lentelevät ympäri palloa kuvaamassa peffavakonsa välistä pilkottavia stringejä palmun alla tai hotellin uima-altaalla.
Maailman parantaminen (oikeasti eikä vain poseeraamalla) on arvostettavaa, ja miljoona kertaa kunnioitettavampaa kuin joku "minun verorahani vain mulle" narskuilu.
-eri
Ketkä harjoittavat sitä "oikeaa maailman parantamista"?
Esim. Hursti44 jakaa ruokaa vähävaraisille
Ja monet ovat töissä, joiden veroista hoidetaan sosiaalitukia vähävaraisille.
Aivan yhtä arvokasta, koska sillä verorahalla saa ruokaa ja välttämättömiä.
Sitä ei kuitenkaan osata arvostaa, vaan pidetään itsestäänselvyytenä.
Minun on silloin hankala arvostaa sitä veronmaksaajaa, jonka verovaroista osittain maksetaan jotain vähävaraisille, jos se veronmaksaja on ylimielinen, halveksiva ja törkeä. Ja ääneen kertoo, kuinka hänen verorahansa eivät kuulu heikompiosaisille, vaan heikkojen pitää mennä pakkotyöleireille parakkikylään ruokalipuilla elämään.
En koe kiitollisuutta tippaakaan tuollaisia ihmisiä kohtaan. Ansaitsevat halveksuntani.
Kunnioitusta ei voi veronmaksajuudella ostaa, jos ei ole ihmisenä kunnioitettava ja sivistynyt.
Oma viestisi on täynnä kunnioituksen puutetta toisia kohtaan.
Voit toki kieltäytyä tuista - ethän voi tietää, minkälaisilta ihmisiltä ne rahat ovat.
Mutta annas kun arvaan: raha kelpaa sinulle aina.
Niin totta! Minä en kusipäitä kunnioita.
Sellaisia ihmisiä kunnioitan ketkä sen ansaitsevat. Sinä et sitä ansaitse. Etkä omista verorahojasi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minulla taas on antipatioita niitä maailmanpaskojia kohtaan, jotka lentelevät ympäri palloa kuvaamassa peffavakonsa välistä pilkottavia stringejä palmun alla tai hotellin uima-altaalla.
Maailman parantaminen (oikeasti eikä vain poseeraamalla) on arvostettavaa, ja miljoona kertaa kunnioitettavampaa kuin joku "minun verorahani vain mulle" narskuilu.
-eri
Ketkä harjoittavat sitä "oikeaa maailman parantamista"?
Esim. Hursti44 jakaa ruokaa vähävaraisille
Ja monet ovat töissä, joiden veroista hoidetaan sosiaalitukia vähävaraisille.
Aivan yhtä arvokasta, koska sillä verorahalla saa ruokaa ja välttämättömiä.
Sitä ei kuitenkaan osata arvostaa, vaan pidetään itsestäänselvyytenä.
Niillä veroilla hoidetaan paljon muutakin. Aina muistetaan mainita, kuinka se vähävarainen elää nyt muiden rahoilla ja (ja kannattaa muistaa, että osa vähävaraisista on ollut töissä tai yrittäjänä pitkään, työttömyys tai sairaus kun voi iskeä kehen tahansa) saa ostettua sillä leipää ja maitoa kaupasta. Mutta ikinä ei mainita kansanedustajien lukuisia etuuksia, Talvivaaran kaltaisia ympäristökatastrofeja, rikollisten tuomia lukuisia kustannuksia yhteiskunnalle ja niin edelleen. Ei, aina se vähävarainen on se pahin ja rikollisin, joka mainitaan. Ja itse siis olen kyllä kiitollinen Suomen sosiaaliturvasta, koska se takaa yhteiskuntarauhaa ja antaa heillekin jotenkin ihmisarvoisen arjen, jotka ei syystä tai toisesta voi olla töissä.
No eihän se ole muuta kuin raukkamaisuutta ja heikkomielisyyttä potkia heikommassa asemassa olevia ja syyllistää heitä, vaikka jokaiselle normaaliälyiselle on kyllä selvillä veroparatiisit, veronkierto ja rikkaiden sikailut sekä se miten järjettömiä määriä maailman rikkaimmat omistavat.
Miten kukaan voi muka olla niin ahkera, hyvä, loistava ja upea ihminen että ansaitsee kymmeniä miljardeja?
Miksei saman tien julisteta jumaliksi noita ihmisiä? Jos ovat ansainneet omistaa noin paljon?
Uskotko, että tässä ketjussa on miljardöörejä? Tai ylipäätään Suomessa?
En usko, mutta uskon että et ole kovin älykäs ihminen. Et ymmärrä lukemaasi ja se on todella tympeää.
Alue: Aihe vapaa
Miten voit sanoa tuntemattomista, mitä heille on tapahtunut, mitä he ovat kestäneet?
Ulkoinen hyväosaisuus voi kätkeä vaikka mitä.
Ylimielisyys ja ylemmyydentunto löyhkää viestistäsi.