Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Täydelliset miniät-sarjaan kuuluva aloitus.

Vierailija kirjoitti:

Täydelliset miniät-sarjaan kuuluva aloitus.

Eipä täällä kukaan ole itseään täydelliseksi väittänyt.

Minun appeni on itsekkäin tuntemani ihminen, vaikka onkin rakas. Hänessä on kestämistä. Esim. jos hänellä ei ole nälkä, muillakaan ei voi olla. Viimeksi kun käytiin hänen luonaan, aloin ehdottaa ravintolaan siirtymistä, kun lounaasta oli puhuttu puhelimessa. Meillä oli 2 tunnin ajomatka takana ja aamupalasta jo aikaa. Vastaus oli, että appi itse on syönyt niin tukevasti aamupalalla puuroa ja kananmunia, että ei nyt vielä ole nälkä. Odottelin 2 tuntia sitä hänen nälkänsä heräämistä ja totesin sitten miehelleni, että minä lähden lasten kanssa nyt syömään, voit valita, tuletko mukaan vai tuletteko yhdessä isäsi kanssa myöhemmin. Naama väärällään lähti appikin lounaalle, vaikka kello olikin vasta kaksi.

Sama appi on jättänyt minut autokauppaan. Menin katselemaan uutta autoa, kun olin myynyt entisen, ja appi lähti kuskiksi. Hän tyrkytti minulle jotain Skodaa, jota en huolinut. Sen jälkeen huokaili vieressä, kun kysyin automyyjältä jostain autosta tietoja. Yhtäkkiä lähti sanaakaan sanomatta pois. Kiertelin autokaupassa ja kävin pienen lenkin koeajollakin. Lopulta soitin hänelle, mihin on kadonnut. Hän sanoi, että kotiin ja mihinkäs häntä siellä tarvitaan, etkös sä ollut autoa menossa ostamaan, niin onhan sulla menopeli alla sieltä lähtiessä. Ei ilmeisesti tullut mieleen, että entäs jos en ostakaan autoa sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Täydelliset miniät-sarjaan kuuluva aloitus.

Itselläsi ei taida olla kokemusta oikeasti mielenvikaisesta appivanhemmat, kun pitää tulla pätemään typeryydellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä anoppi jatkaa, jonka miniä ja poika eivät saa pidettyä kuria lapsilleen. Tuolla luki vastaus, että äiti tietää parhaiten onko lapsilla lämpimät vaatteet, se onkin erikoinen juttu. Miniä on nimittäin itse ammatiltaan sellainen, että kasvattaa periaatteessa muidenkin lapsia, mutta sitten omat vaikuttavat kasvavan ilman rajoja,ns. pellossa. Siksi tuo sana periaatteessa, ettei se siltä näytä. Onhan se koomillista että mummo käskee, kun ammatikseen kasvattaja ei komentojaan vie loppuun tai huolehdi terveellisistä ruokailutottumuksistakaan. Minua mummona särkee sydämeen kyllä liikaa,jos lapsenlapset saavat lähteä kylmään ilman hansikkaita ja sopivaa lakkia, en voi olla hiljaa siinä tilanteessa. Tai sitten en voi tavata heitä näinkään usein, sillähän siitä pääsee, ratkaisu sekin.

Meillä taas anoppi puki miten sattuu lapset. Toisinaan oli lämpimällä säällä ihan järjettömästi päällä, tai viileällä kesätamineet. Useimmiten onneksi ihan oikein, mutta logiikka ei mulle auennut. Kuitenkin ihan työssä käyvä ihminen tuolloin eikä mikään vanhuuden höperö ole vieläkään. Lisäksi puki ristiin lasten vaatteet. Eli 100 cm tytöllä oli siskonsa 130 cm vaatteita ja isosiskolla päinvastoin. Oli joskus koomisen näköistä, mutta anoppi on ollut aina hiukan suurpiirteinen, ei sen niin väliä.

Mulla on ollut hauskaa, välit on hyvät kuten lapsillakin hänen kanssaan. Kommentoi joskus jotain meillä sellaista mistä ei tykkää, nykyisin kyllä paljon vähemmän, kun sanon helpommin takaisin. En minäkään arvostele hänen kotiaan.

Jostain kumman syystä vanhemmat ihmiset olettaa että ikä oikeuttaa heitä kommentoimaan asiaan kuin asiaan, mikä ei pidä paikkaansa. Äitini kuuluu myös heihin, ei ymmärrä että asioita voi tehdä muutenkin kuin hänen tavallaan. Joskus nuorempien on vain itse koettava tietyt asiat, ennenkuin ymmärrys kasvaa ja niin kauan kun kenenkään hengellä ei leikitä, niin opetelkaa joskus olemaan kommentoimatta. Aina ei tarvi päteä.

Mun anoppi on näitä "totuuRen saa aina sanoa" -ihmisiä. Jos ainoa tarkoitus on tällä totuuRella on loukata toista, niin silloin voisi ehkä harkita sen leipäläpensä kiinni pitämistä. Eikä se totuuden torvena oleminen ole velvollisuus.

Anoppi muuten suuttui kovasti, kun siitä totuuRestaan huusi ja korjasin pari faktaa. Ei tajua, että hänen mielipiteensä ei ole totuus.  Ja se on torture, ei totuure.  Ainakin hänen "totuuksien" kuunteleminen ja niiden kohteena oleminen on henkistä kidutusta.

Ei asuta Ep:llä eikä asu anoppikaan, mutta samanlainen kuuluu olevan. Asiasta saa sanoa ja vastaanottajan pitäisi riemusta kiljuen kuunnella näitä hänen totuuksiaan. Hänen mielipiteensä on ainoa oikea, eikä sinulla pidä olla muita mielipiteitä.

Hän saa kritisoida kaikkea elämässäsi, koska asiat asioina.

Poikkeuksena tästä on kuitenkin tilanteet, joissa hän on totuuksien vastaanottajana. Hänellehän ei siis saa sanoa mistään.

Ja mehän siis on sanottu hänelle, että ei esimerkiksi viikon kestäneen ripulin edelleen jatkuessa kyllä voi tänne meille tulla. Tai että Liisa on sairaana/meillä on paljon menoja, eikä nyt kerkeä tulla mumman luo. (Tässä tilanteessa hän pamahtaa sitten kysymättä ja kutsumatta meille. Kun vain haluttais olla rauhassa.)

Tai jos sanomme, että myös Pentti haluaisi välillä nauttia mumman seurasta, niin alkaa mäkätys, kuinka me emme voi häntä määräillä.

Aivan helvetin raskas ihminen.

Määräilystä. Taustaa: Mä olen it-alan ammattilainen.

Kerran kun meni hermot totaalisesti anoppiin, ja sanoin hänen käytöksensä olevan sen verran alentavaa ettei yhdenkään ihmisen tarvitse sietää. Lisäksi en hyväksy sitä, että hän kohtelee mun lapsia hyvin eriarvoisesti. (Molemmat ovat kyllä mieheni siittämiä, nuorempi on ollut "turha" jo ennen syntymäänsä, ja "epäonnekseen" on ulkoisesti enempi mun näköinen.) Anoppi pilkallisesti alkoi selittämään, että en pysty ohjelmoimaan hänen käytöstään. Lähti ovet paukkuen, että sanoin että omassa kodissa edellytän myös _vierailta_ ihmismäistä, kunnioittavaa käytöstä, siihen vaaditaan vain hiukkasen tapoja, ei ohjelmointia. (En edes työkseni ohjelmoi).

Nämä on hämmentäviä tilanteita. Ikään kuin normaali käytös olisi jotain rakettitiedettä. En ymmärrä, miksi sitä pitää edes erikseen vaatia - kun ei niin kuuluisi olla.

Ja sitten, kun lasten oikeuksista ja hyvinvoinnista pidetään huolta, on seurauksena anopin loukkaantuminen. Kun eihän hän nyt mitään väärin tee.

Onhan se totta ettei me varmaan voida anoppiemme käytöstä muuttaa. Onneksi kuitenkin voidaan päättää, meneekö lapset hänen luokseen vaiko ei.

Meillä muuten monesti lapsen siellä käymättömyys (vaatii että lapsi käy siellä kerran kuussa) aiheuttaa uhkailun, kuinka "Lakiin tulee isovanhemmille tapaamisoikeus, sittenpähän näette."

Mä en ole käynyt anoppilassa vuosiin muuta kuin pihassa. Meillä anoppi vaaransi oman mukavuudenhalunsa takia lapsemme hengen. Tämän jälkeen en ole anopin hoivaan lapsia jättänyt ja vältellyt muutenkin, asiaan liittyy myös muita ongelmia. Ei mun mieskään varsinaisesti ole hyvissä väleissä äitinsä kanssa, eikä ota mukaansa lapsia silloin harvoin kun äitinsä luona käy (korjaamassa jotain). Äitinsä yleensä huutaa puhelimeen miehelleni soittaessaan että "hella rikki tuu korjaamaan se viis minuuttia sitten ota Pertsa mukaan", kuopus ei ole ikinä tervetullut.

Meitä on kanssa uhattu tuolla isovanhemman tapaamisoikeus lailla. Hyvin voitonriemuisesti ilmoitti meille, että nyt hän saa joka viikko Pertsan kylään. (edelleen vain esikoinen kelpaa). Pyysin lukemaan sen lakitekstin uudelleen. Minkähänlaista propagandaa jossain mummeli palstoilla tuosta on, kun ihan selkeästi oli asian ymmärtänyt niin, että saa melkein huoltajan oikeudet lain myötä.

Tämä sama tapaus oli käynyt päiväkodista hakemassa lapsia, eikä tietenkään saanut lapsia mukaan, kun ei ole hakijaksi merkitty. Kirkkain silmin oli valehdellut, että asia sovittu mun kanssa. Yhdellä puhelinsoitolla selvisi, että mitään ei ole sovittu. Anoppi oli suostunut lähtemään vasta, kun hoitaja oli puhelin kädessä todennut, että nyt mummeli saa valita, että lähteekö itse nyt heti vai soitetaanko poliisi. Oli hyvin tarmokkaasti ja kovaäänisesti vaatinut oikeuksiaan. Anoppi oli sitten tässä tarinassa uhri, ettäs tiedätte.

Esikoisesi on tarinan uhri jos oikeasti hänen nimensä on Pertsa???

Vierailija kirjoitti:

Täydelliset miniät-sarjaan kuuluva aloitus.

Ja tämä viesti oli sitten sarjasta "Katkeran anopin epätoivoivoinen yritys".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä anoppi jatkaa, jonka miniä ja poika eivät saa pidettyä kuria lapsilleen. Tuolla luki vastaus, että äiti tietää parhaiten onko lapsilla lämpimät vaatteet, se onkin erikoinen juttu. Miniä on nimittäin itse ammatiltaan sellainen, että kasvattaa periaatteessa muidenkin lapsia, mutta sitten omat vaikuttavat kasvavan ilman rajoja,ns. pellossa. Siksi tuo sana periaatteessa, ettei se siltä näytä. Onhan se koomillista että mummo käskee, kun ammatikseen kasvattaja ei komentojaan vie loppuun tai huolehdi terveellisistä ruokailutottumuksistakaan. Minua mummona särkee sydämeen kyllä liikaa,jos lapsenlapset saavat lähteä kylmään ilman hansikkaita ja sopivaa lakkia, en voi olla hiljaa siinä tilanteessa. Tai sitten en voi tavata heitä näinkään usein, sillähän siitä pääsee, ratkaisu sekin.

Meillä taas anoppi puki miten sattuu lapset. Toisinaan oli lämpimällä säällä ihan järjettömästi päällä, tai viileällä kesätamineet. Useimmiten onneksi ihan oikein, mutta logiikka ei mulle auennut. Kuitenkin ihan työssä käyvä ihminen tuolloin eikä mikään vanhuuden höperö ole vieläkään. Lisäksi puki ristiin lasten vaatteet. Eli 100 cm tytöllä oli siskonsa 130 cm vaatteita ja isosiskolla päinvastoin. Oli joskus koomisen näköistä, mutta anoppi on ollut aina hiukan suurpiirteinen, ei sen niin väliä.

Mulla on ollut hauskaa, välit on hyvät kuten lapsillakin hänen kanssaan. Kommentoi joskus jotain meillä sellaista mistä ei tykkää, nykyisin kyllä paljon vähemmän, kun sanon helpommin takaisin. En minäkään arvostele hänen kotiaan.

Jostain kumman syystä vanhemmat ihmiset olettaa että ikä oikeuttaa heitä kommentoimaan asiaan kuin asiaan, mikä ei pidä paikkaansa. Äitini kuuluu myös heihin, ei ymmärrä että asioita voi tehdä muutenkin kuin hänen tavallaan. Joskus nuorempien on vain itse koettava tietyt asiat, ennenkuin ymmärrys kasvaa ja niin kauan kun kenenkään hengellä ei leikitä, niin opetelkaa joskus olemaan kommentoimatta. Aina ei tarvi päteä.

Mun anoppi on näitä "totuuRen saa aina sanoa" -ihmisiä. Jos ainoa tarkoitus on tällä totuuRella on loukata toista, niin silloin voisi ehkä harkita sen leipäläpensä kiinni pitämistä. Eikä se totuuden torvena oleminen ole velvollisuus.

Anoppi muuten suuttui kovasti, kun siitä totuuRestaan huusi ja korjasin pari faktaa. Ei tajua, että hänen mielipiteensä ei ole totuus.  Ja se on torture, ei totuure.  Ainakin hänen "totuuksien" kuunteleminen ja niiden kohteena oleminen on henkistä kidutusta.

Ei asuta Ep:llä eikä asu anoppikaan, mutta samanlainen kuuluu olevan. Asiasta saa sanoa ja vastaanottajan pitäisi riemusta kiljuen kuunnella näitä hänen totuuksiaan. Hänen mielipiteensä on ainoa oikea, eikä sinulla pidä olla muita mielipiteitä.

Hän saa kritisoida kaikkea elämässäsi, koska asiat asioina.

Poikkeuksena tästä on kuitenkin tilanteet, joissa hän on totuuksien vastaanottajana. Hänellehän ei siis saa sanoa mistään.

Ja mehän siis on sanottu hänelle, että ei esimerkiksi viikon kestäneen ripulin edelleen jatkuessa kyllä voi tänne meille tulla. Tai että Liisa on sairaana/meillä on paljon menoja, eikä nyt kerkeä tulla mumman luo. (Tässä tilanteessa hän pamahtaa sitten kysymättä ja kutsumatta meille. Kun vain haluttais olla rauhassa.)

Tai jos sanomme, että myös Pentti haluaisi välillä nauttia mumman seurasta, niin alkaa mäkätys, kuinka me emme voi häntä määräillä.

Aivan helvetin raskas ihminen.

Määräilystä. Taustaa: Mä olen it-alan ammattilainen.

Kerran kun meni hermot totaalisesti anoppiin, ja sanoin hänen käytöksensä olevan sen verran alentavaa ettei yhdenkään ihmisen tarvitse sietää. Lisäksi en hyväksy sitä, että hän kohtelee mun lapsia hyvin eriarvoisesti. (Molemmat ovat kyllä mieheni siittämiä, nuorempi on ollut "turha" jo ennen syntymäänsä, ja "epäonnekseen" on ulkoisesti enempi mun näköinen.) Anoppi pilkallisesti alkoi selittämään, että en pysty ohjelmoimaan hänen käytöstään. Lähti ovet paukkuen, että sanoin että omassa kodissa edellytän myös _vierailta_ ihmismäistä, kunnioittavaa käytöstä, siihen vaaditaan vain hiukkasen tapoja, ei ohjelmointia. (En edes työkseni ohjelmoi).

Nämä on hämmentäviä tilanteita. Ikään kuin normaali käytös olisi jotain rakettitiedettä. En ymmärrä, miksi sitä pitää edes erikseen vaatia - kun ei niin kuuluisi olla.

Ja sitten, kun lasten oikeuksista ja hyvinvoinnista pidetään huolta, on seurauksena anopin loukkaantuminen. Kun eihän hän nyt mitään väärin tee.

Onhan se totta ettei me varmaan voida anoppiemme käytöstä muuttaa. Onneksi kuitenkin voidaan päättää, meneekö lapset hänen luokseen vaiko ei.

Meillä muuten monesti lapsen siellä käymättömyys (vaatii että lapsi käy siellä kerran kuussa) aiheuttaa uhkailun, kuinka "Lakiin tulee isovanhemmille tapaamisoikeus, sittenpähän näette."

Mä en ole käynyt anoppilassa vuosiin muuta kuin pihassa. Meillä anoppi vaaransi oman mukavuudenhalunsa takia lapsemme hengen. Tämän jälkeen en ole anopin hoivaan lapsia jättänyt ja vältellyt muutenkin, asiaan liittyy myös muita ongelmia. Ei mun mieskään varsinaisesti ole hyvissä väleissä äitinsä kanssa, eikä ota mukaansa lapsia silloin harvoin kun äitinsä luona käy (korjaamassa jotain). Äitinsä yleensä huutaa puhelimeen miehelleni soittaessaan että "hella rikki tuu korjaamaan se viis minuuttia sitten ota Pertsa mukaan", kuopus ei ole ikinä tervetullut.

Meitä on kanssa uhattu tuolla isovanhemman tapaamisoikeus lailla. Hyvin voitonriemuisesti ilmoitti meille, että nyt hän saa joka viikko Pertsan kylään. (edelleen vain esikoinen kelpaa). Pyysin lukemaan sen lakitekstin uudelleen. Minkähänlaista propagandaa jossain mummeli palstoilla tuosta on, kun ihan selkeästi oli asian ymmärtänyt niin, että saa melkein huoltajan oikeudet lain myötä.

Tämä sama tapaus oli käynyt päiväkodista hakemassa lapsia, eikä tietenkään saanut lapsia mukaan, kun ei ole hakijaksi merkitty. Kirkkain silmin oli valehdellut, että asia sovittu mun kanssa. Yhdellä puhelinsoitolla selvisi, että mitään ei ole sovittu. Anoppi oli suostunut lähtemään vasta, kun hoitaja oli puhelin kädessä todennut, että nyt mummeli saa valita, että lähteekö itse nyt heti vai soitetaanko poliisi. Oli hyvin tarmokkaasti ja kovaäänisesti vaatinut oikeuksiaan. Anoppi oli sitten tässä tarinassa uhri, ettäs tiedätte.

Esikoisesi on tarinan uhri jos oikeasti hänen nimensä on Pertsa???

Harva tänne taitaa oikeilla nimillä kertoilla asioitaan..

Minun anoppi on edesmennyt. Onneksi, koska käytös täytti narsistisen luonteenpiirteen kaikki tunnusmerkit. Hän oli aina oikeassa ja silloin harvoin, kun oli väärässä, johtui muista. Osasi olla herttainen kuin perhokalastaja siimansa kanssa. Kun tarttui koukkuun , kyllä nykäisi. Joskus aikanaan yritin keskustella hänen kanssaan käytöksestään. Muualta tulleena en ymmärtänyt paikallisia tapoja. Alussa puhutteli etunimellä mutta myöhemmin olin vain vävy, kun en suostunut kumartelemaan. Tytärtään eli vaimoani kohteli kuin lasta. Hänen olisi pitänyt elää anopin ohjeiden mukaan.Viimein pistimme välit poikki ja lakkasimme käymästä hänen luonaan. Lapset saivat käydä omien halujensa mukaan. Kaksi tytärtämme katkaisi pikkuhiljaa välit. Kahdelle pojallemme ei uskaltanut mahtiaan näyttää, koska tarvitsi apua. Heille sitten haukkui välillä meitä muita. Kun pääsimme tästä perille, kielsi kaiken vaikka olimme kuulleet samaa ulkopuolisiltakin. Kerran esitti apen eläessä, kuinka on kipeä polvi. Kun lähdimme ulos katsomaan apen harrastushommia, näin keittiön ikkunasta sisälle ja kas, siellähän anoppi asteli aivan normaalisti. Vieraille esitti nauravaista huumori-ihmistä. Jostain syystä meitä ei naurattanut hänen seurassaan. Vaimoni piina kesti yli 50 vuotta. Kun anoppi kuoli, totesimme yhdestä suusta:Nyt se on ohi. Olisihan elämä voinut olla hänen, anopin kanssa toisenkinlaista. Hän ei vain suostunut myöntämään käytöstään koskaan.

R.I.P. kirjoitti:

Minun anoppi on edesmennyt. Onneksi, koska käytös täytti narsistisen luonteenpiirteen kaikki tunnusmerkit. Hän oli aina oikeassa ja silloin harvoin, kun oli väärässä, johtui muista. Osasi olla herttainen kuin perhokalastaja siimansa kanssa. Kun tarttui koukkuun , kyllä nykäisi. Joskus aikanaan yritin keskustella hänen kanssaan käytöksestään. Muualta tulleena en ymmärtänyt paikallisia tapoja. Alussa puhutteli etunimellä mutta myöhemmin olin vain vävy, kun en suostunut kumartelemaan. Tytärtään eli vaimoani kohteli kuin lasta. Hänen olisi pitänyt elää anopin ohjeiden mukaan.Viimein pistimme välit poikki ja lakkasimme käymästä hänen luonaan. Lapset saivat käydä omien halujensa mukaan. Kaksi tytärtämme katkaisi pikkuhiljaa välit. Kahdelle pojallemme ei uskaltanut mahtiaan näyttää, koska tarvitsi apua. Heille sitten haukkui välillä meitä muita. Kun pääsimme tästä perille, kielsi kaiken vaikka olimme kuulleet samaa ulkopuolisiltakin. Kerran esitti apen eläessä, kuinka on kipeä polvi. Kun lähdimme ulos katsomaan apen harrastushommia, näin keittiön ikkunasta sisälle ja kas, siellähän anoppi asteli aivan normaalisti. Vieraille esitti nauravaista huumori-ihmistä. Jostain syystä meitä ei naurattanut hänen seurassaan. Vaimoni piina kesti yli 50 vuotta. Kun anoppi kuoli, totesimme yhdestä suusta:Nyt se on ohi. Olisihan elämä voinut olla hänen, anopin kanssa toisenkinlaista. Hän ei vain suostunut myöntämään käytöstään koskaan.

Mun anoppi myös täyttää narsistin kriteerit. Valehtelee, manipuloi ja vetää aina ja poikkeuksetta kotiin päin törkeästi, muista ihmisistä ei välitä. Omista lapsista välittää lähinnä käskyjen toteuttajina. Ja jos käskyä ei toteuteta heti, niin haukutaan, niin päin naamaa kuin selän takanakin. Lopputulos ei ole koskaan riittävän hyvä, ja kieltäytyminen ei ole vaihtoehto. Mies on kyllä viime aikoina tietoisesti vähentänyt avustusta, kun kerran riidellessä kysyin häneltä kumpi häntä kaduttaa 20 vuoden päästä enemmän: se, ettei viettänyt aikaa lastensa kanssa vai se, ettei ollut äitinsä hommia toteuttamassa haukku-palkalla.

Ei kai saisi kenenkään kuolemaa toivoa, mutta ei tule ikävä, kun anopista aika jättää.

Tulipas lukastua ketju läpi ja huh huh.

Täytyy kyllä toivottaa tsemppiä kaikille ketkä taistelee näiden asioiden kanssa.

Itsellä anoppi ja appi aivan mahtavat.

Appi on välillä vähän ehkä hölmö, lähinnä niin että "karuselli pyörii, mut ketään ei oo kyydis." ja joskus tarvii yksinkertaisetkin hommat selventää.

Mutta tukevat meitä kaikessa ja aina.

Toivottavasti pääsette näistä tilanteista selvillä vesille.

Ps. ohi aiheen kysymys mikä jaksaa askarruttaa: Miksi akateemisten ihmisten tarvitsee tuoda esille oma akateemisuus ja ketä se kiinnostaa?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko paha, mutta melko kuumottava tilanne kun ekan kerran kihlatun vanhemmat tapasin. He eivät puhu montaakaan sanaa muuta kuin venäjää ja minä en puhu montaa sanaa venäjää. Sitten isänsä selittää melkein koko illan kädet vinhasti viuhtoen. Onneksi sain osasta tulkkauksen rakkaalta.

Ohis, mutta venäläisillä on tämä tapa jatkaa juttua, vaikka sanoo, ettei osaa venäjää. Kahta kauheammin tulee puhetta ja kädet viuhuu tosiaan. Ei siinä auta kuin yrittää nyökytellä ja hymyillä sopivissa kohdissa.

Olen asunut venäläisten keskellä muutaman vuoden ja tämä toistuu säännöllisesti milloin kaupassa, milloin kadulla tai liikennevälineissä. Mummoilla ja keski-ikäisillä on erityisesti asiaa usein ja keski-iän ylittäneet venäläismiehet ovat aika kovia jututtamaan naisia milloin mistäkin syystä.

Osaan sanoa venäjäksi, että olen suomalainen, en ymmärrä, en osaa venäjää, mutta siitä he vasta innostuvat ja ovat sitä mieltä, että hyvinhän näyttää sujuvan. Venäläiset on hauskoja innostuvuudessaan ja uteliaisuudessaan.

Venäläinen kaveri muuten kertoi, että Venäjällä on tapana, että tuleva appi juottaa potentiaalisen sulhon tukevaan humalaan, että estojen poistuessa paljastuu, mikä sulhanen on miehiään. Onnea suomalaissulholle tähän koitokseen.

Vierailija kirjoitti:

Tulipas lukastua ketju läpi ja huh huh.

Täytyy kyllä toivottaa tsemppiä kaikille ketkä taistelee näiden asioiden kanssa.

Itsellä anoppi ja appi aivan mahtavat.

Appi on välillä vähän ehkä hölmö, lähinnä niin että "karuselli pyörii, mut ketään ei oo kyydis." ja joskus tarvii yksinkertaisetkin hommat selventää.

Mutta tukevat meitä kaikessa ja aina.

Toivottavasti pääsette näistä tilanteista selvillä vesille.

Ps. ohi aiheen kysymys mikä jaksaa askarruttaa: Miksi akateemisten ihmisten tarvitsee tuoda esille oma akateemisuus ja ketä se kiinnostaa?

Itsekin mietin samaa, että kuinka se akateemisuus lastenkasvatukseen liittyy. Olen nimittäin itsekin akateeminen ja täysin ulalla lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mikä omalla anopilla on. Rakastaa draamaa ja mopo kiihtyy nollasta sataan sekunneissa. Ei jostain syystä kestä vain olla ja on aina hämmentämässä jos jonkinnäköistä soppaa. Itse olen todella rauhallinen ja mukavuuden haluinen "hällä-väliä"-ihminen. Useimmat asiat menevät ohi olan kohautuksella.

Se etten välitä vaikka anoppi haukkuisi minua sukujuhlissa kaikkien edessä tuntuu hiertävän häntä kovasti. Myötäilen vain aina ja vielä hymyn kera. Esim. haukkui kaikki tilaamamme tarjoilut kaikkien edessä tyttäreni konffiksissa ja itse totesin vain hymyissä suin että opinhan sitten seuraavaa lasta varten.

Totesi myös  kerran suvun joulu-illallisissa että taidan olla vajaa päästäni kun vaan hymyssä suin kiitän kritiikistä vaikka tekemäni ruoat haukutaan hänen toimestaan. Totesin että "Voi olla. Minua ei ole koskaan testattu".

Se, etten minä työssä käyvänä myöskään hoida omaa kotiani,pihaa tai edes pyykkejä itse hiertää uransa kahden lapsen koti-äitinä tehnyttä anoppia kovasti. Ruokaakin tilataan välillä muualta. Nämä otetaan joka kerta puheeksi. Miksi pitää olla omakotitalo ja piha jos ei kiinnostaa hoitaa niitä? Miksi hommasit lapsia kun et edes kokkaa niille. Onhan mulla autokin vaikka en mieli autoasentajaksi?

Neljätoista vuotta ollaan oltu naimisissa ja tuo jatkuu vain. Anoppi nolaa vain itsensä noilla piikeillään, ei suinkaan miniäänsä vaikka sehän niiden tarkoitus on. Minulta on kysytty usein miksi siedän häntä. Se vastaus on etten välitä. Itse tajusin jo aikaisin että anoppi ei tule koskaan pitämään kenestäkään hänen poikansa kumppanista. Ei se ole henkilökohtaista, jossain vain heittää sen verran että kokee loukkaukseksi sen että joku muu nainen on tärkeämpi kuin äiti. Ja tämä ikävä koskee myös tytärtämme.

Mies sanoi myös grilli-juhlissa joskus tytölle että hän on hänelle maailman tärkein  (liittyi jotenkin johonkin Michelle Obama-haastikseen mikä tuli televisiosta missä se sanoi että tytöille pitää kertoa aina miten tärkeitä he ovat. No anoppi tästä riemastuneena nousi ylös rikkonaisella polvellaan jolla aiemmin ei kyennyt nousemaan edes vessaan ja sanoi että "Sanoin ettei se rakasta sinua, lasten takia vaan yhdessä". Itse kävelin vain pois mutta anoppi tuli hakemaan minut ja sanoi että miehellä oli vielä asiaa. Kysyi sitten kaikkien kuullen ketä NAISTA (meillä oli poika myös)rakastat eniten *tyttären nimi*jälkeen. Kun mieheni sanoi minun nimeni niin anopille tuli sydänkipuja ja hengitysvaikeuksia. Lanssilla meni sitten sairaalaan ja koska siinä ja sen sydänfilmissä ei ollut mitään niin lähettivät sen takaisin vajaan tunnin päästä takaisin. Sillei jännää koska kovasti teki kuolemaa siinä nurtsilla. Jäähyväisiä jne. ja tunnin päästä voimissaan. 

Mut me sanottiin sitä jo aiemmin Pekka ja Susi-mummoksi.

Tämän täytyy olla satua.

Ei tällaisia ihmisiä kertakaikkiaan ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mikä omalla anopilla on. Rakastaa draamaa ja mopo kiihtyy nollasta sataan sekunneissa. Ei jostain syystä kestä vain olla ja on aina hämmentämässä jos jonkinnäköistä soppaa. Itse olen todella rauhallinen ja mukavuuden haluinen "hällä-väliä"-ihminen. Useimmat asiat menevät ohi olan kohautuksella.

Se etten välitä vaikka anoppi haukkuisi minua sukujuhlissa kaikkien edessä tuntuu hiertävän häntä kovasti. Myötäilen vain aina ja vielä hymyn kera. Esim. haukkui kaikki tilaamamme tarjoilut kaikkien edessä tyttäreni konffiksissa ja itse totesin vain hymyissä suin että opinhan sitten seuraavaa lasta varten.

Totesi myös  kerran suvun joulu-illallisissa että taidan olla vajaa päästäni kun vaan hymyssä suin kiitän kritiikistä vaikka tekemäni ruoat haukutaan hänen toimestaan. Totesin että "Voi olla. Minua ei ole koskaan testattu".

Se, etten minä työssä käyvänä myöskään hoida omaa kotiani,pihaa tai edes pyykkejä itse hiertää uransa kahden lapsen koti-äitinä tehnyttä anoppia kovasti. Ruokaakin tilataan välillä muualta. Nämä otetaan joka kerta puheeksi. Miksi pitää olla omakotitalo ja piha jos ei kiinnostaa hoitaa niitä? Miksi hommasit lapsia kun et edes kokkaa niille. Onhan mulla autokin vaikka en mieli autoasentajaksi?

Neljätoista vuotta ollaan oltu naimisissa ja tuo jatkuu vain. Anoppi nolaa vain itsensä noilla piikeillään, ei suinkaan miniäänsä vaikka sehän niiden tarkoitus on. Minulta on kysytty usein miksi siedän häntä. Se vastaus on etten välitä. Itse tajusin jo aikaisin että anoppi ei tule koskaan pitämään kenestäkään hänen poikansa kumppanista. Ei se ole henkilökohtaista, jossain vain heittää sen verran että kokee loukkaukseksi sen että joku muu nainen on tärkeämpi kuin äiti. Ja tämä ikävä koskee myös tytärtämme.

Mies sanoi myös grilli-juhlissa joskus tytölle että hän on hänelle maailman tärkein  (liittyi jotenkin johonkin Michelle Obama-haastikseen mikä tuli televisiosta missä se sanoi että tytöille pitää kertoa aina miten tärkeitä he ovat. No anoppi tästä riemastuneena nousi ylös rikkonaisella polvellaan jolla aiemmin ei kyennyt nousemaan edes vessaan ja sanoi että "Sanoin ettei se rakasta sinua, lasten takia vaan yhdessä". Itse kävelin vain pois mutta anoppi tuli hakemaan minut ja sanoi että miehellä oli vielä asiaa. Kysyi sitten kaikkien kuullen ketä NAISTA (meillä oli poika myös)rakastat eniten *tyttären nimi*jälkeen. Kun mieheni sanoi minun nimeni niin anopille tuli sydänkipuja ja hengitysvaikeuksia. Lanssilla meni sitten sairaalaan ja koska siinä ja sen sydänfilmissä ei ollut mitään niin lähettivät sen takaisin vajaan tunnin päästä takaisin. Sillei jännää koska kovasti teki kuolemaa siinä nurtsilla. Jäähyväisiä jne. ja tunnin päästä voimissaan. 

Mut me sanottiin sitä jo aiemmin Pekka ja Susi-mummoksi.

Tämän täytyy olla satua.

Ei tällaisia ihmisiä kertakaikkiaan ole olemassa.

Jos en tuntisi anoppiani, niin olisin samaa mieltä. Valitettavasti näitä ylidramaattisia yksilöitä löytyy, ja ovat omaisilleen rasite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmä anoppi jatkaa, jonka miniä ja poika eivät saa pidettyä kuria lapsilleen. Tuolla luki vastaus, että äiti tietää parhaiten onko lapsilla lämpimät vaatteet, se onkin erikoinen juttu. Miniä on nimittäin itse ammatiltaan sellainen, että kasvattaa periaatteessa muidenkin lapsia, mutta sitten omat vaikuttavat kasvavan ilman rajoja,ns. pellossa. Siksi tuo sana periaatteessa, ettei se siltä näytä. Onhan se koomillista että mummo käskee, kun ammatikseen kasvattaja ei komentojaan vie loppuun tai huolehdi terveellisistä ruokailutottumuksistakaan. Minua mummona särkee sydämeen kyllä liikaa,jos lapsenlapset saavat lähteä kylmään ilman hansikkaita ja sopivaa lakkia, en voi olla hiljaa siinä tilanteessa. Tai sitten en voi tavata heitä näinkään usein, sillähän siitä pääsee, ratkaisu sekin.

Meillä taas anoppi puki miten sattuu lapset. Toisinaan oli lämpimällä säällä ihan järjettömästi päällä, tai viileällä kesätamineet. Useimmiten onneksi ihan oikein, mutta logiikka ei mulle auennut. Kuitenkin ihan työssä käyvä ihminen tuolloin eikä mikään vanhuuden höperö ole vieläkään. Lisäksi puki ristiin lasten vaatteet. Eli 100 cm tytöllä oli siskonsa 130 cm vaatteita ja isosiskolla päinvastoin. Oli joskus koomisen näköistä, mutta anoppi on ollut aina hiukan suurpiirteinen, ei sen niin väliä.

Mulla on ollut hauskaa, välit on hyvät kuten lapsillakin hänen kanssaan. Kommentoi joskus jotain meillä sellaista mistä ei tykkää, nykyisin kyllä paljon vähemmän, kun sanon helpommin takaisin. En minäkään arvostele hänen kotiaan.

Jostain kumman syystä vanhemmat ihmiset olettaa että ikä oikeuttaa heitä kommentoimaan asiaan kuin asiaan, mikä ei pidä paikkaansa. Äitini kuuluu myös heihin, ei ymmärrä että asioita voi tehdä muutenkin kuin hänen tavallaan. Joskus nuorempien on vain itse koettava tietyt asiat, ennenkuin ymmärrys kasvaa ja niin kauan kun kenenkään hengellä ei leikitä, niin opetelkaa joskus olemaan kommentoimatta. Aina ei tarvi päteä.

Mun anoppi on näitä "totuuRen saa aina sanoa" -ihmisiä. Jos ainoa tarkoitus on tällä totuuRella on loukata toista, niin silloin voisi ehkä harkita sen leipäläpensä kiinni pitämistä. Eikä se totuuden torvena oleminen ole velvollisuus.

Anoppi muuten suuttui kovasti, kun siitä totuuRestaan huusi ja korjasin pari faktaa. Ei tajua, että hänen mielipiteensä ei ole totuus.  Ja se on torture, ei totuure.  Ainakin hänen "totuuksien" kuunteleminen ja niiden kohteena oleminen on henkistä kidutusta.

Ei asuta Ep:llä eikä asu anoppikaan, mutta samanlainen kuuluu olevan. Asiasta saa sanoa ja vastaanottajan pitäisi riemusta kiljuen kuunnella näitä hänen totuuksiaan. Hänen mielipiteensä on ainoa oikea, eikä sinulla pidä olla muita mielipiteitä.

Hän saa kritisoida kaikkea elämässäsi, koska asiat asioina.

Poikkeuksena tästä on kuitenkin tilanteet, joissa hän on totuuksien vastaanottajana. Hänellehän ei siis saa sanoa mistään.

Ja mehän siis on sanottu hänelle, että ei esimerkiksi viikon kestäneen ripulin edelleen jatkuessa kyllä voi tänne meille tulla. Tai että Liisa on sairaana/meillä on paljon menoja, eikä nyt kerkeä tulla mumman luo. (Tässä tilanteessa hän pamahtaa sitten kysymättä ja kutsumatta meille. Kun vain haluttais olla rauhassa.)

Tai jos sanomme, että myös Pentti haluaisi välillä nauttia mumman seurasta, niin alkaa mäkätys, kuinka me emme voi häntä määräillä.

Aivan helvetin raskas ihminen.

Määräilystä. Taustaa: Mä olen it-alan ammattilainen.

Kerran kun meni hermot totaalisesti anoppiin, ja sanoin hänen käytöksensä olevan sen verran alentavaa ettei yhdenkään ihmisen tarvitse sietää. Lisäksi en hyväksy sitä, että hän kohtelee mun lapsia hyvin eriarvoisesti. (Molemmat ovat kyllä mieheni siittämiä, nuorempi on ollut "turha" jo ennen syntymäänsä, ja "epäonnekseen" on ulkoisesti enempi mun näköinen.) Anoppi pilkallisesti alkoi selittämään, että en pysty ohjelmoimaan hänen käytöstään. Lähti ovet paukkuen, että sanoin että omassa kodissa edellytän myös _vierailta_ ihmismäistä, kunnioittavaa käytöstä, siihen vaaditaan vain hiukkasen tapoja, ei ohjelmointia. (En edes työkseni ohjelmoi).

Nämä on hämmentäviä tilanteita. Ikään kuin normaali käytös olisi jotain rakettitiedettä. En ymmärrä, miksi sitä pitää edes erikseen vaatia - kun ei niin kuuluisi olla.

Ja sitten, kun lasten oikeuksista ja hyvinvoinnista pidetään huolta, on seurauksena anopin loukkaantuminen. Kun eihän hän nyt mitään väärin tee.

Onhan se totta ettei me varmaan voida anoppiemme käytöstä muuttaa. Onneksi kuitenkin voidaan päättää, meneekö lapset hänen luokseen vaiko ei.

Meillä muuten monesti lapsen siellä käymättömyys (vaatii että lapsi käy siellä kerran kuussa) aiheuttaa uhkailun, kuinka "Lakiin tulee isovanhemmille tapaamisoikeus, sittenpähän näette."

Mä en ole käynyt anoppilassa vuosiin muuta kuin pihassa. Meillä anoppi vaaransi oman mukavuudenhalunsa takia lapsemme hengen. Tämän jälkeen en ole anopin hoivaan lapsia jättänyt ja vältellyt muutenkin, asiaan liittyy myös muita ongelmia. Ei mun mieskään varsinaisesti ole hyvissä väleissä äitinsä kanssa, eikä ota mukaansa lapsia silloin harvoin kun äitinsä luona käy (korjaamassa jotain). Äitinsä yleensä huutaa puhelimeen miehelleni soittaessaan että "hella rikki tuu korjaamaan se viis minuuttia sitten ota Pertsa mukaan", kuopus ei ole ikinä tervetullut.

Meitä on kanssa uhattu tuolla isovanhemman tapaamisoikeus lailla. Hyvin voitonriemuisesti ilmoitti meille, että nyt hän saa joka viikko Pertsan kylään. (edelleen vain esikoinen kelpaa). Pyysin lukemaan sen lakitekstin uudelleen. Minkähänlaista propagandaa jossain mummeli palstoilla tuosta on, kun ihan selkeästi oli asian ymmärtänyt niin, että saa melkein huoltajan oikeudet lain myötä.

Tämä sama tapaus oli käynyt päiväkodista hakemassa lapsia, eikä tietenkään saanut lapsia mukaan, kun ei ole hakijaksi merkitty. Kirkkain silmin oli valehdellut, että asia sovittu mun kanssa. Yhdellä puhelinsoitolla selvisi, että mitään ei ole sovittu. Anoppi oli suostunut lähtemään vasta, kun hoitaja oli puhelin kädessä todennut, että nyt mummeli saa valita, että lähteekö itse nyt heti vai soitetaanko poliisi. Oli hyvin tarmokkaasti ja kovaäänisesti vaatinut oikeuksiaan. Anoppi oli sitten tässä tarinassa uhri, ettäs tiedätte.

Esikoisesi on tarinan uhri jos oikeasti hänen nimensä on Pertsa???

Ole huoleti, ei ole 🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä mikä omalla anopilla on. Rakastaa draamaa ja mopo kiihtyy nollasta sataan sekunneissa. Ei jostain syystä kestä vain olla ja on aina hämmentämässä jos jonkinnäköistä soppaa. Itse olen todella rauhallinen ja mukavuuden haluinen "hällä-väliä"-ihminen. Useimmat asiat menevät ohi olan kohautuksella.

Se etten välitä vaikka anoppi haukkuisi minua sukujuhlissa kaikkien edessä tuntuu hiertävän häntä kovasti. Myötäilen vain aina ja vielä hymyn kera. Esim. haukkui kaikki tilaamamme tarjoilut kaikkien edessä tyttäreni konffiksissa ja itse totesin vain hymyissä suin että opinhan sitten seuraavaa lasta varten.

Totesi myös  kerran suvun joulu-illallisissa että taidan olla vajaa päästäni kun vaan hymyssä suin kiitän kritiikistä vaikka tekemäni ruoat haukutaan hänen toimestaan. Totesin että "Voi olla. Minua ei ole koskaan testattu".

Se, etten minä työssä käyvänä myöskään hoida omaa kotiani,pihaa tai edes pyykkejä itse hiertää uransa kahden lapsen koti-äitinä tehnyttä anoppia kovasti. Ruokaakin tilataan välillä muualta. Nämä otetaan joka kerta puheeksi. Miksi pitää olla omakotitalo ja piha jos ei kiinnostaa hoitaa niitä? Miksi hommasit lapsia kun et edes kokkaa niille. Onhan mulla autokin vaikka en mieli autoasentajaksi?

Neljätoista vuotta ollaan oltu naimisissa ja tuo jatkuu vain. Anoppi nolaa vain itsensä noilla piikeillään, ei suinkaan miniäänsä vaikka sehän niiden tarkoitus on. Minulta on kysytty usein miksi siedän häntä. Se vastaus on etten välitä. Itse tajusin jo aikaisin että anoppi ei tule koskaan pitämään kenestäkään hänen poikansa kumppanista. Ei se ole henkilökohtaista, jossain vain heittää sen verran että kokee loukkaukseksi sen että joku muu nainen on tärkeämpi kuin äiti. Ja tämä ikävä koskee myös tytärtämme.

Mies sanoi myös grilli-juhlissa joskus tytölle että hän on hänelle maailman tärkein  (liittyi jotenkin johonkin Michelle Obama-haastikseen mikä tuli televisiosta missä se sanoi että tytöille pitää kertoa aina miten tärkeitä he ovat. No anoppi tästä riemastuneena nousi ylös rikkonaisella polvellaan jolla aiemmin ei kyennyt nousemaan edes vessaan ja sanoi että "Sanoin ettei se rakasta sinua, lasten takia vaan yhdessä". Itse kävelin vain pois mutta anoppi tuli hakemaan minut ja sanoi että miehellä oli vielä asiaa. Kysyi sitten kaikkien kuullen ketä NAISTA (meillä oli poika myös)rakastat eniten *tyttären nimi*jälkeen. Kun mieheni sanoi minun nimeni niin anopille tuli sydänkipuja ja hengitysvaikeuksia. Lanssilla meni sitten sairaalaan ja koska siinä ja sen sydänfilmissä ei ollut mitään niin lähettivät sen takaisin vajaan tunnin päästä takaisin. Sillei jännää koska kovasti teki kuolemaa siinä nurtsilla. Jäähyväisiä jne. ja tunnin päästä voimissaan. 

Mut me sanottiin sitä jo aiemmin Pekka ja Susi-mummoksi.

Tämän täytyy olla satua.

Ei tällaisia ihmisiä kertakaikkiaan ole olemassa.

On niitä

minun vaimoni on ex  anoppi pojatkin ovat tyytyväisiä ratkaisuun meillä huoltajuus

tyytyväinen ja tyydytetty kirjoitti:

minun vaimoni on ex  anoppi pojatkin ovat tyytyväisiä ratkaisuun meillä huoltajuus

Nyt on aika vaikeaselkoista settiä

Vierailija kirjoitti:

Tulipas lukastua ketju läpi ja huh huh.

Täytyy kyllä toivottaa tsemppiä kaikille ketkä taistelee näiden asioiden kanssa.

Itsellä anoppi ja appi aivan mahtavat.

Appi on välillä vähän ehkä hölmö, lähinnä niin että "karuselli pyörii, mut ketään ei oo kyydis." ja joskus tarvii yksinkertaisetkin hommat selventää.

Mutta tukevat meitä kaikessa ja aina.

Toivottavasti pääsette näistä tilanteista selvillä vesille.

Ps. ohi aiheen kysymys mikä jaksaa askarruttaa: Miksi akateemisten ihmisten tarvitsee tuoda esille oma akateemisuus ja ketä se kiinnostaa?

Ja kaikki tarinat ovat niiin totta.

Vierailija kirjoitti:

Minun appeni on itsekkäin tuntemani ihminen, vaikka onkin rakas. Hänessä on kestämistä. Esim. jos hänellä ei ole nälkä, muillakaan ei voi olla. Viimeksi kun käytiin hänen luonaan, aloin ehdottaa ravintolaan siirtymistä, kun lounaasta oli puhuttu puhelimessa. Meillä oli 2 tunnin ajomatka takana ja aamupalasta jo aikaa. Vastaus oli, että appi itse on syönyt niin tukevasti aamupalalla puuroa ja kananmunia, että ei nyt vielä ole nälkä. Odottelin 2 tuntia sitä hänen nälkänsä heräämistä ja totesin sitten miehelleni, että minä lähden lasten kanssa nyt syömään, voit valita, tuletko mukaan vai tuletteko yhdessä isäsi kanssa myöhemmin. Naama väärällään lähti appikin lounaalle, vaikka kello olikin vasta kaksi.

Sama appi on jättänyt minut autokauppaan. Menin katselemaan uutta autoa, kun olin myynyt entisen, ja appi lähti kuskiksi. Hän tyrkytti minulle jotain Skodaa, jota en huolinut. Sen jälkeen huokaili vieressä, kun kysyin automyyjältä jostain autosta tietoja. Yhtäkkiä lähti sanaakaan sanomatta pois. Kiertelin autokaupassa ja kävin pienen lenkin koeajollakin. Lopulta soitin hänelle, mihin on kadonnut. Hän sanoi, että kotiin ja mihinkäs häntä siellä tarvitaan, etkös sä ollut autoa menossa ostamaan, niin onhan sulla menopeli alla sieltä lähtiessä. Ei ilmeisesti tullut mieleen, että entäs jos en ostakaan autoa sieltä.

Voisi olla mun appiukko! Päättää aina kaikesta ja hänellä ihme yliote anoppiin ja lapsiinsa myös mun mieheeni. Esim. yhteinen lomamatka ei onnistuisi mitenkään juurikin kun lapset olisivat nälässä kun appi päättää ruokahetket tai tuskissaan apen valitsemien ei-lapsille-niin-sopivien retkikohteiden kanssa turboaikataululla koska mitään ei voi jäädä näkemättä. Saattaa myös poistua paikalta/lomalla/kotoa/mökiltä yksin autolla tai jalan ilman että sanoo mitään kennellekkän vaikka ruoka olisi tyyliin pöydässä tai muuta sovittua alkamassa. Korona-aikaan häntä ei saanut pidettyä pois kaupoista kun oli kokoajan välttämättömiä hankintoja. Kävelee autosta sisään avaimia heilutellen kun anoppi puuskuttaa perässä kolmea ruokakassia kantaen.