Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan hyväosaiset ovat poikkeuksetta iloisia, hyväsydämisiä ihmisiä.
Huono-osaisista taas löytyy moraalittomia nihilistejä, joille mikään ei ole enää pyhää ja kaikki keinot on sallittuja. Vilkaisu tilastoihin siitä kuinka moni Kelan asiakas tekee tukivilppiä, kertoo kaiken huono-osaisten moraalista.
Toki huono-osaisetkin ovat yksilöitä, joten ei pidä yleistystä viedä liian pitkälle. Joukkioon mahtuu paljon myös ihan normaaleja, rehellisiä, kunniallisia ihmisiä.
Mutta kyllä ne ylimieliset, itseään parempina pitävät parhaiten löytää sieltä Kelan tukijonoista ja Hesarin yleisönosastolta.
Laitan vielä tämän artikkelin tänne, vaikka tiedän, että sitä ei nämä luupäät lue ja elävät mielummin siinä käsityksessä, että joo, kyllä moni niitä tukia väärinkäyttää ja se on iso ongelma.
"Sosiaalietuuksia jätetään hakematta, vaikka niihin oltaisiin oikeutettuja.
"Kaikkein eniten alikäyttöä on toimeentulotuessa, jonkin verran suomalaiset jättävät hakematta myös asumistukea.
Toimeentulotuen alikäyttäjiä saattaa olla jopa saman verran kuin tuen saajia. Asiantuntijat päätyivät tähän arvioon, kun toimeentulotuen alikäytön laajuutta selvitettiin osana toimeentulotuen niin sanotun Kela-siirron valmistelua.
Kelan mukaan toimeentulotukea jää varovaisten arvioiden mukaan hakematta vuosittain 30–100 miljoonan, rohkeimpien arvioiden mukaan jopa 300 miljoonan euron edestä. Viime vuonna toimeentulotuen menot olivat yhteensä 745 miljoonaa euroa.
Tukea ei joko haluta, osata tai kehdata hakea.
– Moni tukeutuu mieluummin pikavippeihin tai sinnittelee sen sijaan että tarttuisi ripaan sosiaalitoimistossa, arvioi tutkimusprofessori, sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikkö Pasi Moisio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Toimeentulotuen hakemisrumba saatetaan myös kokea vaikeana lukuisine tositteineen.
– Se, että tukea ei haeta näin laajassa mittakaavassa on osoitus siitä ettei järjestelmä toimi erityisen hyvin, Pasi Moisio sanoo.
Pasi Moision mukaan sosiaalietuuksien väärinkäyttö on vähäistä alikäyttöön verrattuna.
Samaa sanoivat sosiaalietuuksia myöntävät asinatuntijat Kelan tutkimuksessa vuonna 2013: selvä vähemmistö sosiaalijohtajista, Kelan toimistojen johtajista ja TE-keskusten johtajista piti ongelmana sitä, että sosiaalietuuksia käytetään tietoisesti väärin."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan hyväosaiset ovat poikkeuksetta iloisia, hyväsydämisiä ihmisiä.
Huono-osaisista taas löytyy moraalittomia nihilistejä, joille mikään ei ole enää pyhää ja kaikki keinot on sallittuja. Vilkaisu tilastoihin siitä kuinka moni Kelan asiakas tekee tukivilppiä, kertoo kaiken huono-osaisten moraalista.
Toki huono-osaisetkin ovat yksilöitä, joten ei pidä yleistystä viedä liian pitkälle. Joukkioon mahtuu paljon myös ihan normaaleja, rehellisiä, kunniallisia ihmisiä.
Mutta kyllä ne ylimieliset, itseään parempina pitävät parhaiten löytää sieltä Kelan tukijonoista ja Hesarin yleisönosastolta.
Minusta sinä olet sokea itsellesi ja ylimielisyydellesi.
Olen kelan asiakas ja minulle on sanottu monesti että rehellisempää ja tunnollisempaa ihmistä saa hakea.
Sinulle tekisi ihan hyvää lukaista Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja teistä "hyväsydämisistä" ihmisistä.
Ja tutustua ihan oikeisiin tukimuksiin ja tilastoihin.
Anna kun arvaan; Anu ja Hanna ovat keskenään tutkineet kuinka kylmäsydämisiä ihmisiä hyväosaiset ovat, kun kehtaavat pitää kiinni joistain muista arvoista kuin niistä, jotka Anu ja Hanna hyväksyvät.
Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan hyväosaiset ovat poikkeuksetta iloisia, hyväsydämisiä ihmisiä.
Huono-osaisista taas löytyy moraalittomia nihilistejä, joille mikään ei ole enää pyhää ja kaikki keinot on sallittuja. Vilkaisu tilastoihin siitä kuinka moni Kelan asiakas tekee tukivilppiä, kertoo kaiken huono-osaisten moraalista.
Toki huono-osaisetkin ovat yksilöitä, joten ei pidä yleistystä viedä liian pitkälle. Joukkioon mahtuu paljon myös ihan normaaleja, rehellisiä, kunniallisia ihmisiä.
Mutta kyllä ne ylimieliset, itseään parempina pitävät parhaiten löytää sieltä Kelan tukijonoista ja Hesarin yleisönosastolta.
Minusta sinä olet sokea itsellesi ja ylimielisyydellesi.
Olen kelan asiakas ja minulle on sanottu monesti että rehellisempää ja tunnollisempaa ihmistä saa hakea.
Sinulle tekisi ihan hyvää lukaista Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja teistä "hyväsydämisistä" ihmisistä.
Ja tutustua ihan oikeisiin tukimuksiin ja tilastoihin.
Anna kun arvaan; Anu ja Hanna ovat keskenään tutkineet kuinka kylmäsydämisiä ihmisiä hyväosaiset ovat, kun kehtaavat pitää kiinni joistain muista arvoista kuin niistä, jotka Anu ja Hanna hyväksyvät.
Huoh.
En anna.
Älä arvaile, vaan sivistä itseäsi. Jos kokonaisen kirjan luku on vaikeaa, niin googleta vaikka, mitä kirja käsittelee.
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen mukaan hyväosaiset ovat poikkeuksetta iloisia, hyväsydämisiä ihmisiä.
Huono-osaisista taas löytyy moraalittomia nihilistejä, joille mikään ei ole enää pyhää ja kaikki keinot on sallittuja. Vilkaisu tilastoihin siitä kuinka moni Kelan asiakas tekee tukivilppiä, kertoo kaiken huono-osaisten moraalista.
Toki huono-osaisetkin ovat yksilöitä, joten ei pidä yleistystä viedä liian pitkälle. Joukkioon mahtuu paljon myös ihan normaaleja, rehellisiä, kunniallisia ihmisiä.
Mutta kyllä ne ylimieliset, itseään parempina pitävät parhaiten löytää sieltä Kelan tukijonoista ja Hesarin yleisönosastolta.
Siis ihmiset, joille ei ole tapahtunut suunnilleen marsun kuolemaa pahempaa, ovat positiivisia? Eikä! Johtuisiko mitenkään siitä, ettei heitä ole lapsesta asti poljettu/hakattu/syrjitty/kiusattu. Kun saa ihmisiltä vastaan paljon huonoa, tulee helposti lopulta häijyksi.
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sairastunut jo nuorena invalisoivaan sairauteen, joka pakotti luopumaan monesta asiasta jotta voin elää suht normaalisti. Luovuin siis niistä (huonot elämäntavat viina ja tupakointi, sokeri jne) ja nyt elän 99% normaalia elämää tästä huolimatta ja olen saavuttanut unelmani. Toki olisin voinut jäädä surkuttelemaan kun tämä tauti ja en minä voi, mutta ei kuulu tyyliin.
Tajuat varmaan, että osa sairauksista oikeasti vie työkyvyn eikä elämäntapojen muutoksella niistä välttämättä parannuta? Onko siis kaikki työkyvyttömät susta jotain "surkuttelijoita, jotka päätti jäädä sohvalle maksamaan" ? Ei ne työkyvyttömät välttämättä siellä sohvalla surkuttele jatkuvasti kohtaloaan, he eivät vaan kykene töihin (ja tämän on monesti ihan lääkäri todennut) ja voivat saada elämän mielekkyyttä jostain muualta. Onko se heidän vika, että ovat työkyvyttömiä? Että pitäisi vaan muuttaa asennetta?
-ap-
Tajuat varmaan, että viesti johon vastasit oli klassinen esimerkki otsikon mukaisesta ihmisestä.
Sinulla on sitkeyttä ja toiveikkuutta ihmisten suhteen kun jaksat vieläkin selittää heille, vaikka jo tiedätkin heidän olevan luupäisintä sorttia ihmiskunnasta.
Se on sitä mitä jo ketjun alussa joku sanoikin, kognitiivista dissonanssia. Ei siihen sinun kärsivälliset selitykset toimi.
Tai en tiedä. Jos jatkaisi tätä ketjua ihan koe mielessä vaikka viikon, niin tulisikohan vastaan se ensimmäinen luonnon oikku, jolla naksahtaisi päässä, ja tulisi joku valastumiskokemus. Silleen että, joo totta puhut ap. Niin se olikin. Olen kuvitellut olevani muita parempi ja että muut ovat luusereita rinnallani, vaikka en pa5kaakaan heidän tekemisistään, yrittämisistään ja taakoistaan oikeasti tiedä.
Jep. En tiedä, miksi kulutan aikaani tähän, kun joka sivulle tulee aina uusi "no kyllä minä vaan pärjäsin, vaikka oli sitä ja sitä ja omista valinnoista on kaikki kiinni" ja väännän noita samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ehkä haluan uskoa liikaa, että maailmankuva voisi vähän avartua oman navan ympäriltä. Tosin se taitaa olla toiveajattelua.
.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Joo, näitä riittää. Kuten hän jo itsekin mainitsi niin äly ei riitä.
Hänellä ei äly riittänyt tajuamaan, ettei hän tai muidenkaan geneerisen elämäntarinansa kaikkien silmille naputteleminen ollut se mitä tässä nyt on kukaan vailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin piirein jokainen keskinkertainen tai sitä matalampi älyinen muistaa tulla kertomaan tuon saman: olisin voinut jäädä makaamaan, ja muut ne vain syyttelevät muita.
Luukallot!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Joo, näitä riittää. Kuten hän jo itsekin mainitsi niin äly ei riitä.
Hänellä ei äly riittänyt tajuamaan, ettei hän tai muidenkaan geneerisen elämäntarinansa kaikkien silmille naputteleminen ollut se mitä tässä nyt on kukaan vailla.
Geneerisen elämäntarinastani tekee sen, että tapani toimia on geneerinen resepti menestykseen. Ketjun aloitus on geneerinen esimerkki ihmisistä, jotka kuvittelevat, että elämä on kuin onnenpyörä jota pyöräytetään maksimissaan kolmesti ja rosvosektorin osuessa kohdalle voidaan jäädä syyttämään pelin epäreiluutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Okei, tästä yrittämisestä en ole vielä vääntänyt niin paljoa, joten koitan siitä nyt kuitenkin vielä vähän vääntää.
Eli siis yrittäjyys ei ole Suomessa kovin helppoa, etenkään pienyrittäjyys. Kuluja on paljon., pääomaa pitää monesti olla valmiina. Jos haluaa yrittäjäksi työttömänä ja aloittelee jotain toimintaa, työkkäri puuttuu nopeasti peliin ja laittaa tuet poikki, koska no, olet työkkärin mukaan yrittäjä. Olet siis omillasi, vaikka yritystoimintasi ei edes kattaisi puolta sun asunnon vuokrasta. Sulla täytyy olla tosi hyvä ja varma liikeidea, että voit lähteä siihen suoraan. Toki nykyään voi onneksi myös toimia kevytyrittäjänä, jolloin riskit ei ole niin isot. Yrittäjänä et myöskään välttämättä menesty (riippuu markkinoiden tilanteesta, onko lamaa tai pandemiaa yms.), vaikka kuinka yrittäisit ja yrittäisit. Osa on voinut pärjätä hyvin pitkäänkin, kunnes tulee konkurssi. Sanooko 90-luvun lama mitään tai koronekevät 2020?
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Suurin piirein jokainen keskinkertainen tai sitä matalampi älyinen muistaa tulla kertomaan tuon saman: olisin voinut jäädä makaamaan, ja muut ne vain syyttelevät muita.
Luukallot!
Niinpä. Keskinkertaisuuksilla ei ole yksinkertaisesti varaa jäädä makailemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Parahin Alkuperäinen Postaaja.
Elämässäni on ollut vastoinkäymisiä riittämiin, eikä synnynnäisiä ominaisuuksiakaan ole suotu muuta kuin hyvät tissit. Pärjännyt olen vain sillä lapsenuskolla, että itse tekemällä pärjää, vaikka tuntuisikin epätoivoiselta. Ja arvaa, monestiko on tuntunut.
Olet oikeassa siinä, ettei kohdalleni ole sattunut lähellekään niin montaa ihmistä, jotka haluaisivat tieten tahtoen tuhota mahdollisuuteni pärjäämiseen, verrattuna tilanteisiin, jolloin olisin voinut itse tyriä tai vain heittää hanskat tiskiin ja alkaa syyttelemään esimerkiksi sitä, että "minulla ei elämä mennyt nyt (jostain syystä) niin hyvin kuin tähtiin oli syntyessäni kirjoitettu.
Entä jos et olisi saanut töitä? Entä jos sua ei olisi valittu? Entäs jos yrittäjänä olisit tehnyt konkurssin? Entä jos olisit sairastunut niin vakavasti tai uupunut, ettet olisi kyennyt töihin tai opiskelemaan? Entä jos sua olisi kiusattu noissa paikoissa?
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minulla taas on antipatioita niitä maailmanpaskojia kohtaan, jotka lentelevät ympäri palloa kuvaamassa peffavakonsa välistä pilkottavia stringejä palmun alla tai hotellin uima-altaalla.
Maailman parantaminen (oikeasti eikä vain poseeraamalla) on arvostettavaa, ja miljoona kertaa kunnioitettavampaa kuin joku "minun verorahani vain mulle" narskuilu.
-eri
Ketkä harjoittavat sitä "oikeaa maailman parantamista"?
Esim. Hursti44 jakaa ruokaa vähävaraisille
Ja monet ovat töissä, joiden veroista hoidetaan sosiaalitukia vähävaraisille.
Aivan yhtä arvokasta, koska sillä verorahalla saa ruokaa ja välttämättömiä.
Sitä ei kuitenkaan osata arvostaa, vaan pidetään itsestäänselvyytenä.
Minun on silloin hankala arvostaa sitä veronmaksaajaa, jonka verovaroista osittain maksetaan jotain vähävaraisille, jos se veronmaksaja on ylimielinen, halveksiva ja törkeä. Ja ääneen kertoo, kuinka hänen verorahansa eivät kuulu heikompiosaisille, vaan heikkojen pitää mennä pakkotyöleireille parakkikylään ruokalipuilla elämään.
En koe kiitollisuutta tippaakaan tuollaisia ihmisiä kohtaan. Ansaitsevat halveksuntani.
Kunnioitusta ei voi veronmaksajuudella ostaa, jos ei ole ihmisenä kunnioitettava ja sivistynyt.
Oma viestisi on täynnä kunnioituksen puutetta toisia kohtaan.
Voit toki kieltäytyä tuista - ethän voi tietää, minkälaisilta ihmisiltä ne rahat ovat.
Mutta annas kun arvaan: raha kelpaa sinulle aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minulla taas on antipatioita niitä maailmanpaskojia kohtaan, jotka lentelevät ympäri palloa kuvaamassa peffavakonsa välistä pilkottavia stringejä palmun alla tai hotellin uima-altaalla.
Maailman parantaminen (oikeasti eikä vain poseeraamalla) on arvostettavaa, ja miljoona kertaa kunnioitettavampaa kuin joku "minun verorahani vain mulle" narskuilu.
-eri
Ketkä harjoittavat sitä "oikeaa maailman parantamista"?
Esim. Hursti44 jakaa ruokaa vähävaraisille
Ja monet ovat töissä, joiden veroista hoidetaan sosiaalitukia vähävaraisille.
Aivan yhtä arvokasta, koska sillä verorahalla saa ruokaa ja välttämättömiä.
Sitä ei kuitenkaan osata arvostaa, vaan pidetään itsestäänselvyytenä.
Niillä veroilla hoidetaan paljon muutakin. Aina muistetaan mainita, kuinka se vähävarainen elää nyt muiden rahoilla ja (ja kannattaa muistaa, että osa vähävaraisista on ollut töissä tai yrittäjänä pitkään, työttömyys tai sairaus kun voi iskeä kehen tahansa) saa ostettua sillä leipää ja maitoa kaupasta. Mutta ikinä ei mainita kansanedustajien lukuisia etuuksia, Talvivaaran kaltaisia ympäristökatastrofeja, rikollisten tuomia lukuisia kustannuksia yhteiskunnalle ja niin edelleen. Ei, aina se vähävarainen on se pahin ja rikollisin, joka mainitaan. Ja itse siis olen kyllä kiitollinen Suomen sosiaaliturvasta, koska se takaa yhteiskuntarauhaa ja antaa heillekin jotenkin ihmisarvoisen arjen, jotka ei syystä tai toisesta voi olla töissä.
Toki. Se ei kuitenkaan poista sitä, että verorahoilla maksetaan myös työttömyyskorvaukset, asumistuet ja toimeentulotuki.
Aivan kaikki hyötyvät työssä kävijöistä, myös he itse, koulutuksen ja terveydenhoidon kautta.
Sitä sopii arvostaa jokaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen sairastunut jo nuorena invalisoivaan sairauteen, joka pakotti luopumaan monesta asiasta jotta voin elää suht normaalisti. Luovuin siis niistä (huonot elämäntavat viina ja tupakointi, sokeri jne) ja nyt elän 99% normaalia elämää tästä huolimatta ja olen saavuttanut unelmani. Toki olisin voinut jäädä surkuttelemaan kun tämä tauti ja en minä voi, mutta ei kuulu tyyliin.
Tajuat varmaan, että osa sairauksista oikeasti vie työkyvyn eikä elämäntapojen muutoksella niistä välttämättä parannuta? Onko siis kaikki työkyvyttömät susta jotain "surkuttelijoita, jotka päätti jäädä sohvalle maksamaan" ? Ei ne työkyvyttömät välttämättä siellä sohvalla surkuttele jatkuvasti kohtaloaan, he eivät vaan kykene töihin (ja tämän on monesti ihan lääkäri todennut) ja voivat saada elämän mielekkyyttä jostain muualta. Onko se heidän vika, että ovat työkyvyttömiä? Että pitäisi vaan muuttaa asennetta?
-ap-
Tajuat varmaan, että viesti johon vastasit oli klassinen esimerkki otsikon mukaisesta ihmisestä.
Sinulla on sitkeyttä ja toiveikkuutta ihmisten suhteen kun jaksat vieläkin selittää heille, vaikka jo tiedätkin heidän olevan luupäisintä sorttia ihmiskunnasta.
Se on sitä mitä jo ketjun alussa joku sanoikin, kognitiivista dissonanssia. Ei siihen sinun kärsivälliset selitykset toimi.
Tai en tiedä. Jos jatkaisi tätä ketjua ihan koe mielessä vaikka viikon, niin tulisikohan vastaan se ensimmäinen luonnon oikku, jolla naksahtaisi päässä, ja tulisi joku valastumiskokemus. Silleen että, joo totta puhut ap. Niin se olikin. Olen kuvitellut olevani muita parempi ja että muut ovat luusereita rinnallani, vaikka en pa5kaakaan heidän tekemisistään, yrittämisistään ja taakoistaan oikeasti tiedä.
Jep. En tiedä, miksi kulutan aikaani tähän, kun joka sivulle tulee aina uusi "no kyllä minä vaan pärjäsin, vaikka oli sitä ja sitä ja omista valinnoista on kaikki kiinni" ja väännän noita samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Ehkä haluan uskoa liikaa, että maailmankuva voisi vähän avartua oman navan ympäriltä. Tosin se taitaa olla toiveajattelua.
.-ap-
Mutta ymmärrätkö että sinä vähättelet ihmisen omaa panosta ja työntekoa? Joku on oikeasti pistänyt itsensä peliin, valvonut öitä ja tehnyt hulluna duunia päästäkseen ylös pohjalta ja hänen pitäisi tunnustaa että ”onnea se oli vaan, enhän minä mitään tehnyt.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, itselleni pärjääminen on kyllä ollut pääasiassa vain itsestäni kiinni.
Peruskoulussa ei autettu läksyissä. "Pitää itse pärjätä", sanottiin. Vanhemmat patisti ammattikouluun että pääsee nopeammin tienaamaan, lähdin lukioon. Pidettiin hulluna koska ylioppilas ei ole ammatti. En pitänyt virheenä.
Säntillisesti läksyt kuten aina, nuoruuden kipuilua ja kaljan juontia, mutta lukemattomat lauantai-illan bileet skipattu koska koeviikko tulossa. Vältin itseaiheutettuja virheitä, vahinkoraskauksia ja kännissä ajoa. Kirjoitusten jälkeen kakkosvaihtoehdolla AMK:hon, koska yliopiston pääsykokeista tuli hylsy. Ei ollut ylioppilastodistuksessakaan kehumista. Opo ei erityisemmin tukenut päätöstä.
Tiukkaa teki kuin saa**na, loppui insinööriopinnoissakin äly kesken, koti-ikävä vaivasi ja isä kuoli yllättäen. Paperit kuitenkin kouraan, arvosanojahan ei katso kukaan kunhan kansilehdessä lukee muu kuin ammattikoulu. Keskityin kuitenkin asioihin kuten TFT, FFT ja FET sen sijaan, että olisin halunnut ilmaiseksi GSM:n, elämäni kustantajaksi miehen jolla on BMW ja lopputuloksena mahdollisesti itselläni HIV.
Siitä muutto jälleen eri kaupunkiin, vuokralle, töihin, arvatkaa oliko oma ala mutta tulot kuitenkin tuplautui. Ole äidin tukena arjessa ja rahallisesti. Kolmen vuoden jälkeen löytyi vihdoin oman alan työpaikka, vaihdoin. Tulot tuplautui taas. Otin asuntolainaa, ostin talon. Tuli mies kuvioihin, vähän helpotti myös rahallisesti.
10 vuotta molemmat duunia, talo on maksettu. Menot puolittui. Meni hermot totaalisesti ("sairastuin", "masennuin", "väsyin", you name it). Vaihdoin alaa, aloin yrittäjäksi. Tulot tuplaantuivat jälleen. Stressi putosi kymmenesosaan. Nyt teen sitä mitä haluan, niin paljon tai vähän kuin haluan, ilman rahahuolia. Mikäli alkuperäinen postaaja olisikin oikeassa ja asia olisikin niin, ettei kaikille yksinkertaisesti ole töitä, yrittämällä voi luoda itselleen työpaikan.
Kukaan ei koskaan tsempannut, kultalusikkaa ei ole näkynyt eikä tuntunut. Voimavaroja on ollut tasan keskimääräisen verran. Lapsuuden olosuhteet on olleet sikäli hyvät, ettei kotona alkoholisteja ollut kuin puolet. Ehkä elämässä menestymiseni salaisuus on, etten ole jäänyt koskaan syyttelemään muita vaan pelaamaan pelini sitkeästi sillä kortilla mikä kädessä milloinkin on. Pelin säännöthän me kaikki tiedetään.
Ja taas yksi (moneskohan jo tässä ketjussa.., joka ei näe, ettei kaikilla elämä mene samalla tavalla ja että myös onnea ja synnynäisillä ominaisuuksilla on ollut tekemistä. Toki myös omalla asenteella, mutta ei vain sillä. En enää jaksa vääntää, koska olen nämä selittänyt jo kymmeniä kertaa.
-ap-
Joo, näitä riittää. Kuten hän jo itsekin mainitsi niin äly ei riitä.
Hänellä ei äly riittänyt tajuamaan, ettei hän tai muidenkaan geneerisen elämäntarinansa kaikkien silmille naputteleminen ollut se mitä tässä nyt on kukaan vailla.
Geneerisen elämäntarinastani tekee sen, että tapani toimia on geneerinen resepti menestykseen. Ketjun aloitus on geneerinen esimerkki ihmisistä, jotka kuvittelevat, että elämä on kuin onnenpyörä jota pyöräytetään maksimissaan kolmesti ja rosvosektorin osuessa kohdalle voidaan jäädä syyttämään pelin epäreiluutta.
Millä lailla se työkyvytön on valinnut tilanteensa? Että hän kyllä muuttuu työkykyiseksi, kun vaan muuttaa asennettaan eikä jää sohvalle makaamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonnonsuojelujärjestöissä on paljon vapaaehtoisia, jotka tekevät aktiivisesti töitä lähiympäristönsä eteen. Tiedän tälläisiä ihmisiä ja teen itsekin esim. tiedusteluja viranomaisille, valituksia yms. Ei makseta kaikille palkkaa enkä minä sitä pyydääkäänn (missä ihmedssä mä niin väitän, pidä omat rahasi hyvänen aika) koska mulle luonto on niin tärkeä asia. Me ei ymmärretä tarpeeksi hyvin, että luonto on kaiken elämän lähde. Tiesitkö, että sun verorahoilla on tuettu muun muassa Talvivaaran kaltaisia ympäristösyöpiä?
-ap-
Kiitos, että et heti tylyttänyt tämän ketjun aloitusviestistä eriävää mielipidettä, vaan jaksoit kirjoittaa perustellun vastauksen. Ja erinomaisen vastauksen.
Minulla ei ole mitään sellaisia ihmisiä vastaan, jotka haluavat tehdä maailmasta parempaa paikkaa valitsemallaan tavalla. Kukin tehkööt töitä (palkallisia tai ei) tavalla, joka tuottaa eniten tarkoitusta elämään.
Minulla on antipatioita sitä (alati yleistyvää) ihmistyyppiä kohtaan, joka vaatii muita ihmisiä kustantamaan oman maailmanparannus-hankkeensa ja osallistumaan siihen.
Minulla taas on antipatioita niitä maailmanpaskojia kohtaan, jotka lentelevät ympäri palloa kuvaamassa peffavakonsa välistä pilkottavia stringejä palmun alla tai hotellin uima-altaalla.
Maailman parantaminen (oikeasti eikä vain poseeraamalla) on arvostettavaa, ja miljoona kertaa kunnioitettavampaa kuin joku "minun verorahani vain mulle" narskuilu.
-eri
Ketkä harjoittavat sitä "oikeaa maailman parantamista"?
Esim. Hursti44 jakaa ruokaa vähävaraisille
Ja monet ovat töissä, joiden veroista hoidetaan sosiaalitukia vähävaraisille.
Aivan yhtä arvokasta, koska sillä verorahalla saa ruokaa ja välttämättömiä.
Sitä ei kuitenkaan osata arvostaa, vaan pidetään itsestäänselvyytenä.
Niillä veroilla hoidetaan paljon muutakin. Aina muistetaan mainita, kuinka se vähävarainen elää nyt muiden rahoilla ja (ja kannattaa muistaa, että osa vähävaraisista on ollut töissä tai yrittäjänä pitkään, työttömyys tai sairaus kun voi iskeä kehen tahansa) saa ostettua sillä leipää ja maitoa kaupasta. Mutta ikinä ei mainita kansanedustajien lukuisia etuuksia, Talvivaaran kaltaisia ympäristökatastrofeja, rikollisten tuomia lukuisia kustannuksia yhteiskunnalle ja niin edelleen. Ei, aina se vähävarainen on se pahin ja rikollisin, joka mainitaan. Ja itse siis olen kyllä kiitollinen Suomen sosiaaliturvasta, koska se takaa yhteiskuntarauhaa ja antaa heillekin jotenkin ihmisarvoisen arjen, jotka ei syystä tai toisesta voi olla töissä.
No eihän se ole muuta kuin raukkamaisuutta ja heikkomielisyyttä potkia heikommassa asemassa olevia ja syyllistää heitä, vaikka jokaiselle normaaliälyiselle on kyllä selvillä veroparatiisit, veronkierto ja rikkaiden sikailut sekä se miten järjettömiä määriä maailman rikkaimmat omistavat.
Miten kukaan voi muka olla niin ahkera, hyvä, loistava ja upea ihminen että ansaitsee kymmeniä miljardeja?
Miksei saman tien julisteta jumaliksi noita ihmisiä? Jos ovat ansainneet omistaa noin paljon?
Uskotko, että tässä ketjussa on miljardöörejä? Tai ylipäätään Suomessa?
Alue: Aihe vapaa
Menestystä ei pidä mitata rahalla.