Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1932)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei kelpaa puolison vanhemmat, mutta kiljuen olette perintörahojen ja omaisuuden kimpussa aikanaan. Ehkä silloin tunnette häpeää, tai sitten ette, röyhkeys menee varmaan edelle. On järisyttävää lukea näitä halveksumisia täällä. Ei tuollainen ole ihmisen puhetta.
Minua huvittaa aina noilla perinnöillä mahtailu. Miniät ja vävyt ei peri appivanhempiaan eikä niitä vanhoja romuja kukaan kaipaa. Testamentinkin voi halutessaan tehdä ja siihen laittaa maininnan, että vävyille ja miniöille ei kuulu perinnöstä euroakaan.
Aivan varmasti rahat ja omaisuus kelpaa, tuskin sinä rahat jättäisit ottamatta tai roskiin heittäisit, ymmärrät sen itsekkin. Myös huonekalut ja astiat kelpaa, en usko vähäänkään sun uhoasi. Toki perintö menee puolisolle, mutta siinä samassa sinä myös hyödyt niistä rahoista ja omaisuudesta. Vai meinaatko että muutat perinnönjaon jälkeen muualle? Ylimielisyys ei kannata koskaan.
Vau. Meillä muilla on varaa ostaa omat huonekalut ja astiat oman mielen mukaan, ei tarvitse kärkkyä nokka pitkällä kumppanin sukulaisten perintöjä. En edes huolisi niitä. Eikä minun elämäni ainakaan ole kumppanin rahojen varassa. Mutta ehkä sinä ajattelet eri tavalla.
-eri
Jep, oikein. Nykyään on ne miniätkin töissä ja voivat olla perheessä eniten tienaava ja kenties varakkaasta perheestä. Kunhan anoppi nokkii joka asiasta, kateudesta, ja kärkkyy niitä sukulaisten mahdollisesti jääviä omaisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan.
Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...
Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen.
Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään.
Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!
Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.
Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja.
Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin?
Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.
Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.
Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.
Ihmisillä on mieltymyksensä, varmaan sinullakin on joku juttu, jota moni muu ei ymmärrä eikä ole siitä kiinnostunut.
Minun puolestani ihmiset saavat tehdä/keräillä/harrastaa ihan sitä mitä haluavat - olivat sukua tai ei.
No juu keräilköön jotkut nurkkansa täyteen roinaa, mutta ajattelisi edes lapsiaan kun itse sitten kuolee jää muksuille turhaa työtä heitellä arabiat hevonkuuseen.
T. vähään tyytyvä minimalisti
Olet tainnut ymmärtää vähän väärin sanonnan "elä niin kuin kuolisit huomenna".
Minimalistilla jää aikaa muuhunkin, mm. harrastuksiin ja lastenlapsille kun ei tarvii olla siellä roinan keskellä pölyrätin kanssa päivästä toiseen, sillä siivottavaa sellaasissa riittää!
Jos tavaraa on paljon, pölyjen pyyhkiminen on mahdotonta.
Minulla on kaapeissa/vitriineissä niin paljot kirjani kuin monet astiani.
En todellakaan ole niistä pölyjä pyyhkimässä. Ei tarvitse pyyhkiä kuin kaapin päältä. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei kelpaa puolison vanhemmat, mutta kiljuen olette perintörahojen ja omaisuuden kimpussa aikanaan. Ehkä silloin tunnette häpeää, tai sitten ette, röyhkeys menee varmaan edelle. On järisyttävää lukea näitä halveksumisia täällä. Ei tuollainen ole ihmisen puhetta.
Minua huvittaa aina noilla perinnöillä mahtailu. Miniät ja vävyt ei peri appivanhempiaan eikä niitä vanhoja romuja kukaan kaipaa. Testamentinkin voi halutessaan tehdä ja siihen laittaa maininnan, että vävyille ja miniöille ei kuulu perinnöstä euroakaan.
Näin olemme tehneet jälkipolville jätämme emme sukuun tulleille. Siinähän selvittelette sitten joskus.
Jokaikinen anoppi sekä appi on aikoinaan "tullut sukuun".
Kun tullaan sukuun, suku voisi ottaa vastaan kauniisti ja sisäistää tosiasian, että tytär/poika perustaa nyt oman perheen ja perheyksikkönä nuorta paria tulee kunnioittaa, eikä ryhtyä pölhöilemään sukuhistorioillaan.
Muistaakseni Raamatussa ja jopa vihkikaavassa mainitaan tästä perheasiasta. Kannattaa luntata lähteistä, jos on päässyt unohtumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka kiitollinen olen anopilleni ja apelleni, jotka olivat niin auttavaisia ja mukavia, asuivat jopa samassa pihapiirissä. Aina oli lapsille hoitaja, jos tarvittiin. He eivät apsille pahaa sanaa sanonut. Rahaa lainasivat kun oli tiukkaa. Takaisin maksettiin, mutta eivät koskaan muistitelleet. Saivat olla kotona loppuun saakka, hoidettiin kunnan kotipalvelun kanssa heitä, käytiin heille kaupassa, siivottiin asunto ja laitettiin ruoka. Ei tukeja kunnalta kerätty. Töissä käytiin molemmat. Heitä on vieläkin ikävä.
Voi että, ihanaa kun ollut rakkaat appivanhemmat. Minullakin oli ihana anoppi vaikka appiukko olikin sellainen piilowittuilija, ja miehenikin ilkimys mutta anoppi oli aina minun puolella. Kaipaan lämmöllä.
Olen puolitosissani sanonut joskus nuorelle miniälle, että jos poika ei ole kunnolla, sanoo minulle niin pistän sen kuriin. :)
Ei ole tarvinnut sanoa, hyvin näkyvät hoitavan omat asiansa ja välimme ovat mainiot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei kelpaa puolison vanhemmat, mutta kiljuen olette perintörahojen ja omaisuuden kimpussa aikanaan. Ehkä silloin tunnette häpeää, tai sitten ette, röyhkeys menee varmaan edelle. On järisyttävää lukea näitä halveksumisia täällä. Ei tuollainen ole ihmisen puhetta.
Minua huvittaa aina noilla perinnöillä mahtailu. Miniät ja vävyt ei peri appivanhempiaan eikä niitä vanhoja romuja kukaan kaipaa. Testamentinkin voi halutessaan tehdä ja siihen laittaa maininnan, että vävyille ja miniöille ei kuulu perinnöstä euroakaan.
Näin olemme tehneet jälkipolville jätämme emme sukuun tulleille. Siinähän selvittelette sitten joskus.
Jokaikinen anoppi sekä appi on aikoinaan "tullut sukuun".
Kun tullaan sukuun, suku voisi ottaa vastaan kauniisti ja sisäistää tosiasian, että tytär/poika perustaa nyt oman perheen ja perheyksikkönä nuorta paria tulee kunnioittaa, eikä ryhtyä pölhöilemään sukuhistorioillaan.
Muistaakseni Raamatussa ja jopa vihkikaavassa mainitaan tästä perheasiasta. Kannattaa luntata lähteistä, jos on päässyt unohtumaan.
Joillekin anopeille lisäksi: "Joka itsensä ylentää se alennetaan". Kannattaa joskus vilkaista sinne peiliin ja miettiä kotonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskoja keksittyjä "vihaa anoppia ja appea" juttuja täällä. Ihmisillä on tosi hyvä mielikuvitus. Eihän näistä mikään ole tosielämästä. Unia, mielikuvia ja satuja.
Miksi kukaan jaksaisi keksiä moisia juttuja. Itelläni olisi ihan tositarinoita vuosien kiusaamisesta appivanhempien taholta salassa mieheltäni, joka uskoi jutut vasta kun muistisairaus anoppiin iski, eikä muistanut puhua poikansa poissa ollessa ja appi oli jo kuollut. Romaanin saisi niistä jutuista.😈
Ihmismieli on ihmeellinen. Monesti toisten kunnioitusta haetaan kertomalla tälläisiä juttuja. Puheenaiheita jotka ei ole tosielämästä. On suurenneltava asioita ja keksittävä jotta kuuluisi joukkoon. Itse en ole koskaan kuullut keltäkään ystävältä, sukulaiselta naapurilta, työkavereilta ym moisia anoppi appi juttuja. Ihan ovat yliampuvia. Kaikista ei tarvi pitää mutta tultava heidän kanssa toimeen, minusta mustamaalaaminen on idioottimaista ja kertoo paljon kertojasta. Keskittykää ennemmin välien korjaamiseen jos niissä on häikkää, kuin kertoisitte tuollasia juttuja jotka ei edes pidä paikkaansa.
Jos anopilla on taipumus sanoa asiat suoraan, voisit kysyä häneltä mitä olet tehnyt sellaista josta hän ei tykkää voitte korjata monia asioita, eikä rehvastella keskustelupalstalla että on niin kauhee anoppi kun tulee mielle ja istuu odottamaan kahvia... tms. Jos anoppi puhuisi sinusta samoin ystävilleen, niin mikä haloo siitä tulisi kun sinusta puhutaan pahaa. Niin... mieti sitä.
Kunpa olisikin jostain suoraan sanomisuesta kyse😅.
Jos et ole kuullut tuttaviesi haukkuvan anoppia tai appea, niin se ei kerro mitään todellisuudesta. Arvaapa, olenko minä tutuilleni kertonut vuosikymmenien piinasta? EN.
Nykyään vain mieheni ja lapseni tietävät, koska ovat anopin viimeisinä aikoina itse kuulleet ja nähneet sen helvetin.
Olen itse saanut vanhanaikausen kasvatuksen ja siihen kuuluu vanhempien ihmisten kunnioitus, mikä on aivan hanurista. Kadun sitö että annoin kiusan jatkua niin kauan pistämättä välejä poikki.
Ole nyt itsekin ollut pitkään anoppi ja olen miniälle sanonut, että minua ei tarvitse kunnioittaa, jos en sitä ansaitse. Meillä on tosi hyvät välit ja samoin lapsen lapsiini.
En minäkään työpaikan taukohuoneessa avaudu anopistani.
Mä yritin vuosia tulla anopin kanssa toimeen oman mielenterveyden kustannuksella. Juurikin vanhempien kunnioitus ja "kaikkien kanssa voi tulla toimeen". Ei tarvitse ja ei voi.
Mun lopullinen piste tuli, kun anoppi suorapuheisena vaati, että minä tottelen häntä. En muista mitä erimielisyys koski, mutta tuon vaatimuksen muistan. Anoppi yritti kyllä tuon jälkeen paikkailla välejä sanomalla, että ymmärsin väärin. Hieno tapa ottaa vastuu sanomisistaan, eikös? Mä vaan olin tuossa vaiheessa siirtynyt eteenpäin eikä enää kiinnostanut "antaa mahdollisuutta".
Näin jälkikäteen en tiedä, mistä tuli voima pistää piste sille kaikelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan.
Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...
Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen.
Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään.
Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!
Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.
Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja.
Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin?
Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.
Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.
Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.
Ihmisillä on mieltymyksensä, varmaan sinullakin on joku juttu, jota moni muu ei ymmärrä eikä ole siitä kiinnostunut.
Minun puolestani ihmiset saavat tehdä/keräillä/harrastaa ihan sitä mitä haluavat - olivat sukua tai ei.
No juu keräilköön jotkut nurkkansa täyteen roinaa, mutta ajattelisi edes lapsiaan kun itse sitten kuolee jää muksuille turhaa työtä heitellä arabiat hevonkuuseen.
T. vähään tyytyvä minimalisti
Olen anoppi, kuusissakymmenissä, ja aion elää omaa elämääni miten haluan kuten lasteni perheetkin tekevät. Nautin kauniista asioista (ja niistä Arabian astioista!) eikä siinä ole kellään nokan koputtamista. Jos jälkeeni jääneille eivät tavarani ja antiikkikalusteeni kelpaa, niin on kaikenlaisia tahoja jotka ostavat kuolinpesiä, myyköön/antakoon sitten heille, he tyhjentävät asunnon kokonaan. Asuntoakaan ei tarvitse myydä sillä asun vuokralla. Helpolla pääsevät. Missä vaiheessa sinun mielestäsi pitäisi alkaa tekemään "kuolinsiivousta"? Minä kyllä ajattelin vielä elää ja kokea ja harrastaa. Kuolemaa ehdin vielä ajatella myöhemminkin, nyt nautin elämästä ja rakkasta lapsenlapsista.
Monet tekevät kuolinsiivouksia jo kolme-neljäkymppisinä, saa turhaa kamaa pois, siivoaminenkin on mukavampaa kun ei ole joka nurkassa jotain. Monet tekevät useammin kuin kerran, yleensä muuttojen yhteydessä ns kuolinsiivousta. Itse yritän myös jotta lapsille ei jää liikaa duunattavaa sitten kun vaihdan hiippakuntaa.
Kyllä mä muuttaessa olen karsinut turhaa tavaraa ihan siitä syystä, että ei tarvitse uudessa kodissa keksiä säilytyspaikkaa turhalle krääsälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan karmeita anoppeja ja appeja teillä!
Mutta on kyllä ehdottomia miniöitäkin, jotka loukkaantuvat ihan kaikesta!Lue tätä ketjua. Mikä näistä on ollut "turhaan" loukkaantumista?
Turhaa on loukkaantua, jos anoppi ostaa jotain vääränvärisiä kukka-amppeleita tai jotain rotu-mäntyjä; kukka-amppelit voit vaivihkaa viskata tunkiolle. Ja kyllä joka pihalle joku männyntaimi mahtuu; puut suojaavat auringon paahteelta ( tosin menee 30 vuotta, ennen kuin se mänty on isoksi kasvanut).
Kenenkään pihalle ei mennä omin luvin kaivelemaan koloja ja istuttamaan mitään. Sinulla ei myöskään ole mitään valtaa päättää, mitä kenenkin pihalle mahtuu. Pidä vaan huoli omata pihastasi äläkä puutu toisten pihoihin.
Kuka mistään kolojen kaivamisesta on puhunut. Tietenkään ei toisen pihalle koloja kaiveta. Mutta jos anoppi tuo minulle männyntaimia, niin kiitän ja otan vastaan ja viskasin myöhemmin pois, jos en tykkää.
Mutta kun se anoppi oli istutuspuuhissa, lapion kanssa kaivamassa koloa taimelle.
Ottaisin taimet vastaan, mutta ilmoittaisin anopille, että meillä mies päättää, mihin männyt istutetaan, anoppi voi jättää lapiohommat tekemättä. Ja sitten kutsuisin anopin kahville.
Anopin korviin tuo tarkoittaa sitä, että hän päättää. Tottakai poika tekee niin mitä äiti hyväksi näkee.
Onko ihan oikeasti vielä aikuisia poikia (mammanpoikia) jotka tanssii äitinsä pillin mukaan?? Saako nauraa?
Ei oke naurun asia. Tuo on sen äidin aivopesun, pelottelun ja manipuloinnin lopputulos. Vuosien hallinta syntymästä lähtien takana. Jotkut pääsevät tuosta pyristeltyä irti, jotkut jäävät äitinsä kynsiin kiinni.
Pakkosyötti, lapset ei saaneet tuoda leluja olkkariin vaan nämä piti pysyä tarkasti rajatulla alueella, harrasti kasvissyöntiä jota tuputti muillekkin, laittoi tahallaan kalliita kristalleja pöydänkulmille, joita piti varoa, jos tuli sotkua, niin desinfioitiin monella eri luudulla, jääkaapin ovea ei saanut avata ilman lupaa, tvtä ei saanut avata ilman lupaa, leipään ei saanut laittaa voita koska tuli sormenjälkiä, arvosteli julkisesti sukulaistensa rintoja, flirttaili juhlissa muille miehille, mökötti milloin mistäkin, rakastaa omaa ääntään, kiisti jyrkästi lapsensa mielenterveysongelmat eikä hankkinut määrättyjä lääkkeitä lapselleen, koska kaikki oli vain keksittyä, lopulta lakkasi pitämästä yhteyttä lapsistaan osan, eli "huonojen yksilöiden" ja lastenlastensa kanssa. Sellainen unelma-anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroppa sinä kaikista pahemmat miniä/vävy jutut! Niitä on varmasti enempi kuin sinun mainittuja. Sulla kurja asenne, jos ei kukaan sano ja tee mitä sinä haluat niin lokeroit ne heti kurjiksi.
Ainakin tällä herjalla saat vastauksia, jotka ei kaikki todellakaan pidä paikkaansa.
Vuosia lueskellut näitä ketjuja ja miettinyt mielessä että mun anoppi ei sitten mun silmille hypi kunnes... No se lähti liikkeelle pienestä. Tuputetaan ruokaa lisää ja lisää, aina pitää ottaa lisää, ottaa vielä sitä ja ota tätä ja vielä lähtiessä pakkaa rasiaan mukaan. Ja en siis syö niin paljon kun hän "vaatii". Työntää mukaan itselle pieniä vaatteita (ollaan suunnilleen samaa kokoa), jotka vähin äänin oon laittanut eteenpäin, toki siitä on itselle vaivaa. Mutta kaiken huippu kun oltiin useamman viikon reissussa, kun kesken reissun tuli viesti että oli käynyt ottamassa verhot makkarista pesuun ja ei yltänyt laittaa takaisin. Mies meni linjoja pitkin sinne että nyt loppuu, mutta reissusta palatessa selvisi että oli myös siivonnut muuten, sulattanut pakastimet, pessy mun pyykit pyykkikorista (mielikuva anopista hiplaamassa mun likaisia alushousuja) ja kaiken huipuksi hävittänyt meidän matot, petivaatteet ja petauspatjan ja ostanut uudet tilalle. Ikinä en oo ollut niin raivoissani. Mutta jotenkin kun on kuitenkin niin mukava muuten, niin on vaikea asettua vastaan, kun niin pikkuasioista kyse (pakottaa ottamaan ruokaa mukaan). Anoppi myös jotenkin sekoaa joka kerta kun mieheni on reissussa, ja alkaa soitella mulle, päivittäin.