Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Anoppi rupesi esittelemään poikansa entisestä tyttöystävästä valokuvia:"Katoppa, miten Tiia oli nätti ihan kun se Sofia Loreeni. Rupesi lukemaan lääkäriksi!" Mieheni, silloinen poikaystäväni, korjasi, että fysioterapeutiksi Tiia opiskeli. Ja Sophia Loren oli ihan uutta mieheni korville. Silooin seurustellessaan oli anoppi nimitellyt ko tyttöä rumaksi kuin petolinnun p****.

Ah, niin se aika kultaa muistot.

No, minä sitten siinä harmittelin anopille, että sellaisen huippuminiän olit sitten päästänyt menemään..

Että näin kirjoitti:

Meillä oli maailman ihanin anoppi ja rakastava mummu lapsenlapsilleen kunnes hän tapasi uuden miehen Juopon rekkakuskin -18 ja unohti lapset ja lapsen lapset sen jälkeen on stntynyt kaksi lapsenlasta lisää joita hädin tuskin on nähnyt 5 kertaa ja juuri olimme nuorimman serkuksen ristiäisissä niin miehen serkun lapset kiinnosti enemmän kun onat 7 lapsenlasta.

Asutaan kuitenkin 1km säteellä mummulasta kaikki

Onko toi 18 kuskin ikä?

Anoppi oli opettaja 3. polvessa.

Minulla akateeminen tutkinto humanistiselta alalta.

Tyttärellään oli "vain" amk-tason tutkinto. Jaksoi tästä aina piikitellä exääni. Lopulta kerran puolustin exääni.

Mua anoppi aina testaili kyselemällä erilaisia asioita, ja tylytti, jos en tiennyt vastausta.

Mulla on aika hyvä yleissivistys ja aika paljon tiesin ainakin yleisellä tasolla, mutta en välttämättä tarkkoja vuosilukuja tai nimiä jne.

Pelasimme sitten kerran Triviaalia hänen miehensä kanssa miehet vastaan naiset ja sain pientä "tyydytystä", kun veimme pelit puhtaasti.

Exän isä soitteli exälle vain kännissä, jolloin haukkui tyttöään, tytön äitiä eli exäänsä ja jopa huoritteli tytärtään, kun vertasi häntä eväänsä jne.

Lopulta vuoden jälkeen otin kerran puhelimen exältäni ja luin lakia ukolle. Ukko säikähti. Parin kuukauden päästä exän veli soitti ja kysyi, mitä olin ukolle sanonut, kun ei hänellekään enää soittele kännipuheluita ja puhuu nätimmin hänellekin. Oli maininnut, että minä olin niin kovasti sanonut.

Seuraavana kesänä mentiin käymään appiukolla ja vein arvokkaan viski-pullon lahjaksi. Ukko oli otettu. Totesin vielä läpällä, että kun sen korkkaa, ei tarvi enää kellekään soitella.

Seuraavat 5 vuotta sujui hyvin. Ei soitellut kännipuheluita lapsilleen.

Mulla melkein kaikki anopit olleet äkäisiä kaikkitietäviä ja kaikkeen puuttuvia päsmäreitä, mutta apit eli heidän miehet mukavia tossukoita miehiä.

Siis anopit pitäneet housuja niissä suhteissa.

Ei ole vittumaista appiukkoa mulle sattunut

Vierailija kirjoitti:

Se, että appiukko oli kuppimiehiä ja pelti kiinni 24/7. Anoppi oli muuten mukava. Huokaisi vaan pää painuksissa ja alkoi sanaakaan sanomatta siivota oksennuksia, kun herra mieheltään "läikkyi yli".

Eli sinulla ei pahoja anoppi/appi-kokemuksia olekkaan. Onnea!

Anoppi tuli kylään lapsen ollessa parin kuukauden ikäinen, sanoi vaimolleni että mene vaan nukkumaan, me hoidetaan kyllä vauvaa. Vaimo meni nukkumaan ja ihmettelin että mihis se anoppi hävis, niin hänkin meni nukkumaan?!

Anoppi ja appiukko suuttuivat omalle lapselleen ja siitä kostoksi eivät myöskään pidä yhteyttä lapsenlapsiinsa.

Lapsilla omat puhelimet eli yhteyttä pystyisi pitämään, jos siihen olisi halua. Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Että näin kirjoitti:

Meillä oli maailman ihanin anoppi ja rakastava mummu lapsenlapsilleen kunnes hän tapasi uuden miehen Juopon rekkakuskin -18 ja unohti lapset ja lapsen lapset sen jälkeen on stntynyt kaksi lapsenlasta lisää joita hädin tuskin on nähnyt 5 kertaa ja juuri olimme nuorimman serkuksen ristiäisissä niin miehen serkun lapset kiinnosti enemmän kun onat 7 lapsenlasta.

Asutaan kuitenkin 1km säteellä mummulasta kaikki

Onko toi 18 kuskin ikä?

Minäkin jiuduin pysähtymään tuossa kohdassa, kun aloin miettiä, että löysipä anoppi nuoren poikakaverin. Mutta ei.

Vierailija kirjoitti:

Anoppeja linjoilla, ystävällismielinen kysymys teille. Anoppi, joka on ajoittain kipeä, tules-vaivoja, mielenpäällä epäreilusti mennyt vanhempiensa perinnönjako, sekä sukulaisten sairaudet. Olen miniä, ja hän haluaa kertoilla minulle em. asiosta varsin laveasti kun tapaamme. Soittamisen hänelle olen lopettanut, koska minulla on ollut jotain asiaa, joka sitten peittyy kun anoppi alkaa puhua omia asioitaan, jotka eivät kosketa minua millään tavallaan. Eli hän hallitsee keskusteluja. Olen tarjonnut esimerkiksi vertaistukiryhmää sairaiden omaisille, mutta hän loukkaantui ehdotuksestani. Tuntuu, ettei halua mitään ratkaisuja ongelmiinsa ja tunteisiinsa, ainoastaan purkaa niitä minulle.

Tilanne on kestänyt useamman vuoden, ja nyt pääsin työhön, jossa kuuntelen ihmisiä päivät pitkät, enkä jaksaisi siihen päälle enää anoppia. En edes viikonloppuisin. Lisäksi anoppi lähettää ristiriitaisia wa-viestejä, esim. kuvia mustikkametsästä ja suolta, saatteena on teksti, että hän sietämättömissä kivuissa tänään, vähän kuitenkin poimii hillaa. Käsittääkseni jos ihmisellä on sietämättömiä kipuja, hän ei kyyki suolla helteisenä päivänä? Kuvio on kummallinen ja kuluttaa minua. Miten voisin helpottaa tilannetta niin, ettei syntyisi ikävää anoppi-miniä asetelmaa?

Jos antaisit sille vastaanottoajan, jotta voisit kuunnella hänen vuodatuksiaan palkkatyönä?

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin anoppi ilmoitti jo kun kerroimme raskaudesta että hän tulee sitten synnytykseen. Nimenomaan ilmoitti, ei kysynyt voiko tulla. Pyöriteltiin molemmat silmiämme.

Esikko tuli onneksi nopeasti jo ambulanssi-kyydissä niin ei tarvinnut torpata anoppia sairaalassa mutta hän pääsi kyllä loukkaantumaan kun olin lapsen syntymän jälkeen soittanut ensin omalle äidilleni enkä hänelle. Mieheni oli kyllä soittanut hänelle mutta hän suuttui kun minun olisi myös pitänyt soittaa hänelle ensimmäisenä uudestaan ja sitten vasta omalle äidilleni. Vasta synnyttäneenä kuuntelin kuinka hän huusi miehelleni kuinka yritän omia vauvaa (kaiutin ei ollut päällä). Ja tämä oli pari-kolme tuntia synnytyksestä.

Nykyään ihmettelee miksi hänen välinsä kaikkiin kolmeen lapseensa ovat kylmät. Nähdään kerran pari vuodessa. Näissä tilaisuuksissa anoppi kattaa parhaat hopeat pöytään, tarjoaa kaupan eineksiä ja keitettyjä pottuja ja haukkuu vuorotellen kaikki pöydässä istujat. myös ala-aste ikäiset lapset jos he eivät ole lähettäneet hänelle äitienpäivä-kortteja.

Tuosta tuli mieleen kun aikoinaan menimme pitkästä aikaa vierailulle anoppilaan (välimatka auvoiset yli 200 km) ja 6 kuukauden vanha esikoinen pelästyi kun appeni (ihan ok tyyppi kyllä) oli innoissaan lapsesta ja sen kunniaksi kailotti (miletei huusi) kovalla äänellä, jolloin lapsi tietysti parahti itkemään kun oli tottunut vanhempiensa maltillliseen äänenkäyttöön. Appi-parka loukkaantui tästä ja valitti, että "ku sie opetat sen et on vaan siun perrään". - No kenen perään rintalapsi sitten on, ellei äitinsä?

Loukkaantuminen ja arvostelu oli toki läsnä jatkuvasti. Esim. kun toinen lapsemme oli 8 kk, isovanhempien mielestä olisi pitänyt antaa hänelle piparkakkuja. Ymmärrän toki hemmottelutarpeen, mutta vauva oli herkkävatsainen ja -ihoinen ja olisi saanut vain vatsanpurut mausteisista pipareista. Minua katsottiin kuin julmaa äitipuolta, joka kieltää lapselta kaiken ilon.

EI hyvin isoja ongelmia, mutta kyllähän se ihmistä syö, kun jatkuvasti ruokkii lasta väärin (lapset ja mies hoikkia = liian laihoja, koska eivät saa kunnon ruokaa), pukee väärin ja asutaan väärin (tuo 200 km etäisyys, en koskaan suostunut muuttamaan anoppilan kotikaupunkiin). Miniällä on usein kovin raskas vastuu, kun kaikki kielteisesti tulkittu perheessä on hänen syytään.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ja appiukko suuttuivat omalle lapselleen ja siitä kostoksi eivät myöskään pidä yhteyttä lapsenlapsiinsa.

Lapsilla omat puhelimet eli yhteyttä pystyisi pitämään, jos siihen olisi halua. Ei ole.

Onko tämä pelkästään huono asia?

Koskaan ei voi rentoutua puutarhassa tai edes kesämökillä kun anoppi saattaa koska tahansa lennähtää paikalle luudalla ja laskeutua häiritsemään.

Minulla oli mukava appiakka. Maksoi meidän häätkin. Hyvin erilaisia ihmisiä oltiin, mutta siihen aikaan vielä osattiin hyväksyä erilaisetkin ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli mukava appiakka. Maksoi meidän häätkin. Hyvin erilaisia ihmisiä oltiin, mutta siihen aikaan vielä osattiin hyväksyä erilaisetkin ihmiset.

Eihän tässä ole kyse erilaisuuden hyväksymisestä.

Mulla on niin kanala anoppi etten käy ollenkaan hänen luonaan. Nyt kun lapset on isoja muistavat lapsuudestaan asioita mitä hän on tehnyt tai sanonut. Lopputulos on että mies käy kerran vuodessa katsomassa ja lapset ei sitäkään. Ei vaan itse ymmärrä että jos ilkeilemällä karkottaa miniän se voi olla muun perheenkin mielestä väärin. Muu perhe kävisi useammin jos äitikin lähtisi. Nyt jo aikuiset lapset ei kutsu häntä kylään koska arvaavat että heidänkin kotinsa ovat väärin sisustettuja ja oven karmin päältä voi löytyä pölyä. Olen päättänyt että itse en sekaannu, siivoa, nuuski tai neuvo. Arvostan lasteni kumppaneita ja yritän saada heidät viihtymään, että jotta paljon heitä ja omia lapsiani näkisin. Lapsenlapsia ei ole mutta jos tulee autan jos pyydetään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli mukava appiakka. Maksoi meidän häätkin. Hyvin erilaisia ihmisiä oltiin, mutta siihen aikaan vielä osattiin hyväksyä erilaisetkin ihmiset.

Eihän tässä ole kyse erilaisuuden hyväksymisestä.

Siitäpä juuri on kyse. Kysyttiin pahimpia kokemuksia, mutta kun toisen ihmisen hyväksymällä puutteineenkin ei synny niitä pahimpia kokemuksia. Helpommin voisin, jos halua olisi, löytää sanottavaa omasta äidistäni kuin anopistani. Mutta levätköön kumpikin rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli mukava appiakka. Maksoi meidän häätkin. Hyvin erilaisia ihmisiä oltiin, mutta siihen aikaan vielä osattiin hyväksyä erilaisetkin ihmiset.

Eihän tässä ole kyse erilaisuuden hyväksymisestä.

Siitäpä juuri on kyse. Kysyttiin pahimpia kokemuksia, mutta kun toisen ihmisen hyväksymällä puutteineenkin ei synny niitä pahimpia kokemuksia. Helpommin voisin, jos halua olisi, löytää sanottavaa omasta äidistäni kuin anopistani. Mutta levätköön kumpikin rauhassa.

"Toisen ihmisen hyväksymällä puutteineenkin" Ihan oikeasti?? Taidanpa kokeilla sitten seuraavia...

- Kiitos appiukko kun jaksat tulla kylään neljä kertaa päivässä :)

- Anoppi, ihana kun tulit tuomaan pullaa ja samalla kertomaan, että olen liian lihava ja kuinka minua pitää valvoa, kun en oikein osaa mitään :)

- Totta, anoppi olet oikeassa, työni on ihan turhaa ja liian hyvin palkattua.

Pitääpä miettiä mitä minun puutteita he voisivat alkaa hyväksymään :) Olisiko vaikka väärä harrastus tai itsepäisyys, kun en vaihtanut ammattia vaikka he halusivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli mukava appiakka. Maksoi meidän häätkin. Hyvin erilaisia ihmisiä oltiin, mutta siihen aikaan vielä osattiin hyväksyä erilaisetkin ihmiset.

Eihän tässä ole kyse erilaisuuden hyväksymisestä.

Siitäpä juuri on kyse. Kysyttiin pahimpia kokemuksia, mutta kun toisen ihmisen hyväksymällä puutteineenkin ei synny niitä pahimpia kokemuksia. Helpommin voisin, jos halua olisi, löytää sanottavaa omasta äidistäni kuin anopistani. Mutta levätköön kumpikin rauhassa.

"Toisen ihmisen hyväksymällä puutteineenkin" Ihan oikeasti?? Taidanpa kokeilla sitten seuraavia...

- Kiitos appiukko kun jaksat tulla kylään neljä kertaa päivässä :)

- Anoppi, ihana kun tulit tuomaan pullaa ja samalla kertomaan, että olen liian lihava ja kuinka minua pitää valvoa, kun en oikein osaa mitään :)

- Totta, anoppi olet oikeassa, työni on ihan turhaa ja liian hyvin palkattua.

Pitääpä miettiä mitä minun puutteita he voisivat alkaa hyväksymään :) Olisiko vaikka väärä harrastus tai itsepäisyys, kun en vaihtanut ammattia vaikka he halusivat.

Kukaanhan ei sinua voi loukata, jos et loukkaannu. Apelle voinee sanoa ystävällisesti että toimittaa asiansa kerralla, ettei tarvitse jatkuvasti saranoita kuluttaa. Anopille voinet toistaa sanansa ja pyytää reflektoimaan niitä hyvätapaisuuden ja ihmisystävällisyyden kannalta. Kasvatappa itsellesi ensin hyvä itsetunto ja mene sitten maailmaa kohti avoimin mielin ja kielin. Täällä palstalla jurnuttaminen ei auta mitään, sano heille itselleen missä rajat menevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli mukava appiakka. Maksoi meidän häätkin. Hyvin erilaisia ihmisiä oltiin, mutta siihen aikaan vielä osattiin hyväksyä erilaisetkin ihmiset.

Eihän tässä ole kyse erilaisuuden hyväksymisestä.

Siitäpä juuri on kyse. Kysyttiin pahimpia kokemuksia, mutta kun toisen ihmisen hyväksymällä puutteineenkin ei synny niitä pahimpia kokemuksia. Helpommin voisin, jos halua olisi, löytää sanottavaa omasta äidistäni kuin anopistani. Mutta levätköön kumpikin rauhassa.

"Toisen ihmisen hyväksymällä puutteineenkin" Ihan oikeasti?? Taidanpa kokeilla sitten seuraavia...

- Kiitos appiukko kun jaksat tulla kylään neljä kertaa päivässä :)

- Anoppi, ihana kun tulit tuomaan pullaa ja samalla kertomaan, että olen liian lihava ja kuinka minua pitää valvoa, kun en oikein osaa mitään :)

- Totta, anoppi olet oikeassa, työni on ihan turhaa ja liian hyvin palkattua.

Pitääpä miettiä mitä minun puutteita he voisivat alkaa hyväksymään :) Olisiko vaikka väärä harrastus tai itsepäisyys, kun en vaihtanut ammattia vaikka he halusivat.

Kukaanhan ei sinua voi loukata, jos et loukkaannu. Apelle voinee sanoa ystävällisesti että toimittaa asiansa kerralla, ettei tarvitse jatkuvasti saranoita kuluttaa. Anopille voinet toistaa sanansa ja pyytää reflektoimaan niitä hyvätapaisuuden ja ihmisystävällisyyden kannalta. Kasvatappa itsellesi ensin hyvä itsetunto ja mene sitten maailmaa kohti avoimin mielin ja kielin. Täällä palstalla jurnuttaminen ei auta mitään, sano heille itselleen missä rajat menevät.

No pitipä nyt tulla pätemään typerillä itsestäänselvyyksillä, kun ei ole mitään kokemusta todella hankalista ihmisistä. Kun itse on niin täydellinen niin kaikki vika on silloin muissa.