Mikä on kamalin kommentti, jonka vanhempasi on sinulle sanonut?
Olin varmaan 14v-15v ikäinen, kun isä huusi minulle riidan pääteeksi kurkku suorana: "Sinusta ei koskaan tule yhtään mitään, sinusta ei ole mihinkään! Muista tämä!" Ja kyllä muistan. Muistan liiankin hyvin vielä 42-vuotiaana.
Kommentit (16)
Pystytkö nyt ollenkaan olemaan, ap, vai tarvitsetko ambulanssia?
Äiti haukkui huoraksi, kun aloin seurustelemaan 19-vuotiaana. Koko elämäni olen sitten sen jälkeen huorannut - saman "pojan" kanssa 30 vuotta ja jatketaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun valmistuin ylioppilaaksi niin isä totesi siinä sitä on lunta paskahuussin katolla.
😂
Vierailija kirjoitti:
Äiti haukkui huoraksi, kun aloin seurustelemaan 19-vuotiaana. Koko elämäni olen sitten sen jälkeen huorannut - saman "pojan" kanssa 30 vuotta ja jatketaan.
Oletko ajatellut että Jeesus voisi pelastaa sinut huoraamiselta?
Tulihan sinusta Päivystät av-palstalla, syöt psyykenlääkkeitä ja ravaat terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Äiti haukkui huoraksi, kun aloin seurustelemaan 19-vuotiaana. Koko elämäni olen sitten sen jälkeen huorannut - saman "pojan" kanssa 30 vuotta ja jatketaan.
Sama minulla, se sana oli minun kutsumanimi kotona. Toinen paha oli."mene samaa tietä mistä tulitkin, tänne ei ole enää tulemista". Se oli nopea muutto, käännyin vain kannoillani ja lähdin kävelemään. Saman miehen kanssa olen edelleen.
Äitini huusi minulle, että hänen lomansa meni pilalle kun ei saanut tupakoida mökissä sisällä. Meillä oli mukana 4v ja alle 1v lapset samalla lomalla samassa mökissä. He siis pyysivät meidät mukaansa. No ei mennyt sen jälkeen enää yhtään hänen lomaansa pilalle lastenlasten takia.
Vierailija kirjoitti:
Äiti haukkui huoraksi, kun aloin seurustelemaan 19-vuotiaana. Koko elämäni olen sitten sen jälkeen huorannut - saman "pojan" kanssa 30 vuotta ja jatketaan.
Samoin tosin aloitti jo silloin kun murrosiän merkit alkoivat näkyä.
Tuota nimitystä oli kiellettyä käyttää hänestä ja sain kokea fyysistä väkivaltaa jos kommentoin takaisin että itse olet.
En muista, että äitini olisi koskaan edes puhunut minulle mitään, mutta kerran kun isäni taas hakkasi minua, muistan hänen tulleen sanomaan isälle "lopeta jo, jos se viedään taas pois siitä ei saa enää rahaa".
Tuo on mun ainoa kunnollinen muisto äidistä ja järjellä ajateltuna tuo kommentti oli varmaan aika ankea. Näin aikuisena se kuitenkin elää päässäni enemmän jonkinlaisena sketsihahmon hokemana, tulee oudoissa tilanteissa mieleen, mutta jätän sanomatta ääneen.
Kun isäni kuoli, äitini totesi, että olisi selvinnyt paremmin minun kuolemastani, kuin puolisonsa.
Mulla nyt ei ole mitään kovin pahaa, mutta äiti hoki aina sitä kuinka en ole mitenkään erityisen fiksu. Tästä seurasi sitten se, että kasvoin pitäen itseäni tyhmänä, vaikka älyssäni ei ollut mitään vikaa. Tästä johtuen sain itsetuntoni vasta liki kolmikymppisenä sellaiseksi, että uskalsin aloittaa korkeakouluopinnot. Valmistuin hyvin paperein tavoiteajassa.
Olin aina "ihan", en koskaan kunnolla mitään. "Ihan nätti", "ihan kiva", "ihan sitä sun tätä".
No enpä lähde sitä nyt tässä kertomaan mitä hän joskus on sanonut suutuspäiten
Voi teitä piruparkoja. Huonosti olette vanhempanne valinneet!
Vierailija kirjoitti:
Kun isäni kuoli, äitini totesi, että olisi selvinnyt paremmin minun kuolemastani, kuin puolisonsa.
Tämä on aika paha.
Kun valmistuin ylioppilaaksi niin isä totesi siinä sitä on lunta paskahuussin katolla.