Yliopistoon yli kolmekymppisenä perheellisenä?
Onko kukaan uskaltautunut aloittamaan yliopisto-opiskeluja reilusti yli 30-vuotiaana ja perheellisenä? Miten on mennyt?
Kolmenkympin kriisin tiimoissa on vanha unelma akateemisesta koulutuksesta herännyt uudestaan ja olen pohtinut ihan tosissani hakevani opiskelemaan yliopistoon. Toisaalta olen innoissani ajatuksesta, toisaalta ihan kankeana kauhusta...
Ensinnäkin taloudellinen pärjääminen mietityttää kun on asuntovelat ym. Tosin voisin käydä tekemässä keikkaa niin tuskinpa taloudellinen tilanne olisi sen kummempi kuin nyt hoitovapaallakaan...
Oikeastaan kaikki muu pelottaakin enemmän! Pärjääkö näin vanhana, kun edellisestä opiskelusta on niin kauan aikaa ja kaikki opiskeluun liittyvä rutiini kadonnut ihan kokonaan (AMK-tutkinnostani on aikaa 10v ja yo-kirjoituksista 14v)? Kielitaitokin on ruosteessa, enkusta kirjoitin aikoinaan M mutta käytön puutteessa kaikki muu kuin turistienglanti on unohtunut. Ruotsista nyt puhumattakaan. En osaa enää kirjoittaa esseitä tms. kun sellaisiakaan ei ole vuosikausiin tarvinnut tehdä ja kunnon tenttivastauskin olisi varmaan kovan työn takana.
Entä miten tällainen kalkkis pärjää sosiaalisesti? En oikein enää jaksa innostua haalarit päällä rymyämisestä joten jääkö silloin auttamatta vuosikurssin kummajaiseksi?
Onkohan muuten olemassa jotain opiskelutekniikan kursseja joille voisi mennä ensiksi itsetuntoaan kohottamaan ennenkuin uskaltautuisi oikeiden opintojen pariin?
Kertokaa kokemuksianne :)
Kommentit (23)
Tyttökaveri! Mukava kuulla että jollain muullakin on noin pitkä " koulumatka" itselläni matkaa on myös tuo 100 km, ehkä hieman reilukin suuntaansa. Tsemppiä!
Miten muut opiskelijat, millaiset fiilikset on aloittaa? Itseäni ahdistaa kylä aika tavalla, liekö siten tämä elämänmuutos vai mikä?
Kait se on ihan normaalia. nyt lähinnä vaan odotan innolla tota elokuun loppua, sain just eilen tietää että pääaineeni vaihtuu englantiin, joka olikin ensimmäinen ja tärkein vaihtoehtoni. Sain enkun pääaineeksi varasijalta,uskomatonta! :-) En todellakaan elätellyt toiveita tosta pääaineen vaihdosta kun moni muu oli mun edellä siinä jonossa.
Käytännön asiat vie yllättävän paljon aikaa tässä ennen opiskelujen alottamista:päivähoitoasiat pitää järkätä uudestaan, työ- ja palkka-asiat samaten ja vielä se opintotuki, hitsi vieköön, olin jo toisaalta toivonut ettei tarttis enää ikinä tapella siitä opintotuesta! Tympii ne tulorajat, eli jos yhtään käyt enemmän töissä, pitää koko ajan valvoa niitä rajoja ettei tarvi jälkikäteen maksaa tukia takasi :-( Muutenki tää taloudellinen tilanne arveluttaa, miten pärjätään... Onko muilla opiskelevilla mammoilla vinkkejä säästökuurille?
Onnea opiskelupaikasta ja ihanaa että muitakin uskalikkoja löytyy! Mustakin tuntui, että nyt on viimeiset mahdollisuudet yrittää toteuttaa tää opiskeluhaave.
Mulla on esikoinen eskariin menossa ja nuorempi lapsi täyttää pian 4. Lisäksi " koulumatkaa" tulee olemaan n.100km koska emme halua vaihtaa kotipaikkaa vain mun opiskelujen takia, joten aika rankkaa varmaan tulee olemaan. Jo ton matkani takia ajattelin pyrkiä opiskelemaan rauhallisempaa tahtia ettei burn out iske heti alkumetreillä. Onneksi mulla on aivan IHANA mies, joka on vähintään yhtä ylpeä mun yliopistoon pääsystä kuin mä ja on luvannut olla tukena 100%:sti!
Tosiaan, ehkä tavataan sit yliopistolla 30.8 kun meidän fuksien opintaival alkaa. Mun pääaine on ruotsi/pohjoismaiset kielet. :-)