Lue keskustelun säännöt.
Välttelevä kiintymyssuhde
14.07.2020 |
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä, joka uskoakseni edustaa välttelevän kiintymyssuhteen ihmistyyppiä. Hän on mielestäni ihana ihminen ja olemme monella tavalla samanlaisia ja meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Silloin kun olemme yhdessä, meillä on mukavaa ja pidämme toisistamme. Minä olen alkanut rakastua häneen.
Ongelmana on, että emme tapaa kovin usein (kerran viikossa, kahdessa), ja kun olemme tavanneet, hän usein etääntyy selvästi, ja itselläni tulee silloin epävarma olo meidän suhteestamme. Emme esimerkiksi pidä yhteyttä kuin viesitittelemällä jokunen kerta viikossa. Hän tuntuu tarvitsevan omaa aikaa todella paljon ja olevan välillä ahdistunut siitä että pitäisi tavata, vaikka en ole mitenkään painostanut häntä siihen, että tapailisimme useammin. Kyse ei ole toisesta naisesta tms., tästä olen kohtuullisen varma. Eli joko kyse on siitä, että hän ylipäätään ei pysty kovin tiiviiseen suhteeseen kenenkään kanssa, tai sitten ongelma olen minä, ja jonkun muun naisen kanssa hän kykenisi hyppäämään suhteeseen mutta minun kanssa ei.
Toinen ongelma on, että kun meille tulee jokin ristiriitatilanne, hän saattaa jäädyttää välit kokonaan eikä halua kommunikoida ollenkaan. Tätä voi kestää päiviä tai viikkokin. Asia jää tietenkin vaivaamaan minua, koska itse olen sellainen ihmistyyppi, joka haluaisi heti selvittää asiat ja jolle on todella vaikeaa olla riidoissa ylipäänsä. Hankalat asiat on kuitenkin jossain määrin sovittu jälkeenpäin, eli aivan täysin ne eivät ole jääneet ilmaan.
Olen aiemminkin tutustunut kiintymyssuhdeteoriaan ja välttelevä kiintymyssuhdetyyppi kuvaa tätä miestä melko lailla täydellisesti. Hän tuntuu pakenevan kiintymystä muihin asioihin elämässä. Tiedän, että häntä on satutettu pahasti kymmenisen vuotta sitten (avioero), ja sen jälkeen hän ei ole ollut sellaisessa parisuhteessa, johon olisi suhtautunut vakavasti.
Onko muilla kokemuksia tällaisesta. Tai siis varmasti on :) Mietin, että kannattaako minun olla kärsivällinen ja koittaa ymmärtää miehen rikkonaisuutta, vai pitäisikö minun antaa periksi ja myöntää itselleni, että minä en vain ole hänelle oikea ihminen (ja joku muu ehkä olisi). Se, miksi olen halunnut tähän asti olla tässä vaikeahkossa ihmissuhteessa, on koska aidosti pidän hänestä persoonana ja todella koen, että sovimme hyvin yhteen muilta osin.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut ja olen edelleenkin suhteessa mieheen jolla on hiukan tuota samaa.
Esimerkiksi ensin itse haluaa olla yhdessä ja viettää aikaa. On niin mukavaa, lämmintä ja tunnen, että sovimme yhteen ja tulee juuri tuo rakastumisen tunne. Sitten mies etääntyykin, pitää kyllä yhteyttä, mutta en "uskalla" ehdottaa tapaamista, juttelemmekin jotenkin niin, että ei kovin hellitellä tms.
Sitten kun on miehen mielestä tullut tarpeeksi etäisyyttä niin tulee taas lähelle, on mukavaa, sama kaava jatkuu.
Tämä on kait se kumilanka-efekti.Itse olen jollain lailla kovettanut itseni, että en loukkaannu niin paljon, elän väliajat omaa elämääni.
Vaikeaa, kun kuitenkin tosi mukavia ne ajat kun ollaan yhdessä. Mietin miksi onkin niin, olisi helpompaa jättää koko mies silloin. Elämä on kummallista. Ymmärrän aloittajaa.
Olen yrittänyt väliajoilla katsella muitakin miehiä sillä silmällä, mutta eivät vaan yhtään sytytä ja eivä
Mä olen tuollainen - nainen. Ääri-introvertiksi tutkittu. En tee tuota loukatakseni, vaan tarvitsen sitä aikaa itsekseni niiden yhdessäolo-aikojen väliin.Tosin kerron tämän jo ennen ensimmäisiä treffejä. Silti se tuntuu miehet aina yllättävän. Jos suhde yhtään tiivistyy, alkaa ne vaatimukset enemmästä yhdessäolosta ja/tai yhteenmuutosta. Muistutan kertoneeni tästä ominaisuudestani, mutta se käännetään kerta toisensa jälkeen epäilyksi, että tapailen muita. Jolloin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kun laittaa suhde poikki. Löytyisipä joskus joku samalla lailla tunteva ja ajatteleva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistit ovat hyviä näyttelemään kiinnostunutta ja rakastunutta aikansa kunnes se naamari tulee pian tippumaan ja henkinen pahoinpitely alkaa ja se toisen alistaminen. Se on niin taitavaa ettei sitä alussa huomaa mutta kun olet koukussa niin alkaa taivaan ja helvetin vuorottelu. Lopuksi tulee hylkääminen ja narsisti siirtyy seuraavaan ja sama kaava toistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tuollainen - nainen. Ääri-introvertiksi tutkittu. En tee tuota loukatakseni, vaan tarvitsen sitä aikaa itsekseni niiden yhdessäolo-aikojen väliin.Tosin kerron tämän jo ennen ensimmäisiä treffejä. Silti se tuntuu miehet aina yllättävän. Jos suhde yhtään tiivistyy, alkaa ne vaatimukset enemmästä yhdessäolosta ja/tai yhteenmuutosta. Muistutan kertoneeni tästä ominaisuudestani, mutta se käännetään kerta toisensa jälkeen epäilyksi, että tapailen muita. Jolloin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kun laittaa suhde poikki. Löytyisipä joskus joku samalla lailla tunteva ja ajatteleva.
Hei, juuri sinä nainen. Olen mies ja juuri kuvailemassasi tilanteessa, ja minulla on juuri samanlainen nainen nyt, kuin sinäkin olet. Hän (nainen) haluaa välillä omaa aikaa, ja minä olen miehenä nyt se, joka joutuu perääntymään ja antamaan tilaa naiselle tässä tilanteessa, tietysti. Luotan naiseeni ihan 100% ettei ole ketään muita jne., hän vain haluaa olla kerrankin varma nyt suhteesta, koska hänellä ei ole kovin montaa seurustelusuhdetta takana (olemme molemmat jo yli 50v.). Eli minun pitää vain osata antaa hänelle aikaa, silloin kun hän sitä tarvitsee, enkä saa olla päällekäyvä tai syyttelevä mitenkään.
Miten sanoisit tällaiseen, miten sinunkaltaisen naisen saisi sitten lopulta ehkä enemmän vakituisempaan parisuhteeseen, ehkä muutto yhteen etc.?
Mullakin on tapailusuhde samantyyppiseen mieheen, joka välttelee kaikkea positiivista tunneilmaisua, on estynyt omien sanojensa mukaan. Ei pidä kosketuksista, halaamisesta. Omat tunteet alkavat viiletä, kun en tunne saavani vastakaikua. Humalapäissään mies kehuu ja on kiinnostunut, mutta sehän on vain humalan aiheuttamaa höpinää..Harmittaa kun kaveri on fiksu ja huumorintajuinen, mutta tunneasioissa niin lukossa. Ei hän tunteeton ole, mutta jotenkin jumissa ja niin rationaalinen. Tykkään itse muistaa toista, ostella lahjoja, tarjota ravintolassa ym. ja toinen ei laita edes onnitteluja synttäripäivänäni. Kaipa tämä on ajantuhlaamista mun puoleltani ja pitää etsiä mies, jolta saa enemmän lämpöä.
Empatiakyvytön mies joka ei vaan välitä. Ei tule muuttumaan. Tuollaista miestä ei voi rakastaa ehjäksi. Turha jäädä odottamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on tapailusuhde samantyyppiseen mieheen, joka välttelee kaikkea positiivista tunneilmaisua, on estynyt omien sanojensa mukaan. Ei pidä kosketuksista, halaamisesta. Omat tunteet alkavat viiletä, kun en tunne saavani vastakaikua. Humalapäissään mies kehuu ja on kiinnostunut, mutta sehän on vain humalan aiheuttamaa höpinää..Harmittaa kun kaveri on fiksu ja huumorintajuinen, mutta tunneasioissa niin lukossa. Ei hän tunteeton ole, mutta jotenkin jumissa ja niin rationaalinen. Tykkään itse muistaa toista, ostella lahjoja, tarjota ravintolassa ym. ja toinen ei laita edes onnitteluja synttäripäivänäni. Kaipa tämä on ajantuhlaamista mun puoleltani ja pitää etsiä mies, jolta saa enemmän lämpöä.
Todellakin on ajan tuhlausta. Mene eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on tapailusuhde samantyyppiseen mieheen, joka välttelee kaikkea positiivista tunneilmaisua, on estynyt omien sanojensa mukaan. Ei pidä kosketuksista, halaamisesta. Omat tunteet alkavat viiletä, kun en tunne saavani vastakaikua. Humalapäissään mies kehuu ja on kiinnostunut, mutta sehän on vain humalan aiheuttamaa höpinää..Harmittaa kun kaveri on fiksu ja huumorintajuinen, mutta tunneasioissa niin lukossa. Ei hän tunteeton ole, mutta jotenkin jumissa ja niin rationaalinen. Tykkään itse muistaa toista, ostella lahjoja, tarjota ravintolassa ym. ja toinen ei laita edes onnitteluja synttäripäivänäni. Kaipa tämä on ajantuhlaamista mun puoleltani ja pitää etsiä mies, jolta saa enemmän lämpöä.
Todellakin on ajan tuhlausta. Mene eteenpäin.
Kiitos, näin aion tehdä. Saattaa myöhemmin ymmärtää, mitä menetti, kun menetti mun rakkauden. Minä en menetä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sillä on joka päivälle eri nainen :(
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko oikeesti noihin tunnelukkoihin, kiintymyssuhdeteorioihin ja muihin höpinöihin? Kyl se vaan on niin, että oikeasti kiinnostunut ihminen haluaa olla toisen kanssa ja jos ei näin tee, niin ei ole kiinnostunut. Tämä pätee varsinkin miehiin, jotka ovat hyvin yksinkertaisia.
Miehillä se ehkä ei toimi, mutta kyllä naisilla uskoisin tämän asian olevan juuri näin. Nainen voi haluta olla suhteen alussa miehen kanssa kyllä, mutta aina välillä saattaa haluta omaa rauhaa. Halutaan nähdä että mies varmasti on oikea, ja että aika näyttää kuinka parille käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Narsistit ovat hyviä näyttelemään kiinnostunutta ja rakastunutta aikansa kunnes se naamari tulee pian tippumaan ja henkinen pahoinpitely alkaa ja se toisen alistaminen. Se on niin taitavaa ettei sitä alussa huomaa mutta kun olet koukussa niin alkaa taivaan ja helvetin vuorottelu. Lopuksi tulee hylkääminen ja narsisti siirtyy seuraavaan ja sama kaava toistuu.
Jotkut tekevät tuota läpi elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskotteko oikeesti noihin tunnelukkoihin, kiintymyssuhdeteorioihin ja muihin höpinöihin? Kyl se vaan on niin, että oikeasti kiinnostunut ihminen haluaa olla toisen kanssa ja jos ei näin tee, niin ei ole kiinnostunut. Tämä pätee varsinkin miehiin, jotka ovat hyvin yksinkertaisia.
Miehillä se ehkä ei toimi, mutta kyllä naisilla uskoisin tämän asian olevan juuri näin. Nainen voi haluta olla suhteen alussa miehen kanssa kyllä, mutta aina välillä saattaa haluta omaa rauhaa. Halutaan nähdä että mies varmasti on oikea, ja että aika näyttää kuinka parille käy.
Tämä. Nainen ei halua turhaan pettyä menemällä liian nopeasti suhteeseen, jos on aiemmin pettynyt, kun on näin käynyt. Halutaan varmistua miehestä, että hänen rakkaus vamasti kantaa pidemmällekin ja että nainen voi varmasti luottaa mieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistit ovat hyviä näyttelemään kiinnostunutta ja rakastunutta aikansa kunnes se naamari tulee pian tippumaan ja henkinen pahoinpitely alkaa ja se toisen alistaminen. Se on niin taitavaa ettei sitä alussa huomaa mutta kun olet koukussa niin alkaa taivaan ja helvetin vuorottelu. Lopuksi tulee hylkääminen ja narsisti siirtyy seuraavaan ja sama kaava toistuu.
Jotkut tekevät tuota läpi elämänsä.
Miten se väkivalta nyt oikein liittyy tähän? Oikeastiko jotkut miehet ovat väkivaltaisia?
m.47
"Mä olen tuollainen - nainen. Ääri-introvertiksi tutkittu. "
Hei nainen, sinun kommenttisi aiemmin, jos luet vielä tätä, niin olisi kiva saada sinulta kommenttia tuohon aiempaan kysymykseeni:
03.11.2023 | 18:38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut ja olen edelleenkin suhteessa mieheen jolla on hiukan tuota samaa.
Esimerkiksi ensin itse haluaa olla yhdessä ja viettää aikaa. On niin mukavaa, lämmintä ja tunnen, että sovimme yhteen ja tulee juuri tuo rakastumisen tunne. Sitten mies etääntyykin, pitää kyllä yhteyttä, mutta en "uskalla" ehdottaa tapaamista, juttelemmekin jotenkin niin, että ei kovin hellitellä tms.
Sitten kun on miehen mielestä tullut tarpeeksi etäisyyttä niin tulee taas lähelle, on mukavaa, sama kaava jatkuu.
Tämä on kait se kumilanka-efekti.Itse olen jollain lailla kovettanut itseni, että en loukkaannu niin paljon, elän väliajat omaa elämääni.
Vaikeaa, kun kuitenkin tosi mukavia ne ajat kun ollaan yhdessä. Mietin miksi onkin niin, olisi helpompaa jättää koko mies silloin. Elämä on kummallista. Ymmärrän aloittajaa.
Olen yrittänyt väliajoilla katsella muitakin miehiä silHöpö höpö mikään "ääri-introvertti". Välttelevä kiintymyssuhdetyyli tuossakin on taustalla. Olen itse todella introvertti (nainen), mutta kyllä mä rakastamani ihmisen kanssa haluan ja pystyn olla ahdistumatta läheisessä suhteessa ja jopa asuakin yhdessä. Pitää vain olla introvertti kumppanikin. Mikään ole niin ihanaa, kuin möllöttää yhdessä omissa oloissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut ja olen edelleenkin suhteessa mieheen jolla on hiukan tuota samaa.
Esimerkiksi ensin itse haluaa olla yhdessä ja viettää aikaa. On niin mukavaa, lämmintä ja tunnen, että sovimme yhteen ja tulee juuri tuo rakastumisen tunne. Sitten mies etääntyykin, pitää kyllä yhteyttä, mutta en "uskalla" ehdottaa tapaamista, juttelemmekin jotenkin niin, että ei kovin hellitellä tms.
Sitten kun on miehen mielestä tullut tarpeeksi etäisyyttä niin tulee taas lähelle, on mukavaa, sama kaava jatkuu.
Tämä on kait se kumilanka-efekti.Itse olen jollain lailla kovettanut itseni, että en loukkaannu niin paljon, elän väliajat omaa elämääni.
Vaikeaa, kun kuitenkin tosi mukavia ne ajat kun ollaan yhdessä. Mietin miksi onkin niin, olisi helpompaa jättää koko mies silloin. Elämä on kummallista. Ymmärrän aloittajaa.Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö mikään "ääri-introvertti". Välttelevä kiintymyssuhdetyyli tuossakin on taustalla. Olen itse todella introvertti (nainen), mutta kyllä mä rakastamani ihmisen kanssa haluan ja pystyn olla ahdistumatta läheisessä suhteessa ja jopa asuakin yhdessä. Pitää vain olla introvertti kumppanikin. Mikään ole niin ihanaa, kuin möllöttää yhdessä omissa oloissaan.
Mitä tarkoitat tuolla "möllöttää yhdessä omissa oloissaan"? Eli ollaan yhdessä kotona, mutta vaikka eri huoneissa, omia juttuja tehden, tuotako tarkoitat?
Miksi se mies tarvitsee pelastaa?
Jos ei halua eikä pysty niin se on miehen valinta. Anna olla ja etsi mies joka haluaa olla sun kaa.
Jep. Ja ylipäätään taitoa antaa toiselle omaa tilaa ja aikaa, ja silti tunneyhteys säilyy koko ajan vahvana.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Ja ylipäätään taitoa antaa toiselle omaa tilaa ja aikaa, ja silti tunneyhteys säilyy koko ajan vahvana.
Eikö tuo ole karmeaa toisen kiduttamista? Onko vain ihmisvihaaja, parisuhdekammo vai miksi ei pysty pariutumaan?
Vierailija kirjoitti:
"Mä olen tuollainen - nainen. Ääri-introvertiksi tutkittu. "
Hei nainen, sinun kommenttisi aiemmin, jos luet vielä tätä, niin olisi kiva saada sinulta kommenttia tuohon aiempaan kysymykseeni:
03.11.2023 | 18:38
Vakinainen suhde ei ole mikään ongelma - kunhan sitä omaa aikaa saa, kun sitä tarvitsee. Ilman, että toinen suuttuu.
Painostaminen jatkuvaan yhdessäoloon ja puheet yhteenmuutosta saavat ainakin minut ahdistumaan. Yritän olla usein toiselle mieliksi, mutta kun se menee siihen pisteeseen, että oma hyvinvointi kärsii, niin suhde on silloin minun osaltani taputeltu. Kompromisseihin kykenen, lähden mukaan/teen asioita yhdessä, vaikka ei aina huvittaisi. Mutta edelleen - vastapalvelukseksi tarvitsen sen oman ajan.
Täällä joku leimasi höpöhöpöksi introverttiyden - samalla kuitenkin kertoen olevansa itse. Hänelle tiedoksi, että meitäkin on erilaisia. Olen minäkin elänyt miehen kanssa lähes parisen kymmentä vuotta - mutta siinäkin suhteessa sain sitä yksinolo-aikaa.
Sinulle kysyjä; ei se yhteenmuutto mikään mahdottomuus ole, mutta anna ajan kulua, älä painosta, olkaa vastavuoroisia tarpeiden kanssa.
Olet aika sinisilmäinen jos uskot että asiat muuttuu. Teidän suhde ei ole terve ja vastavuoroiseen suhde vaan yksipuolinen. Lähde siitä ja löydät parempaa kyllä.