Ihminen ei olisi yksiavioinen ilman sosiaalisia/ympäristön painostusta?

Jotkut eläinlajit ovat sellaisia, että ollaan pitkissä suhteissa yhden kumppanin kanssa, ja sitten vaihdetaan seuraavaan. Jotkut lajit ovat saman kumppanin kanssa koko elämän, mutta käyvät vieraissa. Ihminen lienee jompaakumpaa noista oikeasti. Esim. lapsen kasvattaminen parikymmentä vuotta on niin raskasta, että varmasti ihminen on tarkoitettu hoitamaan lapset puolison kanssa yhdessä. Ihan järkevää.

Yhteiskunnan moraali menee jatkuvasti löyhempään suuntaan ja sitämyötä lisääntyy ihmisten ympäriinsä paneskelu, koska se nähdään ookoona. Joten eiköhän se sosiaalisesta painostuksesta ole johtunut, että ennen kituutettiin samassa liitoissa vaikka väkisin. Samoin yhteiskunnan lait pitää ihmiset muutenkin sivistyneinä ja estää taantumisen apinatasolle, missä riehutaan, rikotaan ja tapetaan. Huomaa noissa tietyissä anarkistisissa tilanteissa tämän ilmiön hyvin, kun jotkut ajattelee että nyt ei tule seurauksia niin aletaan nakkomaan puistonpenkkejä näyteikkunoista sisään ja muuta eläimellistä riehumista.

Ihminen nyt on aika kaukana muista eläinlajeista. Me varmaan voimme itse valita millaisia olemme, jotkut tykkää etsiä yhtä oikeaa, kun taas toisten on kivaa hässiä ympäriinsä eikä etsiä mitään pysyvämpää. Ihan oma valintasi on siis, mitä teet, ei sinun tarvitse miettiä mitä muut tekevät, eikä tuputtaa heille omaa mieltymystäsi oikeana ja muiden mieltymystä vääränä.

Ei kaikki petä tai edes ihastu muihin. Ihmiset ovat sen verran erilaisia keskenään että jotkut nauttii yhden kumppanin kanssa pitkästä suhteesta, toiset useiden kumppaneiden kanssa lyhyistä suhteista tai tapailuista, jotkut jopa kertaluontoisista, kolmas haluaa samaan aikaan useamman kumppanin jne jne.

Pettävät ihmiset ovat joko niitä, jotka sisimmässään haluavat vaihtelua tai sitten niitä, jotka ovat täysin väärän ihmisen kanssa. Jos koet, että kaipaat vaihtelua, älä kiusaa muita ja mene parisuhteeseen, jossa petät toista hänen selkänsä takana. Tänä päivänä on täysin ok olla pariutumatta, seksuaalista monimuotoisuutta toitotetaan jo peruskoulussa.

Ole mitä olet.

Olen itse pohtinut asiaa usein, samoin, kuin aloittaja. Aihetta voi varmasti lähestyä tuollakin tavalla, mutta itse entisenä helluntailaisena pidin joskus avioliittoa todella Jumalan säätämänä, pyhänä instituutiona, jonka rikkominen on kuolemansynti: " ..sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee." ja näin ajatteli ainakin päällepäin, myös yhteisö, jossa aikaani vietin. Mieleeni ei koskaan tullut kunnolla oikeastaan kysyä, miksi tuomitsee ja missä historiallisessa kontekstissa/ aikakaudella tuo teksti on kirjoitettu. Ensin on kysyttävä: Miksi ihminen kaipaa kumppania? Mitä on avioliitto tai yksiavioisuus? Miksi avioliitto on " pyhä"? Milloin avioliittokäsitys sellaisena kuin sen länsimaissa nykyään tunnemme, on tänne rantautunut? Mitä hyvää/huonoa on ajatuksessa yksiavioisuudesta? Aiheesta löytyy siis kirjallisuutta, nämä vain omia pohdintojani. Ainakin seuraavanlaisia tietoja olen löytänyt:Avioliitto on alkujaan ollut kirkon/ kruunun keino kerätä rahaa. Avioliitto on ollut nimenomaan patriarkaatin tapa hallita "omaisuuttaan" eli naista. Toisaalta mies on ( teoriassa) joutunut vastuuseen,mikäli nainen saa osakseen huonoa kohtelua. Esim.juutalaisessa kulttuurissa naimaton/ leskinainen oli yhteiskunnan alinta pohjasakkaa, silloin ei sosiaaliturvaa tai naisten ansiotyötä tunnettu ja raamatussa käsketäänkin kuolleen puolison veljen/ seuraavaksi lähimmän miespuolisen sukulaisen ottamaan leski huolehtiakseen/ tuottamaan lesken kanssa jälkeläisiä. Samoin raamatussa käsketään esim.raiskauksen uhria ja raiskajaa menemään naimisiin, jotta nainen ei joutuisi häpeään. Siinä vasta murto-osa niistä hullutuksista,joita Isosta Kirjasta löytyy, mutta ei nyt menmä siihen. Lukutaito tai äänioikeus ovat paljon myöhäisempiä naisille suotuja oikeuksia, avioeroahan ei nainen edes saanut,ellei mies kuollut/ avioitunut uudelleen,keskiajan katolinen kirkko pitivät siitä huolta. Polygamia oli siis ankarasti kielletty, mutta huorissahan miehet ovat osanneet ravata kautta aikojen. Voidaan kuitenkin ajatella, että avioliiton perimmäinen tarkoitus on ollut nimenomaan suojella puolisoita ja täyttää heidän fyysisiä,taloudellisia ja henkisiä tarpeitaan turvallisessa ympäristössä, lisäksi lasten kannalta pysyvyys läheisissä ihmissuhteissa on myös kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta oleellista. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Itse jouduin kuitenkin kyseenalaistamaan sen, mitä raamattu sanoo avioliiton pyhyydestä ja avionrikkomisesta. Uskon siis silti yhä avioliiton ( tai elämänmittaisten yksiavioisten ihmissuhteiden) olevan erittäin tärkeitä niin yhteiskunnallisessa mielessä,kuin on myös yksilötasolla, JOS avioituneet todella ovat valmiit elämänmittaiseen sitoumukseen ja kykenevät pysymään yhdessä tuli mitä tuli ja kohtelemaan toisiaan rakkaudella ja kunnoituksella. Omalla kohdallani uskonto kuitenkin aikaansai sen,miten käy niin monille muillekkin; liian nopeasti naimisiin, liian nopeasti lapsia, nopeasti vaikeita ongelmia. Sinnittelin vääristyneiden uskonnollisten vaatimusten vuoksi 5 v äärimmäisen väkivaltaisessa avioliiton irvikuvassa. Ihan todella konkreettisesti pelkäsin joutumista helvettiin avioeron johdosta..huoh. Liian pitkä tarina kerrottavaksi,mutta lopputulos on,että en enää uskalla ajatellakaan naimisiin menoa ja riskeerata omaa vapauttani. Mitään turvaa ei koettu avioliitto ainakaan minulle tuonut, vaan se päinvastoin tuhosi elämäni pitkiksi ajoiksi. Yksiavioisuutta (siis myös ilman papin aamenta) tietysti kannatan juurikin siitä syystä, että se suojelee kaikkia osapuolia valheilta, sydänsuruilta ja pettymyksiltä. Olen siis elänyt myös suhteessa,jossa toinen osapuoli petti minua hyvin raskaalla tavalla enkä kykene koskaan sitä unohtamaan tai anteeksiantamaan. Totuus on kuitenkin aina parempi kuin valheet, aina.

Ihmiset eivät ole yksiavioisia vaan ihmiset ovat sellaisia miten heidät kasvatetaan ja ympäristö muokkaa myös ihmisiä.

Yksiavioisuus oli kirkon/uskontojen kehittämä normi ihmisille ja tämä normi on pikku hiljaa poistumassa yhteiskunnasta.

Nainen tarvitsee miestä vain seksiin ja mies tarvitsee naista vain seksiin, seksi on asia mikä yhdistää sukupuolia.

Nykyinen yhteiskunta on muokkautunut yksiavioisuudesta irtosuhteisiin ja yksinelämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen nyt on aika kaukana muista eläinlajeista. Me varmaan voimme itse valita millaisia olemme, jotkut tykkää etsiä yhtä oikeaa, kun taas toisten on kivaa hässiä ympäriinsä eikä etsiä mitään pysyvämpää. Ihan oma valintasi on siis, mitä teet, ei sinun tarvitse miettiä mitä muut tekevät, eikä tuputtaa heille omaa mieltymystäsi oikeana ja muiden mieltymystä vääränä.

Miten me voimme sen valita? Miten voimme valita ettemme ihastu koskaan kehenkään toiseen? Miten voimme valita että rakkautemme ei koskaan lopu sitä kumppania kohtaan? Ei nuo minun mielestäni ainakaan ole valintoja, vaan ihminen on tunteidensa vietävissä. Sen voimme toki valita toimimmeko näiden tunteiden mukaan vai emme.

Tämä kysymys on askarruttanut itseäni jo vuosia. Ja on yksi iso syy sille että olen ollut viimeiset 6v sinkkuna. Koska en kykene lupaamaan kenellekään ettenkö voisi ikinä rakastua toiseen. Tai että tunteeni kumppania kohtaan eivät koskaan voisi sammua ja lopahtaa. Joten tällöin minusta on väärin vaatia sitä keneltäkään toiseltakaan. 

-Ap

Minusta on hyvin kylmää ajatella, että sukupuolet tarvitsisivat toisiaan vain seksiin.. Mitä tapahtui romantiikalle, kumppanuudelle, sitoutumiselle, lämmölle, turvalle tai rakkaudelle? Rakastuminen ja rakastaminenhan ovat kaksi eri asiaa..

Yksiavioisuus ja avioliitto on luotu turvaamaan omaisuuden siirtyminen ja säilyminen suvussa. Se on täysin sosiaalinen, lähinnä talouteen liitttyvä konstruktio. Ei siihen alkuun liittynyt mitään romantiikkaa. Tästä löytyy helposti tietoa googlettamalla avioliiton historia.

Ihmislapsi tarvitsee pitkään hoivaa, eiköhän ihmisuros jollain tapaa auttaisi naarasta hoidossa esim. tuomalla ruokaa, mutta kävisi samalla kylvämässä siementä muuallekin. Naaraskin voisi hyötyä useamman uroksen jälkeläisistä, jos saisi enemmän auttajia sillä.

No en tietenkään muista tiedä, mutta itse olen ainakin ihan yksiavioinen. Ei siis tee mieli harrastaa seksiä muiden kun kumppanini kanssa. Ihastua voin kyllä, mutta ei tee seksiä mieli. Yleensä ihastun johonkin ihmisen ominaisuuteen. Eli ihmisiäkin on erillaisia. Tosin en näkisi sitä ihmeellisenä että hankkisin uuden kumppanin eron tullessa tai tämän hetkisen kuoltua esimerkiksi. Tosin olisin varmasti siinä välissä yksin ainakin vuoden tai pari.

Asia on niinkuin aloittaja toteaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse pohtinut asiaa usein, samoin, kuin aloittaja. Aihetta voi varmasti lähestyä tuollakin tavalla, mutta itse entisenä helluntailaisena pidin joskus avioliittoa todella Jumalan säätämänä, pyhänä instituutiona, jonka rikkominen on kuolemansynti: " ..sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee." ja näin ajatteli ainakin päällepäin, myös yhteisö, jossa aikaani vietin. Mieleeni ei koskaan tullut kunnolla oikeastaan kysyä, miksi tuomitsee ja missä historiallisessa kontekstissa/ aikakaudella tuo teksti on kirjoitettu. Ensin on kysyttävä: Miksi ihminen kaipaa kumppania? Mitä on avioliitto tai yksiavioisuus? Miksi avioliitto on " pyhä"? Milloin avioliittokäsitys sellaisena kuin sen länsimaissa nykyään tunnemme, on tänne rantautunut? Mitä hyvää/huonoa on ajatuksessa yksiavioisuudesta? Aiheesta löytyy siis kirjallisuutta, nämä vain omia pohdintojani. Ainakin seuraavanlaisia tietoja olen löytänyt:Avioliitto on alkujaan ollut kirkon/ kruunun keino kerätä rahaa. Avioliitto on ollut nimenomaan patriarkaatin tapa hallita "omaisuuttaan" eli naista. Toisaalta mies on ( teoriassa) joutunut vastuuseen,mikäli nainen saa osakseen huonoa kohtelua. Esim.juutalaisessa kulttuurissa naimaton/ leskinainen oli yhteiskunnan alinta pohjasakkaa, silloin ei sosiaaliturvaa tai naisten ansiotyötä tunnettu ja raamatussa käsketäänkin kuolleen puolison veljen/ seuraavaksi lähimmän miespuolisen sukulaisen ottamaan leski huolehtiakseen/ tuottamaan lesken kanssa jälkeläisiä. Samoin raamatussa käsketään esim.raiskauksen uhria ja raiskajaa menemään naimisiin, jotta nainen ei joutuisi häpeään. Siinä vasta murto-osa niistä hullutuksista,joita Isosta Kirjasta löytyy, mutta ei nyt menmä siihen. Lukutaito tai äänioikeus ovat paljon myöhäisempiä naisille suotuja oikeuksia, avioeroahan ei nainen edes saanut,ellei mies kuollut/ avioitunut uudelleen,keskiajan katolinen kirkko pitivät siitä huolta. Polygamia oli siis ankarasti kielletty, mutta huorissahan miehet ovat osanneet ravata kautta aikojen. Voidaan kuitenkin ajatella, että avioliiton perimmäinen tarkoitus on ollut nimenomaan suojella puolisoita ja täyttää heidän fyysisiä,taloudellisia ja henkisiä tarpeitaan turvallisessa ympäristössä, lisäksi lasten kannalta pysyvyys läheisissä ihmissuhteissa on myös kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta oleellista. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Itse jouduin kuitenkin kyseenalaistamaan sen, mitä raamattu sanoo avioliiton pyhyydestä ja avionrikkomisesta. Uskon siis silti yhä avioliiton ( tai elämänmittaisten yksiavioisten ihmissuhteiden) olevan erittäin tärkeitä niin yhteiskunnallisessa mielessä,kuin on myös yksilötasolla, JOS avioituneet todella ovat valmiit elämänmittaiseen sitoumukseen ja kykenevät pysymään yhdessä tuli mitä tuli ja kohtelemaan toisiaan rakkaudella ja kunnoituksella. Omalla kohdallani uskonto kuitenkin aikaansai sen,miten käy niin monille muillekkin; liian nopeasti naimisiin, liian nopeasti lapsia, nopeasti vaikeita ongelmia. Sinnittelin vääristyneiden uskonnollisten vaatimusten vuoksi 5 v äärimmäisen väkivaltaisessa avioliiton irvikuvassa. Ihan todella konkreettisesti pelkäsin joutumista helvettiin avioeron johdosta..huoh. Liian pitkä tarina kerrottavaksi,mutta lopputulos on,että en enää uskalla ajatellakaan naimisiin menoa ja riskeerata omaa vapauttani. Mitään turvaa ei koettu avioliitto ainakaan minulle tuonut, vaan se päinvastoin tuhosi elämäni pitkiksi ajoiksi. Yksiavioisuutta (siis myös ilman papin aamenta) tietysti kannatan juurikin siitä syystä, että se suojelee kaikkia osapuolia valheilta, sydänsuruilta ja pettymyksiltä. Olen siis elänyt myös suhteessa,jossa toinen osapuoli petti minua hyvin raskaalla tavalla enkä kykene koskaan sitä unohtamaan tai anteeksiantamaan. Totuus on kuitenkin aina parempi kuin valheet, aina.

Kappalejako kannataisi opetella.

Ihminen ei ole yksiavioinen eläin, se on päivänselvä asia. Jos olisi, me parittelisimme kerran elämässämme tai sitten useamman kerran saman partnerin kanssa, emmekä enää koskaan kenenkään muun kanssa vaikka kumppani kuolisi.

Ihmistä pidetään sarjamonogamisena eläimenä, eli suuri osa ihmisistä pariutuu yhden kanssa kerrallaan tietyksi ajaksi x, ja sitten siirtyy seuraavaan.

Ainut todistetusti monogaminen eläin on preeriamyyrä, ja siinäkin lajissa harvat naaraat pariutuvat uudestaan pitkän ajan kuluttua kumppanin kuolemasta. Urokset eivät milloinkaan.

Joutsen ei ole monogaminen eläin, pettämisreissuja on todistettu useamman kerran.

Aiemmin myös kuoltiin nuorina, joten avioliittojen pituus oli lyhyempi.

Vierailija kirjoitti:

Yksiavioisuus ja avioliitto on luotu turvaamaan omaisuuden siirtyminen ja säilyminen suvussa. Se on täysin sosiaalinen, lähinnä talouteen liitttyvä konstruktio. Ei siihen alkuun liittynyt mitään romantiikkaa. Tästä löytyy helposti tietoa googlettamalla avioliiton historia.

Ja naisen alistaminen kotiin johtui yksinkertaisesti siitä, että mies haluaa olla varma jälkeläisistään.

14 jatkaa:

Ihmisen sarjamonogamia johtuu evoluutiopsykologian mukaan siitä, että jälkeläinen syntyy niin avuttomana. Jos lisääntyminen hoidettaisiin niin, että pariteltaisiin kerran jonka jälkeen mies häviäisi kuin pieru saharaan, jälkeläisen selviämismahdollisuudet olisivat heikot. Toisin on muilla eläimillä (apinoita lukuunottamatta), joilla suurimmalla osalla jälkeläinen on valmis omaan elämään viimeistään parin vuoden kuluttua syntymästään. Ja osaa yleensä kävellä tunnin sisään syntymästään.

Ihmisen vauva on kuin sikiö, ja vaatii karmean määrän resursseja vanhemmiltaan useamman vuoden ajan. Tässä tarvitaan kahta aikuista. Tai siis tarvittiin silloin kun evolutiivinen kehityksemme oli kaikkein voimakkainta, nykyaikanahan länsimaissa lapsi selviäisi vaikka molemmat vanhemmat kuolisivat vauvan syntymän jälkeen.

Tähän voidaan vielä yhdistää se, että pariskunnat tuntevat yleensä voimakasta vetoa toisiaan kohtaan noin kahden vuoden ajan, sen jälkeen rakkaus muuttuu ja siitä tulee enemmän tahdon asia. Kahden vuoden iässä lapsi ja äiti selviävät omillaankin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmistä pidetään sarjamonogamisena eläimenä, eli suuri osa ihmisistä pariutuu yhden kanssa kerrallaan tietyksi ajaksi x, ja sitten siirtyy seuraavaan.

 

Mistähän tämä johtuu? Mistä meille on alun perin tullut se käsitys että on hyväksyttävää olla vain yhden kumppanin kanssa kerrallaan? Kun mikään muu laji ei tällaista käyttäytymistä harrasta (paitsi se preeriamyyrä)?  

Tai mistä kumpuaa ihmisen omistushalu/mustasukkaisuus että koemme oikeudeksemme vaatia yksiavioisuutta toiselta ihmiseltä? 

Vierailija kirjoitti:

lapsen kasvattaminen parikymmentä vuotta on niin raskasta, että varmasti ihminen on tarkoitettu hoitamaan lapset puolison kanssa yhdessä. Ihan järkevää.

Tarkoitettu? Kuka on tämän tarkoituksen määrännyt? Yhteiskunta, eli ihmiset itse, lähinnä taloudellisista syistä. Jos ihminen olisi jotenkin luonnostaan yksiavioinen, ei siihen mitään instituutiota olisi koskaan tarvittu sitomaan paria toisiinsa lain keinoin.

Vierailija kirjoitti:

14 jatkaa:

Ihmisen sarjamonogamia johtuu evoluutiopsykologian mukaan siitä, että jälkeläinen syntyy niin avuttomana. Jos lisääntyminen hoidettaisiin niin, että pariteltaisiin kerran jonka jälkeen mies häviäisi kuin pieru saharaan, jälkeläisen selviämismahdollisuudet olisivat heikot. Toisin on muilla eläimillä (apinoita lukuunottamatta), joilla suurimmalla osalla jälkeläinen on valmis omaan elämään viimeistään parin vuoden kuluttua syntymästään. Ja osaa yleensä kävellä tunnin sisään syntymästään.

Ihmisen vauva on kuin sikiö, ja vaatii karmean määrän resursseja vanhemmiltaan useamman vuoden ajan. Tässä tarvitaan kahta aikuista. Tai siis tarvittiin silloin kun evolutiivinen kehityksemme oli kaikkein voimakkainta, nykyaikanahan länsimaissa lapsi selviäisi vaikka molemmat vanhemmat kuolisivat vauvan syntymän jälkeen.

Tähän voidaan vielä yhdistää se, että pariskunnat tuntevat yleensä voimakasta vetoa toisiaan kohtaan noin kahden vuoden ajan, sen jälkeen rakkaus muuttuu ja siitä tulee enemmän tahdon asia. Kahden vuoden iässä lapsi ja äiti selviävät omillaankin.

Paitsi että lapsia ei ole kyllä luola-aikoina kasvatettu äiti, isä + lapset kokoonpanolla. On eletty porukassa ja lapsista ovat huolehtineet isovanhemmat, tädit ja sedät, sisarukset. Toki jos imettävän naisen silloinen kumppani ja mahdollinen lapsen isä häntä rakastaa niin on saattanut erityisesti suojella äitiä ja tuoda hänelle ravintoa.

Ihmisen historiassa on ollut myös pitkiä aikoja jolloin ei olla ymmärretty, että yhdyntä on se, mistä johtuu vauva naisen vatsassa. Seksiä tapahtui ja raskauksiakin tapahtui. Mistä nuo ihmiset ennen tiedettä edes tiesivät, että lapsi on kahden ihmisen geenien yhdistelmä? Muistelen lukeneeni kulttuureista, joissa uskottiin lapsen olevan vaikka minkälaisten henkien tai elossa ja kuolleena olevien laumanjäsentensä yhdistelmä - ei äitinsä ja jonkun tietyn paritelleen miehen hedelmä.