Jos saisit 100% varmuudella tietää, että lapsesi on vaihtunut synnytysosastolla niin haluaisitko vaihtaa kasvattaman lapsesi biologiseen lapseesi?

Mielestäni monet vastanneista ajattelevat kovin yksioikoisesti. Itse näen tässä hypotettisessa tilanteessa niin monta puolta, en siis vain omaani, että mielestäni jonkinlainen puoleen väliin tuleminen kaikilta tahoilta olisi parasta lapselle. Lastahan tällaisessa tilanteessa pitää ajatella, ei itseään ja omaa vanhemmuuttaan. Vanhemman tulee osata ajatella lapsen parhaan näkökulmasta.

Ensinnäkin lapsi on kiintynyt kasvattajaansa, joten äkillisen eron sijaan voidaan alkuun ja ehkä loppuun asti yhteishuoltaa. Ei siis revitä kiintymyssuhdetta rajusti rikki ja luodaan uusi kiintymyssuhde hellästi. Toisekseen lapselta ei saa koskaan riistää totuutta. Jollet halua luoda lapsesi elämästä hänen elämänsä suurinta petosta ja valheellista näytelmää, pitää lapsen saada tietää totuus. Näin ollen tämä tekee vähintään yhteishuoltajuuden tai kontaktimahdollisuuden väistämättömäksi. Pimitetyn totuuden paljastuminen myöhemmin rikkoo varmasti lapsessa jotain hyvin syvällä tasolla, vähintään lapsen luottamuksen vanhempiinsa. Jos on valmis valehtelemaan ja huijaamaan itsekkäästi näin isossa asiassa, mihin muuhunkaan lapsi voi enää luottaa?

Kolmannekseen perimä on voimakas tekijä. Joka tapauksessa lapsi alkaisi ehkä jossain vaiheessa ihmetellä itseään tai kokea erilaisuutta suhteessa vanhempiinsa. Biologinen vanhempi saattaa kasvattajana myös temperamentiltaan ja luonteeltaan osua lapsen kanssa paremmin yhteen. Ymmärtää luontevammin. Jos lapsi kuitenkin tietää tai saa tietää biologisen vanhempansa, hän saattaa vanhempana nähdä tässä itsensä ja olla sittenkin katkera vanhempiensa valinnasta. Ehkä biologisen äidin tai isän kanssa kasvaessa olisin ollut toisenlainen, saanut olla enemmän itseni, kokenut vähemmän erillisyyttä. Ehkä asiat olisivat sittenkin paremmin. Ja hän voi olla katkera joka tapauksessa, koska hän ei koskaan saa tietää, millaista elämää se olisi ollut.

Jos lapsi saisi tietää vasta aikuisena, riistäisit häneltä vanhempana myös mahdollisuuden, jota ei koskaan saa takaisin : oppia tuntemaan oma biologinen äiti ja isä, kiintyä myös heihin. Samalla riistäisit biologisilta vanhemmilta heidän lapsensa. Lapsi saattaa olla lopun elämääsi sinulle katkera.

Epätyypillinenkin identiteetti ja vanhemmuus on parempi kuin valhe. Esimerkiksi adoptiolapsi on yhtä rakas, ja miksei voisi olla, mutta senkään suhteen ei tule perustua keneltäkään riistämiseen tai valheeseen.

Eli kannattaisin jonkinlaista yhteiskasvattajuutta ja ainakin kontaktin luomista biologisiin vanhempiin heti.

Aiheesta on tehty dokumentteja ja elokuvakin (Mistaken Identity). Löytyy youtubesta. 

He ovat nyt neljä ja kuusi, lapseni. Esikoinen halasi tänäänkin nukkumaan mennessään ja kertoi, että äiti on maailman rakkain. Kuopus sanoi olevansa äidin pikku kissanpentu. En ikinä antaisi heitä pois, en mistään syystä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni monet vastanneista ajattelevat kovin yksioikoisesti. Itse näen tässä hypotettisessa tilanteessa niin monta puolta, en siis vain omaani, että mielestäni jonkinlainen puoleen väliin tuleminen kaikilta tahoilta olisi parasta lapselle. Lastahan tällaisessa tilanteessa pitää ajatella, ei itseään ja omaa vanhemmuuttaan. Vanhemman tulee osata ajatella lapsen parhaan näkökulmasta.

Ensinnäkin lapsi on kiintynyt kasvattajaansa, joten äkillisen eron sijaan voidaan alkuun ja ehkä loppuun asti yhteishuoltaa. Ei siis revitä kiintymyssuhdetta rajusti rikki ja luodaan uusi kiintymyssuhde hellästi. Toisekseen lapselta ei saa koskaan riistää totuutta. Jollet halua luoda lapsesi elämästä hänen elämänsä suurinta petosta ja valheellista näytelmää, pitää lapsen saada tietää totuus. Näin ollen tämä tekee vähintään yhteishuoltajuuden tai kontaktimahdollisuuden väistämättömäksi. Pimitetyn totuuden paljastuminen myöhemmin rikkoo varmasti lapsessa jotain hyvin syvällä tasolla, vähintään lapsen luottamuksen vanhempiinsa. Jos on valmis valehtelemaan ja huijaamaan itsekkäästi näin isossa asiassa, mihin muuhunkaan lapsi voi enää luottaa?

Kolmannekseen perimä on voimakas tekijä. Joka tapauksessa lapsi alkaisi ehkä jossain vaiheessa ihmetellä itseään tai kokea erilaisuutta suhteessa vanhempiinsa. Biologinen vanhempi saattaa kasvattajana myös temperamentiltaan ja luonteeltaan osua lapsen kanssa paremmin yhteen. Ymmärtää luontevammin. Jos lapsi kuitenkin tietää tai saa tietää biologisen vanhempansa, hän saattaa vanhempana nähdä tässä itsensä ja olla sittenkin katkera vanhempiensa valinnasta. Ehkä biologisen äidin tai isän kanssa kasvaessa olisin ollut toisenlainen, saanut olla enemmän itseni, kokenut vähemmän erillisyyttä. Ehkä asiat olisivat sittenkin paremmin. Ja hän voi olla katkera joka tapauksessa, koska hän ei koskaan saa tietää, millaista elämää se olisi ollut.

Jos lapsi saisi tietää vasta aikuisena, riistäisit häneltä vanhempana myös mahdollisuuden, jota ei koskaan saa takaisin : oppia tuntemaan oma biologinen äiti ja isä, kiintyä myös heihin. Samalla riistäisit biologisilta vanhemmilta heidän lapsensa. Lapsi saattaa olla lopun elämääsi sinulle katkera.

Epätyypillinenkin identiteetti ja vanhemmuus on parempi kuin valhe. Esimerkiksi adoptiolapsi on yhtä rakas, ja miksei voisi olla, mutta senkään suhteen ei tule perustua keneltäkään riistämiseen tai valheeseen.

Eli kannattaisin jonkinlaista yhteiskasvattajuutta ja ainakin kontaktin luomista biologisiin vanhempiin heti.

Juu juu juu, mutta kysymys kuului, että vaihtaisitko vai et. Siihen et vastannut.

En kyllä haluaisi tietää koko asiasta mutta jos saisin tietää, en todellakaan haluaisi alkaa vaihtamaan lapsia takaisin. Varmaan salaisin koko asian jos se olisi mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaihtaisi ja tarvittaessa ottaisin myös sen oman itselleni.

Ei taideta noin vain ottaa toisten lapsia. Toki saat sen biologisen itsellesi mutta heillä on vastaavasti oikeus omaan biologiseen lapseensa. Ei taida riittää perusteluksi että sinun mielestä on parempi että molemmat lapset on teillä.

Siis tuossahan luki "tarvittaessa". Ei "jos minusta niin olisi parempi".

t.Eri

Vierailija kirjoitti:

Mistä tähän nyt yhtäkkiä tuli oletus, että mies on kidnapannut lapsen ja sitten sitä pitäisi jotenkin nyt hyvittää? Eikös se mies sitten antanut myös sille perheelle sen toisen lapsen? Miksi äiti antaisi lapsensa hyvitykseksi miehensa vaihtamasta lapsesta, jos se toinen lapsi kuolee? Miksei sitä vaihtoa sitten tehty, kun lapset olivat elossa? 

Lue mitä tapahtui: Naisen lapsi kuoli ja mies ryösti jonkun köyhän synnyttäjän lapsen sairaalan henkilökunnan avulla.

En haluaisi vaihtaa mutta mielelläni olisin yhteydessä toiseen perheeseen jolloin lasten ei tarvitse luopua perheistään mutta saavat kuitenkin yhteyden myös biologisiin perheisiin. Tämä olisi minusta kaikille paras ratkaisu. Mutta mitäpä sitten jos toinen perhe haluaakin vaihtaa lapset mutta me ei. Onko silloin pakko lain mukaan vaihtaa?

Sinä, jolla ot. Kulmakarvttaa. Hemaisevat vegaanit e hoo joo ei..

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi vaihtaa mutta mielelläni olisin yhteydessä toiseen perheeseen jolloin lasten ei tarvitse luopua perheistään mutta saavat kuitenkin yhteyden myös biologisiin perheisiin. Tämä olisi minusta kaikille paras ratkaisu. Mutta mitäpä sitten jos toinen perhe haluaakin vaihtaa lapset mutta me ei. Onko silloin pakko lain mukaan vaihtaa?

en usko , että on mitään lakia joka suoraan määräisi miten toimia, mutta eiköhän olisi pakko vaihtaa. ainakin mammapalstan lapsille olisi onni päästä uuteen kotiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En vaihtaisi ja tarvittaessa ottaisin myös sen oman itselleni.

Ei taideta noin vain ottaa toisten lapsia. Toki saat sen biologisen itsellesi mutta heillä on vastaavasti oikeus omaan biologiseen lapseensa. Ei taida riittää perusteluksi että sinun mielestä on parempi että molemmat lapset on teillä.

Siis tuossahan luki "tarvittaessa". Ei "jos minusta niin olisi parempi".

t.Eri

Niin mutta tuolla asenteella tilanteeseen suhtautuvat ihmiset löytävät kyllä siellä mielessään aina sen tarpeen. Heille tuo tragedia koskee vain heitä, heiltä on viety biologinen lapsi ja nyt yritetään viedä se lapsi jota ovat rakastaneet. Eivät he ajattele että sama tilanne on siellä toisessa perheessä. Pienestäkin jutusta ajattelevat että lapsille on parempi olla heillä eli ihan vaan että heillä on vaikka enemmän rahaa, erilainen kasvatustyyli yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni monet vastanneista ajattelevat kovin yksioikoisesti. Itse näen tässä hypotettisessa tilanteessa niin monta puolta, en siis vain omaani, että mielestäni jonkinlainen puoleen väliin tuleminen kaikilta tahoilta olisi parasta lapselle. Lastahan tällaisessa tilanteessa pitää ajatella, ei itseään ja omaa vanhemmuuttaan. Vanhemman tulee osata ajatella lapsen parhaan näkökulmasta.

Ensinnäkin lapsi on kiintynyt kasvattajaansa, joten äkillisen eron sijaan voidaan alkuun ja ehkä loppuun asti yhteishuoltaa. Ei siis revitä kiintymyssuhdetta rajusti rikki ja luodaan uusi kiintymyssuhde hellästi. Toisekseen lapselta ei saa koskaan riistää totuutta. Jollet halua luoda lapsesi elämästä hänen elämänsä suurinta petosta ja valheellista näytelmää, pitää lapsen saada tietää totuus. Näin ollen tämä tekee vähintään yhteishuoltajuuden tai kontaktimahdollisuuden väistämättömäksi. Pimitetyn totuuden paljastuminen myöhemmin rikkoo varmasti lapsessa jotain hyvin syvällä tasolla, vähintään lapsen luottamuksen vanhempiinsa. Jos on valmis valehtelemaan ja huijaamaan itsekkäästi näin isossa asiassa, mihin muuhunkaan lapsi voi enää luottaa?

Kolmannekseen perimä on voimakas tekijä. Joka tapauksessa lapsi alkaisi ehkä jossain vaiheessa ihmetellä itseään tai kokea erilaisuutta suhteessa vanhempiinsa. Biologinen vanhempi saattaa kasvattajana myös temperamentiltaan ja luonteeltaan osua lapsen kanssa paremmin yhteen. Ymmärtää luontevammin. Jos lapsi kuitenkin tietää tai saa tietää biologisen vanhempansa, hän saattaa vanhempana nähdä tässä itsensä ja olla sittenkin katkera vanhempiensa valinnasta. Ehkä biologisen äidin tai isän kanssa kasvaessa olisin ollut toisenlainen, saanut olla enemmän itseni, kokenut vähemmän erillisyyttä. Ehkä asiat olisivat sittenkin paremmin. Ja hän voi olla katkera joka tapauksessa, koska hän ei koskaan saa tietää, millaista elämää se olisi ollut.

Jos lapsi saisi tietää vasta aikuisena, riistäisit häneltä vanhempana myös mahdollisuuden, jota ei koskaan saa takaisin : oppia tuntemaan oma biologinen äiti ja isä, kiintyä myös heihin. Samalla riistäisit biologisilta vanhemmilta heidän lapsensa. Lapsi saattaa olla lopun elämääsi sinulle katkera.

Epätyypillinenkin identiteetti ja vanhemmuus on parempi kuin valhe. Esimerkiksi adoptiolapsi on yhtä rakas, ja miksei voisi olla, mutta senkään suhteen ei tule perustua keneltäkään riistämiseen tai valheeseen.

Eli kannattaisin jonkinlaista yhteiskasvattajuutta ja ainakin kontaktin luomista biologisiin vanhempiin heti.

Juu juu juu, mutta kysymys kuului, että vaihtaisitko vai et. Siihen et vastannut.

Kyllä vastasin. Haluaisin yhteishuoltajuuden tai vähintään tapaamisoikeuden Molempiin Lapsiin Molemmille Vanhemmille. Kyse on yhdessä kasvattamisesta, ei mistään vaihtamisesta, vaikka lapsen biologiseksi vanhemmaksi nimettäisiinkin toinen.

Jos lapsi olisi aivan parikuukautinen tai alle, varmasti olisi helpointa kaikille vaihtaa siinä vaiheessa heti. Jos lapsi on vanhempi, kiintymyssuhteen kannalta ei mitään ns. Vaihtoa, vaan totuus kerrotaan lapsille, pyritään luomaan kontakti- ja kiintymyssuhde biologiseen vanhempaan samalla vahvistaen lapsen jo syntynyttä kiintymyssuhdetta: "eli olet edelleen yhtä rakas, yhtä lailla lapseni, ja nyt saat uuden ihmisen elämääsi, josta hänestäkin tulee sinulle yhtä rakas ja yhdessä olemme teitä (kumpaakin vaihdokasta) vartenc. Selkisikö? :)

En ikinä vaihtaisi yhtäkään lastani mihinkään.

Biologiasta viis.

Vierailija kirjoitti:

Kauhea tilanne. En tiedä olenko (omasta mielestäni) huono ihminen kun sanon että kyllä, vaihtaisin. Veri on vettä sakeampaa! 

Joku kirjoitti tuossa yllä ohjelmista joissa etsitään kadonneita vanhempia tai sukulaisia. Miettikääpä kun biologiselle lapselle selviää että oma äiti tai isä teki päätöksen pitää jonkun toisen jälkeläisen ennemmin kuin omansa. Siinä voi joku terapiatunti mennä että sellaisesta yli pääsee.

Niin no mutta olisihan tällä kuitenkin se tilanne, että ei-biologiset vanhemmat pitävät mieluummin hänet kuin vaihtaisivat pois. Eli jollekin on tärkein ja rakkain, vaikka takuulla joutuisikin käymään läpi erinäisiä kysymyksiä, etenkin jos ei minkäänlaista suhdetta biologisten vanhempien kanssa synny.

Tässä vaiheessa olisi helppoa, kun ovat jo aikuisia. Kyllä mä varmasti ottaisin biologisen lapsen "sukuun", jos hän itse sitä haluaisi.

Mutta ei, mun lapset olivat niin tunnistettavia, että ei olisi vaihtunut. Olisin huomannut heti. Kylläpä nuo muutenkin ulkonäöstä huomaa, että omia ovat.

En todellakaan pystyisi. Ja sanon tämän vaikean erityislapsen äitinä.

Luonnollisesti haluaisin kyllä tietää, että omalla biologisella lapsellani on kaikki hyvin ja kenties luoda suhdetta ja antaa omani luoda suhdetta biologisiin vanhempiinsa.

Eivät ne lapset mitään ruukkukasveja ole. Ja kyllä mielestäni normaali ihminen ihan 2-vuotiaaseenkin on kiintynyt niin, ettei voi antaa pois ellei ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi vaihtaa mutta mielelläni olisin yhteydessä toiseen perheeseen jolloin lasten ei tarvitse luopua perheistään mutta saavat kuitenkin yhteyden myös biologisiin perheisiin. Tämä olisi minusta kaikille paras ratkaisu. Mutta mitäpä sitten jos toinen perhe haluaakin vaihtaa lapset mutta me ei. Onko silloin pakko lain mukaan vaihtaa?

Kyllähän lastensuojelulaissakin sovelletaan paljon lapsen tarvetta kiintyä ja olla niiden ihmisten kanssa, joihin on kiintynyt. Lapsen tarpeista nähden tilanne on täysin selvä, tietysti häntä ei voi repiä täysin vieraaseen perheeseen tuosta vaan. Mutta jonkinlainen tapaamisoikeus palvelisi kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni monet vastanneista ajattelevat kovin yksioikoisesti. Itse näen tässä hypotettisessa tilanteessa niin monta puolta, en siis vain omaani, että mielestäni jonkinlainen puoleen väliin tuleminen kaikilta tahoilta olisi parasta lapselle. Lastahan tällaisessa tilanteessa pitää ajatella, ei itseään ja omaa vanhemmuuttaan. Vanhemman tulee osata ajatella lapsen parhaan näkökulmasta.

Ensinnäkin lapsi on kiintynyt kasvattajaansa, joten äkillisen eron sijaan voidaan alkuun ja ehkä loppuun asti yhteishuoltaa. Ei siis revitä kiintymyssuhdetta rajusti rikki ja luodaan uusi kiintymyssuhde hellästi. Toisekseen lapselta ei saa koskaan riistää totuutta. Jollet halua luoda lapsesi elämästä hänen elämänsä suurinta petosta ja valheellista näytelmää, pitää lapsen saada tietää totuus. Näin ollen tämä tekee vähintään yhteishuoltajuuden tai kontaktimahdollisuuden väistämättömäksi. Pimitetyn totuuden paljastuminen myöhemmin rikkoo varmasti lapsessa jotain hyvin syvällä tasolla, vähintään lapsen luottamuksen vanhempiinsa. Jos on valmis valehtelemaan ja huijaamaan itsekkäästi näin isossa asiassa, mihin muuhunkaan lapsi voi enää luottaa?

Kolmannekseen perimä on voimakas tekijä. Joka tapauksessa lapsi alkaisi ehkä jossain vaiheessa ihmetellä itseään tai kokea erilaisuutta suhteessa vanhempiinsa. Biologinen vanhempi saattaa kasvattajana myös temperamentiltaan ja luonteeltaan osua lapsen kanssa paremmin yhteen. Ymmärtää luontevammin. Jos lapsi kuitenkin tietää tai saa tietää biologisen vanhempansa, hän saattaa vanhempana nähdä tässä itsensä ja olla sittenkin katkera vanhempiensa valinnasta. Ehkä biologisen äidin tai isän kanssa kasvaessa olisin ollut toisenlainen, saanut olla enemmän itseni, kokenut vähemmän erillisyyttä. Ehkä asiat olisivat sittenkin paremmin. Ja hän voi olla katkera joka tapauksessa, koska hän ei koskaan saa tietää, millaista elämää se olisi ollut.

Jos lapsi saisi tietää vasta aikuisena, riistäisit häneltä vanhempana myös mahdollisuuden, jota ei koskaan saa takaisin : oppia tuntemaan oma biologinen äiti ja isä, kiintyä myös heihin. Samalla riistäisit biologisilta vanhemmilta heidän lapsensa. Lapsi saattaa olla lopun elämääsi sinulle katkera.

Epätyypillinenkin identiteetti ja vanhemmuus on parempi kuin valhe. Esimerkiksi adoptiolapsi on yhtä rakas, ja miksei voisi olla, mutta senkään suhteen ei tule perustua keneltäkään riistämiseen tai valheeseen.

Eli kannattaisin jonkinlaista yhteiskasvattajuutta ja ainakin kontaktin luomista biologisiin vanhempiin heti.

Siis miksi ihmeessä tässä nyt ajatellaan, että ne, jotka eivät missään nimessä haluaisi vaihtaa lapsiaan, haluaisivat salata asian ja kieltää tapaamisen ja tutustumisen.

Ja tuosta kyllä uskallan olla eri mieltä, että sen biologisen vanhemman kanssa olisi joku mystinen syvempi yhteys kuin sen kasvattivanhemman kanssa. Kyllä nämä asia määräytyvät niin paljon enemmän sen kiintymyssuhteen kuin geenien perusteella, että tuo on mielestäni ihan naurettava väite. Tottakai voi löytyä mielenkiintoisia yhteyksiä, mutta tuo on kyllä liian paksua, että vuosikausien kasvatussuhde ja yhteiselo noin vain menettäisi merkityksensä, kun huomataan, että "ai sullakin ääni nousee korkeammaksi, kun kiihdyt". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tähän nyt yhtäkkiä tuli oletus, että mies on kidnapannut lapsen ja sitten sitä pitäisi jotenkin nyt hyvittää? Eikös se mies sitten antanut myös sille perheelle sen toisen lapsen? Miksi äiti antaisi lapsensa hyvitykseksi miehensa vaihtamasta lapsesta, jos se toinen lapsi kuolee? Miksei sitä vaihtoa sitten tehty, kun lapset olivat elossa? 

Lue mitä tapahtui: Naisen lapsi kuoli ja mies ryösti jonkun köyhän synnyttäjän lapsen sairaalan henkilökunnan avulla.

En näe aloituksessa tuollaista kohtaa. Minä vastasin aloituksen kysymykseen ja sitten minulta kysyttiin, miksen palauta lasta, jonka mieheni ryösti. Tällaista tilannetta varten tarvitaan ihan uusi ketju, jossa tilanne selvitetään paljon tarkemmin (miksi mies vaihtoi, tiesikö vaimo, ovatko vielä yhdessä, miksi toinen lapsi kuoli jne) eikä vain heitetä yhtäkkiä tällaisia irrallisia lisätwistejä kumoamaan toisen selkeä vastaus. 

Vierailija kirjoitti:

En haluaisi vaihtaa mutta mielelläni olisin yhteydessä toiseen perheeseen jolloin lasten ei tarvitse luopua perheistään mutta saavat kuitenkin yhteyden myös biologisiin perheisiin. Tämä olisi minusta kaikille paras ratkaisu. Mutta mitäpä sitten jos toinen perhe haluaakin vaihtaa lapset mutta me ei. Onko silloin pakko lain mukaan vaihtaa?

Juridisesti kasvattivanhemmat ovat lapsen huoltajia. Isyyden voi nykylainsäädännössä kumota vain 2-vuotiaaksi asti, äidin kohdalla ei näitä pykäliä ole sattuneesta syystä. Jos kumpikaan vanhemmista ei vaadi testejä, en tiedä, voidaanko niihin pakottaa. Vaikea kuvitella, että oikeus palauttaisi lapsia biologisille vanhemmilleen, koska jo syntyneen kiintymyssuhteen säilyttäminen katsotaan lapsen eduksi.