Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
Vierailija kirjoitti:
Tämä sopii varmaan tähän jatkoksi.
Asun ulkomailla, toisessa Euroopan maassa. Mieheni on niin ikään kotoisin toisesta maasta kuin missä nyt asumme. Olemme molemmat muuttaneet tänne opiskelun ja töiden kautta.
Miehen kuusikymppinen äiti asuu miehen kotimaassa. Hän on alkanut puhua, että sitten kun hänellä ei ole enää iäkästä äitiään huolehdittavana, hän haluaisi muuttaa tähän kaupunkiin jossa nyt asumme. Miehen isoäiti on n. 85-vuotias.
Anoppi on todella mukava ihminen, mutta hänellä on mielenterveysongelmia. En tiedä tarkkaan diagnoosia, mutta käsittääkseni hänellä on ainakin bipolaaristyyppistä oireilua. Välillä hän on aivan aallonpohjassa, ja laiminlyö itseään ja soittelee marttyyripuheluita.
Äiti on miehelleni todella tärkeä, ja yhteydenpito on välillä miehestäni liiankin intensiivistä, sillä mies puhuu maratonpuheluita lähes joka päivä. Samalla äidin mielenterveysongelmat selvästi kuormittavat miestäni, ja äitinsä nojaa liikaa häneen. Ts. sen sijaan että ottaisi vastuun oman elämänsä sisällöstä, hän oksentaa kaiken poikansa päälle.
Anopin muutto tänne huolestuttaa minua, sillä hänellä ei ole poikansa lisäksi mitään siteitä tähän kaupunkiin tai maahan. Ei omia ystäviä, sukulaisia, työkuvioita jne. Hän siis olisi suurella todennäköisyydellä koko ajan meillä. Näen jo sieluni silmin kuinka hän istuisi kaikki illat sohvallamme, eikä meillä voisi olla mitään sosiaalista kanssakäymistä ilman että hän on mukana. Ja jos hän voi huonosti, mieheni joutuu jättämään kaiken ja rientämään avuksi, oli tilanne mikä tahansa.
Joo, uuri niin tuossa käy, tai asteen verran huonompi vaihtoehto on se, että anoppi muuttaa teille, ei edes omaan asuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sopii varmaan tähän jatkoksi.
Asun ulkomailla, toisessa Euroopan maassa. Mieheni on niin ikään kotoisin toisesta maasta kuin missä nyt asumme. Olemme molemmat muuttaneet tänne opiskelun ja töiden kautta.
Miehen kuusikymppinen äiti asuu miehen kotimaassa. Hän on alkanut puhua, että sitten kun hänellä ei ole enää iäkästä äitiään huolehdittavana, hän haluaisi muuttaa tähän kaupunkiin jossa nyt asumme. Miehen isoäiti on n. 85-vuotias.
Anoppi on todella mukava ihminen, mutta hänellä on mielenterveysongelmia. En tiedä tarkkaan diagnoosia, mutta käsittääkseni hänellä on ainakin bipolaaristyyppistä oireilua. Välillä hän on aivan aallonpohjassa, ja laiminlyö itseään ja soittelee marttyyripuheluita.
Äiti on miehelleni todella tärkeä, ja yhteydenpito on välillä miehestäni liiankin intensiivistä, sillä mies puhuu maratonpuheluita lähes joka päivä. Samalla äidin mielenterveysongelmat selvästi kuormittavat miestäni, ja äitinsä nojaa liikaa häneen. Ts. sen sijaan että ottaisi vastuun oman elämänsä sisällöstä, hän oksentaa kaiken poikansa päälle.
Anopin muutto tänne huolestuttaa minua, sillä hänellä ei ole poikansa lisäksi mitään siteitä tähän kaupunkiin tai maahan. Ei omia ystäviä, sukulaisia, työkuvioita jne. Hän siis olisi suurella todennäköisyydellä koko ajan meillä. Näen jo sieluni silmin kuinka hän istuisi kaikki illat sohvallamme, eikä meillä voisi olla mitään sosiaalista kanssakäymistä ilman että hän on mukana. Ja jos hän voi huonosti, mieheni joutuu jättämään kaiken ja rientämään avuksi, oli tilanne mikä tahansa.
Joo, uuri niin tuossa käy, tai asteen verran huonompi vaihtoehto on se, että anoppi muuttaa teille, ei edes omaan asuntoon.
Ajatus on todella huolestuttava. Meillä ei ole toistaiseksi lapsia, mutta muutaman vuoden päästä voi hyvinkin olla. Mitä siitä tulee, jos mies joutuu lapsistaan huolehtimisen lisäksi huolehtimaan myös äidistään joka kieltäytyy ottamasta vastuuta omasta tilanteestaan? Jo pienestä lapsesta huolehtiminen on raskasta, mutta jos siinä sivussa joutuu vielä elämään siten, että anoppi pyörii nurkissa koko ajan.
En tiedä onko minulla mitään sananvaltaa tähän, vaikka mielestäni pitäisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sopii varmaan tähän jatkoksi.
Asun ulkomailla, toisessa Euroopan maassa. Mieheni on niin ikään kotoisin toisesta maasta kuin missä nyt asumme. Olemme molemmat muuttaneet tänne opiskelun ja töiden kautta.
Miehen kuusikymppinen äiti asuu miehen kotimaassa. Hän on alkanut puhua, että sitten kun hänellä ei ole enää iäkästä äitiään huolehdittavana, hän haluaisi muuttaa tähän kaupunkiin jossa nyt asumme. Miehen isoäiti on n. 85-vuotias.
Anoppi on todella mukava ihminen, mutta hänellä on mielenterveysongelmia. En tiedä tarkkaan diagnoosia, mutta käsittääkseni hänellä on ainakin bipolaaristyyppistä oireilua. Välillä hän on aivan aallonpohjassa, ja laiminlyö itseään ja soittelee marttyyripuheluita.
Äiti on miehelleni todella tärkeä, ja yhteydenpito on välillä miehestäni liiankin intensiivistä, sillä mies puhuu maratonpuheluita lähes joka päivä. Samalla äidin mielenterveysongelmat selvästi kuormittavat miestäni, ja äitinsä nojaa liikaa häneen. Ts. sen sijaan että ottaisi vastuun oman elämänsä sisällöstä, hän oksentaa kaiken poikansa päälle.
Anopin muutto tänne huolestuttaa minua, sillä hänellä ei ole poikansa lisäksi mitään siteitä tähän kaupunkiin tai maahan. Ei omia ystäviä, sukulaisia, työkuvioita jne. Hän siis olisi suurella todennäköisyydellä koko ajan meillä. Näen jo sieluni silmin kuinka hän istuisi kaikki illat sohvallamme, eikä meillä voisi olla mitään sosiaalista kanssakäymistä ilman että hän on mukana. Ja jos hän voi huonosti, mieheni joutuu jättämään kaiken ja rientämään avuksi, oli tilanne mikä tahansa.
Joo, uuri niin tuossa käy, tai asteen verran huonompi vaihtoehto on se, että anoppi muuttaa teille, ei edes omaan asuntoon.
Ajatus on todella huolestuttava. Meillä ei ole toistaiseksi lapsia, mutta muutaman vuoden päästä voi hyvinkin olla. Mitä siitä tulee, jos mies joutuu lapsistaan huolehtimisen lisäksi huolehtimaan myös äidistään joka kieltäytyy ottamasta vastuuta omasta tilanteestaan? Jo pienestä lapsesta huolehtiminen on raskasta, mutta jos siinä sivussa joutuu vielä elämään siten, että anoppi pyörii nurkissa koko ajan.
En tiedä onko minulla mitään sananvaltaa tähän, vaikka mielestäni pitäisi olla.
Varmaan kannattaa puhua ennen raskaaksi tuloa perheen yhteisistä säännöistä. Minulle ei tullut mieleenkään keskustella aiheesta vanhempiesi käyttäytyminen kun meillä on vauva. Siitä olenkin sitten kärsinyt, kun pappa ryntäilee joka päivä kylään ja mummo yrittää viedä vauvan omaan kotiinsa, jotta saan olla rauhassa. Ei tullut kyllä mieleenkään, että ihmiset voi muuttua noin tunkeileviksi kun olen synnyttänyt.
Mutta siis puhukaa etukäteen ja tehkää vaikka Muistio, niin toinen ei voi kiistää sanomisiaan myöhemmin.
Mikähän siinä on että anoppi kehtaa järjestellä kaapit ja nuuskia paperit. Tekeekö nämä hirmut samaa ollessaan esim ystäviensä luona? Alkavatko siivota samantien kun menevät kylään? Kuvottavaa ja sairasta touhua kun jopa roskis on pakko ratsata jos löytyisi jotain mielenkiintoista. Anopit, hillitkää itsenne tai teille voi käydä niin ettei lapsenne tai lapsenlapsenne pidä yhteyttä tai eivät USKALLA pyytää kylään. Kun kuolette on miniänne mutta myös lapsenne ja lapsenlapsenne vain helpottuneita. Karmeat tarinat käytöksestänne jää elämään muutamiksi vuosiksi ja sen jälkeen teitä ei muistella. Sukututkimukseen joku kuitenkin laittaa elämänkertatietoihin että harrastuksena oli ihmisten kiusaaminen ja haudalla ei käy kukaan.
Tänään on lapseni syntymäpäivä, tätä ketjua lukiessani tuli mieleen anopin ja apen vierailu synnytysosastolla, siis lapsenlapsen tapaaminen ekaa kertaa.
Anoppi kailotti ovelta ” täälläkö se nyt sitte on”. Noh, olis voinu edes onnitella ja nätisti vauvaa katsoa.
Appi oli tuppisuu, ilmeisesti pakotettu mukaan. Ei katsonut lasta eikä minua nyt tietenkään. Istahti tuolille ja väänteli naamaansa( jokin outo maneeri kiusallisiin tilanteisiin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Appi on ihana ja rento ihminen, mutta anoppi jotain ihan muuta. On sellainen vanhanaikainen ja uskovainen ja snobi... Miehen ei kuuluisi tehdä kotihommia tai hoitaa lapsia - ne on naisten hommia. "Mies ei odota ruokaa, ruoka odottaa miestä". On päivitellyt ja voivotellut sitä (rukoillut asian puolesta!?) kuinka me nykyajan naiset laitamme miehet imuroimaan tai vaihtamaan petivaatteita. No, pakkohan myös miehenkin on osallistua kotitöihin, kun molemmat käymme töissä ja minä vielä 3-vuorotöissä, joten EI TODELLAKAAN olisi aikaa hoitaa kaikkea yksin ja niin kuin anoppi haluaa :D
Hänen on kai helppo sanoa, kun on koko ikänsä ollut vaan joku kotirouva, kun miehensä on sen verran hyvin tienannut, että ei ole tarvinnut mennä töihin. Niin ja poikansa (mieheni) raha-asioista motkottaa jatkuvasti ja kuinka tarvisi vähän jotain parempaa työtä löytyä tuolla koulutuksella (sähköinsinööri, joka tienaa kyllä oikeasti hyvin - paremmin kuin minä sairaanhoitaja).
Voi hyvää päivää sanon vaan! Onneksi ei kovin usein jaksa tuollaista ylikonservatiivista p*skaa. Itse en ole kotona tottunut sellaiseen hienosteluun ja siihen, että pääasia kunhan kulissit on kunnossa ja täydelliset, totuudesta viis...
Ymmärrän kyllä toki pointtisi tässä kommentissa. Anoppisi vaikuttaa aika kamalalta.
Silti ei kannata yleistää ja käyttää termejä kuin “vaan joku kotirouva”
Meillä on vanhanaikainen järjestely käytössä kotona. Vaikka käynkin töissä n. 40-50 h viikossa, teen kaikki ruoat sekä kaikki kotityöt. Mies hoitaa raha-asiat. Kyllä kotityöt pystyy tekemään yksi ihminen jos vaan haluaa tehdä. Tykkään pitää kodin puhtaana ja miehen ruokittuna, siitä tulee mulle itselle hyvä mieli. En kyllä itse lähtis ketään naista syyllistämään kuin anoppisi.
Ja tulevaisuudessa haluan olla vain “kotirouva”.
En vaan kehtaa kellekään kertoa että haluaisin olla kotona ja hoitaa kotia ja mahdollista tulevaa lasta, koska nykyään siitä leimautuu jotenkin laiskaksi ja pöljäksi, kuten kommenttisi viestii.
Vaikuttaa että anopillasi on tällaiset mielipiteet koska ei itse osaa mitään muuta kuin kotihommia ja tuntee itsensä typeräksi, jonka vuoksi syyllistää sinua.
N 26
Vierailija kirjoitti:
Tänään on lapseni syntymäpäivä, tätä ketjua lukiessani tuli mieleen anopin ja apen vierailu synnytysosastolla, siis lapsenlapsen tapaaminen ekaa kertaa.
Anoppi kailotti ovelta ” täälläkö se nyt sitte on”. Noh, olis voinu edes onnitella ja nätisti vauvaa katsoa.
Appi oli tuppisuu, ilmeisesti pakotettu mukaan. Ei katsonut lasta eikä minua nyt tietenkään. Istahti tuolille ja väänteli naamaansa( jokin outo maneeri kiusallisiin tilanteisiin).
Saimme valita kahdesta sairaalasta kumpaan menemme synnyttämään. Onneksi mieheni oli samaa mieltä kanssani ja menimme sinne mihin ei vieraita päästetty :D Toiseen sairaalaan olisi kuka vaan saanut kävellä sisälle lähes tulkoon milloin vain.
Teimme päätöksen sairaalasta sen jälkeen kun miehen sukulaiset kilvan pohtivat milloin vauva syntyy ja ehtiikö kaikki sitten varmasti HETI paikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ihan kiva anoppi. Pari juttua naurattaa menneiltä vuosilta.
Me saatiin esikoinen ja anoppihan tykkäsi. Alkuun vähän ihmetytti, kun anoppi vauvalle puhuessaan käytti minä-muotoa. Piti purra huulta, kun anoppi ensimmäistä kertaa vauvan nähdessään leperteli tälle "voi kun minä olen niin kaunis". Kun menin makuuhuoneeseen imettämään lasta, anoppi tuli perässä, suunnilleen löi nenänsä minun paljaaseen rintaan lapsen posken viereen ja sanoi "näin minä syön tisumaitoa" ja teki suullaan imemisääniä. Olin kieltämättä hämmentynyt.
Meille oli kanssa tunkua "asumaan" jo kun olin vasta raskauden alussa. Senpä takia valehdeltiin laskettu aika kuukautta myöhemmäksi ja kun vauva syntyi niin kerrottiin sukulaisille vasta kun mieli teki ja oltiin toivuttu ja rauhoituttu kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se hienoa, kun sukulaiset ilmoittavat tulevansa asumaan, ei näköjään juuri kiinnosta tuoreiden vanhempien mielipide pitkäaikaisista vieraista vauva-arkea opetellessa.
Vierailija kirjoitti:
Meille oli kanssa tunkua "asumaan" jo kun olin vasta raskauden alussa. Senpä takia valehdeltiin laskettu aika kuukautta myöhemmäksi ja kun vauva syntyi niin kerrottiin sukulaisille vasta kun mieli teki ja oltiin toivuttu ja rauhoituttu kotiin.
Jos meille tulee kolmas lapsi, niin teen just näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sopii varmaan tähän jatkoksi.
Asun ulkomailla, toisessa Euroopan maassa. Mieheni on niin ikään kotoisin toisesta maasta kuin missä nyt asumme. Olemme molemmat muuttaneet tänne opiskelun ja töiden kautta.
Miehen kuusikymppinen äiti asuu miehen kotimaassa. Hän on alkanut puhua, että sitten kun hänellä ei ole enää iäkästä äitiään huolehdittavana, hän haluaisi muuttaa tähän kaupunkiin jossa nyt asumme. Miehen isoäiti on n. 85-vuotias.
Anoppi on todella mukava ihminen, mutta hänellä on mielenterveysongelmia. En tiedä tarkkaan diagnoosia, mutta käsittääkseni hänellä on ainakin bipolaaristyyppistä oireilua. Välillä hän on aivan aallonpohjassa, ja laiminlyö itseään ja soittelee marttyyripuheluita.
Äiti on miehelleni todella tärkeä, ja yhteydenpito on välillä miehestäni liiankin intensiivistä, sillä mies puhuu maratonpuheluita lähes joka päivä. Samalla äidin mielenterveysongelmat selvästi kuormittavat miestäni, ja äitinsä nojaa liikaa häneen. Ts. sen sijaan että ottaisi vastuun oman elämänsä sisällöstä, hän oksentaa kaiken poikansa päälle.
Anopin muutto tänne huolestuttaa minua, sillä hänellä ei ole poikansa lisäksi mitään siteitä tähän kaupunkiin tai maahan. Ei omia ystäviä, sukulaisia, työkuvioita jne. Hän siis olisi suurella todennäköisyydellä koko ajan meillä. Näen jo sieluni silmin kuinka hän istuisi kaikki illat sohvallamme, eikä meillä voisi olla mitään sosiaalista kanssakäymistä ilman että hän on mukana. Ja jos hän voi huonosti, mieheni joutuu jättämään kaiken ja rientämään avuksi, oli tilanne mikä tahansa.
Joo, uuri niin tuossa käy, tai asteen verran huonompi vaihtoehto on se, että anoppi muuttaa teille, ei edes omaan asuntoon.
Ajatus on todella huolestuttava. Meillä ei ole toistaiseksi lapsia, mutta muutaman vuoden päästä voi hyvinkin olla. Mitä siitä tulee, jos mies joutuu lapsistaan huolehtimisen lisäksi huolehtimaan myös äidistään joka kieltäytyy ottamasta vastuuta omasta tilanteestaan? Jo pienestä lapsesta huolehtiminen on raskasta, mutta jos siinä sivussa joutuu vielä elämään siten, että anoppi pyörii nurkissa koko ajan.
En tiedä onko minulla mitään sananvaltaa tähän, vaikka mielestäni pitäisi olla.Varmaan kannattaa puhua ennen raskaaksi tuloa perheen yhteisistä säännöistä. Minulle ei tullut mieleenkään keskustella aiheesta vanhempiesi käyttäytyminen kun meillä on vauva. Siitä olenkin sitten kärsinyt, kun pappa ryntäilee joka päivä kylään ja mummo yrittää viedä vauvan omaan kotiinsa, jotta saan olla rauhassa. Ei tullut kyllä mieleenkään, että ihmiset voi muuttua noin tunkeileviksi kun olen synnyttänyt.
Mutta siis puhukaa etukäteen ja tehkää vaikka Muistio, niin toinen ei voi kiistää sanomisiaan myöhemmin.
Mulle tuli se ennen niin etäisen anopin sekoaminen yllätyksenä. Ennen vauvaa anoppi kävi muutaman kerran vuodessa, vauvan syntymän jälkeen pahimmillaan useita kertoja päivässä. Ei tullut etukäteen mieleen, että tuollainen käytös on mahdollista, joten varautuminen tuohon jäi tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä sopii varmaan tähän jatkoksi.
Asun ulkomailla, toisessa Euroopan maassa. Mieheni on niin ikään kotoisin toisesta maasta kuin missä nyt asumme. Olemme molemmat muuttaneet tänne opiskelun ja töiden kautta.
Miehen kuusikymppinen äiti asuu miehen kotimaassa. Hän on alkanut puhua, että sitten kun hänellä ei ole enää iäkästä äitiään huolehdittavana, hän haluaisi muuttaa tähän kaupunkiin jossa nyt asumme. Miehen isoäiti on n. 85-vuotias.
Anoppi on todella mukava ihminen, mutta hänellä on mielenterveysongelmia. En tiedä tarkkaan diagnoosia, mutta käsittääkseni hänellä on ainakin bipolaaristyyppistä oireilua. Välillä hän on aivan aallonpohjassa, ja laiminlyö itseään ja soittelee marttyyripuheluita.
Äiti on miehelleni todella tärkeä, ja yhteydenpito on välillä miehestäni liiankin intensiivistä, sillä mies puhuu maratonpuheluita lähes joka päivä. Samalla äidin mielenterveysongelmat selvästi kuormittavat miestäni, ja äitinsä nojaa liikaa häneen. Ts. sen sijaan että ottaisi vastuun oman elämänsä sisällöstä, hän oksentaa kaiken poikansa päälle.
Anopin muutto tänne huolestuttaa minua, sillä hänellä ei ole poikansa lisäksi mitään siteitä tähän kaupunkiin tai maahan. Ei omia ystäviä, sukulaisia, työkuvioita jne. Hän siis olisi suurella todennäköisyydellä koko ajan meillä. Näen jo sieluni silmin kuinka hän istuisi kaikki illat sohvallamme, eikä meillä voisi olla mitään sosiaalista kanssakäymistä ilman että hän on mukana. Ja jos hän voi huonosti, mieheni joutuu jättämään kaiken ja rientämään avuksi, oli tilanne mikä tahansa.
Joo, uuri niin tuossa käy, tai asteen verran huonompi vaihtoehto on se, että anoppi muuttaa teille, ei edes omaan asuntoon.
Ajatus on todella huolestuttava. Meillä ei ole toistaiseksi lapsia, mutta muutaman vuoden päästä voi hyvinkin olla. Mitä siitä tulee, jos mies joutuu lapsistaan huolehtimisen lisäksi huolehtimaan myös äidistään joka kieltäytyy ottamasta vastuuta omasta tilanteestaan? Jo pienestä lapsesta huolehtiminen on raskasta, mutta jos siinä sivussa joutuu vielä elämään siten, että anoppi pyörii nurkissa koko ajan.
En tiedä onko minulla mitään sananvaltaa tähän, vaikka mielestäni pitäisi olla.Varmaan kannattaa puhua ennen raskaaksi tuloa perheen yhteisistä säännöistä. Minulle ei tullut mieleenkään keskustella aiheesta vanhempiesi käyttäytyminen kun meillä on vauva. Siitä olenkin sitten kärsinyt, kun pappa ryntäilee joka päivä kylään ja mummo yrittää viedä vauvan omaan kotiinsa, jotta saan olla rauhassa. Ei tullut kyllä mieleenkään, että ihmiset voi muuttua noin tunkeileviksi kun olen synnyttänyt.
Mutta siis puhukaa etukäteen ja tehkää vaikka Muistio, niin toinen ei voi kiistää sanomisiaan myöhemmin.Mulle tuli se ennen niin etäisen anopin sekoaminen yllätyksenä. Ennen vauvaa anoppi kävi muutaman kerran vuodessa, vauvan syntymän jälkeen pahimmillaan useita kertoja päivässä. Ei tullut etukäteen mieleen, että tuollainen käytös on mahdollista, joten varautuminen tuohon jäi tekemättä.
Samoin kävi minulle.
-se jonka anoppi tunki siivoamaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään on lapseni syntymäpäivä, tätä ketjua lukiessani tuli mieleen anopin ja apen vierailu synnytysosastolla, siis lapsenlapsen tapaaminen ekaa kertaa.
Anoppi kailotti ovelta ” täälläkö se nyt sitte on”. Noh, olis voinu edes onnitella ja nätisti vauvaa katsoa.
Appi oli tuppisuu, ilmeisesti pakotettu mukaan. Ei katsonut lasta eikä minua nyt tietenkään. Istahti tuolille ja väänteli naamaansa( jokin outo maneeri kiusallisiin tilanteisiin).Saimme valita kahdesta sairaalasta kumpaan menemme synnyttämään. Onneksi mieheni oli samaa mieltä kanssani ja menimme sinne mihin ei vieraita päästetty :D Toiseen sairaalaan olisi kuka vaan saanut kävellä sisälle lähes tulkoon milloin vain.
Teimme päätöksen sairaalasta sen jälkeen kun miehen sukulaiset kilvan pohtivat milloin vauva syntyy ja ehtiikö kaikki sitten varmasti HETI paikalle.Tästä tulee mieleen mieheni suku. Miehen veli vaimoineen odottaa ensimmäistä lastaan. Miehen äiti ilmoitti, että hän tulee sitten heti lapsen synnyttyä paikalle, ja aikoo kuulemma viipyä vähintään pari viikkoa. Äiti asuu sen verran kaukana, että hänet pitäisi majoittaa, eli hän ei pysty vain päiväseltään käymään. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että miehen äiti hengailee meillä ja miehen veljen perheessä monta viikkoa putkeen.
Eikä siinä vielä kaikki. Miehen eno on tulossa perheineen tännepäin siinä vaiheessa kun lapsi on todennäköisesti 1-2 viikon ikäinen, ja haluaa ehdottomasti nähdä lapsen. Miehen veli oli sanonut, että hän ei ole varma voiko ottaa heitä vastaan vielä siinä vaiheessa, kun ei tiedä kuinka asiat lähtevät sujumaan ja miten nopeasti vaimonsa toipuu jne. Vaimo oli myös esittänyt toiveen, ettei ensimmäisinä viikkoina tulisi vieraita, varsinkin nyt kun on korona, eikä hän ole saanut rokotetta raskaudestaan johtuen. Eno oli vetänyt tästä herneet nenään.
Voi luoja…
Mijsi anoppia ei kielletty tulemasta? Ihan yhtä lailla voi levittää koronaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille oli kanssa tunkua "asumaan" jo kun olin vasta raskauden alussa. Senpä takia valehdeltiin laskettu aika kuukautta myöhemmäksi ja kun vauva syntyi niin kerrottiin sukulaisille vasta kun mieli teki ja oltiin toivuttu ja rauhoituttu kotiin.
Jos meille tulee kolmas lapsi, niin teen just näin!
En tiedä kannattaako, koska tuosta seuraa epäilyt keskosesta ja vaikka mitä ennakkoluuloja ja uskomuksia sen takia.
Koronatilanteen vuoksi päätettiin mennä maistraatissa naimisiin ja jälkikäteen vasta kertoa kaikille. Vanhemmille ja sisaruksille perheineen järjestettiin ruokailu ja kavereille myöhemmin bileet.
Ruokailun suhteen kaikki oli jo järjestetty ja valmista kun anoppi sitten tuntia ennen soittaa ettei häntä huvitakaan tulla. Mies yritti vielä puhua, että tulisivat paikalle käymään edes pikaisesti kun kaikki muutkin on tulossa mutta jääräpäinen anoppi piti pintansa ettei hän+appiukko tule.
Nyt on sitten koko suvulle ja ympäri kyliä kaikille puolitutuillekin määkinyt jälkikäteen ettei häntä edes kahville ole kutsuttu ja hän on niin mielensä pahoittanut. Jestas sentäs!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille oli kanssa tunkua "asumaan" jo kun olin vasta raskauden alussa. Senpä takia valehdeltiin laskettu aika kuukautta myöhemmäksi ja kun vauva syntyi niin kerrottiin sukulaisille vasta kun mieli teki ja oltiin toivuttu ja rauhoituttu kotiin.
Jos meille tulee kolmas lapsi, niin teen just näin!
En tiedä kannattaako, koska tuosta seuraa epäilyt keskosesta ja vaikka mitä ennakkoluuloja ja uskomuksia sen takia.
Ottaisin riskin. Parempi paha nuo höyrähtäneen sepittämät juorut kuin jatkuvat vierailut.
Vierailija kirjoitti:
Koronatilanteen vuoksi päätettiin mennä maistraatissa naimisiin ja jälkikäteen vasta kertoa kaikille. Vanhemmille ja sisaruksille perheineen järjestettiin ruokailu ja kavereille myöhemmin bileet.
Ruokailun suhteen kaikki oli jo järjestetty ja valmista kun anoppi sitten tuntia ennen soittaa ettei häntä huvitakaan tulla. Mies yritti vielä puhua, että tulisivat paikalle käymään edes pikaisesti kun kaikki muutkin on tulossa mutta jääräpäinen anoppi piti pintansa ettei hän+appiukko tule.
Nyt on sitten koko suvulle ja ympäri kyliä kaikille puolitutuillekin määkinyt jälkikäteen ettei häntä edes kahville ole kutsuttu ja hän on niin mielensä pahoittanut. Jestas sentäs!
Aah, marttyyri-anoppi vauhdissa!
Voi luoja! Kun tätä ketjua lukee niin johtopäätös on, että 75% saisi asiansa sovittua ainakin auttavasti, kun avaisivat suunsa ja puhuisivat rehellisesti asiat halki ja olisi tahtotilaa kompromissiin. Usein on kyse myös väärinkäsityksistä. Eri sukupolvilla ja eri puolella maata on erilaisia tapoja ja tottumuksia.
Loput tapauksista on sitten ”toivottomia”, joko sairaita tai muuten käytöshäiriöisiä. Näitä on varmaan tasaisesti joka sukupolvessa.
Tämä sopii varmaan tähän jatkoksi.
Asun ulkomailla, toisessa Euroopan maassa. Mieheni on niin ikään kotoisin toisesta maasta kuin missä nyt asumme. Olemme molemmat muuttaneet tänne opiskelun ja töiden kautta.
Miehen kuusikymppinen äiti asuu miehen kotimaassa. Hän on alkanut puhua, että sitten kun hänellä ei ole enää iäkästä äitiään huolehdittavana, hän haluaisi muuttaa tähän kaupunkiin jossa nyt asumme. Miehen isoäiti on n. 85-vuotias.
Anoppi on todella mukava ihminen, mutta hänellä on mielenterveysongelmia. En tiedä tarkkaan diagnoosia, mutta käsittääkseni hänellä on ainakin bipolaaristyyppistä oireilua. Välillä hän on aivan aallonpohjassa, ja laiminlyö itseään ja soittelee marttyyripuheluita.
Äiti on miehelleni todella tärkeä, ja yhteydenpito on välillä miehestäni liiankin intensiivistä, sillä mies puhuu maratonpuheluita lähes joka päivä. Samalla äidin mielenterveysongelmat selvästi kuormittavat miestäni, ja äitinsä nojaa liikaa häneen. Ts. sen sijaan että ottaisi vastuun oman elämänsä sisällöstä, hän oksentaa kaiken poikansa päälle.
Anopin muutto tänne huolestuttaa minua, sillä hänellä ei ole poikansa lisäksi mitään siteitä tähän kaupunkiin tai maahan. Ei omia ystäviä, sukulaisia, työkuvioita jne. Hän siis olisi suurella todennäköisyydellä koko ajan meillä. Näen jo sieluni silmin kuinka hän istuisi kaikki illat sohvallamme, eikä meillä voisi olla mitään sosiaalista kanssakäymistä ilman että hän on mukana. Ja jos hän voi huonosti, mieheni joutuu jättämään kaiken ja rientämään avuksi, oli tilanne mikä tahansa.