Sinä joka aloitit seurustelun varatun

Mikä naisia vaivaa että menevät ja rakastuvat varattuihin? miettikää mihin te alennutte, olette pettäjän kanssa, jos tämä mies nyt ikinä jättäisikin vaimonsa (mitä en usko) ja aloittaisi teidän kanssa uuden elämän niin jossain vaiheessa tämä mies ehkä kyllästyisi sinuunkin ja pettäisi sinuakin.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 01:19"]

Mikä naisia vaivaa että menevät ja rakastuvat varattuihin? miettikää mihin te alennutte, olette pettäjän kanssa, jos tämä mies nyt ikinä jättäisikin vaimonsa (mitä en usko) ja aloittaisi teidän kanssa uuden elämän niin jossain vaiheessa tämä mies ehkä kyllästyisi sinuunkin ja pettäisi sinuakin.

[/quote]

Näin. Exäni petti, meillä oli mennyt jo jonkin aikaa huonosti ja "heitin pihalle" kun asia paljastui. Ei kaduta yhtään, päinvastoin, vasta jälkeenpäin tajusin kuinka itsekäs ja valheellinen mies hän on. No, siellä valehtelee nyt toisen samanlaisen kainalossa.

Eiköhän se liene maksimissaan vuosi.

Tiedän yhden tuttavapariskunnan, jossa se mies kertoi vaimollensa aikalailla vuoden jälkeen suhteensa alkamisesta ottavansa eron. Vaimo nosti ihan helvetillisen metakan, jota mies pelästyi siinä määrin, ettei sitten tehnyt enää yhtään mitään. Tätä puitiin jopa porukalla, kun se mies oli ihan lammas!! Muistan eräänkin yksien erittäin kiusallisten illanistujaisten jälkeen, kun sanoin kotona miehelleni, että jos meille ikinä noin kävisi, niin että hän olisi mies ja pysyisi päätöksessään - mikä se sitten olisikin!

Kaikille kolmelle tuli sitten ero samaan syssyyn. Mies kuulemma löysi ihan ensimmäisenä jonkun uuden (kas ihmettä...?). Niistä naisista ainakin ex-vaimo on jopa jo mennyt uudestaan naimisiin. Siitä toisesta naisesta en tiedä mihin katosi.

Oli miehen liitto kouinka huono tahansa, niin miten kummassa pystyt rakastamaa miestä, joka valehtelee ja huijaa lastensa äitiä, ei kykene olemaan avoin ja rehellinen, vetää maton lastensa äidin jalkoje alta valmistelemalla itse eroa antamatta puolisonsa päästä samaan pisteeseen? Miten voi rakastaa nahjusta, jolla ei riitä rohkeutta tehdä tiliä selväksi vaan tosiaan se oma mukavuus ja omat tarpeet menevät ihan koko ajan ykköseksi?

Et halua tätä kuulla, mutta eron voi hoitaa fiksustikin ja puolisoaan kunnioittavala tavalla. Valehtelevat nahjukset eivät muutu mihinkään naista vaihtamalla. 

Samalla mietin, miten huono itsetunto täytyy olla naisella, joka ei vaadimieheltään rehtiä,käytöstä ja tyytyy valheisiin, vetkutteluun ja miehen tarpeiden tyydyttämiseen ohi omien. Luuletko, että miehen suku ja ystävät sekö ne vähän isommat lapset arvostavat sinua? Uskotko, että mies ei kohtelemsinua yhtä huonosti vaikeuksien tullen vaan kehittää jostain selkärankaa kohtaamaan vaikeuksia? Parisuhde kun vaatii työtä, sitoutumista ja avoimuutta.

Mies tietääkseni oli suhteessa toiseen naiseen noin 2 kk ja olivat tunteneet reilun vuoden,  kun ilmoitti minulle, että jättää minut ja 15-vuoden liitto päättyi siihen. Nyt jälkeenpäin ajateltuna sai kyllä uusi puoliso melkoisen löydön itselleen. Kaikkea hyvää vaan siihen liittoon! Se mikä harmittaa on ne meidän yhteiset lapset ja kuinka vaikeaa heillä on sopeutua tilanteeseen. Se onnen huuma kestää minkä kestää, mutta kun siitä arjestakin pitäisi sitten selvitä. Lapset ovat sen verran isoja, että osasivat laskea yksi plus yksi kun isä lähti ja muutti uuden naisen luo asumaan. Kyllä isä ja isän tyttöystävä ovat saaneet melkoiset vihat päällensä. Lapset eivät puhuttele isään enää "isä" vaan "Pertti". Siinä on turha huudella että minä eksänä myrkyttäisin lasten mieltä, minä en pidä eksääni yhteyttä kuin välttämättömän ja lapset olkoo yhteydessä niin paljon kuin haluavat, jos vielä joskus haluavat...

2 vuotta meni. Suhteen alussa oli yhetydenpitoa 6kk, mutta laitoimme kaiken jäihin niin kauaksi aikaa, että miehen entinen avioliitto olisi selvä. Kun se oli puitu loppuun, mies otti yhetyttä ja ajtkoimme siitä mihin jäimme. Olemme naimissa, on lapsia ja yhteiseloa jo 10v.

Minun kohdalla suhde kesti noin vuoden, mies ei eronnut. Käskin hänen tehdä päätöksensä ja hän ei voinut erota, joten laitoin välit poikki. Lapsia heillä ei ollut silloin eikä käsittääkseni ole vieläkään. Oli minusta minua itseäni kohtaan väärin, ansaitsin mielestäni ihan oman miehen enkä halunnut jakaa miestä kenekään kanssa. En missään tapaukseesa olisi voinut vuotta enempää tuhlata varattuun. En ole ylpeä roolistani toisena naisena, mutta oli heidän suhteessaan jotain pielessä jos mies niin innokkaasti jahtasi toista naista. Sattumalta näin hänet kerran myöhemmin yhdessä tilaisuudessa (tunsimme ja tapasimmekin löyhästi työhön liittyvässä tilaisuudessa) ja siellä hän vokotteli uutta naista, voi säälittävyys...

Kyllä se aikataulu menee vaimon mukaan. Milloin vaimo saa tarpeekseen pettävästä ja valehtelevasta miehestä ja heittää hänet pihalle. Pettävät miehet harvemmin ovat oma-aloitteisia erossa, jos ero tulee se tulee yleensä naisen aloitteesta.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 07:41"]

Kyllä se aikataulu menee vaimon mukaan. Milloin vaimo saa tarpeekseen pettävästä ja valehtelevasta miehestä ja heittää hänet pihalle. Pettävät miehet harvemmin ovat oma-aloitteisia erossa, jos ero tulee se tulee yleensä naisen aloitteesta.

[/quote]

Paitsi jos mies todella on rakastunut uuteen, miksi tuhlaisi enempää aikaa väljähtäneseen liittoon? Näitä pikaeroja uuden naisen löytymisen jälkeen on nähty. Jossain kuitenkin oli, että 25% jättää vaimonsa toisen naisen takia. Onko paljon vai vähän, riippunee näkökulmasta.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 07:41"]

Kyllä se aikataulu menee vaimon mukaan. Milloin vaimo saa tarpeekseen pettävästä ja valehtelevasta miehestä ja heittää hänet pihalle. Pettävät miehet harvemmin ovat oma-aloitteisia erossa, jos ero tulee se tulee yleensä naisen aloitteesta.

[/quote]

Valehteleva typerä exäni ei olis eronnut tänäkään päivänä, jos en olis väkisin potkaissut pihalle.

Mullakin kävi ikäväkseni niin, että rakastuin varattuun ja tämä varattu rakastui minuun. Mulla ehdoton ehto seurusteluun ja tiiviimpään tapailuun oli, että mies jättää avovaimonsa ja muuttaa pois. Näin hän tekikin heti, eli meni vajaa kuukausi ja mies asui omassa kodissaan. Sitten vasta aloimme tutustumaan toisiimme paremmin. Nopeaan toimintaan oli tietenkin yhtenä syynä, että miehellä ei ollut lapsia. Lapset olisi varmasti hidastaneet toimintaa. 

Nyt olen tuon miehen kanssa naimisissa neljättä vuotta  ja meillä on yksi yhteinen lapsi.

Voin kokemuksestani kertoa, että jos todella haluaa jättää perheensä ja alkaa elämään tämän uuden löydön kanssa, sen tekee lähes heti.

Odotuttaminen on merkki siitä, että tunteet ovat kotona ja toinen nainen vain arjen piristystä. Tätä ei voi millään muulla perustella.

Joko mies jättää perheensä tai sitten ei jätä. Joko rakastaa perhettään tai ei rakasta.

Ja se on aikamoista jättää perhe, jonka kanssa elänyt arkea vuosia ja vuosia jonkun takia, jota nähnyt silloin tällöin, eikä arjen elämisestä tietoakaan.

"Odotuttaminen on merkki siitä, että tunteet ovat kotona ja toinen nainen vain arjen piristystä. Tätä ei voi millään muulla perustella."

Entäs sitten, kun odottamisen jälkeen päädytään kuitenkin eroon ja uuteen liittoon??

[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 11:11"]

Kuten sanoin, en ottanut kantaa pettämiseen lainkaan, vaan siihen, valitaanko kumppaneita kuin tavaroita kaupassa...  Kelle kelpaa mikäkin.

- 151

[/quote]

Kelle kelpaa mikäkin. Mulle ei mies joka on toisaalla varattu. Sit niistä vapaista voi valkata löytyykö mieleistä vai ei.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 08:12"]Voin kokemuksestani kertoa, että jos todella haluaa jättää perheensä ja alkaa elämään tämän uuden löydön kanssa, sen tekee lähes heti.   Odotuttaminen on merkki siitä, että tunteet ovat kotona ja toinen nainen vain arjen piristystä. Tätä ei voi millään muulla perustella.   Joko mies jättää perheensä tai sitten ei jätä. Joko rakastaa perhettään tai ei rakasta.   Ja se on aikamoista jättää perhe, jonka kanssa elänyt arkea vuosia ja vuosia jonkun takia, jota nähnyt silloin tällöin, eikä arjen elämisestä tietoakaan.[/quote]

Enpä tiedä. Rakastuin perheellisenä vanhempaan mieheen, jolla oli perhettä. Pidimme yhtä seitsemän vuotta, mutta emme harrastaneet seksiä. Jaoimme saman maailman. Tunteista emme juuri puhuneet, mutta tiedän, että niitä oli ja ne olivat todella syviä.

Tiemme ajautuivat yhteen sattumalta ja nyt ne erosivat sattumalta. Periaatten vuoksi emme pidä enää yhtä, ja se sattuu kovasti. Ero on kipeä ja ikävä repivä, koska tiedän ettemme enää tapaa toisiamme kunnolla. Uskon, että tämän kuului mennä näin, minä kuulun miehelleni ja perheelleni, hän kuuluu vaimollleen ja lapsilleen, mutta meidän kuului kokea se, miltä tuntuu kun on kaksi ihmistä, jotka ovat toisilleen täydellisesti.

Meitä molempia sitoi vastuu, halu selvitä asiasta. Tärkeintä oli pitää kiinni siitä, minkä olimme valinneet.

Minä en olisi halunnut erota enkä varsinkaan, että hän olisi eronnut. Tuhon päälle olisi ollut tuskallista rakentaa uutta. Mutta suru on valtava, eikä kukaan tiedä siitä. Elämässäni on valtava menetys, josta en voi puhua kenellekään.

Mua kiinnostaa se että millä se "toinen nainen" perustelee itselleen pitkään jatkuvan kaksoiselämän- ttä mies lupaa erota ja sitten eroa ei vaan tule..? Siis mikä saa vaan jatkamaan, vaikka mies ei kunnioita kumpaakaan naista tuollaisella säätämisellä? Ja millä perusteella toinen nainen uskoo näihin erolupauksiin, mitäs jos mies vain puhuu?

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 08:35"]

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 08:12"]Voin kokemuksestani kertoa, että jos todella haluaa jättää perheensä ja alkaa elämään tämän uuden löydön kanssa, sen tekee lähes heti.   Odotuttaminen on merkki siitä, että tunteet ovat kotona ja toinen nainen vain arjen piristystä. Tätä ei voi millään muulla perustella.   Joko mies jättää perheensä tai sitten ei jätä. Joko rakastaa perhettään tai ei rakasta.   Ja se on aikamoista jättää perhe, jonka kanssa elänyt arkea vuosia ja vuosia jonkun takia, jota nähnyt silloin tällöin, eikä arjen elämisestä tietoakaan.[/quote]

Enpä tiedä. Rakastuin perheellisenä vanhempaan mieheen, jolla oli perhettä. Pidimme yhtä seitsemän vuotta, mutta emme harrastaneet seksiä. Jaoimme saman maailman. Tunteista emme juuri puhuneet, mutta tiedän, että niitä oli ja ne olivat todella syviä.

Tiemme ajautuivat yhteen sattumalta ja nyt ne erosivat sattumalta. Periaatten vuoksi emme pidä enää yhtä, ja se sattuu kovasti. Ero on kipeä ja ikävä repivä, koska tiedän ettemme enää tapaa toisiamme kunnolla. Uskon, että tämän kuului mennä näin, minä kuulun miehelleni ja perheelleni, hän kuuluu vaimollleen ja lapsilleen, mutta meidän kuului kokea se, miltä tuntuu kun on kaksi ihmistä, jotka ovat toisilleen täydellisesti.

Meitä molempia sitoi vastuu, halu selvitä asiasta. Tärkeintä oli pitää kiinni siitä, minkä olimme valinneet.

Minä en olisi halunnut erota enkä varsinkaan, että hän olisi eronnut. Tuhon päälle olisi ollut tuskallista rakentaa uutta. Mutta suru on valtava, eikä kukaan tiedä siitä. Elämässäni on valtava menetys, josta en voi puhua kenellekään.

[/quote]

voivoi. eikös se oikea rakkaus kuitenkin kestä päivänvalon...? ja eikös niillä perheillä mihin te "kuulutte" ole oikeus totuuteen? Vallankäyttö on rakkauden vastakohta että varmaan on tosi ihanaa kuulua niihin perheisiinne 7 vuoden valehtelun jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="27.05.2013 klo 08:36"]

Mua kiinnostaa se että millä se "toinen nainen" perustelee itselleen pitkään jatkuvan kaksoiselämän- ttä mies lupaa erota ja sitten eroa ei vaan tule..? Siis mikä saa vaan jatkamaan, vaikka mies ei kunnioita kumpaakaan naista tuollaisella säätämisellä? Ja millä perusteella toinen nainen uskoo näihin erolupauksiin, mitäs jos mies vain puhuu?

[/quote]

Vastaan hiukan asian vierestä, olen tuo kommentoija, joka odotti 2v. Ensimmäiset puoli vuotta siis yteydenpitoa, 1,5v sen jälkeen suhde jäissä. Mies sanoi sen puolen vuoden jälkeen, että hänen on katsottava avioliitto loppuun, en saisi jäädä odottamaan. Sanoin, että odotan kuitenkin.

Hän siis vapautti minut roikkumasta löyhässä hirressä, mutta tein itse oman valintani. Tapailin kyllä toista miestä säännöllisen seksin merkeissä, mutta tunteeni jäivät muualle. Kun mies lopulta 1,5 jälkeen otti sittenkin yhteyttä ja kertoi avioliiton päättyneen eroon, olin valmis jättämään oman suhteeni välittömästi. Jatkoimme siitä päivästä kuin mitään "jäissä" olemisen aikaa ei olisi ollutkaan.

Arvostin sitä, että mies ei tehnyt hätiköityjä ratkaisuja kanssani. Hän eli ensimmäisen liiton loppuun asti, saatoimme jatkaa puhtaalta pöydältä odottelun jälkeen. Väistämättä joskus on ollut tunne, että olenkin Toiseksi Paras, mutta sama tunne voisi olla miehelläkin. MInäkin olen ollut liitossa aiemmin ja saanut lapsia toisen kanssa. -Olemme siis tässä avioliitossa toistemme uusia mahdollisuuksia!

10v yhdessä

Minusta tuolla tavalla alkaneet suhteet ovat noloja. Sitten vetäistään se neitseellisen valkoinen hääpuku päälle ja patsastellaan alttarille :D

Melkein 3 vuotta meni ennen kuin lopulta tajusin, ettei mies tule ikinä jättämään vaimoaan. Älkää kysykö, miten onnistuin selittämään itselleni koko tuon ajan, että on ihan ok, että mies ei saa ratkaisua tehtyä. Rakastin tätä miestä vain niin paljon, ei siihen ole muuta selitystä. Tunteiden kuolettaminen on tuskallista. Mies haluaisi jatkaa suhdettamme edelleen. En suosittele kenellekään salasuhdetta. Mutta harva toisten virheistä oppii kuitenkaan.