Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Anoppiton kirjoitti:

Täällä on hyvin paljon naisia, jotka ovat asettaneet päähänsä erinomaisen ihmisen kruunun - itse rouva täydellisyyksiä. Valitettavasti en nyt kuitenkaan usko teitä. Mites se malka omassa silmässä?

En ole täydellinen, mutta ei se poista sitä faktaa, että anoppini on narsistinen hullu. Kaikkea ei tarvitse sietää.

En minäkään uskoisi näitä asioita, ellen olisi tavannut anoppiani. Ei tuollaisten ihmisten käytöstä voi järjellä selittää.

Nyt on välit poikki. Hyvä niin. Ei ole, eikä tule ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Joku äiti kirjoitti aiemmin omasta harrastuksestaan. Minä innostuin kotiäitiaikoina neulomisesta, joka muuten on varsin "kunnollinen ja kelvollinen" 50-lukua henkivä harrastus naiselle. Lapsella oli päällä ensimmäinen tekemäni neuletakki kun menimme mummolaan. Hän kysyi ja minä vastasin, mistä neule oli peräisin. Anoppi oli silminnähden kauhistunut, hoidanko minä enää lasta ollenkaan kun tuollaisen (vauvakoon) neuleen tekemiseenhän kuluu kauheasti aikaa! Sama jatkui, ja lopulta lopetin neulomisen kokonaan, koska aloin vakuuttua olevani todella huono äiti. Äidillä oma harrastus, hyvän tähden. Samoihin aikoihin sairastuin masennukseen.

Puikot ja langat makasivat kaapissa kymmenen vuotta. Aloitin viime vuonna neulomisen uudelleen. Jännästi sekin tuntui syntiseltä ja väärältä, vaikka lapsi on jo siirtymässä yläasteelle.

Mä en olisi saanut tehdä vauvalleni edes sukkia, kun anoppi ylväästi ilmoitti, että hän tekee. Tein silti. Jos mun tekemät sukat oli vauvalla kun anoppi tuli käymään, hän alkoi välittömästi etsiä niitä hänen tekemiä sukkia, kun mun tekemät oli vääränlaiset, kun pysyivät jalassa paljon paremmin ja olivat nätin väriset.

Toinen anopin tekemistä sukista "ihan vahingossa" ajautui kissan järsimäksi. Ei ehkä aikuismaisin teko elämäni aikana, mutta ei sekään ole ihan tervettä, että anoppi ei siedä nähdä mun tekemiä sukkia mun vauvalla.

Käsityöanopit näköjään liikenteessä. Mun anoppi käsitteli tosi ronskisti ompelemiani vauvanvaatteita. Otti housun lahkeista kiinni ja repi kappaleita erilleen. Kertoi kokeilevansa, olenko ommellut saumat kestävästi. Teki mieli mennä repimään hänen vaatteitaan samalla tavalla. Mun mielestä toi ei ollut ihan normaalia käytöstä. Ihan kuin hän olisi raivoissaan yrittänyt rikkoa ne vaatteet.

Huh, niitä on paljon ja on ensi aika kullannut jo suurimman osan... yksi mieleenpainuvimmista: Anoppi oli varma, että olen narsisti ja yritti pelastaa poikaansa minulta ”lähde pois kotoa” jne..

Olin silloin masentunut ja tämän jälkeen olo ei ainakaan parantunut. Onneksi tämän jälkeen aloitin psykoterapian ja mieheni kanssa myöhemmin pariterapia (jossa määriteltiin meidän rajoja suhteessa mm. Appivanhempiin), lujitti suhdettamme. Nyt en enää ottaisi vastaan vastaavia kommentteja anopilta tai keneltäkään muultakaan.

pahuus kirjoitti:

Olisipa ollut kiva tutustua anoppiin ja appiukkoon kuten miehenikin olisi tutustunut mielellään isääni - luoja päätti toisin. Nyt on äitinkin ollut manan mailla jo yli 10 vuotta. Jotenkin on ikävää lukea näitä ihmisten herjaamisia.

Otsikko on "pahimmat anoppi/appiukko -kokemukset". Tulet lukemaan tänne ja sitten kerrot, kuinka ikävää on lukea. Haloo! 

Tyttäreni miehen vanhemamat!Eivät hyväksy ei akateemisia. Ei Helsingin kaupungin vuokra-asunossa asuvia,akateemisinä ihmisinä!

Tämä ei ole ollenkaan pahimmasta pääsyä, mutta kerron kuitenkin. Exän vanhemmat olivat lapsiaan kohtaan holhoavia ja hyvin vanhanaikaisia ihmisiä. Annoin heidän yli 30v poikansa siskoltaan saaman kaapissa lojuneen pehmolelun (siis ei lapsena saadun vaan joskus satunnaisena aikuisuuden synttärinä saadun) koirallemme. Miehelle asia oli ok, kysyin toki häneltä ensin. Anoppi nosti hirveän metelin ja suri sitä miten siskoparkakin nyt pahastuu. Anoppi ihmetteli myös enkö silitä hänen poikansa paitoja. Aloin itse ääneen pohtia miksei mies silitä minun vaatteitani. Anoppi myös kysyi kuinka annan hänen poikansa harrastaa vaarallista lajia. No, yleensä aikuiset ihmiset päättävät itse harrastuksistaan. Samoin hän koki että on minun syyni ettei poika ole saanut vaihdettua työpaikkaa. Sanoin että palkkatoive on yleensä ollut liian korkea, anopin mukaan sekin johtui minusta, kun elämäntapamme oli liian kallis (oikeasti ei ollut). No mies on ollut ex jo useita vuosia, työpaikka ei edelleenkään ole vaihtunut - liekö se yhä minun syytäni. Paitojen silittäjää ei ole myöskään tullut taloon.

Ex-anoppini muisti aina nähdessämme kysellä avopuolisoltani, mitä ruokia olin tehnyt ja kuinka. Sama leipomisen suhteen. Aina olin laittanut ne jotenkin väärin ja ihmetteli miten poikansa oli niitä syönyt, koska on aina inhonnut paprikaa, sipulia, basilikaa, rusinoita, kookosta tms. Aina löytyi jotain sanottavaa. Tämän jälkeen totesi, että onneksi hän äitinä muistaa poikansa lempiruoat. Aluksi yritin sanoa, että hyvinpä ovat ruokani maistuneet, mutta vastaukseksi sain: minä olen kasvattanut poikani niin, että naisen kuuluu palvella miestä. Kyllä sinäkin sen vielä opit. Puolisoni oli yleensä hiljaa tai myötäili äitiään. Tämän lisäksi anoppi suunnitteli tulevaisuuttamme. Oli mm. selvittänyt, mihin voisin hakea töihin, jotta voisimme muuttaa hänen lähelleen asumaan monen sadan kilometrin päähän. Häät ja lapsiluvunkin oli suunnitellut valmiiksi. Mikäli puolisoni joskus unohti puhelimensa äänettömälle, oli anoppi laittanut pahimmillaan kymmeniä viestejä ja soittanut toista sataa puhelua, kun oli niin huolissaan aikuisesta pojastaan. Olin nuori ja katselin tätä touhua ihan liian pitkään. Onneksi tajusin lähteä suhteesta ennen muuttoa, häitä ja lapsia.

pahuus kirjoitti:

Olisipa ollut kiva tutustua anoppiin ja appiukkoon kuten miehenikin olisi tutustunut mielellään isääni - luoja päätti toisin. Nyt on äitinkin ollut manan mailla jo yli 10 vuotta. Jotenkin on ikävää lukea näitä ihmisten herjaamisia.

Vihje: älä lue.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ole ollenkaan pahimmasta pääsyä, mutta kerron kuitenkin. Exän vanhemmat olivat lapsiaan kohtaan holhoavia ja hyvin vanhanaikaisia ihmisiä. Annoin heidän yli 30v poikansa siskoltaan saaman kaapissa lojuneen pehmolelun (siis ei lapsena saadun vaan joskus satunnaisena aikuisuuden synttärinä saadun) koirallemme. Miehelle asia oli ok, kysyin toki häneltä ensin. Anoppi nosti hirveän metelin ja suri sitä miten siskoparkakin nyt pahastuu. Anoppi ihmetteli myös enkö silitä hänen poikansa paitoja. Aloin itse ääneen pohtia miksei mies silitä minun vaatteitani. Anoppi myös kysyi kuinka annan hänen poikansa harrastaa vaarallista lajia. No, yleensä aikuiset ihmiset päättävät itse harrastuksistaan. Samoin hän koki että on minun syyni ettei poika ole saanut vaihdettua työpaikkaa. Sanoin että palkkatoive on yleensä ollut liian korkea, anopin mukaan sekin johtui minusta, kun elämäntapamme oli liian kallis (oikeasti ei ollut). No mies on ollut ex jo useita vuosia, työpaikka ei edelleenkään ole vaihtunut - liekö se yhä minun syytäni. Paitojen silittäjää ei ole myöskään tullut taloon.

Mun anoppi ihmettelee, kuinka mä olen antanut mieheni kasvattaa parran! On kuulemma niin törkeän näköinen ja epähygieninen. (Törkeä siis anopin sanavalinta, ei minun). Mä oon ilmeisesti huono puoliso, kun mieheni saa itsenäisesti päättää mitä tekee naamakarvoitukselleen. Mulle kelpaa kaikki, kunhan parrassa ei kulje mukana viikon ruokalista.

Anoppi tekee joka käänteessä huomioita, kuinka huono olen. Huomauttelee, jos poikansa joutuu tekemään ruokaa, siivoamaan jne muita "naisten töitä". Raukka jätetty jopa yksin kotiin lasten kanssa kun olin työmatkalla! Mä taas en saisi tehdä miesten töitä. Viimeisin rike oli, kun lisäsin autoon tuulilasinpesunestettä.

Minulla on onnekseni ollut ihania appivanhempia. Valitettavasti puolisollani ei ole ollut yhtä hyvää onnea, sillä oma äitini on kauhea anoppi. Naaman edessä vuoroin töksäyttelee ja arvostelee, vuoroin on yhtä päivänpaistetta. Koskaan ei voi tietää, mistä tuuli milloinkin puhaltaa. Ei ihme, etten kovin usein perheeni kanssa käy kylässä.

Anopin etuhampaan paikka irtosi joten viritteli sen paikalleen kunnes jälleen paikka irtosi. en edes tiedä miten pysyi paikallaan syömisten välillä

Anoppi käski minut vaa'alle eka kohtaamisella. Onneksi olin silloin tyytyväinen painooni, joten ei ollu ongelma varsinaisesti, vaikka outoa olikin.

Anoppi keräsi suihkusta lentävät ohivedet talteen ja sillä sitten pestiin kaikenlaista tarpeellista.

Anoppi surkuttelee kaikkea. Ikänsä puolesta pitäisi olla aivan hyvässä kunnossa. Liikkuminen vaivalloista ja ihan itsensä aiheuttama ongelma. Ja ei liiku niin ne lihakset surkastuu. Joka ilta lipittää olutta ja sitten sen voimaannuttamana soittelee ja valittaa kaikesta kurjuudesta.

Up

Vierailija kirjoitti:

Anoppi keräsi suihkusta lentävät ohivedet talteen ja sillä sitten pestiin kaikenlaista tarpeellista.

Kävi kuitenkin suihkussa, eikä laittanut pesuvettä vatiin veden säästämiseksi?

Anoppi on Lidl-vastainen. Ei ole ikinä käynyt, eikä mene. Mikä sinänsä on ihan ok. Mutta se ei ole ok, että mua painostetaan osallistumaan boikottiin. Ja kun en tottele, niin olen paha. Lidlistä ostetuista aineksista tulee myrkyllistä ruokaa! Niin, ettäs tiedätte.

Mulla ei yhtä varsinaista pahaa tilannetta anopin kanssa, sillä hän ei halua olla mun kanssa missään tekemisissä. Hän ei tunne minua eikä halua tutustuakaan. Syynä se, että olen suomalainen, vaaleaihoinen, en kuulu hänen uskontokuntaansa, ja olen samanikäinen kuin mieheni (enkä 10 v nuorempi niinkuin anopin mielestä pitäisi olla). Sen sijaan olen hänen mielestään ruma ja vastenmielinen, koska iho valkoinen ja ohuet suomalaiset maantienruskeat hiukset, täysin vailla moraaliarvoja koska väärä kulttuuri ja uskonto, juoppo h***a koska minulla on ollut aiempiakin suhteita ennen miestä (aivan kuten miehelläkin) ja kerran kuussa saatan ottaa illallisella viiniä. Appiukko on jo edesmennyt mutta varmasti hänkin ajattelisi samoin.

Olen aina ollut eri kulttuureihin ja maailmankatsomuksiin avoimesti suhtautuva mutta täytyy sanoa, että tämä vuosikausia kestänyt hyökkäys minua kohtaan näiden ennakkoluulojen perusteella on aika vaikea ymmärtää. Alkuun ajattelin, että tulen kyllä lopulta anopin kanssa toimeen, kunhan tutustutaan ensin. Mutta nyt ymmärrän, että hänen ennakkoluulot on niin syvällä, ettei mikään muuta niitä. Surullista.

Mitä savolaismies sanoi kun oli anoppi putosi veneestä järveen? Nyt ei naarata!

Mistä tietää, että anoppi on tulossa kylään? Siitä, että olen itse lähdössä.

Mitä eroa on hyvällä sikarilla ja anopilla? Sikarissa ensimmäinen henkäys on paras ja anopissa viimeinen.

Paljonko on anopin ihannepaino? Olematon.

Mitä yhtestä on omenalla ja anopilla? Molemmista voi löytyä matoja.

Kuinka monta anoppia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu? Yksikin on liikaa.