Pikkuvauvojen äidit! Älkää ihmetelkö jos ystävät katoavat!

Lueskelen tätä keskustelua pieni ahdistus rinnassa tajuten, että pari kaveri on oikeasti tippunut lapsen saatuani. Toisaalta ei tilanne ole niin yksinkertainen, sillä minä olin ennen lasten saamista se, joka kävi kavereiden luona, ei kukaan ikinä tullut meille kahville. Asun kuulemma niin kaukana. Nyt kun vauva rytmittää arkea, en voikaan aina mennä kavereiden luo, ja on kyllä oikeasti ärsyttävää, että kukaan(no vähän yleistän) ei näe vaivaa tullakseen minun luokse. Hyvät ystävät säilyy, vaikka olisi pitkäkin aika kun viimeksi on nähty.

Ja tästä vauva ajasta. Jotenkin olen ainakin vielä niin huumaantunut lapsestani, että en osaa lähteä minnekkään. Tottakai olen nähnyt kavereitani ilman lastani, mutta en tosiaan kovin usein. Minulle tuottaa vielä ongelmia, että olen muukin kuin äiti, vaikka joskus vannoin, että en ikinä jätä miestäni huomioimatta lapsen takia. Niin siinä vaan käy. Ehkä vielä joskus opin tasapainoilemaan äiti-nainen-avovaimo- rooleissa. :)

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 19:10"]

Hauska on ketju. Minulla kyllä lapset jo osa aikuistunut, joten on eri näkökanta asioihin.

Mutta en kyllä ole päivääkään kaivannut niitä kavereita, joilla oli tapana marista, että toiset tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa. Sinne saivat jäädä marisemaan.

Ystäviä tulee ja menee. Osa on jäänyt ja uusia on tullut valtavasti lisää elämäntilanteiden muututtua. En ole todellakaan kaivannut niitä ihmisiä, jotka ovat jääneet matkan varrelle. Eikä ole silti ollut tarvetta ruikuttaa, että olisi yksin. On tullut uusia ystäviä.

Maailma nyt menee eteen päin ja lapsia tulee ja elämänarvot muuttuu. Lapset kasvaa ja arvot taas muuttuu ja elämä kantaa matkassaan. Jokaiseen elämänvaiheeseen on omat kaverit. Ei ole tarkoituskaan, että nuoruudenystäviä raahataan matkassa vanhuuteen asti. Jossain vaiheessa se napanuora niihin ystäviin on katkaistava. Uusia sopivampia tulee tilalle.

Vietän hyvin sosiaalista elämää, vaikka olen heivannut ne marisiat heti esikoisen saatuani hiiteen elämästä. Turha niitä on roikottaa matkassa. 

[/quote]

Alleviivasin tuosta teksistäsi ne pointit joista nyt kirjoitan. Nuo alleviivatut kohdat kertovat ihan riittävästi kaikille "lukijoillesi" että sulla ei ole oikeita ystäviä, eikä aitoa kumppanuutta elämässäsi. Olet sisältäsi hyvin ontto, ja tuollaiset uhoavat termit kuten "heivasin heidät hiiteen elämästäsi"eivät kuulu tasapainoisen ja sielukkaan aikuisen ihmisen sanavarastoon puhuttaessa ystävistä.

Ei YSTÄVIÄ heivata, eikä heitä vaihdeta. YSTÄVÄT eivät marise, eivätkä he ole riesaksi. Sinulla ei ole ystäviä ollutkaan, kun puhut heistä noin. Se on vähän surullista. :( Toivon, että löydät elämääsi ihmisiä joita sinulle ei tule tarvetta heivata, mutta ennen löytämistä joudut ehkäpä tutkailemaan vähän sisintäsi. Sulla on paljon annettavaa, mutta rakasta ensin itseäsi, vasta sitten voit solmia aitoja ystävyyssuhteita joista ei tarvitse puhua noin ikävään sävyyn.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 21:03"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 19:10"]

Hauska on ketju. Minulla kyllä lapset jo osa aikuistunut, joten on eri näkökanta asioihin.

Mutta en kyllä ole päivääkään kaivannut niitä kavereita, joilla oli tapana marista, että toiset tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa. Sinne saivat jäädä marisemaan.

Ystäviä tulee ja menee. Osa on jäänyt ja uusia on tullut valtavasti lisää elämäntilanteiden muututtua. En ole todellakaan kaivannut niitä ihmisiä, jotka ovat jääneet matkan varrelle. Eikä ole silti ollut tarvetta ruikuttaa, että olisi yksin. On tullut uusia ystäviä.

Maailma nyt menee eteen päin ja lapsia tulee ja elämänarvot muuttuu. Lapset kasvaa ja arvot taas muuttuu ja elämä kantaa matkassaan. Jokaiseen elämänvaiheeseen on omat kaverit. Ei ole tarkoituskaan, että nuoruudenystäviä raahataan matkassa vanhuuteen asti. Jossain vaiheessa se napanuora niihin ystäviin on katkaistava. Uusia sopivampia tulee tilalle.

Vietän hyvin sosiaalista elämää, vaikka olen heivannut ne marisiat heti esikoisen saatuani hiiteen elämästä. Turha niitä on roikottaa matkassa. 

[/quote]

Alleviivasin tuosta teksistäsi ne pointit joista nyt kirjoitan. Nuo alleviivatut kohdat kertovat ihan riittävästi kaikille "lukijoillesi" että sulla ei ole oikeita ystäviä, eikä aitoa kumppanuutta elämässäsi. Olet sisältäsi hyvin ontto, ja tuollaiset uhoavat termit kuten "heivasin heidät hiiteen elämästäsi"eivät kuulu tasapainoisen ja sielukkaan aikuisen ihmisen sanavarastoon puhuttaessa ystävistä.

Ei YSTÄVIÄ heivata, eikä heitä vaihdeta. YSTÄVÄT eivät marise, eivätkä he ole riesaksi. Sinulla ei ole ystäviä ollutkaan, kun puhut heistä noin. Se on vähän surullista. :( Toivon, että löydät elämääsi ihmisiä joita sinulle ei tule tarvetta heivata, mutta ennen löytämistä joudut ehkäpä tutkailemaan vähän sisintäsi. Sulla on paljon annettavaa, mutta rakasta ensin itseäsi, vasta sitten voit solmia aitoja ystävyyssuhteita joista ei tarvitse puhua noin ikävään sävyyn.

[/quote]

Kyllä se niin on, että te olette vielä sillä pikkutyttöasteella läheisriippuvaisuuden kanssa. Roikutte ja marisette ja vaaditte ystäviltänne aivan mahdottomia. Sellaiset kaverit on heivattu pois ja uusia tulee tilalle.

Tehän olette kuin mustasukkaisia aviovaimoja. Juuri kuin ala-asteen tytöt, jotka leikkii kahdestaan ja lupaa olla ikuisesti uskollisia toisille.

Kasvakaa aikuisiksi.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 16:37"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 15:45"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 13:24"]

Ei moni jaksa kauaa yrittää sopia tapaamisia jos mihinkään muka ei ilman sitä vauvaa pääse. Ei edes pariksi tunniksi eikä vaikka miehelläkin on mahdollisuus hoitaa vauvaa tunnin pari.

[/quote]

En mä ihmettelekään. Toivotan vain tervemenoa. Mulla ainakin perhe nousi tärkeimmäksi esikoisen syntymän myötä, eikä lapsettomat näytä kovin hyvin ymmärtävän lapsiperheen päivärytmejä. 

Vain lapseton idiootti loukkaantuu, kun äiti ei ole tavoitettavissa puhelimella 24/7. Vain lapseton idiootti viitsii edes marmattaa, jos äiti ei jaksakaan läheä baareihin seuraksi riekkumaan. Vain lapseton idiootti loukkaantuu, kun tuore äiti ei jaksakaan kuunnella tuon lapsettoman idiootin selostuksia epätoivoisista kännipanoista, yhden yön miehen metsästyksistä ja jatkuvaa valitusta siitä ettei löydä kunnollista miestä. Se lapseton idiootti ei vain enää kuulu sen äidin elämään. 

[/quote]

Voi plääh.

Minulla on viisi lasta ja jaksan ihan hyvin kuunnella kännipanojuttuja. Itseasiassa en jaksa enää niitä tommosten mammavaihteelle jumittuneiden juttuja. Olen mennyt jo senkin vaiheen ohi, eli olen varmaan sitten suakin kehittyneempi ihminen. Olet varmaan mielestäsi paljonkin parempi kuin lapsettomat idioottikaverisi, olethan nyt ÄITI. Minusta taas vaikutat siltä että takerrut tuohon äitiyteesi siksi ettei sulla ole enää muuta. Mutta sekin vaihe menee ohi ja kohta jo kirjoittelet täällä miten ei ole kavereita jotka lähtisi sun kanssa johonkin.

[/quote]

Vain aika pahaa alemmuuskompleksia poteva voi ajatella näin... voi hyvät hyssykät... :-O

Olen myös yrittäjä ja puoliso, sen lisäksi että olen äiti. Keskustelen mielelläni sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät uran ja perheen yhteensovittamisen haasteet. Mistä tahansa maan ja taivaan väliltä, mutta nykyinen ystäväpiirini ei jahtaakaan epätoivoisesti miestä/naista ja valita yksinäisyyttään joka käänteessä. En todellakaan jaksa kuunnella kenenkään epätoivoisia vikinöitä kännipanoista, enkä halua lastenikaan niitä kuulevan. Olet aika epätavallinen äiti, jos sun kaverit kertoo edellisyön jutuistaan ja kännisekoiluistaan sun lastesi kuullen...

Jokainen lapseton sinkkuidiootti on raivattu elämästäni pois hyvästä syystä. Myös muutama neuroottinen perheellinen. Aika harvoin kirjoittelen tälle palstalle, yhtenä syynä ovat juuri sinunlaisesi "laadukkaat ja älykkäät" keskustelukumppanit. Teitä on hyvä välillä vähän tölväistä, mutta eipä teistä muuhun ole.

Harmi, jos sinun elämästäsi ovat kaikki ystäväsi jo kaikonneet, ja siksi olet itsekin epätoivoinen ja suostut kuuntelemaan myös niitä aika lapsellisia kännisekoilutarinoitakin. Hienoa, että osaat taputtaa itseäsi olkapäälle ja kehua itseäsi kehittyneemmäksi, kun muut eivät sitä ympärilläsi tee. Ai niin, mutta eihän siinä ole enää ketään. Ymmärrän kyllä, että takerrut siihen viimeiseenkin oljenkorteen olla tarpeellinen tavalla tai toisella nyt kun lapsesi ovat jo pois muuttaneet.

Minun lapseni ovat 1v ja 2v ja kolmas syntyy loppuvuodesta. Äitiyttä ihan tällaisessa jokapäiväisen arjen merkeissä on siis jäljellä vielä paljon. Toivotan sinulle onnea ja menestystä, sekä vähän vähemmän katkeraa loppuelämää. 

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 15:53"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 15:40"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 14:52"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 14:37"]

HUOM! Kaikki vauvat eivät huoli tuttipulloa, ellei siihen ole alusta asti totutettu!! 

SIKSI vauvaa ei voi jättää isälle pitkäksi aikaa, sillä äidin tissien pitää olla lähellä! 

Aika tympeää olisi, jos olisi sellaisia kavereita, jotka ovat niin itsekkäitä, että vaativat tuoreen äidin aikaa itselleen jopa sen parin kuukauden aikana, kun vauva on ihan mini ja riipuvainen tissistä! Tuo aika ei kestä kauaa! Ihan oikeasti!

[/quote]

Ovatko ihmiset todella näin uusavuttomia? Jos äiti kuolee, kuoleeko vauva nälkään? Vauvan voi totuttaa pulloon, elämä on tällöin lapselle ja isälle paljon mukavampaa. 

[/quote]

kerropa, missä minä uusavuton tein väärin: useamman kuukauden ajan kokeiltiin eri pulloja, eri tuttiosia, vauva nälkäinen, väsynyt/ei väsynyt, juuri herännyt, just mennossa nukkumaan, isi yritti, samoin mummu ja naapurin täti. Ei vaan suostunut juomaan pullosta. Sitkeä mimmi. 

Toisen kanssa en viitisinyt edes yrittää. Vauva vaan mukaan joka paikkaan

[/quote]

Sinultakin voisi kysyä, että annoitko jonkun toisenkin kokeilla? Niin, ettet itse ollut läsnä? Mikset toisen kanssa edes viitsinyt yrittää? Päätit, että koska yksi lapsesi on poikkeuksellinen, niin toisenkin on pakko olla?

[/quote]

Mikä pakko olisi antaa pullosta? Miksi jaksaet edes välittää miten ja miksi joku on jotain tehnyt? Meillä esikoinen ei huolinut tuttia eikä pulloa ja koska ei ole myöskään tarvinnut sitten vieroittaa muusta kuin rinnasta päätettiin että toiselle ei edes tarjota niitä.

Ja kyllä hymyilyttää kun toiset miettii miten saa 2vuotiaan luopumaan pullosta ja 4v tutista, meillä ei sitä ongelmaa ole eikä tule olemaankaan.

[/quote]

Niin, teillä se ongelma on tissistä luopuminen.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 22:16"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 15:53"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 15:40"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 14:52"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 14:37"]

HUOM! Kaikki vauvat eivät huoli tuttipulloa, ellei siihen ole alusta asti totutettu!! 

SIKSI vauvaa ei voi jättää isälle pitkäksi aikaa, sillä äidin tissien pitää olla lähellä! 

Aika tympeää olisi, jos olisi sellaisia kavereita, jotka ovat niin itsekkäitä, että vaativat tuoreen äidin aikaa itselleen jopa sen parin kuukauden aikana, kun vauva on ihan mini ja riipuvainen tissistä! Tuo aika ei kestä kauaa! Ihan oikeasti!

[/quote]

Ovatko ihmiset todella näin uusavuttomia? Jos äiti kuolee, kuoleeko vauva nälkään? Vauvan voi totuttaa pulloon, elämä on tällöin lapselle ja isälle paljon mukavampaa. 

[/quote]

kerropa, missä minä uusavuton tein väärin: useamman kuukauden ajan kokeiltiin eri pulloja, eri tuttiosia, vauva nälkäinen, väsynyt/ei väsynyt, juuri herännyt, just mennossa nukkumaan, isi yritti, samoin mummu ja naapurin täti. Ei vaan suostunut juomaan pullosta. Sitkeä mimmi. 

Toisen kanssa en viitisinyt edes yrittää. Vauva vaan mukaan joka paikkaan

[/quote]

Sinultakin voisi kysyä, että annoitko jonkun toisenkin kokeilla? Niin, ettet itse ollut läsnä? Mikset toisen kanssa edes viitsinyt yrittää? Päätit, että koska yksi lapsesi on poikkeuksellinen, niin toisenkin on pakko olla?

[/quote]

Mikä pakko olisi antaa pullosta? Miksi jaksaet edes välittää miten ja miksi joku on jotain tehnyt? Meillä esikoinen ei huolinut tuttia eikä pulloa ja koska ei ole myöskään tarvinnut sitten vieroittaa muusta kuin rinnasta päätettiin että toiselle ei edes tarjota niitä.

Ja kyllä hymyilyttää kun toiset miettii miten saa 2vuotiaan luopumaan pullosta ja 4v tutista, meillä ei sitä ongelmaa ole eikä tule olemaankaan.

[/quote]

Niin, teillä se ongelma on tissistä luopuminen.

[/quote]

Niin mut eihän siitä tissistä tarvi luopua laisinkaan, nykyisin on ihan ok imettää vielä 7-vuotiastakin. Kyllä ne kaverit sitten hoitaa tuon vieroituksen. :-D

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 13:31"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 13:24"]

Ei moni jaksa kauaa yrittää sopia tapaamisia jos mihinkään muka ei ilman sitä vauvaa pääse. Ei edes pariksi tunniksi eikä vaikka miehelläkin on mahdollisuus hoitaa vauvaa tunnin pari.

[/quote]

Sinun kaltaista ihmistä tuskin kukaan jää ystäväkseen kaipaamaankaan, jos ei aikuinen ihminen kestä sitä muutamaan kuukautta minkä vauva voi olla täysin kiinni äidissään. Hui kamalaa.

Itselleni ei tulisi mieleenkään hylätä pienen vauvan äitiä ystävänä.

[/quote]

Lapsi ei todellakaan tarvitse äitiä koko ajan vierelleen. Sitä lasta voi hoitaa kuka vaan. Vaikka isä.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 21:14"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 21:03"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 19:10"]

Hauska on ketju. Minulla kyllä lapset jo osa aikuistunut, joten on eri näkökanta asioihin.

Mutta en kyllä ole päivääkään kaivannut niitä kavereita, joilla oli tapana marista, että toiset tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa. Sinne saivat jäädä marisemaan.

Ystäviä tulee ja menee. Osa on jäänyt ja uusia on tullut valtavasti lisää elämäntilanteiden muututtua. En ole todellakaan kaivannut niitä ihmisiä, jotka ovat jääneet matkan varrelle. Eikä ole silti ollut tarvetta ruikuttaa, että olisi yksin. On tullut uusia ystäviä.

Maailma nyt menee eteen päin ja lapsia tulee ja elämänarvot muuttuu. Lapset kasvaa ja arvot taas muuttuu ja elämä kantaa matkassaan. Jokaiseen elämänvaiheeseen on omat kaverit. Ei ole tarkoituskaan, että nuoruudenystäviä raahataan matkassa vanhuuteen asti. Jossain vaiheessa se napanuora niihin ystäviin on katkaistava. Uusia sopivampia tulee tilalle.

Vietän hyvin sosiaalista elämää, vaikka olen heivannut ne marisiat heti esikoisen saatuani hiiteen elämästä. Turha niitä on roikottaa matkassa. 

[/quote]

Alleviivasin tuosta teksistäsi ne pointit joista nyt kirjoitan. Nuo alleviivatut kohdat kertovat ihan riittävästi kaikille "lukijoillesi" että sulla ei ole oikeita ystäviä, eikä aitoa kumppanuutta elämässäsi. Olet sisältäsi hyvin ontto, ja tuollaiset uhoavat termit kuten "heivasin heidät hiiteen elämästäsi"eivät kuulu tasapainoisen ja sielukkaan aikuisen ihmisen sanavarastoon puhuttaessa ystävistä.

Ei YSTÄVIÄ heivata, eikä heitä vaihdeta. YSTÄVÄT eivät marise, eivätkä he ole riesaksi. Sinulla ei ole ystäviä ollutkaan, kun puhut heistä noin. Se on vähän surullista. :( Toivon, että löydät elämääsi ihmisiä joita sinulle ei tule tarvetta heivata, mutta ennen löytämistä joudut ehkäpä tutkailemaan vähän sisintäsi. Sulla on paljon annettavaa, mutta rakasta ensin itseäsi, vasta sitten voit solmia aitoja ystävyyssuhteita joista ei tarvitse puhua noin ikävään sävyyn.

[/quote]

Kyllä se niin on, että te olette vielä sillä pikkutyttöasteella läheisriippuvaisuuden kanssa. Roikutte ja marisette ja vaaditte ystäviltänne aivan mahdottomia. Sellaiset kaverit on heivattu pois ja uusia tulee tilalle.

Tehän olette kuin mustasukkaisia aviovaimoja. Juuri kuin ala-asteen tytöt, jotka leikkii kahdestaan ja lupaa olla ikuisesti uskollisia toisille.

Kasvakaa aikuisiksi.

[/quote]

Sinulla ei edes ole ystäviä. Normaali ihminen tekee ystäviensä takia mitä vaan ja haluaa viettää heidän kanssa aikaa. He eivät ole koskaan riesaksi

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 13:24"]

Ei moni jaksa kauaa yrittää sopia tapaamisia jos mihinkään muka ei ilman sitä vauvaa pääse. Ei edes pariksi tunniksi eikä vaikka miehelläkin on mahdollisuus hoitaa vauvaa tunnin pari.

[/quote]

Ja moni jaksaa. Ja uusiakin tulee. Niin se vain on, että kun omaan elämään tulee isompia juttuja niin ne sellaiset ns "ystävät" joihin siteet ovat olleet pinnalliset, jäävät pois.

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 06:24"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 21:14"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 21:03"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 19:10"]

Hauska on ketju. Minulla kyllä lapset jo osa aikuistunut, joten on eri näkökanta asioihin.

Mutta en kyllä ole päivääkään kaivannut niitä kavereita, joilla oli tapana marista, että toiset tekee lapsia ja heille ei ole enää aikaa. Sinne saivat jäädä marisemaan.

Ystäviä tulee ja menee. Osa on jäänyt ja uusia on tullut valtavasti lisää elämäntilanteiden muututtua. En ole todellakaan kaivannut niitä ihmisiä, jotka ovat jääneet matkan varrelle. Eikä ole silti ollut tarvetta ruikuttaa, että olisi yksin. On tullut uusia ystäviä.

Maailma nyt menee eteen päin ja lapsia tulee ja elämänarvot muuttuu. Lapset kasvaa ja arvot taas muuttuu ja elämä kantaa matkassaan. Jokaiseen elämänvaiheeseen on omat kaverit. Ei ole tarkoituskaan, että nuoruudenystäviä raahataan matkassa vanhuuteen asti. Jossain vaiheessa se napanuora niihin ystäviin on katkaistava. Uusia sopivampia tulee tilalle.

Vietän hyvin sosiaalista elämää, vaikka olen heivannut ne marisiat heti esikoisen saatuani hiiteen elämästä. Turha niitä on roikottaa matkassa. 

[/quote]

Alleviivasin tuosta teksistäsi ne pointit joista nyt kirjoitan. Nuo alleviivatut kohdat kertovat ihan riittävästi kaikille "lukijoillesi" että sulla ei ole oikeita ystäviä, eikä aitoa kumppanuutta elämässäsi. Olet sisältäsi hyvin ontto, ja tuollaiset uhoavat termit kuten "heivasin heidät hiiteen elämästäsi"eivät kuulu tasapainoisen ja sielukkaan aikuisen ihmisen sanavarastoon puhuttaessa ystävistä.

Ei YSTÄVIÄ heivata, eikä heitä vaihdeta. YSTÄVÄT eivät marise, eivätkä he ole riesaksi. Sinulla ei ole ystäviä ollutkaan, kun puhut heistä noin. Se on vähän surullista. :( Toivon, että löydät elämääsi ihmisiä joita sinulle ei tule tarvetta heivata, mutta ennen löytämistä joudut ehkäpä tutkailemaan vähän sisintäsi. Sulla on paljon annettavaa, mutta rakasta ensin itseäsi, vasta sitten voit solmia aitoja ystävyyssuhteita joista ei tarvitse puhua noin ikävään sävyyn.

[/quote]

Kyllä se niin on, että te olette vielä sillä pikkutyttöasteella läheisriippuvaisuuden kanssa. Roikutte ja marisette ja vaaditte ystäviltänne aivan mahdottomia. Sellaiset kaverit on heivattu pois ja uusia tulee tilalle.

Tehän olette kuin mustasukkaisia aviovaimoja. Juuri kuin ala-asteen tytöt, jotka leikkii kahdestaan ja lupaa olla ikuisesti uskollisia toisille.

Kasvakaa aikuisiksi.

[/quote]

Sinulla ei edes ole ystäviä. Normaali ihminen tekee ystäviensä takia mitä vaan ja haluaa viettää heidän kanssa aikaa. He eivät ole koskaan riesaksi

[/quote]

Typerät, roikkuvat ja ahdistavat ystävät ovat aina riesaksi. Heidät voi heivata elämästä pois, kun heitä ei enää jaksa. 

Onneksi.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 16:01"]

Koska vauvalla on isäkin ja vauvalla on oikeus muodostaa läheinen suhde myös isäänsä, viettää kahdenkeskistä aikaa myös isänsä kanssa. Kyse ei ole äidistä ja äidin mukavuudenhakusta. Siksi.

[/quote]

Anteeksi, mutta tirsk. Minä imetin (PALJON!) ja silti mies oli todella paljon vauvan kanssa. Käytännössä kaikki illat ja minä hoidin vaan imetyksen ajan. Täysimetys kesti mulla 4 kk, sen jälkeen mieskin pystyi syöttämään, joten isän ja vauvan välinen suhde ei imetykseen kariutunut. Me ei muuten saatu toista lasta millään totutettua pullolle. Minulta ei tullut lypsäessä ja pullo ei vaan kelvannut vaikka mitä olisi tehnyt. Olin vauva-aikana leikkauksessa ja tuonakaan aikana vauva ei ollut pulloa huolinut (onneksi oli juuri 4kk niin sai muutakin) vaan huusi pelkästään, vaikka sinun logiikalla sen vauvan olisi kyllä pitänyt tottua pulloon :D

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 06:24"]Sinulla ei edes ole ystäviä. Normaali ihminen tekee ystäviensä takia mitä vaan ja haluaa viettää heidän kanssa aikaa. He eivät ole koskaan riesaksi

[/quote]

Paitsi, jos sillä ystävällä on vauva. Niin sitten sen eteen ei tarvitse ajatustakaan urhata vaan vauvan äidin pitää juosta muiden pillin mukaan ja olla puhumatta vauvastaan mitään, muuten muita ärsyttää liikaa.

Viihdyttävä ketju, ihan popcorn-materiaalia imetystappeluineen kaikkineen.

Yksi asia minkä itse olen huomannut pahiten rajoittavan kavereiden näkemistä tässä pikkuvauva-aikana, josta tosin on vielä aika lyhyt alle 3 kk:n kokemus, on vauvan levottomuus virka-ajan ulkopuolella. Pikkuvauvoille käsittääkseni tyypilliseen tapaan päiväsaikaan vauva on vielä aika rauhallinen ja nukkuu pidempiä jaksoja rytmin puuttumisesta huolimatta. Tänä aikana on vielä helppoa sopia vaikka lounastreffit lähistölle, vauva vetelee sikeitä hälyisemmässälin ruokapaikassa vaunukopassa tyytyväisenä. Mutta iltaa kohti tulee levottomampi aika, jolloin vauva on aika tyytymätön, syö tiiviisti ja nukkuu lyhyempiä jaksoja. Satunnaisesti pidemmät unet saattaa onnistua tai sitten ei. Juuri tää ajankohta tietysti sopisi työssäkäyvillen kavereille näkemiseen, mutta itselle onkin päivän vaativin jakso. Elämän rytmit siis menee vähän hankalasti ristiin. Viikonloppuisin on helpompaa tavata mutta aikaa on rajallisesti silloinkin. 

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 08:50"]

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 06:24"]Sinulla ei edes ole ystäviä. Normaali ihminen tekee ystäviensä takia mitä vaan ja haluaa viettää heidän kanssa aikaa. He eivät ole koskaan riesaksi

[/quote]

Paitsi, jos sillä ystävällä on vauva. Niin sitten sen eteen ei tarvitse ajatustakaan urhata vaan vauvan äidin pitää juosta muiden pillin mukaan ja olla puhumatta vauvastaan mitään, muuten muita ärsyttää liikaa.

[/quote]

Tämän mäkin olen huomannut. Pitää jaksaa kuunnella kaikki tyhjänpäiväiset valitukset sinkkukanojen elämänmenosta ja joustaa AINA tapaamisajan suhteen (koska lapsenhan voi dumpata ihan mihin vain, vaikka jättää yksin kotiin huutamaan), mutta siitä lapsesta ei saa sanoa sanaakaan tulematta leimatuksi tylsäksi kotiäidiksi. Ja meneehän siinä rento kahvihetki pilalle, jos yksi äidiksi hiljattain tullut kertoo mitä itselleen kuuluu... tajuatteko te, miten lapselliselta nuo teidän sinkkujutut kuulostavat? Lauma pissiksiä pahimmillaan...

Juu ei kiitos, mun ystäväpiiriin kuuluvat elämäntilanteeni ymmärtävät (iki)sinkut/lapsettomat ja tavalliset lapsiperheet. Nyt mä lähden shoppailemaan vauvani kanssa ja turisemaan kahvilaan muiden mammojen kanssa! :-) Ihanaa päivää muillekin mammoille!

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 08:40"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 16:01"]

Koska vauvalla on isäkin ja vauvalla on oikeus muodostaa läheinen suhde myös isäänsä, viettää kahdenkeskistä aikaa myös isänsä kanssa. Kyse ei ole äidistä ja äidin mukavuudenhakusta. Siksi.

[/quote]

Anteeksi, mutta tirsk. Minä imetin (PALJON!) ja silti mies oli todella paljon vauvan kanssa. Käytännössä kaikki illat ja minä hoidin vaan imetyksen ajan. Täysimetys kesti mulla 4 kk, sen jälkeen mieskin pystyi syöttämään, joten isän ja vauvan välinen suhde ei imetykseen kariutunut. Me ei muuten saatu toista lasta millään totutettua pullolle. Minulta ei tullut lypsäessä ja pullo ei vaan kelvannut vaikka mitä olisi tehnyt. Olin vauva-aikana leikkauksessa ja tuonakaan aikana vauva ei ollut pulloa huolinut (onneksi oli juuri 4kk niin sai muutakin) vaan huusi pelkästään, vaikka sinun logiikalla sen vauvan olisi kyllä pitänyt tottua pulloon :D

[/quote]

No olishan sitä vauvaa voinut hörpyttääkin? Eihän sitä pullolla ole pakko ruokkia, tai tissillä. Kai se nyt jotain joi jossakin muodossa, kuolluthan se muuten olisi? Pointti on muutenkin totuttaa alusta saakka SEKÄ pulloon ETTÄ siihen nahkalärpäkkeeseen. Ei se ihmetys niin maagista ole, ekat pari päivää ehkä mut sit ihan sama mitä syöttää. Kahdessa päivässä ei vauva ehdi tottua pelkkään tissiin. 

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 13:52"]

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 13:51"]

Ja kuinka pitkään se vauvan äitinä olovaihe kestää? Vuoden kuluttua vauvan syntymästä se vauva on jo 1-vuotias!

[/quote]

Tää mullekin tuli mieleen. 

No.. oletteko koskaan kuulleet eroahdistuksesta tai siitä että isi ei kertakaikkiaan kelpaa mihinkään vaan huudetaan niin kauan että äiti tulee takaisin, tai sitä että ehkä se äiti onkin niin kiinni pienessä taaperossa että ei HALUA olla erossa siitä ! Miksi äitejä on niin vaikea muka käsittää, elämän arvot muuttuvat kun saa lapsia, tulet huomaamaan sen jos joskus itse niitä saat ! Se että pääsee kahville rauhassa ystävän kanssa vai nukkuu kotona kun lapsikin nukkuu on usein yllättävän vaikea valita.. kyllä sitä kahvitella ehtii kun lapsi on 3v tai isompi :) Ystävät jotka siihen asti on pysyneet ystävinä ovat sen ystävyyden arvoisia.. muut eivät..

[/quote]

Ei ne ole mihinkään hävinneetkään ja uusiakin on tullut! Kun olin lasten kanssa kotona niin kaverit tulvat monesti meille kun en jaksanut kahden vaippaikäisen ja yhden koululaisen kanssa aina raahautua ihmisten ilmoille. Tyhjensivät meillä tiskikoneen ja toivat pullat tullessaan, jotkut tulivat ihan yökylään kun mies oli työreissussa ja kokkailtiin lasten mentyä nukkumaan ja parannettiin maailmaa. Osa on ollut ulkomaanreissuillakin mukana, hauskaa on ollut! Tietysti välillä on aikoja kun ei nähdä mutta sitten on taas kaksi kertaa lystimpää kun tavataan. Ja minä olen sitten vuorostani apuna kun nämä lapsettomat rupeavat perhettä perustamaan, omat lapseni ovat jo isoja koululaisia. Kyllä mun ystäväpiiri on ymmärtänyt että aina ei jaksa mutta kyllä on pidetty sitten hauskojakin ltoja ja reissuja.

mulla kaikkos ystävät, ehkä just tästä syystä. aina kyseltiin että etkö voisi lähteä yksin yms.. mutta, se vauva valvotti (yötä päivää itkua) vielä 1,5 vuotiaanakin. mies paljon töissä, ja ne hetket jolloin vauvan kanssa oli halusin todellakin hengähtää! tiedätkö, istua, ehkä torkahtaa edes vartiksi. sitten nämä "ystävät" paasaavat että tarviihan sitä olla sitä omaakin aikaa ja joskus nukkua.. niin, no ottaisitko edes pariksi tunniksi niin voisin nukkua? olikin jo muuta menoo.... 

ei ole mullakaan tullut ikävä näden ystävien seuraa.

Mun mielestä osassa vauva-ajan ystävyyssuhteiden hankauksista kyse on pitkälti tässäkin keskustelussa esiin tulleesta äidin riippuvuudesta omasta lapsestaan, eikä niinkään lapsen riippuvuudesta äidistään (vaikka osalla nyt on varmasti vaikeampaa imettämisen, isän osallistumisen, eroahdituksen jne. kanssa). Osa sanoo huumaantuneensa omasta lapsestaan niin paljon, että muulla maailmalla ei ole mitään väliä. Tämä on musta täysin ymmärrettävää ja kuuluu joillakin asiaan vauvan ollessa pieni. Mutta miten tähän katkeamattomaan napanuoreen pitäisi suhtautua siinä vaiheessa, kun vauvasta on kasvanut taapero ja äiti ei vieläkään pysty jättämään lastaan esimerkiksi isän hoiviin yhden illan ajaksi? Pitäisikö ystävien edelleen vain ymmärtää ja odottaa, että toinen tekee comebackin jossain vaiheessa? Kuten sanottu, harvempi suhde toimii kauan yksipuolisesti. 

Lisäksi musta on erikoista, että ystävien väliset puheenaiheet ovat kovin vähissä. Tämän keskustelun viestien perusteella lapsettomat (ilmeisesti riippumatta parisuhdestatuksesta) puhuvat ainoastaan ryyppäyksestä ja kännipanoista, kun taas lapselliset jauhavat pelkästään ripulivaipoista ja imetyksestä. Eli siis ennen lapsia ryypättiin vaan jatkuvasti kunnes pam, vauva tuli maailmaan ja mikään muu ei enää kiinnostanut kuin oma jälkeläinen? En jaksa usko, että kovinkaan monen hyvän ystävyksen kohdalla tilanne on tämä. On luonnollista, että tiet erkaantuvat jossain määrin vauvan täyttäessä elämän, mutta se on jo hullua että ystävyyttä ei kiinnosta pitää yllä, ei järjestä ikinä toiselle aikaa, ei jaksa kuunnella mitä toisen elämään kuuluu ja kuitenkin odottaa, että toinen pysyy elämässä mukana. 

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 14:16"]

Mun mielestä osassa vauva-ajan ystävyyssuhteiden hankauksista kyse on pitkälti tässäkin keskustelussa esiin tulleesta äidin riippuvuudesta omasta lapsestaan, eikä niinkään lapsen riippuvuudesta äidistään (vaikka osalla nyt on varmasti vaikeampaa imettämisen, isän osallistumisen, eroahdituksen jne. kanssa). Osa sanoo huumaantuneensa omasta lapsestaan niin paljon, että muulla maailmalla ei ole mitään väliä. Tämä on musta täysin ymmärrettävää ja kuuluu joillakin asiaan vauvan ollessa pieni. Mutta miten tähän katkeamattomaan napanuoreen pitäisi suhtautua siinä vaiheessa, kun vauvasta on kasvanut taapero ja äiti ei vieläkään pysty jättämään lastaan esimerkiksi isän hoiviin yhden illan ajaksi? Pitäisikö ystävien edelleen vain ymmärtää ja odottaa, että toinen tekee comebackin jossain vaiheessa? Kuten sanottu, harvempi suhde toimii kauan yksipuolisesti. 

Lisäksi musta on erikoista, että ystävien väliset puheenaiheet ovat kovin vähissä. Tämän keskustelun viestien perusteella lapsettomat (ilmeisesti riippumatta parisuhdestatuksesta) puhuvat ainoastaan ryyppäyksestä ja kännipanoista, kun taas lapselliset jauhavat pelkästään ripulivaipoista ja imetyksestä. Eli siis ennen lapsia ryypättiin vaan jatkuvasti kunnes pam, vauva tuli maailmaan ja mikään muu ei enää kiinnostanut kuin oma jälkeläinen? En jaksa usko, että kovinkaan monen hyvän ystävyksen kohdalla tilanne on tämä. On luonnollista, että tiet erkaantuvat jossain määrin vauvan täyttäessä elämän, mutta se on jo hullua että ystävyyttä ei kiinnosta pitää yllä, ei järjestä ikinä toiselle aikaa, ei jaksa kuunnella mitä toisen elämään kuuluu ja kuitenkin odottaa, että toinen pysyy elämässä mukana. 

[/quote]

Höpö höpö. Minä sain esikoisen vasta 32 vuotiaana ja aika moni kavereistani sai jo ekansa parikymppisenä.

Minä sinkkuna kävin heillä kylässä ja hoisin heidän lapsiaan. Nytkin juuri tuli kortti komealta nuorelta mieheltä 22v, missä kertoi kuulumisiaan äitinsä kaverille. Jopa sellaisten ystävien kanssa säilyi välit, jotka muuttivat toiseen kaupunkiin miehen perässä ja saivat vauvan. Minulla oli lomia ja pakkasin tavarat ja hurautin heille kylään. Saatoin sitten hoitaa heidän lapsiaan yön, että kaveri pääsi miehen kanssa jonnekin.

Minua ei häirinnyt koskaan se, että lapset pyörivät meidän matkassa. Hehän olivat kavereiden lapsia ja siten heistä tuli minulle tärkeitä. Näistä lapsista on kasvanut nuoria aikuisia, jotka ovat kutsuneet minut, äitinsä kaverin rippijuhliin, lakkiaisiin yms.

Mitä se lapsi estää ystävyyttä. Minä osasin olla ystävä kavereideni kanssa heidän kotonaankin. Samoin opin tuntemaan heidän lapsensakin. Hienoja nuoria on kasvanut jokaisesta heistä.

On itsekästä tehdä sääntöjä kaverille, miten sen pitää käyttäytyä. Lopeta imetys ja jätä se miehelle, kun haluan nähdä sinut kahdestaan jossain. Älä ole riippuvainen lapsestasi, vaan pompi minun pillin mukaan.

Tällaiset kaverit itsekin jättäisin omilleen ja jatkaisin matkaa. Kun minun vuoro oli tehdä lapsia, kaverit tulivat vuorostaan auttamaan minua, kun heillä oli jo isommat lapset. Yhden kaverin lapsi on jopa minun lapseni kummi.