Ihminen ei olisi yksiavioinen ilman sosiaalisia/ympäristön painostusta?
Mitä mieltä olette?
Jos ihminen olisi tarkoitettu olemaan yksiavioinen (biologialtaan/geneettisesti) niin miksi parisuhteet ei kestä? Miksi puolet avioliitoista päättyy eroon? Miksi ihastutaan toisiin, ja käydään vieraissa?
Jos vertaa tähän tunnettuun esimerkkiin eli joutseneen joka on "oikeasti" yksiavioinen. Niin ihminen on kaukana siitä.
Onko yksiavioisuus vaan yhteiskunnan ja kirkon luoma normi, jonka noudattaminen ei todellakaan ole meille ihmisille luonnollista. Vaan taivumme siihen vaan siksi koska luulemme että niin kuuluu tehdä? Kun niin on aina tehty.
Saadaanko laajempaa pohdintaa ja järkevää keskustelua aikaiseksi? Ilman näitä "kyl mä ainakin olen yksiavioinen ja myös mieheni on (koska mä vaadin että se on).. " ;)
Kommentit (121)
Tutkimusten mukaan joutsenet parittelevat kyllä toisinaan muidenkin kanssa kuin puolison. Tämä on todettu geenitesteillä. Poikaset kuitenkin hoidetaan yhdessä, vaikka isä olisi välillä joku toinen.
Minusta on huvittavaa, että tyypit, jotka vaihtavat kumppania muutaman vuoden välein, saattavat paheksua ihmistä, joka on vaikkapa neljänkymmenen vuoden suhteen aikana kerran harrastanut seksiä jonkun muun kuin puolison kanssa. Siinä on kaksinaismoralismi huipussaan.
Minusta on naurettavaa kehuskella yksiavioisuudellaan ja uskollisuudellaan, jos on takana kymmeniä suhteita ja pari avioliittoa. Ei sillä, että siinä mitään pahaa olisi, mutta yksiavioisuutta se ei ole.
Ihminen ei vaikuta olevan yksiavioinen eikä mikään muukaan eläin taida olla sitä sataprosenttisesti.
Ihminen ei ole yksiavioinen, joten tämä yksiavioisuuden ihannointi on tullut alkujaan kirkolta ja yhteiskunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitettu? Kuka on tämän tarkoituksen määrännyt? Yhteiskunta, eli ihmiset itse, lähinnä taloudellisista syistä. Jos ihminen olisi jotenkin luonnostaan yksiavioinen, ei siihen mitään instituutiota olisi koskaan tarvittu sitomaan paria toisiinsa lain keinoin.
Tämä!!
Ja aivan käsittämätöntä että tätä avioitumista harrastetaan vielä 2020-luvulla näin paljon.
Mennään kirkkoon suvun ja papin eteen lupailemaan asioita joita ei välttämättä voida pitää. Ikuista rakastamista kunnes kuolema erottaa jne korulauseita. Eihän tuollaista voi KUKAAN luvata että ollaan ikuisesti yhdessä. Miksi edes pitäisi?
Itselleni on jo pienestä pitäen opetettu että ei saa luvata asioita mitä ei välttämättä pysty pitämään. Jos ei ole varma, niin silloin ei luvata mitään.
Eikö ihmisen geenitutkimus ole osoitanut, että jossain historian hämärissä, kivikaudella lähinnä, ihmiset eivät olleet yksiavioisia?
Paras metsästäjä/väkivaltaisin mies siitti useita naisia porukassa, joka koostui ehkä paristakymmenestä ihmisestä.
Maanviljely toi kulttuurin ja yksiavioisuuden...
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvin kylmää ajatella, että sukupuolet tarvitsisivat toisiaan vain seksiin.. Mitä tapahtui romantiikalle, kumppanuudelle, sitoutumiselle, lämmölle, turvalle tai rakkaudelle? Rakastuminen ja rakastaminenhan ovat kaksi eri asiaa..
Tuo ajatus seksinnälästä ei poissulje sitä toisaalta ollenkaan, että voisi olla yhden ihmisen kanssa todella pitkään. Kyllä ihminen voi olla romantikko, haluta kumppanuutta, lämpöä, turvaa ja rakkautta, vaikka hän haluaisikin pökkiä monia kumppaneita.
Onhan se vähän tabu edelleen sanoa ääneen, että tilastollisesti katsottuna on ihan selkeää että ihmiset eivät ole tarkoitettu yksiavioisiksi: kaikki tulee vain uskonnollisesta painostuksesta historiasta ja samoja kaavoja yritetään edelleen noudattaa, ja sitten tehdään kaikenlaista salaa.
Ihan itsestäänselvä asia. Ihminen EI OLE yksiavioinen laji!
Vierailija kirjoitti:
Eikö ihmisen geenitutkimus ole osoitanut, että jossain historian hämärissä, kivikaudella lähinnä, ihmiset eivät olleet yksiavioisia?
Paras metsästäjä/väkivaltaisin mies siitti useita naisia porukassa, joka koostui ehkä paristakymmenestä ihmisestä.
Maanviljely toi kulttuurin ja yksiavioisuuden...
Niin, mutta nykypäivänä tuo kuitattaisiin sanomalla, että nykyään olemme "sivistyneitä" ja "sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluu yksiavioisuus". Vaikka biologia puhuu ihan eri kieltä.
Ilman muuta kasvatus ja ympäristö vaikuttavat ihmisiin, jotka ovat sosiaalisia eläimiä.
Jos synnyt tänään Intiassa, olet 90-prosenttisesti hindu jne. Ja elät elämäsi sen kulttuurin oppien mukaan, ellet sitten lähde länteen. Jolloin tarina sitten voi muuttua hyvinkin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvin kylmää ajatella, että sukupuolet tarvitsisivat toisiaan vain seksiin.. Mitä tapahtui romantiikalle, kumppanuudelle, sitoutumiselle, lämmölle, turvalle tai rakkaudelle? Rakastuminen ja rakastaminenhan ovat kaksi eri asiaa..
Tuo ajatus seksinnälästä ei poissulje sitä toisaalta ollenkaan, että voisi olla yhden ihmisen kanssa todella pitkään. Kyllä ihminen voi olla romantikko, haluta kumppanuutta, lämpöä, turvaa ja rakkautta, vaikka hän haluaisikin pökkiä monia kumppaneita.
Onhan se vähän tabu edelleen sanoa ääneen, että tilastollisesti katsottuna on ihan selkeää että ihmiset eivät ole tarkoitettu yksiavioisiksi: kaikki tulee vain uskonnollisesta painostuksesta historiasta ja samoja kaavoja yritetään edelleen noudattaa, ja sitten tehdään kaikenlaista salaa.
Niin ja vielä lisätään se, että NIIN TEHTIIN ENNENKIN. Ennen oltiin vieläkin isompia hurskastelijoita. Esitetiin moraalisesti ylevää ja kaikilla ukoilla oli salarakkaita mielin määrin, siis satoja vuosia sitten. Koko systeemi on ollut täysi show aikojen alusta asti, ellei sitten asunut jossain erämaassa jossa ei ollut kuin yksi nainen per mies.
Mä olen täysin vakuuttunut, että ihminen ei ole yksiavioinen.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan joutsenet parittelevat kyllä toisinaan muidenkin kanssa kuin puolison. Tämä on todettu geenitesteillä. Poikaset kuitenkin hoidetaan yhdessä, vaikka isä olisi välillä joku toinen.
Minusta on huvittavaa, että tyypit, jotka vaihtavat kumppania muutaman vuoden välein, saattavat paheksua ihmistä, joka on vaikkapa neljänkymmenen vuoden suhteen aikana kerran harrastanut seksiä jonkun muun kuin puolison kanssa. Siinä on kaksinaismoralismi huipussaan.
Minusta on naurettavaa kehuskella yksiavioisuudellaan ja uskollisuudellaan, jos on takana kymmeniä suhteita ja pari avioliittoa. Ei sillä, että siinä mitään pahaa olisi, mutta yksiavioisuutta se ei ole.
Ihminen ei vaikuta olevan yksiavioinen eikä mikään muukaan eläin taida olla sitä sataprosenttisesti.
Täh. Toinen on pettäjä ja valehtelija, sitoutumisestaan liikoja luvannut ja toinen on sarjamonogaamikko/avoimesti monisuhteinen. Se on se moraalinen ero.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen täysin vakuuttunut, että ihminen ei ole yksiavioinen.
Kiitos tästä arvokkaasta kommentista, jossa myös hyvät perustelut.
Niin no se yksiavioisuuden vaatimus on kohdistunut historiallisesti (ja nykyäänkin) lähinnä naiseen useimmiten. Joten sanoisin että se on ollut enemmän miesten vaatimus naisille kuin toisin päin.
Ja en usko että ihmislajia "on tarkoitettu" toimimaan jollain tavalla, toki selviytyminen on ollut se ajava voima tässä taustalla. Historia kyllä tuntee vaikka minkälaisia yhteiskuntia. Esim. yhteiskuntia joissa naiset ovat perinteisesti ottaneet useampia aviomiehiä!
Kumma kyllä olen nähnyt vain miesten vetoavan tässä asiassa biologiaan, vaikka aivan yhtä hyvin naiset voisivat sanoa että "kyllä sitä pitää terveempää ja vaihtelevampaa perimää saada, sori nyt vaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusten mukaan joutsenet parittelevat kyllä toisinaan muidenkin kanssa kuin puolison. Tämä on todettu geenitesteillä. Poikaset kuitenkin hoidetaan yhdessä, vaikka isä olisi välillä joku toinen.
Minusta on huvittavaa, että tyypit, jotka vaihtavat kumppania muutaman vuoden välein, saattavat paheksua ihmistä, joka on vaikkapa neljänkymmenen vuoden suhteen aikana kerran harrastanut seksiä jonkun muun kuin puolison kanssa. Siinä on kaksinaismoralismi huipussaan.
Minusta on naurettavaa kehuskella yksiavioisuudellaan ja uskollisuudellaan, jos on takana kymmeniä suhteita ja pari avioliittoa. Ei sillä, että siinä mitään pahaa olisi, mutta yksiavioisuutta se ei ole.
Ihminen ei vaikuta olevan yksiavioinen eikä mikään muukaan eläin taida olla sitä sataprosenttisesti.
Täh. Toinen on pettäjä ja valehtelija, sitoutumisestaan liikoja luvannut ja toinen on sarjamonogaamikko/avoimesti monisuhteinen. Se on se moraalinen ero.
Ja tässä esimerkki näistä tekopyhistä kaksinaismoralisteista. Monta puolisoa hylännyt kukasta kukkaan hyppivä ihminen omaa muka korkeamman moraalin kuin yhteen hairahdukseen sortunut elämänkumppani, joka hoitaa ensimmäisen puolisonsa hautaan hoidettuaan ensin yhdessä lapset jne. Hah!
No, jos lähdetään siitä, että nykyinen kulttuurimme rakentuu maanviljelyn varaan, silloin yksiavioisuus olisi noin 10 000 vuoden ikäinen.
Kyllä se on riittävän pitkä aika siihen, että meistä useimmat pitävät sitä normina.
Evoluutioetuja täytyy olla, jotta yksiavioisuus on voittanut muut vaihtoehdot, joita toki on, moniakin.
Tämä menee samaan kastiin kaikkien muidenkin moraalikäsitysten kanssa. Jotka vaihtelevat kulttuurin ja ajan mukaan... Jokainen voi sitten itsekseen miettiä onko itsellä enemmän kulttuuri/moraalirelativistinen näkemys vaiko kallistuuko enemmän moraalisen absolutismin suuntaan.
Ei uppoa mädätyspropaganda mutta jatkakaa toki.
Kyllä se yksiavioisuus nyt vain on se päänormi. Useat eronneet/sinkut haaveilevat "sen oikean" perään, Tinderit yms. palvelut elävät tällä...
Muut vaihtoehdot ovat marginaalisia.
En puhunut tuntemusten valinnasta vaan siitä valinnasta, haluaako olla yhden ihmisen kanssa pitkään vai jotain muuta. Sen voi jokainen itse valita. Kyllä minä ainakin jo tähän ikään tunnen itseni ja tiedän etten kaipaa vaihtelua, kun olen löytänyt minulle sopivan ihmisen.