Psykoterapia teki ystävästäni ilkeän! :(

Toisaalta voi pitää taukoa ystävyydestä ja nähdä vähemmän

Siinä vaiheessa, kun tuntee olevansa kaikkeen syyllinen, niin syyllistä etsitään muualtakin. Terapiassa siis. Opitaan, että kaikkea ei voi hallita. Kaikkien tunteita eivoi säästellä. Ei voi kävellä munankuorilla jatkuvasti, ettei joku vaan loukkaannu. Ei voi ottaa jokaisen tunteita hartioilleen. Jokainene reagoi mitan reagoi, et voi vaikuttaa siihen.

Terapian käyneellä on lopulta hyvä itsetunto. Se tekee hänestä joustavan ja suoran. Sellaisen kanssa on helppo tulla toimeen. Hän uskaltaa sanoa ei ja haluaa välillä sanoa kyllä. Hän ei anna tehdä itselleen asioita, joista jäisi kantamaan kaunaa. Selän takana puhumista ei tarvita.

Mutta kesken prosessin saattaa olla viisasta olla odottamatta liikoja. Jos suhde on vahva, se kestää nämä muutokset. Saattaa muuttua myös entistä antoisammaksi.

Mä olen käynyt tosi pitkän terapian ja sen aikana vointi kyl heittele. Myös käytöksessä tapahtui tuota ääripäätä ennenku se löysi uomansa. Sit taas siihen avunpyytämiseen, niin mä olin ainaki tehnyt toisten puolesta tosi paljon ja kaikki oli jotakin vailla. Viimeinen niitti oli, kun mun naapuri (joka ei kyl ikinä ollut pyytänyt multa mitään), niin kysy, että jos olen kotona, niin voinko ottaa n. 30 min päästä yhden tavaran vastaan, jonka hänen ystävänsä tuo. Ei mikää iso homma ja olin kotona, mutta aloin itkemään ihan hysteerisesti, että mä en enää jaksa. Tän jälkeen alkoi terapia ja pitkään en kestänyt yhtään mitään pyyntöjä. Toivoin, että ihmiset eivät olisi esittäneet niitä, koska en jaksanu, mutta en vielä silloin osannut kieltäytyä. Se oli ristiriitaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän samoja kokemuksia siskostani. Veti jotenkin överiksi sen ei:n sanomisen. Ei häntä kukaan ole mitenkään käyttänyt koskaan, mutta kun vaan on ollut itse niin rajaton niin määritteli rajat kerralla ja melko joustamattomasti.. Sanoo/huutaa nykyään kaikkeen aina ensimmäisenä EI, ja kaikkeen aina jauhaa miten raskasta on kun minua pyydetään.. Kun ei vieläkään osaa itsevarmana sanoa ei, niin syyttää sitten siitä muita olemalla erittäin hyökkäävä. Kaikki ehdotus pitää ensin torpata ja sitten seuraavana päivänä vähän katuvaisenkin oloisena peruu torppaamisia kun sittenkin sopisi. Ei ole oppinut pyytämään aikalisää, mitä terepeuttikin ehdotti, vaan heti aina ensimmäisenä ehdoton EI VARMASTI!! Eli terapia vielä erittäin kesken. Harmi että lopetti sen, en tiedä pitäskö siskolle sanoa että alkaa olla tuo sekoilu ihan erittäin rasittavaa. Ja hän siis myöskin kuvittelee nyt vasta voimaantuneensa...

Jatkan vielä siskostani, että tähän liittyy varmaan myös muuten yleinen uupuminen. Vasta viime viikolla meidän täti pyyteli muuttoavuksi, niin ensiksikin sisko ilmoitti tädille että "en tiedä mitä itse teen silloin mutta auto kyllä joutaa!" (okei kiitos avusta, vastaan ens kerralla sulle samalla tavalla...) ja siskolla meni suunnilleen viikko pilalle kun piti sitä läähättää, miten hän nyt joutuu, miksei tädin omat lapset, läählääh, miksi minä. Eli toisinsanoen IHAN KAIKKI avunpyynnöistä lähtien on hänelle liikaa.

Sinäkö ulkopuolelta (mielessäsi?) sanelet siskolle, ketä kaikkia hänen pitää auttaa ja kuinka usein? Oot varmaan ollut samanlainen sanelija koko elämänne...

- eri.

Näinpä :) Minähän se häntä käskytän. Ei kun minä olen se, joka näitä läähätyksiä kuuntelee. Kerroin myös käyneeni itse samasta syystä terapiassa, joten oikeasti tiedän mitä sisko kokee ja ajattelee, osaan myös jo nähdä käytöksen "ulkopuolelle" ja huomata, että paljon on vielä tekemistä. Mistä kommentista vielä kaivetaan minusta se hyväksikäyttäjä :) Ei mua haittaa oon käyny av:lla vuosia. Täällä on parasta hupia osoitella syyttävällä sormella muita keskustelijoita ja saada keskustelu pelkäksi offtopic vittuiluksi :)

Sun sanavalinnat kertoo jo pelkästään aika paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Terapian käyneellä on lopulta hyvä itsetunto. Se tekee hänestä joustavan ja suoran. Sellaisen kanssa on helppo tulla toimeen. Hän uskaltaa sanoa ei ja haluaa välillä sanoa kyllä. Hän ei anna tehdä itselleen asioita, joista jäisi kantamaan kaunaa. Selän takana puhumista ei tarvita.

Mutta kesken prosessin saattaa olla viisasta olla odottamatta liikoja. Jos suhde on vahva, se kestää nämä muutokset. Saattaa muuttua myös entistä antoisammaksi.

Näin juuri. Itselläni muutos alkoi jo ennen terapiaa ja terapiaan päädyinkin, koska yhdelle ihmiselle muutokseni oli liikaa. Päätin lähteä selvittämään, että olenko väärillä jäljillä. Terapia oli lyhytkestoinen, koska osasin ajatella asiat ihan järkevästi. En vain luottanut itseeni tarpeeksi. Siellä sain avaimet parempaan itsetuntoon. Tuo ihmissuhde ei sitä kestänyt, mutta parempi niin.

Monesti täällä sanottu: ota etäisyyttä.

Miksi muutenkaan haluat nähdä, jos koet hänen olevan ilkeä tms?

Anna hänen käydä muutokset läpi rauhassa. Ihan niin kuin kaikissa isoissa elämänmuutoksissa. Sairauden koittaessa yleensä kysytään, mitä sairastunut tarvitsee? Näin saavutetaan paras tuki.

tiedän yhden kauniin psykoterapeutin josta pidin jo ala-asteella. nolasin itseni tosin täysin lintubongaus reissulla kaaduttuani juureen ja olin yltäpäällä mutaisa.

tyttö muutti pois 6:lla

Vierailija kirjoitti:

Ne ihmiset käsittää kellä on sisäinen rauha että kaverilla ei ole sellaista. Eikä niiden tarvi olla tekemisissä rauhattomien kanssa jos ei halua. Pitkän päälle vaivaannuttavaa ja stressaavaa seuraa. Kuluttavia narsisteja.

Onhan se vaivaannuttavaa, jos ystävällä on henkinen kehitys kesken ja huono vaihe päällä. Tuollainen ystävä kannattaa unohtaa heti ja keskittyä vain sellaisiin, jotka ovat aina positiivisia. Vähän näin olen ymmärtänytkin, että tehdään henkiseen kehitykseen keskittyvissä porukoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän samoja kokemuksia siskostani. Veti jotenkin överiksi sen ei:n sanomisen. Ei häntä kukaan ole mitenkään käyttänyt koskaan, mutta kun vaan on ollut itse niin rajaton niin määritteli rajat kerralla ja melko joustamattomasti.. Sanoo/huutaa nykyään kaikkeen aina ensimmäisenä EI, ja kaikkeen aina jauhaa miten raskasta on kun minua pyydetään.. Kun ei vieläkään osaa itsevarmana sanoa ei, niin syyttää sitten siitä muita olemalla erittäin hyökkäävä. Kaikki ehdotus pitää ensin torpata ja sitten seuraavana päivänä vähän katuvaisenkin oloisena peruu torppaamisia kun sittenkin sopisi. Ei ole oppinut pyytämään aikalisää, mitä terepeuttikin ehdotti, vaan heti aina ensimmäisenä ehdoton EI VARMASTI!! Eli terapia vielä erittäin kesken. Harmi että lopetti sen, en tiedä pitäskö siskolle sanoa että alkaa olla tuo sekoilu ihan erittäin rasittavaa. Ja hän siis myöskin kuvittelee nyt vasta voimaantuneensa...

Jatkan vielä siskostani, että tähän liittyy varmaan myös muuten yleinen uupuminen. Vasta viime viikolla meidän täti pyyteli muuttoavuksi, niin ensiksikin sisko ilmoitti tädille että "en tiedä mitä itse teen silloin mutta auto kyllä joutaa!" (okei kiitos avusta, vastaan ens kerralla sulle samalla tavalla...) ja siskolla meni suunnilleen viikko pilalle kun piti sitä läähättää, miten hän nyt joutuu, miksei tädin omat lapset, läählääh, miksi minä. Eli toisinsanoen IHAN KAIKKI avunpyynnöistä lähtien on hänelle liikaa.

Sinäkö ulkopuolelta (mielessäsi?) sanelet siskolle, ketä kaikkia hänen pitää auttaa ja kuinka usein? Oot varmaan ollut samanlainen sanelija koko elämänne...

- eri.

Näinpä :) Minähän se häntä käskytän. Ei kun minä olen se, joka näitä läähätyksiä kuuntelee. Kerroin myös käyneeni itse samasta syystä terapiassa, joten oikeasti tiedän mitä sisko kokee ja ajattelee, osaan myös jo nähdä käytöksen "ulkopuolelle" ja huomata, että paljon on vielä tekemistä. Mistä kommentista vielä kaivetaan minusta se hyväksikäyttäjä :) Ei mua haittaa oon käyny av:lla vuosia. Täällä on parasta hupia osoitella syyttävällä sormella muita keskustelijoita ja saada keskustelu pelkäksi offtopic vittuiluksi :)

Minulle tulee sellainen olo, että sinulla on joku henk. ongelma tähän muuttoon liittyen. Suostuitko itse auttamaan tätiäsi, vaikka et olisi jaksanut tai halunnut? Oletko sitä mieltä, että siskosi ei saisi kieltäytyä tai jättää asiaa auki pelkästään siksi, ettei jaksa tai halua? Sinä sanot ymmärtäväsi siskosi tunteita ja kun olet itsekin kärsinyt samoista ongelmista, luulisi että sinulta riittäisi ymmärrystä ja kärsivällisyyttä siskoasi kohtaan, joka stressaantuu vielä pelkästä avunpyynnöstäkin, vaikka osaa jo kieltäytyä. Minunkin siskollani menivät jotkut asiat överiksi terapian aikana, mutta en moittinut häntä niistä, koska ymmärsin, että hänellä oli vaikeaa itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiat on silloin vielä kesken, jos käytös menee överiksi. Toivottavasti tasaantuu ajan kanssa.

Meillä oli yksi perhetuttu, joka oli niin lempeä ja positiivinen ihminen, etten toista vastaavaa ole tavannut. Muistan jo lapsena ihmetelleeni, miten hänestä huokui joku ihmeellinen rauha. Hän ei minun havaintojeni ollut koskaan vihainen tai ärtynyt mistään tai kenellekään. Hänellä vaikutti olevan hyvä ja onnellinen elämä suurin piirtein eläkeikään saakka. En tiedä, tuliko vaan mitta täyteen vai mitä tapahtui, mutta hän masentui nopeasti, tuli itsetuhoiseksi, muuttui hyvin ilkeäksi, laukoi suustaan mitä pahimpia loukkauksia läheisilleen. Terapia, masennuslääkkeet ja sähköhoidotkaan eivät auttaneet vaan hän päätyi pysyvään laitoshoitoon sänkyyn makaamaan, kunnes kuihtui pois. Olisi kiinnostava tietää, oliko se lempeys hänen todellinen minänsä vai patosiko hän vaan kaiken negatiivisen sisälleen tai käänsi kaiken hyväksi jollain ajattelutekniikalla.

Olisiko mahdollista, että hän olisi sairastunut vakavasti (yllättäen)?

Hän sairastui masennukseen, muuta diagnoosia hänellä ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

9

Vierailija kirjoitti:

Mielisairaat ihmiset (kuten täälläkin kirjoittelevat) ovat äärimmäisen itsekeskeisiä ja kuvittelevat, että heidän kokemansa "vääryydet", joita käsittelevät terapiassa, ovat aina tärkeämpiä kuin muiden ihmisten tunteet. Sen oman itsensä sisällä märehtimisen huomaa kyllä jo siitä, millaisiksi masentuneet ihmiset kuvittelevat maailman = ovat siinä ikuisia uhreja. Siitähän se masennuskin juontuu.

Terapiassa käynti nyt ei tietenkään ole mikään tekosyy kohdella muita ihmisiä huonosti, mutta sitä ei tule ikuinen uhri, joita tälläkin palstalla majailee suurissa määrin, ikinä tajuamaan. Katsokaa vaikka, miten joku heistä nyt hyökkää tämänkin viestin kimppuun ivallisesti ja defensiivisesti.

Kyllä psykoterapeuttina ja myös suljetulla osastolla työskennelleenä hyökkäänkin. Mitä muuta masentunut voi itsestään ajatella, kun elämässä ei välttämättä ole koskaan ollut korjaavia kokemuksia? Vauvasta vaariin/mummoon pelkkää kärsimystä eikä oikeasti mitään hyvää. Masennus on syömishäiriöiden ohella yksi vaikeimmin parannettavista mielen häiriöistä, ja siihen liittyy myös persoonallisuushäiriöiden piirteitä, lähinnä epäluuloista ja epävakaata. 

Juuri tämän kommentoijan kaltaisten ihmisten takia masennus on kansantauti. Suomessa lapsia kasvatetaan peittämään tunteensa ja puremaan hammasta. Muuten on nössö. 

Masennus on yksi helpoimmista ongelmista hoitaa. Se on oire ei sairaus. Terapiaa tarvitaan kyllä. Täällä Suomessa vain lääkitään huonoa itsetuntoa ja elintapoja.

Vierailija kirjoitti:

Huom! Usein alussa tilanne menee äärilaidasta toiseen. Kun on ennen pidätellyt kaikkea ikävää, nyt se sitten vyöryy överinä ulos. Pari vuotta ja tilanne voi olla tasaantunut.

Vinkki: pyydä ap anteeksi kaikkea hyväksikäyttöä mitä olet vuosien aikana harrastanut! 

"Anteeksi, että olet hauskaa seuraa ja kanssasi on kiva olla". Näinkö?

Eli mitä v#//@u, mikä hyväksikäyttö?

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa käynti nyt ei tietenkään ole mikään tekosyy kohdella muita ihmisiä huonosti, mutta sitä ei tule ikuinen uhri, joita tälläkin palstalla majailee suurissa määrin, ikinä tajuamaan. Katsokaa vaikka, miten joku heistä nyt hyökkää tämänkin viestin kimppuun ivallisesti ja defensiivisesti.

Kyllä niin hykerryttävä on sinun kommenttisi, että minä olen aivan hangon keksinä täällä :D Luepa tuo ajatuksella läpi. Tuossa taitaa paistaa kuuhun saakka se uhriutuminen ja piiloaggressiivisuus, josta muita syytät..

Minulla tulee tästä mieleen se, kun netissä on joku oikeasti positiivinen uutinen, josta ihmiset tulevat hyvälle tuulelle. Mielipidekentässä ihmiset kehuvat tapahtunutta ja kiittelevät mukavasta jutusta, mutta sitten noin kymmenes kommentti on aina: "Onhan tämä hienoa, mutta kohta tänne tulee joku kukkahattutäti kommentoimaan, että kuka tämänkin maksaa/mahtaisiko veronmaksaja kiinnostua tästä/onko tämä edes laillista tms." Välillä mietin, onko tuo ovela vitsi, että joku esittää ettei tajua itse olevansa se ilonpilaaja, mutta tuskinpa se on noin älykästä toimintaa ja joka tapauksessa pilaa muiden hyvää mieltä.

Minunkin sisko läähättää... 😉- make