Mitä ihmettä veljen vaimo oikein yrittää?

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 00:18"]

Veljeni ja hänen vaimonsa halusivat jostain syystä rakentaa talon aivan vanhempieni viereen. Virallisesti molemmilla on oma tontti, mutta käytännössä piha-alue on yhteinen eikä mitään raja-aitoja ole. Nyt kuulin että veljen vaimo oli sanonut äidilleni, että olisi parempi jos minun ja toisen veljeni lapset eivät kävisi ollenkaan mummolla, tai ainakin harvemmin. Lasten yökyläilyt (mummon ja vaarin pyynnöstä ja aika harvoin) pitäisi ainakin lopettaa. Ja kun käydään välillä viikonloppuisin kylässä niin lapset eivät saisi leikkiä ulkona, kun siitä tulee liikaa meteliä. Jos veli ja vaimo ovat pihalla meidän mennessä, niin häipyvät heti sisään, eivät edes tervehdi enää. Mitä ihmettä tässä on meneillään? Inhottaa kun veli on niin muuttunut, lapsetkin ihmettelee miksi "Matti"-eno on niin outo nykyään.

[/quote]

oma veikkaus on että sun kakarat rääkyy liikaa ja sä olet jonkinlainen kusipää.

Kuulit....keneltä? Minä en uskoisi noin räikeää puhetta ihan yhdeltä istumalta. Juttelisin itse asianosaisten kanssa.

Minun veljeni vaimo on myös täydellinen kusipää. Itseään saa tietenkin syyttää että antaa vaimon jyrätä yli. 

Tältä palstalta ap:n on turha odottaa empatiaa, palstallpinon vallassa nuoret lapsettomat, ja vihaiset. 

[quote author="Vierailija" time="22.05.2013 klo 13:41"]

Minun veljeni vaimo on myös täydellinen kusipää. Itseään saa tietenkin syyttää että antaa vaimon jyrätä yli. 

Tältä palstalta ap:n on turha odottaa empatiaa, palstallpinon vallassa nuoret lapsettomat, ja vihaiset. 

[/quote]

Sinä kuulu noihin vimpaksi mainittuihin.

Mitä jos ehdottaisitte isovanhemmille, että tehdään talkoilla aita? Miksi tonttien välissä ei ole aitaa?

Kukaan, joka ei ole itse kokenut lapsettomuutta, ei voi ymmätää, millainen helvetti se on. Siinä on parisuhde ja mielenterveys kovilla, eivätkä ne aina kestäkään. Vaikka olisi kuinka rakkaat ystävät ja perheenjäsenet (ja jopa näiden lapset), joskus pelkkä lasten näkeminen vaan sattuu niin syvälle ja raastavasti, ettei sitä voi sanoin kuvata. 

Omalla kohdallani pahin oli äitienpäivä, jolloin kaikki läheiset ystäväni olivat saaneet vähintään ensimmäisen lapsensa, minä kolmannen keskenmenoni. En pystynyt soittamaan omallekaan äidille kuin vasta illalla, kun mieli oli niin musta ja vain itketti. Hävettää vieläkin.