Lue keskustelun säännöt.
Välttelevä kiintymyssuhde
14.07.2020 |
Olen jonkin aikaa tapaillut miestä, joka uskoakseni edustaa välttelevän kiintymyssuhteen ihmistyyppiä. Hän on mielestäni ihana ihminen ja olemme monella tavalla samanlaisia ja meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Silloin kun olemme yhdessä, meillä on mukavaa ja pidämme toisistamme. Minä olen alkanut rakastua häneen.
Ongelmana on, että emme tapaa kovin usein (kerran viikossa, kahdessa), ja kun olemme tavanneet, hän usein etääntyy selvästi, ja itselläni tulee silloin epävarma olo meidän suhteestamme. Emme esimerkiksi pidä yhteyttä kuin viesitittelemällä jokunen kerta viikossa. Hän tuntuu tarvitsevan omaa aikaa todella paljon ja olevan välillä ahdistunut siitä että pitäisi tavata, vaikka en ole mitenkään painostanut häntä siihen, että tapailisimme useammin. Kyse ei ole toisesta naisesta tms., tästä olen kohtuullisen varma. Eli joko kyse on siitä, että hän ylipäätään ei pysty kovin tiiviiseen suhteeseen kenenkään kanssa, tai sitten ongelma olen minä, ja jonkun muun naisen kanssa hän kykenisi hyppäämään suhteeseen mutta minun kanssa ei.
Toinen ongelma on, että kun meille tulee jokin ristiriitatilanne, hän saattaa jäädyttää välit kokonaan eikä halua kommunikoida ollenkaan. Tätä voi kestää päiviä tai viikkokin. Asia jää tietenkin vaivaamaan minua, koska itse olen sellainen ihmistyyppi, joka haluaisi heti selvittää asiat ja jolle on todella vaikeaa olla riidoissa ylipäänsä. Hankalat asiat on kuitenkin jossain määrin sovittu jälkeenpäin, eli aivan täysin ne eivät ole jääneet ilmaan.
Olen aiemminkin tutustunut kiintymyssuhdeteoriaan ja välttelevä kiintymyssuhdetyyppi kuvaa tätä miestä melko lailla täydellisesti. Hän tuntuu pakenevan kiintymystä muihin asioihin elämässä. Tiedän, että häntä on satutettu pahasti kymmenisen vuotta sitten (avioero), ja sen jälkeen hän ei ole ollut sellaisessa parisuhteessa, johon olisi suhtautunut vakavasti.
Onko muilla kokemuksia tällaisesta. Tai siis varmasti on :) Mietin, että kannattaako minun olla kärsivällinen ja koittaa ymmärtää miehen rikkonaisuutta, vai pitäisikö minun antaa periksi ja myöntää itselleni, että minä en vain ole hänelle oikea ihminen (ja joku muu ehkä olisi). Se, miksi olen halunnut tähän asti olla tässä vaikeahkossa ihmissuhteessa, on koska aidosti pidän hänestä persoonana ja todella koen, että sovimme hyvin yhteen muilta osin.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Se mies varmaan osaa parhaiten vastata ap:n kysymykseen. Itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa, ja täräytin suoraan, monta vuotta hän meinasi jatkaa 1 krt / viikko -näkemistä. Ilme oli näkemisen arvoinen.
Mitä hän vastasi? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras hyväksyä se, että miehen käytös ei muutu. Joko ei ole tunteita tai ei ole osaamista käsitellä niitä, mutta jos tuo ei riitä sinulle on vaan parasta lähteä.
Mulla kans takertuvuutta jonkin verran ja kaikki miehet, joista kiinnostun on aina jotenkin vältteleviä. Erotessa viimeksi vannoin et tää oli viimeinen kerta mutta sen jälkeen on jo toinen samanlainen menossa. Aivan uskomatonta miten sitä ei itsekään opi mitään vaikka kuinka yrittää!
Nykyisen kanssa on sisäinen harkinta menossa juuri. Hän on omia ongelmiaan työstänyt ja kuitenkin selvästi pystyy yleensä läheisyyteen, mutta muutamaan otteeseen on nyt tullut aivan samoja keskusteluja kuin entisen aviomiehen kans oli. Sen verran huomaan takertuvuuteni helpottaneen tai sit vaan väsyneeni samoihin keskusteluihin, et tekee ainoostaan mieli miettiä yksin, oonko valmis ottaa riskin et tääkin lähtee pahenemaan vai luotanko et osataan olla heikkouksiemme kanssa yhdessä.
Huvittavia trolleja toisissa keskusteluissa perheellisiä ja lapsi joissain eronnut ja ties mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttävät psykologisoivat ihmiset todella paljon. Useimmiten eivät tajua ajatuksenjuoksustani yhtään mitään, vaan peilaavat vain omia toiveitaan ja pelkojaan minuun. Sitä juuri on keittiöpsykologia.
Minua taas ärsyttää ihmiset, jotka eivät voi tai pysty kertomaan ja avaamaan sitä ajatuksenjuoksuaan toiselle, jolloin ei tarvisi turvautua siihen psykologisointiin ja olettamiseen. Harva kuitenkaan on ajatustenlukija!
Eihän kenelläkään ole velvollisuutta kertoa ajatuksistaan sinulle. Minusta psykologisointi on aika pitkälti vallankäyttöä, joskus jopa manipulaatioyritystä. Omista ajatuksista kertominen on ihan riittävä, ei ole oikeutta tulkita toista, jos ei anna siihen lupaa kertomalla ajatuksistaan.
Meinaatko että toisen tulkitseminen on Suomen laissa kielletty? Tämä maailma on täynnä vatipäitä, huonommaksi näköjään vain menee.
Olipa syy mikä tahansa, niin jos suhde ei tyydytä, niin on parasta lopettaa se. Toista ei voi muuttaa, varsinkaan jos tämä ei sitä edes halua, vaan on tyytyväinen nykytilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on itse takertuja. En kestäisi yhtään!
Saatan vähän ollakin, mutta pyrin välttämään toisen ahdistamista. En siis ehdottele näkemistä sen aktiivisemmin kuin toinen osapuoli, enkä viestittele esimerkiksi päivittäin ja yleensä ihan jostain asiasta. Tapaisin häntä mielelläni vähän useammin, mutta en oikein tiedä miten toisin asian esille. Kun mielessäni tosiaan piilee se pelko, että kyse on siitä, ettei hän olekaan kiinnostunut minusta. Olen särkenyt sydämeni monta kertaa, joten se pelottaa minua.
Vaikuttaisi siltä, että et itsekään ole kertonut toiveistasi rehellisesti kuten siitä, että et tosiasiassa pidä miehen käytöksestä ja suhteen mallista, vaan se ahdistaa sinua. Et siis ole ainoa, jolla on vaikeuksia avautua todellisista ajatuksistaan ja tunteistaan parisuhteessa. Onhan tuo mustaamani kohta aika selkeää: asia otetaan esille puhumalla siitä. Puhumalla selviää moni asia eli sekin, onko teillä miehen käsityksen mukaan muuta kuin kevyttä hauskanpitoa.
Todella tutulta kuulostaa tuo aloittajan tilanne. Itse olen siis ollut jo jonkin aikaa samanlaisessa suhteessa.
Saanko udella, millainen on ap:n tilanne tällä hetkellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös sama tilanne. Mies ei edes tule aina seksin aikana, mutta huomioi kyllä minua ja soittaa joka päivä. Nähdään vain liian harvoin kun niin kiireinen arki hällä :/
Et saa häntä hoidettua kuntoon ainakaan, siitä kannattaa lähteä. Yksi mies sanoi mieluummin vaikka olevansa yksin ja ahtistunut koko loppuelämänsä kuin selvittävänsä sisimmässään olevat juurisyyt kaikelle torjumiselle ja kylmyydelle. Hän jäikin ilman eläväisempää vaimoaan ja jatkanee järkeilyyn pohjautuvaa elämäntapaansa. Uudessa suhteessa menee varmaan sen pari vuotta taas hyvin, kunnes paine alkaa kasvaa kohti syvempää intimiteettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko mies ei ota suhdetta kovin tosissaan tai on kiintymysongelmaa tai sitten on vielä isompaa ongelmaa (persoonallisuushäiriö). Kiintymyssuhdetyylin pystyy aikuisena korjaamaan jos henkilö itse tajuaa sen olevan ongelmallinen ja tekee töitä asian kanssa. Olen nähnyt sen tapahtuvan ja käytöksen muuttuvan ihan täysin. Itse päätät mitä kaikkea viitsit sietää ja onko mies sen arvoinen, että jaksat odotella ja toivoa, että jospa hän muuttuisi. Muutos lähtee kuitenkin miehestä itsestään ja hänen on itse haluttava sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen naimisissa välttelevästi kiintyneen ihmisen kanssa.
Asia tuli tietooni jo tapailumme alkuvaiheissa.
Kun tapasimme, oli puoliso vasta aivan hiljan alkanut oivaltaa että on välttelevästi kiintynyt.
Draaman aineksia tällaisen ihmisen kanssa on tarjolla paljon: oma identiteetti, turvallisuuden tunne ja pinna saavat olla aika vakaita, että homma onnistuu. Tilanteet ovat olleet välillä hyvinkin rankkoja, enkä usko että olisimme sitoutuneet jollei puoliso olisi ollut ja olisi edelleen valmis keskustelemaan näistä tilanteista ja tunteistaan avoimesti, kun tilanne on ns. rauhoittunut. Kiteyttäen: kaiken a ja o on problemaattisesti kiintyneen kyky ja uskallus puhua omasta tilanteestaan.
.
Marzy kirjoitti:
Todella tutulta kuulostaa tuo aloittajan tilanne. Itse olen siis ollut jo jonkin aikaa samanlaisessa suhteessa.
Saanko udella, millainen on ap:n tilanne tällä hetkellä?
Kappas, vanha ketju on noussut pinnalle.
Tuo suhde loppui omaan mahdottomuuteensa. Aikamoiset sydänsäryt kärsin sen seurauksena. Jossain vaiheessa tapasin uuden miehen, jonka kanssa homma lähti alusta alkaen eri tavalla liikkeelle. Ei ole tarvinnut epäillä, kiinnostaako häntä eikä pahemmin miettiä kiintymyssuhteita (tai no siinä mielessä kyllä, että itsellänikin on taipumuksia välttelemiseen joissain tilanteissa). Voi olla oma itsensä ja luottaa siihen, että tulee hyväksytyksi.
Tällä kokemuksella ajattelen, että jos suhde on jo alussa vaikea, niin se ei siitä todennäköisesti hyväksi muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha keskustelu, mutta kuulostaa niin tutulta. Alussa mies oli todella reipas ja aloitteellinen, tykästyin ehkä senkin takia häneen aika nopeasti, kun tuntui että uuh, tämä mies OSAA puhua ja sanoo, mitä haluaa. Persoonat tuntuivat mätsäävän hienosti ja unelmat olivat jopa pelottavan samankaltaisia. Viestiteltiin pitkään päivittäin, juttu luisti. Tavattiin jokunen kerta, oli tosi kivaa (tuntui olevan myös hänellä...) mutta sitten hän vain katosi jonnekin. Olen säälittävästi sortunut pommittamaan viesteillä, ja muutaman kerran on tullut jotain todella kylmäsävyisiä lyhyitä vastauksia ilman, että mies on varsinaisesti vastannut yhtään mihinkään, mitä olen ihan suoraankin koettanut kysyä. Tunnen oloni huijatuksi, kun käytin niin paljon aikaa ja vaivaa tähän ihmissuhteeseen. Olen tajunnut tämän myötä kuitenkin, että itselläni on selkeästi ristiriitainen kiintymystyyli ja hänellä puolestaan välttelevä. :(
Olen nainen ja minulla on välttelevä kiintymysuhde, joka selittyy täysin rikkonaisella lapsuudella. Olen käynyt aikoinaan terapiassa, jonka avulla opin erinomaisesti mm. säätelemään ja hallitsemaan ahdistuksen tunteita jokapäiväisessä elämässä. Sen sijaan vaikeudet aidosti läheisiin ihmissuhteisiin ovat säilyneet terapiasta ja itsetutkiskelusta huolimatta.
On todella naivia yleistää "miehet nyt haluavat vaan seksiä". Välttelevän kiintymyssuhteen kanssa "kamppailevia" on sekä miehissä että naisissa. Laitoin tuon kamppailla lainausmerkkeihin, koska niin kauan kun olen sinkkuna enkä edes yritä etsiä merkityksellistä parisuhdetta, voin oikein hyvin. Alkuvaihe tutustumisessakin menee aina hyvin, ongelmia alkaa tulla kun suhdetta pitäisi viedä eteenpäin emotionaalisella tasolla. Siinä vaiheessa ahdistun ja vetäydyn, en voi itselleni mitään. Ja tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, että taas kerran olen tuottamassa jollekin ihmiselle pettymyksen, kun en pysty parempaan.
Olen jo pitkälti kolmekymppinen. Saattaa hyvinkin olla, että päädyn elämään elämäni yksin. Onneksi minulla on läheiset suhteet sisaruksiini, paljon hyviä ystäviä ja elämä muutenkin kaikin tavoin raiteillaan. Tiedän jääväni jostain paitsi, mutta luulen, että on vaan hyväksyttävä että ihan kaikkea rikki mennyttä ei pysty korjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttävät psykologisoivat ihmiset todella paljon. Useimmiten eivät tajua ajatuksenjuoksustani yhtään mitään, vaan peilaavat vain omia toiveitaan ja pelkojaan minuun. Sitä juuri on keittiöpsykologia.
Minua taas ärsyttää ihmiset, jotka eivät voi tai pysty kertomaan ja avaamaan sitä ajatuksenjuoksuaan toiselle, jolloin ei tarvisi turvautua siihen psykologisointiin ja olettamiseen. Harva kuitenkaan on ajatustenlukija!
Jos toinen ei kerro ajatuksistaan, ei tarvitse kuin todeta, että tässä on ihminen, joka ei kerro ajatuksistaan. Haluanko olla hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti tämäntyyppinen psykologisointi on naisten taholta todella yleistä, kun on kyse kevytsuhteista. Mies haluaa sinulta vain seksiä ja jos sitä ei tule vähällä vaivalla, niin hän vetäytyy.
Aah kaikki miehet samanlaisia ja silleen, ei miestä voi satuttaa, mies on vain nylkyttävä koira.
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttävät psykologisoivat ihmiset todella paljon. Useimmiten eivät tajua ajatuksenjuoksustani yhtään mitään, vaan peilaavat vain omia toiveitaan ja pelkojaan minuun. Sitä juuri on keittiöpsykologia.
No tämä, alkavat laukomaan päin naamaa aivan ihme juttuja miten kuvittelevat minun ajattelevan eivätkä ymmärrä vaikka yrittää selittää koska se usko omaan psykologiakykyyn on niin vahva. Eläköön sitten kuvitelmissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttävät psykologisoivat ihmiset todella paljon. Useimmiten eivät tajua ajatuksenjuoksustani yhtään mitään, vaan peilaavat vain omia toiveitaan ja pelkojaan minuun. Sitä juuri on keittiöpsykologia.
Minua taas ärsyttää ihmiset, jotka eivät voi tai pysty kertomaan ja avaamaan sitä ajatuksenjuoksuaan toiselle, jolloin ei tarvisi turvautua siihen psykologisointiin ja olettamiseen. Harva kuitenkaan on ajatustenlukija!
Kuten nämä välttelevät eivät monesti pysty. Sitten loukkaantuvat, kun joku yrittää miettiä syytä käytökselleen...
Välttelevästi kiintyneen kanssa on usein mahdotonta luoda täysin avointa ja rehellistä, emotionaalisesti läheistä suhdetta. Sopii kumppaniksi hyvin sellaiselle, jolle fyysinen yhdessäolo ja tekeminen tärkeämpää. Kavereiden kanssa sitten juttelee tunteista ja muista syvällisemmistä aiheista.
Kuulostaapa taas joltain romanssikirjamatskulta tuollainen täysin avoin ja rehellinen, emotiaalisesti läheinen suhde. Kenellä muka tuollaisia on muilla kuin jollain Disney-hahmoilla :D Aina on valkoisia valheita ja muuta.
Se mies varmaan osaa parhaiten vastata ap:n kysymykseen. Itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa, ja täräytin suoraan, monta vuotta hän meinasi jatkaa 1 krt / viikko -näkemistä. Ilme oli näkemisen arvoinen.