Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppini on ikävin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Olen ollut alusta asti hänelle kohtelias ja ystävällinen, mutta hän on tehnyt erittäin selväksi miten ei pidä minusta. Esim. silloin kun vielä vietettiin sukujoulua muun väen mukana hänen luonaan, minä olin ainoa, joka ei saanut lahjan lahjaa. :) En tietenkään aikuisena ihmisenä mitään varsinaisesti tarvitse, mutta siinä vaiheessa kun oma lapsi ihmettelee ääneen, miksei pukki tuonut äidille mitään, ollaan menty liian pitkälle pikkumaisuudessa. Luonnollisesti muut aikuiset saivat useita paketteja per pää. 

Kun muutimme nykyiseen kotiimme, ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan uuteen asuntoon hyvällä alueella, anoppi keksi asunnosta vain huonoja puolia. Paras oli heitto katosta, kuulemma syksyllä voisi tulla kurjat ajat kun sisään alkaisi todennäköisesti satamaan vettä. :D Allekirjoitan huonon laadun rakentamisessa nykyään, mutta rajansa kaikella! Itse asuu kaupungin kerrostalossa, ehkä siis kateellinen? 

Anopilla on vain muutama puheenaihe, tykkää kovasti valittaa kaikesta ja etenkin siitä, miten kaikki on kallista. Hamstraa kirppareilta tavaraa, joilla ei tee mitään. "Ilmaiseksi sain", lienee lempilauseensa. Koti on niin täynnä tavaraa, ettei edes ruokapöydän ääreen mahdu istumaan. Ja harvoin anoppi edes vesilasillista tarjoaa jos siellä käymme. 

Ps. Kun lapsemme syntyi, anoppi ei suinkaan arvaillut, kummalta vanhemmalta tämä näyttää enemmän- ei, hänestä lapsi oli hänen itsensä näköinen. :) 

Et saanut lahjan lahjaa?  Anoppiko se sitten on, joka kaikille lahjat ostaa?   Saivatko kaikki muut sitten vain sinun anoppisi ostamia lahjoja?

Mikä lahjan ostaja se anoppi on?  Eikö sulle kukaan muu osta lahjaa, miehesi esimerkiksi?  Etkö saa vanhemmiltasi mitään?  

Omituista minusta tuo, että tuudittautuu siihen, että anoppi ostaa lahjoja, muiden ei tarvitse.  Ja kun ei saakaan mitään, se onkin ikävää.  

Keneltä anoppi sai lahjoja?

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppini on ikävin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Olen ollut alusta asti hänelle kohtelias ja ystävällinen, mutta hän on tehnyt erittäin selväksi miten ei pidä minusta. Esim. silloin kun vielä vietettiin sukujoulua muun väen mukana hänen luonaan, minä olin ainoa, joka ei saanut lahjan lahjaa. :) En tietenkään aikuisena ihmisenä mitään varsinaisesti tarvitse, mutta siinä vaiheessa kun oma lapsi ihmettelee ääneen, miksei pukki tuonut äidille mitään, ollaan menty liian pitkälle pikkumaisuudessa. Luonnollisesti muut aikuiset saivat useita paketteja per pää. 

Kun muutimme nykyiseen kotiimme, ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan uuteen asuntoon hyvällä alueella, anoppi keksi asunnosta vain huonoja puolia. Paras oli heitto katosta, kuulemma syksyllä voisi tulla kurjat ajat kun sisään alkaisi todennäköisesti satamaan vettä. :D Allekirjoitan huonon laadun rakentamisessa nykyään, mutta rajansa kaikella! Itse asuu kaupungin kerrostalossa, ehkä siis kateellinen? 

Anopilla on vain muutama puheenaihe, tykkää kovasti valittaa kaikesta ja etenkin siitä, miten kaikki on kallista. Hamstraa kirppareilta tavaraa, joilla ei tee mitään. "Ilmaiseksi sain", lienee lempilauseensa. Koti on niin täynnä tavaraa, ettei edes ruokapöydän ääreen mahdu istumaan. Ja harvoin anoppi edes vesilasillista tarjoaa jos siellä käymme. 

Ps. Kun lapsemme syntyi, anoppi ei suinkaan arvaillut, kummalta vanhemmalta tämä näyttää enemmän- ei, hänestä lapsi oli hänen itsensä näköinen. :) 

Miksi miehesi ei ollut ostanut sinulle lahjaa? Itse yhden joulun, nyt jo anoppivainaani, kanssa vietin ja meinasin pudota tuolilta kun hän oli ostanut mulle(kin) lahjan. Toki se "Käytöksen kultainen kirja" (jota sivumennen sanottuna hän olisi itse tarvinnut enemmän) mutta lahja kuitenkin.

Yli kolmekymmentä vuotta...Alkuun luulin että kaikki on ok. No, ihmettelin useinkin outoa tunnelmaa anoppilassa käydessä. Luulin että kuvittelin, kunnes koko kauna ja kateus räjähti silmille hiljattain.

Välit meni totaalisesti, etenkin mieheeni joka uskalsi kyseenalaistaa ensimmäistä kertaa heidän toimintatapaansa eräässä asiassa.

Tämä uskovana ihmisenä itseään pitävä ei pidä poikaansa tai lapsenlapsiin mitään yhteyttä. Ikäihminen jolla vuosia takana enemmän kuin edessä. Osansa oon tässä vuosikaudet jatkuneella kaunalla myös kälyillä, joiden vuosikymmen kestänyt manipulointi sai nyt täyttymyksensä. Surullista.

Ekan kerran, kun näin anoppini hän oli ympäri päissään ja v**tuili minulle, kuinka en ole tarpeeksi hyvä ja kaunis hänen pojalleen. En piitannut noista sanoista, mutta yht'äkkiä hän taputti minua pyllylle, enkä pidä siitä ja äyskäisin, että "nyt v***u näpit irti". Poistuttiin miehen kanssa paikalta ja seuraavana päivänä miehen sukulaiset soitteli ja kertoi että anoppi oli sanonut minua nirppanokaksi joka ei suostunut auttamaan perunoiden kuorimisessa. 😅 Ja ei ollut mistään perunoista ollut puhettakaan, kun ruokanakin siellä oli lasagnea. Tämän jälkeen tultiin kyllä anopin kanssa toimeen erittäin hyvin. Nyt hän on jo edesmennyt.

Meillä anoppi päättänyt olla tapaamatta lapsenlapsiaan näin korona-aikana. Jos tulevat jostain syystä käymään, olemme ulkona (anopilla maski) ja siinäkin korkeintaan kaksi minuuttia ”turvaväleistä huolehtien”. Siinä sitten voivotellaan ikävää ja korona-aikaa, kun ei uskalla tehdä sitä ja tätä. Nähdään tällä tavalla ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Asumme alueella, jossa tartuntoja hyvin vähän, me olemme miehen kanssa etätöissä ja muutoinkin sosiaaliset kontaktit hyvin vähäisiä koko perheellä. Harmittaa lasten puolesta, kun anopille hänen oma terveytensä tuntuu olevan kaikkein tärkeintä senkin uhalla, että etääntyy lapsenlapsista todella paljon. Riski koronatartunnalle meidän olosuhteissa on kuitenkin todella pieni. Anoppi ei myöskään soittele koskaan lastenlapsilleen, liekkö pelkää sitten koronan leviävän myös puhelimitse..

En kelpaa appivanhemmilleni. Kaikki mitä teen ja kaikki mitä olen on väärin. Tämä toki kerrottiin minulle vasta kymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Sanomattakin selvää, että on aika mitätöity olo.

Entinen anoppini oli aikamoinen tapaus. Kaikki meni kuitenkin hyvin usean vuoden ajan, kunnes mieheni (silloin vielä avopuolisoni) sairastui vakavasti. Hääpäivä oli sovittu ja meille oli itsestään selvää pitää siitä kiinni. Anoppi taas toivoi meidän "unohtavan sellaiset suunnitelmat". Naimisiin kuitenkin menimme. Mieheni sairaus eteni ja minulle naljailtiin mm. siitä, että minä olin nyt sairaalan tiedoissa lähin omainen, eikä enää mieheni isä. Kun mieheni sitten menehtyi, sanoi anoppi HETKI kuoleman jälkeen, että onneksi ette ehtineet saada lapsia. Sairastelun aikana meillä oli taloudellisesti tiukkaa ja kerran mieheni sanoi vanhemmilleen, että jos haluatte jotain perintöä hänelle joskus antaa, niin nyt olisi hyvä hetki auttaa. Vanhemmilla oli useita kiinteistöjä, metsää ja rahavaroja tilillä, mutta apua ei tullut. Hautajaisia suunnitellessamme anoppi kysyi minulta, että "maksathan sinä nämä?". Vastasin, että tietysti, onhan tätä varten säästetty. Mieheni sanoi minulle monesti, että toivoi minun jatkavan elämääni (olimme molemmat hänen kuollessaan kolmekymppisiä) ja sanoi suoraan toivovansa, että saan vielä perheen. Sen takia hän ei halunnut, että otamme yhteisen hautapaikan. Anoppi varasi itselleen ja appiukolle paikat siitä vierestä, koska poikansa ei kuulemma halunnut minua viereensä. Sanoi tämän suntiolle minun ollessa vieressä. Hautajaisten jälkeen he laittoivat lehteen kiitokset muistamisesta ja jättivät siitä minun nimeni pois. Haudan hoidosta on tietysti aina sanomista. Asun toisella paikkakunnalla, he lähellä hautausmaata. He eivät kastele minun istuttamiani kukkia eivätkä ota pois loppuun palaneita kynttilöitä, vaikka käyvät haudalla edelleen lähes päivittäin. En ole nähnyt entisiä appiavanhempiani vuosiin. Olin yksin yhdeksän vuotta, kunnes tapasin nykyisen mieheni. Kovasti toivomani lapsenkin sain nelikymppisenä. Uusi perhe on entisille appivanhemmilleni kova pala, ovat kai katkeria, että heidän poikansa elämä jäi kesken. Toisaalta sen ymmärrän, vaikka on ollut vaikeaa olla sen katkeruuden kohde. Onneksi nykyään on kaikki hyvin ja nykyiset appivanhemmat ovat ensimmäisten vastakohdat. Nykyinen anoppini sanoi minulle hääpäivänä, että se on hänen elämänsä onnellisin päivä <3

En usko, että anopilla on mitään henkilökohtaisesti minua vastaan. Hän on vaan muuten kaikkein vaikein ja ikävin henkilö jonka olen koskaan tavannut. Hän valittaa kaikesta ja puhuu ihmisistä todella rumasti, myös päin naamaa. Esim. Kun mieheni serkku meni naimisiin anoppini ei onnitellut häntä, vaan sanoi, että näytät mekossa läskiltä. 

Appeni saa kaikkein eniten kuraa niskaan. Anoppi haukkuu kaikki sukulaiset, myös omat veljensä. Omia lapsia hän ei kuitenkaan hauku. Kerran kiusoittelin hyväntuulisesti miestäni, niin eiköhän anoppi räjähtänyt minulle, että kuinka kehtaan puhua hänen pojalleen noin!

Olimme yhteisellä perhe lomalla viikon ja tarvitsin uuden loman perään kun olin niin poikki kaikesta negatiivisuudesta.

Onneksi nykysin yhä useampi osaa antaa anopille takaisin tai leikata heidät elinpiiristään kokonaan. Tiedetään että lapselle on haittaa siitä että hän näkee äitiään tai isäänsä kohdeltavan huonosti tai siitä että vanhemman stressitasot on aina korkealla kun mummo tai ukki on läsnä.

Kaikkea ei pidä ei tarvitse sietää. Haitallinen ihmissuhde myrkyttää tässä tapauksessa muitakin kun äidin tai isän.

Mun anoppi on kauhea tapaus. Narsistinen, ilkeä ja mitätöivä kasa p@$k@a.

Mun mielestä surullisinta on, että halveksii avoimesti jopa omia poikiaan. Iltatähdeksi tehty tytär on ainoa "kunnollinen" lapsi. Mitä nyt asuu niin kaukana ettei äiti pääse sisustamaan uutta taloa ja hankkii mieluummin koiria kuin vauvoja.

Meillä on kaksi lasta, mutta vain vanhempi on hyvä. Aikoinaan, kun mies kertoi kuopuksen olevan tuloillaan, niin anoppi totesi ivallisesti, että kylläpä te ootte olleet aikaansaapia. Lapsi nyt eskari, tuon kummempia onnitteluja ei olla vielä saatu.

On käynyt meillä omin luvin kaivelemassa meidän papereita, esim pankki- ja terveystietoja, kun "kasteli kukat ja ruokki kissan" meidän ollessa reissussa. Samoin järjesteli astiakaapin uusiksi, kun miniä ei osaa edes kaappia järjestää. Näiden tempausten jälkeen otettiin vara-avain pois, ja se teatteriesitys olisi ansainnut Oscar-pystin... Oli surkuhupaisaa, kun toinen väänteli naamaansa ja selitti, ettei hän ole meidän papereita käynyt läpi, ja sitä paitsi hänellä on äitinä oikeus tietää miltei nelikymppisen poikansa terveydentilasta.

Ihan liian paljon ehti tapahtua, ennen kun mun kuppi kaatui ja tein selväksi, että minun päiväni anopin kynnysmattona ovat ohi nyt. Anoppi katkoi välit, ja voitte arvata, että mä nautin! Mä ja lapset saadaan olla rauhassa, mutta miestäni yrittää juoksuttaa milloin minkä tekosyyn nojalla. Mies ilmeisesti huomasi mun taistelusta äitinsä kanssa, ettei se äiti oikeasti osaa kuin huutaa, ja uhkaukset milloin mistä seurauksena on vain katteetonta sanahelinää.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi nykysin yhä useampi osaa antaa anopille takaisin tai leikata heidät elinpiiristään kokonaan. Tiedetään että lapselle on haittaa siitä että hän näkee äitiään tai isäänsä kohdeltavan huonosti tai siitä että vanhemman stressitasot on aina korkealla kun mummo tai ukki on läsnä.

Kaikkea ei pidä ei tarvitse sietää. Haitallinen ihmissuhde myrkyttää tässä tapauksessa muitakin kun äidin tai isän.

Aamen! Meillä tilanne meni siihen, että pistän anopin kanssa kovan kovaa vasten ja lopetan sietämisyritykset, tai hyppään rekan alle. Valitsin ensin mainitun vaihtoehdon. En ole katunut sekuntiakaan. Korkeintaan sitä, etten tehnyt välirikkoa jo varhaisemmassa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi päättänyt olla tapaamatta lapsenlapsiaan näin korona-aikana. Jos tulevat jostain syystä käymään, olemme ulkona (anopilla maski) ja siinäkin korkeintaan kaksi minuuttia ”turvaväleistä huolehtien”. Siinä sitten voivotellaan ikävää ja korona-aikaa, kun ei uskalla tehdä sitä ja tätä. Nähdään tällä tavalla ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Asumme alueella, jossa tartuntoja hyvin vähän, me olemme miehen kanssa etätöissä ja muutoinkin sosiaaliset kontaktit hyvin vähäisiä koko perheellä. Harmittaa lasten puolesta, kun anopille hänen oma terveytensä tuntuu olevan kaikkein tärkeintä senkin uhalla, että etääntyy lapsenlapsista todella paljon. Riski koronatartunnalle meidän olosuhteissa on kuitenkin todella pieni. Anoppi ei myöskään soittele koskaan lastenlapsilleen, liekkö pelkää sitten koronan leviävän myös puhelimitse..

Onhan tuo kurjaa, mutta jokaisella on oikeus tällaisena aikana suhtautua asiaan haluamallaan tavalla. Kumma kyllä, jos ei soittele edes - se tuskin on koronasta johtuvaa.

Meillä taas oma äitini lähti huvilomalle alueelle, jossa koronaa on paljon. Tuli sieltä lähes suoraan meille ja ryntäsi halailemaan lapsiamme. Siinä kohtaa jouduimme kyllä sanomaan, että nyt ei halailla. Äitini loukkaantui verisesti, ja seuraava viikko menikin sitten asiaa puidessa. Leppyi kyllä myöhemmin, mutta selvästikään ei ymmärtänyt, mikä asiassa tökki.

Perheessämme on riskiryhmäläisiä, joten turhien, tietoisten riskien ottaminen ei oikein innosta.

Meillä anoppi harppoi sisään juuri kun oltiin sekstailemassa. Otin avaimen pois.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="01.06.2013 klo 12:38"]

mun anoppi on aina ollut kotirouva, sillä ei ole omaa elämää, neuvoo kokajan muita ja arvostelee, on katkera kaikesta ja hyvin negatiivinen, imee virrat hetkessä. onneksi en ole nähnyt häntä 5:n vuoteen. on valitettavaa että emme voi nauttia yhteisistä perhe hetkistä kuten joulusta, onko tuo sitten jonkin asteista mielenvikaisuutta.

Meillä sama. Anoppi on niin negatiivinen ja saa itkut jos vähänkin kommentoi takaisin päin. Itse saa kyllä vertailla minua miehen exään jne. Lopuksi aina sanoo "älä sitten kerro 'Pekalle' " eli miehelleni, kun on vähän avautunut. Tuo "imee virrat hetkessä" kuvaa todella hyvin tilannetta. Raskas ihminen kaikin puolin. Ollut myöskin aina kotirouvana ennen eroaan, joten ei ole mitään omaa, kun ei ole edes miestä jota hyysätä saati koulutusta tai työhistoriaa, jonka kautta olisi joskus saanut jotain sisältöä elämäänsä aikanaan.

 

Pelottaa jo ihan mitä tehdään kun esikoisemme ristiäiset ovat ulossa ja anoppi asuu toisella paikkakunnalla ja varmasti änkeää meille ties miten pitkäksi aikaa. Ja jos häntä ei passata, vaikka olisi viisi vastasyntynyttä vauvaa sylissä, niin eiköhän se menee valittamaan huonosta miniästä koko suvulle. Kiva siinä sitten yrittää olla iloisella tuulella, kun omat hormonit varmasti vähän heittää muutenkin. Ou jee.

Mä en kyllä ymmärrä, että mikä pakko on sietää noin huonosti käyttäytyviä ihmisiä, edes sukulaisuuden nimissä. Ei tasan tulis mun anoppi meille tolla käytöksellä, rajat on vedettävä ihan oman mielenterveyden vuoksi. Itse olen joutunut sen tekemään, ei ole helppoa ei, varsinkaan kun anoppi hieman yksinkertainen ja mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan mutta aiheutti pahaa oloa tempauksillaan, eikä ollut kiinnostunut lapsenlapsistaan joten senkään vuoksi ei ole ollut syytä välejä ylläpitää.

Pahin tapaus on parhaillaan ,kun mukava, kiltti, ystävällinen ja aina avulias appiukkoni on saattohoidossa ja sai kaiken lisäksi vielä coronan :( 

Vierailija kirjoitti:

Anopin kanssa seksiä saunassa on parasta mitä voi tapahtua. mökillä useasti saunotaan yhdessä.

Mitä mieltä miehesi on asiasta?

Up

Pitäis tehdä kälyistä oma ketju

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi harppoi sisään juuri kun oltiin sekstailemassa. Otin avaimen pois.

No onko se nyt noin paha, jos teidät nähtiin suutelemassa?

Anoppi tullut varoittamatta poikansa vara-avaimella kotiimme useamman kerran vaikka hän ei toivota tervetulleeksi omaan kotiinsa. Säikähdettiin viimeksi yllätystulijaa, olin huussissa oven käydessä ja mieheni alasti.

Hän tutkii käynneillään luvatta ja salaa kaikki huoneemme (nekin joissa ovi kiinni), kaappien sisällöt sekä laukkuni sisällön! On asettunut kuin taloksi kun kaksikymmentä huonekalua väkisin tunkenut asuntoomme kysymättä joita sitten heivattu tarpeettomina menemään. Juoruaa meistä sekä latelee kasvatusohjeita vaikka itse vetänyt oman lastensa kasvatuksen penkin alle ollen vuosia lasuasiakkuudessa. Ottaa asunnostamme ja lapsistamme salaa sekä luvatta kuvia joita julkaissut facebookkiin tykkäysten toivossa. Onkin joutunut jälkikäteen poistamaan kuvat kun emme halua kuvia meistä someen. Haukkuu ja vähättelee miniöitä selän takana sekä utelee lapsiltaan päivittäin kuulumisia eteenpäin juoruttavaksi. Jos kuuluminen toisesta ei mieleen niin pitää kuukauden mykkäkoulua. Ja haukkuu poikaansa minulle, syyttää minua toisen ulkonäön rapistumisesta. Jos hän oppisi kunnioittamaan rajoja niin mukavampaa seuraa