Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipas lukastua ketju läpi ja huh huh.

Täytyy kyllä toivottaa tsemppiä kaikille ketkä taistelee näiden asioiden kanssa.

Itsellä anoppi ja appi aivan mahtavat.

Appi on välillä vähän ehkä hölmö, lähinnä niin että "karuselli pyörii, mut ketään ei oo kyydis." ja joskus tarvii yksinkertaisetkin hommat selventää.

Mutta tukevat meitä kaikessa ja aina.

Toivottavasti pääsette näistä tilanteista selvillä vesille.

Ps. ohi aiheen kysymys mikä jaksaa askarruttaa: Miksi akateemisten ihmisten tarvitsee tuoda esille oma akateemisuus ja ketä se kiinnostaa?

Ja kaikki tarinat ovat niiin totta.

Kyllä noita täyskahjoja vaan on. Toki kaikki heistä ei ole anoooeja tai appeja.

Vierailija kirjoitti:

Tulipas lukastua ketju läpi ja huh huh.

Täytyy kyllä toivottaa tsemppiä kaikille ketkä taistelee näiden asioiden kanssa.

Itsellä anoppi ja appi aivan mahtavat.

Appi on välillä vähän ehkä hölmö, lähinnä niin että "karuselli pyörii, mut ketään ei oo kyydis." ja joskus tarvii yksinkertaisetkin hommat selventää.

Mutta tukevat meitä kaikessa ja aina.

Toivottavasti pääsette näistä tilanteista selvillä vesille.

Ps. ohi aiheen kysymys mikä jaksaa askarruttaa: Miksi akateemisten ihmisten tarvitsee tuoda esille oma akateemisuus ja ketä se kiinnostaa?

Koska sitä ei muuten kukaan huomaa ja koska koulutus ei takaa sivistyneisyyttä tai edes käytöstapoja.

Anopin mies sairastui vakavasti ja pysyvästi. Sairaus toi mukanaan dementiaa, liikuntakyvyn heikkenemistä jne. Kertoessaan dementiasta, anopin ensimmäinen kommentti oli hyvin happamasti heitetty "ei tässä tarvi itselleen enää mitään reissua katsoa". Haukkui myös toistuvastu miestään idiootiksi, vannoi ettei hän kotiinsa vangiksi hoitamaan jne. Uskon hänen myös pahoinpidelleen miestään, anoppi on hyvin häikäilemätön ja kiihtymään taipuvainen. On antanut selkään myös lapsilleen niin kauan, kunnes lapset osasivat antaa takaisin. Tein sosiaalitoimeen huoli-ilmoituksen, ja pian olikin anopin mies laitoshoidossa.

Mies kuoli, ja anoppi suorastaan säteili hautajaisissa. Oli päässyt taakastaan. En yhtään epäile etteikö dementikon hoitaminen ole rankkaa, mutta se täydellinen myötätunnon puute ja haukkuminen oli kuvottavaa. On myöhemminkin antanut lausuntoja, kuinka elämä onkin ihanaa, kun ei ole [tähän vaihtuva solvaus] hoidettavana. Kylmää. Mä ymmärrän, jos jollekin bestikselle sanoo noin, mutta esim minä en ole mitenkään läheinen anopille. Välttelen suorastaan hänen seuraansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun appeni on itsekkäin tuntemani ihminen, vaikka onkin rakas. Hänessä on kestämistä. Esim. jos hänellä ei ole nälkä, muillakaan ei voi olla. Viimeksi kun käytiin hänen luonaan, aloin ehdottaa ravintolaan siirtymistä, kun lounaasta oli puhuttu puhelimessa. Meillä oli 2 tunnin ajomatka takana ja aamupalasta jo aikaa. Vastaus oli, että appi itse on syönyt niin tukevasti aamupalalla puuroa ja kananmunia, että ei nyt vielä ole nälkä. Odottelin 2 tuntia sitä hänen nälkänsä heräämistä ja totesin sitten miehelleni, että minä lähden lasten kanssa nyt syömään, voit valita, tuletko mukaan vai tuletteko yhdessä isäsi kanssa myöhemmin. Naama väärällään lähti appikin lounaalle, vaikka kello olikin vasta kaksi.

Sama appi on jättänyt minut autokauppaan. Menin katselemaan uutta autoa, kun olin myynyt entisen, ja appi lähti kuskiksi. Hän tyrkytti minulle jotain Skodaa, jota en huolinut. Sen jälkeen huokaili vieressä, kun kysyin automyyjältä jostain autosta tietoja. Yhtäkkiä lähti sanaakaan sanomatta pois. Kiertelin autokaupassa ja kävin pienen lenkin koeajollakin. Lopulta soitin hänelle, mihin on kadonnut. Hän sanoi, että kotiin ja mihinkäs häntä siellä tarvitaan, etkös sä ollut autoa menossa ostamaan, niin onhan sulla menopeli alla sieltä lähtiessä. Ei ilmeisesti tullut mieleen, että entäs jos en ostakaan autoa sieltä.

Voisi olla mun appiukko! Päättää aina kaikesta ja hänellä ihme yliote anoppiin ja lapsiinsa myös mun mieheeni. Esim. yhteinen lomamatka ei onnistuisi mitenkään juurikin kun lapset olisivat nälässä kun appi päättää ruokahetket tai tuskissaan apen valitsemien ei-lapsille-niin-sopivien retkikohteiden kanssa turboaikataululla koska mitään ei voi jäädä näkemättä. Saattaa myös poistua paikalta/lomalla/kotoa/mökiltä yksin autolla tai jalan ilman että sanoo mitään kennellekkän vaikka ruoka olisi tyyliin pöydässä tai muuta sovittua alkamassa. Korona-aikaan häntä ei saanut pidettyä pois kaupoista kun oli kokoajan välttämättömiä hankintoja. Kävelee autosta sisään avaimia heilutellen kun anoppi puuskuttaa perässä kolmea ruokakassia kantaen.

Se, että joku käyttäytyy kuin tuo appi, niin se tarkoittaa sitä, että lähipiiri myötäilee ja jollain tavalla hyväksyy tuollaisen, vaikka varmasti välillä tympäisee.

kai te aikuiset ihmiset voitte sanoa, että nyt vierailu ei sovi????

senja125 kirjoitti:

kai te aikuiset ihmiset voitte sanoa, että nyt vierailu ei sovi????

Tottahan toki on sanottu. Toistuvasti. Ongelma on siinä, että tätä toivetta / käskyä / vaatimusta ei se toinen kunnioita.

Anoppi luuli, että on aina tervetullut, ja mä kotiäitinä olen aina valmis ottamaan vastaan vieraita. Kyllä, anoppi oli ja on edelleen vieras, enkä toivo tähän muutosta. Olisi edes tullut kyläilemään kun mieheni on kotona, että olisin saanut tyrkättyä taakan haukkujen ja mitätöinnin vastaanottamisesta hänen harteilleen, mutta ei.

Anoppini on sellainen, joka puhuu PALJON, töksäyttelee, vahva pessimisti, harvemmin antaa puheenvuoroa muille, on aina oikeassa ja aivan liian kiintynyt lapsiinsa jotka ovat kohta 30v.

Hänellä ei ole oikein sisältöä omassa elämässään, asuvat +50km poissa keskellä ei mitään, ei ole työpaikkaa ollut vuosiin sairauden takia. Sen takia uskon, että on niin kiintynyt lastensa elämiin.

Muutaman vuoden oikeasti yritin tulla toimeen ja mietin, että mikä minussa on vikana kun en noiden kanssa tule toimeen. Sitten kävi pari äksidenttiä ja mulla palo lopullinen hermo, ja melkein jouduin eroamaan kumppanista kun alkoi sen perhe käymään psyykkeelle ja kumppani ei oikein ymmärtänyt minua.

Toki minussakin on vikoja ja olen varmasti heidän mielestään ärsyttävä ihminen, mutta me ei vaan tulla toimeen eikä ikinä keskustelu ongelmakohdista.

Mieskin kuitenkin jossain vaiheessa alkoi nähdä perheensä huonot puolet, ja alkoi ymmärtämään miksi en kestä heidän seuraa. Mies kyllä saa perheensä kanssaan olla, mutta itse mielelläni jään kotiin, paljon parempi fiilis tehdä niin kuin on paras mulle, vaikka se tarkoittaakin huonoja välejä kumppanin perheen kanssa.

Siedin katkeraa, kateellista ja ilkeää anoppiani vuosia, yritin olla niin erillään kuin se oli mahdollista, mutta tavatessamme mahdollisimman kohtelias. Hänen aikuiset lapsensa eivät ojentaneet häntä käytöksestä, koska se oli heidän mielestään turhaa; mikään ei muutu. Vuosikymmenistä en muista aikaa, jolloin hän olisi ollut yhtäaikaa sovussa kaikkien lastensa tai heidän puolisoidensa kanssa. En suostunut hänen kulisseihin, koska olen suorapuheinen ja siitä johtuen hän ei ole saanut otetta omilla keinoillaan minusta. Appiukon kuoltua hän purki katkeruuttaan ja vihaansa poikansa kautta minuun. Vastasin kirjallisesti hänen syytöksiinsä ja toivotin tasaista tulevaisuutta. Sanoin miehelleni ettei minulla ole syytä olla vihassa, mutta ei ole myöskään syytä olla yhteydessä hänen äitiinsä. Elämä ilman ahdistusta ja pelkoa anopin vihasta on helpottavaa. Mieheni ja aikuiset lapsemme ovat häneen yhteydessä, minun ei tarvitse olla. Anoppi ei tiedä miten toimia, kun olen asettanut rajat hänen käytökselle. ” Ainahan suvun kesken on jotain” ei ole mielestäni riittävä syy hänen käytökseensä. En jatka enää hänen peliään, en luota häneen. Mieheni on hyväksynyt päätökseni. Älkää sietäkö asioita appivanhemmiltanne, jos ne tuottavat epätasapainoa elämäänne, se on kiusaamista, jota on rajoitettava.

Vierailija kirjoitti:

Anoppini on sellainen, joka puhuu PALJON, töksäyttelee, vahva pessimisti, harvemmin antaa puheenvuoroa muille, on aina oikeassa ja aivan liian kiintynyt lapsiinsa jotka ovat kohta 30v.

Hänellä ei ole oikein sisältöä omassa elämässään, asuvat +50km poissa keskellä ei mitään, ei ole työpaikkaa ollut vuosiin sairauden takia. Sen takia uskon, että on niin kiintynyt lastensa elämiin.

Muutaman vuoden oikeasti yritin tulla toimeen ja mietin, että mikä minussa on vikana kun en noiden kanssa tule toimeen. Sitten kävi pari äksidenttiä ja mulla palo lopullinen hermo, ja melkein jouduin eroamaan kumppanista kun alkoi sen perhe käymään psyykkeelle ja kumppani ei oikein ymmärtänyt minua.

Toki minussakin on vikoja ja olen varmasti heidän mielestään ärsyttävä ihminen, mutta me ei vaan tulla toimeen eikä ikinä keskustelu ongelmakohdista.

Mieskin kuitenkin jossain vaiheessa alkoi nähdä perheensä huonot puolet, ja alkoi ymmärtämään miksi en kestä heidän seuraa. Mies kyllä saa perheensä kanssaan olla, mutta itse mielelläni jään kotiin, paljon parempi fiilis tehdä niin kuin on paras mulle, vaikka se tarkoittaakin huonoja välejä kumppanin perheen kanssa.

Pahimmasta toivottavasti selvinneenä antaisin kanssa neuvon, että ei kumppanin perheen kanssa tarvitse olla tekemisissä oman mielenterveyden kustannuksella.

Meillä myös miehelläni on ollut vaikeuksia ymmärtää, että miten pahan olon hänen äitinsä minulle aiheuttaa. Tämä "äiti aurinkoinen" kun purjehtii omassa erinomaisuudessaan samaan tilaan, niin on kuin happi katoaisi samalla. Hän on myös kova puhumaan, haukkuu muita ja kehuu itseään. Valitettavasti hänelle on suotu hyvin läpitunkeva ja kova ääni, eli puhuu vähintään yhtä kovaa kuin normaali-ihminen huutaa.

up

Vierailija kirjoitti:

up

👍

Vierailija kirjoitti:

Minulle anoppi sanoi suoraan, että on mulle veemäinen, koska hänelläkin oli veemäinen anoppi. Ja appi on perinyt äitinsä käytöksen... Harvakseltaan tapaillaan ja yleensä nappaan rahoittavan ennen sitä...

Tätä syytä olla ilkeä miniälle en käsitä? Miksi ei katkaise pahan kierrettä? Tuleeko siitä täysin syyttömän miniän tylyttämisestä hyvä mieli? Parantuuko ne menneisyyden haavat, kun saa lapsen puolisoa talloa tarpeeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle anoppi sanoi suoraan, että on mulle veemäinen, koska hänelläkin oli veemäinen anoppi. Ja appi on perinyt äitinsä käytöksen... Harvakseltaan tapaillaan ja yleensä nappaan rahoittavan ennen sitä...

Tätä syytä olla ilkeä miniälle en käsitä? Miksi ei katkaise pahan kierrettä? Tuleeko siitä täysin syyttömän miniän tylyttämisestä hyvä mieli? Parantuuko ne menneisyyden haavat, kun saa lapsen puolisoa talloa tarpeeksi?

Samaa ihmettelen. Omalla anopillani oli painajaisanoppi, siitä oppineena hän ei puutu lastensa perheiden elämään.

aikuisia? kirjoitti:

Se me nähdään tuonpuoleisessa. He ovat manan mailla - kaikki. On surullista lukea näitä ilkeiden, ahneiden, nolojen ihmisten kommentteja.

Nolon ja ilkeän lisäksi olet tyhmä. Tuonpuoleista ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi kertoi puolelle suvusta minun raskaudesta vaikka piti olla yllätys kaikille häävieraille. Kiva kun kaikki jälkikäteen sanoivat " onneksi olkoon, mutta kyllä tiesimme jo, kun tuija niin tohkeissaan meille kertoi!"

Mun anoppi on myös "Tuija", joka juurikin tohkeissaan levittää meidän (+miehen sisarusten) asiat koko maailmalle. Minkäänlaista tajua ei ole. Sen vuoksi anoppi on yleensä viimeinen, jolle kerrotaan mistään mitään. Jopa kälyn koiran ripulia selostetaan isoon ääneen paikallisessa kaupassa.

Välttelen kohtaamisia. Mies myös. Jos esim ollaan menossa kauppaan ja nopein auto on pihassa, niin käydään vähän ajelemassa ensin.

Mun appiukko ja anoppiakka alkoivat häissä humalassa hoilata ”muna pilluun ah ah ja muna pilluun ah ah”. Halusin kuolla häpeästä.

Appi ja anoppi tulivat tuomaan hirvenlihaa  kun olin tullut suihkusta ja pukenut jo yöpuvun, semmoinen kauhtunut t-paita päällä ja märillä hiuksilla hörpin teetä kun anoppi  kailotti ovelta,  että herranjumala kun tuolla "Maijalla" ei ole minkäänlaista  tyylitajua! Kuinka moni tälläytyy suihkun jälkeen ellei ole lähdössä mihinkään? 

Vierailija kirjoitti:

Appi ja anoppi tulivat tuomaan hirvenlihaa  kun olin tullut suihkusta ja pukenut jo yöpuvun, semmoinen kauhtunut t-paita päällä ja märillä hiuksilla hörpin teetä kun anoppi  kailotti ovelta,  että herranjumala kun tuolla "Maijalla" ei ole minkäänlaista  tyylitajua! Kuinka moni tälläytyy suihkun jälkeen ellei ole lähdössä mihinkään? 

Eikö se ole ihan normaalia olla tauotta ykköset päällä, jos vaikka Hänen Ylhäisyytensä tulee yllätysvisiitille? Näin mun anoppi luuli, kun tuli yllätysvierailuille meille ystävänsä kanssa. Ja kun ei ollut kahvi tuloillaan vaan pyykkien lajittelu kesken olkkarissa, ja vielä tiukka käsky olla herättämättä vauvaa (seisoin makkarin oven edessä), niin siinä sen mulle tuiki tuntemattoman vieraan edessä haukuttiin, kun en ole varautunut. Se vieras olisi varmasti ollut mieluummin juurihoidossa, oli hyvin kiusaantuneen oloinen.

Mun anopin ykkösvalitus yllätysvierailuilla oli se ettei meiltä löydy leivoksia kun hän saapuu ilmoittamatta. Ja siis mitkään esipaistetut pullat jotka voi vaan paiskata uuniin eivät kelpaa. Pitää olla tuoretta konditoriasta tai itse tehtyä.  Pari joulua sitten päätin näpäyttää kun olin saanut tarpeekseni jatkuvasta russutuksesta ja suku-joulu järkättiin meillä. Kun mieheni avasi paketista lahjakortin leivontakurssille ja minä ilmoitin ääneen että nyt saa anoppi sitten aina itsetehtyjä lämpimäisiä kun sattuu kyläilemään oli anopin ilme kuin olisin lyönyt tätä nyrkillä naamaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun anopin ykkösvalitus yllätysvierailuilla oli se ettei meiltä löydy leivoksia kun hän saapuu ilmoittamatta. Ja siis mitkään esipaistetut pullat jotka voi vaan paiskata uuniin eivät kelpaa. Pitää olla tuoretta konditoriasta tai itse tehtyä.  Pari joulua sitten päätin näpäyttää kun olin saanut tarpeekseni jatkuvasta russutuksesta ja suku-joulu järkättiin meillä. Kun mieheni avasi paketista lahjakortin leivontakurssille ja minä ilmoitin ääneen että nyt saa anoppi sitten aina itsetehtyjä lämpimäisiä kun sattuu kyläilemään oli anopin ilme kuin olisin lyönyt tätä nyrkillä naamaan.

Mun mielestä yllätysvisiitille viedään ne tuoreet leivokset mukana, jos ne on yllättävälle tärkeä osa kokemusta. Aika raakaa, kun miniältä oletetaan kaiken muun lisäksi ennustajan lahjoja.