Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Mä en tiedä mikä omalla anopilla on. Rakastaa draamaa ja mopo kiihtyy nollasta sataan sekunneissa. Ei jostain syystä kestä vain olla ja on aina hämmentämässä jos jonkinnäköistä soppaa. Itse olen todella rauhallinen ja mukavuuden haluinen "hällä-väliä"-ihminen. Useimmat asiat menevät ohi olan kohautuksella.

Se etten välitä vaikka anoppi haukkuisi minua sukujuhlissa kaikkien edessä tuntuu hiertävän häntä kovasti. Myötäilen vain aina ja vielä hymyn kera. Esim. haukkui kaikki tilaamamme tarjoilut kaikkien edessä tyttäreni konffiksissa ja itse totesin vain hymyissä suin että opinhan sitten seuraavaa lasta varten.

Totesi myös  kerran suvun joulu-illallisissa että taidan olla vajaa päästäni kun vaan hymyssä suin kiitän kritiikistä vaikka tekemäni ruoat haukutaan hänen toimestaan. Totesin että "Voi olla. Minua ei ole koskaan testattu".

Se, etten minä työssä käyvänä myöskään hoida omaa kotiani,pihaa tai edes pyykkejä itse hiertää uransa kahden lapsen koti-äitinä tehnyttä anoppia kovasti. Ruokaakin tilataan välillä muualta. Nämä otetaan joka kerta puheeksi. Miksi pitää olla omakotitalo ja piha jos ei kiinnostaa hoitaa niitä? Miksi hommasit lapsia kun et edes kokkaa niille. Onhan mulla autokin vaikka en mieli autoasentajaksi?

Neljätoista vuotta ollaan oltu naimisissa ja tuo jatkuu vain. Anoppi nolaa vain itsensä noilla piikeillään, ei suinkaan miniäänsä vaikka sehän niiden tarkoitus on. Minulta on kysytty usein miksi siedän häntä. Se vastaus on etten välitä. Itse tajusin jo aikaisin että anoppi ei tule koskaan pitämään kenestäkään hänen poikansa kumppanista. Ei se ole henkilökohtaista, jossain vain heittää sen verran että kokee loukkaukseksi sen että joku muu nainen on tärkeämpi kuin äiti. Ja tämä ikävä koskee myös tytärtämme.

Mies sanoi myös grilli-juhlissa joskus tytölle että hän on hänelle maailman tärkein  (liittyi jotenkin johonkin Michelle Obama-haastikseen mikä tuli televisiosta missä se sanoi että tytöille pitää kertoa aina miten tärkeitä he ovat. No anoppi tästä riemastuneena nousi ylös rikkonaisella polvellaan jolla aiemmin ei kyennyt nousemaan edes vessaan ja sanoi että "Sanoin ettei se rakasta sinua, lasten takia vaan yhdessä". Itse kävelin vain pois mutta anoppi tuli hakemaan minut ja sanoi että miehellä oli vielä asiaa. Kysyi sitten kaikkien kuullen ketä NAISTA (meillä oli poika myös)rakastat eniten *tyttären nimi*jälkeen. Kun mieheni sanoi minun nimeni niin anopille tuli sydänkipuja ja hengitysvaikeuksia. Lanssilla meni sitten sairaalaan ja koska siinä ja sen sydänfilmissä ei ollut mitään niin lähettivät sen takaisin vajaan tunnin päästä takaisin. Sillei jännää koska kovasti teki kuolemaa siinä nurtsilla. Jäähyväisiä jne. ja tunnin päästä voimissaan. 

Mut me sanottiin sitä jo aiemmin Pekka ja Susi-mummoksi.

Sä oot mun idoli! Miten voisin oppia olemaan välittämättä sinun laillasi? Olet varmasti onnellinen ja rauhallinen ihminen! Itse olen hermoheikko ja kaikista muiden puheista kierroksia ottava.

"Neljätoista vuotta ollaan oltu naimisissa ja tuo jatkuu vain. Anoppi nolaa vain itsensä noilla piikeillään, ei suinkaan miniäänsä vaikka sehän niiden tarkoitus on. Minulta on kysytty usein miksi siedän häntä. Se vastaus on etten välitä."

OnnEX se on EX. kirjoitti:

Minulla ex-anoppi yllätti kivasti aikoinaan, kun menin naimisiin hänen poikansa kanssa. Häälahjoista keräsi itselleen päältä parhaat. Siinä auttanut ku katsoa vieressä monttu auki, että onko tuo ihan tosissaan...

Mun mutsi on vähän samanlainen. Yritti puolivitsinä vaatia sulhaselta itselleen lahjan siitä hyvästä, että hän (äitini) on kasvattanut niin hyvän vaimon (minut). 

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mikä omalla anopilla on. Rakastaa draamaa ja mopo kiihtyy nollasta sataan sekunneissa. Ei jostain syystä kestä vain olla ja on aina hämmentämässä jos jonkinnäköistä soppaa. Itse olen todella rauhallinen ja mukavuuden haluinen "hällä-väliä"-ihminen. Useimmat asiat menevät ohi olan kohautuksella.

Se etten välitä vaikka anoppi haukkuisi minua sukujuhlissa kaikkien edessä tuntuu hiertävän häntä kovasti. Myötäilen vain aina ja vielä hymyn kera. Esim. haukkui kaikki tilaamamme tarjoilut kaikkien edessä tyttäreni konffiksissa ja itse totesin vain hymyissä suin että opinhan sitten seuraavaa lasta varten.

Totesi myös  kerran suvun joulu-illallisissa että taidan olla vajaa päästäni kun vaan hymyssä suin kiitän kritiikistä vaikka tekemäni ruoat haukutaan hänen toimestaan. Totesin että "Voi olla. Minua ei ole koskaan testattu".

Se, etten minä työssä käyvänä myöskään hoida omaa kotiani,pihaa tai edes pyykkejä itse hiertää uransa kahden lapsen koti-äitinä tehnyttä anoppia kovasti. Ruokaakin tilataan välillä muualta. Nämä otetaan joka kerta puheeksi. Miksi pitää olla omakotitalo ja piha jos ei kiinnostaa hoitaa niitä? Miksi hommasit lapsia kun et edes kokkaa niille. Onhan mulla autokin vaikka en mieli autoasentajaksi?

Neljätoista vuotta ollaan oltu naimisissa ja tuo jatkuu vain. Anoppi nolaa vain itsensä noilla piikeillään, ei suinkaan miniäänsä vaikka sehän niiden tarkoitus on. Minulta on kysytty usein miksi siedän häntä. Se vastaus on etten välitä. Itse tajusin jo aikaisin että anoppi ei tule koskaan pitämään kenestäkään hänen poikansa kumppanista. Ei se ole henkilökohtaista, jossain vain heittää sen verran että kokee loukkaukseksi sen että joku muu nainen on tärkeämpi kuin äiti. Ja tämä ikävä koskee myös tytärtämme.

Mies sanoi myös grilli-juhlissa joskus tytölle että hän on hänelle maailman tärkein  (liittyi jotenkin johonkin Michelle Obama-haastikseen mikä tuli televisiosta missä se sanoi että tytöille pitää kertoa aina miten tärkeitä he ovat. No anoppi tästä riemastuneena nousi ylös rikkonaisella polvellaan jolla aiemmin ei kyennyt nousemaan edes vessaan ja sanoi että "Sanoin ettei se rakasta sinua, lasten takia vaan yhdessä". Itse kävelin vain pois mutta anoppi tuli hakemaan minut ja sanoi että miehellä oli vielä asiaa. Kysyi sitten kaikkien kuullen ketä NAISTA (meillä oli poika myös)rakastat eniten *tyttären nimi*jälkeen. Kun mieheni sanoi minun nimeni niin anopille tuli sydänkipuja ja hengitysvaikeuksia. Lanssilla meni sitten sairaalaan ja koska siinä ja sen sydänfilmissä ei ollut mitään niin lähettivät sen takaisin vajaan tunnin päästä takaisin. Sillei jännää koska kovasti teki kuolemaa siinä nurtsilla. Jäähyväisiä jne. ja tunnin päästä voimissaan. 

Mut me sanottiin sitä jo aiemmin Pekka ja Susi-mummoksi.

Sinulla on tarpeeksi hyvä itsetunto etkä stressaannu turhasta ja lisäksi osaat vastata mukavasti, joka on tärkeää.

Kuulemma minun  syyni että lapset eivät pääse asumaan ok-talossa vaan joutuvat kärsimään kerrostalossa. Miehelläni on selän kanssa niin pahoja ongelmia että ei edes töissä pysty käymään, mutta anopin mielestä on selvää  että minä töissäkäynnin ohella myös haravoisin lehden, leikkaisin nurmen, hoitaisin pikku rempat.. 

Anoppi oli myös aikoinaan sitä mieltä, että kova vatsakipuni jonka vuoksi jouduin uutena vuotena päivystykseen oli vain  kuukautiskipua johon ylireagoin. Olin tuossa vaiheessa 30 ja minulla oli kuukautiset olleet monta vuotta... anoppi kuitenkin julisti, että lääkäri katsoo minut terveeksi ja lähettää kotiin. No ei lähettänyt vaan leikkauspöydälle, munasarjakysta vuoti! Kun anopille selvisi että olen leikkauksessa veti kännit ja aukoi päätään appiukolle oikein huolella, toisinsanoen  purki väärässä olemisen raivoa viattomaan puolisoonsa. Appiukko on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä anoppi jatkaa, jonka miniä ja poika eivät saa pidettyä kuria lapsilleen. Tuolla luki vastaus, että äiti tietää parhaiten onko lapsilla lämpimät vaatteet, se onkin erikoinen juttu. Miniä on nimittäin itse ammatiltaan sellainen, että kasvattaa periaatteessa muidenkin lapsia, mutta sitten omat vaikuttavat kasvavan ilman rajoja,ns. pellossa. Siksi tuo sana periaatteessa, ettei se siltä näytä. Onhan se koomillista että mummo käskee, kun ammatikseen kasvattaja ei komentojaan vie loppuun tai huolehdi terveellisistä ruokailutottumuksistakaan. Minua mummona särkee sydämeen kyllä liikaa,jos lapsenlapset saavat lähteä kylmään ilman hansikkaita ja sopivaa lakkia, en voi olla hiljaa siinä tilanteessa. Tai sitten en voi tavata heitä näinkään usein, sillähän siitä pääsee, ratkaisu sekin.

Meillä taas anoppi puki miten sattuu lapset. Toisinaan oli lämpimällä säällä ihan järjettömästi päällä, tai viileällä kesätamineet. Useimmiten onneksi ihan oikein, mutta logiikka ei mulle auennut. Kuitenkin ihan työssä käyvä ihminen tuolloin eikä mikään vanhuuden höperö ole vieläkään. Lisäksi puki ristiin lasten vaatteet. Eli 100 cm tytöllä oli siskonsa 130 cm vaatteita ja isosiskolla päinvastoin. Oli joskus koomisen näköistä, mutta anoppi on ollut aina hiukan suurpiirteinen, ei sen niin väliä.

Mulla on ollut hauskaa, välit on hyvät kuten lapsillakin hänen kanssaan. Kommentoi joskus jotain meillä sellaista mistä ei tykkää, nykyisin kyllä paljon vähemmän, kun sanon helpommin takaisin. En minäkään arvostele hänen kotiaan.

Jostain kumman syystä vanhemmat ihmiset olettaa että ikä oikeuttaa heitä kommentoimaan asiaan kuin asiaan, mikä ei pidä paikkaansa. Äitini kuuluu myös heihin, ei ymmärrä että asioita voi tehdä muutenkin kuin hänen tavallaan. Joskus nuorempien on vain itse koettava tietyt asiat, ennenkuin ymmärrys kasvaa ja niin kauan kun kenenkään hengellä ei leikitä, niin opetelkaa joskus olemaan kommentoimatta. Aina ei tarvi päteä.

Mun anoppi on näitä "totuuRen saa aina sanoa" -ihmisiä. Jos ainoa tarkoitus on tällä totuuRella on loukata toista, niin silloin voisi ehkä harkita sen leipäläpensä kiinni pitämistä. Eikä se totuuden torvena oleminen ole velvollisuus.

Anoppi muuten suuttui kovasti, kun siitä totuuRestaan huusi ja korjasin pari faktaa. Ei tajua, että hänen mielipiteensä ei ole totuus.  Ja se on torture, ei totuure.  Ainakin hänen "totuuksien" kuunteleminen ja niiden kohteena oleminen on henkistä kidutusta.

Ei asuta Ep:llä eikä asu anoppikaan, mutta samanlainen kuuluu olevan. Asiasta saa sanoa ja vastaanottajan pitäisi riemusta kiljuen kuunnella näitä hänen totuuksiaan. Hänen mielipiteensä on ainoa oikea, eikä sinulla pidä olla muita mielipiteitä.

Hän saa kritisoida kaikkea elämässäsi, koska asiat asioina.

Poikkeuksena tästä on kuitenkin tilanteet, joissa hän on totuuksien vastaanottajana. Hänellehän ei siis saa sanoa mistään.

Ja mehän siis on sanottu hänelle, että ei esimerkiksi viikon kestäneen ripulin edelleen jatkuessa kyllä voi tänne meille tulla. Tai että Liisa on sairaana/meillä on paljon menoja, eikä nyt kerkeä tulla mumman luo. (Tässä tilanteessa hän pamahtaa sitten kysymättä ja kutsumatta meille. Kun vain haluttais olla rauhassa.)

Tai jos sanomme, että myös Pentti haluaisi välillä nauttia mumman seurasta, niin alkaa mäkätys, kuinka me emme voi häntä määräillä.

Aivan helvetin raskas ihminen.

Määräilystä. Taustaa: Mä olen it-alan ammattilainen.

Kerran kun meni hermot totaalisesti anoppiin, ja sanoin hänen käytöksensä olevan sen verran alentavaa ettei yhdenkään ihmisen tarvitse sietää. Lisäksi en hyväksy sitä, että hän kohtelee mun lapsia hyvin eriarvoisesti. (Molemmat ovat kyllä mieheni siittämiä, nuorempi on ollut "turha" jo ennen syntymäänsä, ja "epäonnekseen" on ulkoisesti enempi mun näköinen.) Anoppi pilkallisesti alkoi selittämään, että en pysty ohjelmoimaan hänen käytöstään. Lähti ovet paukkuen, että sanoin että omassa kodissa edellytän myös _vierailta_ ihmismäistä, kunnioittavaa käytöstä, siihen vaaditaan vain hiukkasen tapoja, ei ohjelmointia. (En edes työkseni ohjelmoi).

Nämä on hämmentäviä tilanteita. Ikään kuin normaali käytös olisi jotain rakettitiedettä. En ymmärrä, miksi sitä pitää edes erikseen vaatia - kun ei niin kuuluisi olla.

Ja sitten, kun lasten oikeuksista ja hyvinvoinnista pidetään huolta, on seurauksena anopin loukkaantuminen. Kun eihän hän nyt mitään väärin tee.

Onhan se totta ettei me varmaan voida anoppiemme käytöstä muuttaa. Onneksi kuitenkin voidaan päättää, meneekö lapset hänen luokseen vaiko ei.

Meillä muuten monesti lapsen siellä käymättömyys (vaatii että lapsi käy siellä kerran kuussa) aiheuttaa uhkailun, kuinka "Lakiin tulee isovanhemmille tapaamisoikeus, sittenpähän näette."

Mä en ole käynyt anoppilassa vuosiin muuta kuin pihassa. Meillä anoppi vaaransi oman mukavuudenhalunsa takia lapsemme hengen. Tämän jälkeen en ole anopin hoivaan lapsia jättänyt ja vältellyt muutenkin, asiaan liittyy myös muita ongelmia. Ei mun mieskään varsinaisesti ole hyvissä väleissä äitinsä kanssa, eikä ota mukaansa lapsia silloin harvoin kun äitinsä luona käy (korjaamassa jotain). Äitinsä yleensä huutaa puhelimeen miehelleni soittaessaan että "hella rikki tuu korjaamaan se viis minuuttia sitten ota Pertsa mukaan", kuopus ei ole ikinä tervetullut.

Meitä on kanssa uhattu tuolla isovanhemman tapaamisoikeus lailla. Hyvin voitonriemuisesti ilmoitti meille, että nyt hän saa joka viikko Pertsan kylään. (edelleen vain esikoinen kelpaa). Pyysin lukemaan sen lakitekstin uudelleen. Minkähänlaista propagandaa jossain mummeli palstoilla tuosta on, kun ihan selkeästi oli asian ymmärtänyt niin, että saa melkein huoltajan oikeudet lain myötä.

Tämä sama tapaus oli käynyt päiväkodista hakemassa lapsia, eikä tietenkään saanut lapsia mukaan, kun ei ole hakijaksi merkitty. Kirkkain silmin oli valehdellut, että asia sovittu mun kanssa. Yhdellä puhelinsoitolla selvisi, että mitään ei ole sovittu. Anoppi oli suostunut lähtemään vasta, kun hoitaja oli puhelin kädessä todennut, että nyt mummeli saa valita, että lähteekö itse nyt heti vai soitetaanko poliisi. Oli hyvin tarmokkaasti ja kovaäänisesti vaatinut oikeuksiaan. Anoppi oli sitten tässä tarinassa uhri, ettäs tiedätte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä anoppi jatkaa, jonka miniä ja poika eivät saa pidettyä kuria lapsilleen. Tuolla luki vastaus, että äiti tietää parhaiten onko lapsilla lämpimät vaatteet, se onkin erikoinen juttu. Miniä on nimittäin itse ammatiltaan sellainen, että kasvattaa periaatteessa muidenkin lapsia, mutta sitten omat vaikuttavat kasvavan ilman rajoja,ns. pellossa. Siksi tuo sana periaatteessa, ettei se siltä näytä. Onhan se koomillista että mummo käskee, kun ammatikseen kasvattaja ei komentojaan vie loppuun tai huolehdi terveellisistä ruokailutottumuksistakaan. Minua mummona särkee sydämeen kyllä liikaa,jos lapsenlapset saavat lähteä kylmään ilman hansikkaita ja sopivaa lakkia, en voi olla hiljaa siinä tilanteessa. Tai sitten en voi tavata heitä näinkään usein, sillähän siitä pääsee, ratkaisu sekin.

Meillä taas anoppi puki miten sattuu lapset. Toisinaan oli lämpimällä säällä ihan järjettömästi päällä, tai viileällä kesätamineet. Useimmiten onneksi ihan oikein, mutta logiikka ei mulle auennut. Kuitenkin ihan työssä käyvä ihminen tuolloin eikä mikään vanhuuden höperö ole vieläkään. Lisäksi puki ristiin lasten vaatteet. Eli 100 cm tytöllä oli siskonsa 130 cm vaatteita ja isosiskolla päinvastoin. Oli joskus koomisen näköistä, mutta anoppi on ollut aina hiukan suurpiirteinen, ei sen niin väliä.

Mulla on ollut hauskaa, välit on hyvät kuten lapsillakin hänen kanssaan. Kommentoi joskus jotain meillä sellaista mistä ei tykkää, nykyisin kyllä paljon vähemmän, kun sanon helpommin takaisin. En minäkään arvostele hänen kotiaan.

Jostain kumman syystä vanhemmat ihmiset olettaa että ikä oikeuttaa heitä kommentoimaan asiaan kuin asiaan, mikä ei pidä paikkaansa. Äitini kuuluu myös heihin, ei ymmärrä että asioita voi tehdä muutenkin kuin hänen tavallaan. Joskus nuorempien on vain itse koettava tietyt asiat, ennenkuin ymmärrys kasvaa ja niin kauan kun kenenkään hengellä ei leikitä, niin opetelkaa joskus olemaan kommentoimatta. Aina ei tarvi päteä.

Mun anoppi on näitä "totuuRen saa aina sanoa" -ihmisiä. Jos ainoa tarkoitus on tällä totuuRella on loukata toista, niin silloin voisi ehkä harkita sen leipäläpensä kiinni pitämistä. Eikä se totuuden torvena oleminen ole velvollisuus.

Anoppi muuten suuttui kovasti, kun siitä totuuRestaan huusi ja korjasin pari faktaa. Ei tajua, että hänen mielipiteensä ei ole totuus.  Ja se on torture, ei totuure.  Ainakin hänen "totuuksien" kuunteleminen ja niiden kohteena oleminen on henkistä kidutusta.

Ei asuta Ep:llä eikä asu anoppikaan, mutta samanlainen kuuluu olevan. Asiasta saa sanoa ja vastaanottajan pitäisi riemusta kiljuen kuunnella näitä hänen totuuksiaan. Hänen mielipiteensä on ainoa oikea, eikä sinulla pidä olla muita mielipiteitä.

Hän saa kritisoida kaikkea elämässäsi, koska asiat asioina.

Poikkeuksena tästä on kuitenkin tilanteet, joissa hän on totuuksien vastaanottajana. Hänellehän ei siis saa sanoa mistään.

Ja mehän siis on sanottu hänelle, että ei esimerkiksi viikon kestäneen ripulin edelleen jatkuessa kyllä voi tänne meille tulla. Tai että Liisa on sairaana/meillä on paljon menoja, eikä nyt kerkeä tulla mumman luo. (Tässä tilanteessa hän pamahtaa sitten kysymättä ja kutsumatta meille. Kun vain haluttais olla rauhassa.)

Tai jos sanomme, että myös Pentti haluaisi välillä nauttia mumman seurasta, niin alkaa mäkätys, kuinka me emme voi häntä määräillä.

Aivan helvetin raskas ihminen.

Ymmärrän tuskasi.

Anoppini on laiska siivoamaan+ heillä asuu koira, joka tuntuu luovan turkkinsa uudelleen päivittäin, jos karvamäärää katsoo. Meillä oli konttausikäinen vauva mukana kun mentiin synttärikahveille tms. Samalla kun riisuttiin takkeja koira pissasi matolle. Mutta ei hätää, käännetään matto niin ei haittaa! Jostain syystä ei haluttu pistää vauvaa lattialle, ja tästä tuli palautetta, kun olisi niin kiva katsoa konttaamista. Mä siinä sanoin, että koira kusi just lattialle ja lapsella olisi sekunnissa kilo karvoja kurkussa, joten sylissä pysyy. Ei muuten ollut kovin pitkä vierailu, ja kyllä anoppi rääkymällä kertoi niin mielensä pahoittaneensa, ikinä ei häntä näin loukattu!

Toinen kerta tuli selostamaan meille jotain kylässä sattunutta pettämisskandaalia ihan hervottomassa flunssassa. Käsittämätöntä, että aikuiselle pitää sanoa, että tuossa kunnossa ei mennä vierailemaan lapsiperheeseen. Tuo skandaalitrio oli vielä mulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Anoppi vaan ei tajua, että mä en ole täältä kotoisin, enkä tosiaan tiedä kuka on Virtasen Matti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on avioliittoon astuminen vähän jäähyllä koska kun kihlajaisiin kutsuttu anoppini sai kutsun kotiini ( meillä on molemmilla omat kodit vielä), alkoi hän selittää miten osa kodistani voitaisiin muuttaa hälle asunnoksi. Kun olin vähän ei-asenteella liikkeessä ja sanoin että ei hänen poikansakaan täällä asu niin hän totesi että sehän on vaan hyvä kun hän voi sitten laittaa pojalle paikat valmiiksi ennen kuin tämä muuttaa.

Eikä asuta edes missään böndellä vaan ihan pääkaupunkiseudulla.

Että anoppi muuttaisi luokseni ennen kuin miesystävä. Mites sitten jos tulisi ero? Tuo koko idea on ihan naurettava.

Miten iso kämppä sulla on, jos osasta siitä saisi muokattua anopille asunnon? Vai onko tämä anopille sivuseikka, kyllähän miniä voi nukkua makuupussi saa eteisen lattialla?

Aika sairas juttu. Kuka haluaisi anopin kämppikseksi?

Ei ole kuin peritty rintamamiestalo, mutta yläkerrassa on tavallaan oma erillinen 2h+pikku-keittiö+pikku-kylppäri kun talon rakennuksen aikaan ihmiset pitivät  vuokralaisia, keskikerroksessa 3h+iso keittiö ja kylppäri ja kellarissa sauna- ja kodinhoitotilat, varastot ,perunakellari, pannuhuone ja autotalli. Anoppi siis ehdotti että itse siirtyisin siitä keskikerroksesta yläkertaan ja hän muuttaisi vähän niinkuin talon emännäksi keskikerrokseen. 

Kuinka typerä ihminen voi olla, että edes tuollaista ehdottaa? Tsiisus. Noin lähtökohtaisesti, löytyykö ketään, joka edes lähtökohtaisesti voisi kuvitella suostuvansa tuohon ehdotukseen?

Mä luulin, että mun anoppi oli asiaton, kun ehdotti mun odottaessa esikoista, että hänelle kalustettaisiin tyhjillään oleva makkari "varmuuden vuoksi", kun eihän kaksi yli 3-kymppistä akateemista ihmistä voi yhden vauvan kanssa pärjätä ja hänen apuaan tarvitaan myös yöllä. Huonetta ei anopille kalustettu, ja esikoinenkin on jo ekalla, ilman anopin yöhoitoapua ollaan pärjätty tähän asti. Ilmeisesti anopin luotto mun ja miehen hoitotaitoihin oli ja on edelleen kova 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä anoppi jatkaa, jonka miniä ja poika eivät saa pidettyä kuria lapsilleen. Tuolla luki vastaus, että äiti tietää parhaiten onko lapsilla lämpimät vaatteet, se onkin erikoinen juttu. Miniä on nimittäin itse ammatiltaan sellainen, että kasvattaa periaatteessa muidenkin lapsia, mutta sitten omat vaikuttavat kasvavan ilman rajoja,ns. pellossa. Siksi tuo sana periaatteessa, ettei se siltä näytä. Onhan se koomillista että mummo käskee, kun ammatikseen kasvattaja ei komentojaan vie loppuun tai huolehdi terveellisistä ruokailutottumuksistakaan. Minua mummona särkee sydämeen kyllä liikaa,jos lapsenlapset saavat lähteä kylmään ilman hansikkaita ja sopivaa lakkia, en voi olla hiljaa siinä tilanteessa. Tai sitten en voi tavata heitä näinkään usein, sillähän siitä pääsee, ratkaisu sekin.

Meillä taas anoppi puki miten sattuu lapset. Toisinaan oli lämpimällä säällä ihan järjettömästi päällä, tai viileällä kesätamineet. Useimmiten onneksi ihan oikein, mutta logiikka ei mulle auennut. Kuitenkin ihan työssä käyvä ihminen tuolloin eikä mikään vanhuuden höperö ole vieläkään. Lisäksi puki ristiin lasten vaatteet. Eli 100 cm tytöllä oli siskonsa 130 cm vaatteita ja isosiskolla päinvastoin. Oli joskus koomisen näköistä, mutta anoppi on ollut aina hiukan suurpiirteinen, ei sen niin väliä.

Mulla on ollut hauskaa, välit on hyvät kuten lapsillakin hänen kanssaan. Kommentoi joskus jotain meillä sellaista mistä ei tykkää, nykyisin kyllä paljon vähemmän, kun sanon helpommin takaisin. En minäkään arvostele hänen kotiaan.

Jostain kumman syystä vanhemmat ihmiset olettaa että ikä oikeuttaa heitä kommentoimaan asiaan kuin asiaan, mikä ei pidä paikkaansa. Äitini kuuluu myös heihin, ei ymmärrä että asioita voi tehdä muutenkin kuin hänen tavallaan. Joskus nuorempien on vain itse koettava tietyt asiat, ennenkuin ymmärrys kasvaa ja niin kauan kun kenenkään hengellä ei leikitä, niin opetelkaa joskus olemaan kommentoimatta. Aina ei tarvi päteä.

Mun anoppi on näitä "totuuRen saa aina sanoa" -ihmisiä. Jos ainoa tarkoitus on tällä totuuRella on loukata toista, niin silloin voisi ehkä harkita sen leipäläpensä kiinni pitämistä. Eikä se totuuden torvena oleminen ole velvollisuus.

Anoppi muuten suuttui kovasti, kun siitä totuuRestaan huusi ja korjasin pari faktaa. Ei tajua, että hänen mielipiteensä ei ole totuus.  Ja se on torture, ei totuure.  Ainakin hänen "totuuksien" kuunteleminen ja niiden kohteena oleminen on henkistä kidutusta.

Ei asuta Ep:llä eikä asu anoppikaan, mutta samanlainen kuuluu olevan. Asiasta saa sanoa ja vastaanottajan pitäisi riemusta kiljuen kuunnella näitä hänen totuuksiaan. Hänen mielipiteensä on ainoa oikea, eikä sinulla pidä olla muita mielipiteitä.

Hän saa kritisoida kaikkea elämässäsi, koska asiat asioina.

Poikkeuksena tästä on kuitenkin tilanteet, joissa hän on totuuksien vastaanottajana. Hänellehän ei siis saa sanoa mistään.

Ja mehän siis on sanottu hänelle, että ei esimerkiksi viikon kestäneen ripulin edelleen jatkuessa kyllä voi tänne meille tulla. Tai että Liisa on sairaana/meillä on paljon menoja, eikä nyt kerkeä tulla mumman luo. (Tässä tilanteessa hän pamahtaa sitten kysymättä ja kutsumatta meille. Kun vain haluttais olla rauhassa.)

Tai jos sanomme, että myös Pentti haluaisi välillä nauttia mumman seurasta, niin alkaa mäkätys, kuinka me emme voi häntä määräillä.

Aivan helvetin raskas ihminen.

Voiko joku kertoa mitä näihin asiat asioina ja kyllä saa sanoa juttuihin voi vastata? Meen aina ihan lukkoon enkä osaa sanoa mitään järkevää..

Mulla oli samaa vikaa ensimmäiset kolme vuotta mieheni kanssa aduessa. Olin ihan lapanen hallitsevan, narsistisen anopin kanssa. Jostain sisältäni löytyi kuitenkin sisua, kun tajusin, että näin ei voi jatkua. Välirikkohan siitä seurasi anopin kanssa, mutta näin on parempi. Anoppi on niitä ihmisiä, jotka tosissaan uskovat "en ole täydellinen, minusta puuttuu viat" -lausahdukseen. Myös parisuhde parani sen jälkeen, kun anoppi saatiin pois jokapäiväisestä elämästä.

Kyllä sinä vielä opit! Vaikeaa on, mutta kannattaa yrittää löytää omasta itsestään se voima, että uskaltaa kieltäytyä olemasta tuollaisen käytöksen kohteena.

Jotain hyötyä olla se huonompi miniä! Saa nimittäin olla rauhassa, kun anopin aika kuluu oman tyttären ja sen paremman miniän luona rampatessa ja heidän lapsiaan paapoessa.

Minä en kaipaa anoppia mutta lapseni tapaavat serkkujaan jonkin verran, mm. jouluisin.

Varhaisteinit osaavat jo kysyä miksi serkku X sai uuden kännykän ja sekku Y konsolipelilaitteen mutta meidän perheeseen tulee Lidlin suklaata ja liian pieniä sukkia.

Eipä tässä muuta. Joulua odotellessa...

Kyllä miehetkin eli appiukotkin osaa...

Jouduin äkillisesti sairaalaan. Appiukko kuuli tästä, soitti koko suvun läpi ja kertoi mun kuolevan.

Saatiin huolestuneita ja pahoittelevia puheluita ihmisiltä ja jouduimme lohduttamaan itkeviä sukualaisia

Täällä henki pihisee yhä :) Appiukko ei pahoitellut asiaa missään vaiheessa.  Tulipahan selville, että hän toivoo minun kuolemaa....

No meillä appiukko kitisi, kun kävin vauvan kanssa liian usein omalla kotiseudullani. Päätin olla hiljaa etten sano pahasti, koska kyseessä oli äitini hautajaisjärjestelyt ja hautajaiset joihin luonnollisesti(?) halusin osallistua. Mitäpä sitä muuta toivoo tuossa tilanteessa kuin appiukkoa joka tulee kutsumatta kylään ja alkaa valittamaan kuinka vauvan kanssa ei saa mennä niin kauaksi ja hän ei ole kolmeen päivään nähnyt vauvaa, koska olen ollut poissa. Olisi varmaan pitänyt jättää hautajaiset väliin, kukapa sitä äitinsä hautajaisissa olis mukana.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä miehetkin eli appiukotkin osaa...

Jouduin äkillisesti sairaalaan. Appiukko kuuli tästä, soitti koko suvun läpi ja kertoi mun kuolevan.

Saatiin huolestuneita ja pahoittelevia puheluita ihmisiltä ja jouduimme lohduttamaan itkeviä sukualaisia

Täällä henki pihisee yhä :) Appiukko ei pahoitellut asiaa missään vaiheessa.  Tulipahan selville, että hän toivoo minun kuolemaa....

Eihän varma toivonut sun kuolemaa, hänellä on vain hyvin tylsä oma elämä ja hän kaipasi actionia, draama, huomiota muilta ym..

Vierailija kirjoitti:

No meillä appiukko kitisi, kun kävin vauvan kanssa liian usein omalla kotiseudullani. Päätin olla hiljaa etten sano pahasti, koska kyseessä oli äitini hautajaisjärjestelyt ja hautajaiset joihin luonnollisesti(?) halusin osallistua. Mitäpä sitä muuta toivoo tuossa tilanteessa kuin appiukkoa joka tulee kutsumatta kylään ja alkaa valittamaan kuinka vauvan kanssa ei saa mennä niin kauaksi ja hän ei ole kolmeen päivään nähnyt vauvaa, koska olen ollut poissa. Olisi varmaan pitänyt jättää hautajaiset väliin, kukapa sitä äitinsä hautajaisissa olis mukana.

Mun appivanhemmat on valittaneet kun ollaan lasten kanssa monta yötä mun vanhemmilla kun nähdään niitä mutta  ei heillä. Asun ulkomailla ja en näe omia vanhempia moneen kuukauteen ja kun mennään ollaan pari viikkoa kerralla. Tämä on appivanhempien mielestä epäreilua kun ei olla yhtä montaa yötä peräkanaa heillä vaikka vietetään siellä joka sunnuntai ja asutaan puolen tunnin päässä. En malta odottaa nähdä heidän ilmeitä kun kerrotaan pian et suunnitellaan muuttoa Suomeen. Eipä tarvi sit enää olla kateellisia mun vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Jotain hyötyä olla se huonompi miniä! Saa nimittäin olla rauhassa, kun anopin aika kuluu oman tyttären ja sen paremman miniän luona rampatessa ja heidän lapsiaan paapoessa.

Minä en kaipaa anoppia mutta lapseni tapaavat serkkujaan jonkin verran, mm. jouluisin.

Varhaisteinit osaavat jo kysyä miksi serkku X sai uuden kännykän ja sekku Y konsolipelilaitteen mutta meidän perheeseen tulee Lidlin suklaata ja liian pieniä sukkia.

Eipä tässä muuta. Joulua odotellessa...

Mun anopilla on ollut vain huonoja miniöitä. Mä olen ensimmäinen miniäkokelas jonka mieheni on äidilleen esitellyt. Miehen veljeltä anoppi on kolme toinen toistaan typerämpää heitukkaa karkoittanut. En ole näitä naisia tavannut, mutta luotan anopin määrittelyyn. Varmaan minäkin olen anopin silmissä samanlainen. Mutta vielä tyhmempi, koska olen jäänyt. Tai sitten en tajunnut karata riittävän nopeasti, kun tulin hyvin nopeasti raskaaksi.

Mun miehen sisarukset eivät ole lisääntyneet, mutta anopilla on selkeästi meidän lapsista lemmikki ja inhokki. Olen toivonut, että anopin oma lempilapsi lisääntyisi, niin jäisi mun perhe vähemmälle huomiolle (toivottavasti).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No meillä appiukko kitisi, kun kävin vauvan kanssa liian usein omalla kotiseudullani. Päätin olla hiljaa etten sano pahasti, koska kyseessä oli äitini hautajaisjärjestelyt ja hautajaiset joihin luonnollisesti(?) halusin osallistua. Mitäpä sitä muuta toivoo tuossa tilanteessa kuin appiukkoa joka tulee kutsumatta kylään ja alkaa valittamaan kuinka vauvan kanssa ei saa mennä niin kauaksi ja hän ei ole kolmeen päivään nähnyt vauvaa, koska olen ollut poissa. Olisi varmaan pitänyt jättää hautajaiset väliin, kukapa sitä äitinsä hautajaisissa olis mukana.

Mun appivanhemmat on valittaneet kun ollaan lasten kanssa monta yötä mun vanhemmilla kun nähdään niitä mutta  ei heillä. Asun ulkomailla ja en näe omia vanhempia moneen kuukauteen ja kun mennään ollaan pari viikkoa kerralla. Tämä on appivanhempien mielestä epäreilua kun ei olla yhtä montaa yötä peräkanaa heillä vaikka vietetään siellä joka sunnuntai ja asutaan puolen tunnin päässä. En malta odottaa nähdä heidän ilmeitä kun kerrotaan pian et suunnitellaan muuttoa Suomeen. Eipä tarvi sit enää olla kateellisia mun vanhemmille.[/quote

Kateus varmaan meilläkin on se ongelma, kun onhan se epäreilua että minun lapsuudenkodissa ollaa 2 päivää noin kerran kuukaudessa ja anoppi ja appiukko voi käydä meillä päivittäin kylässä, koska "pikkuinen kasvaa niin nopeasti". Itseasiassa pappa voi hyvinkin tulla käymään 4 kertaa päivässä ja pitää sitä ihan normaalina kyläilytahtina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä miehetkin eli appiukotkin osaa...

Jouduin äkillisesti sairaalaan. Appiukko kuuli tästä, soitti koko suvun läpi ja kertoi mun kuolevan.

Saatiin huolestuneita ja pahoittelevia puheluita ihmisiltä ja jouduimme lohduttamaan itkeviä sukualaisia

Täällä henki pihisee yhä :) Appiukko ei pahoitellut asiaa missään vaiheessa.  Tulipahan selville, että hän toivoo minun kuolemaa....

Eihän varma toivonut sun kuolemaa, hänellä on vain hyvin tylsä oma elämä ja hän kaipasi actionia, draama, huomiota muilta ym..

Meidän esikoinen syntyi suunnitellulla sectiolla. Oltiin aamuvarhaisella jo sairaalassa, mutta leikkaussaliin päästiin puolen päivän jälkeen. Kun vauva oli maailmassa, niin mä olin siinä leikkauspöydällä ommeltavana ja mies hoitamassa vauvaa. Ei siinä ensimmäisenä tullut mieleen ottaa puhelinta kouraan ja ruveta ilmoittelemaan äidilleen. Kun anoppi ei ollut saanut mitään infoa klo 16 mennessä, niin sehän tarkoitti sitä, että jotain on pielessä ja aloitti soittoringin, ja selosti kuinka nyt on jotain pielessä. Ei tiedä mikä, mutta jotain on mennyt vikaan. Siellä sairaalassa me ihmeteltiin sitä pientä nyyttiä, kuinka pienet sormet voi vauvalla olla, ja kaikki oli valtakunnassa hyvin. Mies jossain vaiheessa lähti kotiin ja sieltä laittoi sukulaisilleen yhteisellä viestillä infoa, niin sekin oli väärin. Olisi pitänyt välittömästi ilmoittaa hänelle, eikä samalla kertaa kun mies ilmoitti asiasta sisaruksilleen ja tädeilleen.

OnnEX se on EX. kirjoitti:

Minulla ex-anoppi yllätti kivasti aikoinaan, kun menin naimisiin hänen poikansa kanssa. Häälahjoista keräsi itselleen päältä parhaat. Siinä auttanut ku katsoa vieressä monttu auki, että onko tuo ihan tosissaan...

Ja kukaan ei muka puuttunut asiaan?

Vierailija kirjoitti:

OnnEX se on EX. kirjoitti:

Minulla ex-anoppi yllätti kivasti aikoinaan, kun menin naimisiin hänen poikansa kanssa. Häälahjoista keräsi itselleen päältä parhaat. Siinä auttanut ku katsoa vieressä monttu auki, että onko tuo ihan tosissaan...

Ja kukaan ei muka puuttunut asiaan?

Ai vieraat vai, lahjojen antajat?

Tuosta häälahjojen varastelusta tuli mieleen oman anopin mielenkiintoinen suhtautuminen annettuihin tavaroihin. Hän esim tuli hakemaan meidän lapselle ostamiaan vaatteita kun miehen serkku sai lapsen. Ikäeroa serkuksilla oli melkein kaksi vuotta, joten olin jo ne baby-vaatteet pistänyt eteenpäin. Haukkui mut, ja syyllisti, että mitä se Tiina nyt sanoo, kun ei saakaan niitä meillä kahdella lapsella käytettyjä "aarteita".

Eikä ole ollenkaan ainut kerta, kun on hakenut lahjoja takaisin, kun on keksinyt tavaroille paremman kohteen. Ilmeisesti kokee, että antaessaan lahjan, niin kyseisen esineen omistusoikeus jää hänelle, ja esine on vain lahjan saajalla lainassa.