Psykoterapia teki ystävästäni ilkeän! :(

Vierailija kirjoitti:

Mielisairaat ihmiset (kuten täälläkin kirjoittelevat) ovat äärimmäisen itsekeskeisiä ja kuvittelevat, että heidän kokemansa "vääryydet", joita käsittelevät terapiassa, ovat aina tärkeämpiä kuin muiden ihmisten tunteet. Sen oman itsensä sisällä märehtimisen huomaa kyllä jo siitä, millaisiksi masentuneet ihmiset kuvittelevat maailman = ovat siinä ikuisia uhreja. Siitähän se masennuskin juontuu.

Terapiassa käynti nyt ei tietenkään ole mikään tekosyy kohdella muita ihmisiä huonosti, mutta sitä ei tule ikuinen uhri, joita tälläkin palstalla majailee suurissa määrin, ikinä tajuamaan. Katsokaa vaikka, miten joku heistä nyt hyökkää tämänkin viestin kimppuun ivallisesti ja defensiivisesti.

Kyllä psykoterapeuttina ja myös suljetulla osastolla työskennelleenä hyökkäänkin. Mitä muuta masentunut voi itsestään ajatella, kun elämässä ei välttämättä ole koskaan ollut korjaavia kokemuksia? Vauvasta vaariin/mummoon pelkkää kärsimystä eikä oikeasti mitään hyvää. Masennus on syömishäiriöiden ohella yksi vaikeimmin parannettavista mielen häiriöistä, ja siihen liittyy myös persoonallisuushäiriöiden piirteitä, lähinnä epäluuloista ja epävakaata. 

Juuri tämän kommentoijan kaltaisten ihmisten takia masennus on kansantauti. Suomessa lapsia kasvatetaan peittämään tunteensa ja puremaan hammasta. Muuten on nössö. 

Vierailija kirjoitti:

Mielisairaat ihmiset (kuten täälläkin kirjoittelevat) ovat äärimmäisen itsekeskeisiä ja kuvittelevat, että heidän kokemansa "vääryydet", joita käsittelevät terapiassa, ovat aina tärkeämpiä kuin muiden ihmisten tunteet. Sen oman itsensä sisällä märehtimisen huomaa kyllä jo siitä, millaisiksi masentuneet ihmiset kuvittelevat maailman = ovat siinä ikuisia uhreja. Siitähän se masennuskin juontuu.

Terapiassa käynti nyt ei tietenkään ole mikään tekosyy kohdella muita ihmisiä huonosti, mutta sitä ei tule ikuinen uhri, joita tälläkin palstalla majailee suurissa määrin, ikinä tajuamaan. Katsokaa vaikka, miten joku heistä nyt hyökkää tämänkin viestin kimppuun ivallisesti ja defensiivisesti.

Olet ivallinen ja defensiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri joka on psykologi kokoajan hokee sitä ettei saa olla hienotunteinen, ei sais olla kohtelias eikä miettiä muita. Meillä oli ystäväpiirissä eräs henkilö jolla oli vakava ongelma ja tää yks vaa kehotti olla välittämättä.

Ihan kun oltais oltu liian kilttejä.

Mielestäni ystävyys on se että joskus voi tukea ja kuunnella. Toisin ja puolin.

varokaa nää tyypit yrittävät saada kaikista robotteja! Ne yrittää tappaa koko yhteisöllisyyden.

Suhtautumiseen vaikuttaa ainakin psykoterapeutilla niiden valitsema koulukunta. Olen ihmetellyt, että onko näillä terapeuteilla omatuntoa lainkaan. Onneksi monet eivät suostu työskentelemään esim. alle 20-vuotiaiden kanssa.

Itsekeskeisyys kuuluu siihen. Se on sairautta. Sei ei ole ihminen itse. Jos ryhdyt käsittelemään omia asioitasi, se on itsekeskeistä. Siinä on kyse juuri sinusta, ei kestään muusta. Se ei tarkoita, että muiden ongelmat ovat pienempiä. Jokaisen ongelmat ovat isoja jokaiselle itselleen. Ei niitä voi verrata keskenään. Jokainen kantaa oman taakkansa ja jollekkin sama kokemus on paljon mitättömämpi. Ei muiden ongelmia tule väheksyä tai paisutella.

T: terapiassa rajansa löytänyt

Vierailija kirjoitti:

Tajuatteko mikä sisäinen myrsky siitä lähtee käyntiin, kun ihminen joutuu nostamaan pöydälle ne traumat mitä on vuosikausia yrittänyt pitää sisällä? Se on äärettömän raskasta. Terapiassa käyminen ei ole sitä, että joka kerta kun sieltä ulos tulet niin olo on parempi. Olo voi olla kuin rekan alle jäänyt. Prosessi on pitkä ja sisältää ylä- ja alamäkiä. Ja parasta mitä terapiassa voi oppia on se miten vedetään muille ihmisille rajoja.

Tässähän ei ollut kyse rajojen vedosta vaan ilkeydestä. Kaksi ihan eri asiaa. Rajojen veto vaatii jämäkkyyttä, ei ilkeyttä. 

Mulla kyllä olo on aina parempi terapian jälkeen, ei se toimisi jos ei olisi. Tykkään puhua asioista ja vatvoa niitä, en häpeile elämääni.

Millaista psykoterapiassa on? Saako sieltä tehtäviä joita pitää harjoittaa tosielämässä vai miten homma etenee? Mietin voiko terapeutti olla antanut läksyksi vaikka ilmaista negatiivisia tunteitaan ja opetella kieltäytymistä? Ja läheiset sitten kokee ikävinä nämä käytännön treenit?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se patoutunut paha olo alkaa purkautua vähitellen. Näin selitän itselleni terapian myötä muuttunutta ulosantiani. Uskon että on väliaikaista ja menee ohi kun balanssi löytyy.

Itse miellän terapian myötä löytyneen "uuden minäni" sekä ikäväksi tyypiksi että vapautuneemmaksi omanarvontuntonsa takaisin saaneeksi moniulotteisemmaksi persoonaksi. Minussa on yhä edelleen tallella herkkyys ja empaattisuus, mutta en anna ihmisten enää kävellä ylitseni ja kerron mielipiteeni avoimesti niissä tilanteissa joissa on kyse minun hyvinvoinnistani. Kannustan myös lähimmäisiäni rehellisyyteen niin itseään kuin muita ihmisiä kohtaan. Olen alkanut suhtautua omaan hyvinvointiini vakavammin ja muiden mielipiteisiin kevyemmin.

Kiinnostavaa! Olen itse kiltti, konflikteja välttelevä ihminen, joka sietää usein paljon (liikaa) kanssaihmisiltä. Olen kuitenkin tottunut nielemään harmini, enkä osaa aina pitää puoliani tarpeeksi hyvin. Terapia tekisi varmasti minullekin hyvää, olisi mielenkiintoista nähdä, millainen sähikäinen minusta kuoriutuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kaikki aiemmin kilttiä hyväksikäyttäneet asian näkee. Ystävä oli niin kiva ja aina palveli kun käskin!

Ei vaan, hänestä on tullut varsinainen jyrä nyt. Koko ajan tuo esiin miten haluaa itseään kohdeltavan ja kertoo ääneen miten häntä häiritsee/ärsyttää se ja tämä ja tuo asia minussa ja kaikissa muissa. Ystävästä tuli terapian myötä äärimmäisen herkkänahkainen ja samalla vaativa ja ilkeä muita kohtaan.

Ja minä kyllä en ole häntä hyväksikäyttänyt, itse olen luonteeltani lähellä sitä mitä ystäväni oli ennen terapiaa.

Ap

Kun liian kiltti alkaa toipua, käytöksen säätelyssä voi tulla ylilyöntejä.

Kun myrskyntä asettuu, hänestä tulee toivottavasti lempeä mutta luja jämäkkä oman tiensä kulkija. Joka arvostaa itseään sen verran, ettei tuhlaa aikaansa hyväksikäyttäjiin.

Todettakoon että risaisinkin kynnysmatto voi toipua, muuttua ja kehittyä edes jotenkin.

Ne on vain ne kiusaajat, jotka ei muutu. Kiusaajat eivät ole kehityskelpoisia.

Vierailija kirjoitti:

Mielisairaat ihmiset (kuten täälläkin kirjoittelevat) ovat äärimmäisen itsekeskeisiä ja kuvittelevat, että heidän kokemansa "vääryydet", joita käsittelevät terapiassa, ovat aina tärkeämpiä kuin muiden ihmisten tunteet. Sen oman itsensä sisällä märehtimisen huomaa kyllä jo siitä, millaisiksi masentuneet ihmiset kuvittelevat maailman = ovat siinä ikuisia uhreja. Siitähän se masennuskin juontuu.

Terapiassa käynti nyt ei tietenkään ole mikään tekosyy kohdella muita ihmisiä huonosti, mutta sitä ei tule ikuinen uhri, joita tälläkin palstalla majailee suurissa määrin, ikinä tajuamaan. Katsokaa vaikka, miten joku heistä nyt hyökkää tämänkin viestin kimppuun ivallisesti ja defensiivisesti.

Onpas sekava viesti. Ota tuost sitten selvää... hienoja sanoja, mutta mitä tarkoitat ja mitä ajat takaa? Se ei aukene.

Vierailija kirjoitti:

Millaista psykoterapiassa on? Saako sieltä tehtäviä joita pitää harjoittaa tosielämässä vai miten homma etenee? Mietin voiko terapeutti olla antanut läksyksi vaikka ilmaista negatiivisia tunteitaan ja opetella kieltäytymistä? Ja läheiset sitten kokee ikävinä nämä käytännön treenit?

Erilaisia terapiasuuntauksia on paljon ja ne ovat myös ristiriidassa keskenään. Toisen mielestä parantavaa on se, mikä toisen mielestä on haitallista. Kognitiivinen suuntaus on eniten tutkittu ja sille on löytynyt näyttöä. Tuolla voit saada myös kotitehtäviä.

Olen koko elämäni ajan auttanut muita pyyteettömästi ja pitänyt mahdolliset kriittiset ajatukseni omana tietonani. Toisin sanoen olen piilottanut koko todellisen minäni hymistelevän kuoren alle.

Käytännössä jätin taakseni lähes koko entisen kaveripiirini. Autoin lukemattomissa muutoissa mutta kaikilla oli aina jokin este oman muuttoni kohdalla. Minua kysyttiin koiran hoitajaksi yms. ilman mitään vastavuoroista palvelusta (”saat käyttää meidän autoamme” - hmmm, minulla on omakin auto).

Ehkä olen jonkun mielestä muuttunut kusipääksi kun en ole enää valmis auttamaan pyyteettömästi ties missä pesukoneen kantamisessa ja rikkoutuneen vetoketjun korjaamisessa.

Olisi kiva kuulla, miten hän on ilkeä. Mistä asiasta valittaa jne. Voisi vähän miettiä, että meneekö yli vain ei.

Kestäähän se tasapainon löytyminen

Huom! Usein alussa tilanne menee äärilaidasta toiseen. Kun on ennen pidätellyt kaikkea ikävää, nyt se sitten vyöryy överinä ulos. Pari vuotta ja tilanne voi olla tasaantunut.

Vinkki: pyydä ap anteeksi kaikkea hyväksikäyttöä mitä olet vuosien aikana harrastanut! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kaikki aiemmin kilttiä hyväksikäyttäneet asian näkee. Ystävä oli niin kiva ja aina palveli kun käskin!

Ei vaan, hänestä on tullut varsinainen jyrä nyt. Koko ajan tuo esiin miten haluaa itseään kohdeltavan ja kertoo ääneen miten häntä häiritsee/ärsyttää se ja tämä ja tuo asia minussa ja kaikissa muissa. Ystävästä tuli terapian myötä äärimmäisen herkkänahkainen ja samalla vaativa ja ilkeä muita kohtaan.

Ja minä kyllä en ole häntä hyväksikäyttänyt, itse olen luonteeltani lähellä sitä mitä ystäväni oli ennen terapiaa.

Ap

Kun liian kiltti alkaa toipua, käytöksen säätelyssä voi tulla ylilyöntejä.

Kun myrskyntä asettuu, hänestä tulee toivottavasti lempeä mutta luja jämäkkä oman tiensä kulkija. Joka arvostaa itseään sen verran, ettei tuhlaa aikaansa hyväksikäyttäjiin.

Todettakoon että risaisinkin kynnysmatto voi toipua, muuttua ja kehittyä edes jotenkin.

Ne on vain ne kiusaajat, jotka ei muutu. Kiusaajat eivät ole kehityskelpoisia.

Voi tulla mutta ei tarvitse. Se on vaan halusta kiinni, miten paljon käytöstään mielii hallita. Rähisijäksi muuttunut ei osaa hallita itseään eli kyse on aivan samasta ongelmasta kuin liian kiltillä. Kolikon kääntöpuoli vaan näkyvillä tällä kertaa.

Voi olla että ihminen jää kusipääksi, kuten kiusaajat. Voi olla ettei jää. Jokaisen oma valinta, haluaako jäädä viereen hengailemaan ja odottelemaan, haluaako toinen aidosti muuttua.

Oliko se juuri terapia, joka muutti luonnetta? Masennukseen kuuluu luonteen muuttuminen, ja osasta tauti tekee ivallisia piikittelijöitä. Katastrofointi ja asioiden märehtiminen ovat myös masennukselle tyypillisiä ja sitä ylläpitäviä tekijöitä. Masentunut on myös usein hyvin minäkeskeinen, kuten näissä esimerkeissäkin.

Ap, terapia kyllä rohkaisee juuri tuollaiseen käytökseen. Se helposti oikeuttaa juuri tuollaisen itsekeskeisen ja itsekkään asenteen, jossa vain omilla tunteilla on väliä ja niitä tunteita rohkaistaan aina seuraamaan, ilman yhtään väliä muista. Ja että kaikki vika on aina muissa, jotka eivät osaa ottaa tämän yhden henkilön tunteita tarpeeksi huomioon.

Huomaa näistäkin vastauksista täällä, ketkä ovat käyneet terapiassa. Eikä hyvällä tavalla.

Ei kyllä mene noin. Ainakaan oman kokemuksen kautta. Terapiassa puretaan juuri niitä tunteita, joita ei muille sanota suoraan. Terapeutti sitten antaa omaa näkemystä asiaan esim. kannattaako asiasta keskustella suoraan. Täälläkin on niitä jotka opettelevat pitämään puoliaan oikeutetusti. Ei se oikeuta ilkeilyyn, mutta kieltäytymiseen kyllä. Kaikkeen ei tarvitse suostua ja alistua.

Oma terapeuttini ei ainakaan neuvonut suoraan, vaan yhdessä pohdittiin asioita. Hän oli se joka huomautti rajojen vetämisestä. Tämä tapahtui sen jälkeen kun kaverini oli taas kerran arvostellut minua. Itse olin antanut kaverini käyttäytyä tuolla tavalla minua kohtaan, kunnes en enää antanut. Annoin samalla mitalla takaisin. Se ei ollut tarkoitukseni, mutta jotenkin kaikki vain ryöpsyi ulos. Samalla tavalla kuin hänkin, mutta häpesin käytöstäni tuon jälkeen ja kaduin, koska loukkasin häntä. Tunsin jotain, mitä hän ei ilmeisesti koskaan tuntenut. Toisin kuin minä, kaveri ei tuota sietänyt, eikä pidäkään. Mutta hassusti vaan minun piti sietää ja unohtaa, hänen mielestään siis.

Kyllä, se rohkaisee ajattelemaan omaa hyvinvointia. Muiden tunteiden huomiotta jättämiseen se ei rohkaise. Se on ihan eri asia. Terapiassa saat ajatella itseäsi niin paljon kuin haluat, mutta se ei tarkoita, että muiden tarvitsisi tehdä samoin. Siinä vaaditaan normaalia tunteiden ja rajojen noudattamista.

Ei minun tapaamisissa muita syytelty, vaikka perheessäni olikin paljon vikaa. Terapiaan menin löytämään keinoja selviämään asioiden kanssa ja selvittämään mitkä asiat ovat epänormaalia käytöstä (minua kohtaan).

Terapian tavoitteena on, että muuttuu vittumaisemmaksi ihmiseksi. Valmiiksi vittumaiset ihmiset eivät muutu terapiassa miksikään.

Apeellakin on oikeus ajatella hyvinvointiaan ja hylätä ihmiset joiden kanssa ystävyys ei toimi