Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Vierailija kirjoitti:

Luen näitä juttuja hämmästyneenä. Miksi te siedätte vuodesta toiseen jonkun törkyturpaisen ihmisen seuraa? Yleensä nämä ihmiset ovat törkeitä tasan niin kauan, kuin heidän annetaan olla, koska ovat tottuneet saamaan aina viimeisen sanan ja tahtonsa läpi. Jos se sietävä osapuoli saa mittansa täyteen ja antaa tulla täyslaidallisen takaisin, niin useimmat perääntyvät. Ne, jotka eivät tajua, voi poistaa elämästään huoletta, vaikka olisivat lähisukua.

Olen parinkin ihmisen kanssa joutunut tuohon turvautumaan, ja sen jälkeen rajat olivat selvät.

Ei vaan kaikkien kanssa toimi vaikka kuinka antais täyslaidallisen ja pistäis rajat selväks. Meillä on välit poikki anoppiin mutta vähän väliä tulee puheluita ja viestejä sukulaisilta, miehen exältä, kavereilta ja jopa naapureilta kuinka anoppi heille puhuu että me ollaan täysin syyttä pistetty välit poikki ja kuinka hän nyt kärsii tästä tilanteesta. Ei oo kauheen kivaa joutua pakosta selittämään tilannetta täysin ulkopuolisille ihmisille. Pitäis melkein sulkeutua neljän seinän sisään oman perheen kesken ja poistaa kaikki ihmiset elämästä vaan sen takia et anoppi on päättänyt tehdä meidän elämästä vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen päässyt aika vähällä, mutta anoppi ja mieheni ei kyllä paljoa miettineet kun kotiuduimme vauvan kanssa sairaalasta. Olimme siis juuri tulleet kotiin vastasyntyneen kanssa, minä vielä ihan kipeänä ja todella väsyneenä (olin neljän päivän aikana nukkunut ehkä max 5 tuntia yhteensä) ja olisin halunnut vain rauhoittua ja levätä.

No mitä tekee mies ja anoppi... Alkoivat riidellä mihin pinnasänky sijoitetaan. Sanallisesti nahistelivat asiasta, itse istuin sohvalla vauva sylissäni miettien, että onko nämä nyt helvetti tosissaan ja että lähdetäänkö me sitten vauvan kanssa hotelliin jotta saadaan levätä..

Väliin yritin vielä sanoa, että turhaan siinä tappelette kun vauva nukkuu minun vieressäni, mutta molemmat olivat kuin eivät kuulisikaan. Lopulta pääsivät johonkin yhteisymmärrykseen pinniksen paikasta ja ylpeinä esittelivät minulle, johon jälleen sanoin vauvan nukkuvan vieressäni. Ei kuulema nuku, vaan se nukkuu pinnasängyssä...

Että hieno kotiutuminen oli sairaalasta. Mies ja anoppi riitelevät jostain niin turhasta kuin pinniksen paikasta, minuun suhtaudutaan kuin en olisi edes paikalla ja lopuksi vielä sanellaan missä vauva saa nukkua ja missä ei.

Kunhan nyt itse huomaat, että sinä sanelet ihan yhtä lailla, missä vauva nukkuu :D

Kyllä se tuossa vaiheessa on tasan sen imettävän äidin asia, jos kokee helpommaksi nukkua vauva vierellään. On muuten maidon nostatuksen ja imetyksenkin kannalta paras pitää vauva mahdollisimman lähellä äitiä ensimmäiset viikot.

Narsistit sotkee kuvioihin muita ihmisiä kun laittaa välit poikki. Isäni uhriutuu ja valehtelee tutuille ja tuntemattomille ja koskaan mikään ei ole hänen vikansa. Ja nämä vielä uskoo kaiken kun ukko on niin hyvä esittämään. Ei auta kuin olla välittämättä. Riittää että minä itse tiedän mikä on totuus.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi näkee meidän kodin omansa jatkeena, ja luulee että voi olla täällä kuin kotonaan. Onneksi on marttyyri herännyt hänessä, eikä enää roudaa meille sisustuskrääsää "kun Emmalle ei kelpaa".

Juu ei, olen niin mahdoton, että haluan itse sisustaa kotini. Hän on hyvin hälläväliä esim tavaroiden kunnon kanssa, mä taas tykkään, että jos laitan esille vaikka vanhan Arabian maitokannun, niin siitä ei puutu isoja paloja. Saatiin "lahjoituksena" anopin itse virkkaamat, jo muutaman vuoden käytössä olleet verhot, paksun pölykerroksen kera. Sellaiset ryhdittömät, roikkuvat ja mun silmään rumat. Ihan oikeasti pisti itkuksi, kun en luvannut niitä ikkunaan pistää.

Jostain syystä anoppi olettaa, että meidän koti on hänen kotinsa jatkumo. Oma talo on ääriään myöten täynnä, kun mitään ei voi heittää pois, ja uutta haalii tauotta lisää. Mikä järkytys onkin ollut, että poikansa on valinnut puolison, joka ei anna lupaa muuttaa omaa kotiaan jonkun seurakunnan lahjoituskirppiksen näköiseksi.

Ja tässä kaikessa välissä, yhdistävänä linkkinä, mies toteaa: MInä vain asun täällä

Anoppi pilkkaa aina vitsin varjolla ja on tehnyt selväksi,että en kuulu perheeseen.

Halasi vierailun päätteeksi kaikkia muita,mutta minun kohdalla vaan tuhahti,että sinua en halaa.

Kaikki mitä teen tai sanon pilkataan aina.Jos sanon takaisin,niin siitähän anoppi vasta suuttuukin.

Mikään ei kelpaa hänelle.Enkä enää edes uskalla sanoa mitään,kun kaikesta pitää heti vääntää vitsiä tai mulkoillaan vihaisesti.

Jäin miettimään, miksi olen sietänyt anopin piiloilkeilyä ym. vuosikymmeniä.

Ehkä syy on lapset. En halua heidän edessään alkaa kinata tms. anopin kanssa. Anoppi on yleensä ihan ok mummona, joten pitäkööt lapset mielikuvansa.

Mutta tosi on, että liikaa olen sietänyt. Ja lapsillekin hän on päästellyt sammakoita suustaan, joten ehkä hekin aikanaan tekevät omat ratkaisunsa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi laittoi rahaa lainaksi, kyse oli 100€. laina oli tarkoitettu hänen pojalleen, mutta jostain syystä hän maksoi sen minun tililleni. noh, siirsin sen heti mieheni tilille, joka sitten maksoi lainan aika pian takaisin äidilleen, jonka jälkeen nyt anoppi on vaatinut minulta tuota 100€ takaisin. vaikka hänelle on selitetty miten asia on mutta hänen mielestään olen vain ottanut rahat ja tuhlannut ja laittanut mieheni maksamaan, joten minun tulee nyt hänelle se maksaa heti. voi luaja sanon mä.

Mistä anoppi tiesi sinun tilinumerosi? 

Vierailija kirjoitti:

Pitäis tehdä kälyistä oma ketju

Anna tulla vain, kyllä me kestetään.

Tekoripset, joissa oli "timantteja". Anoppikokelas:" Onko sinulla jokin silmätulehdus?"

Ex-anopin mielestä minulla oli silikonit ja jankutti  vaan että miksi en myönnä, sitten kun näki saunassa miten pahasti rintani riippuivat ilman liivejä niin alkoi kysellä aionko mennä rintojen pienennys leikkaukseen? En keksi muuta selitystä kuin että pienirintainen anoppi oli kade, vaikka elämä pienikokoisena hentona naisena DD-kupin kanssa ei tosiaan ole mitään herkkua. 

Tyhmä anoppi kysyy. Miniä on sydämistynyt koska "puutun lastenkasvatukseen liikaa". Tulevat meille, eivät saa pidettyä lapsille kuria. Kouluikäisillä kun ääni nousee niin kyllä se ottaa jo korviin. Pöydässä nirsoillaan, tuolilla pyöritään ja miniä pyytää rauhoittumaan -mitään ei tapahdu ja minä joudun pontevasti sanomaan, että olkaahan hissukseen nyt, minua uskovat ja se kai ottaa koville. Eikä pelkkää lihaa ja pottua syödä, vaan vihanneksia kyytipojaksi, sitäkään eivät vanhemmat tarpeeksi painokkaasti opastaisi. Olen huolissani näiden syömisistä,käyvät harvoin ja mitä meno on kotona, luoja tietää, olen siitä lapsillekin kahden kesken yrittänyt jutella että ainakin vitamiinit pillerinä on otettava.

Ulos jos lähdetään kävelylle niin eivät pue lämpimästi, minä sanon että hatut päähän ette voi ilman lähteä, ja hansikkaat. Miniä loukkaantuu taa,s minä puutun liikaa. Jos miniä sanoo että hanskat käteen, eivät sitä tee, vaan minun pitää se sanoa uudestaan että laittakaas nyt lapset lämpimät hanskat. Antavat komentoja, mitä ei lapset aio noudattaa ja minun pitää tilanne sitten viedä loppuun, ja ollaan niin myrtsiä. Mitä minun pitäisi tässä tehdä??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- kolmannen lapsen syntymän jälkeen: aiemmilla kerroilla olit kyllä lihavampi.

- tuli siivoamaan meidän kotiimme kertomatta työpäivän aikana (vara-avain)

- kommentoi aina jotain verhovalintaa tms.

- järjesteli jokaisen kyläilyreissun aikana lipastoiden päälliset mieleisekseen (kukat eri järjestykseen tms)

- nimitti 4v tytärtämme lihavaksi (normaalipainoinen ollut aina)

Anopista siis kyse.

ettehän anna enää kenenkään sanoa lastanne lihavaksi, oma mummoni naureskeli aina että ompa mahaa ja muistan edelleen:(

Mulla vastaava, ei mummo, vaan papan sisko:”kuka se tämä lihava poika on”?

Kun olen katsonut sen aikaisia valokuvia (70-luvulta), en edes ollut kovin lihava. Ainakaan nykyajan mittapuun mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun alatte parisuhteeseen jonkun kanssa niin varmistakaa että kumppaninne on vieroitettu äitinsä tissillä. Jos äidin tunteet ja toiveet menee puolison edelle niin suhde ei voi koskaan olla sellainen kuin kahden terveen ja tasavertaisen aikuisen suhteen tulisi olla.

Eli miehen omat tunteet ja toiveet tulevat vasta kolmannella sijalla?

Vierailija kirjoitti:

Anoppi kuuli minkä nimen olimme päättäneet antaa pojallemme ja ilmoitti että on niin tyhmä nimi, että hän ei aio poikaa sillä kutsua. Aikoi kutsua ihan muulla nimellä (joka tuli hänen suvustaan), mutta nykyään kyllä käyttää pojan oikeaa nimeä.

Päästelee muutenkin suustaan kamalia asioita ja on narsistinen tyyppi.

Puhutko mun anopista? Narsistinen alkoholisti ja ei hyväksy poikamme nimeä. Videopuheluissakin (meillä on etäisyyttä 700km) kutsuu poikaamme vaan "vauva, vauva, vauvaaa...". On siis suoraan sanonut, että valitsimme paskan nimen lapselle. Aikanaan jätti mieheni heitteille kun mieheni oli alle kouluikäinen. Anoppi oli ryyppäämässä ja naimassa pitkin kyliä ja mieheni sukkasilteen itkien ulkona pakkasessa etsi äitiään. Aion sivaltaa tästä asiasta häntä jos hän alkaa ikinä mäkättämään minun kasvatusravoistani. Muuten pidän suuni kyllä supussa asiasta.

Anoppi laittoi minut myös tekemään pihan lumityöt kun olin raskaana. Palkinnoksi sain sitten syödä heillä päivällistä :D (oltiin ajettu se 700km tältä meidän työ/koulupaikkakunnalta takaisin kotipaikkakunnallemme jouluksi).

Anoppi soittelee edelleen kännipuheluita miehelleni ja haukkuu meitä. Onneksi on korona niin on hyvä syy olla näkemättä häntä tänäjouluna.

Anoppini, jos tunnistat itsesi tästä niin ei kiinnosta. Mene itseesi ja kato peiliin. Ymmärrä hävetä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nuokin jutut on että annetaan anopille/äidille omat avaimet lapsensa perheen kotiin. Sitten rynnitään niillä avaimilla ovesta sisään milloin sattuu. Eihän sitä uskaltais ees sekstailemaan ruveta kun aina olisi pelko p**seessä että milloin se anoppi ilmestyy tupaan. Ja muutenkin, ahdistaa jo ajatuskin että joku ulkopuolinen voisi kulkea kotonani niin kuin itseään huvittaa.

Eipä välttämättä tarvi olla antamassa erikseen, aika moni asuu vanhempiensa vanhassa kodissa ja sitten niitä avaimia vuosien varrella mystisesti putkahtelee äidin/isän/appivanhempien jemmoista. - Nimimerkillä kokemusta on tuostakin

Miten olisi lukon/lukkojen uudelleen sarjoittaminen!

EN TIIÄ EI OO KOKEMUSTA EIKÄ MUNKAAN ÄITISTÄ OO ENÄÄ KENENKÄÄN ANOPIKSI KUOLI 20- VUOTTA SITTEN PAHAN KURINEN ISÄ ASUU SEINÄN TAKANA

Tästä on pari vuotta aikaa, mutta on syöpynyt mieleen.

Olin raskaana puolivälissä ja anoppi oli koko raskauden ajan jankuttanut, että kissat pitää antaa uuteen kotiin, koska ne tartuttavat minuun toksoplasmoosin tai vaihtoehtoisesti tukehduttavat vauvan tai kynsivät silmät päästä. Ei tietenkään kuunneltu, eikä oikein noteerattukaan anopin juttuja ja sitten hiukan hellitti asian kanssa.

Lähdimme miehen kanssa käymään sukulaisillani viikonlopun yli toisella puolella Suomea ja anoppi lupasi käydä hakemassa postin laatikosta ja käydä katsomassa kissoja ja ruokkimassa ne sillä välin. Kun tulimme kotiin, ihmeteltiin että missäs kissat ovat, kun olivat sisäkissoja, eivätkä normaalin tapansa mukaan tulleet ovelle vastaan. Soitettiin anopille ja hän ilmoitti vieneensä kissat lopetettavaksi, kun ei itse ymmäretä vauvan parasta. En ole varmaan koskaan kuullut mieheni huutavan sillä tavalla kenellekään.

Soitin heti lähimmälle eläinlääkärille ja hän tiesi heti, mistä puhuin. Oli yrittänyt soittaakin minulle viikonloppuna, mutten ollut huomannut puhelua ja unohdin soittaa takaisin. Hän oli yrittänyt soittaa, kun oli tunnistanut kissamme, muttei anoppia. Luojan kiitos eläinlääkäri ei ollut suostunut lopettamaan kissaa, vaan oli toimittanut sen löytöeläintaloon, josta pääsimmekin kissan heti hakemaan. Hieman oli hämillään ja peloissaan, mutta kunnossa ja onnellinen meidät nähdessään. Kuitenkin eläinlääkäri sanoi, että anoppi oli tuonut vain toisen kissoistamme, joten mies sitten jatkoi äidiltään tivaamista, että missä toinen kissa on.

Pitkän puristamisen jälkeen anoppi lopulta kertoi, että kissa oli päässyt häneltä pihassa karkuun, kun oli vienyt niitä autoon. Hän ei ollut löytänyt kissojen koppia, joten oli kantanut kissoja autoon. Tämä kissa on epäileväinen tuntemattomia kohtaan eikä suostu muiden syliin, joten oli kynsinyt ja purrut anoppia ja juossut pihan vieressä olevaan metsään. 

Tässä vaiheessa oli jo ilta ja pimeää, mutta pakko oli lähteä kissaa etsimään valojen kanssa. Tunnin verran kuljettiin metsän rajaa ja huudeltiin kissaa ja olimme palaamassa sisälle, kun kuulimme tuttua maukumista. Huhuiltiin vielä kissaa ja paikannettiin maukuminen pihan ja metsikön välissä olevan ison kiven alle. Siellä se raukka oli suunniltaan pelosta ja maukui surkeana, mutta hetken maanittelun jälkeen kömpi tärisevänä kiven alta ja kiipesi nopeasti syliin.

Meillä kävi todellinen tuuri, koska pihassamme kulkee paljon ilveksiä ja susia, joiden mukaan kissa olisi voinut joutua.

Kaikista naurettavinta on, että anoppi yritti meille itkeä, miten kovin pahaa jälkeä kissamme teki hänelle käteen ja miten kipeä se nyt on. Kehtasi vielä voivotella, miten nyt varmaan saa sen toksoplasmoosin ja se on henki pois. Muistan vieläkin, kun mies sanoi äidilleen että toivottavasti niin käy ja löi luurin korvaan.

Hei, en haluaisi olla anoppi ollenkaan, olen varovainen yhteydenotoissa ja rakastan lapsenlastani, poikaani myös, yritän pysyä hyvissä väleissä, mutta olen siltikin epävarma, he ovat minun  lähiomaisiani, miten pitäisi tehdä, että tekee oikein. Minä olen vain se kakkosmummi, miniän äiti on varakkaampi ja ostaa paremmat vaatteet lapsenlapselleni, minun ostamiani ei käytetä. Miniäni on hyvin koulutettu ihminen ja luotan siihen, että kaikki hoituu hyvin. Mutta haluaisin olla mukana elämässä ja seurata kivoja asioita.

Mun appi ukko päätti viidenkympin villityksenä ryhtyä sugar daddyksi parikymppiselle pimulle,ei edes salannut asiaa. Pistettiin välit poikki lastenkin tähden.

Ihan katseita juttuja täällä enkä epäile hetkeäkään niiden todenmukaisuutta. Valitettavasti yli viisikymmentä vuotta eläneenä on jo oppinut, että tässäkin maassa todella sivistymättömiä ja ilkeitä ihmisiä riittää... Itsellä tosin asiat todella hyvin ollut anopin ja apen suhteen, heistä en valita!