Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
Vierailija kirjoitti:
Meillä appivanhemmat tulevat aina omien ruokiensa kanssa. Ei kelpaa mitkään meidän perheen valmiiksi tehdyt sapuskat vaan tuovat mukanaan leivistä, leikkeleistä ja kahvimaidoista lähtien kaiken mitä syövät. Yrittävät sitten saada meidänkin lapset syömään omia kotona valmiiksi tekemiään täysin mauttomia perunamössöjä. He hoitavat ruokailunsa omaan aikaan ja eri kattauksella. Vuosien saatossa olen luopunut yrityksestä tarjota heille ruokaa, koska he siitä aina kieltäytyvät. Vierailujen jälkeen jättävät omat pöperönsä meille, vaikka kukaan muu ei niitä syö. Järjestämissämme perhejuhlissa saattavat maistaa hienoista salaateista ja herkkuja notkuvista pöydistä vain pari kurkunpalaa ja yhden keksin. Pakollisen osuuden jälkeen poistuvat nälkäisenä syömään lähimmälle abc:lle.
Huoh.
Rasittavaahan tuo on, mutta tässä käytöksessä voi olla mukana myös sellainen vanhakantainen "ei haluta olla vaivaksi" -ajattelu. Eivät halua vaivata, että joutuisitte tekemään heille ruokaa tai että te joudutte maksamaan heidän tarjottavansa.
"Minä en voi käsittää miten joillakin ihmisillä on otsaa mennä sanomaan että joku ei kelpaa heidän lapselleen tms. Eikö ihmisillä ole käytöstapoja laisinkaan? "
- kyllä minä sanoisin suoraan jos lapsen puolisoehdokas paljastuisi täydelliseksi heittiöksi/ taivaanrannanmaalariksi tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä appivanhemmat tulevat aina omien ruokiensa kanssa. Ei kelpaa mitkään meidän perheen valmiiksi tehdyt sapuskat vaan tuovat mukanaan leivistä, leikkeleistä ja kahvimaidoista lähtien kaiken mitä syövät. Yrittävät sitten saada meidänkin lapset syömään omia kotona valmiiksi tekemiään täysin mauttomia perunamössöjä. He hoitavat ruokailunsa omaan aikaan ja eri kattauksella. Vuosien saatossa olen luopunut yrityksestä tarjota heille ruokaa, koska he siitä aina kieltäytyvät. Vierailujen jälkeen jättävät omat pöperönsä meille, vaikka kukaan muu ei niitä syö. Järjestämissämme perhejuhlissa saattavat maistaa hienoista salaateista ja herkkuja notkuvista pöydistä vain pari kurkunpalaa ja yhden keksin. Pakollisen osuuden jälkeen poistuvat nälkäisenä syömään lähimmälle abc:lle.
Huoh.No oisko se mahdotonta laittaa siihen "notkuvaan herkkupöytään" yksi ruokalaji, josta tiedät että he pitävät? Kun varmaankin tiedät mitä ne on, jos he niitä teille tuo? Otat kuitnekin varmaan huomioon kaikki "en syö kotimasta viljaa kun se ehkä saattaa mua pierettää" tai "en syö possua kun se on niin söpö eläin, mutta lohta syön kun se on niin ruma" -ruokavaliot omilta sukulaisiltasi ja kavereiltasi?
Joo eipä ole muita sellaisia ystäviä tai sukulaisia, joille tekemämme ruoat eivät kelpaisi. Aina syövät hyvällä ruokahalulla samassa pöydässä ja samaan aikaan. Ruokailun yhteydessä käydään myös muiden kanssa normaalia keskustelua eikä vain hiljaa mussuteta nurkassa. Ja ruoka-aineallergiat otettaisiin tietysti huomioon, jos sellaisista olisi kyse.
Kyseiset henkilöt tuovat mukanaan usein samaa leikkelettä, jota olen yrittänyt heitä varten varata, mutta avaavat aina oman pakettinsa, kuten myös maitopurkkinsakin. Leipä on ruispuikulaa tai jotain muuta pussissa viikon säilyvää valmiiksi viipaloitua vehnäpuppua. Muutenkin ovat hyvin nirsoja kotitekoisille ruoille. Mitä enemmän prosessoitu ja yksinkertaisempi bulkkituote, sitä parempi. Brändillä on myös merkitystä, eikä pienten leipomoiden tuotteita uskalleta edes maistaa. Vaikeaa on.
No tuohan nimenomaan on ihan älyttömän helppoa! Kun ihan joka kaupasta nuo saat. Ihan ehkä pikkuisen paistaa sellainen elitistinen "opetanpa vähän maalaistollikka miehen sukulaisia tässä samalla" -asenne sulla tuolta rivien välistä. ikävä kertoa, mutta se ruispuikula ei ole sen prosessoidumpaa kuin se "pikkuleipomon erikoistuote", kannattaa joskus vähän kysellä niiden erikoistuottajien toimitusketjuja, saatat yllättyä... Esimerkkinä kaupan lihatiskin leikkeleet: ihan sieltä samalta Snellmannilta/HK.lta/ Atrialta ne on, tulevat vaan sellaisessa isossa lotassa, josta ne joku käsin siihen tiskiin nostaa. Eli itseasiassa se valmiiksi pakattu on jopa hygieenisempi, kun siihen ei kukaan ole enää pakkausvaiheessa koskenut. Sama koskee näitä "itse loimutettuja/ graavattuja/ savustettuja" lohia, ihan sieltä samasta Hätälän varastosta ne kotoisin, on vaan jätetty pakkaamatta kun lähtivät varastolta. Ja lukemattomia muita, ihanan artisaanisia tuotteita, joita porukka ostaa suu (ja moni muukin paikka vaahdossa) ja maksaa itsensä kipeäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä appivanhemmat tulevat aina omien ruokiensa kanssa. Ei kelpaa mitkään meidän perheen valmiiksi tehdyt sapuskat vaan tuovat mukanaan leivistä, leikkeleistä ja kahvimaidoista lähtien kaiken mitä syövät. Yrittävät sitten saada meidänkin lapset syömään omia kotona valmiiksi tekemiään täysin mauttomia perunamössöjä. He hoitavat ruokailunsa omaan aikaan ja eri kattauksella. Vuosien saatossa olen luopunut yrityksestä tarjota heille ruokaa, koska he siitä aina kieltäytyvät. Vierailujen jälkeen jättävät omat pöperönsä meille, vaikka kukaan muu ei niitä syö. Järjestämissämme perhejuhlissa saattavat maistaa hienoista salaateista ja herkkuja notkuvista pöydistä vain pari kurkunpalaa ja yhden keksin. Pakollisen osuuden jälkeen poistuvat nälkäisenä syömään lähimmälle abc:lle.
Huoh.No oisko se mahdotonta laittaa siihen "notkuvaan herkkupöytään" yksi ruokalaji, josta tiedät että he pitävät? Kun varmaankin tiedät mitä ne on, jos he niitä teille tuo? Otat kuitnekin varmaan huomioon kaikki "en syö kotimasta viljaa kun se ehkä saattaa mua pierettää" tai "en syö possua kun se on niin söpö eläin, mutta lohta syön kun se on niin ruma" -ruokavaliot omilta sukulaisiltasi ja kavereiltasi?
Ei. Se on väärin syödä keittettyjä perunoita tai vaikka jotain laadukasta lihatuotetta. Koska minä en itse ajattele samoin syömisistä kuin he, eivät he ole oikeutettuja syömään kuten haluavat. Totta kai tarjoan samoin ajatteleville ystävilleni heidän haluamaansa ruokaa. Tämä siksi, että heidän mielipiteensä ja ajatusmaailmansa on oikea. En halua kuulla omasta linjastani poikkeavia mielipiteitä, vaikka ne olisivat tosiasioita. Haluan mieluummin uskoa kivoihin asioihin, vaikka ne eivät totta olisikaan. Muussa tapauksessa saattaisi käydä niin, että joudun ensimmäistä kertaa elämässäni sen tosiasian eteen, että joudun myöntämään olevani väärässä ja sitä en tee, koska olen aina saanut kaiken valmiina ja paapottuna eteeni, enkä ole koskaan joutunut antamaan missään asiassa periksi. Enkä aio aloittaa nyt.
Mitä nuokin jutut on että annetaan anopille/äidille omat avaimet lapsensa perheen kotiin. Sitten rynnitään niillä avaimilla ovesta sisään milloin sattuu. Eihän sitä uskaltais ees sekstailemaan ruveta kun aina olisi pelko p**seessä että milloin se anoppi ilmestyy tupaan. Ja muutenkin, ahdistaa jo ajatuskin että joku ulkopuolinen voisi kulkea kotonani niin kuin itseään huvittaa.
Oma anoppini on aika lievä tapaus verrattuna joihinkin kertomuksiin täällä, mutta...
Hän on aina ollut kotiäiti, eikä meillä ole oikeasti mitään yhteistä puhuttavaa. Hän kyselee minulta miten siivoan kämppäni, millaisilla pesuaineilla jne jne... Minua ei oikeasti kiinnosta puhua näistä asioista. Hänellä ei ole myöskään omia mielipiteitä, mutta silti hössöttää koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä appivanhemmat tulevat aina omien ruokiensa kanssa. Ei kelpaa mitkään meidän perheen valmiiksi tehdyt sapuskat vaan tuovat mukanaan leivistä, leikkeleistä ja kahvimaidoista lähtien kaiken mitä syövät. Yrittävät sitten saada meidänkin lapset syömään omia kotona valmiiksi tekemiään täysin mauttomia perunamössöjä. He hoitavat ruokailunsa omaan aikaan ja eri kattauksella. Vuosien saatossa olen luopunut yrityksestä tarjota heille ruokaa, koska he siitä aina kieltäytyvät. Vierailujen jälkeen jättävät omat pöperönsä meille, vaikka kukaan muu ei niitä syö. Järjestämissämme perhejuhlissa saattavat maistaa hienoista salaateista ja herkkuja notkuvista pöydistä vain pari kurkunpalaa ja yhden keksin. Pakollisen osuuden jälkeen poistuvat nälkäisenä syömään lähimmälle abc:lle.
Huoh.No oisko se mahdotonta laittaa siihen "notkuvaan herkkupöytään" yksi ruokalaji, josta tiedät että he pitävät? Kun varmaankin tiedät mitä ne on, jos he niitä teille tuo? Otat kuitnekin varmaan huomioon kaikki "en syö kotimasta viljaa kun se ehkä saattaa mua pierettää" tai "en syö possua kun se on niin söpö eläin, mutta lohta syön kun se on niin ruma" -ruokavaliot omilta sukulaisiltasi ja kavereiltasi?
Joo eipä ole muita sellaisia ystäviä tai sukulaisia, joille tekemämme ruoat eivät kelpaisi. Aina syövät hyvällä ruokahalulla samassa pöydässä ja samaan aikaan. Ruokailun yhteydessä käydään myös muiden kanssa normaalia keskustelua eikä vain hiljaa mussuteta nurkassa. Ja ruoka-aineallergiat otettaisiin tietysti huomioon, jos sellaisista olisi kyse.
Kyseiset henkilöt tuovat mukanaan usein samaa leikkelettä, jota olen yrittänyt heitä varten varata, mutta avaavat aina oman pakettinsa, kuten myös maitopurkkinsakin. Leipä on ruispuikulaa tai jotain muuta pussissa viikon säilyvää valmiiksi viipaloitua vehnäpuppua. Muutenkin ovat hyvin nirsoja kotitekoisille ruoille. Mitä enemmän prosessoitu ja yksinkertaisempi bulkkituote, sitä parempi. Brändillä on myös merkitystä, eikä pienten leipomoiden tuotteita uskalleta edes maistaa. Vaikeaa on.No tuohan nimenomaan on ihan älyttömän helppoa! Kun ihan joka kaupasta nuo saat. Ihan ehkä pikkuisen paistaa sellainen elitistinen "opetanpa vähän maalaistollikka miehen sukulaisia tässä samalla" -asenne sulla tuolta rivien välistä. ikävä kertoa, mutta se ruispuikula ei ole sen prosessoidumpaa kuin se "pikkuleipomon erikoistuote", kannattaa joskus vähän kysellä niiden erikoistuottajien toimitusketjuja, saatat yllättyä... Esimerkkinä kaupan lihatiskin leikkeleet: ihan sieltä samalta Snellmannilta/HK.lta/ Atrialta ne on, tulevat vaan sellaisessa isossa lotassa, josta ne joku käsin siihen tiskiin nostaa. Eli itseasiassa se valmiiksi pakattu on jopa hygieenisempi, kun siihen ei kukaan ole enää pakkausvaiheessa koskenut. Sama koskee näitä "itse loimutettuja/ graavattuja/ savustettuja" lohia, ihan sieltä samasta Hätälän varastosta ne kotoisin, on vaan jätetty pakkaamatta kun lähtivät varastolta. Ja lukemattomia muita, ihanan artisaanisia tuotteita, joita porukka ostaa suu (ja moni muukin paikka vaahdossa) ja maksaa itsensä kipeäksi.
Etkö nyt vaan halua ymmärtää lukemaasi?
Kirjoittajahan sanoi että on hankkinut samaa leikkelettä jota appivanhemmat käyttävät, mutta se ei kelpaa vaan otetaan siitä pakkauksesta joka on itse tuotu. Tarpeeksi monta kertaa kun yrität ostaa sopivia ruokia ja mikään ei koskaan kelpaa, niin parempi ne on jättää ostamatta ettei jää omiin kaappeihin pyörimään.
Itse miellän appivanhempien käytöksen juuri tuohon "en halua olla vaivaksi" ja joskus sillä tavalla onnistuvat olemaan enemmän vaivaksi kuin jos huolisivat ihan normaalit tarjottavat kuten muutkin vieraat, mutta esimerkit meneekin ennemmin kursailu - ketjuun kuin tähän..
Vierailija kirjoitti:
Mitä nuokin jutut on että annetaan anopille/äidille omat avaimet lapsensa perheen kotiin. Sitten rynnitään niillä avaimilla ovesta sisään milloin sattuu. Eihän sitä uskaltais ees sekstailemaan ruveta kun aina olisi pelko p**seessä että milloin se anoppi ilmestyy tupaan. Ja muutenkin, ahdistaa jo ajatuskin että joku ulkopuolinen voisi kulkea kotonani niin kuin itseään huvittaa.
Eipä välttämättä tarvi olla antamassa erikseen, aika moni asuu vanhempiensa vanhassa kodissa ja sitten niitä avaimia vuosien varrella mystisesti putkahtelee äidin/isän/appivanhempien jemmoista. - Nimimerkillä kokemusta on tuostakin
Vierailija kirjoitti:
Onpas täällä suvaitsevaisia nuoria appivanhempia kohtaan. Meillä ei siedetä että olen samassa huoneessa vaikka en tee ja puhu mitään vastaavaa mitä täällä muut ovat tehneet. Onko meidän nuoren kaveri edes normaali vai narsisti.
Varmasti on syynsä teidän nuoren "kaverillakin", et muuten projisoisi täällä näin.
Älkää antako vara-avainta kenellekään. Piilotatte sen jonnekin ettekä koskaan hae sitä niin että kukaan näkee.
Vierailija kirjoitti:
Yksi (ei kaikkiin pätevä!) selitys minulla on: anopin oma elämänvaihe yhdistettynä pojan elämänvaiheeseen.
Eli jos juuri tuohon osuu vakava viidenkympin kriisi, takana on eroa, työelämästä tippumista liian nuorena, talousongelmat tai puhkeaa ekat vakavat sairaudet. Jos samalla naisella oma poika on pitkään ollut läheinen turva, joka nyt aikuistuu lopullisesti ja saa oman perheen ja lapsia, niin ihan täysjärkisesyä, hyvästä ihmisestä voi hetkellisesti tulla lapsellinen kahjopääanoppi, joka vuoroin puuttuu liikaa asioihin, vuoroin vetää ihmeellistä marttyyrilinjaa
No täällä on juuri tuollainen tilanne :( Anoppikokelas roikkuu miehessä kynsin ja hampain ja yrittää passuuttaa itseään koko ajan. Anoppi erosi omasta miesystävästään ja valittaa koko ajan yksinäisyyttään, luulee että se on jotenkin miehen vastuulla korjata ongelma. Eikä jotenkin hyväksy ajatusta meidän yhteenmuutosta.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi tullut varoittamatta poikansa vara-avaimella kotiimme useamman kerran vaikka hän ei toivota tervetulleeksi omaan kotiinsa. Säikähdettiin viimeksi yllätystulijaa, olin huussissa oven käydessä ja mieheni alasti.
Hän tutkii käynneillään luvatta ja salaa kaikki huoneemme (nekin joissa ovi kiinni), kaappien sisällöt sekä laukkuni sisällön! On asettunut kuin taloksi kun kaksikymmentä huonekalua väkisin tunkenut asuntoomme kysymättä joita sitten heivattu tarpeettomina menemään. Juoruaa meistä
Tuo on vähän sama kuin 'natoni'... Tunkee aina minun luo, kysymättä ja keskustelematta siitä, omia avaimia hänellä ei MINUN kotiini tietenkään ole, mutta olettaa, että aina avaamme hänelle oven... Viimeksi tuli vastaan, kun tulimme kaupasta ja tunki luoksemme ('just tulin soittamasta ovikelloa') kysymättä, vaikka olin todella väsynyt...
Ja jos viinaksia on tarjolla niin niitä sitten ryystäisi vaikka läpi yön. Siivoilee, ja samalla ihmettelee sotkuisuutta, ja samalla tutkii kaappini ja meikkipussini - tyttärensä 14 vee tekee samaa, jos sattuu olemaan mukana.
AINA olemme hänelle tehneet selväksi, että vierailuista pitää sopia etukäteen, ja emme avaa ovea, jos emme tiedä, kuka on tulossa. Ja jos ulko-ovi on kiinni, koputtelee ikkunaani, kunnes tulen avaamaan - siis yölläkin....
Ainiin, ja lisäksi. Ei älyä lähteä... Vierailut kestävät tuntikausia, ja onpa pari kertaa jäänyt yöksikin. Vaikka kuinka viimeksikin annoin ymmärtää, että olen todella väsynyt ja haluan jo nukkumaan.
Sitten jälkeenpäin juoruilee Luoja ties mitä keksityistä sairauksistamme ja sotkuisesta kodistani. Emme siis asu poikkikseni kanssa virallisesti yhdessä, vaan muuten vietämme paljon aikaa luonani.
Muuten ihan mukava ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi tullut varoittamatta poikansa vara-avaimella kotiimme useamman kerran vaikka hän ei toivota tervetulleeksi omaan kotiinsa. Säikähdettiin viimeksi yllätystulijaa, olin huussissa oven käydessä ja mieheni alasti.
Hän tutkii käynneillään luvatta ja salaa kaikki huoneemme (nekin joissa ovi kiinni), kaappien sisällöt sekä laukkuni sisällön! On asettunut kuin taloksi kun kaksikymmentä huonekalua väkisin tunkenut asuntoomme kysymättä joita sitten heivattu tarpeettomina menemään. Juoruaa meistäTuo on vähän sama kuin 'natoni'... Tunkee aina minun luo, kysymättä ja keskustelematta siitä, omia avaimia hänellä ei MINUN kotiini tietenkään ole, mutta olettaa, että aina avaamme hänelle oven... Viimeksi tuli vastaan, kun tulimme kaupasta ja tunki luoksemme ('just tulin soittamasta ovikelloa') kysymättä, vaikka olin todella väsynyt...
Ja jos viinaksia on tarjolla niin niitä sitten ryystäisi vaikka läpi yön. Siivoilee, ja samalla ihmettelee sotkuisuutta, ja samalla tutkii kaappini ja meikkipussini - tyttärensä 14 vee tekee samaa, jos sattuu olemaan mukana.
AINA olemme hänelle tehneet selväksi, että vierailuista pitää sopia etukäteen, ja emme avaa ovea, jos emme tiedä, kuka on tulossa. Ja jos ulko-ovi on kiinni, koputtelee ikkunaani, kunnes tulen avaamaan - siis yölläkin....
Ainiin, ja lisäksi. Ei älyä lähteä... Vierailut kestävät tuntikausia, ja onpa pari kertaa jäänyt yöksikin. Vaikka kuinka viimeksikin annoin ymmärtää, että olen todella väsynyt ja haluan jo nukkumaan.
Sitten jälkeenpäin juoruilee Luoja ties mitä keksityistä sairauksistamme ja sotkuisesta kodistani. Emme siis asu poikkikseni kanssa virallisesti yhdessä, vaan muuten vietämme paljon aikaa luonani.
Muuten ihan mukava ihminen.
Mitä meinaa natoni?
Vierailija kirjoitti:
83 jatkaa.
Oli kerran pienehkö hätätilanne ja jouduin ottamaan oman kissani mukaan exäni luokse muutamaksi yöksi.
Kissani oli kaikille todella ystävällinen ja ei ikinä ollut pahantuulinen. Mutta aina kun näki tämän ex-appiukon niin kissa oli kauhusta kankeana!!! Murisi ja ärisi.. Ja juoksi sähisten piiloon. Yhdessä vaiheessa pidin kissaa sylissä ja appiukko tuli lähemmäs katsomaan mutta kissani sähisi ja murisi...
Sitten appiukko tokaisee: "haluaako kisu kylpyyn tuonne järveen niinku ne kaikki edelliset 30 kissaa häh?"Sitten tajusin että minkäköhän takia rakas kissani vihasi ja pelkäsi kuollakseen sitä ukkoa.... Hyh. Kissa varmasti aisti mitä pahaa se ukko oli tehny!
Exä kertoikin myöhemmin että hänen isänsä on hukuttamut kaikki siskonsa kissat ja kissanpennut kyseiseen järveen.Onneksi ei tarvinnut kissaani pitää kuin kolme päivää sen hirviön tykönä... Ja kokoajan olimme makuuhuoneessa kahdestaan kun kissa parka pelkäsi kuollakseen. Aina kun appiukko oli pihalla niin kissa uskalsi tulla makkarista pois.
Ällöttävää. Appesi ja hänen veljensä pitävät naisia selvästi pelkkänä käyttökalustona. Viheltelevät perääsi ja hukuttavat siskonsa lemmikit ihan vain, koska se oli hänestä ultimate prank. Alkoi todella säälittää miehesi täti, ollut varmasti arvoasteikossa vuohta alempana lapsuudessaan, koska on nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä appivanhemmat tulevat aina omien ruokiensa kanssa. Ei kelpaa mitkään meidän perheen valmiiksi tehdyt sapuskat vaan tuovat mukanaan leivistä, leikkeleistä ja kahvimaidoista lähtien kaiken mitä syövät. Yrittävät sitten saada meidänkin lapset syömään omia kotona valmiiksi tekemiään täysin mauttomia perunamössöjä. He hoitavat ruokailunsa omaan aikaan ja eri kattauksella. Vuosien saatossa olen luopunut yrityksestä tarjota heille ruokaa, koska he siitä aina kieltäytyvät. Vierailujen jälkeen jättävät omat pöperönsä meille, vaikka kukaan muu ei niitä syö. Järjestämissämme perhejuhlissa saattavat maistaa hienoista salaateista ja herkkuja notkuvista pöydistä vain pari kurkunpalaa ja yhden keksin. Pakollisen osuuden jälkeen poistuvat nälkäisenä syömään lähimmälle abc:lle.
Huoh.No oisko se mahdotonta laittaa siihen "notkuvaan herkkupöytään" yksi ruokalaji, josta tiedät että he pitävät? Kun varmaankin tiedät mitä ne on, jos he niitä teille tuo? Otat kuitnekin varmaan huomioon kaikki "en syö kotimasta viljaa kun se ehkä saattaa mua pierettää" tai "en syö possua kun se on niin söpö eläin, mutta lohta syön kun se on niin ruma" -ruokavaliot omilta sukulaisiltasi ja kavereiltasi?
Joo eipä ole muita sellaisia ystäviä tai sukulaisia, joille tekemämme ruoat eivät kelpaisi. Aina syövät hyvällä ruokahalulla samassa pöydässä ja samaan aikaan. Ruokailun yhteydessä käydään myös muiden kanssa normaalia keskustelua eikä vain hiljaa mussuteta nurkassa. Ja ruoka-aineallergiat otettaisiin tietysti huomioon, jos sellaisista olisi kyse.
Kyseiset henkilöt tuovat mukanaan usein samaa leikkelettä, jota olen yrittänyt heitä varten varata, mutta avaavat aina oman pakettinsa, kuten myös maitopurkkinsakin. Leipä on ruispuikulaa tai jotain muuta pussissa viikon säilyvää valmiiksi viipaloitua vehnäpuppua. Muutenkin ovat hyvin nirsoja kotitekoisille ruoille. Mitä enemmän prosessoitu ja yksinkertaisempi bulkkituote, sitä parempi. Brändillä on myös merkitystä, eikä pienten leipomoiden tuotteita uskalleta edes maistaa. Vaikeaa on.No tuohan nimenomaan on ihan älyttömän helppoa! Kun ihan joka kaupasta nuo saat. Ihan ehkä pikkuisen paistaa sellainen elitistinen "opetanpa vähän maalaistollikka miehen sukulaisia tässä samalla" -asenne sulla tuolta rivien välistä. ikävä kertoa, mutta se ruispuikula ei ole sen prosessoidumpaa kuin se "pikkuleipomon erikoistuote", kannattaa joskus vähän kysellä niiden erikoistuottajien toimitusketjuja, saatat yllättyä... Esimerkkinä kaupan lihatiskin leikkeleet: ihan sieltä samalta Snellmannilta/HK.lta/ Atrialta ne on, tulevat vaan sellaisessa isossa lotassa, josta ne joku käsin siihen tiskiin nostaa. Eli itseasiassa se valmiiksi pakattu on jopa hygieenisempi, kun siihen ei kukaan ole enää pakkausvaiheessa koskenut. Sama koskee näitä "itse loimutettuja/ graavattuja/ savustettuja" lohia, ihan sieltä samasta Hätälän varastosta ne kotoisin, on vaan jätetty pakkaamatta kun lähtivät varastolta. Ja lukemattomia muita, ihanan artisaanisia tuotteita, joita porukka ostaa suu (ja moni muukin paikka vaahdossa) ja maksaa itsensä kipeäksi.
Etkö nyt vaan halua ymmärtää lukemaasi?
Kirjoittajahan sanoi että on hankkinut samaa leikkelettä jota appivanhemmat käyttävät, mutta se ei kelpaa vaan otetaan siitä pakkauksesta joka on itse tuotu. Tarpeeksi monta kertaa kun yrität ostaa sopivia ruokia ja mikään ei koskaan kelpaa, niin parempi ne on jättää ostamatta ettei jää omiin kaappeihin pyörimään.
Itse miellän appivanhempien käytöksen juuri tuohon "en halua olla vaivaksi" ja joskus sillä tavalla onnistuvat olemaan enemmän vaivaksi kuin jos huolisivat ihan normaalit tarjottavat kuten muutkin vieraat, mutta esimerkit meneekin ennemmin kursailu - ketjuun kuin tähän..
Voi olla osittain tuota, että ei haluta olla vaivaksi, mutta toisaalta käyvät lähes joka viikko ja aina tuovat omat ruokansa mukanaan kylmälaukussa ja yrittävät meidätkin saada niitä syömään, niin tuntuuhan se turhauttavalta. Jos lapsi joskus sattuu meidän perheen ruokaillessa sanomaan poikkipuoleisen sanan ruoasta niin eikös siihen heti olla muistuttamassa, että kyllä täällä on näitä meidän tuomia ruokia lapsille.
Ja siis painotan, että meillä syödään säännöllisin ruoka-ajoin terveellistä ja monipuolista ruokaa. Heillä ollessamme en tietenkään valita, vaikka salaattia ja kasviksia ei ole tarjolla käytännössä koskaan, ja ruoka on usein makaroni/mikronakki tasoa. Mausteena korkeintaan suola tai ketsuppi. Sitäkin on niin vähän tarjolla, että nälkä jää aina. Vatsa pitäisi sitten 2 tunnin välein täyttää leipäpupulla. Tätä varten meilläkin on omat eväät mukana, mutta ei niitä tietysti appivanhempien aikaan syödä eikä heille näytetä, vaan sitten ennen nukkumaanmenoa vierashuoneessa syödään.
Vierailija kirjoitti:
mun anoppi on aina ollut kotirouva, sillä ei ole omaa elämää, neuvoo kokajan muita ja arvostelee, on katkera kaikesta ja hyvin negatiivinen, imee virrat hetkessä. onneksi en ole nähnyt häntä 5:n vuoteen. on valitettavaa että emme voi nauttia yhteisistä perhe hetkistä kuten joulusta, onko tuo sitten jonkin asteista mielenvikaisuutta.
Vastentahtoinen yksinäisyys ja koskemattomuus tekee tosi pahaa jälkeä mielenterveydelle. Todella moni kärsii siitä jopa koko elämänsä, niin jokainen voi tykönään kuvitella, miten pysyisi siinä tilanteessa järjissään.
Vierailija kirjoitti:
Appiukkoni osaa olla todella tahditon sanomisissaan ja laukoo mitä sattuu. Lisäksi on aina oikeassa joka asiassa, eikä kuuntele muita. Tämä on monesti tullut koettua. Viimeksi mieheni sukulaisen valmistujaisjuhlissa noin viikko sitten. Olemme saaneet esikoisemme noin puoli vuotta sitten. Appiukko tuli sitten juttusille juhlissa kysyen minulta, että miten se maha noin pömpöttää, onkos jo toinen tulossa. Voi elämän kevät. Vastasimme, että ei nyt vielä, johon appiukko sitten, että eihän meistä voi koskaan tietää kun olemme ennenkin asioita salailleet. Sitten alkoi neuvoa, kuinka tässä vaiheessa olisi jo pitänyt raskauskilot jumpata pois. Just joo... Eipä enää hirveästi kiinnosta hänen seuransa. Mieheni myöhemmin puhelimessa mainitsi tästä isälleen, että ei ole oikein korrektia puhua näin. Ei ollut millänsäkään. Pakko kai häntä on jossain määrin sietää, vaikka alamme olla molemmat todella kyllästyneitä häneen. Haluan kuitenkin että lapsellani on hyvät välit isoisäänsä.
Miksi ihmeessä haluatte pitää hyvät välit ihmiseen, jolla ei ole (?) halua sivistyä ja käyttäytyä kuin normaali ihminen? Eikö tuollainen ole vain lapselle haitallista, kun mitä lie törkyjä mahtaa hänelle puhua ja opettaa. Itse pistäisin kyllä välit poikki, jos hänellä ei ole aikomustakaan kehittää sosiaalisia taitojaan.