Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä eroon kateudesta (sisaruksen suosiminen)
16.07.2020 |
Tiedän jo valmiiksi että olen pikkumainen ja lapsellinen joten tätä ei tarvi hieroa naamaan, mutta onko jotain keinoa miten selvitä kateudesta?
Kyseessä sisarukseni joka jo lapsuudessa oli vanhempien suosikki. Äitimme on lievästi narsisti, ei väkivaltainen tms mutta juurikin törkeästi suosiva.
Minä en ole saanut kotoa muuttamisen jälkeen mitään, en siis mitään apua, tukea, lahjoja, rahaa, tai oikeastaan huomiota.
Sisarus taas on saanut jatkuvasti rahaa, apua, tukea. Sisarukselle ostettu matkoja, kodinkoneita, autoja ja asunto.
Nyt kuulin että on ostettu uusi isompi asunto. Olen joo lapsellinen mutta kiukuttaa ja itkettää.
Tätä se on ollut aina. Mä jään ilman aina, sisarukselle kohdennetaan kaikki. Jo lapsena kuvio oli sama.
Ja joo tiedän, vanhemmat saa antaa rahansa kelle haluaa, mutta silti tää tuntuu musta pahalta. Puhuminen ei auta, muutaman kerran kokeiltu, äiti vain nauroi ja ilkkui mulle ja aina keksi jonkun syyn miksi sisarusta kuuluu auttaa (”se nyt on vaan tarvitsevampi”, ”se nyt niin haluaa uuden auton”, ”se on herkkäuninen joten siksi pitää ostaa sille osakehuoneisto”). Aina siis on joku syy. Enää en jaksa kyseenalaistaa.
Oli ihan riittävän julmaa lapsena katsoa sisaruksenä vierestä, ja nyt aikuisena on mulle kova pala kun itse ahkerasti yritän säästää kaikkeen ja hankki asioita itse, kun samalla sitten sisarus saa kaiken ilmaiseksi meidän vanhemmilta.
Nämä on vielä siis lahjoja, eli niistä on tehty lahjakirjat, eli en saa mitään perinnönjakohyvitystä.
Olenko kohtuuton? suuttuisitko tällaisesta itse? En oikein osaa erottaa sitäkään olenko aiheesta vai aiheetta kade. Auttaako joku mielenhallinta tai keskustelu jonkun ulkopuolisen kanssa?
Vanhemmille on turha puhua, olen ollut aina se epäsuosittu ja hyljeksitty, ja heitä ei kiinnosta pätkän vertaa mun paha mieli.
Kommentit (285)
Tää on kaikki niin tutun kuuloista, valitettavasti. Musta tuntuu, että olen kotoisin ihan eri perheestä kuin sisarukseni. Jostain syystä faijalle on ollut tosi tärkeää ilmoittaa, että ”sinä et sitten peri mitään”, ja ”sinun opiskelujasi en tue”. Samaan aikaan sisarukset saivat rahaa opiskeluihin joka kuukausi, ja toinen sai autonkin, ettei tarvitse junalla kulkea. Näistä on ihan turha avautua sisaruksille, kun vastaus on, että ”ei se meidän vika ole”, tai jotain vähättelyä tyyliin ”voivoi, hanki elämä”. Ratkaisu? Olen niin vähän tekemisissä arvon suvun kanssa kuin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on hyvä ketju kaikille meille narsistin lapsille. Meitä on ikävä kyllä paljon. On järkyttävä tragedia syntyä narsistin lapseksi jos saa syntipukin roolin. Sillä silloin ne omat vanhemmat vihaa lastaan, haluaa tuhota lpsen ja vahingoittaa lasta.
Narsistiperheeseen syntyminen on pidemmän päälle vahingollista kaikille lapsille, lue nro 217 klo 13:18 | 18.7.2020, myös "lellikille", joka ei pääse itsenäiseksi perustamaan omaa elämää. Jos sisarus siitä iloitsee, olisi aika pohtia, onko narsku-piirteitä periytynyt itsellekin.
Sinä olet narsku kun tuollaista höpäjät. Totta helvetissä lellityllä lapsella on asiat HYVIN.
Ei välttämättä ole. Itse "pääsin" vanhempien kanssa lomamatkalle ulkomaille, josta sisarukseni oli raivoissansa. Syynä oli se, että jouduin olemaan vanhempieni tukipilari ja terapeutti näillä matkoilla. Sisarukseni ei päässyt mukaan, koska hän käyttäytyi matkoilla hyvin vaativasti, piti saada syödä kalleimmat ruoka-annokset kalleimmissa ravintoiloissa j.n.e. (vanhempieni laskuun), piti saada määrätä ohjelman j.n.e. Olin silloin alaikäinen, joten en myöskään voinut kieltäytyä matkasta. Sisarukseni oli täys-ikäinen. Ihan oikeasti epäreiluja tilanteita on varmasti, mutta tarkoitan vaan, että asiat eivät ole aina sellaisia joilta päältä näyttävät.
Olen samaa mieltä, asia ei ole niin yksinkertainen. Vaikka ns. kultaisella lapsella näyttäisi asiat olevan paremmalla tolalla taloudellisesti, niin henkinen puoli onkin sitten eri asia. Sanonta ”kenen leipää syöt, sen lauluja laulat” tiivistää asetelman hyvin. Olen itse ainoa lapsi ja olen elänyt kaksoisroolissa, välillä kultaisena lapsena ja välillä syntipukkina.
Tämä on ollut hyvin yksinkertainen kuvio. Kun teen täysin narsististen vanhempien mielen mukaan, kuten lapsena, kun ei ollut vaihtoehtoja, olin kultainen lapsi ja sain asioita palkkioksi. (En kuitenkaan lähimainkaan mitään sellaista kuin ap:n sisko, vaan normaaleja asioita tyyliin ajokortin, ja joskus vähän rahaa.) Kun taas aloin kasvaa ja kapinoida vanhempien tyranniaa vastaan, minusta alkoi tulla välillä syntipukki. Nyt aikuisena rajojen asettamisen jälkeen olen ollut jo vuosikausia pelkästään syntipukki eli lähtökohtaisesti olen heidän mielestään totaalisen paska ja he ulkoistavat kaikki huonot tunteensa ja ajatuksensa minuun.
He vielä ainakin joitakin vuosia sitten tarjoilivat vaihtoehtoa palata ”helpomman elämän ääreen”, jolloin rahahanat aukeaisivat. Mutta siihen sisältyisi monta ehtoa: he saisivat valita asuinpaikkani, asuntoni (heidän omistama ja heillä siis avaimet sinne), lähipiirini, vapaa-ajanviettotapani ja mieheni. Kyllä, luit oikein. Ja tämän lisäksi minun pitäisi osoittaa uskottavasti käytökselläni, että haluan aidosti viettää heidän kanssaan vapaa-aikaani.
Voisin kirjoittaa niin paljon näistä sairaista kuvioista, mutta sanon vielä vaan sen, että asia on tosiaan monimutkainen ja sekä syntipukkilapsi että kultainen lapsi kärsivät. Tilanne näyttäytyy eri tavoin, mutta kärsimystä on tarjolla kaikille. Kultainen lapsi luovuttaa materian myötä oman itsenäisyytensä narsisteille ja jos aikuinen lapsi siitä ruususen unesta joskus herää, voi kolaus olla jopa kovempi kuin syntipukille, joka on tottunut siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te kaikki, jotka olette katkoneet välit, kestätte kaiken paineen? Siis paineet että kuuluu viettää joulut vanhempien kanssa, kuuluu viedä lapsenlapsi isovanhemmille, kuuluu viettää aikaa yhdessä, kuuluu olla läheisissä väleissä. Mulla on no contact-vaihe menossa ja ahdistun valtavasti muiden inttämisestä ja ällistelystä. (Mikset muka mene jouluksi/mikset muka soittele äidillesi/miksei muka lapsi voi mennä mummolan/jne jne). Ahdistavaa ja en osaa vastata näihin mitään!
Siten, että opettelet olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Oikeat ystävät eivät kyseenalaista päätöksiäsi, eikä heille tarvitse selittää.
Kannattaa silti olla tarkka kenelle asiasta kertoo, koska ikävä kyllä äitimyytti elää vieläkin, ja jos joku ei ole äitinsä kanssa tekemisissä, on se lähes kaikkien mielestä sen lapsen syy. Kysymykset kannattaa vain väistää, keksit jonkin epämääräisen syyn esim joulunviettokyselyihin. Itse asun kaukana, joten se on aina hyvä syy "ei ole nyt tänä vuonna suunnitelmissa, kun matka vie niin pitkään ja haluttiin tehdä muita suunnitelmia kerrankin. Miten sun työhaastattelu meni (... Aiheen vaihto...)"
Ikävä kyllä yhä tässä iässä, olen 40, ennen lomia ja joulua esim työkaverit usein kysyvät "menet varmaan vanhemmillasi käymään?". Mutta siihen vain heitän jonkun vastaavan kestoselityksen, ja vaihdan aihetta. Sen sijaan en ymmärrä missä tilanteessa joku alkaisi kysellä soittelusta tms. Ehkä jaat itse vähän liian avoimesti asioitasi, jos keskustelu menee noin yksityiskohtiin?
Komppaan tätä, juuri näin kuuluu menetellä. Tämän oppiminen on osa sitä uutta elämää ja tapaa olla ja rakentaa niitä omia rajoja. Kenellekään ei tarvitse selittää perin pohjin yhtään mitään. Opit kyllä väistelemään kysymyksiä ja siitä tulee automaatio. Muistan itsekin miten se oli alussa hämmentävää. Aina voi sanoa jotain yleispätevää asiaan kun asiaan. Tyyliin, ”en osaa sanoa vielä, täytyy katsoa”, ”ei ole vielä lukkoon lyötyjä suunnitelmia”. Voi myös sanoa vaikka vaan, että ”sillä lailla” tai ”no niin”, jos se sopii tilanteeseen. Ne on niitä samoja luoteja, joita meidän pitää oppia väistämään narsistienkin kanssa, jotta emme menisi antamaan heille liikaa tietoa, jota voidaan käyttää meitä vastaan. Muista, että se ei ole sinun häpeäsi, joka voi nousta tällaisissa tilanteissa. Se on sen narsistin sinuun jo lapsena istuttaman häpeän siemen, joka on siellä versonut. Ajan myötä sen vaikutus kuitenkin heikkenee, kun jatkat itsesi parantamista.
Vierailija kirjoitti:
Ikäväjuttu kirjoitti:
Osaatteko arvioida, miksi narsismiin taipuvaiset vanhemmat "suuttuvat", kun tällainen perheen ei suosittu lapsi saa oman lapsen?
Ja tähän akateemisuusjuttuun. Itse koen, että akateemisuuteni on vaikuttanut negatiivisesti. Olen suvun eka korkeakoulutettu. Tähän liittyy myös se, että minulla on ollut kaksi pitkää suhdetta akateemisten, hyväkäytöksisten miesten kanssa. Äitini on sanoittanut hyvinkin suoraa katkeruutta, koska lempparityttärellään sitä vastoin on hänen mielestään huonompia duunarimiehiä. On kehdannut ihmetellä tätä minulle, miten olen nämä miehet saanut.
Joku kuvio tässä on sillä mulla on suhtauduttu samoin. Eli oltiin vihaisia kun sain lapset, puolisoani (akateeminen hänkin) haukutaan ja nauretaan sille kun ei osaa tehdä miesten töitä.
Ja en tosiaan ole koskaan leuhkinut vaan päin vastoin piilotellut työasioitank, pienentänyt itseäni, kertonut ”alakanttiin” työni sisällöstä jne.
Lapsiani on sanottu myös ruman ja vammaisen näköiseksi.
Hämmästyttävän samanlaista käytöstä.
Ap
Aivan järkyttäviä kommentteja, varsinkin lapsista. Mielestäni asia on selvä, käyttäytyminen sopii syntipukkikuvioon: kaikkea sinuun liittyvää halveksutaan lähtökohtaisesti. Vaikka kuinka yrittäisit, et voi koskaan saada heitä puolellesi ja puhumaan sinusta positiiviseen sävyyn. Sama asenne näköjään valitettavasti kohdistetaan myös mieheesi ja lapsiisi. Yksi syy lisää pysyä kaukana näistä ihmisistä.
Minulla oli välit jäähyllä vanhempiini vuosien ajan. Tuttujen kyselyihin joulunvietoista yms. kannattaa vastata ympäripyöreitä, kuten ketjussa on neuvottu. Läheisimmille voi kertoa mistä on oikeasti kysymys. Äitini sairastui ärhäkkään muistisairauteen ja siinä kohti koko perhedynamiikka muuttui ja olen jonkin verran auttanut hänen hoitoon liittyvissä asioissa. Kohtelu minua kohtaan on muuttunut asialliseksi ja paljon ystävällisemmäksi. Äitini elää omissa maailmoissaan sairaana ja hauraana, en pelkää häntä enää.
Ex-mieheni oli ns. kultainen lapsi. Nautin ensimmäiset vuodet todella siitä jatkuvasta huomiosta, mitä saimme. Hekin "liittoutuivat" kylmäkiskoisia vanhempiani vastaan. Vähitellen se alkoi ahdistamaan. Se oli hienovaraista ohjailua joka asiassa. Mieheni ei osannut eikä uskaltanut päättää mitään itse, vaan aina halusi että vanhempien mielipide kysytään ensin. Kun erosimme, hänen vanhempansa päsmäröivät senkin miten se hoidetaan. Ex-mieheni koki häpeää etenkin taloudellisesta riippuvuudesta, mutta ei osannut irrottautua, vaikka usein puhui ettei halua jatkossa ottaa vastaan enää mitään. Hänen vanhempansa olisi suuttuneet jos "avusta" olisi kieltäytynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hirveät vanhemmat ja oksettava sisko! Halauksia ja jaksamista AP:lle! Joudut tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta pidä mielessä kuitenkin ensisijaisena tarpeena suojella itseäsi. Jos se vaatii välien katkaisun, niin tämä rankka päätös tulee tehdä.
Isolla rahalla suosiminen on toki inhottavaa, mutta toisaalta se on vain rahaa. Tämän olen itsekin ymmärtänyt vasta tullessani äidiksi. Maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita, eikä minua kiinnostaisi vaikka menettäisi kaiken omaisuuteni, kunhan lapsella on kaikki hyvin. Sinäkin tulet löytämään yhtä merkityksellisiä asioita vielä elämääsi kunhan pääset ensin eroon ahdistavasta ja ehkä jopa mielenterveyttä uhkaavasta perheestäsi. Kyllähän tuollainen vaikuttaa jo uniinkin varmasti.
Myöhemmin elämässäsi voi olla jotain heitä kiinnostavaa, kenties lapsenlapsi, jotain tietotaitoa, huolehtivat kädet jne... Muista että et ole heille mitään velkaa myös myöhemmin. Perinnöllä voi aina kiristää, mutta ei siitä ole hyötyä, koska testamenttiaan voi muuttaa vaikka joka viikko. Vaikka ensin lupaisi sinulle suuremman osan, niin seuraavalla kerralla sama kiristyskeino on edelleen olemassa. Eli älä ota vastaan uhkauksia tai neuvottele terroristien kanssa!
Nuo lahjat voi ennakkoperintönä myöhemmin riitauttaa, joten viis niistä. Selvität asian sitten kun on sen aika. Kuulostaa kyllä aika selkeältä yritykseltä kiertää perintökaaren määräykset.
Jos joku ihmettelee ratkaisuasi ja koet velvollisuudeksi antaa selityksiä, niin minustä tämä ei ole mikään salaisuus. Tämä ei ole sinun häpeäsi vaan heidän. Sanoisin ihan reilusti kuten asiat ovat, sitä uteleville. Sinun oli oman hyvinvointisi vuoksi lopetettava yhteydenpito, koska et jaksanut enää toisen sisaren suosimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te kaikki, jotka olette katkoneet välit, kestätte kaiken paineen? Siis paineet että kuuluu viettää joulut vanhempien kanssa, kuuluu viedä lapsenlapsi isovanhemmille, kuuluu viettää aikaa yhdessä, kuuluu olla läheisissä väleissä. Mulla on no contact-vaihe menossa ja ahdistun valtavasti muiden inttämisestä ja ällistelystä. (Mikset muka mene jouluksi/mikset muka soittele äidillesi/miksei muka lapsi voi mennä mummolan/jne jne). Ahdistavaa ja en osaa vastata näihin mitään!
Siten, että opettelet olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Oikeat ystävät eivät kyseenalaista päätöksiäsi, eikä heille tarvitse selittää.
Kannattaa silti olla tarkka kenelle asiasta kertoo, koska ikävä kyllä äitimyytti elää vieläkin, ja jos joku ei ole äitinsä kanssa tekemisissä, on se lähes kaikkien mielestä sen lapsen syy. Kysymykset kannattaa vain väistää, keksit jonkin epämääräisen syyn esim joulunviettokyselyihin. Itse asun kaukana, joten se on aina hyvä syy "ei ole nyt tänä vuonna suunnitelmissa, kun matka vie niin pitkään ja haluttiin tehdä muita suunnitelmia kerrankin. Miten sun työhaastattelu meni (... Aiheen vaihto...)"
Ikävä kyllä yhä tässä iässä, olen 40, ennen lomia ja joulua esim työkaverit usein kysyvät "menet varmaan vanhemmillasi käymään?". Mutta siihen vain heitän jonkun vastaavan kestoselityksen, ja vaihdan aihetta. Sen sijaan en ymmärrä missä tilanteessa joku alkaisi kysellä soittelusta tms. Ehkä jaat itse vähän liian avoimesti asioitasi, jos keskustelu menee noin yksityiskohtiin?
Äitini on alkoholisti ja mikäli joudun vastaamaan ko. tiedusteluihin vastaan yksinkertaisen totuuden: en vie lapsiani katsomaan humalaista toikkarointia ja riidanhaastamista. Tämä vastaus hyväksytään mukisematta ja yleensä saan vielä sympatioita päälle.
Osaan kuvitella, että narsismia on paljon vaikeampi selittää lyhyesti ja niin että ihmiset eivät kyseenalaista.
Voisinkin kokeilla seuraavalla kerralla vastata ihan testimielessä, että "äitini on vahingollista seuraa minulle, enkä halua altistaa lapsiani sille." Ja katsoa hyväksytäänkö vastaus yhtä mukisematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te kaikki, jotka olette katkoneet välit, kestätte kaiken paineen? Siis paineet että kuuluu viettää joulut vanhempien kanssa, kuuluu viedä lapsenlapsi isovanhemmille, kuuluu viettää aikaa yhdessä, kuuluu olla läheisissä väleissä. Mulla on no contact-vaihe menossa ja ahdistun valtavasti muiden inttämisestä ja ällistelystä. (Mikset muka mene jouluksi/mikset muka soittele äidillesi/miksei muka lapsi voi mennä mummolan/jne jne). Ahdistavaa ja en osaa vastata näihin mitään!
Siten, että opettelet olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Oikeat ystävät eivät kyseenalaista päätöksiäsi, eikä heille tarvitse selittää.
Kannattaa silti olla tarkka kenelle asiasta kertoo, koska ikävä kyllä äitimyytti elää vieläkin, ja jos joku ei ole äitinsä kanssa tekemisissä, on se lähes kaikkien mielestä sen lapsen syy. Kysymykset kannattaa vain väistää, keksit jonkin epämääräisen syyn esim joulunviettokyselyihin. Itse asun kaukana, joten se on aina hyvä syy "ei ole nyt tänä vuonna suunnitelmissa, kun matka vie niin pitkään ja haluttiin tehdä muita suunnitelmia kerrankin. Miten sun työhaastattelu meni (... Aiheen vaihto...)"
Ikävä kyllä yhä tässä iässä, olen 40, ennen lomia ja joulua esim työkaverit usein kysyvät "menet varmaan vanhemmillasi käymään?". Mutta siihen vain heitän jonkun vastaavan kestoselityksen, ja vaihdan aihetta. Sen sijaan en ymmärrä missä tilanteessa joku alkaisi kysellä soittelusta tms. Ehkä jaat itse vähän liian avoimesti asioitasi, jos keskustelu menee noin yksityiskohtiin?
Äitini on alkoholisti ja mikäli joudun vastaamaan ko. tiedusteluihin vastaan yksinkertaisen totuuden: en vie lapsiani katsomaan humalaista toikkarointia ja riidanhaastamista. Tämä vastaus hyväksytään mukisematta ja yleensä saan vielä sympatioita päälle.
Osaan kuvitella, että narsismia on paljon vaikeampi selittää lyhyesti ja niin että ihmiset eivät kyseenalaista.
Voisinkin kokeilla seuraavalla kerralla vastata ihan testimielessä, että "äitini on vahingollista seuraa minulle, enkä halua altistaa lapsiani sille." Ja katsoa hyväksytäänkö vastaus yhtä mukisematta.
Joo, ihmiset ei ymmärrä ollenkaan narstijuttuja. Alkoholismin ymmärtää koska ilmiölle on sana. narsistin tekemälle lapsensa tuhoamiselle ei ole sanaa. Ei ole termiä joka kuvaa ilmiötä. Siksi on vaikeaa ellei mahdotonta selittää sitä muille.
Lisäksi selitettynä se kuulostaa lapselliselta. Vaikka jos kuvaisi aloituksen tilannetta näin: en käy vanhemmillani kun ne ovat epäreiluja ja suosivat sisarta ja hylkivät minua. Tuo kuulostaa lapselliselta, ja sellaiselta että oikeasti ongelmaa ei ole, kunhan nyt aikuinen lapsi vaan kiukuttelee.
Pitäisi olla NIMI tuolle tilanteelle jossa narsisti pyrkii tuhoamaan lapsensa. Niin henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti. Jos asialle olisi termi niin häpeää poistuisi ja asiasta voisi puhua helposti.
Nyt jos jollekin pitää puhua, yritän kertoa esimerkkejä, ja huomaan toisen naamasta että se ei yhtään ymmärrä. Sekään ei oikein toimi että kerron isäni olevan erittäin väkivaltainen. Silloin luullaaan että kannan kaunaa jostain lapsuuden tukkapöllystä. Näin ei ole vaan isä on rajusti pahoinpidellyt koko lapsuuden, nuoruuden, ja pari kertaa jopa ollessani jo aikuinen.
Toki pitäisi olla hyvä itsetunto eikä välittää mitä muut ajattelee, mutta mulle tää asian kuvailun vaikeus on hirveä stressi ja yritän kiertää kysymykset. Se ei vaan aina onnistu jos onkin joku jankuttaja joka vaan tivaa että miksi, miksi, miksi? Mikset mene lapsuuskotiin, mikset soittele jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä vanhemmat sulla, ja sisaruskin suostuu tuollaiseen epäoikeudenmukaisuuteen. Ihme kun ei vielä lällättele päälle.
Ihan AIHEESTA olet kateellinen ja katkerakin. ÄLÄ AINAKAAN IKINÄ AUTA VANHEMPIASI KUN VANHEMMAT VANHENEE. Silloin on revanssin paikka - naura vain!
Tuollaisissa tilanteissa tahtoo olla niin, että se apua saanut sisar häviää kuin pieru saharaan kun pitäisi itse auttaa vanhempia niiden sairastuessa tai vanhetessa. Ja se lapsi joka ei saanut koskaan apua JOUTUU auttamaan vanhempiaan.
ÄLÄ IKINÄ AUTA VANHEMPIASI. Ovat niin törkeästi suosineet siskoasi - sinun kustannuksella.
Tuollaiset auton ja asunnon ostot eivät ole mitään PIENTÄ suosimista vaan sairasta touhua.
Lisäksi nuo auton/asunnon ostot on aloittajan mukaan tehty niin että ne ei ole ennakkoperintöakään eli hyvitystä ei ole tulossa.
Tämä tekee suosimisen vielä törkeämmäksi.
Ennakkoperintöjutut voi nostaa esiin perunkirjoitustilanteessa. Kirjaa kannattaa pitää näistä, paperi esiin, tai vaikka exceliin. Muistelet menemään asunto, auto ja rahalahja tai mitä lie kerrallaan, että mitäs annettiin minäkin vuotena, koitat päästä kuukaudenkin tarkkuudelle. Näissä voi olla vanhenemisaikoja myös, et miltä ajalta nämä voidaan ottaa huomioon. Listaa kannattaa ruveta pitämään jo nyt.
Lisäksi alussa oli juttua lahjaverotuksesta. Ap ei halunnut tarttua tähän. Arveli, että asiat on tehty justiinsa ja prikulleen, ettei kellään olisi mitään sanomista. Noo, kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että epäilenpä tätä suuresti. Suurin osa tavallisista tallaajista ei tiedä edes lahjaverorajaa! Saatikka välittää siitä, vaikka tietäisi. Tässä on sekin juttu, et tätä asiaa vanhemmat eivät voi hoitaa lapsensa puolesta, koska lahjansaaja on se, jonka pitää nämä verottajalle ilmoittaa. Se, mitä ei osata odottaa on se, et joku keksisi tähän tarttua. Ja jos kaikki on hoidettu, niin selvä homma, sitpä ei haittaa, et teet nimettömän ilmiannon verottajalle heti kun saat listasi valmiiksi.
Ap tässä vielä, olet oikeassa, en ole mitenkään tarkistanut onko veroja maksettu, asia on vain selitetty niin että ”nämä on tehty verottajan ohjeiden mukaan”. Sen kyllä tiedän että se paperi on tehty satavarmasti jossa lukee ”tämä ei ole ennakkoperintö”. Nuo ei ikinä ottaisi sitä riskiä että saisin perinnönjaossa jotain riitautettua, kaiken pitää mennä suosikille.
Jäin miettimään tuota asioiden kirjaamista. Todistustaakka on minulla, ja jälkikäteen on vaikea esim selvittää ostettujen autojen rekisterinumerot. Saako mistään näitä tietoja takautuvasti? Asunnoista kyllä muistan osoitteet ja ajankohdat jolloin ne on hankittu.
Ärsyttää ihan hitokseen kovaa, olen vaan entistäkin kiukkuisempi kun tajuan nyt selkeämmin millaista törkeää perseilyä vanhempieni touhu onkaan. :(
Mä oon tää edellinen, joka neuvoi listaamaan. Totta, todistustaakka on sulla, mut jos verottaja kiinnostuu, ja voivat hyvinkin kiinnostua, sillä tässä on merkittävä summa rahaa siirretty yhdelle henkilölle ja on mielenkiintoista tietää, onko lahjaverot maksettu. Silloin verovelvollinen, eli lahjansaaja, joutuu antamaan selvityksensä. Vähän kuin verotarkastus, aina yhtä mukavaa :)
Tuo on nimittäin monesti se ongelma: sulla ei persaukisena välttämättä ole varaa ottaa lahjaa tai perintöä edes vastaan (!) koska verot menee maksuun heti ja jos saat muuta kuin fyffee, niin milläs maksat? Perintöjutuissa asiaa helpottaa (siis veronkiertoa vaikeuttaa) nämä tietyt muodollisuudet ja rituaalit, joissa juristi mukana, mutta lahjat voidaan antaa hyvinkin piilossa.
Joten listaamaan vaan, teet parhaimpasi. Voit merkata vaan "auto" x.xxxx -asunto- ja kiinteistötiedot taas on paremmin nähtävillä, niistä kun on rekisterit. Autoistakin tietty, mut vaatii sen rekkarin.. Toooki, jos verottajaa kiinnostaa, niin eiköhän hällä ole pääsy sinne tarkistamaan tilanteen ihan vaan nimen ja sotun perusteella. Siksi ottaisin listalle myös nämä epämääräisemmät ja vajavaisemmat tiedot.
Ja kyllä, se ennakkoperintöjuttu. En luopuisi hankkeesta pelkästään sen bumagan vuoksi, jossa lukee "tätä ei ole katsottavan ennakkoperintönä". Oma juristi vaan mukaan perunkirjoitukseen, yhteydenotto heti kun on ajankohtaista, suunnitelma pystyyn. Ei ole eka kerta kun asioista olisi poikettu sillä perusteella, ettei asioiden laita vastaa todellista tilannetta. Muutenhan myöskään testamentista ei oltaisi koskaan poikettu ja sitäkin tapahtuu. Totta sitten sekin, että tänä hanke on kallis. Tuo ilmo verottajalle taas ei ole, ei maksa sulle kuin vaivan. Tsemppiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te kaikki, jotka olette katkoneet välit, kestätte kaiken paineen? Siis paineet että kuuluu viettää joulut vanhempien kanssa, kuuluu viedä lapsenlapsi isovanhemmille, kuuluu viettää aikaa yhdessä, kuuluu olla läheisissä väleissä. Mulla on no contact-vaihe menossa ja ahdistun valtavasti muiden inttämisestä ja ällistelystä. (Mikset muka mene jouluksi/mikset muka soittele äidillesi/miksei muka lapsi voi mennä mummolan/jne jne). Ahdistavaa ja en osaa vastata näihin mitään!
Siten, että opettelet olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Oikeat ystävät eivät kyseenalaista päätöksiäsi, eikä heille tarvitse selittää.
Kannattaa silti olla tarkka kenelle asiasta kertoo, koska ikävä kyllä äitimyytti elää vieläkin, ja jos joku ei ole äitinsä kanssa tekemisissä, on se lähes kaikkien mielestä sen lapsen syy. Kysymykset kannattaa vain väistää, keksit jonkin epämääräisen syyn esim joulunviettokyselyihin. Itse asun kaukana, joten se on aina hyvä syy "ei ole nyt tänä vuonna suunnitelmissa, kun matka vie niin pitkään ja haluttiin tehdä muita suunnitelmia kerrankin. Miten sun työhaastattelu meni (... Aiheen vaihto...)"
Ikävä kyllä yhä tässä iässä, olen 40, ennen lomia ja joulua esim työkaverit usein kysyvät "menet varmaan vanhemmillasi käymään?". Mutta siihen vain heitän jonkun vastaavan kestoselityksen, ja vaihdan aihetta. Sen sijaan en ymmärrä missä tilanteessa joku alkaisi kysellä soittelusta tms. Ehkä jaat itse vähän liian avoimesti asioitasi, jos keskustelu menee noin yksityiskohtiin?
Äitini on alkoholisti ja mikäli joudun vastaamaan ko. tiedusteluihin vastaan yksinkertaisen totuuden: en vie lapsiani katsomaan humalaista toikkarointia ja riidanhaastamista. Tämä vastaus hyväksytään mukisematta ja yleensä saan vielä sympatioita päälle.
Osaan kuvitella, että narsismia on paljon vaikeampi selittää lyhyesti ja niin että ihmiset eivät kyseenalaista.
Voisinkin kokeilla seuraavalla kerralla vastata ihan testimielessä, että "äitini on vahingollista seuraa minulle, enkä halua altistaa lapsiani sille." Ja katsoa hyväksytäänkö vastaus yhtä mukisematta.Joo, ihmiset ei ymmärrä ollenkaan narstijuttuja. Alkoholismin ymmärtää koska ilmiölle on sana. narsistin tekemälle lapsensa tuhoamiselle ei ole sanaa. Ei ole termiä joka kuvaa ilmiötä. Siksi on vaikeaa ellei mahdotonta selittää sitä muille.
Lisäksi selitettynä se kuulostaa lapselliselta. Vaikka jos kuvaisi aloituksen tilannetta näin: en käy vanhemmillani kun ne ovat epäreiluja ja suosivat sisarta ja hylkivät minua. Tuo kuulostaa lapselliselta, ja sellaiselta että oikeasti ongelmaa ei ole, kunhan nyt aikuinen lapsi vaan kiukuttelee.
Pitäisi olla NIMI tuolle tilanteelle jossa narsisti pyrkii tuhoamaan lapsensa. Niin henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti. Jos asialle olisi termi niin häpeää poistuisi ja asiasta voisi puhua helposti.
Nyt jos jollekin pitää puhua, yritän kertoa esimerkkejä, ja huomaan toisen naamasta että se ei yhtään ymmärrä. Sekään ei oikein toimi että kerron isäni olevan erittäin väkivaltainen. Silloin luullaaan että kannan kaunaa jostain lapsuuden tukkapöllystä. Näin ei ole vaan isä on rajusti pahoinpidellyt koko lapsuuden, nuoruuden, ja pari kertaa jopa ollessani jo aikuinen.Toki pitäisi olla hyvä itsetunto eikä välittää mitä muut ajattelee, mutta mulle tää asian kuvailun vaikeus on hirveä stressi ja yritän kiertää kysymykset. Se ei vaan aina onnistu jos onkin joku jankuttaja joka vaan tivaa että miksi, miksi, miksi? Mikset mene lapsuuskotiin, mikset soittele jne.
Et ole kenellekään velkaa selitystä. Jos joku jankkaa asiaa joka ei kuulu hänelle millään lailla, ei sun tarvitse suojella hänen tunteitaan. Voit vastata: ei kuulu sinulle / siksi / olla vain hiljaa / kysyä "miksi haluat tietää" ja vastauksen saatuasi sanoa vaan "jaa". Monessa tapauksessa ihan pelkkä kymmenen sekunnin ilmeetön hiljaisuus ja puheenaiheen vaihto on hyvä valinta. Se on niin sosiaalisia sääntöjä vastaan, että yleensä jankuttaja hämmentyy niin paljon ettei osaa enää palata aiheeseen.
Pääpointti - anna jankata, sun asia ei ole vastata jos et halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te kaikki, jotka olette katkoneet välit, kestätte kaiken paineen? Siis paineet että kuuluu viettää joulut vanhempien kanssa, kuuluu viedä lapsenlapsi isovanhemmille, kuuluu viettää aikaa yhdessä, kuuluu olla läheisissä väleissä. Mulla on no contact-vaihe menossa ja ahdistun valtavasti muiden inttämisestä ja ällistelystä. (Mikset muka mene jouluksi/mikset muka soittele äidillesi/miksei muka lapsi voi mennä mummolan/jne jne). Ahdistavaa ja en osaa vastata näihin mitään!
Siten, että opettelet olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Oikeat ystävät eivät kyseenalaista päätöksiäsi, eikä heille tarvitse selittää.
Kannattaa silti olla tarkka kenelle asiasta kertoo, koska ikävä kyllä äitimyytti elää vieläkin, ja jos joku ei ole äitinsä kanssa tekemisissä, on se lähes kaikkien mielestä sen lapsen syy. Kysymykset kannattaa vain väistää, keksit jonkin epämääräisen syyn esim joulunviettokyselyihin. Itse asun kaukana, joten se on aina hyvä syy "ei ole nyt tänä vuonna suunnitelmissa, kun matka vie niin pitkään ja haluttiin tehdä muita suunnitelmia kerrankin. Miten sun työhaastattelu meni (... Aiheen vaihto...)"
Ikävä kyllä yhä tässä iässä, olen 40, ennen lomia ja joulua esim työkaverit usein kysyvät "menet varmaan vanhemmillasi käymään?". Mutta siihen vain heitän jonkun vastaavan kestoselityksen, ja vaihdan aihetta. Sen sijaan en ymmärrä missä tilanteessa joku alkaisi kysellä soittelusta tms. Ehkä jaat itse vähän liian avoimesti asioitasi, jos keskustelu menee noin yksityiskohtiin?
Äitini on alkoholisti ja mikäli joudun vastaamaan ko. tiedusteluihin vastaan yksinkertaisen totuuden: en vie lapsiani katsomaan humalaista toikkarointia ja riidanhaastamista. Tämä vastaus hyväksytään mukisematta ja yleensä saan vielä sympatioita päälle.
Osaan kuvitella, että narsismia on paljon vaikeampi selittää lyhyesti ja niin että ihmiset eivät kyseenalaista.
Voisinkin kokeilla seuraavalla kerralla vastata ihan testimielessä, että "äitini on vahingollista seuraa minulle, enkä halua altistaa lapsiani sille." Ja katsoa hyväksytäänkö vastaus yhtä mukisematta.Joo, ihmiset ei ymmärrä ollenkaan narstijuttuja. Alkoholismin ymmärtää koska ilmiölle on sana. narsistin tekemälle lapsensa tuhoamiselle ei ole sanaa. Ei ole termiä joka kuvaa ilmiötä. Siksi on vaikeaa ellei mahdotonta selittää sitä muille.
Lisäksi selitettynä se kuulostaa lapselliselta. Vaikka jos kuvaisi aloituksen tilannetta näin: en käy vanhemmillani kun ne ovat epäreiluja ja suosivat sisarta ja hylkivät minua. Tuo kuulostaa lapselliselta, ja sellaiselta että oikeasti ongelmaa ei ole, kunhan nyt aikuinen lapsi vaan kiukuttelee.
Pitäisi olla NIMI tuolle tilanteelle jossa narsisti pyrkii tuhoamaan lapsensa. Niin henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti. Jos asialle olisi termi niin häpeää poistuisi ja asiasta voisi puhua helposti.
Nyt jos jollekin pitää puhua, yritän kertoa esimerkkejä, ja huomaan toisen naamasta että se ei yhtään ymmärrä. Sekään ei oikein toimi että kerron isäni olevan erittäin väkivaltainen. Silloin luullaaan että kannan kaunaa jostain lapsuuden tukkapöllystä. Näin ei ole vaan isä on rajusti pahoinpidellyt koko lapsuuden, nuoruuden, ja pari kertaa jopa ollessani jo aikuinen.Toki pitäisi olla hyvä itsetunto eikä välittää mitä muut ajattelee, mutta mulle tää asian kuvailun vaikeus on hirveä stressi ja yritän kiertää kysymykset. Se ei vaan aina onnistu jos onkin joku jankuttaja joka vaan tivaa että miksi, miksi, miksi? Mikset mene lapsuuskotiin, mikset soittele jne.
Et ole kenellekään velkaa selitystä. Jos joku jankkaa asiaa joka ei kuulu hänelle millään lailla, ei sun tarvitse suojella hänen tunteitaan. Voit vastata: ei kuulu sinulle / siksi / olla vain hiljaa / kysyä "miksi haluat tietää" ja vastauksen saatuasi sanoa vaan "jaa". Monessa tapauksessa ihan pelkkä kymmenen sekunnin ilmeetön hiljaisuus ja puheenaiheen vaihto on hyvä valinta. Se on niin sosiaalisia sääntöjä vastaan, että yleensä jankuttaja hämmentyy niin paljon ettei osaa enää palata aiheeseen.
Pääpointti - anna jankata, sun asia ei ole vastata jos et halua.
Nuo oli loistavia vinkkejä, kiitti! Otan heti käyttöön. Mul on alkoholistivanhempi, johon en ole yhteydessä. Tasaisin väliajoin hän sysää jonkun soittamaan mulle, et olepa yhteydessä. Tms. Ihan ku kakara olisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on hyvä ketju kaikille meille narsistin lapsille. Meitä on ikävä kyllä paljon. On järkyttävä tragedia syntyä narsistin lapseksi jos saa syntipukin roolin. Sillä silloin ne omat vanhemmat vihaa lastaan, haluaa tuhota lpsen ja vahingoittaa lasta.
Narsistiperheeseen syntyminen on pidemmän päälle vahingollista kaikille lapsille, lue nro 217 klo 13:18 | 18.7.2020, myös "lellikille", joka ei pääse itsenäiseksi perustamaan omaa elämää. Jos sisarus siitä iloitsee, olisi aika pohtia, onko narsku-piirteitä periytynyt itsellekin.
Sinä olet narsku kun tuollaista höpäjät. Totta helvetissä lellityllä lapsella on asiat HYVIN.
Ei välttämättä ole. Itse "pääsin" vanhempien kanssa lomamatkalle ulkomaille, josta sisarukseni oli raivoissansa. Syynä oli se, että jouduin olemaan vanhempieni tukipilari ja terapeutti näillä matkoilla. Sisarukseni ei päässyt mukaan, koska hän käyttäytyi matkoilla hyvin vaativasti, piti saada syödä kalleimmat ruoka-annokset kalleimmissa ravintoiloissa j.n.e. (vanhempieni laskuun), piti saada määrätä ohjelman j.n.e. Olin silloin alaikäinen, joten en myöskään voinut kieltäytyä matkasta. Sisarukseni oli täys-ikäinen. Ihan oikeasti epäreiluja tilanteita on varmasti, mutta tarkoitan vaan, että asiat eivät ole aina sellaisia joilta päältä näyttävät.
Olen samaa mieltä, asia ei ole niin yksinkertainen. Vaikka ns. kultaisella lapsella näyttäisi asiat olevan paremmalla tolalla taloudellisesti, niin henkinen puoli onkin sitten eri asia. Sanonta ”kenen leipää syöt, sen lauluja laulat” tiivistää asetelman hyvin. Olen itse ainoa lapsi ja olen elänyt kaksoisroolissa, välillä kultaisena lapsena ja välillä syntipukkina.
Tämä on ollut hyvin yksinkertainen kuvio. Kun teen täysin narsististen vanhempien mielen mukaan, kuten lapsena, kun ei ollut vaihtoehtoja, olin kultainen lapsi ja sain asioita palkkioksi. (En kuitenkaan lähimainkaan mitään sellaista kuin ap:n sisko, vaan normaaleja asioita tyyliin ajokortin, ja joskus vähän rahaa.) Kun taas aloin kasvaa ja kapinoida vanhempien tyranniaa vastaan, minusta alkoi tulla välillä syntipukki. Nyt aikuisena rajojen asettamisen jälkeen olen ollut jo vuosikausia pelkästään syntipukki eli lähtökohtaisesti olen heidän mielestään totaalisen paska ja he ulkoistavat kaikki huonot tunteensa ja ajatuksensa minuun.
He vielä ainakin joitakin vuosia sitten tarjoilivat vaihtoehtoa palata ”helpomman elämän ääreen”, jolloin rahahanat aukeaisivat. Mutta siihen sisältyisi monta ehtoa: he saisivat valita asuinpaikkani, asuntoni (heidän omistama ja heillä siis avaimet sinne), lähipiirini, vapaa-ajanviettotapani ja mieheni. Kyllä, luit oikein. Ja tämän lisäksi minun pitäisi osoittaa uskottavasti käytökselläni, että haluan aidosti viettää heidän kanssaan vapaa-aikaani.
Voisin kirjoittaa niin paljon näistä sairaista kuvioista, mutta sanon vielä vaan sen, että asia on tosiaan monimutkainen ja sekä syntipukkilapsi että kultainen lapsi kärsivät. Tilanne näyttäytyy eri tavoin, mutta kärsimystä on tarjolla kaikille. Kultainen lapsi luovuttaa materian myötä oman itsenäisyytensä narsisteille ja jos aikuinen lapsi siitä ruususen unesta joskus herää, voi kolaus olla jopa kovempi kuin syntipukille, joka on tottunut siihen.
Huh, loistava kiteytys! Sinulla on kaksoisroolin vuoksi laajempi näkemys asiasta. Kaikki vanhemmat eivät ole kivoja, mutta kuten monet ovat täällä jo kertoneet, sitä ei pysty seilttämään sellaisille, joilla on itsellä kivat vanhemmat. He eivät voi mitenkään ymmärtää, että kaikki vahemmat eivät välitä lastensa hyvinvoinnista.
Tsemppiä sinulle, pidä ihmeessä kiinni itsenäisyydestäsi!
Vierailija kirjoitti:
Hirveät vanhemmat ja oksettava sisko! Halauksia ja jaksamista AP:lle! Joudut tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta pidä mielessä kuitenkin ensisijaisena tarpeena suojella itseäsi. Jos se vaatii välien katkaisun, niin tämä rankka päätös tulee tehdä.
Isolla rahalla suosiminen on toki inhottavaa, mutta toisaalta se on vain rahaa. Tämän olen itsekin ymmärtänyt vasta tullessani äidiksi. Maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita, eikä minua kiinnostaisi vaikka menettäisi kaiken omaisuuteni, kunhan lapsella on kaikki hyvin. Sinäkin tulet löytämään yhtä merkityksellisiä asioita vielä elämääsi kunhan pääset ensin eroon ahdistavasta ja ehkä jopa mielenterveyttä uhkaavasta perheestäsi. Kyllähän tuollainen vaikuttaa jo uniinkin varmasti.
Myöhemmin elämässäsi voi olla jotain heitä kiinnostavaa, kenties lapsenlapsi, jotain tietotaitoa, huolehtivat kädet jne... Muista että et ole heille mitään velkaa myös myöhemmin. Perinnöllä voi aina kiristää, mutta ei siitä ole hyötyä, koska testamenttiaan voi muuttaa vaikka joka viikko. Vaikka ensin lupaisi sinulle suuremman osan, niin seuraavalla kerralla sama kiristyskeino on edelleen olemassa. Eli älä ota vastaan uhkauksia tai neuvottele terroristien kanssa!
Nuo lahjat voi ennakkoperintönä myöhemmin riitauttaa, joten viis niistä. Selvität asian sitten kun on sen aika. Kuulostaa kyllä aika selkeältä yritykseltä kiertää perintökaaren määräykset.
Jos joku ihmettelee ratkaisuasi ja koet velvollisuudeksi antaa selityksiä, niin minustä tämä ei ole mikään salaisuus. Tämä ei ole sinun häpeäsi vaan heidän. Sanoisin ihan reilusti kuten asiat ovat, sitä uteleville. Sinun oli oman hyvinvointisi vuoksi lopetettava yhteydenpito, koska et jaksanut enää toisen sisaren suosimista.
Kiitos ystävällisistä sanoista! Yritän unohtaa ikävät suosimiset (vaikka vähän vaikeaa se on) ja ajatella että katsotaan noita epäreiluuksia sitten joskus, perinnönjaossa. Nyt niiden ajatteleminen ahdistaa niin paljon etten saa nukutuksi ja pyörin unettomana sängyssäni.
Pahin on se voimattomuuden tunne, joskin ymmärrän että se ei ole ehkä todellinen tila vaan vääristyneiden ajatusteni tuottama tunne.
Tuosta tilanteen myöhemmästä muuttumisesta sanoisin sen verran, että tuskin mikään koskaan muuttaa tilannetta niin että minä alkaisin kelpaamaan. Nytkään minä en kelpaa, perheeni ei kelpaa, lapsenlapsetkin minun puoleltani ovat ”rumia ja typeriä” (sisaruksen puolelta tietenkin suloisia enkeleitä), työni on haukuttu, koulutukseni on haukuttu, uraani pilkataan (vaikka olen todella paljon pidemmälle päässyt kuin kukaan muu suvussani) ja KAIKKI mitä teen on vain ilkkumisen ja v*ttuilun arvoista.
No, nyt lopetin ainakin asioistani kertomisen lapsuusperheelleni. Saa nähdä vähentääkö se sitä kilpavarustelua (eli esim ostan asunnon pitkän säästämisen jälkeen - heti perään vanhemmat ostaa kaksi kertaa kalliimman asunnon sisarukselle). Aina jos ovat kuulleet että olen saanut ahkeruudella ja säästämisellä hankittua jotain, se sama on ostettu tuplasti kalliimpana sisarukselle. Nyt ymmärrän että tarkoitus on ollut mitätöidä se ponnistelu, vaiva ja aherrus mitä olen tehnyt. Eli on näpäytetty, että katso nyt surkimus, mikä luulet olevasi, siskollasi on nyt tuplasti kalliimpi hankinta kuin sinulla! Sinä et ole mitään!
Surettaa se että lapsenlapset menettävät tässä vähitellen ainoat isovanhempansa. Huonot isovanhemmat ovat toki, mutta silti ainoat sellaiset.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te kaikki, jotka olette katkoneet välit, kestätte kaiken paineen? Siis paineet että kuuluu viettää joulut vanhempien kanssa, kuuluu viedä lapsenlapsi isovanhemmille, kuuluu viettää aikaa yhdessä, kuuluu olla läheisissä väleissä. Mulla on no contact-vaihe menossa ja ahdistun valtavasti muiden inttämisestä ja ällistelystä. (Mikset muka mene jouluksi/mikset muka soittele äidillesi/miksei muka lapsi voi mennä mummolan/jne jne). Ahdistavaa ja en osaa vastata näihin mitään!
Siten, että opettelet olemaan välittämättä muiden mielipiteistä. Oikeat ystävät eivät kyseenalaista päätöksiäsi, eikä heille tarvitse selittää.
Kannattaa silti olla tarkka kenelle asiasta kertoo, koska ikävä kyllä äitimyytti elää vieläkin, ja jos joku ei ole äitinsä kanssa tekemisissä, on se lähes kaikkien mielestä sen lapsen syy. Kysymykset kannattaa vain väistää, keksit jonkin epämääräisen syyn esim joulunviettokyselyihin. Itse asun kaukana, joten se on aina hyvä syy "ei ole nyt tänä vuonna suunnitelmissa, kun matka vie niin pitkään ja haluttiin tehdä muita suunnitelmia kerrankin. Miten sun työhaastattelu meni (... Aiheen vaihto...)"
Ikävä kyllä yhä tässä iässä, olen 40, ennen lomia ja joulua esim työkaverit usein kysyvät "menet varmaan vanhemmillasi käymään?". Mutta siihen vain heitän jonkun vastaavan kestoselityksen, ja vaihdan aihetta. Sen sijaan en ymmärrä missä tilanteessa joku alkaisi kysellä soittelusta tms. Ehkä jaat itse vähän liian avoimesti asioitasi, jos keskustelu menee noin yksityiskohtiin?
Äitini on alkoholisti ja mikäli joudun vastaamaan ko. tiedusteluihin vastaan yksinkertaisen totuuden: en vie lapsiani katsomaan humalaista toikkarointia ja riidanhaastamista. Tämä vastaus hyväksytään mukisematta ja yleensä saan vielä sympatioita päälle.
Osaan kuvitella, että narsismia on paljon vaikeampi selittää lyhyesti ja niin että ihmiset eivät kyseenalaista.
Voisinkin kokeilla seuraavalla kerralla vastata ihan testimielessä, että "äitini on vahingollista seuraa minulle, enkä halua altistaa lapsiani sille." Ja katsoa hyväksytäänkö vastaus yhtä mukisematta.Joo, ihmiset ei ymmärrä ollenkaan narstijuttuja. Alkoholismin ymmärtää koska ilmiölle on sana. narsistin tekemälle lapsensa tuhoamiselle ei ole sanaa. Ei ole termiä joka kuvaa ilmiötä. Siksi on vaikeaa ellei mahdotonta selittää sitä muille.
Lisäksi selitettynä se kuulostaa lapselliselta. Vaikka jos kuvaisi aloituksen tilannetta näin: en käy vanhemmillani kun ne ovat epäreiluja ja suosivat sisarta ja hylkivät minua. Tuo kuulostaa lapselliselta, ja sellaiselta että oikeasti ongelmaa ei ole, kunhan nyt aikuinen lapsi vaan kiukuttelee.
Pitäisi olla NIMI tuolle tilanteelle jossa narsisti pyrkii tuhoamaan lapsensa. Niin henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti. Jos asialle olisi termi niin häpeää poistuisi ja asiasta voisi puhua helposti.
Nyt jos jollekin pitää puhua, yritän kertoa esimerkkejä, ja huomaan toisen naamasta että se ei yhtään ymmärrä. Sekään ei oikein toimi että kerron isäni olevan erittäin väkivaltainen. Silloin luullaaan että kannan kaunaa jostain lapsuuden tukkapöllystä. Näin ei ole vaan isä on rajusti pahoinpidellyt koko lapsuuden, nuoruuden, ja pari kertaa jopa ollessani jo aikuinen.Toki pitäisi olla hyvä itsetunto eikä välittää mitä muut ajattelee, mutta mulle tää asian kuvailun vaikeus on hirveä stressi ja yritän kiertää kysymykset. Se ei vaan aina onnistu jos onkin joku jankuttaja joka vaan tivaa että miksi, miksi, miksi? Mikset mene lapsuuskotiin, mikset soittele jne.
Et ole kenellekään velkaa selitystä. Jos joku jankkaa asiaa joka ei kuulu hänelle millään lailla, ei sun tarvitse suojella hänen tunteitaan. Voit vastata: ei kuulu sinulle / siksi / olla vain hiljaa / kysyä "miksi haluat tietää" ja vastauksen saatuasi sanoa vaan "jaa". Monessa tapauksessa ihan pelkkä kymmenen sekunnin ilmeetön hiljaisuus ja puheenaiheen vaihto on hyvä valinta. Se on niin sosiaalisia sääntöjä vastaan, että yleensä jankuttaja hämmentyy niin paljon ettei osaa enää palata aiheeseen.
Pääpointti - anna jankata, sun asia ei ole vastata jos et halua.
Nuo oli loistavia vinkkejä, kiitti! Otan heti käyttöön. Mul on alkoholistivanhempi, johon en ole yhteydessä. Tasaisin väliajoin hän sysää jonkun soittamaan mulle, et olepa yhteydessä. Tms. Ihan ku kakara olisin.
Samaa mieltä, hyvät ohjeet! Huomaan vaan että narsistin lapsena mulla on joku lapsuudessa koodattu tarve pitää huolta kovasti siitä ettei vaan toinen (keskustelukumppani) pahoita mieltään. Siksi nää tuntuu vaikeilta toteuttaa, mutta aion yrittää!
Ameriikan suuressa maassa asia on paremmin tunnistettu ja tiedostettu ja siellä on ilmiöille nimiäkin jotka jokainen tunnistaa, esim emotional abuse, emotional abandonment jne.
Tällainen termi pitäisi olla suomessakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveät vanhemmat ja oksettava sisko! Halauksia ja jaksamista AP:lle! Joudut tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta pidä mielessä kuitenkin ensisijaisena tarpeena suojella itseäsi. Jos se vaatii välien katkaisun, niin tämä rankka päätös tulee tehdä.
Isolla rahalla suosiminen on toki inhottavaa, mutta toisaalta se on vain rahaa. Tämän olen itsekin ymmärtänyt vasta tullessani äidiksi. Maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita, eikä minua kiinnostaisi vaikka menettäisi kaiken omaisuuteni, kunhan lapsella on kaikki hyvin. Sinäkin tulet löytämään yhtä merkityksellisiä asioita vielä elämääsi kunhan pääset ensin eroon ahdistavasta ja ehkä jopa mielenterveyttä uhkaavasta perheestäsi. Kyllähän tuollainen vaikuttaa jo uniinkin varmasti.
Myöhemmin elämässäsi voi olla jotain heitä kiinnostavaa, kenties lapsenlapsi, jotain tietotaitoa, huolehtivat kädet jne... Muista että et ole heille mitään velkaa myös myöhemmin. Perinnöllä voi aina kiristää, mutta ei siitä ole hyötyä, koska testamenttiaan voi muuttaa vaikka joka viikko. Vaikka ensin lupaisi sinulle suuremman osan, niin seuraavalla kerralla sama kiristyskeino on edelleen olemassa. Eli älä ota vastaan uhkauksia tai neuvottele terroristien kanssa!
Nuo lahjat voi ennakkoperintönä myöhemmin riitauttaa, joten viis niistä. Selvität asian sitten kun on sen aika. Kuulostaa kyllä aika selkeältä yritykseltä kiertää perintökaaren määräykset.
Jos joku ihmettelee ratkaisuasi ja koet velvollisuudeksi antaa selityksiä, niin minustä tämä ei ole mikään salaisuus. Tämä ei ole sinun häpeäsi vaan heidän. Sanoisin ihan reilusti kuten asiat ovat, sitä uteleville. Sinun oli oman hyvinvointisi vuoksi lopetettava yhteydenpito, koska et jaksanut enää toisen sisaren suosimista.
Kiitos ystävällisistä sanoista! Yritän unohtaa ikävät suosimiset (vaikka vähän vaikeaa se on) ja ajatella että katsotaan noita epäreiluuksia sitten joskus, perinnönjaossa. Nyt niiden ajatteleminen ahdistaa niin paljon etten saa nukutuksi ja pyörin unettomana sängyssäni.
Pahin on se voimattomuuden tunne, joskin ymmärrän että se ei ole ehkä todellinen tila vaan vääristyneiden ajatusteni tuottama tunne.Tuosta tilanteen myöhemmästä muuttumisesta sanoisin sen verran, että tuskin mikään koskaan muuttaa tilannetta niin että minä alkaisin kelpaamaan. Nytkään minä en kelpaa, perheeni ei kelpaa, lapsenlapsetkin minun puoleltani ovat ”rumia ja typeriä” (sisaruksen puolelta tietenkin suloisia enkeleitä), työni on haukuttu, koulutukseni on haukuttu, uraani pilkataan (vaikka olen todella paljon pidemmälle päässyt kuin kukaan muu suvussani) ja KAIKKI mitä teen on vain ilkkumisen ja v*ttuilun arvoista.
No, nyt lopetin ainakin asioistani kertomisen lapsuusperheelleni. Saa nähdä vähentääkö se sitä kilpavarustelua (eli esim ostan asunnon pitkän säästämisen jälkeen - heti perään vanhemmat ostaa kaksi kertaa kalliimman asunnon sisarukselle). Aina jos ovat kuulleet että olen saanut ahkeruudella ja säästämisellä hankittua jotain, se sama on ostettu tuplasti kalliimpana sisarukselle. Nyt ymmärrän että tarkoitus on ollut mitätöidä se ponnistelu, vaiva ja aherrus mitä olen tehnyt. Eli on näpäytetty, että katso nyt surkimus, mikä luulet olevasi, siskollasi on nyt tuplasti kalliimpi hankinta kuin sinulla! Sinä et ole mitään!
Surettaa se että lapsenlapset menettävät tässä vähitellen ainoat isovanhempansa. Huonot isovanhemmat ovat toki, mutta silti ainoat sellaiset.
Ap
Lapset eivät kaipaa isovanhempia/kaltoinkohtelevia sukulaisia jos sellaista asiaa ei heille opeta eikä olla tekemisissä. Minulla on vähän samantapainen tilanne, joskaan ei noin paha ja ainoa joka suree lasten elämää kokonaan ilman isovanhempia ja vanhoja sukulaisia olen minä. Lapsille riittää toisensa ja vanhemmat ja koulu- ja muut kaverit. Pahempi on se että vie ja näkevät ja kokevat eriarvoisuuden. Laitoin pelin poikki jo kun esikoinen oli alle 3-vuotias. Tämän 2-vuotiaan olisi pitänyt itse henkilökohtaisesti soittaa ja kiittää että sai kerran olla neljä tuntia mukana kun suosikkilapset saivat olla kesällä useita viikkoja eikä tarvinnut kiittää mistään. Lapseni joutuivat olemaan päivikotien kesäpäivystyksissä koska en voinut pitää ylimääräistä vapaata kesäisin ja suosikit olivat mökillä jne. Lisäksi kun serkut tapasivat oli kiusaamista mitä suosikit harrasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt ainakaan pistä tikkua ristiin näiden ihmisten eteen kun ovat vanhoja! Suosikki hoitakoon yksin vanhempansa.
Tää on muuten yleinen kuvio ja siinä käy usein niin että ne suosivat vanhemmat sitten vanhuksina hoitaa se kiltti ja sorsittu lapsi, kun se kaiken saanut ei koske pitkällä tikullakaan. Ne härskit vanhukset osaa syyllistää sitä hyljittyä lastaan.
Tämän meinasin itsekin tulla kirjoittamaan. Se omilta vanhemmilta saatavan rakkauden kaipuu on niin suuri, että moni ressukka yrittää loppuun asti juuri näillä keinoilla... ja vielä viimeisenä asiana saa käden täyteen paskaa, kun se suosikki, joka ei oikeasti tikkua ristiin laita, saa lopulta sen perinnönkin.
Älä AP IKINÄ alistu tähän!
Meidänkin suvussa oli näin, vanhempani neljästä sisaruksesta nuorin oli jostain syystä äidilleen se rakkain. Elätti tätä pikkusyöttilästä koko elämänsä, ja junaili perinnönkin tälle. Viimeisinä vuosina, kun tämä mummeli tarvitsi apua arjessa, tämä kuopus asusteli ulkomailla... kun mummeli oli kuollut, palasi kotimaahan pokkaamaan perinnön.
Oma vanhempani siinä arjessa sitten autteli silloin aikansa. Ei sillä, ei sitä perintöä mitenkään erityisen paljoa ollut ( kun ne rahat oli jo eläessään kupattu), ja itselläkin pääasiassa hyvät muistot mummosta. Tuo vaan oli jotain niin käsittämätöntä ja omituista hänessä, en ikinä oppinut ymmärtämään miksi toimi noin.
Muistan muuten jo lapsuudesta yhden kiivaan riidan mummoni luona, kun siellä oli vanhempani sisarukset paikalla, ja mummo alkoi ihan suu vaahdossa vänkäämään, että totta kai hän saa oman omaisuutensa jättää perinnöksi vain tälle kuopukselle. Kuopus oli paikalla ja ihan hiljaa vaan kuunteli, kun nämä isommat sisaruksensa selitti raivoavalle mummolle, että näin ei voi jo pelkästään lain perusteellakaan tehdä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveät vanhemmat ja oksettava sisko! Halauksia ja jaksamista AP:lle! Joudut tekemään vaikeita ratkaisuja, mutta pidä mielessä kuitenkin ensisijaisena tarpeena suojella itseäsi. Jos se vaatii välien katkaisun, niin tämä rankka päätös tulee tehdä.
Isolla rahalla suosiminen on toki inhottavaa, mutta toisaalta se on vain rahaa. Tämän olen itsekin ymmärtänyt vasta tullessani äidiksi. Maailmassa on paljon tärkeämpiä asioita, eikä minua kiinnostaisi vaikka menettäisi kaiken omaisuuteni, kunhan lapsella on kaikki hyvin. Sinäkin tulet löytämään yhtä merkityksellisiä asioita vielä elämääsi kunhan pääset ensin eroon ahdistavasta ja ehkä jopa mielenterveyttä uhkaavasta perheestäsi. Kyllähän tuollainen vaikuttaa jo uniinkin varmasti.
Myöhemmin elämässäsi voi olla jotain heitä kiinnostavaa, kenties lapsenlapsi, jotain tietotaitoa, huolehtivat kädet jne... Muista että et ole heille mitään velkaa myös myöhemmin. Perinnöllä voi aina kiristää, mutta ei siitä ole hyötyä, koska testamenttiaan voi muuttaa vaikka joka viikko. Vaikka ensin lupaisi sinulle suuremman osan, niin seuraavalla kerralla sama kiristyskeino on edelleen olemassa. Eli älä ota vastaan uhkauksia tai neuvottele terroristien kanssa!
Nuo lahjat voi ennakkoperintönä myöhemmin riitauttaa, joten viis niistä. Selvität asian sitten kun on sen aika. Kuulostaa kyllä aika selkeältä yritykseltä kiertää perintökaaren määräykset.
Jos joku ihmettelee ratkaisuasi ja koet velvollisuudeksi antaa selityksiä, niin minustä tämä ei ole mikään salaisuus. Tämä ei ole sinun häpeäsi vaan heidän. Sanoisin ihan reilusti kuten asiat ovat, sitä uteleville. Sinun oli oman hyvinvointisi vuoksi lopetettava yhteydenpito, koska et jaksanut enää toisen sisaren suosimista.
Kiitos ystävällisistä sanoista! Yritän unohtaa ikävät suosimiset (vaikka vähän vaikeaa se on) ja ajatella että katsotaan noita epäreiluuksia sitten joskus, perinnönjaossa. Nyt niiden ajatteleminen ahdistaa niin paljon etten saa nukutuksi ja pyörin unettomana sängyssäni.
Pahin on se voimattomuuden tunne, joskin ymmärrän että se ei ole ehkä todellinen tila vaan vääristyneiden ajatusteni tuottama tunne.Tuosta tilanteen myöhemmästä muuttumisesta sanoisin sen verran, että tuskin mikään koskaan muuttaa tilannetta niin että minä alkaisin kelpaamaan. Nytkään minä en kelpaa, perheeni ei kelpaa, lapsenlapsetkin minun puoleltani ovat ”rumia ja typeriä” (sisaruksen puolelta tietenkin suloisia enkeleitä), työni on haukuttu, koulutukseni on haukuttu, uraani pilkataan (vaikka olen todella paljon pidemmälle päässyt kuin kukaan muu suvussani) ja KAIKKI mitä teen on vain ilkkumisen ja v*ttuilun arvoista.
No, nyt lopetin ainakin asioistani kertomisen lapsuusperheelleni. Saa nähdä vähentääkö se sitä kilpavarustelua (eli esim ostan asunnon pitkän säästämisen jälkeen - heti perään vanhemmat ostaa kaksi kertaa kalliimman asunnon sisarukselle). Aina jos ovat kuulleet että olen saanut ahkeruudella ja säästämisellä hankittua jotain, se sama on ostettu tuplasti kalliimpana sisarukselle. Nyt ymmärrän että tarkoitus on ollut mitätöidä se ponnistelu, vaiva ja aherrus mitä olen tehnyt. Eli on näpäytetty, että katso nyt surkimus, mikä luulet olevasi, siskollasi on nyt tuplasti kalliimpi hankinta kuin sinulla! Sinä et ole mitään!
Surettaa se että lapsenlapset menettävät tässä vähitellen ainoat isovanhempansa. Huonot isovanhemmat ovat toki, mutta silti ainoat sellaiset.
Ap
Ap rakas, tämä on ollut pitkä ja surullinen keskustelu. Toivoisin, että vaikka nyt olet tätä seurannut ja kommentoinut, lue tämä koko keskustelu vielä kerran läpi ajan ja ajatuksen kanssa.
Sinä ansaitset ja perheesi ansaitsee niin paljon parempaa. Ja sitä et omalta perheeltäsi, omalta suvultasi tule koskaan saamaan.
Sisaruksesi ei ole viaton tilanteessa. Ja vaikka hänen kanssaan olisitkin mielelläsi tekemisissä, voi olla että oman ja perheesi henkisen hyvinvoinnin takia sekään ei tule olemaan mahdollista. Mutta uskon täysin, että jos pääset henkisesti irti lapsuudenperheestäsi, ja hyväksyt sen, että sieltä et tule IKINÄ saamana hyväksyntää ja rakkautta, tulet pystymään rakentamaan terveemmän ja tasapainoisemman elämän paljon vakaammalle pohjalle.
Toivon sinulle voimia ja onnea elämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on hyvä ketju kaikille meille narsistin lapsille. Meitä on ikävä kyllä paljon. On järkyttävä tragedia syntyä narsistin lapseksi jos saa syntipukin roolin. Sillä silloin ne omat vanhemmat vihaa lastaan, haluaa tuhota lpsen ja vahingoittaa lasta.
Narsistiperheeseen syntyminen on pidemmän päälle vahingollista kaikille lapsille, lue nro 217 klo 13:18 | 18.7.2020, myös "lellikille", joka ei pääse itsenäiseksi perustamaan omaa elämää. Jos sisarus siitä iloitsee, olisi aika pohtia, onko narsku-piirteitä periytynyt itsellekin.
Sinä olet narsku kun tuollaista höpäjät. Totta helvetissä lellityllä lapsella on asiat HYVIN.
Ei välttämättä ole. Itse "pääsin" vanhempien kanssa lomamatkalle ulkomaille, josta sisarukseni oli raivoissansa. Syynä oli se, että jouduin olemaan vanhempieni tukipilari ja terapeutti näillä matkoilla. Sisarukseni ei päässyt mukaan, koska hän käyttäytyi matkoilla hyvin vaativasti, piti saada syödä kalleimmat ruoka-annokset kalleimmissa ravintoiloissa j.n.e. (vanhempieni laskuun), piti saada määrätä ohjelman j.n.e. Olin silloin alaikäinen, joten en myöskään voinut kieltäytyä matkasta. Sisarukseni oli täys-ikäinen. Ihan oikeasti epäreiluja tilanteita on varmasti, mutta tarkoitan vaan, että asiat eivät ole aina sellaisia joilta päältä näyttävät.
Olen samaa mieltä, asia ei ole niin yksinkertainen. Vaikka ns. kultaisella lapsella näyttäisi asiat olevan paremmalla tolalla taloudellisesti, niin henkinen puoli onkin sitten eri asia. Sanonta ”kenen leipää syöt, sen lauluja laulat” tiivistää asetelman hyvin. Olen itse ainoa lapsi ja olen elänyt kaksoisroolissa, välillä kultaisena lapsena ja välillä syntipukkina.
Tämä on ollut hyvin yksinkertainen kuvio. Kun teen täysin narsististen vanhempien mielen mukaan, kuten lapsena, kun ei ollut vaihtoehtoja, olin kultainen lapsi ja sain asioita palkkioksi. (En kuitenkaan lähimainkaan mitään sellaista kuin ap:n sisko, vaan normaaleja asioita tyyliin ajokortin, ja joskus vähän rahaa.) Kun taas aloin kasvaa ja kapinoida vanhempien tyranniaa vastaan, minusta alkoi tulla välillä syntipukki. Nyt aikuisena rajojen asettamisen jälkeen olen ollut jo vuosikausia pelkästään syntipukki eli lähtökohtaisesti olen heidän mielestään totaalisen paska ja he ulkoistavat kaikki huonot tunteensa ja ajatuksensa minuun.
He vielä ainakin joitakin vuosia sitten tarjoilivat vaihtoehtoa palata ”helpomman elämän ääreen”, jolloin rahahanat aukeaisivat. Mutta siihen sisältyisi monta ehtoa: he saisivat valita asuinpaikkani, asuntoni (heidän omistama ja heillä siis avaimet sinne), lähipiirini, vapaa-ajanviettotapani ja mieheni. Kyllä, luit oikein. Ja tämän lisäksi minun pitäisi osoittaa uskottavasti käytökselläni, että haluan aidosti viettää heidän kanssaan vapaa-aikaani.
Voisin kirjoittaa niin paljon näistä sairaista kuvioista, mutta sanon vielä vaan sen, että asia on tosiaan monimutkainen ja sekä syntipukkilapsi että kultainen lapsi kärsivät. Tilanne näyttäytyy eri tavoin, mutta kärsimystä on tarjolla kaikille. Kultainen lapsi luovuttaa materian myötä oman itsenäisyytensä narsisteille ja jos aikuinen lapsi siitä ruususen unesta joskus herää, voi kolaus olla jopa kovempi kuin syntipukille, joka on tottunut siihen.
Huh, loistava kiteytys! Sinulla on kaksoisroolin vuoksi laajempi näkemys asiasta. Kaikki vanhemmat eivät ole kivoja, mutta kuten monet ovat täällä jo kertoneet, sitä ei pysty seilttämään sellaisille, joilla on itsellä kivat vanhemmat. He eivät voi mitenkään ymmärtää, että kaikki vahemmat eivät välitä lastensa hyvinvoinnista.
Tsemppiä sinulle, pidä ihmeessä kiinni itsenäisyydestäsi!
Se on kyllä aivan totta, se täytyy itse kokea, että todella ymmärtää. Tämä on hankalaa myös tuen saamisen kannalta, koska jos vaikka terapeutilla ei ole omakohtaista kokemusta vaikkapa parisuhteesta narsistin kanssa, ei tuota narsistien logiikkaa oikein osaa soveltaa käytännön kokemusten tarkastelussa pelkän oppikirjasta luetun perusteella. Tällöin terapiakokemus voi olla jopa haavoittava, jos aikuinen lapsi kokee ettei taas kerran tule kuulluksi ja ymmärretyksi. Lisäksi jos terapeutin kokemus on vain parisuhteesta, ei se ole sama asia ollenkaan kuin joutua kasvamaan ja kehittymään narsistin vaikutuksen piirissä, jolloin vahingot ovat paljon syvemmällä. Itse muuten terapeuttia etsiessäni kyselin heti ensimmäiseksi kokemuksen narsismista ja täytyy sanoa, että jos kokemusta ei ollut, ei ollut riittävää ymmärrystäkään, joten hyötyäkään ei juuri ollut. On tullut siis tehtyä vähän kokeiluja.
Tsemppiä myös sinulle ja teille kaikille! Pidetään huolta itsestämme ja oman itsemme puolta ja ollaan itse vanhempia sille pienelle lapselle itsessämme.
Alue: Aihe vapaa
Joku kuvio tässä on sillä mulla on suhtauduttu samoin. Eli oltiin vihaisia kun sain lapset, puolisoani (akateeminen hänkin) haukutaan ja nauretaan sille kun ei osaa tehdä miesten töitä.
Ja en tosiaan ole koskaan leuhkinut vaan päin vastoin piilotellut työasioitank, pienentänyt itseäni, kertonut ”alakanttiin” työni sisällöstä jne.
Lapsiani on sanottu myös ruman ja vammaisen näköiseksi.
Hämmästyttävän samanlaista käytöstä.
Ap